Sielu Ihmisen kuolematon tosiolemus Pentti Tuominen
Luennon agenda Mikä on sielu? Antiikin filosofien sielukäsityksiä Eri uskontojen sielukäsityksiä Gnostilainen sielukäsitys Sielun tie o Syntymä o Kehittyminen o Siirtyminen o Jälleensyntyminen Erinäisiä kommentteja
Mikä on sielu?
Mikä on sielu? Maailman sielu on jumalallisen mielen universaali ilmentymä. Yksilöllinen sielu on jumalallisen mielen ilmentymä ihmisessä.
Mistä sielu on tehty? Sielun arvellaan olevan säteilevän henkienergian korkeataajuista värähtelyä. Sielua ei voi havaita ihmisaisteilla. Se on trassendenttinen.
Mikä on sielun tehtävä? Sielun tehtävälle on monta luonnehdintaa: Ihmisen kuolematon tosiolemus. Henkisten toimintojen ylläpitäjä. Ihmisen henkinen minä. Omantunnon ääni. Persoonallinen henkiolento, joka elää aineellisessa ihmisruumiissa antaen sille tietoisuuden.
Antiikin filosofien sielukäsityksiä
Pythagoras 582 496 ekr.
Pythagoraan sielukäsitys Pythagoras opetti jälleensyntymisoppia, jonka mukaan sielut vaeltavat välttämättömässä kierrossa elävästä olennosta toiseen ihmisiin, eläimiin ja kasveihin. Hän uskoi itse olleensa ennen useissa ruumiissa ja sanoi muistavansa ne kaikki. Käsitys sielunvaelluksesta pohjautui vanhoihin kreikkalaisiin uskomuksiin.
Sokrates 470/469 399 ekr.
Sokrateen sielukäsitys Sokrateen mielestä ihmisen viisaus on peräisin ikuisesta universaalista viisaudesta ajalta, jolloin ihminen ei vielä ollut syntynyt. Hän uskoi, että ennen ihmisen syntymää hänen sielunsa on ollut jumalien maailmassa, jossa kaikkinainen viisaus ja tieto lepäävät. Kun sielu syntyy ihmiskehoon, se unohtaa aikaisemmat tietonsa ja jumalallisen alkuperänsä. Näin ihmisen muisti on aluksi kuin tyhjä taulu, johon vasta elämän aikana piirtyy uutta tietoa.
Platon 427 347 ekr
Platonin dualistinen ihmiskäsitys Platon uskoi, että ihminen koostuu ruumiista ja sielusta; näistä sielu on korkeampiarvoisempi. Sielu on ollut olemassa taivaassa jo ennen yhdistymistään aineelliseen ruumiiseen. Sielu oli taivaassa nähnyt kaikki asiat ja totuudet ( ideat ) sellaisina kuin Jumala oli ne suunnitellut, mutta unohti kaiken tullessaan ruumiiseen.
Platonin sielukäsitys Platon sanoi, että ihminen voi sopivissa olosuhteissa esimerkiksi puhdistamalla mielensä henkisillä harjoituksilla ja mietiskelemällä asioita päästä selville jumalten maailman universaaleista viisauksista. Hän kutsui tällaista universaalin tiedon esiin kutsumista sanalla anamnesis (kr. muisto, muistelu, mieleen palauttaminen).
Platonin sielukäsitys Sielu on maanpakolainen, joka on vankina aineellisessa maailmassa. Sielun (järkisielun) on noustava Jumalan luokse, todelliseen kotiinsa, ja jätettävä taakseen inhimilliset aistit, intohimot ja kieli, koska ne sitovat sielua epätäydelliseen maailmaan. Sielu saavuttaa lopulta huipennuksen, joka kohottaa sen ahtaasta ruumiin vankilastaan täydelliseen todellisuuteen.
Platonin sielukäsitys Platon jakoi Valtio-teoksessaan sielun kolmeen osaan, jotka kamppailevat keskenään: Järkisielu (logistikon) Intosielu (thymoeidēs) Tahtosielu tai Himosielu (epithymētikon)
Platonin sielukäsitys Järkisielu (logistikon) o sijaitsee päässä o harrastaa filosofiaa o yrittää hallita sielun alempia osia o on kuolematon
Platonin sielukäsitys Intosielu (thymoeidēs) o sijaitsee sydämessä o on omin päin toimiessaan hävittävä ja paha o kuunnellessaan järkisielun ääntä, intosielu voi tulla sille hyväksi ja kuuliaiseksi palvelijaksi o kuolee ruumiin mukana
Platonin sielukäsitys Tahtosielu tai Himosielu (epithymētikon) o sijaitsee vatsassa o on tyhmä ja yksinkertainen o haluaa aina samoja yksinkertaisia nautintoja o on tarkoitettu lähinnä kuritettavaksi o kuolee ruumiin mukana
Orfilainen sielukäsitys Orfilaisuutta on sanottu muinaisen Kreikan merkittävimmäksi pelastususkonnoksi. Se on saanut nimensä Orfeuksen mukaan ja pohjautuu tarustoon Dionysoksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta yhdistettynä käsityksiin kuolemanjälkeisestä elämästä. Pythagoraan, Sokrateen ja Platonin mystiset käsitykset sielusta ja sen suhteesta aineelliseen maailmaan pohjautuvat ilmeisesti orfilaisuuteen.
Orfilainen sielukäsitys Tarun mukaan titaanit, jotka olivat ihmisen esiisiä, surmasivat Dionysoksen. Tästä syystä koko ihmissuku tuli perisynnin tahraamaksi. Rangaistukseksi siitä sielu oli suljettu ihmisruumiiseen kuten vankilaan tai hautaan. Sielu joutui kuoleman jälkeen manalan jumalien tuomioistuimen eteen. Syyllisiä rangaistiin.
Orfilainen sielukäsitys Orfilaisuudessa oli kolme eri suuntausta, jotka poikkesivat sielun rangaistuksen osalta: 1) Jälleensyntymisoppi: sielu joutui syntymään uudelleen parempaan tai huonompaan elämään edellisen elämän mukaan (karma). 2) Ikuinen rangaistus; helvettiuskon esikuva. 3) Katumusharjoitukset: rangaistukselta saattoi välttyä tai se lieveni, jos ihminen eläessään oli osoittanut katumusta ja harjoittanut askeesia. Näistä (1) oli laajimmalle levinnyt.
Eräiden uskontojen sielukäsityksiä
Juutalaisuus Toora Vanha testamentti Kabbala
Raamatun sielukäsitys (VT) Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1 Moos.2:7) Tomu + elämän henki elävä sielu Tämä käsitys poikkeaa täysin antiikin filosofien käsityksistä.
Raamatun sielukäsitys (VT) Ihminen on rakennettu maan tomusta eli mineraaleista, jotka eivät itsessään sisältäneet minkäänlaista elämää. Jumalan täytyi antaa muovaamalleen elottomalle möhkäleelle elämä puhaltamalla elämän henki ihmisen sieraimista sisään. Kun elämän henki ja ruumis joutuivat kosketuksiin keskenään, syntyi elävä sielu. Tomu + elämän henki elävä sielu
Raamatun sielukäsitys (VT) Vanhassa testamentissa kuvataan monissa yhteyksissä kaksijakoinen ihminen, jonka muodostavat ruumis ja sielu, esimerkiksi: "Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy..." (Ps. 73:26). Tämä kaksijakoisuus näkyy Vanhassa testamentissa myös siinä, että useassa raamatunkohdassa ruumiin kuvataan joutuvan hautaan ja sielun tuonelaan.
Raamatun sielukäsitys (VT) Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo." 1. Moos. 37:35 Sielu on ihmisen kuolematon osa, joka kuoleman jälkeen siirtyy tuonelaan ja jatkaa siellä elämäänsä.
Raamatun sielukäsitys (VT) Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. " 1. Sam. 2:6 Sielu nostetaan aikanaan tuonelasta jonnekin on epäselvää, tarkoittako tämä nousua taivaaseen vai uuteen elämään ihmisenä.
Kabbalan sielukäsitys Ihmisen sielu koostuu kolmesta osasta: 1. Neshamah (ylin osa) 2. Ru'ach 3. Nefesh (alin osa) Sielun alin osa (3) tulee kaikille syntymässä. Kaksi ylempää sielun osaa voivat kehittyä ajan myötä riippuen ihmisen henkisyydestä.
Kabbalan sielukäsitys Nefesh Sielun alin, eläimellinen osa. Liittyy vaistoihin ja ruumiillisiin haluihin. Tulee syntymässä kaikille ihmisille ja myös eläimille. Ruach Sielun keskimmäinen osa kehittyy elämän aikana. Sisältää moraaliset hyveet sekä kyvyn erotella hyvä ja paha. Neshamah Sielun korkein osa kehittyy viimeiseksi. Tuottaa ihmiselle tietoisuuden Jumalasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Vastaa gnosista.
Jälleensyntymä kabbalassa Kabbalassa jälleensyntymää kutsutaan nimellä "gilgul haneshamot". Sillä tarkoitetaan ihmissielun kehitysketjua kohti täydellistä ihmistä (adam kadmon), jolloin ihmisestä on tullut Jumalan kuva. Kabbalistien mukaan ihmisen tulee jälleensyntyä maailmaan niin monta kertaa, että hän on oppinut riittävästi. Eri käsitysten mukaan tähän kehitykseen vaadittavien jälleensyntymien määrä vaihtelee kolmesta muutamaan kymmeneen.
Kristinusko Uusi testamentti Kirkkoisät
Kristillinen sielukäsitys Alkukristillisinä vuosisatoina opetettiin, että ihminen koostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Konstantinopolin kirkolliskokous julisti 869 870 uskon yksilöllisen sielun olemassaoloon harhaoppisuudeksi. Kristinopin mukaan erillistä sielua ei ole.
Uuden testamentin sielukäsitys Ihmisen kolmijako esitetään Uudessa testamentissa vain kerran Paavalin sanoin: Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. (1 Tess. 5:23) Muualla UT:ssa sielu selitetään samoin kuin VT:ssa: Ruumis + Henki Elävä sielu
Uuden testamentin tuonela Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Luuk. 16:23 Kun ihminen kuolee niin elämän henki poistuu ihmisestä, eikä ruumis enää ole elävä sielu. Ihminen menee tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota.
Arkkienkeli Mikael punnitsee sielua, Palazzo Carrara, Padova, 1350
Kirkkoisä Augustinus (354 430) Ihminen on kahden ainesosan täydellinen liitto: sielun ja ruumiin. Sielu on tarkoitettu ruumiin hallintaan. Kääntymällä ulkoisesta maailmasta askeettisen elämän kautta sielun sisälle ihminen löytää itsestään sisäisen opettajan, joka on Kristus-Logos, yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoonista, joka jatkuvasti pitää maailman olemassa.
Kirkkoisä Augustinus Sielun kohtalo määrätään kuoleman jälkeen. Kiirastuli puhdistaa vain ne, jotka kuollessaan olivat uskonyhteydessä kirkon kanssa. Kannatti perisynti-oppia: Aadam oli syntiin langetessaan kadottanut vapaan tahtonsa ja joutunut synnin valtaan. Tämän perisynnin seurauksena ihmiseltä puuttuu syntymästään saakka sekä tahto että kyky hyvään.
Kartesiolainen dualismi René Descartes (1596 1650 ) oletti, että sielu ja ruumis ovat erillisiä mutta keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Hän yritti todistaa sielun eli itsenäisen, ajattelevan mielen olemassaolon lauseellaan Ajattelen, siis olen olemassa (Cogito ergo sum).
Hindulaisuuden sielukäsitys Hindulaisuus on yksi maailman vanhimmista uskonnoista se on syntynyt noin 2000 ekr
Hindulaisuuden sielukäsitys Sielu (atman) on lähtöisin maailmansielusta (brahman). Elämä on kiertokulkua, jossa sielu jättää ruumiin ja syntyy lukemattomia kertoja uudelleen ihmisenä tai eläimenä. Jälleensyntymien ketjua (sielunvaellusta) säätelee karman laki: elämässä tehdyt teot määräävät missä muodossa yksilö aineellistuu seuraavassa elämässä.
Hindulaisuuden sielukäsitys Sielu ymmärretään yksilöksi, jonka identiteetti säilyy syntymästä toiseen, ruumiin ollessa vain sielun kulkuväline ja väliaikainen asunto. Sielu syntyy maan päälle yhä uudestaan, kunnes oivaltaa yksilöllisen sielun ja maailmansielun (brahmanin) olevan yhtä. Kun sielu aikanaan vapautuu jälleensyntymisen pakosta, se yhtyy maailmansieluun, josta sielu on lähtöisin.
Hindulaisuuden sielukäsitys Jokaisella ihmissielulla on henkimaailmassa opastaja, joka toimii sielun ohjaajana kaikissa hänen inkarnaatioissaan. Opas eli Kaikkeuden henki ilmenee opastettavalle hänen kulloisenkin uskonnollisen vakaumuksensa mukaisessa hahmossa. Sama Kaikkeuden henki voi toimia opastajana usealle sielulle samaan aikaan.
Buddhalainen sielukäsitys Buddhalaisuus n. 500-luvulla ekr syntynyt filosofia tai uskonto. Sen perustajana pidetään prinssi Siddhartha Gautamaa, joka luopui rikkauksistaan ja tuli myöhemmin valaistuneeksi (Buddha = "herännyt").
Buddhalainen sielukäsitys Ihmisellä ei ole yksilöllistä sielua tai pysyvää minuutta. Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan niin fyysisesti kuin henkisesti ja oikeastaan syntyy uudelleen joka hetki. Ikuista yksilöllistä sielua ei ole olemassa, vaan jokaisessa jälleensyntymisessä yksilö muodostuu sielun kuolemattomasta osasta uudelleen ainutkertaisena ja voi syntyä joko ihmiseksi, eläimeksi tai kasviksi.
Teosofinen sielukäsitys
Teosofinen sielukäsitys Ihmisessä voidaan erottaa seitsemän prinsiippiä: 1. fyysinen keho (sthūla sharīra) 2. vitaalikeho eli elämänhenki (prāna) 3. astraalikeho (linga sharīra) 4. himo- eli tunnekeho (kāma rūpa) 5. inhimillinen sielu eli järki (manas) 6. jumalallinen sielu (buddhi) 7. kaikkiallinen henki (ātma) (atma-buddhi-manas = kolmiyhteinen sielu )
Teosofinen sielukäsitys Ihmisen kuollessa fyysinen keho, vitaalikeho (elämän henki) ja astraalikeho kuolevat ja tuhoutuvat muut osat siirtyvät kiirastulen kaltaiseen tilaan, jossa himo- eli tunnekeho tuhoutuu tämän jälkeen kolmiyhteinen sielu (atmabuddhi-manas) siirtyy taivaaseen siellä sielu pysyy 1 000 1 500 vuotta, minkä jälkeen se inkarnoituu uudelleen maailmaan
Ruusuristiläinen sielukäsitys
Ruusuristiläinen sielukäsitys Ihminen koostuu kahdesta tasosta: Aineellinen olemus Henkinen olemus Henkinen olemus kuvataan kolminaisuutena: Henki = vitaali elämänvoima Sielu Tietoisuus ja käsityskyky
Ruusuristiläinen sielukäsitys Kun ihminen syntyy, henki ja sielu siirtyvät häneen ensimmäisen hengenvedon myötä = itsenäinen elämä alkaa Sikiöllä ei ole vielä sielua Kun ihminen kuolee, henki ja sielu erkanevat hänestä viimeisen uloshengityksen myötä. Fyysinen olemus palaa maan tomuksi Henkinen olemus siirtyy kosmiselle tasolle
Gnostilainen sielukäsitys
Gnostilainen sielukäsitys Gnostilaisuudessa on käsitys ihmisen kolmijaosta ruumis, henki ja sielu ollut alusta alkaen keskeisenä osana ja yksilöllinen sielu on käsitetty ihmisen todelliseksi olemukseksi. Gnostilaiset pitävät Valon maailmaa sielun kotina, jonne sielu palaa takaisin ihmisen kuoltua. Gnostilaiset uskovat vahvasti sielun kuolemattomuuteen ja jälleensyntymiseen.
Erilaisia gnostilaisia sielukäsityksiä Gnostilaisten evankeliumien Simon Maguksen Mandealaisten Setiläisten Manikealaisten Kataarien Uus-gnostilaisten
Gnostilainen luomiskertomus Gnostilaisten evankeliumien luomisteologia poikkeaa Raamatun luomiskertomuksesta Kun Luojajumala (Jaldabaoth) Luojajumala (Jaldabaoth) oli Valon maailmassa nähnyt Alkuperäisen Ihmisen (Adamas), hän muovasi sitä jäljitellen apureineen ihmisen ruumiin ja sielun Viisaus (Sofia) osallistui lopuksi luomistyöhön puhaltamalla hengen liikkumattomaan ruumiiseen ja antamalla tälle jumalallisen kipinän
Ruumis sielu henki Kolmijakoisuus Johanneksen salaisen kirjan mukaan: sielullinen Aadam maallinen Aadam jumalallinen Henki Valentinolainen ihmisen kolmijako: hengellinen elementti sielullinen elementti materiaalinen elementti
Simon Magus (n. 2 ekr 63 jkr)
Simon Magus syntyi ajanlaskumme alun aikoihin samarialaisessa Gittan kaupungissa ensimmäisen vuosisadan oppinut, joka vaikutti merkittävästi gnostilaisuuden kehittymiseen oli Jeesuksen työtoveri, ajautuivat sittemmin opillisiin erimielisyyksiin ja Simon aloitti oman gnostilaisen lähetystyönsä surmattiin v. 63 Roomassa kristittyjen toimesta
Simon Magus esitti gnostilaisia käsityksiä, kuten Valon maailman olentojen emanoituminen ylimmästä Ykseydestä esitti opin henkisestä Aadamista: Eedenissä Eeva ei vietellyt Aadamia pahaan vaan opasti häntä viisauteen, joka nosti Aadamin tämän aineellisesta tilasta henkiseen; näin Aadam tuli tietoiseksi jumalallisesta alkuperästään julisti oppia sielun jälleensyntymisestä
Mandealainen sielukäsitys Demiurgi loi aineelliseen maailmaan ihmisen, mutta ei pystynyt saamaan ensimmäistä ihmistä (Aadamia) jalkeille ennen kuin Todellinen Jumala oli antanut Aadamille sielun Valon maailmasta. Sielu palaa Valon maailmaan kuoleman jälkeen, jos ihminen oli saavuttanut tietoisuuden (nasirutha) jumalallisesta alkuperästään. Sielu joutuu syntymään yhä uudelleen aineen maailmaan, kunnes on saavuttanut tämän jumalallisen tietoisuuden.
Mandealainen sielukäsitys sielujen koti ja alkuperä on Valon maailmassa, josta sielut ovat joutuneet maanpakoon ja aineellisen ruumiin vangeiksi kun nainen on viidennellä kuulla raskaana, sikiöön virtaa taivaasta sielu sielun kaksonen jää taivaaseen pelastajahengeksi pelastajahenget avustavat sieluja ihmiselämän aikana
Mandealainen sielukäsitys sielun ylempi, jumalallinen taso ylläpitää puhtautta ja hyveitä sielun alempi, inhimillinen taso liittyy mielihaluihin ja pahuuteen nämä kaksi tasoa kamppailevat ihmisessä ihminen voi vahvistaa ylempää tasoa oikealla tiedolla, noudattamalla fyysistä ja henkistä puhtautta, rukouksilla ja hengellisillä harjoituksilla sekä välttämällä paheita ja tekemällä hyviä tekoja
Mandealainen sielukäsitys Mandealaiset käyttävät esoteerisia mysteerejä ja pyhiä sakramentteja puhdistamaan sielua ja edistämään sen kohoamista aineen maailmasta ja uudelleen syntymistä henkiseen ruumiiseen. Pelastajahenget avustavat sieluja ihmiselämän aikana ja ohjaavat sen jälkeen Valon maailmoihin.
Mandealainen sielukäsitys Mandealaiset uskovat sielun jättävän ruumiin, kun kolme päivää on kulunut kuolemasta. Tuon kolmen päivän aikana sielusta muodostuu "valoruumis", joka nousee Valon maailmaan. Ruumiin luut ovat hajottuaan uuden ruumiin siemeniä sielun seuraavassa elämässä.
Mandealainen pelastuskäsitys Sielu on kuolematon ja se on läheisessä yhteydessä esivanhempiensa sieluihin. Kuoleman jälkeen sielu palaa Valon maailman ja saa palkinnon tai rangaistuksen tekojen mukaan. Syntistä rangaistaan ennen kuin sielu pääsee paratiisiin. Ikuista rangaistusta ei ole, koska Jumala on armollinen. Sielu voi syntyä uudelleen toiseen kehoon.
Setiläinen sielukäsitys Luomistyössä ihmisruumiista tuli pyyteitten hallitsema ja pahuuden alku, sielun aineellinen vankila, josta sielu voi tietoisuuden heräämisen ja lunastuksen kautta vapautua ja palata jumalalliseen maailmaan. Ihmisruumis on aineellinen, mutta sen sisällä on sielu, Valon maailmasta peräisin oleva jumalallisen hengen kipinä elementti, joka yhdistää ihmisen Todelliseen Jumalaan. Lunastuksen keskeisenä edellytyksenä on tietoisuus (gnosis) Todellisesta Jumalasta sielun isänä.
Manikealainen sielukäsitys Sielu kuului hyvyyden maailmaan, mutta joutui aineellisen ruumiin ja pahuuden vangiksi. Ihminen on hyvän ja pahan taistelukenttä, jossa ihmisyyden määrittelevä, alun perin puhdas sielu on joutunut ihmisruumiissa pahuuden voimien hallitsemaksi. Ihminen voi välttyä pahan vaikutuksilta vain, jos hän tulee tietoiseksi sielunsa taivaallisesta alkuperästä ja tiedostaa todellisen olemuksensa olevan sielussa.
Manikealainen sielukäsitys Ihmiselle tuovat pelastuksen eettisesti oikea elämä sekä oman sielun tiedostaminen valosta lähtöisin olevaksi. Kuoleman jälkeen vanhurskaan ihmisen sielu palaa paratiisiin, mutta jos ihminen eläessään on pitäytynyt lihan himoihin, hänen sielunsa tuomitaan syntymään uudelleen toisen ruumiiseen riittävän monta kertaa.
Kataarien sielukäsitys Ihminen koostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Jokaisen ihmisen sielussa taistelevat keskenään Hyvä ja Paha. Jumalan pohjattoman rakkauden vuoksi kaikki sielut lopulta täydellistyvät ja pelastuvat.
TAUKO
Gnostilainen dualismi 1. Valon maailma eli Täyteys (kr. Pleroma), ikuinen, kuolematon, henkinen ja täydellinen valo-olentojen ja sielujen koti 2. Aineen maailma (kr. Hysterema), ajallinen, kuolevainen, aineellinen ja epätäydellinen sielujen koulutuspaikka
Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen
Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen
Ihminen Ruumis Henki Ruumis on ihmisten ja kaikkien elollisten kulkuväline. Henki on ruumista elävöittävää energiaa ja kulkuvälineen polttoainetta.
Ihminen Sielu on tietoinen persoonallisuus, joka muodostaa ihmisen tosiolemuksen. Sielu Ruumis Henki Ruumis ja henki ovat astia tai kulkuväline, johon sielu on asettunut.
Valon maailma Aioni Ruumis Henki Sielu on lähtöisin aionista, Valon maailmassa elävästä kuolemattomasta valo-olennosta Siksi myös sielu on kuolematon.
Valon maailma Syzygos Sielu Ruumis Henki Syntyvään ihmislapseen virtaa Valon maailmasta sielu. Sielun toinen puoli ( taivaallinen kaksonen eli Syzygos) jää Valon maailmaan sielun oppaaksi.
Valon maailma Syzygos Sielun on taivaallisen kaksospuolikkaansa ohjauksessa ja toimii ihmisen omantunnon äänenä. Sielu Ruumis Henki
Kuolemassa aineellinen ruumis hajoaa ja palaa aineen (mineraalien) kiertokulkuun. Ruumis Sielu Henki
Sielu Henki Kuoleman jälkeen henki palaa takaisin hengen (energian) kiertokulkuun.
Kuolemassa sielu vapautuu aineellisen ruumiin vankeudesta. Valon maailma Syzygos Sielu
Valon maailma Syzygos Sielu. ja palaa takaisin Valon maailmaan, todelliseen kotiinsa.
Valon maailma Aioni Sielu sulautuu kaksospariinsa ja eheytyy aionissa. Se on nyt yhtä elämänkierrosta kehittyneempi valoolento. Kuolema ei ole loppu, vaan uuden elämän portti. Aioni voi syntyä uudelleen sieluksi johonkin toiseen ihmishahmoon. Kun aioni on kylliksi kehittynyt sen ei tarvitse enää jälleensyntyä aineen maailmaan. Se jatkaa kehittymistään Valon maailmassa.
Taivaallinen kaksonen opastaja (Kr. Syzygos = kumppani)
Taivaallinen kaksonen opastaja (Kr. Syzygos = kumppani) Gnostilaisuudessa uskotaan, että syntymässä ihmislapsi saa sielun valon maailmasta. Sielun toisen puoli jää valon maailmaan tehtävänään pitää huolta maan päälle syntyneestä kaksospuolikkaastaan. Näin sielulla säilyy yhteys valon maailmaan, vaikka se ihmiselämän aikana onkin ruumiin vankina.
Taivaallinen kaksonen opastaja (Kr. Syzygos = kumppani) Sielun ajatellaan koostuvan kahdesta puolikkaasta, jotka muodostavat kaksosparin ("syzygos ja sielu), ja voivat olla jatkuvassa yhteydessä keskenään. Henkinen eli "taivaallinen" puolikas toimii ihmisen omana tuntona. Ihmismielen suuntautuneisuudesta riippuu, kuinka hyvin kaksosparin yhteydenpito toimii.
Taivaallinen kaksonen opastaja (Kr. Syzygos = kumppani) Valentinos uskoi, että jokaisella ihmisellä on oma taivaallinen parinsa, joka täydentää sielun kokonaiseksi. Valentinolaisuuden morsiushuoneen sakramentti liittyi ajatukseen ihmisen sielun ja sen enkeliparin taivaallisesta yhdistymisestä.
Taivaallinen kaksospari
Miksi sielu kuolematon jumalallinen olento sijaitsee tilapäisesti ihmiskehossa? Biologiselta kannalta tarkasteltuna sielulla ei ole mitään sellaista tehtävää, jota ihmisen fyysiset toiminnot edellyttäisivät. Teologinen selitys sielulle on toimia Jumalan kuvana ihmisessä ja yrittää ylläpitää hänen moraaliaan.
Miksi sielu kuolematon jumalallinen olento sijaitsee tilapäisesti ihmiskehossa? Gnostilainen selitys sielun maalliselle olemassaololle ihmiskehossa liittyy sielupersoonallisuuden kehittymiseen, jotta se paremmin palvelisi Jumalan tarkoitusperiä. Ihmiselämä on sielun koulu
Sielun mysteeri Yksilöllisellä sielulla on tietoisuus, joka säilyy samana inkarnaatiosta toiseen, ja ilmentää hänen persoonallisuuttaan. Sielupersoonallisuus kehittyy jokaisen elämän kierron aikana. Ihmisen keho aloittaa kehittymisen nollasta jokaisen elämän alussa, kun sen sijaan sielu jatkaa seuraavassa elämässään siitä, mihin edellisessä elämässään päätyi.
Sielun mysteeri Sielu kuljettaa mukanaan edellisten elämiensä aikana saavuttamiaan kokemuksia. Sielu ei kykene ilmaisemaan kokemuksiaan ihmiskehoille, koska sielu syntymässä unohtaa ne. Edellisten elämien kokemusten muistiin palauttaminen on kuitenkin mahdollista tietyin edellytyksin.
Sielun mysteeri Miksi sielun pitää kehittyä asteittain jos se on osa Jumalaa, joka on täydellinen? Miksi ihmisellä ei voi olla täydellistä tietämystä Jumalasta heti, kun meistä on tullut tiedostavia ja ajattelevia olentoja? Voidaksemme vastata näihin kysymyksiin, meidän pitää ymmärtää enemmän Jumalan olemuksen luonteesta.
Sielun mysteeri Maailman alusta alkaen kaikki elämä on kehittynyt kaksinaisen evoluution kautta: biologisen ja henkisen. Elollisten olentojen fyysinen ruumis on kehittynyt mutkikkaammaksi sen seurauksena, että sen henkiset toiminnot ovat kehittyneet. Henki on vaikuttanut aineeseen.
Sielun mysteeri Kun Jumala loi elollisen olennon, sen jokaisessa solussa alkoi värähdellä Jumalan tietoisuus. Tässä vaiheessa elollinen olento ei vielä tiedostanut itseään eikä Jumalaa. Kun elollinen olento kehittyi, se tuli vähitellen tietoiseksi itsestään ja kehityksen jatkuessa tietoiseksi myös Jumalasta. Tämä oli ratkaiseva vaihe ihmisyyden kehittymisessä. Tämä kehitys jatkuu edelleen.
Sielun mysteeri Vuosisatojen aikana ihminen kuunteli Jumalan ääntä sisimmässään ja jokainen kokemus lisäsi hänen ymmärrystään Jumalasta samalla kun hänen sielupersoonallisuutensa kehittyi. Jotkut ihmiset olivat herkempiä kuuntelemaan sisäistä ääntään ja käyttivät enemmän aikaa Jumalan mietiskelyyn; he löysivät valon ja levittivät sitä myös muille. Näin ihminen tuli tietämään, että hänen sisimmässään oli jumalalinen henki, joka ilmeni rakkautena.
Sielun mysteeri Tämä prosessi jatkuu, kunnes ihminen tulee täysin tietoiseksi Jumalasta. Silloin hänen tietoisuutensa yhtyy Jumalan tietoisuuteen ja hän valaistuu saavuttaa gnosiksen ja tulee Jumalan kuvaksi. Se on henkisen evoluution huippu. Prosessin on oltava hidas, jotta ihminen ei sokaistuisi äkillisesti näkemästään valosta. Kaiken tämän kehityksen saa aikaan kosminen laki, jonka mukaan kaikki on alkanut Jumalasta ja kaiken tulee vähitellen taas palata takaisin Jumalan yhteyteen täydellistyneenä.
Sielun ennalta oleminen vai ei? Kaksi vastakkaista käsitystä: 1) Sielut ovat yksilöjä ja ne ovat olleet olemassa jo ennen ihmisen hedelmöitystä Platon opetti yksilösielujen pre-eksistessiä se omaksuttiin myös hellenistisessä juutalaisuudessa ja gnostilaisuudessa kristillisistä liikkeistä vain vanhoillis-lestadiolaiset kannattavat tätä oppia 2) Jumala luo sielut vasta hedelmöityksen hetkellä Useimmat kristilliset suuntaukset kannattavat tätä oppia
Milloin sielu tulee ihmiseen? Kolme yleistä vastausta: 1) Hedelmöityksen hetkellä Useimmat kristilliset suuntaukset ajattelevat näin 2) Kun sikiön sydän alkaa lyödä, tämä tapahtuu viidennellä raskauskuulla Useat gnostilaiset ja myös muutamat kristilliset suuntaukset kannattavat tätä ajatusta 3) Kun syntynyt lapsi vetää ensimmäistä kertaa ilma keuhkoihinsa Ruusuristiläiset ajattelevat näin
Milloin sielu menee taivaaseen? Neljä erilaista vastausta: 1) Välittömästi kuoleman jälkeen Juutalaisuudessa ajatellaan näin 2) Muutaman päivän kuluttua kuolemasta Useat gnostilaiset suuntaukset ajattelevat näin 3) Kun sielu on ensi puhdistunut kiirastulessa tai vastaavassa välitilassa Hindulaiset ja katolilaiset ajattelevat näin 4) Viimeisen tuomion jälkeen, kun kuolleet nousevat haudoistaan Useimmat kristilliset suuntaukset ovat tätä mieltä
Ketkä pääsevät taivaaseen? Kolme erilaista vastausta: 1) Kaikki heti väliaikaisesti, kunnes taas inkarnoituvat (täydellistyneet saavat jäädä sinne lopullisesti) Gnostilaiset kannattavat tätä ajatusta 2) Puhdistuneet (kärsittyään ensin välitilassa) Kiirastulen kannattajat ajattelevat näin 3) Vain Jeesukseen uskoneet (viimeisen tuomion jälkeen) Kristilliset suuntaukset kannattavat tätä oppia
Kiirastuli
Jälleensyntyminen Usein luullaan, että sielun jälleensyntymisusko olisi peräisin Intian muinaisista uskonnoista, mutta vanhimmissa Veda-kirjoissa jälleensyntymisuskoa ei vielä esiinny. Jälleensyntymisoppi näyttää tulleen intialaiseen uskontofilosofiaan vasta 600-luvulla ekr. Samoihin aikoihin jälleensyntymisusko alkoi esiintyä kreikkalaisten filosofien ajattelussa. Ei ole varmaa tietoa, kummassa se esiintyi ensimmäisenä.
Jälleensyntyminen Pythagoras (582 500 ekr) ja Platon (427 347 ekr) opettivat sielun jälleensyntymistä. Heidän mukaansa sielu oli ennen ajan alkamista ilman ruumista ja sukupuolisuutta sekä puhdas ja vapaa kaikesta materiasta. Tultuaan sidotuksi ruumiiseen sielu menetti puhtautensa joutuessaan aistillisuuden, himojen ja halujen kahleisiin. Sielun oli kyettävä hylkäämään aistillisuus vapautuakseen ruumiista. Ihmissielun piti inkarnoitua yhä uusiin ruumiisiin, kunnes se kykeni oikean ajattelun ja hyveiden avulla jättämään fyysisen aistimaailman lopullisesti taakseen.
Jälleensyntyminen Pythagoras ja Platon uskoivat, että ihmisen sielu on kuolematon ja syntyy toistuvasti uusiin ihmiskehoihin. He uskoivat, että ihmisen keho piti kuolematonta sielua vankeudessa, josta sielu pääsi vapaaksi kuolemassa, mutta joutui pian taas vangiksi uuteen ihmiskehoon. He käyttivät sielun jälleensyntymisestä sanaa "meta empsykhos", joka suomeksi merkitsee "jälkeen elävää". Platon uskoi, että sielu pääsi vapaaksi jälleensyntymisen pakosta vasta, kun se usean elämän aikana oli jalostunut henkisen puhdistumisen ja itsekurin avulla niin, että tuli osalliseksi henkisestä hyvästä. Näin sielu sai lopulta jumalien armosta jäädä ikuisesti elämään jumalien luona.
Jälleensyntyminen gnostilaisuudessa
Jälleensyntyminen Jälleensyntymisusko on alusta saakka kuulunut gnostilaisuuteen. Sielu uskotaan syntyvän uuteen ihmiskehoon niin monta kertaa, että se lopulta saavuttaa täydellisyyden ja saa ikuisesti jäädä Valon maailmaan.
Karman laki Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Karman laki Karman laki (sanskr. karman = teko, toiminta) eli syyn ja seurauksen laki liittyy eräissä uskonnoissa ja filosofioissa esiintyviin oppeihin siitä, että ihmisen teot vaikuttavat siihen, mitä hänelle tai hänen sielulleen tapahtuu tässä tai seuraavassa elämässä. Jokainen joutuu lopulta kohtaamaan tekojensa seuraukset hyvät ja huonot.
Karman laki Jokaisen ihmisen nykyinen olotila on seurausta tässä tai edellisissä elämissä tehdyistä teoista. Karma on näiden tekojen alati muuttuva summa. Teoiksi katsotaan myös ajatukset ja sanat sekä asenne tai mielentila, jonka vallitessa teot tehdään.
Yhteenveto: Sielu on ihmisen kuolematon tosiolemus, joka kehittyy usean elämän aikana ja kantaa mukanaan elämänkokemuksiaan sekä karmaansa. Lähtökohtaisesti sielu on valo-olento, joka kehittyäkseen tarvitsee kokemuksia myös aineellisesta maailmasta.