Rasteilla ja laduilla

Rasteilla ja laduilla Marraskuu 2008 Tässä numerossa: Tuomelan muutto s.5 Ladyt rasteilla s.7 Vuoden juniorivalmentaja tentissä s.23 Edustusneidit - uusi nuorten palsta s.24 Merisotilaat Rovaniemellä ja muita inttijuttuja s.27 Kokemuksia 25mannasta - Haaveesta totta s.30 Sielunhoitoa s.34 Tuloksia ja tilastoja kaudelta 2008 s.38 Ja paljon muuta

Rasti-Lukko r.y. Johtokunta 2008 Puheenjohtaja: Herkko Plit, puh. 050 4620788 Sihteeri: Maija Asikainen, puh. 044 520 5652 Varapuheenjohtaja: Saku Ylijoki Jäsenet: Tarja Arponen, Irma Gustafsson, Janne Kallioniemi, Simo Suomela, Pekka Tiira, Kaarina Viitanen, varajäsenet: Esko Liutu ja Reijo Tiira Suunnistusjaosto 2008 Puheenjohtaja: Saku Ylijoki, puh. 040 840 5532 Valmennus: Janne Kallioniemi, puh. 040 086 6781 Kuntosuunnistus: Antti Tuittila, puh. 050 430 5655 Kartoitusohjaaja/vpj: Timo Nurmi, puh. 044 297 3944 Nuoriso: Pia Ala-Äijälä, puh. 044 344 7344 Nuorisojäsen: Silja Annila Hiihtojaosto 2008 Puheenjohtaja: Risto Arponen, puh. 02 825 1023 Jäsenet: Tarja Arponen, Simo Suomela, Pekka Tiira, Raimo Vahanto, Markku Virtanen Muut 2008 Rahastonhoitaja: Kaarina Viitanen Ilmoittautumiset: Kalle Virtanen Jäsenrekisterinpitäjä: Nina Marttinen RaLu-lehti ja projektiluontoiset tiedottamistehtävät: Liisa Snellman Internet: Janne Ala-Äijälä Kilpailutoimikunnan vastuuhenkilö: Juhani Korpinen Leikekirja: Silja Annila Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vastuuhenkilö: Kalle Virtanen Jäsenmaksu 2008-15 vuotta täyttäneet 20 - alle 15-vuotiaat 10 - kannatusjäsenmaksu 100 Huom! Hippo-suunnistuskoululaisten ja Power-tiimiläisten maksuun 35/40 sisältyy jäsenmaksu. Etukannen kuvassa Maija Verha (vas.), Raija Nurmi ja Margit Suomela. Lue juttu sivulta 7. 2

PuheEnjohtajan palsta Kulunut kausi on ollut monisävyinen. Henkilökohtaisesti uudet haasteet työelämän puolella veivät kesäkuussa Raumalta Kauniaisiin. Seuralla on ollut menestyksekäs vuosi mitalien suhteen, varsinkin veteraanisarjoissa. Luopuminen Tuomelasta aiheutti päänvaivaa syyskuussa. Muutostamme Kauniaisiin nousi jälkeenpäin pieni mediatapahtumakin, kun Rauman muuttoluvut olivat poikkeuksellisen tappiollisia. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata Rauma-tappion käännetyn RaLu-julkisuuden voitoksi. Perheemme on asettunut hienosti Kauniaisiin. Ympäristö on osin maalaisempaa kuin Raumalla, vaikka matka Helsingin keskustaan onkin vain 15 km. Lenkkipolkuja ilman asfalttia piisaa yltäkyllin, ja voi kehua, että juoksee koko kunnan ympäri yhdellä kertaa. Pienessä on oma idyllinsä! Herkko toi Rasti-Lukon joukkueen maaliin 25mannassa. Puheenjohtajan paikka avoinna Seuran kannalta muutto oli tietenkin valitettava, mutta olen parhaani mukaan pyrkinyt hoitamaan asioita pääkaupunkiseudulta. Olen kuitenkin joutunut toteamaan, että johtajan kuuluu olla etulinjassa eikä puhelimen kautta johtamassa, kuten nyt usein on valitettavasti ollut. Eli näen sekä seuran että henkilökohtaiselta kannalta parhaana ratkaisuna, että uusi puheenjohtaja ottaa oivassa kunnossa olevan seuran harteilleen ensi vuoden alusta. Luopuminen Tuomelasta Merkittävin tapahtuma lienee ollut luopuminen 3 Tuomelasta. Tuomela myytiin Pallo-Iiroille, joka halusi tilan käyttöönsä. Muutaman pohdinnan jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että luovumme omasta tilasta, ja nyt tavarat ovat varastossa Eurajoella. Onneksi auttavaa asennetta ja talkoohenkeä löytyi ripeästi, joten urakasta selvittiin hienosti. Ainoa haittapuoli on, että nyt meillä ei ole vakituista paikkaa missä kokoontua. No, vaihtelun sanotaan virkistävän. Virkeä kausi Kesän ja syksyn aikana oli taas monia suunnistussuorituksia. Kokonaisarvio kaudesta selkiintyy, kunhan syyskokoukseen saadaan

kattava data kauden menestyksestä ja suoritusmääristä tulkaa kaikki paikalle 22.11 syyskokoukseen. Ilahduttavaa on ollut, että suunnistuskoulu on jatkanut aktiivista toimintaansa ja uusia lapsia on saatu mukaan niin suunnistuskouluun kuin suunnistuskisoihinkin. Tästä on hyvä jatkaa! Erityisesti on nostettava esille Venlojen viestin nuorten tyttöjen loistava suoritus, jolla liikuttiin mukana ihan kärkipään taistoissa. Joukkueen loppupään juoksijoilla oli varmasti tietoisuus, kuinka hyvistä asemista metsään lähdettiin, mutta hienosti paineet kestettiin ja lopputulos oli komea 47. sija. RaLu-edustus monessa maassa Rastiviikoilla näkyi raumalaisväriä monessakin maassa, ja niistä tarkemmin lehden sivuilla. Olimme perheen kanssa mukana Sälenissä Kallioniemen perheen ja runsaan 20 000 muun suunnistajan kanssa. Pakko on vuosi toisensa jälkeen antaa tunnustusta ruotsalaisille, että iloisen rastiviikon hyvine säineen he osaavat järjestää, jos jollain muilla osa-alueilla on jonkinmoisia puutteita havaittu. Viesteissä omat haasteensa Viestirintamallakin ollaan oltu aktiivisia. Tosin tänä vuonna ihan huippumenestys ei ollut aiempiin vuosiin verrattavaa, vaikka hyviä suorituksia oli useampiakin. 25manna-viestissä osoitimme taas kerran, että hyväksyttävä tulos saadaan aikaan varmalla suorituksella ja huolellisella leimauksella, vaikka joku ounasteli ennen viestiä, että nyt on todennäköisyyslaskun mukaan meidän vuoro tulla hylätyksi. Ilahduttavaa oli myös saada mukaan uusia kilpailijoita; olipa jopa lähdetty mukaan 30 vuoden kilpailutauon jälkeen, mutta niin vaan metsästä ripeästi pois tultiin. Toivottavasti kisakärpäsen purema riittää ensi kaudellekin. Kiitos, tästä jatketaan Lopuksi haluan puheenjohtajan roolissa kiittää kaikkia rasti-lukkolaisia yhteisistä hetkistä niin suunnistus- ja hiihtopuolellakin kuin myös muissa kokoontumisissa. Asiat on saatu järjestykseen ja mukavaa on ollut asioita järjestäessä sekä urheiltaessa. Pidetään kaikki huoli, että jatkossakin kaikilla seuran toimintaan osallistuvilla on samanlainen fiilis. Herkko Plit Kädessäsi olevan lehden tarinoissa tunnelmat vaihtelevat äärilaidasta toiseen; yksi iloitsee pitkällisen haaveensa toteutumisesta ja toinen kertoo syvän epätoivon hetkistään metsässä. Nuoret onneksi osaavat ottaa asiat huumorilla. Nämä ja monet muut kokemukset ovat esillä tässä peräti 44-sivuisessa numerossa. Siitä suuri kiitos kaikille aineistoa toimittaneille! Jatkossakin ideoikaa jutunaiheita ja ottakaa kamerat aktiiviseen käyttöön. Toimituksen sähköpostiosoite on liisa.snellman@rolls-royce.com, ja kotiosoite on Katajatie 11, 26660 Rauma. Tämän lehden teille tekivät: Antti, Herkko, Janne A-Ä, Janne K, Lassi, Liisa, Marika, Pia, Saku, Seppo, Silja, Stig, Timppa ja Tomas 4

Vuosikymmenien jälkeen syksyinen Suursiivous Tuomelassa Rasti-Lukko on perustettu 1962, ja ensimmäisen majapaikan seuramme sai vuonna 1965 Eteläkadulta. Kymmenisen vuotta myöhemmin, 1975 muutettiin Tuomelaan. Syksyllä 2008 eli edessä muutto sieltä pois, ja talkooporukalla riitti tavaraa siirrettäväksi. Ensimmäinen majapaikka, johon seura sai käyttöoikeuden vuonna 1965, oli silloisen Rauma-Repolan omistaman uuden kerrostalon, Kimpun alakerrassa sijainnut pommiluola Eteläkadulla. Kyseisen tilan jaoimme Rauman Lukon kanssa. RaLu rasteilla ja laduilla Vuonna 1975 pääsimme avarampiin tiloihin Tuomelaan, joka sekin oli Rauma-Repolan rakennus. Rasti-Lukko sai käyttöönsä kaksiker- Tihkusateen kastelemalla talkooporukalla oli hikinen ilta. Makkarakin maistui. Kaarina Viitanen pelastamassa arkistojen aarteita. 5

roksisen puutalon eteläpäädyn ja myöhemmin myös yläkerran karttahuoneen, kun ampujat siirtyivät pois talosta. Talon toiseen päähän asettuivat Hakrit (Pallo-Iirot). Keväällä 2008 Pallo-Iirot osti itselleen kyseisen talon, ja halusi kaikki tilat käyttöönsä. Näin Rasti-Lukolla oli taas muutto edessä, kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Alkuaikojen parhaimpina päivinä Tuomela oli ahkerassa käytössä. Rakennus tarjosi hyvät puitteet järjestää lukuisia seuran ja myös Satakunnan alueen kokous- ja koulutustapahtumia. Viime vuosina lähinnä enää oma seura on käyttänyt Tuomelaa palaveripaikkana. Sen sijaan Tuomela on palvellut erinomaisesti seuran tavaroiden säilytyspaikkana; kätevän läheinen sijainti ja varastotilaa on riittänyt kolmessa kerroksessa. Kuormakaupalla tavaraa Ja toden totta. Kyllä Tuomelan sopukoista tavaraa löytyikin, kun sitä ruvettiin tyhjentämään yksi maanantai-ilta syyskuun alussa. Isompaa tavaraa kuten puutavaraa ja muovituoleja löytyi kellarista. Ensimmäisen ja toisen kerroksen nurkista ja kaapeista löytyi puolestaan rastilippuja, karttoja, paperiarkistotavaraa ym. sekalaista tavaraa. Kun tähän vielä lisättiin palkintokaapin monet pokaalit, historialliset valokuvat seiniltä ja sekalaiset löydöt eteisestä, niin ulkona riitti tavaraa niin ison kuormaauton lavalle kuin pienempiin peräkärryihin ja autojen takakontteihin. Vaikka osa tavarasta tuomittiin hävitettäväksi, niin paljon riitti vielä tavaraa tilapäisesti Eurajoellekin varastoitavaksi. Niin paljon, ettei yhtenä iltana kaikkea saatu edes vietyä, vaan siivous-, lastaus- ja kuljetusurakkaa piti jatkaa vielä seuraavana iltana. Kuten puheenjohtajakin kirjoituksessaan (s. 3) toteaa, uutta kokoontumispaikka ei seuralle ole vielä löytynyt. Onneksi tavaroille löytyi sijoituspaikka Eurajoelta, kiitos auttavan käden, jonka tiloihin tavarat Tuomelasta voitiin siirtää väliaikaiseen säilytykseen. Uutta, pysyvää tukikohtaa etsitään koko ajan. (LS) Täynnä on, joten matka Eurajoelle voi alkaa. Ovia sulkemassa Seppo Kuikka ja Simo Suomela. 6

Naisenergia jyllää Ladyt rasteilla Kolme naista, jotka kaikki ovat rankilistan kärkisijoilla, suunnistivat kauden aikana yhteensä kahdeksan SM-tason mitalia. Mainittujen historiallisten saavutusten takana ovat Raija Nurmi, Maija Verha ja Margit Suomela. Keitä nämä rautarouvat oikein ovat? Siitä yritetään ottaa selvää seuraavassa jutussa. Näiden kolmen ladyn tapaaminen lokakuun lopussa oli iloista puheensorinaa, jota haastattelija kirjasi muistiin parhaan kykynsä mukaan. Kukin vastasi vuorollaan samoihin kysymyksiin, ja vastausten kautta pääsemme nyt tutustumaan näihin naisiin, joiden saavutukset käyvät oivasta esikuvasta nuoremmille. 1. Miten ja milloin harrastus alkoi? 2. Mikä on kauden paras saavutuksesi? 3. Mikä on urasi/kauden harmittavin kokemus? 4. Missä piilee nykykuntosi salaisuus? Margit Suomela, D55: 1. Aloitin suunnistamisen noin 15-vuotiaana, jota kesti silloin viitisen vuotta. Parikymppisenä keskityin hiihtämiseen, jonka parissa kului seuraavat 15 vuotta, ja menestystä tuli kohtuullisesti myös SM-tasolla. Mitalivauhtiin hiihdossa pääsin kuitenkin vasta ikäsarjoissa, joista parhaimpana nousee mieleen pronssimitali D40-sarjassa veteraanien hiihdon MMkisoissa Kuopiossa vuonna 1996. Ikäsarjoihin siirryttyäni olen harrastanut sekä hiihtoa että suunnistusta aktiivisesti. 7 2. Kauden paras suoritukseni oli Suomen mestaruus erikoispitkillä matkoilla Suomusjär- Margit Suomela vellä. Sen kilpailun voitin reilun kuuden minuutin erolla seuraavaan. Kauden toinen mitali tuli SM-yöstä, josta sain hopeaa. 3. Urani harmittavin kokemus osuu samaan kisaan, jossa voitin tuon mainitun Suomen mestaruuden. Siellä nimittäin kolmanneksi viimeisellä rastilla liukastuin ja kaaduin sillä seurauksella, että oikean käden kämmensyrjästä meni tikku sisään ja ranteen nivelsiteet vaurioituivat. Poistin tikun, juoksin maaliin ja voitin kisan. Jatkossakaan en antanut vamman häiritä, vaan koko kesän olen kilpaillut - ja käynyt töissä - tuki ranteessa. Nyt syksyllä, aktiivisen kilpailukauden jo päätyttyä menin viimein leikkaukseen, ja sen seurauksena olen nyt loppuvuoden sairaslomalla. 4. Kesäkaudella lenkkeilen muun muassa Lähdepellon maisemissa, ja kaksi kertaa viikossa käyn kuntorasteilla. Lisänä ovat kauden AM- ja SM-kilpailut sekä viestit, joihin pyrin aktiivisesti osallistumaan. Tosin 3-vuorotyöni jonkin verran rajoittaa niihin osallistumista.

Talvikaudella käyn Uudenkaupungin hiihtoputkessa treenaamassa, jossa viime talvena hiihdin 1500 km. Kilpahiihdossa olen nyt keskittynyt pitkiin matkoihin. Vuonna 2001 hiihdin ensimmäisen Pirkan-hiihtoni, ja viimeisen kahdeksan vuoden aikana olen hiihtänyt 5-6 pitkää, 50-90 km matkaa kaudessa. Harrastukset tukevat hyvin toisiaan; suunnistaminen kesäkaudella antaa voimia talven hiihtoladuille, ja päinvastoin. Olen todennut, että tasaisella liikunnalla kunto säilyy hyvänä; Aion jatkaa ikäsarjoissa vielä pitkään. Maija Verha Maija Verha, D60 1. Aina paljon liikuntaa harrastaneena pelasin nuoruudessani isäni jalanjäljissä pesäpalloa; Joukkueeni oli Laitilan Naisvoimistelijat, ja olimme mukana jopa Suomi-sarjassa pari vuotta. Suunnistus tuli lajina minulle tutuksi lähinnä lasten kautta, ja toki myös mieheni harrastuksen kautta. Pyörittyäni aikani lasteni huoltajana oravapolkukilpailuissa innostuin ja aloitin itsekin suunnistamisen Laitilan Jyskeen riveissä, mutta vasta ikäsarjoissa. Ensimmäisen kerran kilpailin Vakka-Rastin isännöimissä Isotonic-kilpailuissa 1980-luvun alkupuolella; sijoitukseni D35-sarjassa oli toiseksi viimeinen. Aikanani asetin itselleni leikillisesti tavoitteekseni Suomen mestaruuden. Kun se ei tuntunut suunnistuksessa tulevan, niin aloitin avantouinnin, ja saavutinkin 25 m avantouinnin Suomen mestaruuden. No, ensimmäinen suunnistuksen Suomen mestaruus tuli sekin sitten viimein; tavoite toteutui SM-pitkällä matkalla D50-sarjassa. 2. Kauden paras saavutukseni on pitkien matkojen Suomen mestaruus. Se tuli Paraisilla niukahkolla 38 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen. Onnistunut suoritus SM-yö-kisoissa Haminassa toi kauden toisen kultamitalini. Urani hienoin ja mieleenpainuvin saavutus on Kuusamossa Rukan maisemissa viime vuonna voittamani veteraanien maailmamestaruus D60-sarjassa. 3. Eniten mieltäni kaihertaa epäonneni SM-viesteissä. Polunristeys viidennellä 8 rastilla koitui kohtalokseni, ja se harmittaa vieläkin. En taida päästä yli asiasta ennen kuin uusi kausi haasteineen alkaa. Sijoituksemme oli harmittavasti neljäs. Joukkueessa olivat lisäkseni Margit ja Raija. 4. Kesäkaudella käyn kaksi kertaa viikossa kuntorasteilla. Tällä hetkellä tavanomaisten syksyn puutarhatöiden lisäksi on puunkaatoa ja soran kärräystä. Vanhassa talossa löytyy aina jotain kunnostettavaa. Lenkillä en tykkää yhtään käydä, mutta talvisin käyn kuntopiirissä ja uimahallissa työvuorojeni sallimissa rajoissa. Olen tosin jo osa-aikaeläkkeellä. Suuri intohimoni on tanssiminen, jossa myös vaaditaan kuntoa ja kestävyyttä. Se on mielestäni paljon mielekkäämpää kuin juokseminen. Raija Nurmi, D65 1. Kun kipinä ei syttynyt yleisurheilukentillä, niin vuonna 1959 ollessani 16-vuotias pääsin suunnistuksen makuun, kun isäni vei minut, siskoni ja naapurin tytön metsään. Vaikka se metsässä rämpiminen ei aina nuorta neitoa jaksanut innostaa, niin siitä harrastus kuitenkin alkoi. Silloin vielä olin Rauman Lukon jäsen, sillä

Rasti-Lukko perustettiin vasta vuonna 1962. Erityisesti mieleeni ovat jääneet ne monet aikaiset sunnuntaiaamut, jolloin isäni, minä, siskoni ja veljeni pakkauduimme seurabussiin. Äiti oli tehnyt eväät matkaan ja kotiin tultuamme pesi pyykit. Joskus edessä oli pitkiäkin matkoja, mutta reissut isolla porukalla olivat aina mukavia. 1960-luvun alkupuolella suunnistuksessa tuli pieni tauko, johon osasyynä oli perheen perustaminen löydettyäni mieheni Pekan rasteilta. Tauko ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, sillä vuonna 1968 voitin piirin mestaruuden pääsarjassa. Välillä olin C-sarjassakin, mutta tänne asti harrastus on jatkunut, nyt jo kolme vuosikymmentä ikäsarjoissa. Raija Nurmi RaLu rasteilla ja laduilla 2. Mieleenpainuvin kilpailu on SMyö vuonna 1982, sillä se oli minulle ensimmäinen yökisa. Etukäteen kävin taskulampun avulla Lähdepellolla harjoittelemassa. Kilpailu oli minulle kolmas öinen metsä, ja yllätyksekseni voitin D35-sarjan. Kauden saavutuksista minulle merkittävin on pitkien matkojen SM-kulta, sillä se minulta vielä puuttui. Muut kauden mitalit ovat SMkulta erikoispitkiltä matkoilta, keskimatkan SM-kulta ja SM-yön hopea. Nyt kauden 2008 lopussa minulla on yhteensä 44 SM-mitalia. Näistä peräti 24 kpl on tullut 2000-luvun puolella. Odotukseni olivat ehkä turhan korkealla 45-50 vuoden iässä eikä oikein onnistanut. Kun nyt vanhemmiten olen oppinut ottamaan rennommin, olen pärjännytkin paremmin. 3. Eniten minua harmittaa tämänvuotinen mokani SM- yö-kisassa, jossa ns. helpolla rastilla tein virheen. Sen vuoksi hävisin voittajalle 21 sekuntia. Kohtalokseni koitui minulle ominainen tapani luottaa matkamittariin ja suunnan ottamiseen. Jos olisin älynnyt tehdä reitinvalinnan karttaa lukemalla, olisin huomannut, että lähellä oleva tie vie suoraan rastille. 4. Kiitollinen saa olla aina joka kauden alussa, kun pystyy harrastusta jatkamaan. Talvitreenini pohjautuu hiihtämiseen; jo monivuotinen tapa 9 perheessäni on lähteä pohjoiseen hiihtämään; viikko keväällä ja kymmenisen päivää syksyn ensilumilla. Kesäisin käyn kuntorasteilla. Tämän lisäksi pyörällä liikkuminen, marjastaminen ja muu hyötyliikunta pitävät kuntoani yllä. Rentoutuminen on myös hyvä keino, ja minulle niitä keinoja ovat pullan leipominen ja ristikkojen täyttäminen. Ilokseni harrastus jatkuu suvussa jo neljännessä polvessa, sillä 11-vuotias tyttärentytär Janina on innostunut lajista. Haastattelun lopuksi kuin yhdestä suusta Raija, Maija ja Margit listasivat suunnistuksen hyviä puolia: kuntoa ylläpitävä, saa ja tapaa ystäviä, kokee mukavia kilpailumatkoja, estää dementiaa, saa käyttää päätä ja jalkoja sekä pakasteet on täynnä marjoja ja sieniä. Haastattelun pohjalta jutun kirjoitti Liisa Snellman Tarkemmin näiden ladyjen, kuten seuran muutkin saavutukset on tilastoitu sivulta 38 alkaen.

Ajatuksia ja kokemuksia Veteraanien maailmanmestaruuskisat WMOC-2008 Portugalissa Alkusyksyllä 2007 alkoi ajatus kisoihin osallistumisesta muhia, vuoden lopulla tiedustelin matkajärjestelyjen perään ja kesäkuussa 2008 istuin jo lentokoneessa matkalla Portugaliin. Päämääränä oli kaupunki nimeltä Marinha Grande ja veteraanien maailmanmestaruuskisat. Syksyllä 2007 sain kipinän Rukalla vastaavissa veteraanien kisoissa. Vuoden lopussa tiedustelin muutamilta matkanjärjestäjiltä, missä suuruusluokassa kustannukset pyörivät. Juhani Salmenkylä vastasi välittömästi kyselyyni, ja kun muilta järjestäjiltä vastaus kesti yli kaksi viikkoa, päätin lähteä Salmenkylän junailemaan matkaan. Lähtö tapahtui torstaina 26. päivä kesäkuuta Helsinki-Vantaan lentokentältä todella aikaisin aamulla, ja lento oli Münchenin kautta Lissaboniin, josta matka jatkui pikkubussilla noin 150 km pohjoiseen Marinha Grande een. Kaupunki, jossa myös kisakeskus sijaitsi, on suhteellisen pieni, reilut 30 000 asukasta, jonka ehkä kuuluisin turistikohde on 1800-luvun puolessavälissä perustettu lasitehdas museoineen; tästä kaupungin lempinimi The Crystal City, kristallikaupunki. Tuntui, että kaupungissa oli ainakin tusinan verran kristallivalaisinmyymälöitä. Osanottajia kisassa oli kaikkiaan 3546, joista yli puolet oli Pohjoismaista: Norjasta 686, Suomesta 623 ja Ruotsista 538 kilpailijaa. Omassa sarjassani, H65, oli 343 kilpailijaa. Myös Kalle Virtanen sekä Lasse Sarparanta edustivat Rasti-Lukkoa ja Suomea, ja Raumal- ta oli mukana myös mm. Ylijoen Pekka. Heillä oli kuitenkin erilaiset matkajärjestelyt, ja näimme vain muutaman kerran matkan aikana. Jännitin hiukan, millaisen kämppiksen saisin; sehän vaikuttaa tosi paljon viihtyvyyteen. Se onnistui erittäin hyvin, sillä meillä synkkasi erittäin hyvin yhteen Deltan Wessmanin Riston kanssa. Suurin piirtein samat intressit tekivät yhdessäolon mukavaksi, ja molemmat halusimme kuvata kaupungin upeita kukkaasetelmia ja istutuksia, joten paljon otimmekin kuvia. Warm up Race viritti kisatunnelmaan Kilpailut lähtivät kevyesti liikkeelle perjantaina, jolloin ohjelmassa oli Warm Up Race eli melkein normaalit iltarastit Pedreanes ssa. Se tarjosi mainion mahdollisuuden tutustua lähes koko maastokirjoon, kuten mäntymetsiin, saniais- ja ruusupuskiin sekä korkeuskäyräsyheröön, jossa piti tarkasti tulkita meneekö ylös- vai alaspäin. Se oli hyvä läpileikkaus siitä, mitä on edessä ja kisajärjestelyt toimivat erinomaisesti, kuten koko viikolla. Lauantaina lähdettiin Facho oon mallisuunnistusmaastoon, joka oli pitkän matkan karsintakisojen lähellä. Maasto oli puhdas, mutta 10

Suomen joukkue marssii avajaisissa lipunkantajanaan Erkki Luntamo. enemmän kumpuilevaa ja mikä erikoista, rastilippuna oli pieni valkoinen paperipala tikulla kiinnitettynä maahan. Menomatkalla paikallinen kuski eksyi, ja matka kesti yli tunnin pidempään kuin tulomatka. Illalla oli kisojen avajaiset Marinha Grandessa marsseineen ja puheineen. Kaupungissa oli myös mahdollisuus mallisuunnistukseen sprintin erikoiskartalla. Sprinttikarsinnasta A-finaaliin Sunnuntaina oli ohjelmassa sprinttikarsinnat Leiria`ssa maakunnan melkein 900 vuotta vanhassa pääkaupungissa, noin 15 km Marinha Grandes`sta itään. Tämä oli ensimmäinen kokemus kaupunkisprinttiin 4 tonnin kartalla. Puitteet olivat komeat; lähtö oli linnan pihalta ja suunnistus tapahtui kokonaan kaupungin vanhassa osassa. Jännitystä riitti, sillä kujien risteyksissä piti olla tosi tarkkana, sillä siellä risteili paljon suunnistajia paikkakuntalaisten seassa. Omassa karsintaryhmässäni tulokseni oli 16/70, jolla lunastin paikan A-finaaliin. Pieni ohijuoksu ykkösrastilla, muuten puhtaasti. Paikallinen ruoka tutuksi Olimme sunnuntaina kämppikseni kanssa ruokapaikkaa hakemassa eikä meinannut millään löytyä, joten kyselimme yhdeltä vastaan 11 tulevalta mieheltä ele- ja muutamilla muilla kielillä neuvoja, mistä ruokapaikka löytyisi. Hänen opastuksellaan löysimme pienen noutopaikan, jossa kananpoikaset tirisivät herkullisesti keittimessä. Perheen noin 15-vuotiaan, vähän englantia puhuvan pojan kanssa sovittiin, että saamme syödä paikan ainoassa ja heidän perheelleen tarkoitetussa pöydässä. Kun heille selvisi, että olimme Suomesta, jo syntyi liikettä ja meille tuotiin maistiaiseksi kaiken näköisiä ja makuisia ruokalajeja. Kun maksun aika tuli, olivat he sitä mieltä, että talo tarjoaa. Maksoimme kuitenkin pienen ylipuhumisen jälkeen. Pesu Atlantin aalloissa Maanantaina juostiin sitten sprinttifinaali Atlantin rannalla Praia de Vieira`ssa, Marinha Grande`sta noin 30 km luoteeseen. Finaali poikkesi lähestulkoon kokonaan karsinnasta, koska nyt suunnistettiin noin 1/3 maastossa, 1/3 hiekkadyyneillä ja loput kaupungin kujilla. Alussa oli jo hankaluuksia, kun epähuomiossa menin väärään lähtöön. Viime tingassa huomasin sen ja lähdin juoksemaan omaan lähtöön noin 300 m päähän, jossa suoraan juoksin lähtökarsinaan. Muutaman rastin jälkeen tuli ohijuoksu, ja kun sitä lähdin paikkamaan, tuli se

tosi iso pummi ja tuloksena finaalin viimeinen sija. Että sillä lailla! Koska kilpailupaikoilla ei ollut pesupaikkoja, päätin peseytyä Atlantissa. Suhteellisen kovan tuulen ja kovien maininkien vuoksi oli varoituslippu salossa, mutta päätin kuitenkin huuhdella itseni, mikä myös onnistui, vaikka rantavahti puhalsi pilliinsä pää punaisena. Tiistaina oli välipäivä, ja kävin Warm Upkisakartalla verryttelemässä. Keskiviikkona ja torstaina oli pitkän matkan karsinta Pataias`ssa noin 15 km lounaaseen Marinha Grandesta. Kilpailukeskus, lähtö sekä maali olivat molempina päivinä samat; ensimmäinen karsinta käytiin alueen pohjoispuolella ja toinen eteläpuolella. Maasto oli sitä, mihin jo oltiin yritetty tutustua eli osittain nopeakulkuista, vaihtelevasti kumpuilevaa, pääosin mäntymetsää höystettynä hidaskulkuisilla pensasalueilla sekä lukuisilla poluilla ja linjoilla, joiden käyttäminen ei ollut mielyttävää ns. lentohiekan takia. Siinä kun ei jalka pitänyt lainkaan. Osaltani ensimmäinen karsinta meni yhden rastin kohdalla täysin penkin alle: luin käyrät väärinpäin ja lähdin väärään suuntaan. Maalissa selvisikin nopeasti, että A-finaaliin ei ollut asiaa, niin paljon jäin ajallisesti, ja B-finaalikin oli vaarassa. Toinen karsinta meni jo paljon paremmin, vaikka oli pieniä pummia matkan varrella, mutta sillä tuloksella hinasin itseni B-finaaliin. Perjantai oli shoppailupäivä, jolloin tutustuttiin mm. museon multivisioon sekä lasimuseon myymälään, joka oli todella upea kaikkine taidelasi- ja käyttöesineineen. Hermoja koetteleva bussimatka Lauantaina oli vuorossa viimeinen koitos eli pitkän matkan finaalit Pedrogão`ssa noin 40 km luoteeseen. Bussimme oli myöhässä jo tullessaan meitä noutamaan. Siitä alkoivat sitten seikkailut, joita ei hevin pääse unohtamaan, sillä bussikuljettajamme ajoi, matkalla kilpailukeskukseen viitoitettua reittiä pitkin, yhden liikenneympyrän pitkäksi ja päättikin oikaista Sprinttifinaalin viimeinen rasti sijaitsi keskellä istutuksia. 12

pikkuteitä pitkin takaisin reitille. Tie kuitenkin kapeni jatkuvasti ja siinä vaihessa, kun eteen tuli peräkkäin kaksi 90 asteen mutkaa, toisen mutkan kohdalla ajettiin kannon päälle ja se oli siinä. Bussi ei liikkunut, vaikka väki työnsi ja kaivoi, ja tämä jatkui niin kauan, että pientä paniikin poikasta oli havaittavissa, kun lähtöajat lähestyivät uhkaavasti. Paikalle osui varttuneempi mopomies, jonka opastuksella kävelimme takaisin kilpailukeskukseen johtavalle tielle, jossa porukalla pysäytimme seuraavan seurabussin ja ängimme mukaan. Vaatteet olin jo vaihtanut ja minuutteja laskeskellen selvisi, että pienen pieni mahdollisuus oli ehtiä ajoissa lähtöpaikalle. Bussiparkista lähdin sitten juoksemaan noin 2 km lähtöpaikalle, jossa minulle jäi vielä 5 min plussan puolelle. RaLu rasteilla ja laduilla Suunnistus sujui yllättävän hyvin, pummitta lähes loppumetreille saakka, jossa kuitenkin sekoilin 6 minuutin verran epäselvän linjan kanssa. Lopputulos oli sama kuin viime vuonna, ainoa ero oli, että nyt juoksin B-finaalissa. Kotimatkalle Seuraavana aamuna lähdettiin sitten paluumatkalle, kun ensin saimme kuskin ymmärtämään, että osa porukasta on menossa Lissabonin kentälle ja osa tietylle hotellille, tämä kun oli sitä mieltä, että hän ajaa ainoastaan hotellille. Kaiken kaikkiaan matka oli mieleenpainuva: maastot ja kartat olivat hyviä, paitsi että kompassi käyttäytyi tosi oudosti paikoitellen; sää oli siedettävä, kun tuuli haihdutti pahimman kuumuden; kilpailujärjestelyt sujuivat todella hyvin ja auttavia toimihenkilöitä oli todella paljon joka paikassa. Pitkien matkojen kilpai- Sprinttikarsinnan kartta 13

lukeskuksissa oli tarjolla hyvää ruokaa kohtuuhintaan live-musiikin kera. Fiilinki oli leppoisa, ja ryppyotsaisia ei näkynyt sen paremmin kilpailuissa kuin kaduillakaan, sillä paikallinen väestö, joka pääosin kommunikoi kotimaisella kielellään, oli todella ystävällistä ja avuliasta. Ensi vuoden vastaavat kisat järjestetään lokakuussa Australian Sydneyssä, joten joukolla sinne. Stig Herman Alle 21-vuotiaiden MM-viestissä Göteborgissa nuoret naiset joukkueella Aino Leskinen (vas.), Marika Teini ja Venla Niemi olivat neljänsiä. 14

Marika Teini hätyyttelee MM-tasoa Onnistumisia ja epäonnistumisia Göteborgissa Suunnistuksen alle 21-vuotiaitten MM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Göteborgissa, Ruotsin länsirannikolla. Rasti-Lukon 19-vuotias Marika Teini nappasi keskimatkan finaalissa hienosti pistesijan ollen kuudes voittajalle 1,18 hävinneenä. Viestissä nuoret naiset joukkueella Aino Leskinen, Marika Teini ja Venla Niemi olivat neljänsiä. Seuraavilla sivuilla Marika kertoo pilke silmäkulmassaan Göteborgin kokemuksistaan. Pitkän harkinnan jälkeen päätin suunnata tämänvuotisen kesäretkeni Ruotsiin nuorten MM-kisoihin (30.6.-6.7. 2008) perinteikkään Kainuun sijaan. Tähän lopputulokseen minut houkutteli Göteborgin eteläisen sijainnin lisäksi ruotsalaisten esimerkillinen kilpailunjärjestelytaito, sillä länsinaapurissammehan tunnetusti kaikki on viimeisen päälle tarkasti suunniteltua, testattua ja toteutettua tulospalvelusta urheilijoiden ruokailuihin. Olosuhteet Ruokalistan helminä loistivat keskimatkaa edeltävän illallisen pyttipannu sekä mäkkärimäinen hampurilaisateria, joka tarjoiltiin ennen pitkän matkan kilpailua. Kokki oli siis sisäistänyt täydellisesti kestävyysurheilijan optimaalisen ruokavalion. Kummallista kyllä, Ruotsin joukkuetta ei koko viikkona näkynyt ruokalassa, jossa kaikki maajoukkueet yhdessä söivät. Valitettavasti Team Finland joutui tyytymään yhteen päivittäiseen järjestäjien tarjoamaan ruokailuun, kun taas muut joukkueet saivat nauttia kasarmiravintolan antimista useammin. Kunnon elitisteinä meille suomalaisille ei tietenkään kelvannut kisajärjestäjien tarjoama makuusalimajoitus kasarmilla, vaan olimme ruotsalaisten kanssa vanhalla opistoalueella, jossa jokaisella oli oma yksiönsä. Näin urheilijat saivat keskittyä tulevaan suoritukseensa ylhäisessä yksinäisyydessään. Me muut huvittelimme pelaamalla ultimatea, ottamalla aurinkoa (eli totuttelemalla ilmastoon) ja lukitsemalla vuorotellen itsemme huoneemme ulkopuolelle ja odottelemalla sen jälkeen tuntikausia, että valmennusjohto toi vara-avaimen. Ensimmäinen startti oli sprintti Viikkoon kuului ajanvietteeksi myös muutama suunnistuskilpailu. MM-kisat alkoivat suomalaisittain vahvalla lajilla, sprintillä, jossa Niemen Venla taisikin saavuttaa suomalaisten kaikkien aikojen parhaan sijoituksen (12.). Itse olen pitkällisen pohdinnan jälkeen onnistunut löytämään selityksen melko vaatimattomalle sijoitukselleni puistomaisessa ympäristössä käydyssä kisassa. En tehnyt juurikaan virheitä, joten omaksi (ja varmasti etenkin valmentajani) suureksi yllätykseksi jouduin toteamaan, että juoksunopeuteni ei riittänyt sijaa 44. korkeammalle. Keskimatkan finaalissa siirryttiin varovasti hieman metsäisempään maisemaan, vaikka keskimatkan 15

Palkintopallilla hopealle tullut Ruotsin Beata Falk (vas), voittaja Suomen Venla Niemi, pronssia saanut ranskatar Karine D`Harreville sekä kaksi seuraavaa sijaa napanneet Ruotsin tytöt Anna Forsberg ja Jenny Lönnkvist, kuudennella sijalla oli Rasti-Lukon Marika Teini. kartta olikin pääasiassa keltainen ja näkyväisyys samaa luokkaa, kuin Lähdepellon kallioilla. Ratamestari oli kuitenkin käyttänyt tarkasti hyväkseen jyrkkäpiirteisen maaston käyrät, ja lähes jokaisella rastivälillä joutui turvautumaan nelivetoon ylös päästäkseen. Oman lisänsä kisaan toi paahtava aurinko, jolta ei juurikaan suojaan päässyt kolmen kilometrin radan aikana. Niille, joiden Ruotsin suunnistuskokemukset rajoittuvat 25mannaan voi tulla yllätyksenä, että rata oli yksi vaikeimpia, joita koskaan olen kiertänyt. Kotiin tuomisina kisasta oli viimeinen palkintosija kuudes, joka tuntui olevan monille valtava yllätys. Mitaliinkaan ei jäänyt eroa kuin hiukan yli puoli minuuttia, mutta se jäi tällä kertaa ottamatta lopussa sattuneen kompassin suunnannäyttökyvyn aliarvioinnin vuoksi. En sittenkään ollut fiksumpi kuin levykompassini. Pitkän matkan lähtöpaikalle oli ystävällisesti tuotu lämpömittari, joka näytti melkein kolmeakymmentä astetta oman lähtöaikani koittaessa. Maasto oli taas kohtuullisen mäkistä myös muidenkin kuin satakuntalaisten mielestä, ja kanervikko teki siitä raskaanpuoleista. Lopussa alkoi tulla pieniä käpyjä (pummeja) rastille jos toiselle ja kolmannellekin. Viimeistä rastia pummaamasta minut pelasti maajoukkuelääkärimme, joka ohjasi minut melko värikkäitä ilmaisuja käyttäen rastille huomatessaan minun tutkivan karttaa antaumuksella ennen kuin uskalsin könytä yleisön eteen. Tuloksena pitkältä matkalta oli seitsemäs sija, joskin taas omat typerät virheet jäivät hiukan kaivelemaan. Päätöskilpailuna viesti Viestijoukkueen arvonnasta minulle lohkesi 16

ykkösjoukkueen toinen osuus Leskisen Ainon aloittaessa ja Venlan ankkuroidessa. Lähdin viidenneltä sijalta muutaman minuutin kärjen takaa, ja alku sujuikin hyvin ja sain kolme edellä olevaa joukkuetta kiinni. Viestiä johtava Ruotsikin oli silloin tällöin näköetäisyydellä. Tästä innostuneena päätin roikkua tyttöjen, omaani nähden turhan kovassa vauhdissa vaihtoon asti, jolloin Venla saisi hyvän lähtöpaikan. Varmuuden vuoksi laitoin kartan takataskuun, enhän olisi kuitenkaan ehtinyt lukea sitä kun juoksemisessakin oli tarpeeksi tekemistä. Tottakai sain tylyn muistutuksen tämän kimmomaisen suunnistustekniikan ja liian kovan vauhdin riskeistä, kun muiden leimatessa rastilla havaitsin itselläni olevan eri hajonnan. Ranskan suunnistajattaren kanssa jäimme pyörimään laakealle mäelle, jossa jokainen mäen töppäre ja suo näytti aivan samalta. Viiden minuutin sakkolenkkien jälkeen onnistuin löytämään lipun, ja loppumatka kulkikin hyvin ketutuksen voimalla. Vaihtosijani oli neljäs eli sama kuin lopullinen sijoituksemme. Onnea ja epäonnea Kisojen saldona oli siis niin onnistuneita kuin epäonnistuneitakin suorituksia. Oli kuitenkin hienoa huomata, että hyvänä päivänä maailman kärki ei ole kovin kaukana. Ensi vuonna kisataankin sitten Italiassa, ja makaronin ja ciao-miesten luvatussa maassa tavoitteena olisi parantaa tämänvuotisia suorituksia ja sijoituksia. Talvella on siis tiedossa ulkoilua sen mukaan, mitä Timo käskee. Itsenäisesti osaan juuri ja juuri solmia kengännauhat ja lähteä juoksemaan. Monimutkaisempi harjoittelun suunnittelu tuottaa jo ylivoimaisia vaikeuksia (kuten joku on saattanut huomatakin). :) RaLu rasteilla ja laduilla Tämän syksyn ylioppilas, 19-vuotias Marika Teini on menestynyt nuortensarjalainen. Viime vuonna hän voitti komeasti 18-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden Unkarin Egerissä. Göteborgin kokemus oli hänelle ensimmäinen MM-tasolla, mutta ei takuulla viimeinen; Marika on valittu suunnistusliiton nuorten MM-valmennusryhmään 2009. Viime vuonna hän oli nuorten A-ryhmässä. Marika Teini Pekka Lehmuskallio Marika 17

Keski-Euroopan rastiviikko Olemme perinteisesti osallistuneet kesäisin johonkin Keski-Euroopan rastiviikkoon yhdistettynä lomamatkaamme. Viime kesänä valitsimme Slovenian viisipäiväisen rastiviikon, joka käytiin Italian rajan tuntumassa heinäkuun lopulla. Matkustimme ensin lentäen Venetsiaan, josta sitten vuokrasimme auton matkan ajaksi. Matkassa olivat lisäkseni Piia, Joona 5v ja Miikka 2v. Olimme varanneet etukäteen kolmeksi päiväksi majoituksen Portorozista Slovenian rannikolta, jossa vietimme lyhyen rantaloman uiden ja aurinkoa ottaen. Kilpailut alkoivat keskiviikkona reilun tunnin ajomatkan päässä rantapaikasta. Slovenialla on Välimeren rantaviivaa vain 46 kilometriä. Rannat olivat puhtaat ja hyvin hoidetut. Rastiviikon majoitus oli Postojnan kaupungissa Jama-hotellissa. Hotellin vieressä oli Jaman tippukiviluolasto, joka on Euroopan pisin yleisölle avoinna oleva luolasto. Sloveniassa Karstin alueella on noin 7500 tunnettua luolaa, joista Postojnan Jama on suurin. Luolasto oli suosittu turistikohde ja luolaan pääsi tutustumaan pienellä junalla, joka kulki useita kilometrejä maan sisässä. Matkan varrella juna pysähtyi ja teimme noin kilometrin pituisen opastetun kävelykierroksen luolastossa. Ensimmäinen, toinen ja kolmas päivä käytiin Ajdovscinan lähellä noin 1100 m korkeudessa. Metsä oli pääasiassa havumetsää, peltoja/ aukkoja ei ollut juurikaan. Kilpailuihin oli ilmoittautunut 1200 suunnistajaa 29 eri maasta. 18 Kokonaiskilpailun voittaja Lassi Virtanen vierellään Miikka ja sylissään Joona. Suomalaisia oli mukana 85. Samanaikaisesti järjestetty Ruotsin rastiviikko O-ringen verotti jonkin verran osanottajia. 1. päivä 3,8 km; 23 rastia; 43,06 min (11,20 min/km) Ennen kilpailun alkua näytti siltä, että on tulossa nopea kilpailu, koska maastopohja näytti hyvältä eikä nousuakaan näyttänyt olevan kohtuuttomasti. Heti ensimmäinen silmäys karttaan paljasti kuitenkin totuuden: kartta oli 1:7500, ja se oli täynnä käyriä (suppia) ja erilaisia kivimuodostelmia. Usein jyrkännettä ja kiveä ei erottanut toisistaan. Supat olivat erittäin syviä ja jyrkkiä ja usein merkitty karttaan jyrkänteenä. Rastiväleillä vaadittiin todella tarkkaa suunnistusta. Tein useita pieniä virheitä, mutta muille taisi tulla isompia virheitä, koska voitin avauskilpailun. Kilometrivauhdiksi tuli yli 11 min/ km virheiden, rastien lukumäärän ja jyrkkien nousujen johdosta.

2. päivä 7,3 km; 24 rastia; 82,27 min (11,18 min/km) Toiseen päivään osasin valmistautua paremmin ja aloitin rauhassa, koska osasin odottaa pitkää kilpailua. Tein kuitenkin 4. rastilla karkean virheen: väärä reitinvalinta ja sen johdosta rastin hakua rinteessä yhteensä 6 min ajan. Jäin lopulta voittajalle yli 7 min, ja kokonaiskilpailun ero kärkeen oli jo n. 5min. Maasto oli osittain samanlaista kuin ensimmäisenä päivänä, mutta noin puolet oli karkeampaa rinnesuunnistusta. RaLu rasteilla ja laduilla 3. päivä 3,8 km; 22 rastia; 35,20 min (9,18 min/km) Pikamatkan kilpailu mittakaavalla 1:5000 oli ensimmäisen päivän naapurimaastossa. Rasteja oli erittäin tiheässä, mutta supat eivät olleet aivan yhtä syviä kuin 1. päivänä. Maasto ja rata sopivat minulle hyvin ja yhdestä pienestä virheestä huolimatta voitin osakilpailun. Sain kurottua eroa, ja ero kokonaiskilpailun kärkeen oli nyt 3 min. Neljäs ja viides päivä käytiin Postojnan lähellä. Maasto oli hyväpohjaista lehtimetsää, ja kisa oli jo huomattavasti vauhdikkaampi. Ensimmäisten päivien maasto sisälsi jyrkkiä nousuja. Tulokset H35 kokonaiskilpailu 1 Lassi Virtanen Rasti-Lukko 4:25:48 2 Martin Hajdu Tipo TKE - Budapest 4:30:22 3 Jason Inman Forth Valley Orienteer 4:53:17 4 Jari Johansson Ok Orient 5:12:44 5 Andy Simpson OD 5:17:30 19

4. päivä 8,0 km; 17 rastia; 51,45 min (6,27 min/km) Kilpailu oli täysin erilainen kuin kolme ensimmäistä kilpailua. Radoilla oli pidempiä rastivälejä, jotka yleensä pääsi juoksemaan lähes suoraan. Suunnistuskartalla oli vähemmän tavaraa ja mittakaava oli normaali 1:10 000. Tämän tyyppisessä maastossa olin juossut aikaisemminkin eikä matkalla tullut suuria yllätyksiä. Voitin yhteiskilpailun johtajaa sen verran, että pääsin viimeiseen kilpailuun 4 sekunnin takaaajoasemasta. 5. päivä 7,3 km; 23 rastia; 53,10 min (7,17 min/km) Viimeinen kilpailu käytiin osin samassa maastossa kuin 4., enkä tehnyt suuria virheitä. Pidin kovaa vauhtia yllä alusta lähtien, ja loppua kohden aloin jo uskoa kokonaiskilpailun voittoon. Se oli kuitenkin kostautua, koska tein vielä kolmanneksi viimeisellä rastilla 1,5 min virheen. Kilpakumppanini teki kuitenkin enemmän virheitä ja jäi kokonaiskisassa toiseksi. Kilpailun järjestelyt olivat normaalia rastiviikkoa vaatimattomampia. Kilpailuissa ei ollut ravintolaa, pesupaikkaa tai muitakaan palveluita. Muksulan puuttuminen oli aiheuttaa ongelmia, mutta onneksi löysimme hoitajat lapsille suunnistuksen ajaksi. Lapsille oli järjestetty Suomen rastirallia vastaava suosittu Kids Course. Maastot, kartat ja radat olivat mielestäni hyvät ja varsinkin 3 ensimmäistä päivää jäivät mieleen. Lassi Virtanen Kuvan suppa on hieman kartan ulkopuolella ja hieman syvempi kuin muut. Tällä on syvyyttä n. 150 m, kisoissa 50-70 m. 20

KLL 2008 Hämeenlinnassa Perjantaina 29.8. lähti linja-auto kohti Hämeenlinnaa, Säkylän kautta. Muistaakseni kaikki olivat enemmän tai vähemmän ajoissa, ja pääsimme lähtemään Lyseon pihalta lähes aikataulussa. Edessä oli koululiikuntaliiton suunnistuskilpailun koitokset. Linja-autoon istuivat Kimmo ja muut eli Silja, Heidi, Anna, Maiju, Minna, Pia, Lauri, Jaki, Jani, Sami ja Mikael. Säkylästä kyytiin otettiin Marikan ja Emilian lisäksi Koskisten poppoo eli Roope, Noora ja Sari Koskinen.Matka sujui naisväen tuunatessa vaatteita KLL-koitoksia varten ja poikien valmistuessa kisaan järkevämmin, rauhoittumalla. Määränpäähän päästyämme huomasimme, ettei maasto vastaa vähääkään Kalajoen maastoja, vaan tämä maasto oli täynnä ylämäkiä. Kisakeskuksena oli tänä vuonna Ahveniston maauimalan ympäristö. Ennen lähtöä tyttöjen käsityöt oli saatu valmiiksi ja päällä oli oranssinväriset paidat ja kamalanväriset housut, pinkkejä tai neonvihreitä. Lisäksi paidassa luki mitälie omaa ylivoimaisuutta ja kauneutta korostavia kommentteja ja sen lisäksi joitain inside-juttujakin. Ralulaisia laaja rintama Rastilukkolaisia oli tullut muistakin kunnista: Eurajoelta ja jopa Kauniaisista. Eurajoen rastilukkolaisia olivat Jasmiina ja Eliisa, jotka pärjäsivät molemmat hienosti rastireittisarjassa, kuten Heidi Plitkin, joka oli 11. Myös seuran puheenjohtaja oli kannustamassa rastilukkolaisia ja lynxiläisiä kovaan suoritukseen. Paras rastilukkolaissijoitus oli Marikan saavuttama 2. sija, toiseksi paras Annan saavuttama 6. sija ja kolmanneksi paras Emilian 11. sija. Muut sortuivat virheisiin tai vauhdinpuutteeseen, jotkut molempiin. 21 Kimmo Mieskoski mietteliäänä RaLu rasteilla ja laduilla Illalla discoon Palkintojenjako oli kilpailun jälkeen lähes Hattulan keskustassa, ja omansa hakivat ainakin Marika ja Anna. Päätapahtuma oli kuitenkin palkintojenjaon jälkeen, jolloin alkoi disco. Itse hieman viisaampana jätin tanssimiset nuoremmille, jotka olivatkin menossa mukana aina valomerkkiin asti. Tytöt sanoivatkin, että aikovat taatusti tulla myös ensi vuonna KLLsuunnistuskilpailuun, juuri discon takia. Kävin nopeasti itsekin discossa, ja oli mahtavaa huomata suunnistajien välinen meininki; se oli nähtävissä ja se oli katossa. Discon jälkeen alkoi valmistautuminen KLLviestiin. Nukkuminen kuului valmistautumiseen, mutta se jäi meluisien kämppäkavereiden ansiosta. Nämä kämppäkaverit olivat tulleet

mm. Espoosta, ja hauskaa heillä näytti olevan, kun muut halusivat nukkua. Meluajat olivat poikia, mutta kämppiksinä oli myös pari todella hyvännäköistä nuorta tammaa Rastivarsoista, jotka sulattivat minun ja Roopen suklaasydämet ja tinakuoret. Siihen se jäi. Viesti aamun koleudessa Lauantai ja viestipäivä, aurinkoinen aamu ja kylmää oli. Silti piti aloittajien ottaa lämpimät siviilivaatteet pois ja lämmitellä, turvautumalla toisten ruumiinlämpöön. Lähtölaukauksen jälkeen jäi kylmyys ja metsässä oli ihana kul- kea, kun juoksukin kulki. No se siitä viestistä, mitaleja ei tullut eikä palkintosijoja, mutta ei niitä tavoiteltukaan. Pääsipähän juoksemaan ja vähän suunnistamaan. Paluumatkalla käytiin läpi oikeat reitinvalinnat ja vertailtiin niitä omiin reitteihin. Eivät olleet samanlaiset. Sen lisäksi pelattiin päivän peliä, joka oli jonkinlainen arvauspeli, jossa Maiju oli surkea. Kotiin saavuttiin kun saavuttiin, ja suurin unohtaja oli Roope Koskinen, joka jätti puolet tavaroistaan bussiin. Disco-Kimmo Janne Kallioniemi Vuoden juniorivalmentaja Rasti-Lukolla on Nuori Suomi ry:n myöntämä Sinettiseuratitteli. Sinettiseuraksi voidaan valita seura, jonka nuorisotyö täyttää Nuoren Suomen asettamat laatukriteerit. Loppuvuodesta 2008 Nuori Suomi lahjoittaa yhdessä Veikkauksen kanssa kaikille Sinettiseuroille kiertopalkinnon, jolla seura voi vuosittain palkita Vuoden juniorivalmentajan. Nuoren Suomen mukaan: Vuoden Juniorivalmentaja kiertopalkinnon tarkoituksena on osoittaa valmentajille arvostusta ja kunnioitusta hänen tekemäänsä työtä kohtaan. Lisäksi tavoitteena on tuoda vuosittain viestinnällisesti esille juniorivalmentajien arvokasta työtä. Rasti-Lukon johtokunta päätti kokouksessaan 2.11. valita Vuoden juniorivalmentajaksi Janne Kallioniemen. Jannen ansioihin kuuluu vuosien työ Rasti-Lukon juniorien valmennuksessa. Janne on vaikuttanut erityisesti seuran valmennuksen vastuu- ja koordinaattorihenkilönä ja hän on toiminut myös henkilökohtaisena valmentajana. Rasti-Lukko haluaakin palkinnolla kiittää Jannea hänen työstään - muun muassa taitoharjoituksia varten metsään vietyjen ja sieltä haettujen rastien määrä on varmasti lukematon. (SY) 22 Vuoden juniorivalmentaja Janne Kallioniemi

Vuoden juniorivalmentaja Nuorten tentissä RaLu rasteilla ja laduilla Nuori Suomi on lahjoittanut jokaiselle sinettiseuralle Vuoden juniorivalmentaja -kiertopalkinnon. Meidän seurassamme ensimmäisenä nimensä kiertopalkintoon saa Janne Kallioniemi. Kysyin Jannelta muutamia kysymyksiä hänen valmentaja/ohjaajauraansa liittyen. Mainitse muutama ominaisuus, jotka kuvaavat sinua? J: Äkkipikainen, mutta lyhytvihainen. Tunnollinen, mutta toisinaan turhasta stressaava. Kunnianhimoinen. Suht. empaattinen. Miten sinusta tuli valmentaja/ohjaaja? J: Asuessani Pohjanmaalla minua pyydettiin oravapolkuohjaajaksi, ja siitä se kierre sitten alkoi. Muutettuani Raumalle tuntui täällä ohjaajaksi ja valmentajaksi siirtyminen hyvin luonnolliselta. Onko sinulla joku henkilö tai taho, joka on auttanut sinua valmennustyössäsi ja haluat häntä kiittää siitä? J: Jukka Pohjonen nuoruusvuosinani kiskoi minua perässään ja opetti, mitä todella on, kun valmentaja sitoutuu. Tätä samanlaista paneutumista on hieno nähdä myös meidän seurassamme. Kysymykset Jannelle esitti Silja Annila Ketä/minkälaista ryhmää tällä hetkellä valmennat? J: Valmennan SM-kisaikäisiä eli yli 15-vuotiaita. Kuinka monta vuotta olet valmentanut? J: Noin viisi vuotta. Mistä asioista pidät eniten valmennushommissa? J: On mukava leireillä fiksujen ja mukavien nuorten kanssa sekä huomata, että joku vielä jaksaa, kun itse on vanhenemaan päin. Mitkä asiat ovat puolestaan vaikeita tai ikäviä työssäsi? J: Ajanpuute. Mikä on mukavin valmennusmuistosi? J: Helsingin Nuorten Jukola vuonna 2003. Oli todella mukava nähdä, kuinka juniori toisensa jälkeen teki onnistuneen suorituksen. 23

Edustusneidit Tämä palsta on jotain aivan uutta ja ihmeellistä RaLu-lehden historiassa! Tällä upealla palstalla pääset käyttämään aivojasi ja saatat jopa oppia jotain uutta seuramme jäsenistä Ja jos olet jostain kumman syystä saanut nimesi palstalle, älä pane mitenkään pahaksesi. Kaikki tehtävät ja paljastukset on tehty hyväntahtoisesti. Ensimmäisenä muutamia anagrammeja seuramme jäsenistä: a) Jenni Kaalimeloni b) Rakki Pinnala c) Neiti Hile d) Äläpä Aili jaa! e) Orpo motti Yritäpä seuraavaksi päätellä, kuka sanoi ja mitä, yhdistä lausahdus ja sen sanoja. Sivun alareunassa näet oikeat vastaukset ja tilanteen, missä sanomiset ovat ilmenneet. 1) Sopii kuin kärsä korvaan! 2) Äshäshäshäshäshäää 3) Maakuntaviesti lähestyy vauhkon vompatin määrätietoisuudella. 4) Ootteks te nähny mun beautyboxii? 5) *sekalaisia möläytyksiä* a) Silja Annila b) Emilia Teini c) Saku Ylijoki d) Janne Kallioniemi e) Timppa Nurmi Anagrammeja ja kuka-sanoi-osio luvassa myös myöhemmin, odottakaa siis innolla! Luvassa myös lisää aivan uusia, entistä käsittämättömämpiä osioita, joten nyt saatte odottaa RaLu-lehteä jopa entistä innokkaammin! Hyvää loppusyksyä ja talven alkua kaikille! T. Edustusneidit Vastaukset: Edustusneidit Silja (vas.), Emilia ja Marika esittelevät pukueleganssiaan KLL:n kisoissa Hämeenlinnassa. Osa lienee ollut vielä pukeutumassa. Anagrammit: a) Janne Kallioniemi, b) Pirkka Annila, c) Heli Teini, d) Pia Ala-Äijälä, e) Timo Torpo Kuka sanoi: 1-d Janne K Aatun armeijaurasta, 2-b Emilia suuttuessaan, 3-e Timppa MKviestin lähestyessä, 4-c Saku etsii toilettilaukkuaan, 5-a Silja HYVIN monessa tilanteessa 24

Suunnistuskoulun kesä 2008 Hippo-suunnistuskoulu käynnistyi tiistaina 15.4. Nihattulan koululla. Heti alkuun oli innokkaita suunnistajia mukana melkein viisikymmentä. Kauden aikana suunnistuskoulun kirjoilla oli kaiken kaikkiaan 80 lasta ja nuorta, joista joka harjoituskerralla oli paikalla hieman yli viisikymmentä. Neljä ryhmää Suunnistuskoululaiset jaettiin edelleen neljään ryhmään iän ja taitotason mukaan. Nuorimpia, Rastimenninkäisiä ohjasivat tällä kaudella omat tyttömme Silja Annila, Emilia Teini, Heidi Mattila ja Anna Laitinen. Siitä seurasi tosin, että tyttöjen omat harjoitukset hieman kärsivät. Muuten homma toimi oikein mukavasti. Karttakarhujen ohjaajina toimivat ansiokkaasti Mieskosken Kimmo ja Rapelin Timo. Kimmo varsinkin tuntui kesän aikana sisäistävän ohjaajan tehtävät täysin, ja hän huolehti omasta ryhmästään niin kuin kunnon ohjaajan tuleekin ottaen vastuun täysillä. Kompassiketuille suuntaa näyttivät Marttisen Carl ja Teinin Marika. Ryhmästä muutama siirtyi kesän mittaan Power-tiimiin taitojen karttuessa. Powertiimiläisiä ohjailivat vuorollaan Asikaisen Juha, Annilan Pirkka ja Laitisen Jorma. Eikä suunnistuskoulua tietenkään voisi pitää ellei joku huolehtisi ratojen tekemisestä harjoituksiin. Tällä kaudella tästä asiasta vastasi Kallioniemen perhe eli Reija ja Janne. Rastien viemiseen ja hakemiseen he saivat apua sekä ryhmien ohjaajilta että muilta aktiiveilta. Särkänniemi ja muita kilpailuja Iso joukko suunnistuskoululaisia matkasi perinteisesti keväällä Särkänniemi-suunnistukseen, ja yhtä perinteisesti sinä päivänä tietysti satoi. Suunnistuskoululaisia kannustettiin kauden aikana osallistumaan myös Länsi-Suomi-rasteille, ja muutamat käyttivätkin tätä tilaisuutta hyväkseen ahkerasti; suunnistuskoululaiset ja heidän huoltajansa saavat osallistua kuntorasteille ilmaiseksi. Raumalla järjestettiin myös yksi Satakunnan Oravacupin osakilpailu, johon melkein kaikki suunnistuskoululaisetkin osallistuivat. Kilpailun aikataulua sekoittivat hieman Porista päin tulevat kisailijat, jotka tietöiden takia jumittuivat Luvian paikkeille. Onneksi tieto kännyköiden avulla kulki ja lähtöaikoja siirrettiin, jotta kaikki halukkaat pääsivät metsään. 25

Kiitos vanhemmille Muutamat omat hippomme jaksoivat kesän aikana kiertää pitkin Satakuntaa muissakin Oravacupin osakilpailuissa. Tiedän kokemuksesta, että se vaatii vanhemmilta melkoista viitseliäisyyttä lähteä ajamaan vaikka Siikaisiin tai Honkajoelle kisaan työpäivän päätteeksi. Kiitos kuitenkin niille, jotka jaksoivat ja ottivat myös muita kyytiin. Kesäleiri Mäntyrinteellä Juhannusviikolla pidettiin suunnistuskoululaisten kesäleiri Lomakoti Mäntyrinteellä. Paikka todettiin melko loistavaksi leiripaikaksi; Lähimaastosta on olemassa kartta sekä löytyy hyvät majoitustilat, yhteisiä tiloja oleskeluun ja sisätoimintaan, iso piha-alue, sisävessat ja tietysti sauna ja uimaranta! Tosin säänhaltija ei kovinkaan hyvin suosinut leiriläisiä ja sadeasua kaivattiin, mutta toki päästiin uimaan ja saunaankin. Tietysti myös grillattiin makkaraa ja kisailtiin leiriolympialaisten merkeissä. Kiitokset Liisille, joka otti vastuun leirin vetämisestä, sekä nuorillemme, jotka toimivat Liisin apuna. Heinäkuu lomaa, syksyllä jatkettiin Heinäkuussa suunnistuskoululaiset lomailivat, mutta elokuussa palattiin taas viikottaisten harjoitusten pariin ja syyskausi aloitettiin Lensun koulun lähimaastossa. Syyskauden viimeiset harjoitukset ja samalla suunnistuskoulun mestaruuskisat juostiin Lähdepellolla 2.9. Varsinaisesti suunnistuskausi Hippojen osalta päätettiin syyskuun viimeisenä lauantaina Mäntyrinteellä. Ohjelmassa oli hieman suunnistusta ja muuta kisailua, ja kauden päätteeksi palkittiin aktiivisesti kesän aikana suunnistuskoulussa käyneet sekä tietysti ohjaajat. Syksyn salivuorot alkaneet Lokakuun alussa alkoivat pyöriä suunnistuskoululaisille tarkoitetut salivuorot ammattiopiston salissa. Alle 12-vuotiaitten vuoro on perjantaisin klo 18-19 ja yli 12-vuotiaiden vuoro heti perään eli 19-20. Nuorempien ryhmää ohjaa Heli Teini. Kiitos ensi vuoteen Haluan myös kiittää kaikkia niitä seuran jäseniä, jotka kantoivat oman kortensa kekoon suunnistuskoulutoimintaan ja osallistuivat toimintaan apuohjaajina. Teitä tarvitaan jatkossakin, että saamme ohjattua lapsia turvallisesti suunnistuksen pariin. Toivottavasti tämä toiminta ei ole ollut teille rasite tai pakkopulla, vaan olette mielellänne lähteneet mukaan muutama ilta kesän aikana lasten ja nuorten hyväksi ei ole mielestäni keneltäkään liikaa vaadittu. Kun ensi keväänä teen listaa apuohjaajista, toivon, että voitte edelleen olla mukana. Pia, äiti-hippo 26