Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti nakkilanpartiolaiset.fi facebook.com/nakkilanpartiolaiset

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Hallituksen tiedote 3/16

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

Toimintakertomus vuodelta 2010

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Toimintasuunnitelma 2016

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti Sudenpennut Seikkailijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti nakkilanpartiolaiset.fi facebook.com/nakkilanpartiolaiset

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry Hallitus ja vastaavat Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry 30 vuotta. Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti JUHLANUMERO. Juhlavuoden tapahtumat

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

MIKÄ KLIFFA? KENELLE?

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS.

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Seuraa meitä somessa

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Mitä partio on?

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Hei! klo marssiharkat kaikille ikäkausille Hannunniitun kololla. Partioasu.

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

Risupesä 2/2014. Partioparaati su 4.5. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke klo Koko perheen voimin kesäteatteriin!

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti nakkilanpartiolaiset.fi facebook.com/nakkilanpartiolaiset

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Oma Napa. Nakkilan Partiolaiset ry:n tiedotuslehti

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

Finnjamboree Palvelujohtaja

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo.

Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma 2018

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

KUKSAOHJEITA SAVUILLE

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 2/2016

Toimintakertomus vuodelta 2008

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

Jaloa joulukuuta! Lue lisää ja katso, sovellutko luovuttajaksi: Lisätietoja myös Sonjalta! Mini

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

KESÄKUU Tässä numerossa:

Transkriptio:

Oma Napa Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti 2 2016 nakkilanpartiolaiset.fi facebook.com/nakkilanpartiolaiset

Oma Napa 2 2016 Nakkilan Partiolaiset ry Hallitus 2016 Lippukunnan johtaja Janette Suomalainen, p. 050 528 4003, janette.suomalaine@hotmail.com Lippukunnan varajohtaja, ikäkausitoiminta, kalustovastaava Emilia Asikainen, p. 050 405 1649, neppari-94@hotmail.com Lippukunnan varajohtaja, alueyhteistyö Oskari Hakulinen, p. 050 326 0270, oskari.hakulinen@gmail.com Hallituksen jäsen, sihteeri, tiedotus, jäsenrekisteri, KoVa Enni Heikintalo, p. 040 199 4102, enni.heikintalo@hotmail.com Hallituksen jäsen Virpi Luoma, p. 040 706 3566, virpiluoma@hotmail.com Hallituksen jäsen Otto Rautiainen, p. 044 040 1980, rautiainen.otto@hotmail.com Hallituksen jäsen, MajaVa Anri Södergård, p. 046 890 5414, anrister@gmail.com Vastaavat 2016 Taloudenhoitaja Hanna Knihti, p. 040 514 3747, hknihti@hotmail.com Tuotevastaava Riitta Puosi, p. 040 557 2614, riitta.puosi@gmail.com Oma Napa 2 / 2016 Nakkilan Partiolaiset ry:n lehti Päätoimittaja Enni Heikintalo Julkaisija Nakkilan Partiolaiset ry Painos 50 Lehti on luettavissa myös sähköisesti kotisivuilla: nakkilanpartiolaiset.fi Etukannessa NaPalaiset Tammileirillä.. Kuva: Harri Mattila 2

PÄÄKIRJOITUS 1977 mäkihyppääjä Janne Ahonen syntyi, Stephen Kingin kauhuromaani Hohto julkaistiin, Tähtien sota -elokuva (se aito ja alkuperäinen!) sai ensi-iltansa, Nakkilan Partiolaiset ry perustettiin. 2017 tästä kaikesta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Hohto on klassikko, Tähtien sota oma universuminsa, NaPa porskuttaa ja on voimissaan. Nuoren sudenpennun, seikkailijan ja tarpojan mielestä 40 vuotta on varmaankin älyttömän pitkä aika, meidän hieman vanhempien mielestä ei niinkään. 40 vuodessa moni asia on muuttunut, mutta moni asia on myös säilynyt ennallaan. 1977 päätettiin, millaista partiohuivia me käytämme, millainen kuva koristaa lippukuntamme lippua ja paidan rintamusta, annettiin partiolupaukset, pidettiin syysleiriä, suoritettiin merkkejä. 2017 kuljemme samassa huivissa ja kannamme samaa lippua, partiolupaus on säilynyt ja syysleiri muodostunut vuosittaiseksi perinteeksi. Partio-ohjelma ja ikäkaudet ovat tässä ajassa ehtineet muuttua, mutta merkkejä kerätään edelleen. Ensi vuonna juhlitaan lippukuntamme 40-vuotissynttäreitä. Pidetään kiinni perinteistä, mutta kehitetään myös uutta ja muututaan ajassa. Enni Lupauksenantajat vuosimallia 2016 3

Oma Napa 2 2016 LIPPUKUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS Kulunut partiosyksy on ollut työntäyteinen, mutta myös palkitseva näin lippukunnanjohtajan näkökulmasta. On leireilty perinteisesti koko lippukunnan voimin Merimaassa, on osallistuttu joulukadun avajaisiin, adventtikalentereita on myyty ennätyksellisen paljon ja jokainen on omalla tavallaan kantanut kortensa kekoon lippukunnan hyväksi. Itsellä päällimmäisenä partiosyksystä mieleen jäi ryhmänohjaajakoulutuksen järjestäminen yhdessä alueemme muiden lippukuntien kanssa. Jokaisella on varmaan se oma lempijuttu partiossa; minulle se on (toki yksi monien joukossa) pitkään suunnitellun projektin onnistuneesta toteutuksesta tuleva voittajafiilis. On ilo olla mukana toiminnassa, jossa osallistuminen on aktiivista ja yhteistyö on voimaa. Tätä tekstiä kirjoittaessani lippukuntamme uusilla sudenpennuilla on edessään jännittäviä hetkiä. Itsenäisyyspäivänä koittaa lupauksenantotilaisuus, joka on suuri askel jokaisen uuden partiolaisen partiotaipaleella. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien jälkeen kokoonnumme vielä kerran kaikki yhteen lippukunnan joulujuhlaan partiomajalla, 13.12. klo 17:30 19:30. Itse olen jo kääntänyt katseen ensi vuoteen. Nakkilan Partiolaiset Ry täyttää 40 vuotta ja sen kunniaksi lippukuntaamme on perustettu juhlavuositoimikunta. He ovatkin jo suunnitelleet paljon tavallisesta poikkeavia, jännittäviä ja mielenkiintoisia tapahtumia. Toivon, että juhlistamme yhdessä sankoin joukoin 40-vuotiasta lippukuntaamme useampaankin otteeseen ensi vuoden aikana. Rauhallista joulunaikaa kaikille! Janette 4

Mistä on NaPa tehty? ESITTELYSSÄ SALAISET TASSUT Salaiset tassut on lippukunnan nuorin sudenpentulauma. Aloitimme vasta tänä syksynä, kolmen johtajan ja kuudentoista reippaan eka-tokaluokkalaisen voimin. Aluksi tietysti tutustuttiin toisiimme, majaan, majan ympäristöön, lippukuntaan ja partiotapoihin. Kokouksen aluksi kiertää hymypurkki, lopuksi lauletaan Reilut pennut, sudenpennut -laulu ja mennään tietysti sisaruspiiriin. Kokouksissa sitten tehdään kaikenlaista. Syksyn aikana saatiin pari merkkiäkin suoritettua, Rakentelu ja Leikit. Rakentelun tuloksena syntyi omat ristinolla-pelit. Yli puolet Salaisista tassuista uskaltautui Merimaan syysleirille, jossa seikkailtiin avaruusteemalla. Lupauksen antaminen kirkossa jännitti kovasti, mutta yhdessä sitä harjoiteltiin ja siitä selvittiin. Palkintona omat huivit ja monta ommeltavaa merkkiä. Salaiset tassut osallistuivat aktiivisesti adventtikalenterien myyntiin ja myimme niitä yli 140 kpl. Aika hienoa! Suunnitelmissa on yöretki majalle, sudaripäivä ja aktiivinen osallistuminen lippukunnan juhlavuoteen. Salaisilla tassuilla on hyvä meininki! Teksti ja kuva: Virpi Luoma 5

LEIRILLÄ NAPALAISET TAMMILEIRILLÄ Tammilelri Lieska. Lounais-Suomen Partiopiirin sudenpentu- ja seikkailijaleiri 9.-12.6.2016 Sauvon Ahtelassa, 3 000 osallistujaa Heti koulujen kesäloman alussa hyppäsi Nakkilasta 10 reipasta sudenpentua ja 3 rohkeaa seikkailijaa johtajineen bussiin, määränpäänä Sauvon Ahtela ja järjestyksessä 16. Tammileiri, Lieska. Leiri oli monelle uudelle sudenpennulle ensimmäinen suurempi leiri, kaikkiaan Tammileiri kokosi yhteen noin 3000 partiolaista eri puolelta Lounais- Suomen partiopiiriä. Leiri oli kesän suurin tapahtuma sudenpentu- ja seikkailijaikäisille. Tammileirillä majoituimme violetissa Vikkeläkynnen kylässä, sudenpennut yhteisessä puolijoukkueteltassa, seikkailijat omassa nigerissään. 6

Leirin aikana opimme Dragon akatemiassa monia lohikäärmeen kesyttäjälle välttämättömiä taitoja, ratkaisimme erilaisia nokkeluutta vaativia tehtäviä, kuuntelimme hiljaisuutta ja testasimme, montako sudenpentua mahtuu yhteen lihalaatikkoon (5!). Leiriltä teimme muistoksi lohikäärmeenkesyttäjien viirit, nyt ne koristavat majan seinää. Viimeisenä päivänä vanhemmat tulivat hakemaan reippaita leiriläisiä kotiin ja auttoivat leirialueen siivoamisessa. Kaiken kaikkiaan leiri oli meille kaikille upea kokemus, lisää hienoja muistoja kaikkien partiomuistojen joukkoon! Teksti: Anri Södergård 7

LEIRILLÄ ROIHULLA OLTIIN LIEKEISSÄ Finnjamboree Roihu. Suomen Partiolaiset ry:n suurleiri 20. 28.7.2016 Hämeenlinnan Evolla, 16 000 osallistujaa Roihulla oli NaPa:sta vaeltajia ja aikuisia erilaisissa pesteissä. Lisäksi mukana oli yksi perheleiriläinen. Majoituimme leirillä joko omassa pestipaikassa tai samassa Karhunvartija -leirilippukunnassa yhdessä harjavaltalaisten, euralaisten, vampulalaisten sekä skotlantilaisten kanssa. Roihu oli suurin partioleiri Suomessa ikinä. Leirillä oli myös eniten ulkomaalaisia leiriläisiä ikinä. Roihu oli jättimäinen, kansainvälinen ja värikäs kesäleiri metsän keskellä. Roihulla oli ihan ok. Parhainta oli niitten ulkomaalaisten kanssa oleminen. Parhainta oli ehkä kun se yksi antoi mulle sen Skotlannin lipun. - Niilo 8

Emilia oli Into-kissansa kanssa samoajien eläinohjelmalaaksossa, Kaisa viihdyttäjänä (coolein leirititteli ikinä) Keitaalla aikuisten johtajien käsityöpajassa, Oskari ja Otto ylläpitämässä leirin turvallisuutta Roihusecissä, Eki talonmiehenä gourmet-ravintola Tilhissä, Laura keittiö ja myyntihommissa Roihun pääkahvilassa, Anri ja Enni luotseina leirilippukunnassa ja Niilo Riehupäiväkodissa. Meidän jokaisen Roihu oli erilainen, mutta varmasti yhtä ikimuistoinen. Kuulumisia napalaisten leiriarjesta erilaisissa pesteissä voi lukea NaPa:n Facebook-sivuilta: facebook.com/nakkilanpartiolaiset Niilo Ystävyyden sillalla. Ystävyyden silta oli monta kymmentä metriä pitkä, monen leirilippukunnan yhteinen rakennelma. Roihulla oli käsittämätön määrä ihmisiä. Mutta se ei näkynyt missään (tai ehkä leirisuoralla joskus), oltiin ihan metsässä, olematta kuitenkaan ihan metsässä. - Anri 9

LEIRILLÄ AVARUUSTUNNELMAA JA HULLU TIEDEMIES Nakkilan Partiolaiset ry:n syysleiri 7. 9.10.2016 Merimaassa Merikarvialla, 67 osallistujaa Pikaisen tutkimuksen mukaan Nakkilan Partiolaisten syysleiri on pidetty joka vuosi lippukunnan perustamisesta lähtien. Paikkana on ollut Merimaa. Niin tänäkin vuonna mahdollisesti viimeistää kertaa. ensimmäisen yön talviteltassa, tarpojat laavussa, sudenpennut Merimaan päärakennuksessa. Majoittumisen ja iltapalan jälkeen ensimmäistä leiriiltaa vietettiin pelaamalla koko porukalla pimeäpiiloa. Bussimatka Merikarvialle sujui riehakkaissa ja odottavissa tunnelmissa. Seikkailijat yöpyivät Syysleiriä vietettiin tänä vuonna avaruustunnelmissa. Seikkailijat ja tarpojat viettivät lauantaipäivän 10

haikilla testaamassa taitojaan erilaisilla rasteilla. Sudenpennut viettivät päivän Merimaassa mm. askartelemalla avaruusaluksia ja meteoriitteja, harjoittelemassa lentävän lautasen pilotin taitoja ja pelaamalla pyrstötähtisotaa. Oma Napa 2 2015 Iltanuotiolla oltiin hullun tiedemiehen seurassa, joka yritti ottaa yhteyttä ulkoavaruuteen hyperteknisen vihreän tulen avulla. Pari outoa vierasta saapuikin iltanuotiolle tutkimaan ihmiselämää. Sunnuntaina pidettiin leiriolympialaiset. Lipunlaskun ja sisaruspiirin jälkeen suunnattiin kotia kohti. Kotimatkalla tunnelma bussissa oli huomattavasti rauhallisempi. Useammassa penkissä taidettiin nukkua koko paluumatka. 11

Muutoksia lippukunnan johtamiseen Janen johdolla jatketaan Janette jatkaa NaPa:n lippukunnanjohtajana. Hallituksen kokoonpanoon tulee joitakin muutoksia. Hallituksessa vuonna 2017 istuvat Emilia Asikainen, Oskari Hakulinen, Enni Heikintalo, Hanna-Leena Puosi, Anri Södergård ja Perttu Viita. Vastuualueista sovitaan myöhemmin. Lippukuntatuen uudistus Ensi vuonna on tavoitteena ottaa lippukunnassa käyttöön SP:n valmistelema lippukuntatuen uudistus, jonka myötä lippukunnanjohtajan tehtävänkuvaa kevennetään ja lippukunnan työnjakoa selkeytetään. Lippukunnan johtamisen kannalta olennaisimmat tehtävät jaetaan kolmeen eri pestiin: lippukunnanjohtaja, pestijohtaja ja ohjelmajohtaja. Lippukunnanjohtaja johtaa lippukuntaa Lippukunnan, organisaation, hallituksen, viestinnän, rahojen pitää liikkua ja pyöriä. Lippukunnanjohtaja pitää lippukunnan pyörät pyörimässä ja johtaa hallitusta. Pestijohtaja huolehtii vapaaehtoisista lippukunnassa Lippukunnan tekijöillä pitää olla hyvä mieli, kiva paikka tehdä vapaaehtoistyötään ja tukea ja koulutusta tarjolla. Pesti sisältää rekrytointia, työsoppareita (eli partioksi pestikeskusteluja), hyvinvointia, osaamisen kehittämistä ja työssäjaksamista. Ohjelmajohtaja johtaa partio-ohjelman toteutumista lippukunnassa Partio-ohjelmaa pitäisi järjestää siten, että jokaisella olisi mahdollisuus osallistua oman ikäkautensa ohjelmaan. Ohjelmajohtaja huolehtii siitä, että jokainen lippukunnassa toimiva 7-22 -vuotias pääsee osallistumaan oman ikäkautensa ohjelmaan ja myös toteuttaa sitä mahdollisimman laajasti. 12

Nakkilan Partiolaiset ry 40 vuotta VUOSI 2017 JUHLAVUOSI Vuonna 2017 on tosiaan aihetta juhlaan: itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta ja oma lippukuntammekin täyttää pyöreitä. Keväällä 1977 perustettiin Nakkilan Partiolaiset ry käynnistämään uudelleen partiotoimintaa paikkakunnalla Nakkilan Nuotiotyttöjen ja Nakkilan Partiosissien jalanjäljissä. Juhlavuodet näkyvät toiminnassamme monella tapaa. Maaliskuussa toteutetaan kaikille lippukuntalaisille tarkoitettu retki Turkuun. Tarkempaa tietoa tästä on luvassa heti alkuvuonna. Kesäkuussa järjestetään lippukunnan oma kesäleiri Kokemäellä. Kaikki NaPalaiset sudenpennuista johtajiin, merkatkaahan kalenteriinne päivät 15.- 18.6. Silloin leireillään toivottavasti suurin joukoin! Lippukunnan 40-vuotisjuhlaa vietetään syyskuussa. Kutsuvierastilaisuuden lisäksi partiomajalla on avoimet ovet kaikille halukkaille juhlijoille. Syksyllä järjestämme myös palvelutempauksia. Tarkoituksena on ilahduttaa nakkilalaisia vanhuksia partiomaisella ohjelmalla. Syysleirin ohjelmassakin juhlavuosi tulee varmasti näkymään. Itsenäisyyspäivän vietto soihtukulkueineen ja lupauksenantoineen kuuluu lippukuntamme jokavuotisiin perinteisiin. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa jotakin uutta, mutta toki myös taattua perinteistä. Tehdään juhlavuodesta kaikkien meidän NaPalaisten yhteinen juttu. Lähdethän sinäkin innolla mukaan! Teksti: Hanna-Leena Puosi Sisaruspiiri lippukunnan 30-vuotisjuhlien päätteeksi. 13

PUUHATEHTÄVÄ Kenen reitti vie lahjan luo? 14 Oikea vastaus: kani

PUUHATEHTÄVÄ Montako ympyrää löydät? Oikea vastaus: 23 15

Nakkilan Oma Napa Partiolaisten 2 2015 Nuotiomerkkituotteet Pipo 17 musta, valkoinen kuva / pinkki, valkoinen kuva Sudenpennun partiopaita 20 Koot: 128 cm, 140 cm, 152 cm, 164 cm T-paita 10 Koot 128 cm, 140 cm, 152 cm, S, M, L, XL, lady fit XS, S, M, L, XL Kangaskassi 5 sininen, keltainen painatus / valkoinen, sininen painatus Lippukunnan hihamerkki 2 Avaimenperäpoletti 16 4 NaPa:n nuotiomerkkituotteet saat tilattua omalta johtajalta tai Riitalta. Riitta Puosi puh. 040 557 2614 riitta.puosi@gmail.com www.nakkilanpartiolaiset.fi www.facebook.com/nakkilanpartiolaiset