Salpaus-paketti 2012
Monialaista koulutusta Päijät-Hämeessä Koulutuskeskus Salpaus on monialainen oppilaitos, joka järjestää ammatillista ja lukiokoulutusta sekä palveluja työelämälle. Salpaus toimii Päijät- Hämeen alueella, kuudella eri paikkakunnalla. Laura Ekström, Sanna Weman ja Ida Kääriäinen opiskelevat ajoneuvoasentajiksi Koulutuskeskus Salpauksessa. Opiskelijat huoltavat asiakkaiden autoja jo osana opintojaan. Koulutuskeskus Salpaus on määrittänyt strategiset painopisteet vuosille 2013 2015. Niiden avulla Salpaus vahvistaa johtajuutta ja kehittää uudenlaisia toimintatapoja toimii työelämälähtöisesti ja pyrkii kohti vahvempia kehittämiskumppanuuksia osallistuu yhteiskuntatakuun toteuttamiseen vahvistaa opiskelijoiden ja henkilöstön elinikäisen oppimisen avaintaitoja hyödyntää uutta teknologiaa opetuksessa ja johtamisessa. Visiona on olla oppimisen ja kestävän uudistamisen kansainvälinen huippuyksikkö. Salpaus kuuluu itsenäisenä tulosalueena Päijät- Hämeen koulutuskonserniin, johon kuuluvat myös Lahden ammattikorkeakoulu ja Tuoterengas. LAHTI ASIKKALA HEINOLA NASTOLA HOLLOLA HELSINKI ORIMATTILA Arvot Luottamus Avoimuus Asiakaslähtöisyys Toisen ihmisen arvostaminen Uudistuminen
Erilaisia opiskelijoita Koulutuskeskus Salpauksessa opiskelee noin 20 000 opiskelijaa, joista 5 470 ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa 13 000 aikuiskoulutuksen opinnoissa 1 300 oppisopimuskoulutuksessa 200 lukiokoulutuksessa. Opettajia ja muuta henkilökuntaa Koulutuskeskus Salpauksessa on noin 850. Brasiliasta Suomeen muuttanut Eliane Laurett Souza opiskeli Koulutuskeskus Salpauksessa suomen kieltä ja kauneudenhoitoalaa. Kosmetologina saan joka päivä nähdä, kun asiakkaani nauttivat.
Käytännönläheistä koulutusta Koulutuskeskus Salpauksessa voi suorittaa 40 ammatillista perustutkintoa päiväopintoina n. 100 perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoa näyttötutkintoina ylioppilastutkinnon ja koko lukion oppimäärän kaikki viralliset ammatilliset tutkinnot oppisopimuksella. Työssäoppiminen on olennainen osa ammatillisia opintoja. Salpauksessa tehdään yhteistyötä 7 500 työssäoppimispaikan kanssa, joista noin 200 on ulkomailla. Vaatetusalan opinnoissa tarvitaan kädentaitoja, luovuutta sekä tekniikan ymmärtämistä, kertovat Mira Silvennoinen ja Sanni Inkeroinen.
Palveluja opiskelijoille Koulutuskeskus Salpaus tarjoaa opiskelijoilleen monipuolisia tukipalveluja, kuten opintotoimiston palveluja opintojen ohjausta tukea kuraattoreilta, kuraattori-sairaanhoitajalta ja psykologilta asuntolapalveluja Asikkalassa, Hollolassa ja Orimattilassa harrastus-, tutor- ja opiskelijakuntatoimintaa. Opinto-ohjaaja Jari Pöyhönen ohjaa Salpauksen puu- ja huonekalualan opiskelijoita ja käy myös kertomassa peruskoululaisille ammatillisista opinnoista. Nuorten kanssa on huippuhauskaa tehdä töitä.
Kilpailua Suomessa ja ulkomailla Koulutuskeskus Salpauksen kilpailutoiminta on vilkasta. Joka vuosi kymmenet Salpauksen opiskelijat osallistuvat ammattiin opiskelevien SAKUstarskulttuurikilpailuihin sekä ammattitaidon SMkilpailuihin eli Taitaja-kisoihin. Salpaus järjestää SAKUstars-kisat Lahdessa 16. 18.4.2013 ja Taitajakilpailut 8. 10.4.2014. Myös kansainvälisillä areenoilla Salpauksen opiskelijat kilpailevat useita kertoja vuodessa. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto Saku ry:n järjestämiin urheilukilpailuihin osallistuvat aktiivisesti sekä Salpauksen opiskelijat että henkilökunta. Parturi-kampaajaopiskelija Iina Karhunen suoritti työssäoppimisjakson Pietarissa ja osallistui samalla kansainväliseen kauneudenhoitoalan kilpailuun.
Palveluja työelämälle Koulutuskeskus Salpauksen Työelämäpalvelut tarjoaa laajan asiantuntijaverkostonsa voimin kehittämisen palveluja yrityksille ja muille organisaatioille. Työelämäpalveluista työntekijät, työnhakijat ja esimiehet saavat muun muassa tukea osaamisen kehittämiseen tietoa erilaisista rahoitusmahdollisuuksista rekrytointivalmennusta ja työpaikkaohjaajakoulutusta ammatillista koulutusta lyhytkursseista erikoisammattitutkintoihin ja mestarikoulutuksiin lakisääteisiä sertifikaatteja, lupakortteja ja pätevyystodistuksia eri työtehtäviin kieli- ja kulttuuripalveluja monikulttuurisille työyhteisöille räätälöityjä täsmäpalveluja, esimerkiksi testausta, protovalmistusta ja asiakastöitä. ISS Palveluiden työpäällikkö Timo Savolainen on tyytyväinen siihen, että ISS saa tarpeisiinsa räätälöityä koulutusta Salpauksesta.
Kansainvälistä yhteistyötä Salpauksella on noin 80 kansainvälistä yhteistyöoppilaitosta. Suurin osa Salpauksen kansainvälisestä toiminnasta suuntautuu Eurooppaan, esimerkiksi Pohjoismaihin, Hollantiin, Espanjaan, Ranskaan, Venäjälle ja Sloveniaan. Koulutuskeskus Salpauksen kansainvälinen toiminta sisältää muun muassa työssäoppimisjaksoja ja opiskelua ulkomailla ulkomaalaisten työssäoppijoiden, vaihtoopiskelijoiden ja opettajien vierailuja Salpauksessa kehittämisprojekteja kansainvälisissä verkostoissa maahanmuuttajakoulutusta ja sen kehittämistä kansainvälisenä yhteistyönä. Kehittäviä hankkeita Hollantilaiset Thomas Van Den Heuvel ja Ivo Hermens halusivat suorittaa tietotekniikan opintojensa työssäoppimisjakson Suomessa. Salpauksen hanketoiminta vahvistaa työelämäyhteistyötä ja aluekehitystä opettamista ja oppimisympäristöjä opiskelijoiden ohjausta ja tukea kansainvälisyyttä.
AMMATILLINEN KOULUTUS NUORILLE JA AIKUISILLE HUMANISTINEN JA KASVATUSALA Nuoriso ja vapaa-aika KULTTUURIALA Kulta, hopea ja kaiverrus Musiikki Puuala Rakennusala Sirkusala Sisustus ja muotoilu Vaatetusala Viestintäala LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikka, ICT LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Luonnonvara-ala Ympäristöala MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA Elintarvikeala Hotelli-, ravintola- ja cateringala Kotityö- ja puhdistuspalveluala Matkailuala SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA Hiusala ja kauneudenhoitoala Sosiaali- ja terveysala TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Auto ja logistiikka Elintarvikeala Kiinteistöpalveluala Kone- ja metalliala Kylmälaitetekniikka Laboratorioala Muoviala Pintakäsittely Puuala Rakennusala Sisustus ja muotoilu Sähkö- ja automaatiotekniikka Talotekniikka Tieto- ja tietoliikennetekniikka Turvallisuusala Vaatetusala YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA Kauppa ja hallinto YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS Lukiokoulutus MUU KOULUTUS Lupakorttikoulutus Kieli- ja kulttuurikoulutus Maahanmuuttajakoulutus Urheilijoiden ammatillinen koulutus Valmistava koulutus Ammatillinen erityisopetus TYÖELÄMÄPALVELUT Kehittämisen palvelut yrityksille ja muille organisaatioille SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Viestintä- ja markkinointipalvelut Kuvat Veli-Matti Hoikka, Mark Poutanen ja Sanna Henttonen PAINO Multiprint Oy 2012 Koulutuskeskus Salpaus Teinintie 4, 15200 Lahti Puh. 03 828 11 www.salpaus.fi