Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Samankaltaiset tiedostot
kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2007

Kädessäsi on Vaarankylän viides tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta

kera vuosi vaihtui. Uutta vuotta aloitellessa jutustelimme kodalla vielä kahteen saakka.

Kädessäsi on Vaarankylän neljäs tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia

Vaarankylän kyläyhdistyksen seitsemäs tiedotuslehtinen - tapahtumia kuluvalta vuodelta 2013.

Kädessäsi on Vaarankylän kuudes tiedotuslehtinen, Sen tarkoituksena on tuoda kyläläisten tietoon kyläyhdistyksen ja kylätalon kuulumisia kuluvalta

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Vaarankylän kyläyhdistyksen yhdestoista tiedotuslehtinen - tapahtumia kuluvalta vuodelta 2017 sekä 25v kuvakavalkaadi.

Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 3/2017 Suomi 100 kylä yhdessä

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta Jäsenkirje 1/2009

Toimintakertomus

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Vaarankylän kyläyhdistyksen seitsemäs tiedotuslehtinen kuluvalta vuodelta 2012.

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Artturi Karjalaisen synnyinmaisemat sijaitsevat Paltamon Melalahden Vaarankylän Vehmasmäellä, josta avautuivat maisemat Oulujärvelle.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT Kesäkuu 2006

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Yhteystiedot: Sähköposti:

Tekninen ja ympäristötoimiala

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

OINASJÄRVENTIEN KYLÄYHDISTYKSEN TIEDOTE

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Monenlaisia harrastuskerhoja. Virkistäviä juhlia ja muita rientoja. Viikko-ohjelma

Klubin kevätkokous 15.3.

TURUN KEMISTIKERHO RY

TOIMINTAKERTOMUS 2010

ENSI VIIKOLLA

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY Vastauksia 27/67 kpl

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin Mökki

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN Kannonkosken Piispalassa

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Meikäläisiä Satakunnasta

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto Lapinjärventie 24 A Lapinjärvi Puh

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

Ryhmäytymispäivät houkuttelivat tutustumaan uusiinkin kavereihin

Toimintakertomus 2015

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

KUOPION KALLAVEDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ Rauhalahdentie 21, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2019 P SEURANKUNTANEUVOSTO

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

TOIMINTASUUNNITELMA

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT Lokakuu 2006

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

Transkriptio:

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut Vaarankylälle, Hakasuolle ja Variskylälle digitaalisen perustuotannon taitajia. Vuosi 2006 alkoi lumisateisessa nollakelissä. Illallakin oli mukavan leuto ilma, kun otimme uutta vuotta vastaan Vaarantalolla. Talolla oli majoittumassa kymmenhenkinen nuorisoporukka, joka liittyi joukkoomme, kun ilotulitus alkoi. Vuosi alkoi lumisateisessa

31.1.2006 kokoontui kyläläisiä Vaarantalolle miettimään kylämme tulevaisuutta. Osanottajia oli n. 15, Kouluttajana toimi Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry:stä. Tilaisuudessa nousi esille toivomus viestintäkoulutuksen saamisesta kyläläisille. 17.2.2006 päättyi miesten kokkikurssi. Kurssilaiset olivat valmistaneet sisäfilettä, salaattia ja jälkiruuaksi kahvia ja kutsuivat puolisot syömään. Herkullista oli! Kunhan nyt vain emännät antaisivat kotonakin kokeilla opittuja taitoja. 19.2.2006 pidettiin talolla kyläyhdistyksen vuosikokous.

15.5.2006 Vaarantalon siivous-, järjestely ja remonttitalkoot. Meitä oli 15 henkilöä. Sauna ja talo siivottiin, piha haravoitiin, takapihan seinää viimeisteltiin, petejä pedattiin rajaseutuliiton koulutukseen osallistuvia varten. 5.3.2006 Talolla pidettiin vanhanajan kinkerit, joihin pastori Turunen oli tuonut mukanaan kirkonkirjat 1960-luvulta. Oli mielenkiintoista katsoa oman talon sivulta, mitä sinne oli talonväestä kirjattu

25.5.2006 Osuuskunta Vaaranvesi piti yleisen kokouksen. 26-27.6.2006 kylän miehet ja Raija kokoontuivat talolle polttopuutalkoisiin. Talven puut ovat jälleen liiterissä. 28.6.2006 pidettiin talolla tieinfoilta, jossa Aulis Hurskainen esitteli tieisännöintipalvelua. Tilaisuudessa oli noin 30n kiinnostunutta kuulijaa. 24.7. Olimme jälleen kerran talolla siivoustalkoissa. Taas ovat pöydät uudessa hääasennossa ja majoitustilat valmiina uusia yöpyjiä varten. Talolla olimme myös viime torstaina, sillä nyt on alkanut neljien häiden putki - on siis joka viikonloppu häät. Järjestelimme tänään 150 paikka, viime torstaina 130 paikkaa ja seuraaviin häihin tulee 150 paikkaa. Mukana talkoissa oli Väisälän, Vesalan, Niemelän, Tähtelän, Kumpulan ja Hovin väkeä. Terttu lainasi Vesalan Kalevilta videokameran ja otti talolta kuvaa häiden järjestelyistä, ympäristöstä ja matkan varrelta kirkonkylältä Vaarantalolle. Kuvamateriaalia tarvittiin Kainuun Nuotan järjestämässä Kylien digitaalisen dokumentoinnin koulutuksessa ja otoksista pitäisi syntyä Vaarantalon esittelyvideo. Vastaavaan nuorten koulutukseen osallistui Tähtelän Mikko ja hänen tekemänsä dokumentti tallensi kyläperinnettä. Haastateltavana oli Väinö Väisänen. Koulutuksen myötä vaarankyläläiset pääsivät osallisiksi dokumentointilaitteiston käyttöön. 8.8.2006 Dokumentointikoulutuksen henkilödokumenttien kolmen kylän, Hakasuon, Kivesjärven ja Vaarankylän yhteinen ensi-ilta kokosi talolle 38 kiinnostunutta katsojaa. 13.9.2006 Järjestelimme talkoilla kyläyhdistyksen kirpputoritavaroita Valon Arjan residenssissä. Suunnitelmissa on ensi kesän pihakirppis Vaarantalolla.

Kaiken tämän lisäksi talolla on ollut monenlaisia myytyjä tilaisuuksia, joiden järjesteleminen, siivoaminen, astioiden laskenta, talon lämmitys ym. huolehtiminen tehdään talkoilla. Tervetuloa iloiseen joukkoomme viettämään hauskoja talkoopäiviä ja kenties saunomaan päivän päätteeksi! Kansalaisopiston piirit kutsuvat myös kyläläisiä yhteisiin harrastuksiin. Maanantaisin perinnekäsityöt, joka toinen tiistai taidepiiri, joka toinen keskiviikko itsehoito/liikuntapiiri sekä torstaisin opiskellaan ATK-kurssilla. Lapset kokoontuvat talolle perjantaisin 4H-kerhoon leikkien, askartelun ja muun mukavan merkeissä. Tänä vuonna kokoonnumme vielä ensi viikon lauantaina 2.12. 2006 kyläyhdistyksen ja Hukkalan Erän yhteiseen hirvipeijaistapahtumaan. Luvassa on maukasta hirvisoppaa, ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Uuden vuoden yönä emme ammu raketteja omalla pihallamme, vaan otamme ne mukaan Vaarantalolle ja yhdessä saamme aikaan näyttävän ilotulituksen. Kokoonnumme klo 23 kahvittelemaan, makkaraa paistamaan, seurustelemaan ja odottamaan H-hetkeä. Olethan Sinäkin mukana! Kyläyhdistyksen johtokunta: Puheenjohtaja Heikki Karjalainen 050-3576331 Varapuh.joht. Terttu Väisänen 050-3218883 Sihteeri Arja Valo 0400-700516 Jäsen Irja Karjalainen Raija Kyttälä Pentti Leinonen Pentti Määttä Rahastonhoitaja Markku Väisänen (ei johtokunnassa) 0400-192423 Julkaisija Vaarankylän kyläyhdistys, Halmetmäentie 2, 88300 Paltamo. Puh. 0400-700516, 050-3576331, 040-192423 Sähköp. Vaarankylan.kylayhdisys@kainuunosku.net Kyläläiset voivat toimittaa aineistoa seuraavaan lehteen ottamalla yhteyttä kyläyhdistyksen sihteeriin.