Iltapäivän puheenjohtajana toimii Mikko Sääskilahti, Teollisen muotoilun professori, Lapin yliopistosta.

Samankaltaiset tiedostot
Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta

LISA SOUNIO BRÄNDIKÄS

Muotoilun korkeakoulutuksen kansallinen strategia

Tästä alkaa suomalainen laatutyö.

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

UUDEN YRITTÄJÄN KÄSIKIRJA MAIJA ILMONIEMI PETRI JÄRVENSIVU KALLE KYLÄKALLIO JARI PARANTAINEN JUHA SIIKAVUO

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON

Touko Hujanen. Valokuvaaja, 11-kollektiivi

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Laaja versio sisältää valintaperusteet

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi

40 opiskelijaa. Kulttuuriteollisuuden koulutuskokonaisuus YHTEISET KURSSIT. TaM. TaM TaM TaM YTM. Design, media & markets 120 op.

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

KLO HELSINGIN MESSUKESKUS KEVÄTMESSUT, LEMPISAUNA-OSASTO (7F11)

Sähköpyörämarkkinoista Jari Elamo

LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR)

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

JATKO-OPINTOJA KUVATAITEISTA KIINNOSTUNEILLE

Kulttuuriteollisuuden

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

Tervetuloa Partneripäiville!

Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

APTEEKKI 2014 TULEVAISUUDEN. Jo 5. vuosi. tapaa kollegasi! Pörssitalo, Helsinki 2014 TEEMAT: Järjestäjänä: HYÖDYNNÄ ASIANTUNTIJUUS!

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA joka päivä 12-17

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Hakukohde ennakkotehtävät haastatteluun* valintakokeeseen. Valitaan

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Vaalivaliokunnan ehdotus vuosikokoukselle: HALLITUKSEN JÄSENET 2016

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Meeri Särkkä. Portfolio & CV

ALOITUS- OHJELMA. uusille opiskelijoille YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

Pandan uusi visuaalinen ilme

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Luovat alat. Helsingissä Sami Peltola, Matias Ollila

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Tekesin palvelut teollisuudelle

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

Yhtiökokous

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta

SMART TECH TEXTILES. Kansainvälinen businessinnovaatioalusta. Business Smart Tech Design Smart Textile

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

LUMINORD

Teollinen Muotoilu. Haastaa Valmistuksen

HAKIJAN OPAS. Kevät 2014

Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari

Lataa Prof. Corvus Adamas: Luvut ja todistusmenetelmät - Usko Lahti. Lataa

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Hyvässä seurassa, pöydän ääressä. In good company, around the table.

Leadership & Innovation Management - Johtamisen erikoistumisopinnot (4-7op)

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA

Ohjaus Oulun yliopistossa

Tutkintovaatimukset

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta

Atte Dahlman Tomi Hurme

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Verkkokaupan ABC Aamupäivän ohjelma

Oma elämä läpi elämän

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG Pirre Hyötynen, TEK

Tampereen kesäyliopisto

Muotoilun ABC Suomen Muotoilusäätiö Design Foundation

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

Opiskelemaan Venäjälle

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

Transkriptio:

20.3.2009 SEMINAARIPÄIVÄ: KUKA ON DESIGNER? 10.00-10.15 Tilaisuuden avaus Puheenjohtaja Anu Valtonen, markkinoinnin professori, Lapin yliopisto 10.15-11.00 Design markkinoinnin ja talouden näkökulmasta Lisa Sounio, Sonay 11.00-11.30 Designerina Miemaassa Marjo Remes sekä Erja Tuhkala ja Katariina Imporanta, Mieland 11.30-12.15 Ruokatauko Iltapäivän puheenjohtajana toimii Mikko Sääskilahti, Teollisen muotoilun professori, Lapin yliopistosta. 12.15-12.45 Suunnittelija yrittäjänä - Should I stay or should I go? Kirsi Päiväniemi, Cho Cho 12.45-13.15 Tarvitaanko nyt Designereita? Paulus Perkkiö, Buorre Creation 13.15-13.45 Design interaktiivisena prosessina Johanna Kamunen 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.15 Naoto Niidome, vuoden 2008 nuori muotoilija 15.15-15.45 Nathalie Lahdenmäki, vuoden 2008 nuori muotoilija 15.45-16.00 Seminnaarin päätös, iltapäivän puheenjohtaja Mikko Sääskilahti

PUHEENJOHTAJAT: Anu Valtonen Markkinoinnin professori Anu Valtonen, KTT, on väitellyt Helsingin kauppakorkeakoulussa v. 2004. Hänen asiantuntijuusalueensa liittyvät kulutus- ja vapaa-aikatutkimukseen sekä laadullisiin menetelmiin. Valtosella on myös 10 vuoden liike-elämän kokemus luovilta aloilta. Mikko Sääskilahti Mikko Sääskilahti valmistui taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta 2001. Vuosituhannen vaihteessa hän teki vajaan vuoden muotoilun perustyötä muotoilutoimistossa Tampereella. Vuonna 2001 hän aloitti koneensuunnittelun opinnot Teknillisessä korkeakoulussa, jonne hän valmistelee väitöskirjaa konseptisuunnittelusta. Toimii tällä hetkellä Lapin yliopiston teollisen muotoilun professorina. Teksti: Olli Tiuraniemi, Kide 5/2007

Lisa Sounio KTM, IDBM Lisa Sounio on opiskellut mm. taloustieteitä, muotoilujohtamista, kieliä ja viestintää. Sounio on työskennellyt Ranskassa, Ruotsissa, Irlannissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Ennen omien yritystensä perustamista hän toimi myynti-, markkinointi-, vienti- ja tuotekehitystehtävissä. Sounio uskoo, että perinteinen mainonta on tullut tiensä päähän. Kuluttajat haluavat uudentyyppistä elämyksellistä viestintää. Designstrategiaan ja PR:ään erikoistunut konsulttitoimisto Sonay Oy on tehnyt luovaa markkinointia nimekkäille asiakkaille Artekista, Nokiaan ja Marimekkoon. Vuonna 2007 Sounio perusti kansainvälisen tiimin kanssa Dopplrin, liikematkustajien keskinäistä yhteydenpitoa helpottavan verkkopalvelun. Ulkomailla kilpailu asiakkaista ja markkinoista on paljon kovempi kuin Suomessa. Sounio korostaa oman osaamisen kehittämistä huippuunsa ja uudenlaista otetta brändäykseen. Omien juurien tunnistaminen ja tunnustaminen lisäävät vahvuutta monikulttuurisessa maailmassa Kuva: Timo Junttila Lisätietoja: www.sonay.com Mieland Mielandin vaatteet on suunniteltu pohjoista elämää varten. Päämajamme sijaitsee Rovaniemellä, jossa tuotteet myös suurimmalta osin valmistetaan. Ajatuksemme on, että tuotteemme kestävät aikaa ja käyttöä ja saavat sinut hyvälle tuulelle. Lisätietoja: www.mie.fi

Cho Cho Cho Cho on suomalainen designmerkki, jonka tavoitteena on luoda laadukkaita, käytännöllisiä ja hauskoja tuotteita ilostuttamaan arkea ja juhlaa. Tuotevalikoiman ydin ovat erilaiset käsinpainetusta vahvasta puuvillakankaasta valmistetut laukut ja kukkarot. Cho Cho merkin takana on Rovaniemellä syntynyt tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi. Kirsi on opiskellut tekstiilisuunnittelua Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa ja valmistunut taiteen maisteriksi keväällä 2004. Lisätietoja: www.chocho.fi Paulus Perkkiö Paulus Perkkiö on koulutukseltaan teollinen muotoilija ja toimii Brand&Design Strategistina omistamassaan Buorre Creationissa. Buorre on vajaan kymmenen hengen designtoimisto, joka toimii Vaasasta käsin. Paulus on toiminut lukuisien yritysten kanssa yhteistyöprojekteissa liki kymmenen vuoden ajan. Useita hänen asiakkaitaan löytyy Suomen menestyneimpien yritysten joukosta, mutta yksikään ei ole profiloitunut selkeästi designtuotteiden valmistajaksi. Tarvitseeko Lama-Suomi designereita? Lisätietoja: www.buorre.fi

Johanna Kamunen SNART spatial experience design, sisustusarkkitehti/designer Johanna Kamunen (Alankomaat). Johanna Kamunen on Alankomaissa työskentelevä sisustusarkkitehti/designer, jonka erikoisala on konseptisuunnittelu ja design management. Lapista lähtöisin oleva Kamunen opiskeli ensin artenomiksi ja työskenteli Oulun alueella puualan opettajana ja taidepuuseppänä omassa ateljeessaan. Sisustusarkkitehdin opinnot Euroopassa ja työskentely Alankomaiden suurimmissa arkkitehti- ja insinööritoimistoissa on avartanut katsetta kansainvälisemmäksi. Uusin työmuoto on kansainvälinen eri alojen suunnittelijoiden muodostama yhteistyöverkosto joka mahdollistaa kysynnän mukana erikoistuvan, maantieteellisesti rajoittumattoman tiimin. Tämä projektisuuntautunut työmalli vastaa sekä ekonomisiin että sisällöllisiin muuttujiin. Naoto Niidome Suomalais-japanilainen suunnittelija on opiskellut tila- ja kalustesuunnittelua sekä vaatetussuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Hänet on palkittu mm. Helsingin Muotimessuilla vuonna 2002 Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Viimeisin Niidomelle myönnetty palkinto on Vuoden Nuori Muotoilija 2008. Niidomea voidaan kuvailla uteliaaksi ja innokkaaksi, koska hänellä on hyvin laaja ja vankka kokemus suunnittelun eri osa-aluelta.

Nathalie Lahdenmäki Nathalie Lahdenmäki valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi v. 1999 keramiikka- ja lasisuunnittelun koulutusohjelmasta. Hän on toiminut freelance-suunnittelijana Iittalalle ja Arabialle, ja perustanut oman keramiikan työhuoneen, jossa hän on valmistanut erityisesti ruokailuun ja pöydän kattamiseen liittyvää esineistöä piensarjatuotantona. Lisäksi useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hän toimii myös opettajana entisessä opinahjossaan.