1 kehittää tietouttaan ja valmiuttaan kansalaisvastuun kantamiseen

Samankaltaiset tiedostot
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki

SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA

SÄÄNNÖT. Mikkelin Nuorkauppakamari ry

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Aurajoen Nuorkauppakamari ry, ruotsiksi Juniorhandelskammare Aurajoki rf

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Suomen luolaseuran säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Lahela-Seuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

PESÄPUU ry Säännöt

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SOMAKISS ry:n säännöt

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

Transkriptio:

KESKI-UUDENMAAN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Keravan kaupunki. Yhdistyksestä käytetään kansainvälisissä yhteyksissä nimitystä Junior Chamber Keski-Uusimaa. Yhdistyksen toimialue on Keskisen Uudenmaan talousalue. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistoiminnassa Junior Chamber International Inc. (JCI) nimisen kansainvälisen järjestön (seuraavassa JCI) kanssa ja Suomen Nuorkauppakamarit ry:n (seuraavassa Keskusliitto) jäsenenä kehittää nuorten miesten ja naisten yksilöllisiä kykyjä ja kannustaa heidän yhteisiä ponnistelujaan parantaa ihmiskunnan taloudellista, sosiaalista ja henkistä hyvinvointia. Tätä varten yhdistys antaa jäsenilleen tilaisuuden: 1 kehittää tietouttaan ja valmiuttaan kansalaisvastuun kantamiseen 2 kehittää johtajaedellytyksiään osallistumalla yhdistyksen toimintaan ja sen tarjoamaan koulutukseen 3 osallistua aktiivisesti yhteiskunnan ja oman yhdyskuntansa taloudelliseen, sosiaaliseen ja henkiseen kehittämiseen 4 antaa taloudellista valistusta yhteiskunnan muille jäsenille sekä 5 lisätä ymmärtämystä ja yhteistyötä eri yhteiskuntaryhmien ja kansojen kesken Yhdistyksen tarkoituksena ei ole toiminnallaan tuottaa siihen osallisille voittoa tai muuta välitöntä taloudellista ansiota. Yhdistys on poliittisesti puolueeton. 3 Toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys 1 antaa jäsenilleen mahdollisuuden toimia yhdistyksen vastuullisissa tehtävissä sekä osallistua Keskusliiton ja JCI:n toimintaan 2 järjestää kokouksia, kursseja, koulutustilaisuuksia ja tutustumiskäyntejä 3 toteuttaa projekteja Keskusliiton suositusten ja paikallisten tarpeiden pohjalta sekä 4 edustaa jäseniään Keskusliitossa, suhteissa toimialueensa viranomaisiin ja muihin järjestöihin sekä erityisesti pyrkii säilyttämään kiinteän kosketuksen Helsingin kauppakamariin. Yhdistys voi toimintansa rahoittamiseksi toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä sekä harjoittaa tilapäisesti

4 Jäsenet ravitsemus- ja anniskelutoimintaa järjestämissään tilaisuuksissa asianomaisen viranomaisen luvan saatuaan. Yhdistykseen voi varsinaisina jäseninä kuulua Keskisen Uudenmaan talousalueen elinkeinoelämän ja julkisen hallinnon palveluksessa työskentelevät tai siitä kiinnostuneet alle 40-vuotiaat henkilöt. Jäsenen on erottava yhdistyksestä sen kalenterivuoden päättyessä, jonka kuluessa hän täyttää 40 vuotta. Ilman erityistä syytä ei jäseneksi voida valita alle 25-vuotiasta henkilöä. Varsinaiseksi jäseneksi kutsutaan yhdistyksen hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksen päätöksellä henkilö, jota vähintään 2/3 annetuista äänistä kannattaa. Samalla tavoin yhdistys voi kutsua kunniajäsenen edellä mainituista ikärajoista poiketenkin. Kannatusjäsenen, jona voi olla myös juridinen henkilö, kutsuu yhdistyksen hallitus. Varsinainen jäsen ja kannatusjäsen maksavat liittymismaksun sekä vuosittaisen jäsenmaksun, mutta kunniajäsen on vapaa kaikista maksuista. Kannatusjäsenellä ja kunniajäsenellä ei ole äänioikeutta. 5 Jäsenen eroaminen Jäsen, joka haluaa erota ilmoittakoon siitä yhdistyslain 13 pykälän mukaisesti. Ero astuu voimaan kuluvan vuoden lopussa, edellyttäen, että erosta on ilmoitettu 30.10. kuluvaa vuotta mennessä. Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei ole suorittanut jäsenmaksuaan tai on toiminut yhdistyksen sääntöjen vastaisesti. Mikäli yhdistyksen jäsen liittyy jäseneksi toiseen Keskusliiton jäsenyhdistykseen, on hän velvollinen eroamaan heti. Eroava jäsen on vastuussa jäsenmaksuvelvoitteiden täyttämisestä eroamisvuoden loppuun. 6 Yhdistyksen kokoukset Hallitus kutsuu yhdistyksen vuosittain lokakuussa vaalikokoukseen ja tammi/helmikuussa vuosikokoukseen ja tarvittaessa ylimääräisiin kokouksiin. Kutsu on lähetettävä jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta. Kutsu voidaan lähettää joko kirjallisena tai sähköpostitse. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltäväksi tulevat asiat. Jäsenen, joka haluaa määrätyn asian käsiteltäväksi kokouksessa, on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa aikaisemmin. 7 Vaalikokous Yhdistyksen vaalikokouksessa käsitellään seuraavaa toimintavuotta varten seuraavat asiat:

1 Päätetään hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille mahdollisesti maksettavista palkkioista 2 Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet 3 Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 8 Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokouksessa valitaan kokoukselle puheenjohtaja sekä käsitellään seuraavat asiat: 1 Edellisen hallituksen laatima toimintakertomus edelliseltä toimintakaudelta 2 Esitetään edellisen tilivuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto 3 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle 4 Vahvistetaan kuluvan kauden toimintasuunnitelma 5 Määrätään liittymis-, jäsen- ja kannatusmaksujen suuruus ja vahvistetaan toimintasuunnitelmaan perustuva talousarvio Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat 9 Ylimääräinen kokous Ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti määrätyn asian käsittelemiseksi vaatii. 10 Kokousmenettely Yhdistyksen kokouksen päätökset tehdään avoimen äänestyksen perusteella, ellei suljettua äänestystä vaadita. Kuitenkin päätökset, jotka koskevat jäseneksi kutsumista, tehdään aina suljetussa äänestyksessä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi henkilövaaleissa arpa. 11 Hallitus Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, edellisen vuoden puheenjohtaja sekä 1-7 jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajat ja talousjohtajan. Jäsenen toimikausi on yksi toimintavuosi. Hallituksen jäseneksi voidaan valita vain yhdistyksen varsinainen jäsen.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallituksen päätökseksi tulee ehdotus, jota enemmistö annetuista äänistä kannattaa, paitsi jäsenehdotukset yhdistyksen kokoukselle ja jäsenen erottaminen, joissa tarvittava enemmistö on ¾ hallituksen koko jäsenmäärästä. 12 Hallituksen tehtävät Hallitus edustaa yhdistystä ja hoitaa sen asioita. Hallituksen tehtävänä on mm. 1 Vahvistaa itselleen toimintaohjeet sekä jäsenten keskinäinen työnjako. Henkilö ei voi hoitaa hallituksessa samaa toimintalohkoa kuin kerran. 2 Valmistella ja esitellä yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat 3 Ohjata ja valvoa projektityöskentelyä 4 Nimittää yhdistykselle sihteeri ja tiedottaja sekä tarpeelliset muut toimihenkilöt ja päättää näiden tehtävistä ja mahdollisista palkkioista 13 Puheenjohtaja Hallituksen puheenjohtaja johtaa puhetta hallituksen kokouksissa sekä vuosikokousta lukuun ottamatta sellaisissa yhdistyksen kokouksissa, jotka eivät valitse puheenjohtajakseen toista yhdistyksen jäsentä. Puheenjohtaja pitää huolta siitä, että yhdistys toimii tarkoituksensa mukaisesti. Puheenjohtajan ollessa estyneenä hoitaa hänen tehtäviään varapuheenjohtajat siinä järjestyksessä kuin on valittu. 14 Toimintalohkot Yhdistyksen toimintaohjelmaansa ottamien projektien suunnittelu ja toteuttaminen suoritetaan hallituksen ohjeiden mukaan. Hallituksen jäsenet ohjaavat ja koordinoivat oman toimintalohkonsa toimintaa vaalikokouksen ja hallituksen vahvistaman työjaon mukaisesti sekä pitävät yhteyttä Keskusliiton vastaaviin projektijohtajiin. Tärkeimpiä projekteja varten voidaan nimittää erityisiä projektijohtajia. 15 Nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. 16 Toiminta ja tilintarkastuskertomukset Yhdistyksen toiminta ja tilivuosi on kalenterivuosi. Yhdistyksen hallituksen tulee viimeistään kolmea viikkoa ennen vuosikokousta toimittaa tilintarkastajille yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös liitteineen. Tilintarkastajien tulee viimeistään kahta viikkoa ennen vuosikokousta palauttaa toimintakertomus ja tilinpäätös hallitukselle sekä samalla liittää niihin tarkastuskertomuksensa. 17 Sääntöjen muuttaminen

Ehdotukset sääntöjen muuttamiseksi on jätettävä kirjallisesti hallitukselle, joka esittää ne lausuntoineen yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi. Kokouskutsussa tulee muutosehdotuksen esiintyä kokonaisuudessaan. Ehdotus tulee hyväksytyksi, jos vähintään 2/3 annetuista äänistä sitä kokouksessa kannattaa. Ennen kuin muutos ilmoitetaan yhdistysrekisteriin merkittäväksi, on Keskusliiton hallituksen hyväksyttävä se. 18 Yhdistyksen purkaminen Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa, vähintään kuukauden välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa, joista toinen on vaali- tai vuosikokous. Vähintään 2/3 annetuista äänistä tulee molemmissa kokouksissa kannattaa purkamispäätöstä. Purkamisesta päättäneen jälkimmäisen kokouksen on myös päätettävä yhdistyksen varojen käytöstä ottaen huomioon se, että varoilla on pyrittävä tukemaan jotain Suomen elinkeinoelämälle hyödyllistä tarkoitusta.