Sähköisten tietokansioiden suosio kasvaa 26 ST-kortisto ja Sähköalan tietokansio ovat aina kuuluneet Sähköinfo Oy:n tärkeimpiin tuotteisiin. Määräysten mukaisiin toimintatapoihin ja turvalliseen työskentelyyn perehdyttäviä kortistoja ja kansioita löytyy lähes jokaisen suomalaisen sähkö- ja teleurakoitsijan toimiston hyllyiltä. Viime aikoina yhä useammat ovat kuitenkin vaihtaneet muovikantisten kansioiden selailun näyttöpäätteellä istumiseen. Sähköinfon verkkotuoteprojektia vetävä Juha Grönlund kertoo, että varsinkin järjestelmään tutustumiseen tarvittavia ilmaisia demotunnuksia on tilattu viime aikoina runsaasti. Sellainen näppituntuma minulla on, että uusien verkkotuotesivujen myötä tilausten määrä on lisääntynyt selvästi. Uusittu palvelu on ollut vasta aika vähän aikaa pystyssä, joten aivan tarkkoja lukuja ei uskalla vielä sanoa, Grönlund kertoo. Sähköinfon kehittämispäällikön Satu Lehtosen mukaan myös painetut kansioit ja kortistot ovat kuitenkin pitäneet vielä pintansa verkkoversion rinnalla. Osalla yrityksistä on vielä selvästi tarvetta käyttää vanhoja paperituotteita. Verkkotuotteita on helppo käyttää toimistolla, mutta paperiversiolla Sähköinfon uudet verkkotuotesivut avattiin kesällä 2007. Yhä useampi urakoitsija tilaa ST-kortiston ja tietokansiot sähköisessä muodossa.
edelleen käyttäjänsä, vaikka kansioissa onkin oma raahaamisensa vaikkapa työmaakokouksiin, Lehtonen sanoo. Reaaliaikaiset päivitykset Sähköinfon verkkosivuilta luettavissa olevien sähköisten kortistojen parhaisiin puoliin kuuluvat tiedonhaun helppous ja nopeus. Lisäksi verkkoversiota lukiessaan voi aina luottaa tietojen ajantasaisuuteen, eikä kortistojen päivityksistä tarvitse itse murehtia. ST-kortiston painettu- ja cd-versio päivitetään neljästi vuodessa. Muita painotuotteita päivitetään kahdesti vuodessa. Sähköinfon uudet verkkotuotesivut julkaistiin kesällä 2007. Verkosta löytyvät nyt sähkötietokortisto, sähköalan tietokansio, verkkolomakkeet, sähköalan työsuhdekansio, tur- va-alan tietokansiot, verkostourakoitsijakansio, Seti Oy:n julkaisema sähköpätevyyden ylläpitokansio sekä Sähköalalehden kattava verkkoversio. Kansioiden ja kortistojen verkkoversiot ovat saatavilla myös kätevinä verkkotuotepaketteina. Laajuusvaihtoehtoja on kolme: kattava Superlisenssi, pienille sähköalan liikkeille tarkoitettu PK-lisenssi sekä tele-, turva- ja automaatioammattilaisille tarkoitettu TT-lisenssi. Sähköinfo voi kehua olleensa todellinen edelläkävijä verkkokaupassa, sillä verkkotuotteiden ensimmäinen versio julkaistiin jo 1990-luvun puolivälissä. Tähän aikaan CD-ROM-levyt olivat vasta tulossa laajemmin markkinoille, ja ST-kortteja julkaistiinkin hetken aikaa myös 3 ½ tuuman levykkeillä. Tuolloin sai valita halusiko kuvattoman vai kuvallisen version. Kuvattoman version koko taisi olla kolme korppua, ja kuvallisen varmaan kolmekymmentä. Se oli ihan mahdotonta, Juha Grönlund muistelee. Satu Lehtonen ja Juha Grönlund esittelevät vaihtoehtoja: kirjahyllyllisen ST-kortteja voi vaihtaa nykyisin helposti verkkoyhteydellä varustettuun tietokoneeseen. Sähköinfo Oy:n toiminta-ajatuksena on edistää alan liiketoimintaa tuottamalla informaatiota koko sähkö- ja telealalle. Yhtiön päätuotteita ovat ammattikirjat, tietokansiot, lehdet, tietoportaalit sekä koulutus. Lisäksi yhtiö harjoittaa sähköalan kehitys- ja tutkimustoimintaa. Sähköinfon verkkotuotesivuilta löydät esimerkiksi Yli 500 ST-korttia kattavan ST-kortiston 17 ST-käsikirjaa Sähköalan tietokansion Turva-alan tietokansiot Verkostourakoitsijakansion Sähköpätevyyden ylläpitokansion Sähköalan työsuhdekansion Verkkolomakkeet Sähköurakan yksikkökustannuksia -ohjelman Sähköala-lehden verkkoversion Tarjouslaskennan paketit ST-TIKAS 2008 CD:n Fedbokin (ilmestyy 2008 alussa) Monipuoliset hakutoiminnot Ilman käyttäjätunnuksia sivuilla pääsee selailemaan verkkopalvelun yleistietoja ja otsikkotasolla julkaisujen sisällysluetteloita. Itse sisältötekstien lukeminen ja tietojen haku vaatii kuitenkin järjestelmään kirjautumisen ja palvelun tilaamisen. Verkkotuotesivua uudistettaessa pyrittiin kiinnittämään erityistä huomiota hakutoimintojen helppouteen. Tietoa voi hakea esimerkiksi sähkönimikkeistön mukaan, aihehaulla tai vapaatekstihaulla. Hakutulokset voi rajata esimerkiksi ST-kortistoon, mutta halutessaan voi katsoa samalla löytyisikö vaikkapa Sähköalalehden asiantuntija-artikkeleiden joukosta aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Kansioiden ja kortistojen lisäksi Sähköinfon Verkkotuotepalvelusta löytyy myös useita sähköurakoitsijoille ja -suunnittelijoille suunnattuja verkko-ohjelmia. Esimerkiksi Sähköurakan yksikkökustannuksia -ohjelma tehostaa ja nopeuttaa lisä- ja muutostöiden hinnoittelua. Alkuvuodesta 2008 julkaistava FEBDOK auttaa sähköverkon mitoituksessa ja dokumentoinnissa. Lisäksi palveluun siirretään tarjouslaskennassa käytettävät tarjouslaskentapaketit. Kansioiden ja kortistojen verkkoversiot ovat saatavina kätevinä verkkotuotepaketteina. Laajuusvaihtoehtoja on kolme: kattava Superlisenssi, pienille sähköalan liikkeille tarkoitettu PK-lisenssi sekä tele-, turva- ja automaatioammattilaisille tarkoitettu TT-lisenssi. Vuonna 2008 Sähköinfo järjestää kursseja sekä verkkoohjelmien että ST-kortiston käytöstä. Myös Sähköinfon järjestämien kurssien tilaaminen helpottuu kun ostamisympäristö uudistetaan. Sähköinfon verkkotuotteisiin pääsee tutustumaan ilmaiseksi tilattavilla demotunnuksilla. Katso lisää: / verkkotuotteet. Teksti ja kuva: Sähköinfo Oy 27
VERKKOTUOTTEET kätevinä paketteina Kansioiden ja kortistojen verkkoversiot on saatavana kätevinä verkkotuotepaketteina. Laajuusvaihtoehtoja on kolme: sisällöltään kattava Superlisenssi, pienille sähköalan liikkeille tarkoitettu PK-lisenssi sekä tele-, turva- ja automaatioammattilaisille tarkoitettu TT-lisenssi. Superlisenssi Kattava työkalu sähköisten järjestelmien suunnitteluun, asennuksiin ja kunnossapitoon. Tekniset ohjeet opastavat hyviin käytäntöihin. Määräysten ja standardien noudattaminen helpottuu. Sähköiset lomakkeet jouduttavat alan ammattilaisen työtä. Määräystiedot löytyvät kattavasti. Käyttäjä pääsee rajoituksetta kaikkiin ST-kortteihin, lomakkeisiin, sopimusasiakirjoihin ja määräyksiin. SISÄLTÖ Lomakkeet Sähköalan tietokansio Turva-alan tietokansio Verkostourakoitsijakansio Sähköurakan yksikkökustannuksia -ohjelma ST-kortisto (kaikki kortit, käsikirjat, ohjeistot ja esimerkit) Lisätietoja: juha.gronlund@stul.fi Voit tutustua tuotteisiin ja rekisteröityä koekäyttäjäksi osoitteessa / verkkotuotteet. Lisätietoja Dinna Sinkkonen (09) 5476 1207. dinna.sinkkonen@stul.fi Pk-lisessi Pienille sähköalan liikkeille tarkoitettu työkalu edullisella pakettihinnalla. Tekniset ohjeet opastavat hyviin käytäntöihin. Määräysten ja standardien noudattaminen helpottuu. Sähköalan määräykset, Tukes-tiedotteet ja tulkinnat löytyvät kootusti selkokielellä. Käyttäjä voi täyttää ja tallentaa kaikkia verkkolomakkeita sekä hyödyntää tavanomaisia sähkö- ja teleasennuksia koskevia ST-kortteja ja sopimusasiakirjoja. SISÄLTÖ ST-PK-osapaketti Lomakkeet Sähköalan tietokansio Lisätietoja: ari.makinen@stul.fi TT-lisenssi Työkalu tele-, turva- ja automaatioalan ammattilaisille järjestelmien suunnitteluun ja asennuksiin. Tekniset ohjeet opastavat hyviin käytäntöihin. Määräysten ja standardien noudattaminen helpottuu. Sähköisesti täytettävät ja tallennettavat lomakkeet jouduttavat työtä. Käyttäjä pääsee kaikkiin lomakkeisiin, tele-, turva- ja automaatioaiheisiin ST-kortteihin ja -käsikirjoihin sekä turva-alan määräyksiin. SISÄLTÖ ST-kortiston tele-, turva- ja automaatiokansiot, käsikirjat ja ohjeistot Lomakkeet Turva-alan tietokansiot Laitteistovaatimukset Verkkoyhteys (miel. laajakaista) Selain; PC Netscape 6.0 tai uudempi tai PC IE (Explorer) 5.01 tai uudempi Ilmainen Acrobat Reader 7- tai 8 -ohjelma 44 Lisätietoja: pentti.harkonen@stul.fi
HINNASTO Tarkat ylläpitohinnat kaikille käyttäjämäärille rekisteröintilomakkeessa /verkkotuotteet Verkkotuotepaketit Ensimmäisen tilauksen yhteydessä peritään avausmaksu 25 euroa. Superlisenssi 1 käyttäjä 2 käyttäjää 3 käyttäjää STUL:n jäsen 68,75 e/kk 92,90 e/kk 117,10 e/kk 825,00 e/v 1115,00 e/v 1405,00 e/v Ei-jäsen 90,20 e/kk 140,20 e/kk 190,20 e/kk 1082,00 e/v 1682,00 e/v 2282,00 e/v Yli viiden käyttäjän hinnat tarjousten mukaan Juha Gönlundilta, juha.gronlund@stul.fi, puh. (09) 5476 1306 OPPILAITOSHINTA 1 5 käyttäjää seuraavat kappaleet Tiedotussopimusjäsenet 71,00 e/kk 7,00 e/kk 852,00 e/v 84,00 e/v Alatunnukset * 10 kpl erä 10 kpl 20 kpl 13,00 e/kk 26,00 e/kk 155,00 e/v 310,00 e/v Ei-jäsenet 90,00 e/kk 9,00 e/kk 1082,00 e/v 111,00 e/v Alatunnukset * 10 kpl erä 10 kpl 20 kpl 17,50 e/kk 35,00 e/kk 210,00 e/v 420,00 e/v * Alatunnusten eli oppilaitostunnusten tilaus edellyttää nimettyjen tunnusten (1 5 käyttäjää) tilaamista. PK-lisenssi 1 käyttäjä 2 käyttäjää 3 käyttäjää STUL:n jäsen 16,25 e/kk 21,25 e/kk 26,25 e/kk 195,00 e/v 255,00 e/v 315,00 e/v Ei-jäsen 25,75 e/kk 40,00 e/kk 54,25 e/kk 309,00 e/v 480,00 e/v 651,00 e/v TT-lisenssi 1 käyttäjä 2 käyttäjää 3 käyttäjää STUL:n jäsen 23,50 e/kk 31,75 e/kk 40,00 e/kk 282,00 e/v 381,00 e/v 480,00 e/v Ei-jäsen 36,50 e/kk 56,50 e/kk 76,50 e/kk Verkkolomakkeet 438,00 e/v 678,00 e/v 918,00 e/v Verkkolomakkeet 1 käyttäjä 3 käyttäjää STUL:n jäsenille 4,50 e/kk 8,70 e/kk 54,00 e/v 104,00 e/v Ei-jäsenille 5,70 e/kk 12,00 e/kk 68,00 e/v 144,00 e/v Verkkolomakkeet Lomakkeita työsuhdeasioihin ja urakointiin. Yli sata lomaketta käytettävissä. Voit täyttää, tulostaa ja tallentaa lomakkeita. Lomakeet ryhmittäin: Työsuhdeasiat Sähköurakan tarjousvaihe Sähköurakan aloitusvaihe Sähköurakan toteutusvaihe Sähköurakan lopetusvaihe Kiinteistön sähköjärjestelmien huolto ja kunnossapito Muut lomakkeet Lomakkeiden käyttöön tarvitaan Adobe Reader 7- tai 8-versio. SÄHKÖURAKAN YKSIKKÖ- KUSTANNUKSIA -OHJELMA Ohjelma on käyttökelpoinen työkalu urakoitsijalle, tilaajalle ja suunnittelijalle! Helpottaa ja nopeuttaa lisä- ja muutostyöprosesseja. Tuo kustannussäästöjä niin urakoitsijalle kuin tilaajallekin! Kustannustietoutta eri materiaali- ja asennustaparatkaisuista. Auttaa urakoitsijaa, tilaajaa ja suunnittelijaa valitsemaan kuhunkin tapaukseen tarkoituksenmukaisimman asennustapavaihtoehdon! Yksikkökustannusten tarvikkeiden hintataso perustuu suurimpien tukkureiden sähkötarvikehinnastoihin ja useiden urakoitsijoiden keskimääräisiin ostoehtoihin. Työhinnat perustuvat Talotekniikka-alan sähköasennustoimialan työehtosopimuksen mukaiseen urakkahinnoitteluun. Yksikköhintoja voi hakea sisällysluettelon, koodin tai nimen perusteella. Yksikköhinnat voi tallentaa Excel:iin myöhempää käyttöä varten. Lisätietoja: juha.gronlund@stul.fi SÄHKÖURAKAN YksikkökustannuksIA Sähköurakan yksikkökustannuksia 1 käyttäjä 3 käyttäjää STUL:n jäsenille 17,70 e/kk 29,00 e/kk 212,00 e/v 348,00 e/v Ei-jäsenille 22,70 e/kk 36,70 e/kk 272,00 e/v 440,00 e/v Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 22 %. 45
SÄHKÖTIETOKORTISTO ST-kortisto antaa ohjeet sähkö- ja tietojärjestelmien suunnittelijoille, urakoitsijoille ja kunnossapitäjille alan hyviin käytäntöihin sekä määräysten ja standardien soveltamiseen. ST-kortisto kattaa sähköisen talotekniikan kaikki keskeiset osaalueet sisältäen yli 500 ST-korttia, 17 ST-käsikirjaa sekä lukuisia ST-ohjeistoja ja -esimerkkejä. Sisältöä päivitetään ja uudistetaan jatkuvasti viiden laaja-alaisen asiantuntijaryhmän ohjauksessa. Keskeinen sisältö: Sähköteknisen dokumentoinnin ohjeet ja esimerkit Tekniset suunnittelu- ja asennusohjeet, esimerkit ja tarkastuslomakkeet Sähkö- ja tietojärjestelmien kunnossapito-ohjeet Sähkö- ja telealan keskeiset sopimusasiakirjat ja suositukset. ST-kortiston voi tilata kokonaisuutena tai suppeampina osapaketteina. Kortistosta on koottu käyttäjien tarpeiden mukaisesti laadittuja paketteja. Pakettien sisällöstä löydät lisää tietoa verkkosivuilta /verkkotuotteet. Sähkötietokortistoa saa paperi- ja verkkotuotteena sekä omana erillisenä ST-TIKAS 2008 -ohjelmana. Lisätietoja: timo.rasimus@stul.fi ST-OSAPAKETIT Sähkötekniset tietojärjestelmät -paketti sisältää kaikki tele-, turva- ja automaatioaiheiset ST-kortit ja -käsikirjat. Teollisuussähköistys-paketti sisältää teollisuussähköistysaiheiset ST-kortit ja -käsikirjat. Kunnossapito- ja käyttö -paketti sisältää sähkö- ja tietojärjestelmien kunnossapitoa ja käyttöä koskevat ST-kortit ja -käsikirjat. PK-paketti sisältää pienurakoitsijalle välttämättömimmät ST-kortit ja -käsikirjat suunnitteluun ja asennuksiin. Rakennuttajan sähkötieto -paketti sisältää rakennuttajille valikoituja ST-kortteja ja -käsikirjoja hankesuunnittelun, rakennuttamisen ja ylläpidon ammattitietolähteeksi. Oppilaskansio sisältää opiskelijoille kootun valikoiman keskeisiä ST-kortteja. SÄHKÖTIETOKORTISTO ja SÄHKÖALAN TIETOKANSIO CD:LLÄ ST-TIKAS 2008 -ohjelma sisältää koko sähkötietokortiston ja sähköalan tietokansion. Ohjelmalla voi käyttää ST-kortistoa sekä Sähköalan tietokansio TIKAS+:aa. Tekniset vaatimukset työasemalle johon ST-TIKAS-ohjelma asennetaan: Windows XP tai VISTA Internet Explorer 6.0 tai uudempi asennettuna Näyttöresoluutio: minimi 800 x 600 (suositus 1024 x 768 tai parempi) CD-ROM-asema Microsoft.NET Framework 2.0 tai uudempi (tulee CD:n asennuksessa mukana) Pdf-tiedostojen avaamiseen tarvitaan Adobe Reader 7 tai 8. ST-kortiston tilaajille jaetaan ST-käsikirjat, -esimerkit ja -ohjeistot edelleen myös paperiversioina. Ohjelmisto sisältää myös pdf-muotoisia täytettäviä, tallennettavia ja tulostettavia lomakkeita. Ensimmäisen käyttäjän tulee rekisteröidä ohjelma sekä purkaa kortit. Rekisteröinti pitää tehdä pääkäyttäjän ohjelmaversiolla. Mikäli käytössä on Internet-yhteys, voi rekisteröinnin tehdä suoraan ohjelman rekisteröintiosan linkistä osoitteeseen /verkkotuotteet. Vaihtoehtoisesti rekisteröinnin voi tehdä myös tavalliseen tapaan puhelimitse. Yhteystiedot ohjelmassa. Päivitys voidaan tehdä kolmella eri tavalla: internetin kautta suoraan ohjelmasta, lataamalla päivityspaketti (zip) internetistä tai CD:llä. 46 Lisätietoja: juha.gronlund@stul.fi
HINNASTO Tarkat ylläpitohinnat kaikille käyttäjämäärille rekisteröintilomakkeessa /verkkotuotteet ST-kortisto, verkkoversio Ensimmäisen tilauksen yhteydessä peritään avausmaksu 25 euroa. Koko ST-kortisto 1 käyttäjä 3 käyttäjää 48,40 e/kkk 79,30 e/kk 581,00 e/v 951,00 e/v OPPILAITOSHINTA 5 käyttäjää seuraavat kappaleet 48,40 e/kk 5,25 e/kk 581,00 e/v 63,00 e/v Alatunnukset * 10 kpl erä 10 kpl 20 kpl 12,90 e/kk 25,85 e/kk 155,00 e/v 310,00 e/v * Alatunnusten eli oppilaitostunnusten tilaus edellyttää nimettyjen tunnusten (1 5 käyttäjää) tilaamista. st-kortiston osapaketit 1 käyttäjä 3 käyttäjää Sähkötekniset tietojärjestelmät 20,70 e/kk 48,85 e/kk 248,00 e/v 586,00 e/v Teollisuussähköistys 4,20 e/kk 9,85 e/kk 50,00 e/v 118,00 e/v Kunnossapito- ja käyttö 4,20 e/kk 9,85 e/kk 50,00 e/v 118,00 e/v PK-kansio 9,35 e/kk 21,50 e/kk 112,00 e/v 258,00 e/v Rakennuttajan sähkötieto 9,30 e/kk 19,85 e/kk 112,00 e/v 238,00 e/v Oppilaskansio 3,75 e/kk 8,60 e/kk 45,00 e/v 103,00 e/v sähköalan tietokansio, cd-versio Hankintahinta Ylläpitohinta/laskutusj. Laskutusjakso 1. käyttäjä, jäsen 140,00 126,00 vuosi 1. käyttäjä, ei-jäsen 190,00 170,00 vuosi Lähiverkkoversio, 2 yhtäaikaista käyttäjää, jäsen Lähiverkkoversio, 2 yhtäaikaista käyttäjää, ei-jäsen 190,00 169,00 vuosi 280,00 265,00 vuosi Lisäkäyttäjä, jäsen 14,00 10,00 vuosi Lisäkäyttäjä, ei-jäsen 20,00 14,00 vuosi Oppilaitosversio 120,00 126,00 vuosi ST-kortisto, cd-versio Hankintahinta Ylläpitohinta/laskutusj. Laskutusjakso Yhden käyttäjän versio 572,00 148,00 3 kk Lähiverkkoversio, 2 yhtäaikaista käyttäjää 834,00 206,00 3 kk Kaikkiin verkkotuotehintoihin lisätään alv. 22 %. ST-kortistosta ja Sähköalan tietokansiosta ei peritä hankintahintaa, jos ohjelma ja sisältö tilataan ja ladataan osoitteesta / verkkotuoteet Minimisopimus CD tuotteilla on yksi vuosi. Lisäkäyttäjä lähiverkkoversioon 39,00 23,00 3 kk Oppilaitosversio 649,00 148,00 3 kk Neljä ylläpitokertaa vuodessa ST-kortisto, paperiversio Hankintahinta Ylläpitohinta/laskutusj. Laskutusjakso Koko kortisto 607,00 110,00 3 kk ST-tietojärjestelmäkansio 274,00 194,00 vuosi ST-teollisuussähköistyskansio 156,00 58,00 vuosi ST-kunnossapito- ja käyttökansio 156,00 58,00 vuosi ST-PK-kansio 156,00 85,00 vuosi ST-oppilaskansio 49,00 Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 8 %. Hankintaintaan sisältyvät hankintavuoden täydennysjakelut. Toimituskulut 8,10 e / laskutusjakso. TILAUKSET: /kauppapaika tilaukset@stul.fi puhelin (09) 5476 1111 faksi (09) 5476 1110 47
SÄHKÖALAN TIETOKANSIO Sahkoalan tietokansio on määräys-, ohje- ja säädöstietohallinnan apuväline sähköalalle. Se sisältää sähköalan keskeisen lainsäädännön ja sen perusteella annetut määräykset. Säädökset ja määräykset pidetään jatkuvasti ajan tasalla ja muutokset upotetaan tekstiin, jolloin se on luettavissa yhdestä paikasta. Tuote on ensisijaisesti tarkoitettu sähköurakoitsijoille, mutta se soveltuu erinomaiseksi tietolähteeksi myös muille sähköalalla toimiville sekä alan opiskelijoille ja opettajille. Kansion sisällöstä vastaa asiantuntijaryhmä, joka seuraa aktiivisesti sähköalaan vaikuttavien määräysten ja ohjeiden muutoksia ja uusiutumista. Sähköalan tietokansio on erinomainen apuväline sähköalalla toimiville yritykselle saada vaivattomasti ajantasainen tieto voimassa olevista sähköalaa koskevista laeista määräyksistä ja keskeisistä ohjeista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Täydennykset, uudistukset ja poistot hoidetaan säännöllisillä päivityksillä. Lisätietoja: veli-pekka.vitikka@stul.fi TURVA-ALAN TIETOKANSIOT Turva-alan tietokansiot on lähinnä sähköisen turvallisuustekniikan jatkuvasti uudistuva tietopankki rakennuttajille, suunnittelijoille, urakoitsijoille, laitevalmistajille ja teollisuudelle. Kansiot on tarkoitettu kaikille, joiden tulee ammatissaan tuntea turva-alaa koskevat keskeiset lait, säädökset sekä keskeisten organisaatioiden julkaisemat tärkeimmät alaa koskevat ohjeet. Turva-alan tietokansiot kattaa sähköisen turvallisuustekniikan kaikki keskeiset osa-alueet, kuten paloja rikosilmoitinjärjestelmät sekä kulunvalvonta- ja videovalvontajärjestelmät. Kokonaisuus käsittää yli 1200 sivua sähköiseen turvallisuustekniikkaan liittyvää asiaa. 1. kansio keskittyy esittelemään lakeja, asetuksia, määräyksiä, standardeja ja ohjeita sekä turvallisuuspalveluita, tarkastuksia ja tarkastajia, lisänä turva-alaan liittyvät organisaatiot. 2. kansio käsittää ST-kortteja lähtien tarveselvitys- ja hankekustannusasiakirjoista, suunnittelu- ja toteutusasiakirjoihin mukaan lukien tekniset ohjeet ja pöytäkirjat sekä huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä asiakirjoja. Täydennykset, uudistukset ja poistot hoidetaan säännöllisillä päivityksillä. Lisätietoja: veijo.kauppi@stul.fi Verkostourakoitsijakansio Verkostourakoitsijakansio (VU-kansio) on jatkuvasti täydentyvä ja kehittyvä tiedonhallinnan apuväline ensisijaisesti verkostourakoitsijoille. Se soveltuu erinomaiseksi tietolähteeksi myös sähköverkkojen suunnittelijoille, sähköverkkojen rakennuttajille sekä alan opiskelijoille ja opettajille. VU-kansiossa esitettävän informaation, mallien, lomakkeiden ja työvälineiden avulla verkostourakoitsijat voivat päivittää tietojaan sekä kehittää ja parantaa toimintaansa. Etenkin tarjouslaskentaan ja työmaanhoitoon kansio tarjoaa runsaasti tietoa ja ohjeita, joiden avulla muodostetaan entistä tarkempia tarjouksia ja saadaan työlle parempi lopputulos ja kate. Kansion tietoja voi hyödyntää lähdeaineistona, kun verkostourakoitsija ryhtyy rakentamaan toiminta- tai laatujärjestelmäänsä. VU-kansion ajankohtaista osiossa on tietoa verkonrakentamisen uusista menetelmistä ajankohtaisista uutuuksista. Näiden tietojen avulla verkostourakoitsija voi ennakoida tulevaisuutta esimerkiksi suunniteltaessa henkilöstön koulutusta. 48 Täydennykset, uudistukset ja poistot hoidetaan säännöllisillä päivityksillä. Lisätietoja: arto.kari@stul.fi
HINNASTO Tarkat ylläpitohinnat kaikille käyttäjämäärille rekisteröintilomakkeessa /verkkotuotteet Tietokansiot, verkkoversio Ensimmäisen tilauksen yhteydessä peritään avausmaksu 25 euroa. 1 käyttäjä 3 käyttäjää Sähköalan tietokansio STUL:n jäsenille 10,35 e/kk 17,00 e/kk 124,00 e/v 204,00 e/v Ei-jäsenille 13,35 e/kk 22,00 e/kk 160,00 e/v 264,00 e/v Turva-alan tietokansiot *) STUL:n jäsenille 10,35 e/kk 23,85 e/kk 124,00 e/v 286,00 e/v Ei-jäsenille 13,25 e/kk 30,10 e/kk 159,00 e/v 361,00 e/v Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 22 %. 1 käyttäjä 3 käyttäjää Verkostourakoitsijakansio STUL:n jäsenille 10,35 e/kk 24,00 e/kk 124,00 e/v 288,00 e/v Ei-jäsenille 13,25 e/kk 31,25 e/kk 159,00 e/v 375,00 e/v Sähköpätevyyden ylläpitokansio STUL:n jäsenille 6,50 e/kk 14,70 e/kk 78,00 e/v 176,00 e/v Ei-jäsenille 7,00 e/kk 16,00 e/kk 84,00 e/v 192,00 e/v *) Oppilaitoshinnat, katso /verkkotuotteet. Tietokansiot, paperiversio Hankintahinta Ylläpitohinta/laskutusj. Laskutusjakso Sähköalan tietokansio STUL-jäsen 89,00 42,00 vuosi Ei-jäsen 151,00 102,00 vuosi Turva-alan tietokansiot Kansiot 1 ja 2, jäsen 110,00 70,00 vuosi Ei-jäsen 189,00 143,00 vuosi Kansio 1, jäsen 73,00 41,00 vuosi ST-kortiston tilaaja 136,00 82,00 vuosi Verkostourakoitsijakansio STUL-jäsen 179,00 84,00 vuosi Ei-jäsen 310,00 116,00 vuosi Sähköpätevyyden ylläpitokansio STUL-jäsen 89,00 vuosi Ei-jäsen 95,00 vuosi Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 8 %. Hankintaintaan sisältyvät hankintavuoden täydennysjakelut. Toimituskulut 8,10 e / laskutusjakso. TILAUKSET: /kauppapaika tilaukset@stul.fi puhelin (09) 5476 1111 faksi (09) 5476 1110 Sähköpätevyyden ylläpitokansio Sähköpätevyyden ylläpitokansio tarjoaa pätevyystodistuksen haltijalle ja sähköalan ammattilaiselle edullisen tavan ylläpitää ja seurata alalle annettuja ohjeita ja määräyksiä. Sähköpätevyyden ylläpito -pakettiin kuuluu myös kolme kirjaa, jotka jaetaan täydennysjakeluiden yhteydessä seuraavasti: Sähköalan säännökset -kirjan vuoden 1. täydennysjakelussa Teleasennukset käytännössä -kirjan vuoden 2. täydennysjakelussa Sähköturvallisuusmääräykset käytännössä -kirjan vuoden 3. täydennysjakelussa Sähköpätevyyden ylläpito -pakettia julkaisee Henkilö- ja Yritysarviointi Seti Oy. Kansio päivitetään kolme kertaa vuodessa, jolla taataan tietojen ajan tasalla pysyminen. Lisätietoja: veli-pekka.vitikka@seti.fi 49
SÄHKÖURAKAN PAKETTIREKISTERI Sähköurakan pakettirekisteri on sähköurakoinnin tarjouslaskentaohjelmissa käytettävä tietokanta, johon on koottu sekä tarvikkeita että sähköalan työehtosopimuksenmukaista työtä. Tietokanta on tarkoitettu helpottamaan ja nopeuttamaan tarjouslaskentaa. Pakettirekisteri ei ole itsenäinen ohjelma vaan tarvitsee aina tarjouslaskentaohjelman toimiakseen. Päivitystiheys Tietokantaa ja syöttösivuja päivitetään vähintään kaksi kertaa vuodessa. Päivityksistä ilmoitetaan aina sähköpostitse. Hinnat Hinnat ovat ylläpitohintoja ja tilaus on toistaiseksi voimassa. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Irtisanominen on tehtävä viimeistään kahta kuukautta ennen laskutuskauden päättymistä. Pakettirekisteri laskutetaan neljässä yhtä suuressa erässä kultakin kalenterivuosineljännekseltä 1.2.; 1.5.;1.9. ja 1.11. mennessä. Pakettirekisterihinnat 1. käyttäjän versio Lähiverkkoversio 26,00 e 39,00 e + alv. /kk Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 22%. Laskutusjakso on 3 kk. Rekisteröidy käyttäjäksi osoitteessa /verkkotuotteet. ATK-paja Oy Puhelin 0207 434 455 www.atk-paja.fi E-Comminicae Oy Puhelin (02) 276 7171 www.ecom.fi Oy Mercus Software Ltd Puhelin (05) 453 0540 www.mercus.net Tietosauma Oy Puhelin (09) 350 7750 www.tietosauma.fi Visma Software Oyj Puhelin (014) 445 0511 www.vismasoftware.fi Lisätietoja: juha.gronlund@stul.f FebDok sähköverkon mitoitus ja dokumentointiohjelma FEBDOK on tietokoneohjelma, joka mitoittaa johdot, kiskot ja suojalaitteet tarkastaa suojalaitteen katkaisukyvyn ja poiskytkentäajan tarkastaa selektiivyyden dokumentoi mitoituksen ja laskelmat. Ohjelma toimitetaan CD-levyllä. Ohjelmapäivitykset voidaan ladata suoraan verkosta. Esimerkkihinta 1. käyttäjän versio Ylläpito 890,00 e 34,00 e + alv. /kk 580,00 e * 24,00 e + alv. / kk* 50 * STUL:n jäsenhinta. Hintoihin lisätään alv. 22 %. Tilaus osoitteessa /verkkotuotteet. Febdokin käytön peruskurssi, katso sivu 31. Lisätietoja: esa.tiainen@stul.fi. Pakettirekisteriä voidaan käyttää seuraavien yritysten tarjouslaskentaohjelmissa: FebDokohjelma on myynnissä alkuvuodesta 2008.
kilvet ja kilpipaketit Hengenvaara, 200 x 80 mm Hinta 3,00 e (+ alv. 22 %) Pääsy asiattomilta kielletty, 300 x 120 mm Hinta 4,00 e (+ alv. 22 %) Työmaadoitettu, 200 x 80 mm Hinta 4,00 e (+ alv. 22 %) Älä kytke, epäkunnossa Hinta 8,00 e (+ alv 22 %) Älä kytke, työ käynnissä (magneetilla) 100 x 40 mm Hinta 5,00 e (+ alv. 22 %) Älä kytke, työt käynnissä, 150 x 200 mm Hinta 8,00 e (+ alv. 22 %) tarrat ja logot Kiilautumisvaara. Hissi. suomi 6 kpl / arkki Hinta 6,00 e (+ alv. 22 %) Kiilautumisvaara. Hissi. suomi+ruotsi 6 kpl / arkki Hinta 6,00 e (+ alv. 22 %) Muista työmaadoittaa Hinta 3,00 e (+ alv. 22 %) S1, Kaikki sähköasennukset Tukesin rekisteröimä sähköasennusliike Hinta 14,00 e (+ alv. 22 %) Varoituskilpipaketti 1 Sisältää seuraavat tuotteet: 2 kpl Hengenvaara-kilpiä 1 kpl Sähkötila, pääsy asiattomilta kielletty -kilpiä 2 kpl Työmaadoitettu-kilpiä 2 kpl Älä kytke, työ käynnissä -kilpiä (kaksipuolinen) 2 kpl Älä kytke, epäkunnossa -kilpiä (kaksipuolinen) 1 kpl Muista työmaadoittaa -tarroja 1 kpl Sähkötapaturman sattuessa -ensiaputauluja Hinta 47,00 e (+ alv. 22 %) Varoituskilpipaketti 2 Sisältää seuraavat tuotteet: Paketti 1 + 5 kpl Älä kytke, työ käynnissä -kilpiä (magneetilla varustettu), Teollisuusversio Hinta 67,00 e (+ alv. 22 %) S1-V, Kaikki sähköasennukset Tukesin myöntämä varmennusoikeus Hinta 14,00 e (+ alv. 22 %) S2, Rakennusten sähköasennukset Tukesin rekisteröimä sähköasennusliike Hinta 14,00 e (+ alv. 22 %) S2-V, Rakennusten sähköasennukset Tukesin myöntämä varmennusoikeus Hinta 14,00 e (+ alv. 22 %) seinätaulut Sähkötapaturman ensiapu, A3 Hinta 12,00 e (+ alv. 22 %) Första hjälpen vid elolycka, A3 Hinta 12,00 e (+ alv. 22 %) Tilaukset: /kauppapaikka S3, Sähkölaitteiden korjaus- ja huoltoliike Tukesin rekisteröimä Hinta 14,00 e (+ alv. 22 %) S1-logo, Kaikki sähköasennukset Hinta 2,00 e (+ alv. 22 %) S2-logo, Rakennusten sähköasennukset Hinta 2,00 e (+ alv. 22 %) S3-logo, Korjaus- ja huoltoliike Hinta 2,00 e (+ alv. 22 %) Sähköinsinööriliitto yhdistää sähkö-, tietoliikenneja niitä sivuavilla aloilla työskentelevät tekniset asiantuntijat järjestämällä jäsenilleen maksuttomia koulutus- ja esitelmätilaisuuksia sekä edullisia messuja ekskursiomatkoja ulkomaille. Jäseninä on kolmetuhatta insinööriä, diplomi-insinööriä ja teknikkoa sekä yritysjäseninä kaikki merkittävimmät sähkö-, elektroniikka-, tietoliikenne- ja automaatioalojen yritykset Suomessa. Jäsenmaksu on 42, opiskelijat ja eläkeläiset 10. Jäsenmaksuun sisältyy Sähkö&tele-lehden vuosikerta, Sähkö ja Elektroniikka osto-opas sekä Vuosikirjassa luetellut yli 600 erilaista muuta jäsenetua mm. maksuton vapaa-ajan vakuutus. Helpoimmin voi liittyä Sähköinsinööriliiton jäseneksi osoitteessa www.sil.fi, josta löytyvät myös muut tiedot Sähköinsinööriliiton toiminnasta. puh. 09-668 9850, e-mail: sil@sil.fi, internet: www.sil.fi 51
Henkilö- ja Yritysarviointi Seti Oy on Turvatekniikan keskuksen nimeämä puolueeton ja riippumaton sähköturvallisuuslain mukaisten sähköpätevyystodistusten arvioija. Lakisääteisten pätevyystodistusten lisäksi Henkilöja Yritysarviointi Seti Oy myöntää tele-, turva- ja kuntotutkijapätevyyksiä sekä vaaditut ehdot täyttäville yrityksille SETI-teleja turvaurakoitsija hyväksyntöjä. Henkilö- ja Yritysarviointi Seti Oy SÄHKÖPÄTEVYYDET Sähköpätevyydet S1, S2 ja S3 Todistus annetaan hakemuksesta henkilölle, joka täyttää luokkakohtaiset vaatimukset. TELEPÄTEVYYDET Telealan henkilöpätevyydet Todistus annetaan hakemuksesta henkilölle, jolla on riittävä sähkö- tai telealan koulutus ja riittävä teletöihin perehdyttävä työkokemus. Telepätevyysluokat: AT (antenni- ja tietoverkkotyöt) A (antenniverkkotyöt) T (tietoverkkotyöt) Teleurakoitsijahyväksyntä Todistus annetaan hakemuksesta yritykselle, joka täyttää vaadittavat yrityskriteerit. LISÄTIETOJA www.seti.fi TURVAPÄTEVYYDET TU-asiantuntijasertifikaatti Sertifikaatti annetaan hakemuksesta henkilölle, jolla on soveltuva koulutus ja riittävä työkokemus sähköisten turvallisuusjärjestelmien asennus, ylläpito- tai asiantuntijatehtävistä. Sähköisillä turvallisuusjärjestelmillä tarkoitetaan esimerkiksi paloilmoitinja murtoilmaisujärjestelmiä, kamera- ja kulunvalvontajärjestelmiä sekä henkilöturvallisuusjärjestelmiä. TU-yrityssertifikaatti Sertifikaatti annetaan hakemuksesta turvaurakoitsijalle, joka asentaa ja/tai ylläpitää sähköisiä turvallisuusjärjestelmiä, kuten paloilmoitin- ja murtoilmaisujärjestelmiä, kamera- ja kulunvalvontajärjestelmiä ja henkilöturvallisuusjärjestelmiä sekä täyttää vaadittavat yrityskriteerit. PL 55 (Harakantie 18 B) 02601 ESPOO Puhelin (09) 5476 1600 Faksi (09) 5476 1666 www.seti.fi seti@seti.fi KUNTOTUTKIJAT Sähkölaitteiston kuntotutkijan pätevyystodistus Todistus on osoitus henkilön pätevyydestä suorittaa kiinteistöjen sähkölaitteiden kuntotutkimuksia, ja laatia niiden pohjalta kiinteistön kuntoarvio sekä mahdollinen korjaus- ja uusimisohjelma. Sähkötyöturvallisuuskortti Kortti myönnetään henkilölle, joka on käynyt Seti Oy:n auktorisoiman sähkötyöturvallisuuskouluttajan SFS 6002 kurssin ja suorittaneet siihen kuuluvan kokeen hyväksytysti. Auktorisointi on maksuton. Urakoitsija.fi Rekisteristä on haettavissa maksutta sähköalan palvelujen tarjoajia, joita löytyy lähes 2800. Urakoitsija.fi-rekisteristä saa yrityskuvaa täydentäviä tietoa huomattavasti enemmän kuin puhelinluetteloista tai vastaavista internetissä julkaistavista luetteloista. Yritykset ovat pääasiassa Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n ja sen jäsenjärjestöjen sekä Neuvottelevien Sähkösuunnittelijat NSS ry:n yritysjäseniä. 52