Oravasaaren uutislehti #14 13.9.2008 Hyvä oravasaarelainen, Jälleen kerran olemme taistelutilanteessa oman kyläkoulumme puolesta. Uuden Jyväskylän kouluinvestoinneissa on suunniteltu Oravasaaren koulun lakkauttamista ja oppilaitten siirtämistä Kanavuoren kouluun. Oravasaaren koulun vanhempainyhdistys perustettiin pari vuotta sitten juuri tämän uhkatilanteen takia. Nyt vanhempainyhdistys on valmiina taistelemaan koulun puolesta ja kaipaa kaikkien teidän kyläläisten apua ja ideoita koulumme pelastamiseen! Yhteystietomme löydät nettisivuilta www.oravasaari.fi. NCC Roads Oy:n tarkoituksena on aloittaa murskaamotoiminta Oravasaaressa. Oravasaaren Kyläyhdistys ja muutamat kyläläiset tekivät keväällä valituksen Toivakan kunnan päätöksestä myöntää lupa murskaamolle. NCC Roads vastasi valitukseen ja edelleen kyläyhdistys toimitti siihen vastineen. Murskaamon toiminta suunnitelmien mukaisena aiheuttaisi merkittävää haittaa lähiasukkaille, ja etenkin raskas ja runsas liikenne vaaroja Haukanmaantien varrella asuville ja tien käyttäjille. Kyläyhdistys julistaa uuden Oravasaari-aiheisen valokuvauskilpailun avatuksi. Kilpailun teemana on Luonto lähellä kotiani. Kuvia otetaan vastaan vuoden loppuun asti joko paperilla tai sähköpostitse susanna.rouhiainen@oravasaari.fi. Ethän unohda rosvopaisti-iltaa! Ainutlaatuinen makuuelämys! Lisää tässä lehdessä. Oravasaaren Kyläyhdistys ry Oravasaaren Nuorisoseura ry
Valtteri 1.lk
ROSVOPAISTI-ILTA Nuorisoseurantalolla perjantaina 17.10. klo 19 Menu: alkukeitto rosvopaisti aidosta maakuopasta (peruna, sipuli, porkkana, valkosipuli, porsaan ja lampaanlihaa) jälkiruoka Kahvit Ohjelmaa Lipun hinta 15 euroa Jokaisesta myydystä lipusta menee 1 Oravasaaren koululaisten hyväksi Liput VAIN ennakkoon Nuorisoseuran johtokunnan jäseniltä tai Oravasaaren koulun tuki ry:ltä tiedustelut: Susanna Rouhiainen 040-7578422, Jaana Paavolainen 040-5668204, Piia Pakarinen 050-5675945 TERVETULOA! järjestää: Oravasaaren Nuorisoseura ry
KOHTALOKKAAT KUNNALLISVAALIT 26.10.2008 Syksyllä 2000 kirjoitin koulutiedotteeseen seuraavan vaalimainoksen: Nykyinen Jyväskylän mlk:n valtuusto on kiitettävästi puolustanut myös pienten kylien etuja. Yhtään kyläkoulua ei ole lakkautettu. Mutta koska tulevaisuudesta ei tiedä, syksyn kunnallisvaaleissa ORAVASAARELAINEN, ÄÄNESTÄ ORAVASAARELAISTA puolustamaan oman kylän etuja! Jos olisimme aina ennen vaaleja kokoontuneet yhteen pohtimaan, kenellä kylän ehdokkaista on parhaat mahdollisuudet tulla valituksi ja olisimme sitten yksimielisesti suurella joukolla äänestäneet häntä, meillä olisi ollut aina oman kylän edustaja valtuustossa, yhdentekevää mistä puolueesta, kunhan oli ollut oravasaarelainen! Pahaa pelkään, että tulevan suuren Jyväskylän vaaleissa oman kylän ehdokkaan valtuustoon saaminen on lähes mahdotonta, vaikka olisimme kuinka yksimielisiä. Mutta jos oravasaarelaiset ja leppälahtelaiset äänestäisivät samaa ehdokasta, tavoite olisi hyvinkin mahdollista saavuttaa. Keskisuomalaisessa 16.1.2008 kerrottiin, että kyläkoulut ovat uuden Jyväskylän suojelulistalla. 30.8.2008 lehdessä kerrottiin, että kun Kanavuoren uusi koulu on rakennettu, Oravasaaren koulu lakkautetaan. Nyt on tosi kysymyksessä. Viisasta yksimielisyyttä tarvitaan! -Jaakko Palmu- Viivi 1. lk Kiia 2. lk
JUMPPA Oravasaaren koululla maanantaisin klo 19-20 15.9. alkaen. Tervetuloa! Lisätietoja Piialta p. 050-5675945 Nuorisoseuralla myy karkkeja ja keksejä Oman kylämme lapsi- ja nuorisotoiminnan hyväksi: Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Tenavien Toivekarkit Isoäidin Suklaakeksit Isoisän Suosikkeja Kaikki rasiat 6,5 e/kpl Karkkeja ja keksejä voit ostaa joko tapahtumista tai suoraan johtokunnan jäseniltä. Äidit ja lapset aloittavat kerhotoiminnan keskiviikkona 17.9. klo 10-12 Ruokailu Ohjaajana Laura Kilpeläinen Avoimet ovet seurantalolla 14. syyskuuta klo 12-15. Tervetuloa kuulemaan nuorisoseuran tuoreimmat kuulumiset kahvikupposen äärellä! TERVETULOA!
Koru kateissa Oli kaunis kesäpäivä. Kolme keijua leikkihippaa Yhtäkkiä Josefiina lensi paikalle. Apua! Apua! Timanttikoruni on kadonnut! Hän huusi. Me autamme sinua, keijut sanoivat. Kiitos, kun autatte, mutta se pitää löytää ennen keskiyöntansseja. Lähdetään etsimään. Hei nyt keksin! Joku peikko on saattanut ottaa sen. Lähdetään katsomaan Kop kop! Onko ketään kotona? Ei ole! Onpas! No hyvä on. Mitä asiaa teillä on? Oletko ottanut Josefiinan korun? en! pam! Voih, älä huoli, kyllä me sen löydämme. Samaan aikaan keijumaassa: Piip piip! Hei, mikä ihme tuolla loistaa? Menenpä katsomaan. Sehän on Josefiinan koru! Vien sen hänelle. Hän ei ole kotona. Jään odottamaan Sieltähän sinä jo tulet. Löysin korusi, kas tässä. Kas tässä. Kiitos, kun toit sen. - Jenni 2. lk - Peikkotarina Oli aurinkoinen päivä ja peikot kantoivat kiviä kantojen päälle. Sitten yksi keiju tuli kysymään yhdeltä peikolta: Mitä te teette? Peikkovastasi: Mitä se teille kuuluu. Halusin vain kysyä. No jos teidän on pakko tietää niin teemme koristeita. Jos haluatte auttaa niin voisitte ripottaa hieman keijupölyä valmiiden patsaiden päälle, niin saisimme työmme valmiiksi. No mikäs siinä, vastasi keiju ja liiti ripottelemaan keijupölyä. Patsaat valmistuivat silmän räpäyksessä ja peikot ilahtuivat. - Kalle 2lk- Peikko kevät koski Kaksi peikkoa on onkimassa. He saivat kalan. Peikkoja oli kotona. Siellä oli sikoja. Yksi sika ei antanut kalaa muille. Aurinko paistoi taivaalla. - Kiia 2lk -