SUOMEN LÄHETYSSEURAN JA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN ANOMUS



Samankaltaiset tiedostot
Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

Helsingin seurakuntayhtymä. Raportit tukemistanne kohteista vuonna Dessien kirkkorakennus, Etiopia. Saatu avustus

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

Kirkon srk-työn kehittäminen

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

Valoa pakolaisleirien asukkaille

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Kolehtisuunnitelma

Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia

Project SIerra, A Family and a Future

Vammaisohjelma Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

64 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

Seurakunta- ja evankelioimistyön koulutuksen ja stipendiaattien raportti 2/2013

Luther Seminary in Thailand (LST)

Testaajan eettiset periaatteet

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Luther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Akaan seurakunnan strategia

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Kirkon diakoniarahasto

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena


83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Mikä kampanja? nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen.

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

PITA Osallistava Opetus

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Transkriptio:

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 1 (26) SUOMEN LÄHETYSSEURAN JA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN ANOMUS Helsingin seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle Suomen Lähetysseuran tunnuslause on Rakkaus Usko Toivo ihmiseltä ihmiselle. Se tulkitsee järjestömme kokonaisvaltaista lähetystyötä, johon kuuluvat sekä julistus että palvelu. Suomen Lähetysseura ry esittää Helsingin seurakuntayhtymän avustettavaksi seuraavia kokonaisuuksia: Lähetysseura anoo vuodelle 2014 rahoitusta seuraavasti Tuki teologiselle koulutukselle ELCIN:in työntekijäkoulutus / Namibia 100 000 Teologinen koulutus Boliviassa / Bolivia 10 000 Ebenezer -raamattukoulu (NEBC) / Nepal 60 000 Hsinchun teologinen seminaari / Taiwan 20 000 Yhteensä 190 000 Tuki yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi Thaimaan ev.lut. kirkon naisten ensikoti - Armonkoti / Thaimaa 20 000 Proyecto Verena Wells Caranavi, aymaratyttöjen sisäoppilaitos / Bolivia 10 000 Botswanan luterilainen kirkon työ / Botswana 20 000 NCES AIDS-orpojen tuki / Etiopia 40 000 Rajamaakunnan terveydenhuoltotyö / Pakistan 30 000 ELVD lähetystyö / Tansania 20 000 Morogoron hiippakunnan lähetystyö / Tansania 80 000 Perheiden tuki / Globaaliyhteistyö 20 000 Yhteensä 240 000 Tuki rakennushankkeille Dessien kirkkorakennus, (NCES srk- ja evank. työ) / Etiopia 20 000 Yhteensä 20 000 Tuki rauhan ja sovinnon edistämiseksi Syyria-aloite 50 000 Yhteensä 50 000 Anomus yhteensä 500 000 Tarkemmat erittelyt tuettavista kohteista löytyvät seuraavilta sivuilta. Kunnioittavasti Rolf Steffansson Matti Huotari ulkomaantyönjohtaja palvelupäällikkö Suomen Lähetysseura ry Suomen Lähetysseura ry puh. 020 7127 233 puh. 020 7127 313 rolf.steffansson@suomenlahetysseura.fi matti.huotari@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 2 (26) Kuvaukset tuettaviksi esitetyistä kohteista Tuki teologiselle koulutukselle ELCIN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Maa Etiopia ELCIN työntekijäkoulutus 2014 220 364 Avustus 2013 65 000 Esitetty avustus 2014 100 000 PAPEISTA HUUTAVA PULA NAMIBIASSA Hankkeen päämäärä Hankkeen päämääränä on, että Namibian luterilaisella kirkolla ELCIN:llä on riittävä määrä hyvän teologisen kandidaattitason peruskoulutuksen saaneita työntekijöitä. Hankkeen kuvaus Namibiassa moni seurakunta on ilman pappia tai pappi on pian jäämässä eläkkeelle. Työntekijätarve on suuri. ELCIN:n kirkot ovat sunnuntaisin täysiä, ja papit ovat ylityöllistettyjä. Uusia pappeja valmistuu joka toinen vuosi luterilaisten kirkkojen yhteisestä teologisesta seminaarista Paulinumista (United Theological Seminary - Paulinum). Uusin pappiskurssi aloitti vuonna 2012, ja opiskelijat valmistuvat vuoden 2015 lopulla. Vuoden 2013 marraskuussa on edellisen kurssin pappisvihkimys. Paulinumissa voi suorittaa teologian kandidaatin tutkinnon (diploma), joka oikeuttaa pappisvihkimykseen kaikissa kyseessä olevissa kirkoissa. Jatko-opiskelijat voivat lisäksi suorittaa myös Bachelor of Theology -tutkinnon. Teologinen kirjasto palvelee opiskelijoita, joilla ei ole varaa hankkia kalliita teoksia. Espoon hiippakunnan kolehdin turvin Paulinumin kirjaston kokoelmaa kartutetaan kahtena peräkkäisenä vuotena 4000 eurolla. Paulinumilla on vuonna 2012 alkanut kampanja, jonka tarkoituksena on saada seurakunnat sitoutumaan pappien koulutukseen ja näin vähentää ulkopuolisen avun tarvetta. Tarkoituksena on tehdä asteittainen suunnitelma ulkopuolisen Suomen Lähetysseuran avun pienentämiseksi. Kampanja jatkuu vuonna 2014. ELCIN kouluttaa 17 diakonia papeiksi kaksivuotisella (2013 2014) jatkokoulutuksella. Yhdeksän naista ja kahdeksan miestä opiskelee seurakuntien koulutuskeskuksessa Engelassa, joka sijaitsee Namibian pohjoisosassa. Opiskelijoista useimmat ovat työskennelleet yli kymmenen ja osa jopa kaksikymmentä vuotta diakoneina seurakunnissa, sairaaloissa ja vammaisten parissa. Herättäjä-yhdistyksen ja Tampereen hiippakunnan kolehdin turvin Suomen Lähetysseura tukee tätä koulutusta vielä vuonna 2014. Kirkon työntekijät saavat tukea jatko-opintoihin muun muassa Etelä-Afrikan yliopistossa. Kirkkoon on perustettu koulutuskomitea, joka tulee päättämään opintooikeuksista ja apurahojen käytöstä sekä seuraamaan opintojen edistymistä. Vuonna

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 3 (26) 2013 teologian tohtorin opintonsa on jo osin aloittanut pastori Eliakim Shaanika, joka suorittaa tutkintonsa etäopiskeluna Etelä-Afrikan yliopistoon. Paulinumin teologisessa seminaarissa aloittaa vuoden 2014 helmikuussa uusi bacheloropiskelijoiden ryhmä, joista Suomen Lähetysseuran tuen turvin tuetaan viittä opiskelijaa. Heistä kaksi on naisia. Opiskelijat vuosina 2014 2016 ovat: Rev Elia Ndishishi, Rev Johannes Nkoti, Rev Festus Shiimi ja Rev Wilhelmina Nepaka. Paulinumin teologista seminaaria tuetaan niin, että diploma-tason opiskelijat voivat asua ja opiskella kampuksella. Stipendi kattaa opiskelijan osuuden koulutus-, asuntoja ruokakuluista. Vuonna 2012 aloitti 17 opiskelijaa pappiskurssin ja heistä 9 naista. Paulinumin teologista kirjastoa kartutetaan vastaamaan ajan vaatimuksia ja lisätään kontekstuaalisen teologian teoksia. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on että, pappis- ja muun teologisen koulutuksen avulla kirkko saa uusia työntekijöitä ja pystyy vastaamaan näin huutavaan työntekijäpulaansa. Seminaarin pyrkimys ei ole kasvattaa ensisijaisesti korkealentoisia teologeja, vaan sitoutuneita pappeja kirkkojen tarpeisiin. Rehtori Paulus Ndamanomatha ilmaisi asian näin: Me haluamme antaa opiskelijoille tarvittavat teologiset työkalut, että he voivat lukea ajan merkit ja vastata esiin nouseviin eettisiin ja sosiaalisiin haasteisiin kontekstuaalisen teologian näkökulmasta. Lisätietoja: Päivi Anttila, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 4 (26) TEOLOGINEN KOULUTUS BOLIVIASSA Maa Bolivia Teologinen koulutus Boliviassa 2014 10 000 Avustus 2013 10 000 Esitetty avustus 2014 10 000 TEOLOGISTA OPPIA ANDILAISIN MAUSTEIN Hankkeen päämäärä Hankkeen päämääränä on mahdollistaa teologisen koulutuksen kautta uusia työntekijöitä ja vastuunkantajia kirkolle. Hankkeen kuvaus Bolivian luterilainen kirkko tarvitsee ammattitaitoisia työntekijöitä ja päteviä maallikkovastuunkantajia. Heitä koulutetaan Andien alueen Bolivian La Pazissa ekumeenisessa teologisessa instituutissa, Instituto Superior Ecuménico Andino de Teología (ISEAT). ISEAT on ehtinyt jo 18 vuoden ikään. Suomen Lähetysseura on tukenut tämän ekumeenisen koulutuskeskuksen työtä vuodesta 2009 alkaen. Lisäksi tuetaan ruohonjuuritason raamattuopetusta. La Pazissa on avattu vuonna 2013 kolme uutta raamattuopetusyhteisöä ja Santa Cruzissa yksi. Vasta perustetut yhteisöt etenevät opinnoissaan hyvää vauhtia. Lisäksi vuonna 2013 järjestettiin kaksi eri opetusyhteisöille yhteisesti suunnattua työpajaa teemalla etiikka ja spiritualiteetti. Työpajoihin osallistui 27 seurakunnallista johtajaa, jotka ovat osoittaneet suurta sitoutumista teemaan omissa seurakunnissaan ja kirkoissaan. Yhteistyötä alkuperäiskansojen edustajien kanssa on jatkettu. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on, että kirkko saa ammattitaitoisia työntekijöitä ja tehtäviinsä varustettuja maallikoita. ISEAT:n tavoitteena on kouluttaa kokonaisvaltaisesti kristittyjä johtajia ja kehittää yliopistotasoista teologian koulutusta vastaamaan Andien alueen kirkkojen tarpeisiin. Lisätietoja: Pia Kummel-Myrskog, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 221, pia.kummel-myrskog@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 5 (26) EBENEZER- raamattukoulu (NEBC) Maa Nepal Ebenezer- raamattukoulu 2014 116 731 Avustus 2013 25 000 Esitetty avustus 2014 60 000 LISÄÄ PAPPEJA MAAILMAN NOPEIMMIN KASVAVAAN KIRKKOON NEPALISSA Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Nepalin seurakunnat ja kirkot vahvistavat toimintaansa Suomen Lähetysseuran laajenevassa kumppanuudessa ja Nepalin kirkot ja kristilliset yhteisöt saavat lisää koulutettuja pappeja. Rakennetaan ajanmukaiset toimintatilat NEBC:n Ebenezer Bible Collegelle Kathmandussa. NEBC on Nepalin Kansallisen Kirkkojen Yhteisön (National Churches Fellowship of Nepal) perustama pappisseminaari ja se toimii edelleenkin tämän yhteisön alaisuudessa. Seminaari tarjoaa kolmen vuoden pappiskoulutuksen (B.Th.) teologisen peruskoulutuksen suorittaneille 15 nuorelle opiskelijalle sekä lyhytkursseja seurakuntien pastoreille, evankelistoille sekä muille vastuunkantajille. Pappiskoulukseen osallistuu myös nepalilaisia nuoria Intiasta. Koska sekä opiskelijat että lähettävät seurakunnat ovat useimmiten varsin köyhiä eivätkä siksi pysty rahoittamaan opiskelua täysimääräisesti, on seminaarin turvauduttava ulkoiseen tukeen. Rahallisen tuen ohella yhteistyötä on tapahtunut myös henkilöapuna jo tähänkin saakka. Seminaarissa on ollut vierailevina opettajina sekä työntekijä- että vapaaehtoistyövoimaa Suomesta. Yhteistyötä nuorisotyön ja musiikin alueella pyritään lisäämään vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Suomen Lähetysseura on tukenut seminaarin toimintaa vierailevien luennoitsijoiden kautta. Tarkoituksena on jatkaa ja kehittää yhteistyötä myös tällä tavoin muun muassa perhetyön, vammaistyön ja HIV-koulutuksen muodossa. Nykyisessä toimitilassa asuu 45 oppilasta asuntolassa. Rakennus sijaitsee ahtaalla tontilla ja siksi myöskään käyttökelpoisia ulkotiloja ei ole olemassa. Koulun opiskelijamäärää on tarkoitus kasvattaa noin sataan opiskelijaan saakka, mikä viimeistään tekee uudet toimintatilat välttämättömäksi. Suomen Lähetysseuran puolesta tukee rakennushanketta 50 % tukiosuudella. Rakennushanke käynnistynee 2014. tta lähdetään toteuttamaan vuonna 2014, mikäli saadaan riittävä hankesuunnitelma ja uskottava rahoitussuunnitelma myös muun kuin Lähetysseuran tuen osalta. Tarkoitus on, että toisen puolen varoista kerää CMS London (Church Mission Society) sekä paikalliset tukijat. Rakennussuunnitelma on kaksivuotinen.

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 6 (26) Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on tehdä seurakuntatyön kumppanuuden laajentamisesta perusselvitys ja suunnitelma. Teologisen koulutuksen taso kohoaa ja seurakuntiin saadaan lisää koulutettuja pappeja. Rakennetaan ajanmukainen koulurakennus, jossa on tilaa kehittää koulutusta ja nostaa sen akateemista tasoa. Omistajuuden on tarkoitus olla paikallisilla kirkoilla. Lisätietoja: Pia Kummel-Myrskog, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 221, pia.kummel-myrskog@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 7 (26) HSINCHUN TEOLOGINEN SEMINAARI Maa Taiwan Hsinchun teologinen seminaari 2014 193 473 Avustus 2013 25 000 Esitetty avustus 2014 20 000 TERVE TEOLOGINEN OPETUS VASTALÄÄKE HAJAANNUKSELLE JA HARHAOPEILLE! Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Luterilainen teologinen koulutus vahvistuu Taiwanilla. Hsinchun luterilainen seminaari (China Lutheran Seminary) on luterilaisten lähetysjärjestöjen perustama oppilaitos, jota ylläpitää nykyisin kuusi luterilaista synodia. Ulkomaisia yhteistyökumppaneita seminaarilla on seitsemän, Suomen Lähetysseura on niistä yksi. Hsinchun seminaari tarjoaa teologisia perusopintoja sekä vuodesta 1991 lähtien myös maisteritason opintoja. Arvosanoja teologisissa aineissa on mahdollista suorittaa seminaarin alaisissa haaraosastoissa. Keväällä 2013 seminaarista valmistui useita maisteriopiskelijoita, muun muassa sielunhoidon (counseling) -linjalta. Useassa pisteessä eri puolilla Taiwania järjestetyn ruohonjuuritason kurssin suoritti yhdeksän opiskelijaa, jotka toimivatkin nyt seurakuntien vastuunkantajina. Seminaari edistää uskontojenvälistä ymmärrystä ja vuorovaikutusta muun muassa perinteisten Kiinan uskontojen ja uskonnollisten liikkeiden tutkimuskeskuksen kautta. Se perustettiin vuonna 1995. Luterilaisen teologian vahvistaminen Taiwanilla on yksi seminaarin pitkäaikaisista tavoitteista: vuonna 1998 perustettiin China Lutheran Seminary Publishing House, joka keskittyy erityisesti luterilaisen teologian perusteosten julkaisemiseen. Graduate School for Luther Studies perustettiin vuonna 2003. Ruohonjuuritason seurakuntatyön koulutusohjelmassa korostetaan seurakunnan palvelutehtävää, johon kuuluu olennaisesti seurakuntien ulkopuolella olevien vähäosaisten saavuttaminen. Seminaarin opiskelijat ovat mukana muun muassa maahanmuuttajatyössä. Vuonna 2010 perustettiin Lähetystyön keskus (CLS Mission Center) yhteistyössä paikallisen maahanmuuttajakomitean kanssa. Hsinchun seminaarin kanssa keskustellaan syksyllä 2013 maahanmuuttajatyön asemasta seminaarin toiminnassa sekä Suomen Lähetysseuran roolista tarvittavien tukitoimintojen sekä henkilöresurssien tarjoajana. Vuonna 2008 käyttöön otetun seminaarin monitoimitalon rakennuskustannukset rasittavat edelleen seminaarin taloutta.

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 8 (26) Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on vahvistaa seminaarin koulutustoimintaa tukemalla sitä taloudellisesti. Toisena tavoitteena on tukea taloudellisesti seminaarin julkaisutoimintaa. Lisäksi tuetaan paikallisen opetushenkilökunnan tason parantamista ylemmän tason opinnoissa sekä tuetaan seminaarin yhteistyöpyrkimyksiä Hongkongin luterilaisen seminaarin (LTS) kanssa, ja mahdollisuuksien mukaan edistetään yhteistyötä myös Kiinan teologisiin seminaareihin. Lisätietoja: Elisa Nousiainen, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 00, elisa.nousiainen@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 9 (26) Tuki yhteiskunnallisuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi THAIMAAN EV.LUT. KIRKON NAISTEN ENSIKOTI - ARMONKOTI Maa 2014 65 885 Esitetty avustus 2013 25 000 Avustus 2014 25 000 TUKIEN MATKALLAAN HORJUVAA Thaimaa Thaimaan ev.lut kirkon naisten ensikoti - Armonkoti Hankkeen esittely Hankkeen kuvaus Thaimaan Armonkoti eriytyi omaksi hankkeekseen 1.1.2014 alkaen Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniatyöstä. Hankkeessa tarjotaan tilapäinen turvapaikka raskaana oleville tytöille ja naisille, jotka eivät saa tukea ja apua lapsen isältä eikä omalta perheeltään. Nuoret äidit saavat myös tukea äitiydestä ja tietoa tulevaisuuden suunnitteluun. Armonkoti, kirkon ensikoti, tarjoaa raskaana oleville ja jo synnyttäneille äideille ja heidän lapsilleen kodinomaisen turvapaikan, jossa järjestellä elämää eteenpäin. Kotityöt, käsityöt ja opetustuokiot auttavat naisia kotiutumaan ja oppimaan uusia taitoja, mikä lisää itseluottamusta ja toivoa parempaan tulevaisuuteen. Armonkoti tarjoaa kerrallaan kodinomaisen turvapaikan noin 15 raskaana olevalle tytölle ja naiselle. Äidit käyvät säännöllisesti seurannassa sairaalassa sekä läheisellä klinikalla. Synnytykset tapahtuvat sairaalassa. Armonkodilla työskentelevä sairaanhoitaja antaa terveyskasvatusta ja neuvoo tarvittaessa henkilökohtaisesti. Yhteistyötä tehdään muiden sosiaalityötä tekevien järjestöjen kanssa. Armonkodilla opetetaan lastenhoitoa ja kannustetaan rintaruokintaan. Äidit saavat säännöllisesti neuvontaa Armonkodin työntekijöiltä koskien perhesuunnittelua sekä esimerkiksi äidin ja lapsen tulevaisuuden suunnittelua (adoptio tai hoitaa itse). Äidit osallistuvat läheisen seurakunnan jumalanpalveluksiin ja seurakunnan evankelista vierailee viikoittain Armonkodilla. Kristillisestä arvomaailmasta nouseva armo ja rakkaus ovat osa äitien tukemista. Käsitöitä tekemällä äidit saavat itselleen käyttörahaa. Osa tuotosta käytetään Armonkodin toiminnan kuluihin. Äidit tekevät omille lapsilleen leluja ja vaatteita. Asuin- ja työtilat pidetään toimivina ja viihtyisinä. Hankkeen tavoitteet Raskaana olevat tai juuri synnyttäneet yksinäiset äidit ja heidän lapsensa saavat tilapäisen asuinpaikan sekä apua kriisitilanteessaan. Nuoret äidit saavat tukea

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 10 (26) äitiyteen kasvamisessa sekä tietoa eri vaihtoehdoista tulevaisuuden suunnitteluun. Naiset oppivat uusia taitoja, joista on hyötyä niin oman lapsen ja talouden hoitamisessa kuin työn tai opiskelupaikan hakemisessa. Lisätietoja: Janetta Vettenranta, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 380, janetta.vettenranta@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 11 (26) PROYECTO VERENA WELLS CARANAVI, AYMARATYTTÖJEN SISÄOPPILAITOS Maa Bolivia Proyecto Verena Wells, Caranavi aymaratyttöjen sisäoppilaitos 2014 16 900 Esitetty avustus 2013 Uusi kohde Avustus 2014 10 000 TURVALLINEN KOULUTUS ALKUPERÄISKANSOJEN TYTÖILLE Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Verena Wells (VW) on Bolivian luterilaisen kirkon (IELB) johtama keskus, joka sijaitsee Caranavin kaupungissa La Pazin maakunnassa. Keskuksen tarkoituksena on mahdollistaa turvallinen peruskoulutus köyhistä oloista lähtöisin oleville alkuperäiskansojen tytöille. Koulutuksen kautta pyritään parantamaan tyttöjen tulevaisuuden mahdollisuuksia ja itsekunnioitusta. Boliviassa arvellaan olevan 800 000 työssäkäyvää lasta. Merkittävä osa heistä ei käy lainkaan koulua. Suoraan kadulla asuvia, kerjäämällä ja prostituutiolla itseään elättäviä lapsia arvellaan olevan noin 4000. Köyhyys ja syrjäytyneisyys koskettavat eniten nuoria alkuperäiskansojen tyttöjä. Maaseudulla on harvoin koulutusmahdollisuuksia alakoulua pidemmälle, joten nuorten on muutettava muualle jatko-opintoja varten. Tämä on tytöille monilla tavoin vaikeampaa kuin pojille. Lisäksi teiniraskaudet ovat alueella yleinen ilmiö. Monet nuorista aymaraäideistä jättävät koulun kesken voidakseen puutteellisin taidoin huolehtia itsestään ja lapsestaan. IELB haluaa mahdollistaa maaseudulta kotoisin olevien tyttöjen sisäoppilaitosmaisen opiskelun. Vuonna 2013 VW-keskuksessa asui ja opiskeli 26 tyttöä. Koulunkäynnin lisäksi tytöille järjestetään myös käytännön taitoja kehittäviä työpajoja. Vakituinen henkilökunta tukee tyttöjen henkistä ja sosiaalista kasvua. Suomen Lähetysseuran tuki kattaa osan koordinaattorin, keittäjän ja psykologin palkasta, toimintamenoja, sekä lasten sosiaaliturvamaksut. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota tytöille turvallinen ja huolehtiva opiskeluympäristö, joka mahdollistaa heille hyvän koulutuksen, kristillistä kasvatusta sekä tukiopetusta omien taitojen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien maksimoimiseksi. Keskus haluaa kasvattaa tytöistä vahvoja, itseään kunnioittavia yhteisön jäseniä ja vahvistaa heidän perhesuhteitaan. Lisätietoja: Pia Kummel-Myrskog, kirkollisen työn koordinaattori 020 7127 221, pia.kummel-myrskog@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 12 (26) BOTSWANAN LUTERILAISEN KIRKON TUKI Maa Botswana Botswanan luterilaisen kirkon tuki 2014 93 079 Esitetty avustus 2013 uusi kohde Avustus 2014 20 000 KIRKKO VAHVISTUU TOIMIMAAN ITSENÄISESTI JA PALVELEMAAN YHTEISTÖN HEIKOIMPIA JÄSENIÄ Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Seurakuntatyö Seurakuntadiakonia Kirkko löytää oman tapansa toimia erilaisten historiallisten ja hallinnollisten haasteiden keskellä. Kirkon taloushallinto ja sen omaehtoisuus vahvistuvat. Hankkeen toimintamuotoja ovat seurakuntatyö, seurakuntadiakonia, musiikki- ja kulttuurityö, naisten ja tyttöjen asemaa parantava työ ja toimintatukiavustukset. Botswanan ev.-lut. kirkko ILCB on käynyt historiassaan läpi monenlaisia vaiheita. Se on hakenut omaa tapaansa toimia maassa, jossa hyvinvointi on jakaantunut epätasaisesti, ja kirkkoa repivät vanhat kiistat ovat vaikeuttaneet työtä. Muutosten keskellä kirkon hallinto on aina ajoittain päässyt heikkenemään, kun työntekijät ovat vaihtuneet. Suomen Lähetysseuran tuella pyritään vahvistamaan kirkon keskustoimiston ja sitä kautta seurakuntien työtä. Kirkkoa painavat kuitenkin monet taloushuolet, kuten eläkevastuut ja palkkamenot. Seurakunnat eivät näe keskushallinnon tukemista tärkeäksi ja siksi raha ei riitä, vaikka kirkon keskustoimistossa työskentelee vain muutama henkilö. Suomen Lähetysseura antaa hallinnollisen tuen lisäksi vuonna 2014 pienimuotoista tukea rovastikunnalliseen kristilliseen kasvatustyöhön, seurakuntadiakonian vahvistamiseen sekä musiikki- ja naistyöhön. Kristillisen identiteetin vahvistuminen on tärkeää maassa, jossa monenlaiset itsenäiset kirkot kilpailevat jäsenistä monenlaisella opilla ja opetuksella. Päämääränä on kristillisen identiteetin vahvistaminen ja tukeminen niin rovastikunta- että seurakuntatasoilla. Rovastikuntien vastuuhenkilöt kokoontuvat koulutukseen ja lääninrovastit tukevat heitä tehtävässään. Jokaisessa kolmessa rovastikunnassa järjestetään koulutusta pyhäkoulun opettajille ja maallikkopuhujille. Vahvistetaan kirkon diakoniatyötä seurakuntatasolla. Kirkon keskustoimistossa työskentelee diakoniatyön koordinaattorina Bontle Masego, jonka tehtävänä on kehittää kirkon omaa diakoniatyötä ja rohkaista seurakuntia löytämään omat voimavaransa. Pienimuotoisella tuella Suomen Lähetysseura haluaa mahdollistaa diakoniatyön organisoitumisen koko kirkon tasolla. Bontle Masego vastaa myös Gabanessa sijaitsevan päiväkodin syrjäytymisvaarassa olevien lasten parissa tehtävästä työstä, jota Lähetysseura tukee ryhmästipendin avulla.

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 13 (26) Musiikki ja kulttuurityö Kirkon musiikkityö kouluttaa seurakuntien musiikkiryhmiä. Vuonna 2014 painatetaan lauluvihko, josta lähetetään seurakunnille mallikappaleet. Uudessa vuonna 2014 painettavassa laulukirjasessa tulee olemaan eri kieliryhmien omia lauluja. Lähetysseura antaa vielä vuonna 2014 osa-aikaista henkilöapua musiikkityöhön. Naisten ja tyttöjen asemaa parantava työ Naiset organisoivat vapaaehtoistoimintaa muun muassa tehden käyntejä sairaiden luo, pitämällä säännöllisiä kokoontumisia sekä kerääntymällä yhteen rovastikunnallisella tasolla järjestäen kerran vuodessa naistenpäivät, joissa teemoina ovat muun muassa tasa-arvo, perheväkivalta ja yksinhuoltajuus. Lähetysseura antaa pienimuotoista tukea juuri rovastikunnallisten päivien järjestämiseen. Naistyössä on myös naisten viikottaiset kokoontumiset (Women s prayer league). Naiset osallistuvat seurakunnan diakoniatyöhön, sillä diakoniatyöntekijöitä ei seurakunnissa ole. Lisäksi he avustavat suntion tehtävissä ja vetävät välillä jumalanpalveluksia. Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on, että seurakuntalaiset ja työntekijät vahvistuisivat työssään ja myös kaukaisissa seurakunnissa kokisivat saavansa tarvitsemaansa tukea. Tavoitteena on myös, että seurakuntien musiikkiryhmien taso nousee ja ryhmät ovat sitoutuneet palvelemaan kotiseurakuntiaan. Lisätietoja: Päivi Anttila kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 14 (26) NCES AIDS-ORPOJEN TUKIHANKE Maa Etiopia NCES AIDS-ORPOJEN TUKIHANKE 2014 253 063 Avustus 2013 uusi kohde Esitetty avustus 2014 40 000 ARVOKAS ELÄMÄ SYRJITYILLE LAPSILLE Hankkeen päämäärä Hankkeen päämääränä on kohottaa aids-orpojen ja heidän perheidensä asemaa yhteisöissään sekä vähentää hi-viruksen leviämistä. Heille tarjotaan mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon ja koulutukseen sekä aids-tietoisuuden kasvamiseen. Hankkeella kustannetaan lasten perusturva, kuten ruoka, vaatteet, lääkkeet ja koulutustuki. Hankkeen kuvaus Hankkeen toteuttaja on Dessien synodi Amharan läänissä. alkoi vuonna 2002. Sitä tehdään kolmessa kaupungissa Dessiessä, Kombolchassa ja Woldiyassa. Kussakin kaupungissa sopimukset tehdään erikseen kaupungin viranomaisten kanssa. Mukana on 300 orpoa, joilla on kummit Suomessa. Lapset elävät hyvin erilaisissa perheissä. Perheiden huoltajina on vanhoja isoäitejä, muutama isoisä, aidsia sairastavia äitejä, isosiskoja tai veljiä, setiä, tätejä tai joku muu sukulainen. Lisäksi huoltajana voi olla vapaaehtoinen huoltaja. Jotkut orpolapset asuvat yksin tai sisarustensa kanssa. Perheissä on myös muita lapsia, joita tuetaan koulumateriaali- ja vaateavustuksin. Perheissä on yhteensä noin 1400 jäsentä. tarjoaa taloudellista, lääketieteellistä ja psykososiaalista tukea ja neuvontaa. Lapsia ja nuoria avustetaan perus- ja kunkin edellytysten mukaisen jatkokoulutuksen saamisessa koulutuksen loppuun asti. Tämä saattaa viedä 15 vuotta. Hankkeella on työntekijöitä ja vapaaehtoisia kotikävijöitä. Riittävän tuen ja seurannan takaamiseksi jokaisessa kaupungissa on sosiaalityöntekijä, jonka apuna toimivat lasten huoltajien keskuudesta valitut vapaaehtoiset kotikävijät (30), joille maksetaan kuukausittainen matkakulukorvaus. Hankkeen tavoitteet Aids-orvot saavat normaalin lapsuuden elinolosuhteet. He pääsevät kouluun ja saavat mahdollisuuden ammatti- tai yliopistokoulutukseen. Usko selviytymiseen ja luottamus tulevaisuuteen kasvavat lapsissa ja heidän huoltajissaan, jotka voivat olla viruksen kanssa eläviä tai hyvin vanhoja. Lapset ja nuoret osaavat suojata itsensä hivirukselta ja levittävät tätä tietoa muillekin. Hankkeiden vaikutusalueella olevat yhteisöt saavat välillisesti tukea hiv/aids pandemiasta johtuvaan psykososiaaliseen ja taloudelliseen kriisiin. Lisätietoja: Päivi Anttila, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 15 (26) RAJAMAAKUNNAN PERUSTERVEYDENHUOLTO Maa Pakistan Rajamaakunnan perusterveydenhuolto 2014 148 069 Avustus 2013 uusi kohde Esitetty avustus 2014 30 000 PERUSTERVEYDENHUOLTOA PAIKALLISELLE VÄESTÖLLE, NAISILLE JA LAPSILLE Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Hankkeen päämääränä on, että Rajamaakunnan väestön terveystilanne vahvistuu. Peshawarin hiippakunta / kristittyjen yhteisö voi näkyvästi kantaa vastuuta myös alueensa asukkaiden terveydenhoidosta. Rajamaakunta sijaitsee Pakistanin luoteisosassa Afganistanin rajalla. Alueen väestön koulutus- ja tulotaso ovat alhaisempia kuin maassa keskimäärin. Peshawarin hiippakunnan Risalpurin klinikka on tarkoitettu paikalliseksi palvelupisteeksi naisille ja lapsille, joilla ei ole varaa yksityisten klinikoiden palveluksiin. Klinikka on aiemmin saanut kehitysyhteistyötukea. Nyt on siirrytty tukemaan klinikan toimintaa pienemmällä summalla, mutta pyrkien varmistamaan, että klinikka on edelleen köyhien ihmisten tavoitettavissa. Rokotusohjelmassa rokotettiin vuonna 2013 yli 1000 alle viisivuotiasta lasta. Klinikalla on käynyt noin 850 potilasta, laboratoriokokeita on otettu yli 1500 ja kotikäyntejä on tehty yli 800. Tankin kristillinen sairaala toimii hyvin köyhällä ja takapajuisella seudulla rajamaakunnassa, jossa terveyspalveluja on saatavilla hyvin niukasti ja köyhille ihmisille ei lainkaan. Tällä hetkellä lähes sisällissotaa muistuttavissa olosuhteissa Peshawarin hiippakunnan terveydenhoitotyöllä ja sairaaloilla heimoalueiden tuntumassa on erityinen merkitys kristillisen palvelun tarjoajana ja rauhan rakentajana sodan keskellä. Hankkeen tavoitteet Peshawarin hiippakunnan terveydenhoitotyö palvelee lähialueen köyhiä asukkaita perusterveydenhuollossa. Toisena tavoitteena on, että Tankin sairaalan palvelut ovat paikallisen väestön ulottuvilla varallisuustasosta riippumatta. Lisätietoja: Pia Kummel-Myrskog kirkollisentyönkoordinaattori, 020 7127 221, pia.kummel-myrskog@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 16 (26) ELVD LÄHETYSTYÖ Maa Tansania ELVD lähetystyö 2014 311 294 Esitetty avustus 2013 uusi kohde Esitys 2014 20 000 25 VUOTTA YHTEISTÄ LÄHETYSTYÖTÄ SUKUMAKANSAN PARISSA SINEMA LEO-TIIMI VIE EVANKELIUMIA UUSILLE IHMISILLE JA SEURAKUNTIA SYNTYY Hankkeen esittely Hankkeen päämäärä Hankkeen puitteissa tehdään tavoittavaa työtä, seurakuntatyötä, kristillistä kasvatusta, nuorisotyötä, naistyötä, stipendiaattitoimintaa ja kummityötä. Hankkeen tavoitteena on muun muassa, että uudet ihmiset kuulevat hyvän sanoman Jeesuksesta, uusia kristittyjä kastetaan ja he löytävät oman paikkansa seurakunnassa. Hankkeen päämääränä on, että kristillinen todistus vahvistuu Victoriajärven itäisen hiippakunnan alueella (ELVD) ja evankeliumi tavoittaa uusia ihmisiä. Hankkeen kuvaus Tavoittava työ ja seurakuntatyö Tansanian ev.lut. kirkon Victoriajärven itäinen hiippakunta (ELVD) on perustettu v. 1989. Valtaosa alueen väestöstä ei ole kristittyjä. Alueella asuva 5 miljoonainen sukuma-kansa on Tansanian suurin. Lähetysseura on yhdessä hiippakunnan kanssa tehnyt lähetystyötä sukumien parissa yli 20 vuoden ajan. Tavoittavan evankelioimistyön tuloksena uusia ihmisiä kastetaan kristityiksi ja seurakuntien määrä kasvaa. Uudet seurakunnat tarvitsevat kirkkorakennuksia sekä ohjausta, opetusta ja työntekijöitä. Tavoittavassa työssä työskentelee Suomen Lähetysseuran työntekijä Mikko Pyhtilä ja seurakuntatyössä Katri Härkönen. Tavoittavaa työtä tehdään yhdessä paikallisseurakuntien kanssa kotikäyntityönä, kaikille avoimina opetustilaisuuksina ja esittämällä kristillisiä elokuvia ulkoilmatapahtumissa. Vuosittain kohdealueiksi valittuihin kyliin tehdään evankelioimistyötä Sinema Leo -elokuva-auton avulla. Kristillisiä elokuvia näytetään ihmisten omalla kielellä. Evankelistatiimi kiertää kodeissa kutsumassa ihmisiä tilaisuuksiin ja seurakunnan jäsenyyteen. Evankelistoja koulutetaan tähän työhön. Kristillinen kasvatus Nuorisotyö Pyhäkoulunopettajia koulutetaan. Heille järjestetään lyhytmuotoisia kursseja, joissa opetetaan kristillisen kasvatuksen perusteita, Raamatun käyttöä opetustyössä. Paikallisista materiaaleista valmistetaan opetusvälineitä. Nuorisotyötä kehitetään koko hiippakunnan alueella. Hankkeessa etsitään vapaaehtoisia, jotka haluavat olla tekemässä nuorisotyötä seurakunnissa. Vapaaehtoisia koulutetaan ja heidän kanssaan järjestetään esimerkiksi nuortenleirejä paikallis- ja rovastikuntatasolla. Myös hiippakuntatasolla järjestetään nuorisotapahtumia ja koulutusseminaareja. Raamattukoululla evankelistojen

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 17 (26) koulutukseen kuuluu nuorisotyön kursseja. Tätä kautta pyritään laajentamaan käsitystä siitä, miksi nuorisotyö on tärkeätä ja miten sitä voisi tehdä. Nuorisotyössä työskentelee Suomen Lähetysseuran työntekijä Hanna Oja-Nisula. Kummiohjelma Naistyö Stipendiaatit Hankkeen tavoitteet Kummiohjelmassa köyhimpien tai vaarallisissa olosuhteissa elävien perheiden lapset pääsevät esi- tai peruskouluun, saavat perusterveydenhuollon sekä erityistä hoitoa vaativiin terveysasioihin oikeanlaista hoitoa ja opastusta. Kummityö rahoitetaan pääsääntöisesti yksityisten henkilöiden avustuksella. Kummityössä työskentelee Suomen Lähetysseuran työntekijä Pia Pyhtilä. Naistyö järjestää koulutusta hiippakunnan naisille. Naistyö toimii rovastikunta -ja seurakuntatasolla niin, että naisia ohjataan toimimaan järjestelmällisesti asioiden parantamisen eteen, opetetaan raportointia ja asioista tiedottamista sekä ohjataan erilaisiin tilanteisiin tutustumaan uudenlaisiin työmahdollisuuksiin. Naisten voimaantumista tuetaan luomalla tilanteita, joissa naiset voivat keskenään ideoida, mitä toiminnalta odottavat. Eri aiheista järjestetään kursseja, ja muita erityistilanteita kuten rukouspäiviä ja naisryhmien vierailuja. Lähetysseura tukee hiippakuntaa kouluttamalla sen työntekijöitä Tumaini yliopistolla Makumirassa (TUMA) ja Iringassa (TUICO). Hiippakunnan omistamista kouluista (Mwaduin ja Mabatinin oppikoulut ja Kahaman English Medium ala-aste) kustakin yksi opettaja suorittaa 2 3 vuoden pätevöitymisopinnot St. Augustine yliopistossa tai Bukoban opettajankoulutuslaitoksessa. Uudet ihmiset kuulevat hyvän sanoman Jeesuksesta, uusia kristittyjä kastetaan ja he löytävät oman paikkansa seurakunnassa. Uusien syntyvien seurakuntien rakenne ja niiden itsenäinen toiminta vahvistuvat. Nuorten kristillinen arvopohja vahvistuu ja heidän valmiutensa vastuun kantamiseen kirkossa lisääntyy. Seurakunnissa toimii nuorisotyöhön koulutettuja työntekijöitä. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapset saavat mahdollisuuden parempaan elämään. Stipendiaattitoiminnan kautta hiippakunnan ydinosaaminen lisääntyy. Opettajien kouluttamisen tavoitteena on nostaa hiippakunnan koulujen tasoa ja tarjota niissä laadukasta opetusta. Lisätietoja: Päivi Anttila kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 18 (26) MOROGORON HIIPPAKUNNAN LÄHETYSTYÖ Maa Tansania Morogoron hiippakunnan lähetystyö 2014 557 119 Esitetty avustus 2013 uusi kohde Avustus 2014 80 000 NAISTEN, TYTTÖJEN JA VÄHEMMISTÖJEN OIKEUKSIEN PARANTAMINEN MOROGOROSSA Sepeko Motosyo ajaa maasaityttöjen oikeuksia Morogoron hiippakunnassa parannetaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia ja vahvistetaan paimentolaiskansojen elinmahdollisuuksia. Apu kohdistuu erityisesti naisiin, tyttöihin ja syrjittyihin vähemmistöihin. Lisäksi vahvistetaan paimentolaiskansojen parissa tehtävää työtä tukemalla kristillistä kasvatusta ja vaikuttamistyötä. Sepeko Motosyo on 25-vuotias maasainainen Morogorossa, Tansaniassa. Hän on siitä harvinainen nainen yhteisössään, että hänellä on korkeakoulututkinto. Sepeko on opiskellut maaseudun kehittämistä Sokoinen maatalousyliopistossa. Valmistuttuaan hän on työskennellyt kummiohjelmassa Lähetysseuran Anna-Riitta Holmströmin työparina. Tämä työ vastaa hyvin koulutustani. Mikä olisi tehokkaampaa maaseudun kehitystä kuin koulutuksen edistäminen? Opiskeluaikanani olen ollut mukana myös tyttöjen ympärileikkauksen vastaisessa ja hiv/aids-valistustyössä. Sepekon mukaan noin yhdeksän kymmenestä maasaitytöstä ympärileikataan. Ennen se tehtiin 8 9-vuotiaille tytöille. Nyt kun laki kieltää tyttöjen ympärileikkauksen, se tehdään salassa jopa jo 5-vuotiaille tytöille. Tapa vähenee pikkuhiljaa, erityisesti kristittyjen maasaitten keskuudessa. Kirkko kasvaa maasaitten parissa ja kirkon ääntä kuunnellaan, Sepeko kertoo. Sepeko itse on myös hyvin sanavalmis ja rohkea puhuja. Maasaiyhteisössä ei yleensä kuunnella naista, mutta koulutustani kunnioitetaan. Itse maasaina tunnen tavat ja kulttuurin ja tiedän, miten lähestyä kylien johtajia ja vanhimpia. Pakolla tai virkavallalla uhkailulla ei päästä mihinkään, heidät pitää saada ymmärtämään, että kehitys on hyvästä ja tarpeen. Sepeko meni naimisiin viime kesänä ja hän valitsi puolisonsa itse. Hänen miehensä kasvattaa karjaa, kuten maasaiden tapa on, mutta hän myös pitää hotellia ja käy kauppaa. Toki hänkin joutui maksamaan Sepekon isälle morsiusmaksun, jopa tavallista isomman normaalin 15 20 naudan sijasta 25 nautaa. Onhan morsian kouluja käynyt nainen. Taustaa Morogoron hiippakunnan alueella asuu paljon muualta tulleita maasaipaimentolaisia. He ovat karjoineen muuttaneet uusille alueille laidunmaiden kuivumisen, ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun seurauksena. Osalla heistä on ollut vaikeuksia löytää paikkaansa alueelta, mistä on seurannut maankäyttöön liittyviä konflikteja paikallisten maanviljelijöiden kanssa. Lapset ovat sopeutuneet huonosti koulunkäyntiin. Erityisesti tyttöjä on vaikea saada kouluun, koska heidät

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 19 (26) halutaan omaisuuden kasvattamiseksi myydä vaimoiksi teini-ikäisinä. Maasaita tuetaan kehittämällä seurakuntaelämää, sekä lisäämällä tietoa maaoikeuksista, tyttöjen arvostuksesta ja oman kielen merkityksestä. Maasai-evankelistoja ja - pappeja koulutetaan ja tuetaan. Vähitellen uutta luova evankeliumi saa aikaan muutoksia perheissä ja koko yhteisössä. Seurakuntatyö Seurakuntatyössä maasaikristittyjä kastetaan ja opetetaan, jotta he löytäisivät paikkansa seurakunnassa. Nuorille yritetään löytää paikka ja tehtävä omissa seurakunnissaan, niin että he sitoutuvat kirkon toimintaan. Näin heistä kasvaa tulevaisuuden vastuunkantajia. Suomen Lähetysseuran työntekijä Oskari Holmström työskentelee seurakuntatyössä. Kristillinen kasvatus- ja lukutaitotyö Kristillinen kasvatus vahvistaa lasten ja nuorten hengellistä kasvua, sekä antaa valistusta ja valmiuksia hyvään aikuisuuteen. Työtä tehdään perheiden ja yhteisöjen kanssa ja muutetaan samalla käsityksiä koulutuksen tärkeydestä koko yhteisössä. Tytöt pääsevät kouluun, eivätkä joudu lapsivaimoiksi. Esiopetustoiminta ja esikoulunopettajien koulutus maasaikielellä laajenevat. Kirkon vaikutus on vahva maasaiden keskuudessa ja heidän identiteettinsä säilyttämisessä. Morogoron hiippakunta on aloittanut alueella lukutaitotyötä maasain kielellä. Kylissä joka kymmenes asukas osaa lukea ja kirjoittaa. Omaa äidinkieltään he eivät ole aiemmin nähneet kirjoitettuna, sillä opetus on annettu maan pääkielellä swahiliksi. Kirjojen aiheuttama innostus on ollut valtava, kertoo Suomen Lähetysseuran työntekijä, opettaja Anna-Riitta Holmström. Lähetysseurasta Katri Kuusikallio työskentelee kristillisen kasvatuksen parissa. Kummityö Vaikuttamistyö Kummityössä autetaan maasaityttöjä, joita heidän vanhempansa yrittävät myydä avioliittoihin hyvin nuorella iällä. Kummitoimintaa rahoitetaan yksityishenkilöiden lahjoituksilla. Kummitoiminnassa työskentelee Suomen Lähetysseuran Anna-Riitta Holmström. Vaikuttamistyöllä edistetään paimentolaisten oikeuksia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja lainsäädännössä erityisesti maanomistusoikeuksiin liittyen. Naisten ja tyttöjen asemaa parantava työ Naisten ja lukutaidottomien henkilöiden osallistumismahdollisuuksiin kiinnitetään huomiota ja vuodesta 2014 alkaen myös HIV-positiivisten tukemiseen sekä ympäristötietoisuuden lisäämiseen. Tytöt pääsevät kouluun, eivätkä joudu lapsivaimoiksi. Tanganyika Christian Refugee Service (TCRS) on Luterilaisesta Maailmanliitosta itsenäistynyt tansanialainen järjestö. TCRS:n projektit parantavat naisten taloudellista asemaa esimerkiksi kädentaito-, pienyrittäjyys- ja viljelykoulutuksen sekä säästölainaryhmien avulla. Tärkein tavoite on itseään arvostava nainen, joka siirtää oppimansa eteenpäin tuleville sukupolville. Terveiden ja koulutettujen äitien lapsista kasvaa terveitä ja koulutettuja aikuisia, joilla on eväät nostaa perheensä irti köyhyydestä.

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 20 (26) Säästölainaryhmissä naiset säästävät yhdessä omista varoistaan yhteiseen hyvään. Jokainen ryhmän jäsen saa kertyneitä varoja käyttääkseen. Saamansa koulutuksen ja säästölainan turvin naiset voivat alkaa pienyrittäjiksi ja katkaista köyhyyden kierteen. Toimeentulon kehittäminen - Paimentolaiset löytävät karjankasvatuksen rinnalle ja sen tilalle uusia toimeentulomahdollisuuksia. - Paimentolaisten haavoittuvuus ja marginalisoituminen vähenevät, ja ruokaturva paranee. - Kasvattajien ja samoilla alueilla asuvien maanviljelijöiden konfliktit vähenevät. - Maanomistuskysymykset selkenevät ja paimentolaiset oppivat tuntemaan oikeutensa ja vastuunsa. - Yhteisöt kartoittavat itse tarpeet ja keinot elämänlaatunsa parantamiseksi - Maasaiyhteisöt löytävät uusia elinmahdollisuuksia ja sopeutuvat rauhanomaiseen elämään ympäröivän yhteiskunnan kanssa. - Tavoitellaan itsekannattavuutta ja vahvistetaan hankkeiden omistajuutta hiippakunnassa. Demokratia ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen paranevat. Lisätietoja: Päivi Anttila kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 21 (26) PERHEIDEN TUKI Maa Globaali yhteistyö: vuonna 2014 Nepal 2014 100 039 Perheiden tuki Esitetty avustus 2013 uusi kohde Avustus 2014 20 000 PERHETYÖ VAHVISTAA NAISTEN JA TYTTÖJEN ASEMAA MIESVALTAISESSA MAAILMASSA Hankkeen päämäärä Hankkeen kuvaus Tukea annetaan erimuotoisille perheille, yhteisöille ja seurakunnille tilanteissa, joissa perheet ovat eri syistä johtuen hajonneet osittain tai kokonaan eivätkä toimi perinteisinä tuki- ja kasvatusverkostoina kuten aikaisemmin. toteutetaan ja suunnitellaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa vastaamaan kumppanin tarpeita. Lähetysseuran perhetyöntekijät toimivat kouluttajien kouluttajina. Tällaisenaan hanke päättyy vuonna 2014, jonka jälkeen se evaluoidaan. Evaluoinnin perusteella tehdään jatkosuunnitelmat siitä, miten perhetyötä työalueilla tuetaan jatkossa. Anna-Kaarina Palmu ja Matti Palmu vierailevat työalueilla kouluttamassa kouluttajia. Hankkeen viimeinen koulutusvierailu Nepalissa toteutetaan alkuvuodesta 2014. Lisäksi tuotetaan koulutusmateriaalia. Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on vaikuttaa kohdemaiden yhteistyökumppaneiden työhön seuraavasti: - perhenäkökulma otetaan huomioon kaikessa työssä ja kaikissa hankkeissa - perhekasvatustyö on merkittävä osa yhteistyökumppanin kaikkea työtä ja opetusta - perhekasvatustyöhön löytyy avainhenkilöitä, joita jatkuvasti koulutetaan kouluttamaan muita - naisten, tyttöjen ja yleisesti lasten asema ja sukupuolten tasa-arvo kohenee sekä - hivin ja aidsin leviämistä ehkäistään korostamalla uskollisen parisuhteen ja vastuullisen seksuaalikäyttäytymisen merkitystä Nepalin perhetyön kurssilta 2014 Kiitän Jumalaa tästä koulutuksesta. Se on ensinnäkin auttanut minua itseäni. Ennen helposti yritin muuttaa miestäni, oikaista häntä, ja riitojahan siitä koitui. Arvostelin miestäni usein. Olen opetellut hyväksymään mieheni sellaisena kuin hän on. En enää piiskaa lapsiani. Yritän aina ajatella asioista ja ihmisistä myönteisesti. Olen luullut, että vaimo tykkää samoista asioista kuin minä. Mutta näinpä ei ole ollutkaan. Olin monella tapaa loukannut vaimoani. Olemme opetelleet keskustelemaan avoimesti. Vaimoni on kertonut, mistä hän ei pidä. Olen yrittänyt muuttua, vaikka en tulekaan täydelliseksi. Olemme erilaisia, mutta yritämme käsitellä ongelmia ajoissa. Olen saanut paljon siunausta tämän koulutuksen kautta. Ennen työskentelin yksin papin tehtävissäni, nyt olen oppinut jakamaan

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 22 (26) vastuuta vaimonikin kanssa. Olemme pitäneet päivänmittaisia avioliittoseminaareja useissa eri paikoissa. Olemme myös saaneet toimia perheneuvojina pariskunnille, jotka ovat meitä vanhempia. He ovat saaneet avun vaikeuksiinsa. Mieheni ei kouluttajakurssin ykkösosan jälkeen ole ollut entiseen tapaan äkäinen. Hän on muuttunut. Aluksi minun oli vaikea puhua kurssilla, kun en osaa oikein hyvin nepalin kieltä. Mutta kun olemme opettaneet omalla äidinkielellämme, on ollut helpompaa. Minä olen miehenä ollut huono kuuntelemaan. Olen halunnut olla itse aina oikeassa. Olen aikaisemmin opiskellut teologiaa ja unohtanut melkein kaiken. Mutta täällä kuunnellessani toisten kertomuksia olen kosketettu. Ennen minä vain komensin vaimoani. Sanoin, että papin vaimona hänen tulee palvella. Nyt olen ymmärtänyt olleeni väärässä. Oma elämämme on muuttunut. Käytämme nepaliksi käännettyä perhetyön kirjaa opetuksessamme. Pidimme luterilaisessa kirkossamme avioliittoseminaarin 13 pariskunnalle. Ihmiset sanoivat, että olisimmepa kuulleet tämän jo 10 vuotta sitten, elämämme olisi ollut parempaa. Mutta heillä on edelleen mahdollisuus muutokseen. Ihmisillä on paljon ongelmia. Olemme yrittäneet olla heille perheasioissa avuksi. Lisätietoja: Pia Kummel-Myrskog, kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 221, pia.kummel-myrskog@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 23 (26) Tuki rakennushankkeille DESSIEN KIRKKORAKENNUS, (NCES SRK- JA EVANK. TYÖ) Maa 2014 43 500 Esitetty avustus 2013 200 000 Avustus 2014 20 000 Etiopia Dessien kirkkorakennus, (NCES srk ja evank. työ) OMA KIRKKO VAHVISTAA SEURAKUNNAN IDENTITEETTIÄ Taustaa North Central Ethiopia Synod (NCES) eli Dessien synodi on pieni synodi vahvalla muslimi- ja vanhoillisten ortodoksien alueella. Vuoden 2012 lopussa seurakuntia synodin alueella oli 18 ja saarnapaikkoja 31. Pappeja oli 8 ja evankelistoja 42. Jäseniä oli 6833. Seurakunnat tarvitsevat raamatun opetusta ja hengellistä ohjausta. Työntekijöiltä vaaditaan syvällistä kristinuskon tuntemusta, jotta he pystyisivät huolehtimaan seurakuntien opetuksesta, viemään evankeliumia uusille alueille sekä vastustamaan parhaillaan leviäviä harhaoppeja. Islamin perusteita opetetaan niin papeille, evankelistoille kuin seurakuntien vapaaehtoistyöntekijöille, jotta he voivat kohdata taidolla toisen uskonnon edustajia. Dessien seurakunta sijaitsee yhdessä Etiopian suurimmista kaupungeista, Dessiessä, joka on muslimivaltaista Koillis-Etiopian amhara-aluetta. Seurakunta perustettiin vuonna 1930. Funtamentalistinen islam on levinnyt alueella, jossa Etiopian Ortodoksikirkolla on vahva asema. Pelkästään Dessien kaupungissa on yli 40 moskeijaa, lähiympäristössä on 30 lisää. Mekane Yesus -kirkon jäsenmäärä on kasvanut synodin alueella ja avauksia uusille alueille on tehty. Synodissa on noin 6000 jäsentä. Dessien kasvavassa seurakunnassa on noin 1400 osallistuvaa jäsentä. Jumalanpalveluksissa kastetaan 4-5 muslimia kristityksi viikoittain. Seurakunta kokoontuu väliaikaisissa tiloissa. Vanha kirkkorakennus palautettiin kirkolle huonokuntoisena kommunistihallinnon jälkeen. Uusi kirkkorakennushanke käynnistettiin vuonna 2006 yhteistyössä Dessien synodin ja Suomen Lähetysseuran kanssa. Rakennustyöhön on tullut haasteita matkan varrella. Dessien kaupunki vaati muun muassa, että kirkon yhteyteen on rakennettava liiketiloja. Rakentamisen viivästyessä rakennustarvikkeiden hinnat nousivat. Rakennustyöhön saatiin vauhtia keväällä 2012 Helsingin seurakuntayhtymän merkittävän avustuksen myötä. Kirkon pitäisi valmistua keväällä 2014. Näyttävällä kirkolla kaupungin keskellä on suuri merkitys myös symbolisesti. Dessien seurakunnan johtavan pastorin Mesfin Getahunin mukaan siitä tulee protestanttien pääkirkko Pohjois-Etiopiaan.

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 24 (26) Vuonna 2014 valmistuva kirkkorakennus keskellä Dessien kaupunkia rohkaisee kristittyjä ja kutsuu mukaan uusia ihmisiä. Kirkon yhteyteen valmistuvat liiketilat tuottavat vuokratuloja kirkon työlle. Väliaikaraportointia 2014 Haluamme kertoa seurakuntalaisten jatkuvasta ponnistelusta kirkkorakennuksen valmistumisen hyväksi toiveena saada toiminta käyntiin toukokuussa 2014. Olemme ylpeitä siitä, että Lähetysseuralta ja paikallisilta saadut varat on käytetty vastuullisesti ja läpinäkyvästi, ja projekti on valmistumaisillaan. Toisaalta olemme huolissamme, etteivät varamme riitä kirkkosalin viimeistelyyn. Kun meille selvisi, että Lähetysseuralta saamamme tuki ei riitä koko rakennuksen valmiiksi saattamiseen, olemme panostaneet kirkkosalin rakentamiseen ja hidastaneet toimistotilojen rakentamista. Tästä syystä olemme edistyneet hienosti kirkkosalin valmistumisessa kuitenkin tiedostaen, että olemassa olevat varat eivät riitä tähänkään. Lämmin kiitos tuestanne! Lisätietoja: Päivi Anttila kirkollisen työn koordinaattori, 020 7127 261, paivi.anttila@suomenlahetysseura.fi

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 25 (26) Tuki rauhan ja sovinnon edistämiseksi SYYRIA-ALOITE Maa Syyria Syyria-aloite 2014 831 850 Esitetty avustus 2013 uusi kohde Avustus 2014 50 000 RAUHA SYYRIAAN Hankkeen päämäärä Taustaa Syyrian rauhanprosessin vahvistaminen ja rauhan edellytysten luominen ruohonjuuritasolla tukemalla paikallisia rauhantoimijoita. Syyrian tuhoisa sisällissota on jatkunut lähes kolme vuotta. Sen asetelma on huomattavasti monimutkaisempi kuin taistelu hallituksen ja opposition välillä. Maa ja kansa ovat syvästi jakautuneita ja monet yhteisölliset ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat sodan jaloissa murentuneet tai romahtaneet. Syyrian kehitys on mennyt arviolta 20-30 vuotta taaksepäin. Sodassa on kuollut yli 100 000 ihmistä, YK:n pakolaisjärjestö on kirjannut yli 2,5 miljoonaa pakolaista, humanitaarisen avun tarpeessa on yli 10 miljoonaa ihmistä. Sodan vähentäminen ja normaaliin elämään palautuminen on ihmisten selviämisen kannalta välttämätöntä, sillä kansainvälinen humanitaarinen apu ei tavoita kaikkia ihmisiä Syyrian sisällä tai ulkopuolella. Kansainväliset ponnistelut poliittisella ylätasolla Geneven rauhankokouksen koollekutsumiseksi ja osapuolien tuominen neuvottelupöytään ovat tärkeitä. Tällä hetkellä sodan osapuolet eivät kuitenkaan kykene tulokselliseen kohtaamiseen neuvottelupöydässä, sillä opposition edustus ei kanna vastuuta kaikista hallitusta vastaan sotivista aseellisista ryhmistä. On selvää, ettei Geneve-tason neuvotteluilla saada aikaan rauhansopimusta, joka päättäisi Syyrian sodan. Tarvitaan rauhanrakentamista alhaalta ylöspäin; luottamuksen ja sovinnon luomista kansalaisja yhteisötasolla sekä vuoropuhelua rauhan ja jälleenrakennuksen painopisteistä. Näissä tehtävissä tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa ja kirkkoja, jotka ovat osa sodan särkemää yhteiskuntaa ja tuntevat paikalliset olosuhteet. Samalla kun humanitaarisen avun tarve on suuri sekä Syyrian sisällä että pakolaisleireillä naapurimaissa, ei apu tuo pysyvää ratkaisua konfliktiin. Siksi rauhantyö on saatava alkamaan, jotta ihmisten elämä saataisiin normalisoitumaan ja vihollisuudet päättymään. Hankkeen tavoitteet - Luoda välttämättömät rakenteet pidemmän aikavälin rauhanrakentamiselle tukemalla rauhan puolesta toimivien yksilöiden ja yhteisöjen verkostoja Syyriassa - Tukea vuoropuhelua eri tasoilla rauhan ja jälleenrakennuksen painopisteistä. - Mobilisoida yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin kansallista ja kansainvälistä tukea sekä poliittista tahtoa rauhan aikaansaamiseksi Syyriassa - Institutionaalisten rakenteiden luominen Syyrian rauhan työlle; pitää sisällään kapasiteetin vahvistamisen, tietohallinnon ja koordinaation

Kotimaanosasto/ 25.2.2014 26 (26) Hankkeen kuvaus Lähetysseuran mandaatti ja legitimiteetti tukea rauhantyötä tulee pyynnöstä, jonka syyrialaiset, paikalliset rauhantoimijat esittivät Common Space Initiativen kautta Suomen Lähetysseuralle. Hankkeessa tehdään läheistä yhteistyötä YK-järjestöjen, kirkollisten toimijoiden sekä kansalaisjärjestöjen kanssa. käynnistyy vuonna 2014 ja se on monivuotinen. vahvistaa sellaisia toimijoita (kirkkoja, kansalaisjärjestöjä, yhdistyksiä ja yhteisöjä), jotka toimivat jo nyt rauhan puolesta Syyriassa. Nämä toimijat neuvottelevat vankien vapauttamisesta, humanitaarisen avun perillepääsystä, auttavat maansisäisiä pakolaisia tai muuten toimivat inhimillisen hädän lievittämiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi. luo ja vahvistaa näiden rauhan toimijoiden verkostoja ja voimavaroja toimia esimerkiksi koulutuksen ja resurssoinnin kautta. Vahvistunut rauhan puolesta toimivien verkosto mahdollistaa kommunikaation ja tiedon vaihdon, jotka ovat tärkeitä edellytyksiä rauhan työlle. tukee vuoropuhelua eri tasoilla; tarvitaan luottamuksen rakentamista ja keskustelua eri osapuolten sekä kumppaneiden kesken, niin Syyriassa, alueella kuin ulkomaillakin. Syyrian sodassa on kansainvälisiä intressejä, ja Syyriassa soditaan myös ulkopuolisten maiden tai tahojen vaikutusvallasta alueella. Sodan kompleksisuus ja eri osapuolten intressit ovat osaltaan kiihdyttäneet sotaa. Siksi on tärkeää, että muutos saadaan aikaan kansainvälisessä ilmapiirissä ja kansainvälinen kansalaismielipide, kansainvälisen yhteisön ja median kanssa ja kautta tukee rauhaa voimakkaammin. Kansainvälisen vaikuttamistyön kautta luodaan ns. korkeampaa moraalia, vahvistetaan kansainvälistä rauhan ilmapiiriä Syyrian sotaa kohtaan. Sota on raunioittanut monet rakenteet Syyriassa. Rauhantyö tarvitsee erilaisia tiedollisia työkaluja ja institutionaalisia tukirakenteita, jotta paikalliset ihmiset voisivat olla keskeisessä roolissa rauhanprosessissa. Nämä ovat hankkeen perusrakenteita, jotka luodaan hankkeen ensimmäisenä vuotena. Lähetysseuran tukemat toiminnot - Rauhan puolesta toimivien verkostojen luominen ja vahvistaminen - Rauhan työn institutionaalisten rakenteiden luominen, kapasiteetin vahvistaminen ja koordinaatio. Lisätietoja: Karita Laisi, rauhan ja sovinnon erityisasiantuntija, 020 7127 396, karita.laisi@suomenlahetysseura.fi LIITE 1. Thaimaan ev.lut.kirkon naisten ensikoti Armonkoti kummikirje 2013 LIITE 2. Proyecto Verena Wells aymaratyttöjen sisäoppilaisto nimikkoraportti 2013 LIITE 3. Botswanan ev. lut. kirkon tuki nimikkoraportti 2013 LIITE 4. NCES Aids-orpojen tukihanke nimikkoraportti 2013 LIITE 5. Rajamaakunnan perusterveydenhuolto nimikkoraportti 2013 LIITE 6. ELVD lähetystyö (naistyö) nimikkoraportti 2013 LIITE 7. Morogoron hiippakunnan lähetystyö nimikkoraportti 2013 LIITE 8. Taina Taskilan perhetyö Etiopiassa nimikkokirje 2013 LIITE 9. Matti Palmu ja Anna Kaarina Palmu nimikkokirje 2013 LIITE 10. Dessien kirkon rakentaminen väliraportti 2014