Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesseitsemäs. Vuoden merkittävin ponnistus oli maakunnallisen Reserviläispyöräilyn järjestäminen. Myös ampumatoiminta oli erittäin aktiivista. Piirinmestaruuskilpailujen osanottajamäärät olivat lähellä viimevuosien ennätyslukemia. Yhteistoimintaa veteraani- ja muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa jatkettiin edellisvuosien tapaan. Vuonna 2012 yhdistys sai toisen Sisäministeriön hyväksymän ampumaasekouluttajan. Nämä henkilöt antavat jatkossa ampuma-aselupahakemusten yhteydessä tarvittavat harrastustodistukset. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2012 lopulla 176 maksanutta jäsentä. Johtokunta ja toimihenkilöt Puheenjohtajana on toiminut Antti Isosalo, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Hannu Ristaniemi ja toisena varapuheenjohtajana Matti Hautamäki. Sihteerinä vuonna 2012 on toiminut Mika Perttula ja rahastonhoitajana Mika Raninen. Muina johtokunnan jäseninä ovat toimineet Esa Mattila, Jouko Lepistö, Juha Härkönen, Timo Passinen ja Lasse Rajamäki (1.1.2012-). Lippualiupseerina on toiminut Hannu Ristaniemi, ampuma-aliupseerina Juha Härkönen ja urheilualiupseerina Mika Raninen. Matti Hautamäki on toiminut jäsenvastaavana. Johtokunta kokoontui vuonna 2012 yhdeksän (9) kertaa (13.1.2012, 19.1.2012, 14.2.2012, 29.3.2012, 18.5.2012, 13.6.2012, 3.9.2012, 9.10.2012, 20.12.2012). Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi ovat olleet nimettyinä Kari Murtomäki ja Ossi Somppi. Yhdistyksen veteraanivastaavana on toiminut Pauli Tyyvi. Toimikunnat Yhdistyksen johtokunta asetti, toiminnan painopisteet huomioiden, vuodelle 2011 neljä eri toimikuntaa. Ne olivat huomionosoitustoimikunta, ampuma- ja urheilutoimikunta, yhdistystoimikunta ja perinnetoimikunta. Huomionosoitustoimikunta Toimikunta tekee jäsenistön huomionosoitus- ja ylennysesitykset. 1
Ampuma- ja urheilutoimikunta Toimikunta järjestää yhdistyksen vastuualueena olevat piirinmestaruuskilpailut. Lisäksi toimikunta järjestää yhdistyksen omat ampumakilpailut. Toimikunta suunnittelee ja toteuttaa kilpailujen lisäksi harjoituksia. Toimikunta arkistoi kilpailujen tulokset tilastointia ja palkitsemista varten. Toimikunta järjestää jäsenistön aktiivisuuden mukaan myös kenttäkelpoisuustestejä. Yhdistystoimikunta Toimikunta vastaa yhdistyksen viestinnästä. Toimikunta huolehtii myös yhdistyksen talousasioista yhdessä rahastonhoitajan kanssa. Lisäksi toimikunta vastaa uusien jäsenten rekrytoinnista. Perinnetoimikunta Toimikunta vastaa yhdistyksen perinnetyöstä. Toimikunnan vastuualueeseen kuuluu myös veteraanityö. Yhdistyksen kokoukset ja jäsenistö Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 22.2.2012 ja syyskokous 12.10.2012. Maksaneita jäseniä yhdistyksellä oli vuoden lopulla 176. Taloudellinen asema Tulot Jäsenmaksujen lisäksi yhdistykselle kertyi tuloja ampumakilpailuista. Jäsenistöllä on ollut myös mahdollisuus korvausta vastaan vuokrata yhdistyksen aseita harjoituksien ja kilpailujen yhteydessä. Vuonna 2012 mainostuloja oli merkittävä määrä. Niillä rahoitettiin suunnitelman mukaisesti Reserviläispyöräilyn järjestämiseen liittyviä lupamaksuja ja muita kuluja. Reserviläispiiri kantoi osan Reserviläispyöräilyn järjestämiskustannuksista. Lisäksi hankittiin kaksi mainosta Lakeuden Maanpuolustaja -lehteen, joista yhdistys sai provision. Menot Kurssitoimintaa ja harjoituksia varten tehtiin patruunahankintoja. Vuoden aikana myönnetyt ansiomerkit kustannettiin yhdistyksen varoista. Osa valtakunnallisissa ampumamestaruuskilpailuissa piiriä edustaneiden jäsenten osallistujamaksuista laskutettiin yhdistyksiltä. Oman yhdistyksemme osalta tuo summa oli 216 euroa. 2
Suurin menoerä ovat edelleenkin ampumakilpailujen palkintomenot. Sekä standaareja että pienoislippuja hankittiin lisää. Edellä mainittujen Ampuma-asekouluttajien hyväksyttämisestä Poliisi peri lupahinnastonsa mukaisen 79 euron maksun, mutta Reserviläisliitto hyvitti nämä jäsenyhdistyksilleen tarkoitukseen varatuista määrärahoista. Jäsenkirjeiden osalta menoiksi kirjautui ainoastaan postituskuluja. Vuonna 2012 lähetettiin toisen luokan kirjeinä yksi jäsenkirje. Osallistumiset ja edustamiset Osallistumiset Lentosotakoulun valatilaisuuteen osallistuivat yhdistyksen puheenjohtaja Antti Isosalo ja varapuheenjohtaja Hannu Ristaniemi. Valakaavan saneli kansanedustaja Janne Sankelo. Talvisodan päättymisen muistojuhlaan osallistui 4 yhdistyksen jäsentä. Antti Isosalo laski yhdistyksen puolesta seppeleen Jääkärien hautamuistomerkille. Sotiemme Veteraanit -keräyksiin osallistui 19 yhdistyksen jäsentä. Keräyksiin osallistuu vuosittain toimihenkilöinä suuri joukko kauhavalaisia; pelkästään varusmiesten suorittamassa keräyksessä paikallistuntemusta tarjoavat kymmenet kauhavalaiset veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen jäsenet ja yksityishenkilöt. Kaatuneiden muistopäivänä seppeleen jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudalle laski Antti Isosalo. Lentosotakoulu oli asettanut kunniavartion muistomerkille. Kauhavan Reserviläiset osallistui Pietarsaaren Seudun Reserviläisten järjestämään ammunnan Haastekilpailuun. Kilpailu käytiin Pietarsaaren ampumaseuran radoilla Pirilössä. Henkilökohtaisen kilpailun voiton vei Kauhavan Reserviläisten Tommi Kontiainen (359,5) ja toiseksi sijoittui Pentti Korpimäki (359 pistettä). Joukkuekilpailun voitti Pietarsaaren Seudun Reserviläisten joukkue yhteistuloksella 971,5 pistettä. Kauhavan Reserviläisten ykkösjoukkue ylsi kilpailussa kolmannelle sijalle tuloksella 934,5 pistettä. Joukkueessa olivat mukana Tommi Kontiainen, Pasi Pernaa ja Mika Raninen. Kauhavan Reserviläisistä kilpailuun ottivat osaa edellisten lisäksi Antti Isosalo, Jukka Malm, Aimo Mäenpää ja Jan-Erik Sandvik. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri palkitsi Lentosotakoulun esityksestä saapumiseränsä parhaana aliupseerina jurvalaisen kersantti Toni Hietamäen Reserviläisliiton ansiolevykkeellä. Levykkeen luovutti Lentosotakoulun varuskuntaravintolassa 6.7.2012 pidetyn kotiuttamisjuhlan yhteydessä reserviläispiirin 1. varapuheenjohtaja Jaakko Liinamaa. Kauhavan Reserviläisiä tilaisuudessa edusti puheenjohtaja. Puolustusvoimauudistukseen liittyviä keskustelu ja kuulemistilaisuuksia järjestettiin vuoden aikana kaksi kappaletta. Niissä määriteltiin maanpuolustusjärjestöjen ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnan 3
materiaali- ja tilatarpeet, joissa puolustusvoimilta odotetaan kädenojennusta. Keskusteluissa oli vahvasti esillä vaatimus Kauhavan Hopiavuoren ampumaradan säilyttämisestä nykyisessä käytössään. Kevään tiedotustilaisuuteen osallistui yhdistyksen puheenjohtaja. Kesällä järjestetyssä tilaisuudessa yhdistystä edustivat Seppo Paakki, Mika Raninen ja Antti Isosalo. Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen perustamiskokous järjestettiin 12.11.2012 Kauhavan Opistoupseerikerholla. Perustamiskirjan allekirjoittivat paikalle saapuneet 26 henkilöä, jotka kokivat tärkeäksi yhdistyksen perustamisen. Perinneyhdistyksen hallitukseen valittiin 11 eri Lentosotakoulua lähellä olevan tahon edustus. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Nieminen. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajiksi Martti Rajaniemen ja Matti Passiniemen. Kauhavan Reserviläisiä perinneyhdistyksen hallituksessa valittiin edustamaan Antti Isosalo. Perustamiskokouksessa oli läsnä useita Kauhavan Reserviläisten jäseniä. Liiton syyskokous järjestettiin 17. 18.11.2012 Mikkelissä. Piiri järjesti kokoustapahtumaan yhteiskuljetuksen. Syyskokouksessa käytiin liiton puheenjohtajavaali, jonka voittajaksi selviytyi Ähtärin Reservinaliupseerien jäsen, kansanedustaja Mikko Savola. Savolasta tuli näin liiton 11. puheenjohtaja. Yhdistyksestämme Savolan taustajoukoissa oli mukana Antti Isosalo. Kauhavan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla järjestettiin Ylihärmässä. Yhdistyksemme oli perinteitä noudattaen edustettuna useiden jäsentemme voimin. Myös yhdistyksemme lippu oli tuotu paikalle. Yhdistyksen virallisena edustajana paikalla oli puheenjohtaja. Myös kunniajäsenemme Pentti Kirkkomäki ja Antti Virrankoski osallistuivat juhlaan. Jouluaaton kunniavartio toteutettiin yhteistyössä Reserviupseerikerhon kanssa. Kunniavartiossa olivat Timo Passinen, Lasse Rajamäki, Mika Raninen, Jani Lepistö, Eero Partanen ja Antti Isosalo. Lentosotakoulu varusti kunniavartion m05-puvuilla. Sääntömääräiset edustamiset Piirin Lentosotakoululla järjestettyyn kevätkokoukseen osallistui 7 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen sihteerinä toimi Antti Isosalo. Alahärmässä järjestettyyn Piirin syyskokoukseen osallistui Antti Isosalo. Liiton syyskokoukseen Mikkelissä 17. 18.11.2012 osallistui Antti Isosalo. Piiri järjesti kokoustapahtumaan yhteiskuljetuksen. Luottamustoimet Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksessa yhdistystä on edustanut Hannu Ristaniemi tai hänen henkilökohtainen varamiehensä Antti Isosalo. Antti Isosalo on toiminut Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteisessä piiriesikunnassa sektorivastaavana, vastuualueenaan tiedotus. Tämän lisäksi Isosalo on toiminut Lakeuden Maanpuolustajan (LMP) toimituskunnan jäsenenä. 4
Maanpuolustusurheilu Jäsenistömme otti aktiivisesti osaa erilaisiin urheilu- ja ampumakilpailuihin myös toimintakertomusvuonna 2012. Yhdistys järjesti lisäksi Reserviläisliiton ampumataitopäivän lauantaina 12.5. Lentosotakoulun Hopiavuoren kivääriradalla. Tapahtuma oli osa Reserviläisliiton koko valtakunnan kattavaa tapahtumaa, jonka puitteissa järjestettiin ampumatilaisuuksia eri puolilla maata. Yhdistyksen ampumatoimikunta järjesti kolme piirinmestaruuskilpailua, joissa kilpailtiin kahdeksassa (8) eri lajissa kivääriasein. Vuonna 2012 järjestettiin lisäksi avoin palveluspistoolikilpailu, perinne- ja kiikarikiväärikilpailu 300 metrin matkalta ja 150 m kolmen asennon kivääriammunta. Järjestämissämme kilpailuissa tehtiin yhteensä yli 250 ampumasuoritusta. Yhdistyksen järjestämät ampumakilpailut pidettiin Hopiavuoren kivääriradalla. Lisäksi käytettiin varuskunnan pistoolirataa. Ampumatoimikunnan toiminnassa olivat mukana Juha Härkönen, Antti Isosalo, Mika Raninen, Esa Mattila, Pentti Korpimäki, Jouko Lepistö, Jani Lepistö, Tommi Kontiainen, Matti Hautamäki, Esa Luoma, Lasse Rajamäki, Antti Saarinen ja Matti Salo. Jäsenistömme osallistui myös kuluvana vuonna piirin alueella järjestettyihin mestaruuskilpailuihin hyvällä menestyksellä. Omissa kilpailuissamme piirinmestaruusmitaleja jäsenistämme saavuttivat Tommi Kontiainen, Aapo Kamppinen, Aimo Mäenpää, Pentti Korpimäki, Mika Raninen, Esa Mattila, Antti Saarinen ja Matti Salo. SM-kilpailuihin jäsenistöstämme ottivat osaa Kari Mäkinen, Jukka Porkholm, Tommi Kontiainen, Pentti Korpimäki, Jouko Lepistö ja Mika Raninen. SM-mitaleille heistä ylsivät Pentti Korpimäki ja Jouko Lepistö. 26. 27.5.2012 järjestetyissä RESULin perinneaseiden SM-kilpailussa Korpimäki saavutti joukkuekultaa ja -hopeaa ja Lepistölle joukkuekultaa ja -pronssia. 1.9.2012 järjestetyssä RESULin avoimessa pystykorvan mestaruuskilpailussa Korpimäki saavutti puolestaan joukkuekultaa. Yhdistys jatkoi vuonna 2010 aloittamaansa SRA-toimintaa reserviläisten tilanteenmukaisen ampumataidon kehittämiseksi. SRA-harjoituksia toimintavuoden aikana pitivät Tommi Kontiainen, Esa Mattila, Mika Raninen, ja Juha Härkönen. Ammunnat järjestettiin Erämiesten Pihlajamäen radalla. Harjoituksia järjestettiin 23 kertaa. Toimintaa varten hankittiin metallisia maalitauluja, jotka Reikälevy sponsoroi. MPK:n järjestettiin lisäksi SRA-turvakurssi, jolle osallistui reserviläisiä eri puolilta Suomea. Omista jäsenistämme turvakurssille osallistui yksi henkilö. Kurssin johtajana toimi Mika Raninen ja vääpelinä Antti Isosalo. Apukouluttajana toimi Esa Mattila. Pääkouluttajana oli jälleen Jarmo Koskela. Koskelalle annettiin kurssin loppupalaverissa kiitokseksi tulentekovälineet. Vuoden lopulla järjestettiin vielä yksi kokeneiden ampujien AMPU-koulutus ennen siirtymäajan päättymistä. Vuoden aikana Länsi-Suomen Maanpuolustuspiirin alueella on järjestetty useampi vastaava kurssi. 5
Reserviläisurheiluliiton Sähköinen kuntokortti aktivoi noin 13 prosenttia jäsenistöstämme. Yhdistys syötti järjestelmään jäsenistön testipisteet. Prosenttiammunnassa yhdistyksen tulokseksi muodostui 34 %. Reserviläispyöräily Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin kahdeksas yhteinen Reserviläispyöräily pyöräiltiin Kauhavalla lauantaina 11.8.2012. Pyöräilyn toteutuksesta vastasivat Kauhavan Maanpuolustusnaiset, Kauhavan Reserviupseerikerho ja Kauhavan Reserviläiset, viimeksi mainitun johdolla. Tapahtuma koostui 42 kilometrin pyöräilyreitin lisäksi kunniakäynnistä sankarihaudalla ja ohimarssista. Seppeleenlaskua kunnioitettiin piirijärjestöjen ja paikallisyhdistysten lipuilla. Suomenlippua kantoi Jani Lepistö ja airuina toimivat Heikki Perälä ja Heikki Laakso. Kauhavan Reserviupseerikerhon lippua kantoi Jaakko Perälä Eero Partanen ja Seppo Paakki airuinaan. Kauhavan Reserviläisten lippua Hannu Ristaniemi Mika Raninen ja Risto Uitto airuinaan. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin lippua kantoi Seppo Yli-Panula ja Reserviläispiirin lippua Jaakko Liinamaa. Airuina piirien lipuilla olivat Jorma Kallio, Rauno Yli-Hynnilä, Petri Myllykoski ja Juhani Arkkola. Lippurivistöä komensi Kauhavan Reserviläisten puheenjohtaja Antti Isosalo. Sankarihaudalla puhui kirkkoherra Jyrki Jormakka. Säestyksestä vastasi Pohjanmaan Sotilassoittokunta Jussi Lepistön johdolla. Seppeleen osallistujien puolesta laskivat von Kothenin hymnin saattelemana Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Kari Ratavaara ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Tapani Kaistila. Kunniakäynnin jälkeen suoritettiin sotilassoittokunnan tahdittama ohimarssi Kirkkotiellä. Ohimarssin vastaanotti kaupunginjohtaja Harri Mattila yhdessä piirien puheenjohtajien kanssa. Harjoitus päättyi Lentosotakoululle, jossa palautettiin pyörät ja lainatut varusteet. Osallistujilla oli mahdollisuus käydä Sotilaskodissa harjoituksen jälkeen. Tapahtuma sai liikkeelle 87 pyöräilijää. Lentosotakoulun kautta kanavoitunut varustetuki oli Reserviläispyöräilyn toteuttamisen kannalta merkittävä kädenojennus Puolustusvoimilta. Yhdistystoiminta Kertomusvuonna jatkettiin yhdistyksen historiaan liittyvien yksityiskohtien selvittelyä. Huomionosoitukset ja palkitsemiset Vuoden 2012 aikana jaettiin useita huomionosoituksia ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi. 6
Yhdistyksen pienoislippu numero 8 myönnettiin 23.7.2012 entiselle puheenjohtajalle Seppo Mattilalle (75 v). Yhdistyksen pienoislippu numero 9 myönnettiin 4.11.2012 entiselle johtokunnan jäsenelle ja yhdistyksen tukijalle Leo Fräntilälle (80 v). Yhdistyksen standaari luovutettiin toimintavuoden aikana Ylihärmän Reserviläiset ry:lle (50 v) ja Lapuan Reserviläiset ry:lle (50 v). Kauhavan Reserviläiset ry:n johtokunta anoi toimintavuoden aikana maanpuolustusurheilun saralla ansioituneelle jäsenelleen Rainer Luhtaselle Reserviläisurheiluliiton ansiomitalia. Liiton hallitus myönsi hänelle Reserviläisurheiluliiton kultaisen ansiomitalin (RESUL KAM) päivämäärällä 6.12.2012. Reserviläisliiton hopeisella ansiomitalilla (RES HAM) palkittiin Antti Isosalo. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteisellä ansiomitalilla palkittiin toimintavuoden aikana Kalevi Lehtisaari, Pauli Tyyvi, Risto Uitto, Seppo Paakki, Eero Paavola ja Matti Rahkola. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ja Reserviläispiiri myönsivät ansiomerkin suunnittelijalle Antti Isosalolle mitalin numeroituna (EPRES AM nro 1). Vuoden 2012 Vuoden ampuja -palkinnon sai pistein 814/1200 Pentti Korpimäki. Palkinto luovutettiin hänelle yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä. Toiseksi eniten pisteitä yhdistyksen 12:ta eri ammuntalajissa järjestämistä kisoista keräsi Mika Raninen ja kolmanneksi ylsi Jani Lepistö. Kauhavan Reserviläiset ry palkittiin piirin kevätkokouksessa Kuntokilpailun parhaana. Lisäksi yhdistys sijoittui prosenttiammunnan yhdistysten välisessä kilpailussa suurten yhdistysten sarjan kolmanneksi. Muistamiset ja lahjoitukset 80 vuotta täyttänyttä Leo Fräntilää (4.11.2012) kävivät hänen merkkipäivänään tervehtimässä puheenjohtaja Antti Isosalo ja veteraanivastaava Pauli Tyyvi. Vähänkyrön Reserviläiset ry:tä (50 v) ja Alahärmän Reserviläiset ry:tä (50 v) muistettiin kirjalahjalla. Matti Salo lahjoitti yhdistykselle omistuksessaan olleen reserviläiskiväärin. Lahjoituksella Salo halusi tukea yhdistyksen aktiivista ampumatoimintaa. Kiitokseksi kunniapuheenjohtajalle annettiin suomenkielinen patruunoita ja kaliibereita käsittelevä kirja. Ennen joulua tehtiin perinteinen lahjoitus Kauhavan Sotainvalideille. Tämän lisäksi muistettiin myös Kauhavan Sotaveteraaneja samansuuruisella lahjoituksella. Lisäksi lähetettiin joulukortit Lentosotakoululle, Kauhavan Sotilaskotiyhdistykselle ja Kauhavan Maanpuolustusnaiset ry:lle. 7
Tiedottaminen Tiedottaminen on hoidettu pääasiallisesti Komiat-lehden palstalla. Mm. ampumakilpailujen osalta ilmoitukset ovat olleet Komiat-lehdessä. Kilpailujen tuloksia on myös julkaistu Komiat-lehdessä. Yleiskokousten kokouskutsut on julkaistu Komiat-lehdessä. Lisäksi olemme hyödyntäneet Lakeuden Maanpuolustajan järjestötoimintapalstaa. Yhdistyksen viralliset internet-sivut ovat viidettä vuotta Anvia Oyj:n palvelimella. Anvia on tarjonnut kotisivutilan veloituksetta käyttöömme. Olemme hyödyntäneet myös Reserviläisliiton kotisivutilaa. Yhdistyksen tiedotevalikoimaa täydennettiin vuonna 2009 jäsenkirjeellä. Vuoden 2012 jäsenkirjeet lähetettiin jäsenistölle maaliskuussa. Niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa Reserviläisliittoon tai suoraan yhdistykselle, on lähetetty säännöllisesti yhdistystiedotteita (27 kpl). Yhdistyksen internet-sivuilla julkaistiin vuoden aikana ajankohtaisista asioista kertovia tiedotteitta. Yhdistys osallistui toimintavuoden aikana myös julkiseen keskusteluun laatimalla kolumnin Lentosotakoulun lakkautuspäätökseen liittyen (Me tarvitsemme Lentosotakoulua, Komiat-lehti 29.2.2012, s. 2). Yhteenveto Yhdistyksemme toiminta on joiltain osin jopa ylittänyt vuodelle 2012 asetetut tavoitteet. Myös jäsenmäärä on kasvanut. Reserviläispiirin toiminnan painopistealueilla toiminta on ollut aktiivista, kiitos siitä jäsenistöllemme. Parhaat kiitoksemme jäsenistöllemme ja yhteistoimintatahoille toimintavuodesta 2012, Kauhavalla 1.1.2013, Kauhavan Reserviläiset ry:n johtokunta 8