VUOTTA KANSANLÄHETYKSEN TYÖTÄ JAPANISSA I - USKO KANSAKUNTAAN ELPYY Vuonna 1968 alkanut Kansanlähetyksen lähetystyö Japanissa jakautuu neljään vaiheeseen, joilla on liittymäkohtansa maan sodanjälkeisessä muuttumisprosessissa. Ensimmäiset lähetit saapuivat maahan vuoden 1968 lopussa. Työ tapahtui Norjan Luterilaisen Lähetysliiton osana yhteistyössä Länsi-Japanin Ev.lut. Kirkon kanssa. Pioneerityö Osakasta länteen sijaitsevissa Kakogawan kaupungissa ja Akoon kaupungeissa tuotti pysyvät seurakunnat. Akoon seurakunta sai suomalaisella tuella myös oman kirkkorakennuksen. Vaikka työhön päästiin suhteellisen helposti käsiksi vanhan ja kokeneen lähetyksen rakenteiden suojassa, työ ei ollut helppoa. Sodan jälkeinen muutaman vuoden "kristinusko-buumi" oli jo 15 vuoden takaista menneisyyttä. Maan jälleenrakennusvaihe oli saavuttanut tason, jolla japanilaisten kansallinen omanarvontunto alkoi nousta. Osakan maailmannäyttelystä 1970 muodostui virstanpylväs. Sen tunnus oli samalla sekä ilmaus vahvasta uskosta teknologian ja tieteen valtaan ja vanhan shintolais-buddhalaisen kulttuurin elinvoimaisuuteen. Vietnamin sodan päätyttyä usko ulkoiseen turvallisuuteenkin alkoi lisääntyä. Muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtuneet ylioppilasmellakat olivat paljossa murtaneet kristillisten kirkkojen uskottavuutta, kun protestanttisen, sosiaalisen evankeliumin suuntaan kääntyneen valtakirkon työ joutui niiden seurauksena sekasorron valtaan. Tämän kirkon vammat ovat vasta viime vuosina alkaneet parantua sosiaalisen evankeliumin vallanneitten seurakuntien hiipuessa pois ja Raamattu-uskoon pitäytyneiden kasvaessa. Pioneerityö saavutti merkittävän osan uusista kiinnostuneista vielä Luterilaisen Tunnin radiolähetysten seurantatyönä tapahtuneen henkilökohtaisen työn kautta. Kristilliset filmit ja romaanit yhdessä tavanomaisen kokoustoiminnan myötä olivat vielä työn pääuoma. Kokouksiin tuli vielä kohtalaisen paljon ihmisiä, mutta ihmisten uskoon tulemiset kävivät entistä harvinaisimmiksi. Usko rahan valtaan oli elpynyt ja juoksu sen perään oli rajua. Tämän jakson aikana maassa työskentelivät Kansanlähetyksen lähettämänä mutta Norjan
Luterilaisen Lähetysliiton (NLM) sisällä Ritva ja Kimmo Juutilainen perheineen, Anna-Maija ja Jaakko Uski perheineen, Sinikka ja Juhani Lindgren perheineen, Anita Ström ja Arja Gröhn, jotka kaikki siirtyivät Kylväjän palvelukseen. Myös Lea ja Jorma Pihkala perheineen toimivat ensimmäiset kaksi vuotta NLM:n lähetteinä. II - RAHAN JA UUSUSKONNOLLISUUDEN KULTA-AIKA Vuoden 1975 alusta Kansanlähetys itsenäistyi omaksi lähetyksekseen myös Japanin kentällä ja aloitti uuden työalueen Shikokun saaren itäisimmässä Tokushiman läänissä. Täysin oman työn luomiseen liittyi monenlaisia kipuja, vaikka alueen muut protestanttiset kirkot antoivat suuriarvoista apua kokemattomille läheteille, jotka törmäsivät Shikokun perinnäisen buddhalaisuuden rajuun muuriin. Vainajienpalvonnan sitova voima kerta toisensa jälkeen katkaisi lupaavasti aloittaneiden etsijöiden Raamatun opiskelun ja yhteydet uusiin työpisteisiin, joita syntyi ensimmäisen viiden vuoden aikana neljä. Niistä kolme kehittyi itsenäisiksi seurakunniksi. Japanilaisittain Tokushiman lääni oli taloudellisesti muuta maata jäljessä ja asenteiltaan vanhoillista. Silti varsinkin jakson loppuaikana kansakunnan raju vaurastuminen ja elintason nousu amerikkalaiselle tasolle alkoi näkyä sielläkin. TV:n ja muiden massatiedostusvälineiden vaikutus työssä alkoi tuntua ensin niin, että uusia ihmisiä ei saatu enää kokoon perinteisiin evankelioimis- tai filmi-evankelioimiskokouksiin. Läheisen kommunikaatioyhteyden luovat perheillat, japanilaisen herkkään ja taiteelliseen mentaliteettiin vetoavat konsertit ja leirit ja retket osoittautuivat parhaiten uusia ihmisiä tavoittaviksi työmuodoiksi. Jakson aikana Japani ohitti suhteellisesti ottaen Yhdysvallat teollisuusmaana ja taloudellisen ylenpalttisuuden keskellä kasvanut "uusi ihmisrotu" eli uusi sukupolvi ei enää kyennytkään sisäistämään vanhempiensa kovaa työtä ihannoivaa arvomaailmaa. Taloudellinen hyvinvointi ei kyennytkään vastaamaan heidän sisimpiin tarpeisiinsa. Nuori sukupolvi alkoi etsiä vastauksia entistä voimakkaammin uususkonnollisuuden piiristä. Mystisiä kokemuksia ja voimakasta emotionaalista yhteenkuuluvuutta tarjoavat uususkonnolliset ryhmittymät alkoivat levitä kulovalkean tavoin. Ns. toinen uususkonnollisuuden "buumi" lähti täyteen vauhtiin. Nuorison hakeutuminen uususkonnollisuuteen ei kuitenkaan kanavoitunut kristinuskon
suuntaan. Toisaalta maallisen hyvän riittämättömyys ihmisten sydämen janoon oli tullut julkiseksi ja niille, jotka saatiin kristillisen sanoman ulottuville, sen tarjoama todellinen vastaus tuli hiukan helpommin vastaanotettavaksi. Jakson aikana Shikokulla saatiin rakennetuksi kolme kirkkorakennusta työntekijäasuntoineen Yoshinogawaan, Itä-Tokushimaan ja Ananiin. Otsussa aloitettiin uusi työpiste ja lisäksi Japanin suomalaiseen kouluun (JASUKO) onnistuttiin rakentamaan uudet tilat. Uusina lähetteinä aloittivat Vuokko ja Seppo Vänskä perheineen, Pirkko ja Sakari Valkama perheineen, Helena ja Jukka Kallioinen, Vuokko ja Timo Rämä perheineen, Tuula ja Henry Liivola perheineen, Sirkka Sihvonen, Mirja ja Arto Hukari perheineen, Liisa Pollari (nyt Pihkala) sekä Japanin suomalaisen koulun henkilökuntana Leena Poikolainen (nyt Eskola), Eija ja Pertti Nieminen perheineen, Lahja ja Samuli Ranta-Pitkänen, Ritva Pesonen ja Tarja ja Ilpo Värre. Lisäksi lyhytaikaisessa työssä olivat Kristiina Kolari (nyt Sarsa) ja Kaisa Sarkkamaa. Kansallisina työtovereina toimivat China ja Shigeru Miyazaki, Keiko ja Shin ichi Kawakami, Suzumi Saji ja Setsuko Nakane sekä lyhyitä jaksoja Aiko Yamanoi ja Yasushi Harada. III - MURROS JA UUSI ILMAPIIRI Kansanlähetyksen työn paluu alkuperäiseen Länsi-Japanin Ev.lut. kirkon yhteyteen tapahtui samana vuonna kuin keisari vaihtui ja myös vuosien laskenta järjestelmä maassa vaihtui. Työ laajeni Osakan suurkaupunkialueen Nishinomian kaupunkiin samalla, kun Shikokun seurakunnat alkoivat siirtyä kansallisten pastorien johtoon. Lähettien rooli niissä muuttui kasvua tukevaksi. Keisarin vaihdoksen yhteydessä japanilainen kansallistunne alkoi hipoa lähes sotaa edeltävää nationalismia. Kansallisen yhtenäisyyden voimakas shintolainen pohja nousi huippuunsa Akihito-keisarin shintolaisissa kruunausseremonioissa. Monet käsittämättömän suuret kansalliset rakennusprojektit (10 km pitkä silta Shikokulle, yli 50 km tunneli Hokkaidolle, Kansain tekosaareen rakennettu lentokenttä jne) yhdessä japanilaisen rahan valta Aasiassa muodostivat taustaa keisarin uudelle tulemiselle uskonnollisena auktoriteettina ja kansansa ylipappina.
Mutta juuri samoihin aikoihin alkoivat myös japanilaiseen talouselämään pesiytyneet kuplat puhjeta. Käsittämättömän suuret lahjusskandaalit ajoivat maan poliittisen järjestelmän sekaisin. Maailman talouden taantuma alkoi vaikuttaa sielläkin. Parissa vuodessa jopa 5 miljoonan kannattajan lukuihin noussut "Onnen tiede" niminen uususkonto romahti sisäisiin ristiriitoihin ja osoitti toisen uususkonnollisuusbuumin haurauden. Tällaisessa tilanteessa Raamattu-uskoisten kristittyjen keskuuteen levisi rukousherätystä, suuria evankelioimisristiretkiä pidettiin ja hengellinen ilmapiiri maassa oli täynnä odotusta. Mediakulttuurin, psykologian, uususkonnollisuuden ja rahan vallan tyhjäksi jättämät japanilaiset muodostavat vaalenevan vainion, joka kaipaa leikkuumiehiä enemmän kuin koskaan aiemmin. Vain sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta voi tuoda heille todellisen toivon. Jakson aikana uusina lähettinä aloittivat Raili Hiironniemi, Anna-Maija ja Jari Kuismin sekä JASUKOn henkilökuntana Kylli Kylliäinen, Reija ja Jorma Raunio perheineen. Vapaaehtoistyöhön alkoi tulla nuoria sekä lähettien kielikouluajan lastenhoitoon että JASUKOlle sekä seurakuntatyötä tukemaan. Heitä olivat Antti Valkama, Kristiina Metso, Katariina Rissanen (nyt Sipoari), Hanna Rämä (nyt Hakulinen), Asako Pihkala (nyt Palmu), Tomio Pihkala ja Sirpa Välimäki (nyt Nieminen). IV - KANSAKUNTA KRIISISSÄ Vuosi 1995 muodostui Japanille käännevuodeksi. Kansakunta ajautui kriisiin, jonka kaltaista se ei ole kokenut sitten 1960 -luvun mielenosoitusten. Japanilaisen yhteiskunnan ja uskomusjärjestelmien peruspilarit ovat alkoivat yksi toisensa jälkeen murtua. Vanhan esi-isien palvontaa korostavan perhekulttuurin sijaan kaupungistumisen mukana tuoma ydinperhe alkoi rakoilla ja jopa äärimmäisyyksiin menevä individualismi alkoi voittaa alaa ja muuttaa kansakunnan arvomaailmaa yhä epäyhtenäisempään suuntaan. Rajuimpana muutos on näkynyt japanilasten nuorten elämässä. Kasvava määrä lapsista ja nuorista ei uskalla käydä koulua kiusaamisen vuoksi. Median roolista, koulujärjestelmän sietämättömästä kilpailusta ja kotien hajoamisesta keskustellaan, mutta kenelläkään ei näytä olevan viisasten kiveä. Muutos on yllättänyt lähes kaikki. 120 000 ala- ja yläasteen lasta ei
enää uskalla käydä koulua. Väkivalta kouluissa ja kodeissa on lisääntynyt huolestuttaviin mittoihin. Tammikuun 17. päivä 1995 mursi kerta heitolla japanilaisten uskon korkealla tekniikalla hankittuun turvallisuuteen maanjäristysten luvatussa maassa. Koben alueen maanjäristyksen tuhot (6 414 kuollutta ja 100 000 tuhoutunutta rakennusta) osoittivat, että mikään alue Japanissa ei ole turvallinen asua. Pian järistyksen jälkeen koettiin Aum Shinrikyo -uskonnon aiheuttama sarin-kaasuiskujen shokki. Kysymys siitä, miksi joukko Japanin parhaimpien yliopistojen lahjakkaimpia kasvatteja lähtee uskonvimmassaan murhaamaan hiljaisen esikaupungin ihmisiä tai ruuhka-aikana tupaten täynnä olevien junien sivullisia matkustajia, ei löytänyt tyydyttävää vastausta. Japanin uskonnollisuus on perinteisesti uskonut ihmisen luonnolliseen hyvyyteen. Kun syntikysymystä ei kyetä kohtaamaan, maahan syntyi lähes allerginen suhtautuminen lähes kaikenlaatuista uskonnollisuutta kohtaan. Se on merkinnyt myös kristilliselle kirkolle vaikeita aikoja. Uusien ihmisten kokoaminen on kuluneen runsaan vuosikymmenen ajan ollut tuskallisen vaikeaa, vaikka aika on hiukan uskontoallergiaa lievittänytkin. Kuplatalouden romahtaminen vei jälkijättöisesti pankkikriisiin ja syvään kymmenen vuoden lamaan. Muutaman vuoden lievän nousukauden jälkeen 2008 alkanut kansainvälinen taantuma on vienyt maan uudelleen taloudelliseen syöksykierteeseen. Asia on ollut melkoinen shokki kansalliselle itsetunnolle. Konkurssiaalto näkyy lisääntyneinä itsemurhina. Poliittinen elämä on myös ajautunut tilaan, jossa tarvittavien muutosten vaatimia päätöksiä on lähes ylivoimaista saada syntymään. Evankeliumin julistuksen tarve on huutava. Mutta saman aikaisesti työ varsinkin lasten ja nuorten parissa on vaikeutunut entisestään. Kun koulut ja vanhemmat pelkäävät lasten juoksevan ties minne, heille järjestetään entistäkin tiiviimpää ohjelmaa. Samalla kirkkojen jäsenistö on maan yleisen kehityksen mukana ikääntynyt ja menettänyt ulospäin suuntautuvaa aktiivisuuttaan. Iloitsemme, että Kansanlähetyksen työ on vaikeuksista huolimatta tämän jakson aikana päässyt uuteen nousuun. Uusia työpisteitä on avattu Awajin saaren Sumotossa ja
HAT-Kobe nimisessä miljoonakaupungin osassa. Nishinomiyaan on myös saatu hankituksi kirkkorakennus ja lähettikunnan sukupolven vaihdos on lähtenyt hyvään vauhtiin. Musiikki-, nuoriso- ja Raamattu-koulutustyöhön on panostettu. Työtä ovat rikastuttaneet myös yhä kasvava joukko nuoria innokkaita lyhytaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä ja musiikki- ja aktioryhmiä kuten Mikko Goes to Heaven gospel-bändi ja Alfa&Omega pantomiimiryhmä. Jakson aikana uusina lähetteinä aloittivat Anne ja Peter Silfverberg, Asako ja Lauri Palmu, Elina ja Harri Huovinen, Susanna ja Antti Kiviranta ja Ulla Pendolin sekä JASUKOn henkilökuntana Maija Kurkola, Seija Niskanen. Lyhyempiaikaisessa työssä tai vapaaehtoistyössä uusina ovat palvelleet Kukka-Maaria ja Jukka Vänskä, Sara Hukari (nyt Asp), Arni Hukari, Heidi Pöyhtäri, Raakel Liivola (nyt Pöyry), Rea Liivola, Veera Syrjälä, Annaliisa Häyrinen, Tiina Nyman ja Marika Amemori. Kansallisten työntekijöiden tuki on kanavoitunut Länsi-Japanin ev.lut. kirkon kautta mm. Kana Yasuharalle ja Yoshihiro Korikille. Työmme Japanissa jatkuu Länsi-Japanin ev.lut. kirkon yhteydessä sen seurakuntia tukien ja uusia seurakuntia perustaen. Uusia lähettejä on lähdössä. Uudessa tilanteessa työmuotojen kehittämiseen panostetaan. Taistelu Herran työssä tulee olemaan jatkossakin raju, mutta "evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi niille, jotka uskovat". Rukoilemme ja teemme työtä sen eteen, että saisimme nähdä vielä suuren elonleikkuun ajan Japanissakin.