Laajakaista kaikille Valokuiturakentaminen Pohjois-Savossa 2012
Laajakaistasta Kaista Savoon! Tule rakentamaan kaistaa Savoon! Pohjois-Savo on valokuiturakentamisen kärkimaakunta: missään muualla kuntien ja operaattoreiden halu ja into hankkeen toteuttamiseen ei ole yhtä voimakasta. Maakunnassamme otettiin Suomen ensimmäiset Laajakaista kaikille -liittymät käyttöön jo viime kesänä. Tänä kesänä rakentaminen jatkuu ja yhä useampi pohjoissavolainen pääsee käyttämään omaa valokuituliittymäänsä. Liittymällä laajakaistaverkostoon pääset osalliseksi elämänlaadun kohenemisesta: laajakaistan tarjoamien palvelujen ja yhteyksien kautta saat käyttöösi laajan viihdevalikoiman, yrittämistä ja elinkeinon harjoittamista tehostavat luotettavat tietoliikenneyhteydet, saavutettavat palvelut sijainnista riippumatta ja laadukkaat etätyöskentelyyhteydet myös kesämökille. Laajakaistayhteys on nykykodissa yhtä tärkeä perustoiminto kuin lämmitys, sähkö ja vesijohtoverkosto. Sen avulla voi olla yhteydessä mihin maailmankolkkaan tahansa ja käyttää jatkuvasti monipuolistuvia palveluita. Laajakaistaan investoiminen nostaa kiinteistösi arvoa. Kiinteä valokuituliittymä on nopeudeltaan ja toimintavarmuudeltaan ylivertainen langattomiin yhteyksiin verrattuna. Maahan kaivettua kaapelia eivät sääolosuhteet sotke, myrskyt kaada eikä usean käyttäjän yhtäaikainen oleskelu verkossa vähennä valokuidun tarjoamaa tiedonsiirtonopeutta. Valokuituun investoiminen antaa toimintavalmiuden nykyisten ja tulevien nettipalveluiden käyttöön useiksi kymmeniksi vuosiksi. Huippunopeita laajakaistayhteyksiä on toistaiseksi ollut saatavilla lähinnä suurimmissa kaupungeissa; nyt tämä etu on tarjolla myös haja-asutusalueilla ja harvaan asutuissa kunnissa. Valtioneuvosto on asettanut tavoitteen, että kaikki vakituiset asunnot ovat vuoden 2015 loppuun mennessä enintään kahden kilometrin etäisyydellä valokuituverkosta. Valtio, EU ja kunnat tukevat rahallisesti nopeiden laajakaistayhteyksien rakentamista haja-asutusalueille. Paikalliset palveluntarjoajat rakentavat nopeita laajakaistayhteyksiä kuntiimme. Eniten valokuituyhteyden rakentamisessa maksaa kuidun kaivaminen maahan. Halvimmaksi liittymä tulee, kun liittyjiä on kerralla paljon. Valokuituverkoston toteutuminen on myös kuntalaisista kiinni: kylillä kannattaa nyt aktivoitua ja kerätä jo etukäteen nimilistoja mahdollisista liittyjistä. Rakentaminen käynnistyy sieltä, missä kysyntää on eniten! Nyt on oikea hetki tehdä päätös sijoituksesta, joka tuo arkeesi palvelut sekä nostaa kiinteistösi arvoa. Pohjois-Savo surffaa ainoana Suomen maakuntana 100 megan laineilla: Maaseutukylissä on kohta saatavilla paremmat yhteydet kuin kaupungeissa. Hyvien tietoliikenneyhteyksien avulla voimme turvata maaseutumme elinvoiman sekä houkutella uusia asukkaita, yrittäjiä ja vapaa-ajan asukkaita. 2 3
Hanke-ehdotukset kuntiin Laajakaista antaa läheisyyttä - pitkistä matkoista huolimatta Vieremä Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Rautavaara Suihkosen Jari rakentaa höylä- ja lamellihirsirakennuksia Rautavaaran Kangaslahdella maaseudun lintukodossa, kaukana hälyisistä valtateistä. Vaan tiedon valtatien varteen Suihkonen parkkeerasi koneensa heti, kun Laajakaista kaikille -hanke antoi siihen mahdollisuuden. Päätös oli helppo, sillä elinkeinon harjoittaminen siirtyi samaiselta istumalta nykypäivään. - Rakennusten piirustukset tehdään Rantasalmella, toisessa maakunnassa. Kuva kerrallaan piti yrittää suunnitelmia lähettää, linjat ja kone oli jatkuvasti tukossa. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin kääntyä kirjepostin puoleen ja siinä hukattiin jatkuvasti vähintään kaksi päivää ennen kuin piirustukset olivat kiertäneet täältä suunnittelijalle ja takaisin. Myös pankkipalveluiden käyttö, palkkojen maksu, verohallinnon palvelut, tiedostojen lataaminen ja viihdepalvelujen käyttö ovat nyt arkipäivää. - Aikaisemmin kun yritit viikonloppuna langattomilla yhteyksillä pankkiasioita hoitaa ja kaikki kyläläiset oli 4 yhtä aikaa linjoilla, en usein saanut edes nettipankin etusivua auki. Myös Helsingissä asuva tyttö oli loma-aikoina yhteyksistä harmissaan. Elokuvien lataaminen kesti niin kauan, että landen yhteydet saivat kuulla kunniansa, Suihkonen nauraa. Valokuitu on tuonut huomattavaa parannusta myös television katseluun. 100 megan yhteys luo toimintavarmuuden, jonka avulla kaikki palvelut ovat jatkuvasti ulottuvilla. - Voit olla varma, että juuri sinä sunnuntaina kun televisiosta olisi tullut formuloita, pyrytti lunta tai oli niin pilvinen keli, että kanavat eivät varmasti näkyneet. Mökkiläisistä elinkeinonsa saava Suihkonen tuntee myös alueen vapaa-ajan asukkaiden tarpeet. - Moni on sanonut, että syy asettua Etelä-Suomesta tänne on siinä, että täällä on yhteydet kunnossa. Tämä ei ole mikään tuppukylä, Suihkonen hymyilee. Epäröiville hän lähettää terveisensä: - Kyllä rahansa pystyy laittamaan paljon turhempaankin. Elekee miettiä ennee, vaan liittykee! Keitele Vesanto Pielavesi Tervo Rautalampi Maaninka Suonenjoki Lapinlahti Siilinjärvi KUOPIO Operaattori jättänyt hanke-esityksen koko kunnasta Operaattori jättänyt hanke-ehdotuksen osaan kunnasta Leppävirta Nilsiä Juankoski Varkaus Tuusniemi Kaavi Ei jätettyjä hanke-ehdotuksia Valokuituliittymät käytössä Mikäli olet kiinnostunut liittämään kiinteistösi valokuituverkkoon, ole yhteydessä rakentajiin: Kaisanet www.kaisanet.fi p. 0800 398 344 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta www.rtvonetti.fi p. 044 721 5054 Alustavat runkoverkkokartat www.pohjois-savo.fi Savon Kuitu www.savonkuitu.fi p. 017 815 500
Mitä kaikkea valokuidulla saa? Internet-palvelut Tökkiikö yhteys? Internet ei ole pelkkää hupia ja viihdettä, vaan entistä tärkeämpi osa arjen hallintaa ja asioiden hoitamista: nopeutuvassa tahdissa myös lakisääteisiä palveluja viedään ja käytetään netissä. Sähköisten kanavien käyttö kuuluu myös yhä useamman työpäivään, elinkeinon harjoittamiseen ja yrittämiseen. Luotettavan laajakaistayhteyden avulla asioit sähköisesti helposti ja nopeasti. Huippunopealla laajakaistalla työskentelet tehokkaasti myös kotitoimistolla, sillä tieto siirtyy kumpaankin suuntaan erittäin nopeasti. Televisio Kärsitkö huonosta television näkyvyydestä? Valokuitu tuo haja-asutusalueille täysin uuden tavan katsella tv:tä sekä runsaan valikoiman tv-kanavia ja tilausvideoita. Myös teräväpiirtolähetyksiä voi katsella häiriöttä valokuidun avulla, tulevaisuudessa tarjolla ovat lisäksi 3D-lähetykset. Verkon kautta toimiva internet-pohjainen televisio IPTV tuo televisio-ohjelmat nähtäville suorina lähetyksinä tai jälkikäteen katsottavina ohjelmia voi myös tallentaa. Puhepalvelut Kuuluuko kännykkä? Verkkoon liitettävällä puhelimella voi soittaa mihin tahansa matka- tai lankapuhelimeen. Tällöin puhe siirtyy valokuituverkon kautta perinteisen puhelinverkon sijasta. Muista kotitalousvähennys! Tietoliikenneyhteyksien asennus ja kunnossapito oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Vähennyksen voi saada huippunopean laajakaistan asennustöistä. Vähennysoikeus ei koske uudisrakennuksia. Vähennyksen voi tehdä myös yritysverotuksessa. Turvapalvelut Kävikö mökillä kutsumaton vieras? Valokuituverkon kautta erilaiset turvallisuutta lisäävät etävalvonta- ja hälytyspalvelut toimivat luotettavasti. Valokuituyhteyden ja valvonnan kautta tehostuu myös tuotantotilojen, kuten navetoiden, toimintavarmuus. Hyvinvointi- ja terveyspalvelut Onko hoitoon jonoa? Erilaisia hoiva- ja terveyspalveluita on mahdollista tarjota valokuituverkon kautta. Esimerkiksi lääkäri voi olla yhteydessä potilaaseen huippunopean näköpuhelinyhteyden avulla. Juankoskella on aloitettu kosketusnäyttöpäätteiden kautta etäkotipalvelun tarjoaminen syrjäseuduille. Kehittyvien hoivapalveluiden avulla vanhusten on mahdollista asua kotona pidempään. Etätyöskentely ja koulutuspalvelut Lentäisikö ajatus paremmin aallon liplatuksessa? Huippunopea laajakaista tuo täysin uudenlaiset työskentelymahdollisuudet haja-asutusalueiden kotitoimistoihin tai vaikka kesämökin kuistille. Esimerkiksi nopeaa tietoliikenneyhteyttä vaativat videoneuvottelut ovat valokuidun avulla mahdollisia. Myös oppilaitokset voivat hyödyntää nopeaa nettiyhteyttä tarjoamalla uudenlaisia tapoja opiskella. 6 7
Mietitkö vielä oman ratkaisun tekemistä? Haluaisitko tietää enemmän liittymisestä, liittymisen eduista ja sen mukanaan tuomista palveluista? Onko kylälläsi tarvetta yhteiselle keskustelutilaisuudelle? Tarvitsetko koulutusta valokuidun käyttöönottoon? = Pysy kärryillä rakentamisen etenemisestä ja tilaa uutiskirjeemme! Kaista Savoon lisää tietoa, osaamista ja kiinnostusta valokuituverkoston rakentumiseksi maakuntaamme. Hankkeen rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Savon ELY-keskus. Pysy kaistalla ja ota yhteyttä: Paula Seppänen Viestintäpäällikkö 020 746 4646 kaista.savoon@futuria.fi Sisä-Savon seutuyhtymä Jalkalantie 6 77600 Suonenjoki www.kaistasavoon.fi Myös Facebookissa