9 2015
PÄÄKIRJOITUS Muukalaisena maailmassa MONIKULTTUURISUUDESTA HERÄSI Suomen kesässä mielipiteiden myrsky. Monet peräänkuuluttivat käsitteiden tarkempaa määrittelyä, jotta hedelmällistä dialogia voitaisiin ylipäätään käydä. Muuten tuloksena on vain rajalinjoja jyrkentävä inttäminen. Useat kirkkomme vaikuttajat havahtuivat jyrkentyvien asenteiden ilmastonmuutoksen. Puheenvuoroissaan, puolustaessaan monikulttuurista Suomea ja tuomitsemalla kaikenlaisen rasismin, he ovat palauttaneet mieliin historian opetuksia, ihmiskäsitystä ja jakamatonta ihmisarvoa Jumalan luomassa maailmassa. Yksinkertaisimmillaan kirkon viestin ajassamme voisi kiteyttää tutun lasten virren sanoihin: Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Muukalaisuuden tunto on jokaista koskettava tosiasia. Se koskettaa niin muualta muuttaneita kuin samalla seudulla syntyneitä ja kasvaneita. Vieraus ja ulkopuolisuus näyttäytyvät pelkona, joka pahimmillaan purkautuu vihaisina sanoina ja tekoina. Vanha ja koeteltu lääke näihin pelkoihin on edelleenkin kohtaaminen, tuntemattomaan tutustuminen ja vieraanvaraisuus. Muukalaisuuden tunnoista nousevaa uskoa Jumalaan kuvataan kaipaukseksi, ikäväksi ja ikävöinniksi. Hengellisessä kielessä toistuvat usein ajatukset kahdesta maasta ja maailmasta, jatkuvasta matkan teosta vaivoineen ja iloineen. Baabelista kaivataan Siionin virtain varsille, niin kuin 1920-luvulla Siionin virren kirjoittanut ja vieraaseen kaupunkiin muuttanut runoilija kuvasi tuntojaan Tammerkosken varrella. Mitä hän ikävöi, minne hän kaipasi? kauas ja etäälle, tai joista kuolema on erottanut. Tulevaisuuteen suuntautuvaa kaipausta kutsutaan toivoksi. Siinä kaivataan edessä olevaa, tulevaa ja parempaa. Tietä katsellaan ja kuljetaan eteenpäin uskon varassa. Matkaa tuntemattomaan tehdään yhdessä, jakamalla omastamme ja etsimällä rohkeutta Jumalan armosta. Sotkamon herättäjäjuhlien kalliiden sadepisaroiden keskellä pidetyissä useissa puheissa käsiteltiin ja otettiin kantaa ajankohtaisiin monikulttuurisuuden teemoihin. Juhlilla meitä ja maamme vallan käyttäjiä rohkaistiin katsomaan avaralle ja silmin avoimin, jakamaan omastamme ja kantamaan vastuuta muuttuvassa maailmassa lähellä ja kaukana. Vaarojen tiellä rohkaisumme ja turvamme on Jumalassa, kaiken elämän Luojassa ja syntisten Vapahtajassa. Hän kantaa ja vie. SIMO JUNTUNEN ANTTI RINTALA Elämässä ikävä ja kaipaus kohdistuvat kahtaalle, menneeseen ja tulevaan. Usein täällä kaivataan mennyttä, menetettyä ja taakse jäänyttä. Milloin kaivataan lapsuuteen, kotiin, milloin sodissa menetettyihin seutuihin tai rakkaita ihmisiä, jotka ovat jääneet Tilaushinnat: Kotimaa määräaikainen 12 kk 53 e, kesto 48 e, määräaikainen 6 kk 28 e, 3 kk 14 e, opiskelijatilaus 12 kk 38 e. Ulkomaat määräaikainen 12 kk 73 e, kesto 68 e. Tilaushinnat sisältävät 10%:n arvonlisäveron. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: 0400 806 291 tai hk@h-y.fi Julkaisija: Herättäjä-Yhdistys ry Kustantaja: Päätoimittaja: Simo Juntunen, 050 337 1535, simo.juntunen@h-y.fi Toimitussihteeri: Johanna Sointula, 040 719 7664, johanna.sointula@h-y.fi Toimitusneuvosto: Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikunta Toimituskunta: Hannu Haukkala, Artturi Kivineva, Maiju Lemet tinen, Salla Ranta, Joona Raudaskoski, Visa Vilkuna, Mirja Vuoristo ISSN 0783-4284 Taitto: Kotimaa Oy Seuraava lehti: 5.10. 2015 Ilmoitushinnat: koko mv neliväri koko mv neliväri 1/1 1020 1210 1/2 570 680 1/4 290 340 1/8 165 200 Lehden maksut: POP IBAN: FI44 4747 1020 0016 55 Hengellinen Kuukauslehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Myös äänilehtenä. Lehti ei säilytä eikä palauta tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia. 2
SISÄLTÖ MERJA KAIVO-OJA KUVAAJA TYTTI LINTUNEN JOONAS TIKKANEN 2 Pääkirjoitus, Simo Juntunen 4 6 Luojan suurta kunniaa luodut kaikki laulakaa, Sotkamon herättäjäjuhlat, Johanna Sointula 7 Kolumni, Pia Ruotsala 8 9 Valo hartauskirjoituksia, Olli Seikkula ja Reijo Mattila 10 Lohduksi, Tuula Oikarinen 11 13 Erään körtin tarina, Martti Puhakka 14 Maallikkoja kokoontui herättäjäjuhlilla, Johanna Sointula 16 17 Rippikoulussa saa uusia kavereita, ajatuksia, suunnitelmia, Johanna Sointula 18 20 Jumalan siunausta. Matkakertomus Pohjois-Thaimaan vuorilta Bangkokiin, Katariina Kiilunen ja Tero Massa 21 Luin kirjan 23 Lapset, Merja Kaivo-oja 24 Lehtikatsaus, Vesa Nuorva 25 Seurat 29 Aholansaaren uutisia, Tytti Lintunen Wanhan Karhunmäen uutisia, Pirita Punkari 30 Korpit, Mika Ijäs 31 Sanat sanotut, Jaakko Mäkeläinen Takarivi, Jaakko Löytty 32 Heikon turva ja toivo, Esa Oikarinen TIMO MUSTONEN Sotkamon herättäjäjuhlat 3. 5.7. 2015 En pelkää vaarojen matkaa 4. En pelkää siis vaarojen matkaa, hän silloinkin kantaa ja vie, kun polku on synkeä, kaita on tie. Voin kanssansa taivalta jatkaa. Hän vastakin auttava lie. 6. Soi, virteni, kiitosta Herran. Hän aivan on ihmeellinen, kun suurinta syntistä armahtaen hän, laupias, lahjana kerran suo rauhansa taivaallisen. Siionin virsi 173 3
Luodut kaikki laulakaa 4 Sotkamon herättäjäjuhlien tunnus, En pelkää vaarojen matkaa, oli mahdollista kokea ja kuulla viikonlopun aikana monin tavoin. Herättäjäjuhlien antia rikastuttavat juhlapaikkakunnan ja -seudun historia sekä alueen ihmisten kokemukset ja tarinat siitä, mikä on antanut heille voimaa? Mitkä ovat täällä ne kestävät sanat, jotka ovat kannatelleet sukupolvesta toiseen? Herättäjäjuhlilla havahtuu usein siihen, että ne ovat todella juhlat. Juhlia on valmisteltu, sinne on kutsuttu vieraita, joita sitten palvellaan. Juhlien järjestäjät ovat luoneet juhlille kauniit, juhlavat puitteet ja ohjelma on mielenkiintoista. Siionin virret ovat juhlien perusvire, ne yhdistävät juhlakansaa. Perjantaina aamupäivällä virsi kuljetti herättäjäjuhlavieraita Hiidenportin kansallispuistossa. Hiidenportin alkuvoimainen rotkomaisema on vaikuttava näky, reissua mainostettiin juhlaoppaassa. Retken vetäjinä toimivat opas Aarno Peltonen, veisaaja Mauno Kuvaja ja pastori Antti Lankinen. Reilut sata reissaajaa koki unohtumattoman elämyksen kainuulaisissa korpimaisemissa. Ole, Herra Jumalani, itse matkaoppaanani Heti reissun alussa hiljensi mieltä oppaan kertoma tieto Kainuun maaperästä. Vaaramaiseman kiviaines on iältään yli 2 000 miljoonaa vuotta ja kuuluu eurooppalaiseen Karelidien vuoristoon. Rapautumisesta huolimatta peruskallio on kestänyt. Sunnuntaina Sotkamon herättäjäjuhlien päätösseuroissa rovasti Tuomo Ruuttunen kertoi sitten, miten nämä tosiasiat liittyvät Sotkamon herättäjäjuhlien juhlatunnuksiin 1971 ja 2015. (https:// www.h-y.fi/2352-tuomo-ruuttunen) Vaikka polku näin. Nousee vastamaata, enpä levähtäin seisahtua saa-
JOHANNA SOINTULA Luojan suurta kunniaa ta. Aion perille. Juhlaan vuorelle. (SV 167). Veisaaja Mauno Kuvaja lähti johdattamaan vaeltajia kohti Kovasinvaaran autioitunut tilaa. Metsäpolulla huomasi pian, miten yhteinen matka yhdistää muukalaisia. Toinen toisestaan pidettiin huolta, ohjattiin vaikeiden paikkojen yli ja tarjottiin Offia, kun hyttyset kävivät kimppuun. Kovasinvaaran autioituneella tilalla näimme kaskiviljelyn jälkiä ja lukuisia kivikasoja siellä täällä. Aarno Peltosen mukaan ne kertoivat tilan isännän elämäntyöstä. Raataja keräsi kivisiltä pelloiltaan väsymättä kiviä, koska oli ottanut todesta kuulemansa neuvon: Kierrä älä kiroa!. Työn jälki ei ole kadonnut 300 vuoden jälkeenkään! Ehkä työn motiivina oli silloinkin pyrkimys saada lapsilleen jotain parempaa, kuin mitä itsellä oli ollut, Peltonen sanoi. Maan, taivaan Herra, Luoja, Isämme, Jumala vuotuisen kasvun tuoja (SV 300), veisasimme. Mauno Kuvaja vertasi tilan isännän elämää Paavo Ruotsalaisen elämään ja aloitti virren: Voimasi anna voimaksi tietäsi käydäkseni. Sanasi anna oppaaksi, valoksi vaiheitteni. (SV 282:4) Antti Lankinen puhui ihmisen vastuusta Jumalan luomassa maailmassa. Hän kertoi alueen suojelun myötä paljastuneen, että siellä eli noin 350 perhoslajia! Tämä alue on kuin pommisuoja. Se tarjoaa elintilan sille kirjolle, joka on myös Jumalan luomaa ja mahdollistaa Jumalan luomistyön säilyttämisen tulevillekin sukupolville. Elämä on ihme, Lankinen sanoi ja luki Raamatusta: Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. (Hepr.11:3) Vaeltajat lähtivät taipaleelle kohti Hiidenportin jykeviä rotkomaisemia. Aurinko paistoi ja hiki nousi otsalle. Herra, Herra, älä heitä. Kasvojasi älä peitä. Korjaa korven matkalaista. Hoida, tue horjuvaista. (SV 137) On juhla taivasalla-kantaatti kuultiin herättäjäjuhlien perjantai-iltana Sotkamon kirkossa. Vaellus päättyi Palolammin opastuspaikalla, missä matkalaisia odottivat Tipasojan kyläyhdistyksen järjestämät kahvittelut. Matkan vaivat unohtuivat ja kiitollisuus täytti mielen monin kerroin, kun Kuvaja aloitti virren: Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa Luoja suurta kunniaa! (SV 279) Moniäänisesti soinut virsi nosti silmät erämaajärven yli taivaan sineen. Virsi on kuin lähin ystävä Näin väittää tämä Hiidenportin vaelluksen veisaaja, eläkkeellä oleva Kuhmon seurakunnan suntio Mauno Kuvaja. Virsi lohduttaa, muistuttaa ja kehottaa, hän perustelee väitettään. Siionin Kanteleen ja Virsikirjan virret tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena. Siionin virsiä hän kuuli ensimmäisen kerran 4-vuotiaana naapurissa, muistoseuroissa. Lempivirsinäni ovat säilyneet Käy isänmaata kohti ain ja Kiitos olkoon Jumalalle. Voi mihin raukka juoksisin - virrestä on tullut elämäni varrella läksyvirteni, koska se puhuttelee, kutsuu ja hoitaa. Kuvaja on järjestänyt virsivaelluksia myös kotiseurakunnassaan ja toimii siellä Herättäjä-Yhdistyksen työssä monin tavoin. Tarkan sävelkorvan omaavana virret ovat hänen ominta aluettaan. Hänet tunnetaan myös seurapuhujana, Sotkamon herättäjäjuhlilla Kuvaja puhui torstaina Talkooseuroissa. Isonkyrön herättäjäjuhlien seurapuhe löytyy täältä: https://www.h-y. fi/708-mauno-kuvaja. Siionin virret ovat elävästä elämästä, rukousta, joka jatkuu ja jatkuu. Niissä on mielestäni paljon yhteistä ortodoksisten veisujen kanssa. Molemmissa vaikuttaa pohjavireenä ajatus suuresta Jumalasta ja pienestä ihmisestä, Mauno Kuvaja miettii. On juhla taivasalla Perjantai-iltana Sotkamon kirkko täyttyi ääriään myöden, kun On juhla taivasalla -kantaatti sai kantaesityksensä. Directus cantus et musices Risto Vähäsarjan säveltämän ja rovasti Jorma Sutisen sanoittaman kantaatin esittivät Kajaanin, Sotkamon ja Kuhmon Mieslaulajat, Sotkamon vahvistettu kirkkokuoro, lapsikuoro Aurinko, solistina toimi Pertti Rusanen ja johtajana Harri Komulainen. Soitinyhtyeessä 5
Virsivaeltajat Kovasinvaaralla. Sotkamon herättäjäjuhlien seurapuheita, juttuja ja kuvagalleria: https://www.h-y.fi/juhlat soittivat Jyri Laitila, Matti Makkonen, Olli Pautola ja Risto Vähäsarja. Kantaatin aluksi lapset lauloivat Risto Vähäsarjan johdolla Aurinkolaulun ja ottivat yleisönkin mukaan laululeikkiin Olen aurinko, olen aurinko minä! Olet aurinko, olet aurinko sinä!. Lasten ilo ja välittömyys tarttuivat ja yhdistivät juhlaväkeä. Vieressä istuvasta ja vieraastakin tuli näin tuttu, yhteisen juhlan vietto sai alkaa. Kantaatin 10 laulua kuljettivat kuulijaa pitkin elämän arjen vaiheita. Jumalanpalvelustakin se muistutti, koska lauluissa oli kuultavissa synnintunnustus ja synninpäästö, rukoukset, yhteisvastuu, kiitos ja ylistys sekä matkaan lähettäminen. Ensimmäinen laulu Ääretön on maailmasi loi perustan koko esitykselle. Ääretön on maailmasi, Luoja, Isä taivaitten. Läsnä myös on rinnallasi Poika, Sana ikuinen. Hengen kautta toteutat työsi pienet, suurimmat. Pesislaulu kertoi rennosti sotkamolaisesta osaamisesta. Oulujärven seurakunnan juhlaveisu oli omistettu Väinö Vähäsarjan 1920 2011 muistolle. Kotikirkko-laulu soi hartaana tunnelmoiden seurakunnan yhteisiä juhlapyhiä. Kantaatin nimilaulu On juhla taivasalla kertoo kauniisti herättäjäjuhlista. On juhla taivasalla alussa heinäkuun ja kansa nurmikolla, myös alla puun. On harras juhlakenttä ja liike ihmisten, kun käsi koskee kättä ystävän tavaten. Lopuksi laulettiin yhdessä kuorojen kanssa. Vuorilta valo nyt tulvii maailmaan, aurinko poistaa usvan hämärän. Herätkää aamuun, rientäkää katsomaan, aurinko poistaa usvan hämärän. Puhjetkaa iloon, puhjetkaa kiitokseen, taivas on avoin meille kaikille. Laulakoon sydän jokaisen murtuneen, taivas on avoin meille kaikille. Laulun sanat ja niiden toisto, sävel sekä sovitus täydensivät niin hienosti toisiaan, että ihan kuin se olisi nostanut paatuneen ja väsyneenkin mielen hämmästelemään: Luotujen kanssa alttarin äärellä cantate omnes Deo gloria! Taivaitten joukot enkelten äänillä cantate omnes Deo gloria! Laulu nousi korkeuksiin. Kun oma ääni ei enää yltänyt, kantoivat kuorot ja kirkkokansan harras laulu. Vielä viimeisimpänä soi kuulas trumpetin ääni kiitosta ja ylistystä. Hyvyyden koskettamina juhlaväki lähti kiitollisin mielin jatkamaan matkaa. Kiitos herättäjäjuhlista Sotkamossa Herättäjäjuhlat vietettiin Sotkamossa 3. 5.7.2015 avoimen taivaan alla vaarojen maisemissa. Taivas antoi tasapuolisesti runsaita sateita ja väliin hieman auringon lämpöä kaikille juhlavieraille ja -järjestäjille. Sanan viljely, virsien veisaaminen yhdessä sekä juhlien runsas ohjelma toivottavasti ravitsi ja kostutti myös sielujamme. Kasvun antaa Jumala ajallaan ja tavallaan. Herättäjä-Yhdistys kiittää kaikkia juhlien järjestelyihin ja toteutukseen osallistuneita. Talkoolaisina annoitte kalleintanne; omaa aikaanne ja osaamistanne juhlien erilaisissa palvelutehtävissä. Lämmin kiitos Sotkamon kunnalle ja Sotkamon seurakunnalle kumppanuudesta juhlien järjestämisessä. Kiitämme juhlavieraita, jotka kolehdein, esirukouksin ja monin tavoin osoititte työhömme tukea. Ensi vuonna, jos Luoja suo, herättäjäjuhlat järjestetään Vantaalla tunnuksella Kahden maan kansalainen. Satoi tai paistoi niin armo riittää ja kantaa yhteisellä matkallamme. Herättäjä-Yhdistyksen puolesta JUKKA HAUTALA, puheenjohtaja SIMO JUNTUNEN, toiminnanjohtaja 6
KOLUMNI TERO RUOTSALA Samaa sukua PIA RUOTSALA Hengellisen Kuukauslehden kolumnisteina vuorottelevat kirjailija ja kriitikko Kari J. Kettula Turusta, perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvoja Markku Orsila Seinäjoelta, yhteiskuntatieteiden tohtori Irene Roivainen Tampereelta ja lähetystyöntekijä Pia Ruotsala Virosta. Kesällä on tullut tavattua sukua. Huvittavaa on huomata itsessään yhtäläisyyksiä sukulaisiin ja erityisiin luonteenpiirteisiin liittyen todeta kuin yhdestä suusta: Sellaisiahan me olemme. Usein juuri samankaltaisuus tai sen odotus aiheuttaa suvuissa kitkaa, mutta joukkoon leimautuminen vahvistaa minuutta. Usko säilyy polvesta polveen vain rakkauden sitein. Kylmä sydän kantaa hukkaviljaa ja työntää aran etsijän etäälle Kristuksesta. Vaatimuksiin ja pelkoon perustuva kristillinen kasvatus etäännyttää ei pelkästään perheenjäseniä toisistaan, vaan myös rakkauden lähteestä. Virossa tapaan aikuisia, jotka kertovat suvussaan olleen kristittyjä. Kaikki heistä eivät neuvostoaikana paljastaneet lapsilleen tai lapsenlapsilleen sitä, että heidät oli kastettu ja konfirmoitu. Jotkut virolaiset ovat lähteneet etsimään hengellisiä juuriaan löydettyään ullakolta isovanhempien rippikoulutodistukset. Tämä juurien etsintä on tuonut heidät aikuisrippikouluun ja kirkon jäseneksi. Tuo jäsenyys on jotain syvempää kuin veriside, moni kuvaa löytäneensä itselleen perheen. Tähän liittyy kokemus lämpimästä ja hyväksyvästä vastaanotosta. Samankaltaisia kokemuksia kertovat myös uudet Herättäjäjuhlilla kävijät. Kuulun Viron kirkon diakoniakomissioon, joka on tänä kesänä aktiivisesti osallistunut yhteiskunnalliseen pakolaispolitiikkaan. Keräsimme vastaanottoa valmistelevalle elimelle listan näkökulmista, jotka tulisi huomioida pakolaisten vastaanottamisessa. Samaan aikaan Viron kirkon sisällä virisi keskustelu siitä, voiko kirkko puoltaa muiden kuin kristittyjen pakolaisten vastaanottoa. Syvällä elää muukalaispelko ja omien puolustaminen. Mielestäni laajennetun perheen tehtävä on rakastaa joukkoon myös ei-biologiset jäsenet. Voin kysyä itseltäni: Miten otan vastaan vieraan, miten osoitan vieraanvaraisuutta? Voin myös pohtia miten toivoisin itse tulevani vastaanotetuksi ja miten olen oppinut välittämään tai vastaanottamaan lämpöä. Vanhempien ja perheen tehtävä on rakastaa, kannustaa ja rohkaista lasta. Kun kelpaa omille vanhemmilleen omana itsenään, voi aavistaa jotain taivaallisesta rakkaudesta ja on helpompi hyväksyä erilaisuutta. Unelmoidakseen toisenlaisesta, tasapuolisesta ja muualta muuttaneita suvaitsevasta maailmasta on saatava ensin kokemus hyväksytyksi tulemisesta. Sinä olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa ja kuka tahansa on yhtä arvokas kuin sinä. Kutsu maailman köyhien auttamiseen koskee meitä jokaista muistuttaen samalla omasta köyhyydestä, joka voi muuttua rikkaudeksi toisen kyyneleitä kuivatessa. Hyvät perhesuhteet ovat ihmiselle voimavara, joka kantaa läpi elämän. Olisiko niin, että kodin ilmapiiri luo kristillisen uskon perustan? Sellaisenaan vanhemmilleen kelpaava lapsi voi kokea kelpaavansa taivaan lapseksi, ei tekojensa tähden tai niistä huolimatta, vaan rakkauden tähden. Tuota taivaallista lämpöä emme voi Pohjolassa omistaa, vaan meidät kutsutaan sitä jakamaan sinutkin, rakas lapsi. 7
VALO Anna voimia ja rakkautta OLLI SEIKKULA KUN VUOSI sitten tein kesälomalta paluuta töihin, tuntui kuin koko maailma olisi skidzonnut. Jakautunut. Revennyt kahtia. Tullut hulluksi. Tuntui kuin kaikkialla ihmiset olisivat kääntyneet toisiaan vastaan. Jakaantuneet meihin ja heihin. Sota oli palannut Eurooppaan. Ja tuntui, että pitkästä aikaa sota oli todellinen mahdollisuus myös meillä. Tätä kirjoittaessani teen taas paluuta kesälomalta töihin. Ja tuntuu, että Suomi olisi skidzonnut. Jakautunut heihin ja meihin. Tuntuu kuin sota olisi tullut ihmisten välille. Tuntuu kuin monien mielestä yhtäkkiä olisi oikeus vihata. Viha on tullut lähelle. Mutta on silti minusta kaukana. Olen luullut tuntevani monenlaisia ihmisiä. Silti vasta poliisin tiedotteesta huomaan, että valheeseen perustuvaa rasistiseen vihaan kiihottavaa postausta on jakanut yli kolmetuhatta ihmistä. Kuinka moninkertainen määrä ihmisiä on lukenut ja ollut samaa mieltä? Keitä nämä ihmiset ovat? Ja missä he ovat? Ja kuinka he voivat häpeilemättä kirjoittaa omalla nimellään ja kuvallaan? Työt alkavat. Tuovat omat murheensa, ilonsa, kiireensä ja sisältönsä elämään. Ympäröivän maailman murheita on taas vähemmän aikaa miettiä. Mahdanko kohdata näitä ihmisiä työssäni? Kuinka moni mielessään kyräilee: tunge se armo, rakkaus ja hyväksyntä...? Nyt jo tiedän, että tulen kohtaamaan välinpitämättömyyden ja rakkaudettomuuden ehkä jopa vihan eri tavoin haavoittamia. Mutta myös moninkertaisen määrän rakastettuja. Ja ihmisiä, joiden vilpittömyys, rakkaudellisuus ja omastaan jakaminen antaa toivoa. Hyvä Jumala. Auta minua hoitamaan oma leiviskäni. Varjele välinpitämättömyydeltä. Anna voimia ja rakkautta. Auta tuntemaan. Auta olemaan tuntematta liikaa. Auta elämään sinun armostasi palvellen ja rakastaen. Aamen. Palstalla kirjoittavat Kati Nissi Enosta, Anna-Liisa Kiviaho-Leinonen Pieksämäeltä, Olli Seikkula Oulusta ja Marjatta Nuutinen-Koittola Nurmosta ARTTURI KIVINEVA 8.käsky Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat toisiaan. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan. http://www.evl.fi/katekismus 8
Palstalla kirjoittavat Eeva Eerola Alavieskasta, Reijo Mattila Kuopiosta ja Hannu Palmu Laitilasta Armon auringon alla REIJO MATTILA HANNU OVASKA Kiitollisuuden sunnuntai Ps. 136:1-9, 25-26 Neh. 8:5-10 1.Tess. 5:16-24 Matt. 11:25-30 SV 173 KIITOLLISUUDEN SUNNUNTAIN Psalmi 136 on puhutteleva. Siinä on 26 jaetta, jokainen päättyy sanoihin: Iäti kestää hänen armonsa. Psalmi vyöryttää silmien eteen Jumalan ihmeteot. Ne kertovat Jumalan suuresta hyvyydestä. Ensin taivaat ja maanpiiri julistavat hänen kunniaansa. Sitten esiin nostetaan Israelin kansan historian tapahtumat, Egyptistä vapautuminen, erämaavaellus ja luvatun maan saavuttaminen. Koko psalmi on Jumalan tekojen mieleen palauttamista ja niiden kiitollista muistamista. Syvällisin kiitollisuuden aihe on Jumalan armo ja luottamus siihen, että se kestää iäti. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. (Ps.63:4) Armo on Uudessa testamentissa olennaisesti lahjoitettua, ilmaista, ja sitä se on jo Vanhassa testamentissakin. Paavalille se on kaiken suorituksen vastakohta. Se ei perustu ihmisen tekoihin muutenhan armo ei olisi armo. (Room.11:6) Armo tuli todeksi, kun Jumala antoi meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Säteilevän auringon lailla Jumala tekee hyvät tekonsa meidän pelastuksemme tähden. Nämä herättävät ihmisessä kiitollisuuden reaktion. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. (Ps.103:2) Rukoilijan kiitos nousee usein kärsimysten ja sisimpää raastavan synnintunnon keskeltä. Juuri tätä pimeyttä vasten näkyy Jumalan armo kirkkaimpana. Murheen alla veisaa Siion heleimmin Herralle kiitosta. Elämän syvissä vesissä armo merkitsee sitä, että olemme Jumalan hyvyyden ja pitkämielisyyden täysihoidossa. Minulle syntiselle armo tuo turvatun aseman, rauhan ja levon. Jeesus sanoo meille: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11:28) 9
LOHDUKSI Anja Romu Luumäeltä, Eija Valli Haapajärveltä, Aila Pääkkö Hangosta ja Tuula Oikarinen Paltamosta Sydämen kohdalle TUULA OIKARINEN TÄHÄN HETKEEN tarttuminen merkitsee minulle sitä, että uskon Hänen ohjaavan tekemisiäni juuri nyt. Se liittyy jokapäiväiseen ja jokahetkiseen rukoukseen, kääntymiseen arkiaskareitten keskellä Jumalan puoleen. Tänään tartuin uudelleen Pirkko Siltalan kirjaan Vanhuus. Se ajanjakso odottaa jo MATTI LEINONEN ovella. Jos Jumala suo. Selasin kirjaa, katselin alleviivauksia. Vanhuus ei ole vain kärsimystä ja luopumista, vaan me saamme silloinkin jättäytyä Isän käsiin, jopa uudistua. Elämässämme on paljon kynnyksiä, jotka meidän on pitänyt ylittää. Voimme ylittää kynnyksen rohkeasti tai sitten jäädä peloissamme seisomaan kynnyksen taakse. Annammeko tilaa uudelle, jossa voimme korjata ja eheyttää menneitä vaikeita kokemuksia ja antaa niille uusia merkityksiä. Vain astumalla kynnykseltä eteenpäin voimme löytää uusia mahdollisuuksia elämäämme. Viimeisellä kynnyksellä risti kantaa. Rainer Maria Rilke kirjoittaa lohduttavia sanoja matkalla uuteen: Kaiken, myös ennalta kokemattoman on oltava mahdollista. Meiltä kysytään itse asiassa vain rohkeutta: rohkeutta oudoimman, ihmeellisemmän ja selittämättömimmän edessä. Ei pidä säikähtää, jos eteemme nousee suuri suru tai jos levottomuus hämmentää meitä. Voimme ajatella, että meille on tapahtumassa jotakin. Elämä ei ole meitä unohtanut, vaan pitää kädestä eikä päästä putoamaan. Miksi sulkisitte mielestänne kaiken rauhattoman ja ikävän, kun ette vielä tiedä, mitä nämä vaikeat asiat aikovat tehdä teidän parhaaksenne olkoonkin että ne nyt tuntuvat epämieluisilta. Kävimme Savossa ostamassa omenapuun taimia. Sellaisia, jotka menestyvät pohjoisessakin. Pienessä kylässä heinikossa, kukkien ja mansikantaimien keskellä kasvoivat omenapuut, jotka jo tekivät hedelmää. Eräs mies ohjasi meidät portista sisään omenatarhaan. Sen keskelle oli rakennettu pieni pyöreä katos tuoreesta puusta. Lattia oli tehty punatiilen puolikkaista. Katoksessa seisoi vaaleansiniseen pukeutunut hento nainen. Hän tervehti lämpimästi. Olimme saapuneet sielunmaalarin juhlakiertueen päätepisteeseen. Vaikka tilanne oli uusi ja outo, minäkin asetuin hänen mallikseen. Sinun kohdalla haluaisin jättää koko kankaan valkoiseksi. Valkoinen tarkoittaa unelmia. Yllättäen taulusta tulikin kokonaan violetti, väri josta en oikein koskaan ole itselläni pitänyt. Vain pieni valkoinen aukko jäi tauluun. Ja risti kylkeen, sydämen kohdalle. 10
Salme Pöyhönen (nyk. Kotivuori) isovanhempiensa Taavi ja Anna Pöyhösen seurassa noin vuonna 1970. Erään körtin tarina... Muistan äitini kertoneen, että hän oli junamatkalla Liperistä syntymäkotiinsa Utajärvelle 1940-50 lukujen vaihteessa tavannut miehen, joka merkillisyytensä vuoksi oli jäänyt hänen mieleensä. Mies oli ollut sokea, vaikka sitä oli ollut vaikea uskoa päällepäin, niin luontevasti tämä oli liikkunut ja toimittanut asioitaan. Äitini mieleen oli jäänyt erityisesti miehen taskukello, jonka kellotaulussa olevia pieniä nystyröitä tunnustelemalla mies oli selvillä ajan kulusta. Runsaat puoli vuosisataa äitini junamatkaa myöhemmin tuli sattumalta ilmi, että hänen tapaamansa mies oli läheisen työtoverini, Turun museokeskuksen tutkijan Salme Kotivuoren (o.s. Pöyhönen) isänisä Taavi Nestori Pöyhönen (1893 1976). Olin aloittanut Salmen kanssa opiskelut samoihin aikoihin ja työskentelimme samassa työpaikassa kymmeniä vuosia. Kun työtoverini kertoi isoisästään, hoksasin että hänhän on se sama henkilö, jonka äitini oli aikoinaan tavannut junamatkallaan. Monet kerrat jututin Salmea pyytäen kertomaan isoisästään, seuraava tarina perustuukin häneltä saamiini tietoihin. Suomen Sokeain Kristillinen yhdistys myönsi vuonna 1972 Taavi Pöyhöselle hopeisen ansiomerkin hänen yhdistyksen ja näkövammaisten hyväksi tekemästään työstä. Näkövamma ei estänyt kauppiaana toimimista Taavi Pöyhönen oli syntynyt Hankasalmella vuonna 1893. Nuorena miehenä hän työskenteli Keravalla kauppa-apulaisena päätehtävänään hevoslähettinä toimiminen. Kun kansalaissota syttyi, hän lähti pois Keravalta, koska ei halunnut osallistua kummankaan osapuolen välienselvittelyihin. Sen jälkeen hän toimi kauppiaana eri puolilla Suomea 1920-luvun loppupuolelle saakka. Juuan Vuokon kylään hän perusti vuonna 1929 sekatavarakaupan. Pöyhönen oli ollut pienestä pitäen likinäköinen ja sairastettuaan espanjankuumeen hän menetti näkönsä täysin noin 30 vuoden iässä. Itsenäiseksi kauppiaaksi ryhtyminen oli näkövammaiselta mieheltä rohkea teko. Kaupanteko omassa puodissa sujui kuitenkin hyvin. Korvaamattomana apuna hänellä oli puoliso Anna, ja lisäksi Taavia auttoi se, että tavarat olivat hyvässä järjestyksessä, aina omilla paikoillaan. Kaupan pitoa jatkoi Taavin ja Annan poika Esko, joka hoiti puolisonsa Helmin kanssa myös kaupparakennuksessa sijaitsevaa postitoimistoa 1970-luvulle saakka. MARTTI PUHAKKA 11
Menetettyään näkönsä Taavi joutui kehittämään muita aistejaan kompensoidakseen näkökyvyn menetystä. Hän oppi suoriutumaan arkipäivän askareistaan niin taitavasti, että oli vaikea uskoa, että hän oli sokea. Hän ei suinkaan surkutellut sokeuttaan eikä tyytynyt asustelemaan tutussa kotipiirissä vaan matkusteli ympäri Suomea junalla ja linja-autolla. Taavi matkusteli yksin, mutta rohkeni pyytää tarvitessaan apua. Herättäjäjuhlien seuroja ääninauhalle Taavi Pöyhönen oli harras kristitty, joka tunsi herännäisyyden läheiseksi suunnaksi. Hän oli herättäjäjuhlien vakituinen kävijä. Hän ei tyytynyt pelkästään painamaan siellä kuulemiaan asioita muistiinsa. Kun markkinoille tuli kelanauhureita, magnetofoneja, Taavi hankki sellaisen ja alkoi nauhoittaa herättäjäjuhlien puheita ja virsien veisuuta. Ensimmäisen nauhurinsa hän hankki vuonna 1956. Sen mukana kuljettaminen vaati melkoisesti vaivaa, sillä se oli suurikokoinen ja hyvin painava. Hengellisiä seuratilaisuuksiakin tallentui ääninauhalle. Taavi piti myös puheita seuroissa, joita järjestettiin hänen kotonaankin. Aku Räty kuului Taavin tuttavapiiriin. Räty yöpyi joskus Taavin kotona saarnamatkoillaan. Taavi äänitti myös seurustelu- ja juhlatilaisuuksia, kanssaihmistensä kertomuksia ja radio-ohjelmia. Myös Juuassa sijaitsevan kotikirkkonsa jumalanpalveluksia hän tallensi ääninauhalle. Hän tuli kirkkoon hyvissä ajoin ennen jumalanpalveluksen alkamista, jotta ennätti asentaa nauhoituslaitteet valmiiksi. Jumalanpalveluksen kaikki 12 Taavi Pöyhösen omistama sokeiden käyttöön suunniteltu taskukello. MARTTI PUHAKKA vaiheet tallentuivat magnetofonin nauhalle. Kun tuli saarnan vuoro, pappi napsautti Taavin saarnastuoliin asentaman mikrofonin päälle ja näin saarna tallentui nauhalle. Taavin kokoamaa ääniteaineistoa on tallennettuna Juuan kotiseutuarkistossa noin kolmensadan tunnin verran. Virsien veisuu oli Taaville mieluista. Yksi hänelle rakkaimmista virsistään oli Suo, Jeesus, paras opettaja. Tätä virttä hän saattoi veisata siten, että omisti sen jollekin kuulijalleen. Esimerkiksi pojantyttärelleen Salmelle hän saattoi laulaa yhden säkeistön näin: Kun kristityn on nimi sulla jatkaen nopeasti lausuen Salme Sisko Annikki ; tämän jälkeen veisuu eteni normaalisti. Taavi oli hyvin tiedonhaluinen. Kun hän ei pystynyt lukemaan sanomalehtiä itse, piti toisten lukea niitä hänelle. Erityisen tarkasti lehdistä piti lukea kirkolliset ilmoitukset. Radiota hän kuunteli mielellään. Myös sokeille tarkoitetut äänikirjat olivat ahkerassa käytössä. Matkalla Kiuruveden herättäjäjuhlille vuonna 1955. Taavi Pöyhönen istumassa edessä keskellä. Heikoimpien puolustaja Raamatun kehotus pitää huolta lähimmäisistä oli sisäistynyt voimakkaana Taavin mieleen. Hän kantoi erityisesti huolta niistä, joiden katsoi jääneen yhteiskunnassa muita vähäosaisemmiksi. Joissakin asioissa hän oli aikaansa edellä. Hänen kotikylässään oli eräässä perheessä kehitysvammainen poika, jota vanhemmat piilottelivat ja arastelivat näyttää julkisilla paikoilla. Taavi meni tapaamaan lapsen vanhempia selittäen näille, että heidän lapsensa on yhtä arvokas Jumalan luomus kuin muutkin ihmiset ja hänet täytyy ottaa mukaan elämään tasa-arvoisena muiden kanssa. Isän lähtiessä Taavin vierailun jälkeen hevosella kauppareissulle istui poika mukana kärryssä. Sen jälkeen poikaa ei enää piiloteltu. Taavin puhuttelun seuraus näkyi vielä pari vuotta sitten, kun kertojani tapasi edellä mainitun pojan perheenjäsenineen kirkossa. Häneen teki suuren vaikutuksen se kuinka suurta rakkautta osoittaen tämän kehitysvammaisen pojan sisaret huolehtivat veljestään. Taavin hyvää tarkoittavat toimet eivät kuitenkaan aina saaneet vastakaikua. Vuokon kylässä asui muuan Veikko-niminen mies, joka ei aikuisikäänsä mennessä ollut oppinut lukemaan. Taavi päätti, että hän opettaa naapurinsa lukemaan. Hän kävi ostamassa kaupasta aapisen ja meni Veikon luokse opetustarkoituksessa. Valitettavasti Taavin oppilas ei ymmärtänyt hänen hyvää tarkoitustaan ja aapiskirja jäi tarpeettomaksi. Pöyhönen ei kantanut huolta ainoastaan läheisimpiensä ja kotikylänsä ihmisten hyvinvoinnista ja hengellisen elämän suunnasta, hän katsoi tehtäväkseen muistuttaa myös valtakunnan ylintä johtoa elämän tärkeimmistä arvoista.
Presidentti Urho Kekkosen virkakauden alussa, vuoden 1960 tienoilla, Taavi matkusti Helsinkiin muistuttaakseen Kekkosta siitä, että tämän tuli työtehtävissään pitää ohjenuoranaan Raamatun opetuksia. Taavi odotti presidentinlinnan aulassa Kekkosen puheille pääsyä. Jonkin ajan kuluttua hänelle tultiin sanomaan, että presidentillä ei valitettavasti ole aikaa ottaa vierasta vastaan. Puheille pyrkijä oli vastannut viestin tuojalle, että Eipä minulla ole mitään kiirettä. Minulla on eväät mukana ja voin lepäillä tässä penkillä odotellessani. Taavi oli kertonut myöhemmin kotiväelleen, että audienssi oli järjestynyt heti. Presidentti Kekkonen oli saanut tästä vierailusta muistoksi nahkakantisen Raamatun. Esirukoilijan elämänohjeet Salme Kotivuori oli lapsena usein isovanhempiensa Taavin ja Annan luona yövieraana heidän kaupparakennuksen yläkerrassa sijainneessa kodissaan. Näistä vierailuista jäivät mieleen ukin rukoushetket. Ne kestivät ainakin lapsen mielestä todella kauan, mutta varmaan ne myös todellisuudessa olivat melkoisen pitkiä. Taavi nimittäin rukoili tietenkin lähimmäistensä puolesta, mutta ei unohtanut rukouksissaan ajankohtaisia maailmanpoliittisia asioita eikä valtionpäämiehiä. Naapurivaltioiden ja kaukaisten valtioiden päämiesten nimiä sisältyi rukouksiin pitkät listat. Rukoushetket päättyivät Isä meidän -rukouk seen ja Herran siunaukseen. Salme kertoo saaneensa ukiltaan monia hyviä neuvoja elämäntaipaleelleen. Jos hän esimerkiksi joskus tuskitteli jonkin asian vaikeutta valittaen, ettei osaa tehdä sitä, Taavilla oli hyvä neuvo annettavana: Älä sano, etten osaa, sano että yritän. Tätä neuvoa Salme on noudattanut työelämässäänkin hyvällä menestyksellä. Hänestä kehittyi Turun museokeskuksen palveluksessa ollessaan ansioitunut tutkija ja legendaarinen Turun linnan vaiheet tunteva opas. MARTTI PUHAKKA 13
Maallikkoja koolla herättäjäjuhlilla Maallikkojen tapaaminen oli ensimmäisen kerran Sotkamon herättäjäjuhlilla. Vaikka tapahtuman informointi jäi vähäiseksi, löysi paikalle noin 15 maallikkoudesta kiinnostunutta. Tilaisuudessa keskusteltiin maallikkoudesta yleensä. Maallikolla ei ole virkaa, vaan hän on Jumalan antamien lahjoen varassa toimiva palvelija. Maallikko toimii oman uskonsa ja persoonansa kautta. Myös maallikon asema herännäisyydessä herätti kiinnostusta. Maallikko tarvitsisi rohkaisua ja kutsun, mutta mistä käytännössä löytyy rohkaisija ja kutsuja? Hyväksytäänkö seuraliikkeessä maallikko paremmin käytännön järjestelijänä kuin seurapuhujana? Miten seuraliikkeessä voitaisiin kasvaa yhdessä? Miten maallikoiden keskinäinen tuki ja rohkaisu toinen toisilleen voisi tapahtua valtakunnallisesti? Keskustelijoiden mielestä seuraliike tarvitsee erilaisia käytännön toimijoita, innostajia ja kyselijöitä. Yhteisenä toiveena oli, että maallikot pääsisivät tasavertaisina kohtaamaan ja keskustelemaan yhteisistä asioista useammin kuin kerran vuodessa ja että maallikkojen tapaaminen herättäjäjuhlilla toteutuisi jatkossakin. JOHANNA SOINTULA MATTI LEINONEN MINÄ USKON! Herännäisyys tarvitsee uskonsa varassa toimivia maallikoita lisää juuri nyt. Ennen niin vahvan maallikkoliikkeemme tulevaisuus ja mahdollisuus uudistua on siinä, että maallikoille annetaan tilaa ja he heräävät toimimaan. Minä uskon Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanani ja kuoleman sekä synnin vallan voittajana sydämessäni. Uskon myös siihen, että Jumala on herättänyt ihmisiä ympäri Suomea uskomaan samalla tavalla myös herännäisyyden piirissä. Kun ihminen uskoo, hän lähtee liikkeelle uskonsa innoittamana ja etsii paikkaa, missä voi palvella evankeliumin asiaa. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa Sotkamossa esitettyä maallikkoteemavuotta perusteltiin seuraavin sanoin: Maallikko toimii ja lähtee liikkeelle uskon varassa. Ilman uskoa pysymme mökissämme ja haalimme tavaraa ympärillemme turvaksi. Ilman uskoa, meillä ei ole mitään annettavaa. Rakkautemme on vain sanojen helinää. Ilman uskoa ei kukaan voi rohkaista toista elämään kristittynä. Myös Raamatusta luemme: Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Hepr. 11:6. Vuosikokous päätti ottaa maallikkoteeman huomioon tulevina vuosina, mutta maallikoiden aktivoinnin aika on jo nyt. Se tarkoittaa tilan ja rohkaisun antamista maallikoiden toiminnalle. Eräänä käytännön toteutuksena olemme suunnitelleet useita alueellisia maallikkoseuroja teemalla: Minä uskon. Näissä seuroissa maallikoilla on lupa puhua ja harjoitella puhumista. Jos syntyy keskustelua ja kyselyä hengellisistä aiheista, siihen annetaan mahdollisuus. Tämän toiminnan tarkoitus on rikastuttaa seuraliikettä ja tuoda siihen uutta sisältöä ja intoa. Yhteistyötä toivoen: Jouko Kukkonen, jouko.kukkonen@nic.fi, p. 0405686259 Esa Hietaniva, ehietaniva@yahoo. com, p. 0407780635 Eva Salomäki, eva.salomaki@elisanet.fi, p. 0405123292 14
MATTI LATVALA Aholansaaressa tapahtuu paljon hyvää Aholansaari tuli monelle nuorelle tänä kesänä tutuksi, kun ennätykselliset 14 rippikoulua pidettiin saaressa. Kaikkiaan rippikoululaisia oli noin 450 ja heistä Herättäjä-Yhdistyksen rippikoululaisia 125. Aholansaaren mahdollisuuksiin oltiin tyytyväisiä. Sateinen kesä ei haitannut rippikoululaisia, koska meiltä löytyy vaihtoehtoja toimia myös sisätiloissa, kertoo Aholansaaren toiminnanjohtaja Tytti Lintunen. Kesäkuussa pidetty varhaisnuorten Telttis-leiri sujui myös hienosti. Päivittäisiä kävijöitä oli Aholansaaressa tänä kesänä vähemmän kuin aiempina kesinä. Olemme saaneet runsaasti kiitosta monipuolisesta tarjonnastamme ja tilojen viihtyisyydestä. Vaikka Aholansaaren taloudellinen tilanne on vaikea, saaren henkilökunta ja talkoolaiset ovat saaneet paljon hyvää aikaan, Lintunen kiittelee. Aholansaaren osakeanti jatkuu Aholansaaren uusimman majoitusrakennuksen, Sepänpajan rakentamisesta on lainaa jäljellä 600 000 euroa. Aholansaaren Matkailu Oy aloitti 1.7.2014 osakeannin selvitäkseen velkataakasta. Nyt on päätetty jatkaa osakeantia 30.8.2016 saakka. Elokuun alkuun mennessä oli merkitty 149 osaketta. Yksi Aholansaaren Matkailu Oy:n osake maksaa 1000 euroa. Kaikki osakkeiden merkitsemisestä tulevat rahat osoitetaan täysimääräisesti lainan maksuun. Osakeantiesite ja sen yhteydessä oleva merkitsemislomake löytyvät pdftiedostoina täältä: http://www.aholansaari.fi/186-aholansaaren-matkailuoy-n-osakeanti Esitettä voi myös tilata Aholansaaren toimistosta numerosta 050 464 1000 tai aholansaari@aholansaari.fi. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Tytti Lintunen, p. 0500 585544. Nyt on aika auttaa Aholansaarta! Lapinlahtelainen Juhani Isosaari vetosi Hengellisen Kuukauslehden edellisessä numerossa osallistumaan Aholansaaren osakeantiin. Mikä on viestisi? Nyt ei saa enää katsella ympärilleen, että auttavatko muut tahot? Nyt on katsottava omaan sisimpäänsä ja ryhdyttävä toimeen. Pelkään, että jos lainaa ei pystytä hoitamaan, menetämme Aholansaaren. Ymmärrämmekö me oikeasti saaren arvoa ja merkitystä?, hän kysyy. Isosaari kertoo lähettäneensä omille sisaruksilleen Aholansaaren osakeannin esitteet ja pyynnön osallistua. Aholansaaren osake sopii Isosaaren mielestä myös lahjaksi hääparille, rippikoululaiselle tai syntymäpäiväsankarille! Nykäise ystävät mukaan! Opetusneuvos Juhani Isosaari aloitti Inkerin kirkon talkootyöt jäädessään eläkkeelle vuonna 1997. Pitkä kokemus sisältää monenlaisia tehtäviä. Nyt hän käy säännöllisesti toimittamassa jumalanpalveluksen Ruskealan seurakunnassa. Inkerin kirkon talkoissa olen nähnyt ja kokenut, miten paljon saadaan aikaiseksi ahkeruudella ja uhrautumisella. En ole tavannut talkoolaista, joka ei olisi ollut kiitollinen siitä, että on saanut olla työssä mukana. Ihmiset tarvitsevat Isosaaren mukaan nykäisyä ja yllytystä lähteä mukaan. Nyt on aika haastaa ystäviä mukaan Aholansaaren talkoisiin! Yhdessä tehden voimme enemmän, Juhani Isosaari kannustaa. JOHANNA SOINTULA 15
MIKA NUORVA Rippikoulun vapaa-ajalla pelattiin Aholansaaressa koppipalloa. Rippikoulussa saa uusia kavereita, ajatuksia, suunnitelmia Parasta rippikoulussa on ollut kokonaisuus, kertoo kuluneen kesän Aholansaaren rippikoululainen Santeri Leinonen. Olen oppinut tuntemaan täällä uusia ihmisiä. Innostuin myös lukemaan Uutta testamenttia ja se antoi minulle uusia ajatuksia, Santeri jatkaa. Innoissaan hän kertoo oppineensa kahden viikon leirin aikana vaikka mitä, esimerkiksi viittomakielen aakkoset ja pianon soinnut. Rippikoulu on mennyt hyvin. Täällä on ollut kaikkea hauskaa tekemistä, että en keksi mitään, mikä olisi ollut tylsää. Santeri ei tiennyt Aholansaaren rippikouluista yhtään mitään, mutta onneksi hänen äitinsä tiesi. Meinaan käydä tulevaisuudessa isoskoulutuksen ja osallistun nuorten tapahtumiin, jos aikaa riittää, hän tuumailee. Myös Sonja Pantsar osallistui Aholansaaren musariparille. Hänkään ei tuntenut ennestään muita leiriläisiä tai isosia. Täällä on ollut hirmu kivaa ja olen tutustunut tosi upeisiin tyyppeihin. Parasta on se, kun saa olla oma itsensä, eikä tarvitse pelätä, että tulee sen vuoksi kiusatuksi. 16 Kurjaa on se, että en voi jäädä tänne koko kesäksi asumaan, Sonja sanoo. Turvallinen ilmapiiri Kuluneena kesänä Herättäjä-Yhdistyksellä oli Aholansaaressa viisi rippikoulua. Musiikkipainotteisten 3. ja 4. rippikoulujen, joihin Santeri ja Sonja osallistuivat, vetäjinä toimivat pastori Samuli Korkalainen, Salla Ranta sekä nuorisosihteerit Mika Nuorva ja Antti Rintala. Herättäjä-Yhdistyksen rippikouluissa on turvallinen ja hengelliseen kasvuun ystävällisesti herättelevä ilmapiiri. Aholansaaren rippikoulun ytimessä on aina nuori itse, kertovat nuorisosihteerit Nuorva ja Rintala. Rippikoulut Aholansaaressa ovat olleet jo yli neljänkymmenen vuoden ajan keskeinen osa H-Y:n nuorisotyötä. Niiden opetus tapahtuu piispainkokouksen hyväksymän rippikoulujen opetussuunnitelman (RKS 2001) mukaisesti. Nuori saa rippikoulussa jykevän paketin kristinuskon perusteita. Opetus on monipuolista ja tapahtuu myös yhteisen tekemisen kautta, nuorisosihteerit jatkavat. Rippikoulun aikana keskustellaan paljon. Aikuiseksi kasvaminen, yhteisvastuu, luomakunnasta huolehtiminen ja herännäisyys ovat suosittuja aiheita. Nuorisosihteerit vakuuttavat, että nuoren kysymyksille on aina tilaa. Aholansaaren Paavon pirtti luo mainiot puitteet rippikoulun päivittäiselle hartauselämälle. Tänäkin kesänä on kuultu nuorten pitämiä seurapuheita nuorille tärkeistä asioista, kuten koulukiusaamisesta ja hyväksytyksi tulemisesta, nuorisosihteerit kertovat. Isosena on kiva olla Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö kouluttaa rippikoululeireille isosia. Isosella on tärkeä rooli rippikoululeirillä. Omasta rippikoulustani jäi tosi mukava muisto ja siellä syntyi ajatus isosena toimimisesta, kertoo Hanna Rönkkö. Isosena oli kiva olla. Erityisesti tykkäsin ryhmänohjaajan tehtävistä. Ensi kesänä aion pyrkiä yli-isoseksi.
Tulevia isosia Hanna neuvoo ottamaan homman vakavasti. Isonen ei voi pelkästään lorvailla, vaan annettu vastuu pitää hoitaa. Lauri Rinkinen, 19, kävi oman riparinsa saaressa vuonna 2011. Seuraavana vuonna hän oli isosena ja sitä seuraavana prolena, eli nuorisotalkoolaisena. Nyt hän oli Aholansaaren rippikoululeirillä yli-isosena. Halusin tulla vielä kerran nauttimaan Aholansaaren kesästä, tällä kertaa yli-isosen roolissa, joka oli minulle uusi kokemus. Tämä on mukava tapa tukea H- Y:n nuorisotoimintaa ja olla siinä samalla mukana, Lauri toteaa. Aholansaaren rippikoulu JOHANNA SOINTULA on kasteopetusta: siellä on tarkoitus tutustua siihen uskoon, mihin on lapsena kastettu, ja kirkkoon johon on silloin liitetty. Oppitunnit ovat toiminnallisia ja päivittäin on myös mukavaa yhdessäoloa. Rippikoulussa on aikaa tutustua paitsi muihin nuoriin, myös körttiläisyyteen sekä mm. seura- ja talkooperinteeseen. Rippikoulua edeltävä seurakuntaan tutustumisjakso suoritetaan omassa kotiseurakunnassa. Rippikoulun vetäjinä toimivat nuorisotyönohjaajia, pappeja, kirkollisten alojen opiskelijoita ja musiikinopettajia. Mukana on myös 5-6 isosta, jotka ovat enimmäkseen kaksi vuotta vanhempia kuin leiriläiset, sekä kaksi kertaalleen jo isosena ollutta yli-isosta. Rippikoulun päätyttyä vietetään Aholansaaren leirikirkossa Konfirmaatiomessua. Sinne ovat tervetulleita kaikki kummit, perheet, läheiset ja sukulaiset. Tutustu ja ilmoittaudu Herättäjä-Yhdistyksen rippikouluihin 2016: http://www.nuoriyty.fi/ kesan-2015-rippikoulut/ Musapajassa vieraili muun muassa Jaakko Löytty. Iltaisin rippikoululaiset kokoontuivat Paavon pirttiin veisaamaan Siionin virsiä. HERÄTTÄJÄN RIPARILLE Ahis 2016 AHOLANSAAREEN! AHOLANSAARI 1 6.-18.6 AHOLANSAARI 2 6.-18.6 AHOLANSAARI 3 20.6.-2.7. AHOLANSAARI 4 20.6.-2.7. AHOLANSAARI 5 18.-30.7 AHOLANSAARI 6 18.-30.7 ILMOITTAUDU 14.9. 2015 ALKAEN WWW.NUORIYTY.FI MIKA NUORVA MIKA NUORVA 17
Jumalan siunausta Matkakertomus Pohjois-Thaimaan vuorilta Bangkokiin Heränneen kansan lähetysrahaston nimikkolähetit Katariina Kiilunen ja Tero Massa kertovat kuulumisiaan Thaimaasta. Vihkiseremoniaa johtava pastori tepastelee juhlapuvussaan, Hush Puppies -aamutossuissa ja stoola hartioillaan tervehtimään kylän vanhimpia ja kaukaa saapuneita vieraita. Ulko-oven edessä oleva kenkien rivistö kertoo, että väkeä on paikalla paljon. Jätämme omat kenkämme rivin jatkeeksi ja astumme sisään. Meidät ohjataan omille paikoillemme ja vilkas puheensorina alkaa vähitellen vaimeta. Näyttää siltä, että kaikki on valmiina suurta juhlaa varten vuoren laella sijaitsevan Meepuunluang-kylän kirkossa. 18 Phiirachain ja Phimphaan virallinen hääfoto. Tahdon On toukokuun 22. päivä kuluvaa vuotta ja olemme Pohjois-Thaimaan vuoristossa, kolmen tunnin ajomatkan päässä isoimmasta kaupungista, Chiang Raista. Tämä on morsiamen, Phimphaan kotikylä. Me olemme saaneet kutsun häihin, sillä sulhanen Phiirachai on hyvä tuttumme. Phiirachai on Bangkokissa sijaitsevan kirkon koulutuskeskuksen (Luther Seminary in Thailand) viidennen, eli viimeisen, vuoden opiskelija. Hän ja tuleva vaimo kuuluvat Lahu-kansaan, joka on yksi monista etnisistä vähemmistökansoista Kaakkois-Aasiassa. Vihkiminen toimitetaan paikallisen babtistiseurakunnan tapojen mukaan. Puheita ja puheenpitäjiä on useita ja kaava, jolla edetään, on jokseenkin vapaamuotoinen. Virret lauletaan moniäänisesti, mikä on Thaimaassa harvinaisuus. Kaikki tapahtuu lahu-kielellä ja siitä syystä tilaisuutta tulkkaa meille thaiksi Phiirachain hyvä ystävä, opiskelija Atsadawut. Vaikka tilaisuuden luonteeseen selvästi kuuluu se, että tunteita ei juurikaan näytetä, häivähtää hääparin kasvoilla onnen ja helpotuksen hymy, kun virallinen seremonia häämarssin säestämänä päättyy. Vihkimisen jälkeen kaikki kutsutaan muitta mutkitta kylän aukiolle, jonne on katettu juhla-ateria. Ruokapöydän komistus juhlasika on sulhasen perheen lahja hääjuhlaan. Sen kuljettaminen sulhasen kotikylästä tänne oli operaatio, jollaista emme olleet aikaisemmin nähneet! Laskeutuessamme kylän korkeimmalle kohdalle pystytetyn kirkon luota alas aukiolle, ympärille levittäytyy sumuverhossa koko Pohjois-Thaimaan luonnon rikkaus. Täällä eri protestanttiset kirkot kasvavat ihmisten parissa, joita valtaväestö pitää usein toisen luokan kansalaisina. Kaikille vähemmistökansaan kuuluville ei ole myönnetty Thaimaan kansalaisuutta, joten he ovat paperittomia ja monille valtaapitäville näkymättömiä. Vähemmistökansat joutuvat myös jatkuvasti puolustamaan oikeuttaan omaan äidinkieleen. Lähetysseuralla ja kirkolla on ollut näkyvä rooli vähemmistökansojen ihmisoikeuksien puolustamisessa. Cowboyhatun päähänsä laittanut kanttori on kerännyt bändin ympärilleen ja pian alkaa kavalkadi länsimaisia pop-klassikkoja sekoitettuna paikalli-
seen musiikkiin. Me syömme possua ja muita juhlaruokia muiden arvovieraiksi luettujen pöydässä. Hääpari on silmin nähden iloinen siitä, että olemme tulleet Bangkokista asti heidän juhliinsa. Kiitos-korttiimme on kirjoitettu: Tero and Kiilunen, we are very blessed by of you. Thank you very much. Täällä kristityt hyvästelevät toisensa aina Jumalan siunauksella khoo phrazau uaipraphoon. Siispä mekin toivotamme Jumalan siunausta ja poistumme siunausten sateessa. KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA Paineen alla Meepuunluang kylän väki saapumassa häihin. Iso vuokra-automme on täyttynyt kyytiä vailla olevista matkalaisista. Aivan lähtöhetkellä yksi autossa istuvista luovuttaa vielä paikkansa eräälle nuorelle äidille ja hänen sairastuneelle pikkutytölleen. Kuuden tunnin mopomatka vesisateessa vaihtuu siis hieman miellyttävämpään matkustustapaan. Ajamme ison seurueen kanssa takaisin Phiirachain kotikylään, Thaahoon, josta ovat kotoisin myös opiskelijat Borm, James, Jafa ja Atsadawut. Kylä on pitkän kinttupolun päässä. Ja asuinolosuhteet ovat erittäin alkeelliset. Kukot, kanat ja koirat juoksevat jaloissa, lapsia kantavat äidit hymyilevät ujosti ja pitävät meihin turvallista välimatkaa. Pian istumme majassa bambuilla verhotun maalattian päällä. Keskellä on nuotion paikka ja kaikkialla tuoksuu noki. Meille tarjoillaan höyryävää, tummaa teetä. Jutustelu tapahtuu hiljalleeen, ilman mitään kiirettä. Meille halutaan, tottakai, esitellä myös kylän kirkko. Se on pieni ja vaatimaton, mutta josta ollaan selvästi ylpeitä. Lahun kielinen Raamattu on asetettu alttarille ja punaiset muovituolit odottavat seuraavaa sunnuntaita. Juuri muuta kirkossa ei ole. Ja Raamattu on ainoa lahunkielinen kristillinen painotuote. Kristinopin kirjoille olisi tarvetta, pojat tuumivat. Ja käännöstyö on selvästi tulevaisuuden suunnitelmissa. Hyvä niin, sillä kun nämä nuoret herrat valmistuvat, kirkolla on melkoinen lahunkielen erikoisjoukko mm. käännöstyötä varten. Tässä seurakunnassa Phiirachai aloittaa työnsä opiskelujen päätyttyä. Se ei ole helppo tehtävä. Evankelistalta ja papilta vaaditaan täällä paljon. Usein hän joutuu toimimaan kylän johtajana, psykologina, lääkärinä, parantajana ja diakonina. Ja sen lisäksi olisi keskityttävä julistamaan evankeliumia. Eräässä sielunhoidon harjoituksessa keskeytimme tilanteen, jossa pappi antoi selviä vastauksia ja kuuntelemisen sijaan keskittyi itse selittämään, miten asioiden pitäisi mennä. Opiskelijat ymmärsivät pointtimme mutta sanoivat: Opettaja, todellisuudessa meidän on mahdotonta toimia opettamallanne tavalla. Kuunteleva pappi on yhtä kuin tietämätön ja osaamaton pappi. Seurakunnan palvelijalta odotetaan selviä vastauksia ja ratkaisuja elämän ongelmiin. Nuoret opiskelijat ovatkin melkoisen paineen alla. Taakkaa lisää vielä täydellisen kristityn viitta, jota kirkon palvelijan ylle tarjotaan. Vaikka yritämme joka välissä painottaa sitä, ettei kirkon virka tarkoita täydellistä kristittyä, ajatus istuu lujassa. Opiskelijat sen ehkä ymmärtävätkin, mutta yritäpä selittää sitä kouluja käymättömälle ja lukutaidottomalle kyläläiselle, he sanovat. Ei ajatusta ja vaatimusta voi noin vain muuttaa. Ei varmasti voi. Mutta pidämme hyvänä sitä, että olemme voineet keskustella asiasta yhdessä, puhua auki pelkoja ja paineita ja murentaa ainakin vähän vääriä ennak- 19
KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA Valmistujaiset on suuri juhla, johon saavutaan myös kauempaa jos vain mahdollista. Tässä kuvassa on Akha-kansaan kuuluva Narongchai (hattu päässä) perheensä kanssa. Kuvassa myös Katariina ja Tero. Baan Rai Phattanan kylässä uuden kirkkorakennuksen perustukset on valettu.työmaan edistymis tä seuraavat pastori Wissaran ja hänen vaimonsa Ladawan. koluuloja. Keskustelutuki on varmasti tarpeen, kun nämä nuoret aloittavat aikanaan työnsä. Viimein on aika sanoa jäähyväiset tällä kertaa. Viikon kestävällä retkellämme on vielä monta kyläpaikkaa käymättä. Yksi niistä on Baan Rai Phattana, jonne parhaillaan rakennetaan uutta kirkkoa myös Herättäjä-Yhdistyksen tuen turvin. Jos kaikki menee hyvin, kirkon vihkiäisiä juhlitaan lokakuun lopulla. Nousemme autoon ja lähdemme paluumatkalle jälleen lukemattomien siunausten saattelemana. Khoop khun Phrachau Seuraavan kerran tapaamme Phiirachain Bangkokin helteessä. On kesäkuun viides päivä ja kirkon koulutuskeskuksella vietetään valmistujaisia ja uuden lukukauden avajaisia. Phiirachain lisäksi teologian kandidaatin tutkinnon saavat Teerisara Wuimae, Narongchai Mayer, Phoungphit Seangdeang ja Detrit Suyawong. Juhlamessun jälkeen nämä viisi nuorta ovat päivän kuvatuimmat tähdet. Valmistuminen oppilaitoksesta on näille nuorille, heidän perheilleen ja koko kylälle valtavan suuri ylpeyden aihe. Kun lähdetään köyhistä olosuhteista liikkeelle, on opiskelun mahdollistaminen koko perheen yhteinen projekti. Vanhempien tuen lisäksi tarvitaan myös tukea muilta sisaruksilta, joiden 20 velvollisuutena on jäädä kotiseudulle tekemään töitä ja pitämään huolta vanhemmista ja isovanhemmista. Tänä vuonna Lähetysseura tuki myös perheenjäsenien matkaa Bangkokiin, jotta mahdollisimman monella oli mahdollisuus osallistua suureen päivään. Useampi vieras kertoikin olevansa ensimmäistä kertaa pääkaupungissa! Opiskelu on vaatinut näiltä nuorilta valtavan panostuksen, periksiantamattomuutta ja kovaa tahtoa. Teerisara on kertonut, että koulunkäynti lapsena ja nuorena oli hänen perheessään mahdollista vain, jos hankki itse siihen rahat. Teerisara teki niin, neljänneltä luokalta aina lukion loppuun saakka. Lähdin koulupäivän jälkeen, joka päivä, illaksi töihin. Jaksoin, sillä halusin opiskella. Teerisara palaa kotiseudulleen Chiang Raihin työskentelemään australialaisen lähetysjärjestön koordinaattorina. Teerisara, aivan niin kuin opiskelukaveri Narongchai, kuuluu akha-kansaan. Narongchai on syntynyt Burmassa ja tullut perheensä kanssa pakolaisena Thaimaahan, kun poika oli 9-vuotias. Hän ei ollut käynyt päivääkään koulua eikä osannut lukea eikä kirjoittaa. Nyt tilanne on hieman toinen. Myös Narongchai palaa omiensa pariin pohjoiseen ja aloittaa evankelistan työt Meesuian aluella. Sekä Teerisara että Narongcahi osaavat kumpikin puhua muutaman sanan suomea. Sanavarastoa on sen verran, että saa sanottua kaksi tärkeintä: kiitos ja Jumalan siunausta. Päivän ei haluaisi loppuvan. Mutta uudet haasteet odottavat. Vielä viimeisimpänä on kysyttävä Phiiratchailta, mitkä ovat tunnelmat tänään. Leveän hymyn seasta erottuvat sanat: Khoop khun Phrachau. Eli Jumallalle kiitos! Kaikesta muistetaan aina kiittää ensiksi Jumalaa, sillä mikään ei olisi mahdollista ilman hänen tahtoaan. Keskeneräisyyden armo Olemme huomanneet, että lähetystyö vieraassa kulttuurissa on pakottanut hyväksymään oman keskeneräisyyden ja tietämättömyyden. Jokainen tilanne ja kohtaaminen haastavat tarkastelemaan omia käsityksiä ja ajatuskuvioita. Se, että yrittää rakentaa lähetystyötä omien kykyjensä varaan ja paaluttaa varmoja tosiasioita ympärille, on vain yritys, joka epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin. Jumala kutsuu heikkoudessa ja keskeneräisyydessä ei varmuudessa ja täydellisyydessä. KATARIINA KIILUNEN JA TERO MASSA P.s. Teerisarasta voi käydä katsomassa videon Me Kongilaisten vimeo-videopalvelussa. Se löytyy osoitteesta: https:// vimeo.com/120753911