Venäjä Saksa merenalaisen maakaasuputken rakentaminen Suomen talousvyöhykkeellä ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista

Etelä-Suomi Lupapäätös Nro 4/2010/4 Dnro ESAVI/28/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.2.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Venäjä Saksa merenalaisen maakaasuputken rakentaminen Suomen talousvyöhykkeellä ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Nord Stream AG MERKINTÄ HAKEMUS Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on lakkautettu 31.12.2009. Asian käsittelyä on jatkanut Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Nord Stream AG on 8.6.2009 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja 9.6.2009, 26.8.2009, 31.8.2009, 15.9.2009, 13.11.2009, 18.1.2010, 1.2.2010, 8.2.2010 ja 9.2.2010 täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa Venäjä Saksa merenalaisen maakaasuputken rakentamiseen Suomen talousvyöhykkeellä sekä lupaa töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Hakemus koskee kahden rinnakkaisen putkilinjan rakentamista ja niiden käyttöä. Suunnitelman mukaisiin rakennustöihin kuuluvat ennen ja jälkeen putkien laskua tehtävät merenpohjan muokkaustyöt mukaan lukien sotatarvikkeiden raivaus sekä putkien lasku ja käyttöönoton valmistelut. Vesilaki 1 luvun 15 ja 19 Laki Suomen talousvyöhykkeestä 18 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Kaasuputkihankkeesta on laadittu helmikuussa 2009 valmistunut ympäristövaikutusten arviointiselostus. Yhteysviranomaisena toimiva Uudenmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa arviointiselostuksesta 2.7.2009. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14 PL 115, 00231 Helsinki

HANKETTA KOSKEVAT MUUT LUVAT SUUNNITELMA Hankkeen tarkoitus 2 Hakija on 26.8.2009 toimittanut ympäristölupavirastoon vastauksen Viron, Latvian, Liettuan, Puolan ja Ruotsin esittämiin näkemyksiin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Ympäristölupavirasto on 1.9.2009 lähettänyt vastauksen ympäristöministeriölle edelleen Virolle, Latvialle, Liettualle, Puolalle ja Ruotsille toimitettavaksi. Hakija on täydentänyt vastaustaan 15.9.2009. Ympäristöministeriö on 6.11.2009 toimittanut ympäristölupavirastoon Liettuan, Puolan, Ruotsin ja Viron viranomaisten lausunnot Suomen 15.9.2009 lähettämistä lisätiedoista. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on 2.10.2009 antamallaan päätöksellä nro 83/2009/2 myöntänyt hakijalle luvan 28 sotatarvikkeen raivaamiseen Suomen talousvyöhykkeellä. Valtioneuvosto on 5.11.2009 antanut suostumuksensa kaasuputkien rakentamishankkeelle (TEM Dnro 678/601/2009). Päätös on täytäntöön pantavissa muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Suostumuksen ehdoissa on todettu muun muassa, että hanke on toteutettava varovaisuusperiaatetta noudattaen ja ottaen erityisesti huomioon Itämeren herkkyys ja haavoittuvuus ja ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin vahinkojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi. Hakijan tulee esittää tältä osin riittävä selvitys kaasuputkiston rakentamista koskevassa vesilain mukaisessa lupamenettelyssä. Hanke tulee toteuttaa siten että se ei estä mahdollisia myöhempiä energia-, tietoliikenne- tai muita infrastruktuurihankkeita. Hakijan on toteutettava Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunnossaan esittämät lisäselvitystarpeet ja toimitettava edellytetyt tiedot vesilain mukaisessa lupamenettelyssä huomioon otettaviksi. Hakijan on käytettävä putken laskussa dynaamisesti ankkuroitavaa alusta Suomen ja Venäjän talousvyöhykkeiden rajalta länteen, vähintään kilometrikohtaan 270. Hakijan on esitettävä putkijärjestelmän kunnossapitosuunnitelma sekä varautumissuunnitelma rakentamisaikaisia ja kaasuputkiston toimintaaikaisia häiriötilanteita varten vesilain mukaiselle lupaviranomaiselle. Tanska on myöntänyt kaasuputkihankkeelle luvan 20.10.2009, Ruotsi 5.11.2009, Venäjä 18.12.2009 ja Saksa 21.12.2009. Noin 1 220 kilometrin pituinen kahdesta putkesta koostuva putkilinjajärjestelmä kulkee Venäjältä Viipurin Pietarin alueelta Saksaan. Putket lasketaan Venäjän, Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Saksan mannerjalustalle aluevesien ulkopuolelle sekä Venäjän, Tanskan ja Saksan aluevesille. Hanke ei ole yhteydessä Suomen kaasuverkkoon. Putket kulkevat Suomen mannerjalustan ja talousvyöhykkeen halki eivätkä ulotu Suomen

3 aluevesille tai maa-alueelle. Putkilinjan on tarkoitus kulkea Suomen talousvyöhykkeellä 375 kilometriä. Putkilinjan rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuonna 2010. Suunnitelman mukaan ensimmäiseksi rakennettava pohjoinen putki saadaan valmiiksi ja toimintakuntoon vuoden 2011 lopussa. Eteläisen putken on tarkoitus olla valmiina ja toimintakunnossa vuoden 2012 lopussa. Asennusvaiheen on arvioitu kestävän kaikkiaan noin kolme vuotta. Putkilinjan suunniteltu käyttöikä on 50 vuotta. Hankkeen hyödyt Putkilinjan tekniset tiedot Kaasuputkihankkeen välittömät taloudelliset hyödyt ovat merkittävät. Putken käytöstä peritään vuosittain noin 500 miljoonaa euroa kuljetusmaksuina. Eurooppaan tuodaan tällä hetkellä kaasua pääasiassa Venäjältä, Norjasta ja Algeriasta. Venäjän suuret kaasuvarannot sijaitsevat lähellä EU:n aluetta, ja periaatteessa niillä voidaan turvata EU:n maakaasun saanti edellyttäen, että kuljetusinfrastruktuuri on riittävä. EU:n kaasumarkkinat ja maakaasun tarve EU:ssa kasvavat. EU:n arvioiden mukaan maakaasun kysyntä EU:ssa kasvaa 543 miljardista kuutiosta (vuonna 2005) noin 629 miljardiin kuutioon (vuonna 2025). Maakaasun osuuden primaarienergian lähteiden joukossa uskotaan kasvavan samalla kun energian kokonaiskysyntä lisääntyy. Euroopan komission mukaan maakaasun osuuden energianlähteiden joukossa odotetaan kasvavan noin 25 prosenttia vuosina 2005 2025. Tätä kysynnän kasvua ei voida kattaa pelkästään EU:n omilla energialähteillä, ja vuonna 2020 arviolta 80 prosenttia EU:ssa käytettävästä maakaasusta tuodaan muualta. Itämeren kaasuputkella voidaan kattaa merkittävä osa tästä tarpeesta. EU:ta uhkaavan 195 miljardin kuutiometrin tuontivajeen kattamiseksi suunnitteilla on useita hankkeita, joiden tavoitteena on kaasunsaannin turvaaminen. Euroopan komission mukaan kaikki tällaiset hankkeet ovat välttämättömiä kasvavaan kysyntään vastaamiseksi. Itämeren kaasuputkihanke on ratkaisevassa asemassa, koska kaasuputken kautta toimitukset kattavat yli neljäsosan tuontivajeesta. Mikään muu suunnitteilla oleva hanke ei kata vajetta yhtä paljon. Kaasuputkihanke on tärkeä Euroopan kaasun saannin kannalta. Itämeren kaasuputki on suunniteltu ja sitä käytetään merenalaisia putkijärjestelmiä koskevan avomeristandardin DNV OS-F101 mukaisesti. Keskeiset putkilinjan suunnittelua koskevat prosessiparametrit ovat:

4 Ominaisuus Arvo (vaihteluväli) Kapasiteetti 55 miljardia kuutiometriä vuodessa (27 miljardia kuutiometriä vuodessa putkilinjaa kohden) Kaasu Kuivattu, vähärikkinen maakaasu Suunnittelupaine KP 0 300: 220 barg KP 300 675: 200 barg Suunnittelulämpötila -10 60 C Käyttölämpötila -10 40 C Suunniteltu käyttöikä 50 vuotta Teräsputken sisähalkaisija 1 153 mm Teräsputken seinämäpaksuus 220 barg:n osa: 34,6 mm 200 barg:n osa: 30,9 mm Betonipinnoitteen paksuus 60 110 mm Kokonaispituus (putkilinjaa kohden) ~ 1 222 km Putkilinjat rakennetaan teräksisistä yhteen hitsatuista putkista, joiden pituus on 12,2 metriä. Putket ovat jauhekaarella pitkittäin hitsattua yksisaumaista SAWL 485 I FD -luokan hiiliteräsputkea. Putken nimellinen halkaisija on 48 tuumaa ja muuttumaton sisähalkaisija 1 153 millimetriä. Teräsputkien seinämäpaksuus on mitoitettu suurimman sallitun käyttöpaineen mukaan siten, että ulkoista sortumista ei synny ja putki kestää ulkoiset iskut. Suomen talousvyöhykkeellä seinämäpaksuus on 34,6 millimetriä kilometrikohtaan 300 saakka, minkä jälkeen se pienenee 30,9 millimetriin. Putken kokoonpainumisriskin pienentämiseksi asennuksen aikana taipumiselle alttiisiin kohtiin asennetaan tukirakenteita tietyin välein. Putken kokoonpainumisriski voi ilmetä jo putkenlaskun yhteydessä ja tietyissä olosuhteissa myös putken käytön aikana. Tukirakenteita hitsataan putkilinjan niihin kohtiin, jotka voivat syvillä merialueilla altistua kokoonpainumiselle. Putken tukirakenteet valmistetaan samasta terässeoksesta kuin putket, ja ne ovat yhtä pitkiä kuin putkikappaleet. Tukirakenteen seinämäpaksuus on kuitenkin putkikappaleen keskiosassa suurempi ja sen päädyt on työstetty ohuemmaksi. Putken tukirakenteita käytetään putkilinjalla yhteensä 305 kilometrin osuudella. Suomen talousvyöhykkeellä putken tukirakenteita käytetään kilometrikohdasta 420 eteenpäin (Ruotsin talousvyöhykkeen alueella sijaitsevaan kilometrikohtaan 520 saakka). Putken tukirakenteiden välinen etäisyys on 927 metriä, mikä vastaa 76 putkikappaletta. Putken sisäpuolen pinnoitteena toimii kitkaa vähentävä epoksipohjainen punaruskea, täyskiiltävä maali. Epoksi koostuu epoksipohjasta (epoksihartsi, pigmentit, täyteaineet, lisäaineet ja orgaaninen liuotin) ja kovetinaineesta (alifaattinen/sykloalifaattinen amiini tai polyamidi). Pinnoitteen paksuus on noin 90 µm, ja se peittää putkikappaleen koko pituudelta lukuun ottamatta putkien päissä olevia sisäisiä noin 50 millimetrin paluuleikkauksia. Sisäpäällyste levitetään paikoilleen putken valmistuspaikalla. Putkikappaleiden ulkopuoli pinnoitetaan korroosion estämiseksi. Ulkoisena korroosionestopinnoitteena toimii kolmikerroksinen polyeteenipinnoite.

5 Päällysteen kokonaispaksuus on noin 4,2 millimetriä ja se peittää putkikappaleen koko pituudelta lukuun ottamatta putkien päissä olevia noin 200 250 millimetrin paluuleikkauksia, joita ei hitsauksen ja tarkastuksen helpottamiseksi päällystetä. Putkikappaleet päällystetään ulkopuolelta myös betonilla. Betonipinnoite asennetaan korroosionestopinnoitteen päälle. Betonipinnoite antaa putkille riittävästi painoa, jotta ne pysyvät vakaina merenpohjassa sekä asennusettä käyttövaiheessa. Putkikappaleiden päitä ei päällystetä betonipinnoitteella, jotta liitokset voidaan hitsata laskualuksella. Hitsauksen jälkeen nämä liitokset suojataan korroosiolta. Betonipinnoite tehdään Kotkan ja Mukranin pinnoituslaitoksissa. Betoni koostuu sementin, veden ja täyteaineksen (inerttiä kiinteää materiaalia kuten kivimurskaa, hiekkaa tai soraa) seoksesta. Betonipinnoite vahvistetaan terästangoilla. Terästankojen minimihalkaisija on 6 millimetriä. Lisäksi pinnoitteeseen lisätään rautamalmitäyteainetta, joka nostaa pinnoitteen tiheyttä. Betonissa käytettävä sementti on portlandsementtiä, joka sopii merikäyttöön. Betonisekoitteessa ei käytetä lisäaineita, mutta siihen voidaan lisätä piidioksidia yhteensä 10 prosenttia sementin painosta. Kloridin enimmäismäärä sekoitteessa on alle 0,4 prosenttia. Sekoitus- ja kovetuskalvoja ei käytetä. Betonipinnoitteen paksuus on 60 110 millimetriä ja tiheys enintään 3 040 kg/m 3. Pinnoitteen painosta 70 prosenttia on rautamalmia. Loput 30 prosenttia on betonia (sementtiä ja lisäainetta). Betonipinnoitetut putkikappaleet kuljetetaan pinnoituslaitoksilta joko suoraan tai välivarastojen kautta putkenlaskualukselle, missä ne hitsataan yhteen. Hitsaussaumat testataan välittömästi hitsauksen jälkeen. Putkiliitoksien ulkopinnalle laitetaan eriste ennen putken laskua merenpohjaan. Eriste täyttää hitsaussauman molemmilla puolilla olevan betonipäällysteiden välisen tilan ja suojaa liitoksen ruostumiselta. Hitsauksessa käytettävä kutisteholkki ei ole tarpeeksi paksu peittääkseen koko liitosta ympäröivän betonin väliin jäävän renkaan, minkä vuoksi liitoksen ympärille asennetaan hiiliteräslevy tai polyeteenitiiviste. Hiiliteräslevy tai polyeteenitiiviste asennetaan limittäin betonipinnoitteen kanssa. Se kiinnitetään pysyvästi korroosionkestävällä metalliseoksella (hiiliteräslevyt) tai hitsatulla polyeteenillä (polyeteenitiiviste). Kaksikomponenttista polyuretaanivaahtoa ruiskutetaan kutisteholkin ja teräslevytiivisteen väliseen tyhjään tilaan tiivisteen päälle tehdystä aukosta. Vaahto nousee ja kovettuu ja näin täyttää liitoskohdan tyhjän tilan. Polyuretaanivaahto kestää kalastustroolin aiheuttaman iskun. Kutisteholkki on noin 2 mm paksu ja sen tiheys on noin 900 kg/m 3. Polyuretaanivaahdon tiheys on noin 160 kg/m 3 paikalleen asennettuna. Putken liitoskohdan eriste tulee samaan tasoon betonin kanssa. Putkiin asennetaan toissijainen ruostesuojaus galvaanisesta aineesta tehdyillä suoja-anodeilla. Tämä suojaa putkia, jos niiden ulkoinen ruosteenestopäällyste vahingoittuu. Näin voidaan varmistaa, että putkilinjalle saadaan tarvittava määrä suojavirtaa koko sen suunnitellun käyttöiän ajaksi. Katodi-

6 suojausjärjestelmä sisältää sinkki- ja indiumaktivoidut alumiinirengasanodit (kaksi kuoripuolikasta anodia kohden), anodin sähköjatkuvuuskaapelit (kaksi kaapelia kuoripuolikasta kohden) ja materiaalit, joita tarvitaan anodien ja putken osien väliseen kaapelihitsaukseen. Suojaavien metalliseosten ominaisuudet ja kestävyys Itämeren ympäristöolosuhteissa on arvioitu Det Norske Veritasin suorittamissa erillisissä testeissä. Testitulosten perusteella pienen suolapitoisuuden alueilla putkiosuuksissa (kilometrikohdasta 0 Venäjällä kilometrikohtaan 291 Suomen alueella sekä kilometrikohdasta 772 kilometrikohtaan 802 ja kilometrikohdasta 802 kilometrikohtaan 864 Ruotsin alueella) käytetään suojaanodeissa sinkkiseosta. Kaikissa muissa osissa käytetään indiumilla aktivoitua alumiinia. Suomen talousvyöhykkeellä on tarkoitus käyttää kolmea erilaista alumiinianodityyppiä sekä yhtä sinkkianodityyppiä. Alumiinianodien paksuus on noin 50 80 millimetriä, pituus noin 463 526 millimetriä ja paino noin 263 379 kiloa kussakin anodissa. Sinkkianodien paksuus on noin 70 millimetriä, pituus noin 495 millimetriä ja paino noin 914 kiloa anodia kohti. Alumiinin ja sinkin ohella anodit sisältävät myös pieniä määriä muita metalleja ja epäpuhtauksia. Kummatkin anodityypit sisältävät kadmiumia (alle 0,07 prosenttia). Sinkkianodit sisältävät lisäksi lyijyä (alle 0,01 prosenttia). Alumiinianodien lukumäärä Suomen talousvyöhykkeellä on 2 980 ja sinkkianodien 3 111. Määrät voivat muuttua jonkin verran lopullisessa optimoinnissa. Anodit asennetaan 7 12 putkikappaleen välein. Alumiinianodien määrä Suomen talousvyöhykkeellä on 1 000 tonnia ja putkilinjoilla yhteensä 5 800 tonnia. Vastaavat luvut sinkin osalta ovat 2 800 tonnia ja 5 600 tonnia. Putkilinjan reititys Kaasuputkea suunniteltaessa on pyritty löytämään paras mahdollinen reitti, joka minimoi putkilinjan ympäristövaikutukset ja hankkeen kokonaiskustannukset tinkimättä kuitenkaan lainsäädännön ja muiden vaatimusten noudattamisesta. Valittu putkilinjareitti kulkee Venäjän, Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Saksan talousvyöhykkeiden sekä Venäjän, Tanskan ja Saksan aluevesien läpi. Reitin suunnittelussa keskeisenä vaatimuksena on ollut tarvittavien merenpohjan muokkaustöiden minimointi. Suomenlahden geologia määrittää suurelta osin putkilinjan reitin Suomen talousvyöhykkeellä. Merenpohja on epätasaisempi pohjoisosissa lähellä Suomen rannikkoa, missä myös paljasta kallioperää on enemmän. Merenpohjan muokkaustöiden minimoimiseksi putkilinja on sijoitettu mahdollisimman kauas etelään. Reitin kehittämisen tuloksena valittiin kaksi vaihtoehtoista Suomen talousvyöhykkeellä kulkevaa reittiä. Nämä reitit ovat reittivaihtoehto 1 (C14) ja reittivaihtoehto 2 (C16, Kalbådagrund). Hakija on valinnut reittivaihtoehdon 2 putkilinjan lopulliseksi reitiksi. On mahdollista, että reitti tarkentuu edelleen asennustöiden suunnittelun edistyessä.

Sotatarvikkeiden raivaus Yleistä 7 Yksityiskohtainen reittilinjaus sisältää 50 metrin levyisen käytävän, johon putki on tarkoitus laskea. Putkenlaskun asennustoleranssi on ± 7,5 metriä, mutta yksittäisissä kohdissa voidaan tarvita tätä suurempia poikkeamia. Putkilinjan Suomen talousvyöhykkeen osuus sijaitsee kilometrikohtien 123 ja 498 välissä. Kaikki esitetyt tiedot ovat likimääräisiä ja voivat muuttua lopullisessa optimoinnissa. Putkilinjat kulkevat lähes rinnakkain merenpohjaa pitkin noin 100 metrin etäisyydellä toisistaan. Merenpohjan epätasaisuuksista johtuvan reitin optimoinnin vuoksi putkien välinen etäisyys vaihtelee putkilinjojen reitin varrella. Lyhin etäisyys Suomen talousvyöhykkeellä on 23 metriä (kilometrikohta 220) ja pisin etäisyys 2 950 metriä (kilometrikohta 134). Luoteinen putkilinja sijaitsee 43 195 metrin syvyydessä ja kaakkoinen putkilinja 43 203 metrin syvyydessä. Sotatarvikkeiden upottaminen mereen on ollut aiemmin yleinen tapa hävittää sellaisia sotatarvikkeita, joilla ei ole enää sotilaallista merkitystä. Itämereen on upotettu sekä tavanomaisia että kemiallisia sotatarvikkeita ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana sekä sotien jälkeen. Kummankin maailmansodan aikana mereen laskettiin tuhansia merimiinoja sotalaivojen ja sukellusveneiden hyökkäysten torjumiseksi. Suomenlahden suuaukko oli erityisen mielenkiinnon kohteena, minkä vuoksi suurin osa miinoista laskettiin kyseiselle alueelle. Miinat asetettiin miinoitteiksi, joiden tarkoituksena oli estää vihollisalusten pääsy rannikko- ja satama-alueille. Miinoja laskivat alueelle pääasiassa Saksan, Suomen ja Venäjän merivoimat. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana käytettiin ja upotettiin myös muita sotatarvikkeita, kuten tykistöammuksia, syvyyspommeja, torpedoja ja kranaatteja. Itämereen on upotettu toisen maailmansodan jälkeen myös suuria määriä kemiallisia ammuksia. Itämereen on upotettu arviolta noin 40 000 tonnia kemiallisia sotatarvikkeita, jotka sisältävät noin 13 000 tonnia kemiallisia yhdisteitä. Kemialliset sotatarvikkeet on pääasiassa upotettu eteläiseen Itämereen, eikä niillä ole vaikutusta kaasuputkilinjaan Suomen talousvyöhykkeellä. Sotatarvikkeiden aiheuttamaa haittaa ja vahinkoa pyritään nykyisin vähentämään systemaattisella sotatarvikkeiden raivaamisella Itämeren eri osissa. Viime vuosikymmenen aikana Itämeren alueen valtioiden merivoimat ovat kehittäneet turvallisia ja tehokkaita menetelmiä miinojen ja muiden räjähteitä sisältävien merenalaisten taisteluvälineiden raivaamiseksi. Muiden valtioiden merivoimat ovat käyttäneet näitä menetelmiä eri puolilla maailmaa taisteluvälineiden hävittämiseksi.

8 Saksan merivoimien mukaan Itämeren pohjasta on vuosien 1996 ja 2006 välisenä aikana raivattu yli 410 miinaa. Suurimpia miinanraivausoperaatioita ovat olleet Baltic Sweep (1996 1999), johon osallistuivat kaikki Itämeren alueen valtiot, sekä vuonna 1997 alkanut ja edelleen jatkuva Open Spirit, johon osallistuvat Baltian maiden lisäksi Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Alankomaat, Norja, Puola, Venäjä, Ruotsi ja Iso-Britannia. Näiden lisäksi on ollut lukuisia pienempiä miinanraivausoperaatioita. Suomenlahdella sijaitsevat miinakentät on raivattu kummankin maailmansodan jälkeen, mutta silti merestä löytyy edelleen yksittäisiä miinoja. Hakija on vuosina 2006 2008 suorittanut ammuskartoituksia yhdessä Suomen merivoimien kanssa. Putkilinjan asennuskäytävältä raivataan 28 sotatarviketta ympäristölupaviraston 2.10.2009 antaman lupapäätöksen nro 83/2009/2 mukaisesti. Edellä mainittuun lupapäätökseen sisältyvien sotatarvikkeiden lisäksi raivataan kolme sotatarviketta ankkurointikäytävältä kilometrikohdasta 350 länteen sekä kuusi sotatarviketta putkilinjan asennuskäytävältä tai sen välittömästä läheisyydestä. Nämä sotatarvikkeet löydettiin ankkurointikäytävätutkimuksen yhteydessä. On mahdollista, että raivauksen ja siihen liittyvien tutkimusten aikana asennuskäytävästä tai sen välittömästä läheisyydestä taikka ankkurointikäytävästä löytyy muita sotatarvikkeita. Myös nämä sotatarvikkeet on tarkoitus raivata. Raivattavat sotatarvikkeet sijaitsevat Suomen talousvyöhykkeellä Hangon, Kemiönsaaren ja Länsi-Turunmaan kohdalla lähimmillään 10,6 kilometrin päässä Suomen aluevesirajasta. Raivattavien sotatarvikkeiden suurin panos on 250 kg ja pienin 4 x 0,45 kg. Raivattavat sotatarvikkeet ja niiden sijainti Sotatarvikkeen tunnus Sotatarvikkeen kuvaus Panos (kg) Etäisyys kunnan rajaan (km) R-11-26161 Venäläinen kontaktimiina 115 12,8/Hanko R-11-38144 Venäläinen kontaktimiina 115 12,8/Hanko R-11AG-WW-007 Venäläinen kontaktimiina 240 13,2/Hanko R-11-25175 Venäläinen kontaktimiina 240 13,2/Hanko R-11-25239 Venäläinen kontaktimiina 240 13,2/Hanko R-11-200030 Raivauseste 4 x 0,454 14,4/Hanko R-12-51010 Venäläinen kontaktimiina 115 12,7/Kemiönsaari R-13-31989 Syöpynyt FMB-tyyppinen merimiina 250 10,6/Kemiönsaari R-14-35290 Torpedon kärki 250 22,1/Länsi-Turunmaa Töiden suorittaminen Käydyn tarjouskilpailun perusteella hakija on valinnut miinanraivausurakoitsijaksi Bactec International Ltd:n, Iso-Britannia. Hankkeen yhteydessä on tarkasteltu vaihtoehtoja sille, että miinat hävitetään räjäyttämällä ne paikan päällä. Vaihtoehdot olivat miinojen poisto ja

Haittojen ehkäisytoimet 9 niiden hävittäminen maissa sekä miinojen siirto avomerellä sijaitsevaan paikkaan, jossa ne hävitetään räjäyttämällä. Vaihtoehto, jossa miinat raivataan poistamalla tai siirtämällä eikä niitä räjäytetä paikan päällä, on hylätty turvallisuussyistä. Miinojen poistaminen tai siirtäminen on vaarallista ihmisille ja se voi aiheuttaa vahinkoja laitteille ja aluksille, koska vanhat miinat muuttuvat ajan mittaan herkemmiksi tapaturmaiselle räjähtämiselle kuin alkuperäisessä tilassaan. Lisäksi tapaturmainen tai suunnittelematon räjähdys lisää ympäristöön (kuten nisäkkäisiin, kaloihin, kulttuuriperintöön, ulkopuoliseen infrastruktuuriin ja aluksiin) kohdistuvaa riskiä, koska suunniteltuun raivaukseen kuuluvia haittojen ehkäisytoimia ei voitaisi tehokkaasti ottaa käyttöön. Raivaus tapahtuu siten, että tunnistetun tai epäillyn taisteluvälineen viereen merenpohjaan asetetaan pieni panos tarkoitusta varten erikseen kehitetyllä kauko-ohjattavalla laitteella. Tämän jälkeen panokset räjäytetään merenpinnalla turvallisella etäisyydellä kohteesta sijaitsevasta tukialuksesta käsin. Erityiskohteet tutkitaan ennen raivausta ja sen jälkeen. Tällä tavoin varmistetaan, ettei kulttuuriperintökohteille, kaapeleille, tynnyreille ja muille havaituille säiliöille ole aiheutunut haitallisia vaikutuksia. Kaikki sotatarvikkeiden raivaustyöt suoritetaan turvallisesti ja hallitusti merenpohjassa olevien räjähteiden räjäyttämistä koskevaa kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä noudattaen. Raivaustöissä käytettävien menetelmien riskit on arvioitu. Merikasveihin ja -eläimiin kohdistuvien vaikutusten minimoimiseksi työt on suunniteltu tehtäväksi jäättömänä aikana ja siten, että vältetään kalojen kutuaikoja sekä merinisäkkäiden ja lintujen muuttoreittejä ja -aikoja. Lisäksi vältetään asteittain voimistuvia vaikutuksia, kuten lähekkäin sijaitsevien sotatarvikkeiden peräkkäisen raivauksen aiheuttamaa sameuden voimistumista. Akustiset laitteet ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi karkottaa merinisäkkäät. Karkottumisalue laitteen ympärillä saattaa kuitenkin olla pieni ja karkotuslaitteita voi olla tarpeen sijoittaa useille etäisyyksille raivauskohdasta. Turva-alueen säde (merinisäkkäillä) säädetään sotatarvikkeen tyypin mukaan. Jos panoksen koko on 300 kiloa, merinisäkkäiden turva-alue ulottuu kahden kilometrin päähän. Karkotuslaitteita käytettäessä otetaan huomioon, että karkotussignaali voi assosioitua kuolleisiin ja vahingoittuneisiin kaloihin, jotka saattavat houkutella nisäkkäitä. Näin saattaa käydä esimerkiksi silloin, kun akustinen signaali assosioituu kuolleisiin tai vahingoittuneisiin kaloihin. Tämän vaikutuksen minimoimiseksi raivaustöiden aikana kuolleet kalat poistetaan mahdollisuuksien mukaan. Koska merinisäkkäisiin, kaloihin ja merilintuihin kohdistuvien vaikutusten ehkäisytoimenpiteet koostuvat lähinnä visuaalisesta ja akustisesta havain-

10 noinnista ja seurannasta, havainnoinnin olosuhteet otetaan huomioon. Raivausta suoritetaan ainoastaan kun sääolosuhteet ovat sellaiset, että raivaus voidaan suorittaa turvallisesti ja ehkäisytoimenpiteet voidaan toteuttaa tehokkaasti sekä ainoastaan päivänvalon aikana (työt aloitetaan tunti auringonnousun jälkeen ja lopetetaan tuntia ennen auringonlaskua). Havainnointi aloitetaan vähintään puoli tuntia ennen kutakin räjäytystä. Merinisäkkäiden ja lintujen havainnointi aloitetaan aikaisintaan 20 minuuttia auringonnousun jälkeen. Toimenpiteiden ammuskohtaiseen käyttöön vaikuttaa ammuksen koko. Yleisesti nämä sisältävät seuraavat toimet: 1) Havainnoimalla määritetään mahdollisuuksien mukaan, onko räjähdyspaikkaa ympäröivällä turvallisuusvyöhykkeellä merinisäkkäitä, kalaparvia tai merilintuja. Havainnointi alkaa vähintään 30 minuuttia ennen suunniteltua räjäytystä. Havaintomenetelmät ovat seuraavat: Näköhavainnot tutkimusalukselta merinisäkkäiden ja merilintujen läsnäolosta alueella pätevien merinisäkästarkkailijoiden tekeminä. Jotta havaintojen kerääminen olisi tehokasta, toimenpiteet tehdään päiväsaikana tyynellä tai vähäisellä merenkäynnillä. Ääniseuranta merinisäkkäiden ääntelyiden havaitsemiseen. Ääniseurantapoijussa on yksi matalien taajuuksien vedenalainen kuuntelulaite ja yksi korkeiden taajuuksien vedenalainen kuuntelulaite. Ääniseurantapoiju sijoitetaan 200 metrin etäisyydelle ammuksesta ennen sen raivaamista ja laitteen signaalit välittyvät tutkimusalukselle radiovastaanottimeen. Aktiiviset akustiset kalojen kartoitukset tehdään kaikuluotaimella kalaparvien havaitsemiseksi. Akustinen kalojen kartoitus tehdään tukialukselta aina ennen ammuksen räjäytystä. Jos turvallisuusvyöhykkeellä havaitaan merinisäkkäitä, merilintuja tai kalaparvia, räjäytystä lykätään. 2) Räjäytyspaikan turvallisuusvyöhykkeellä havainnoinnin jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin eläinten karkottamiseksi. Käytössä ovat seuraavat menetelmät: Äänikarkottimet ("hylkeenpelottimet"), joilla karkotetaan hylkeitä ja pyöriäisiä raivausalueelta ennen räjäytystä. Niiden on ennakoitu tehoavan hylkeisiin noin 300 metrin säteellä. Käytettävien pelottimien määrä riippuu ammusten koosta. Suurten ammusten kohdalla käytetään enimmillään neljää pelotinta. Kalojen äänipelottimet, joiden toiminta perustuu pieniin räjähdyspanoksiin (50 500 g). Nämä sijoitetaan tukialukselta noin 20 metrin syvyyteen ja räjäytetään 30 sekuntia ennen raivattavan ammuksen räjäytystä.

Raivauksen työvaiheet 11 3) Ammusten räjäytyksen jälkeen raivausalueella mahdollisesti olevat kuolleet tai loukkaantuneet kalat saattavat houkutella merinisäkkäitä. Tämän minimoimiseksi urakoitsija kerää pois raivauksen aikana kuolleet kalat käyttäen pintatroolia tukialuksesta. Ekologista valvontaa tehdään raivauksen aikana, jotta voidaan varmistua siitä, että karkottamistoimenpiteet on toteutettu asianmukaisesti. Sotatarvikkeiden raivauksen ja siihen liittyvien ympäristövaikutusten vähentämiseksi hakija ulottaa dynaamisesti asemoidun laskualuksen käytön kilometrikohtaan 350 saakka aiemmin suunnitellun kilometrikohdan 300 sijasta. Tällä laajennuksella raivaustarvetta voidaan vähentää noin 90 prosenttia. Tämä edellyttää kuitenkin ehkäisytoimenpiteitä resonanssivaikutukseen perustuvan räjähdysriskin vähentämiseksi. Resonanssivaikutukseen perustuva räjähdys tapahtuu, kun yhden sotatarvikkeen räjäyttäminen aiheuttaa lähistöllä sijaitsevien sotatarvikkeiden räjähdyksen. Resonanssivaikutuksen ehkäisemiseksi kontrolloitu sotatarvikkeiden samanaikainen raivaaminen voi olla tarpeen. Jokaisen laukaisun väliin tulee noin 25 millisekunnin tauko, minkä vuoksi paineaallot eivät synny samanaikaisesti, ja kumulatiivinen vaikutus pienenee. Sotatarvikkeet R-11-26161 ja R-11-38144 samoin kuin sotatarvikkeet R- 11AG-WW-007 ja R-11-25175 räjäytetään samanaikaisesti. Kaikista samanaikaisista räjäytyksistä tehdään erillinen raivaussuunnitelma. Jokaisella raivattavalla sotatarvikkeella on oma räjäytysjärjestelmä, joka koostuu kahdesta iskuaaltoputkien erottamasta panoksesta. Panokset on kiinnitetty betonikehykseen ja ne asetetaan yli 0,5 metrin päähän raivattavasta sotatarvikkeesta. Mikäli panokset eivät räjäytä miinaa, asetetaan ROV-laitteella 30 kg:n irtopanos sotatarvikkeiden viereen. Panokset räjäytetään tukialukselta käsin iskuaaltoputkien avulla, jotka kulkevat merkkipoijujen kautta edelleen panoksiin. Ympäristön tarkkailuun ja vaikutusten ehkäisyyn liittyvien laitteiden, kuten hylkeiden karkotuslaitteiden, sijoitus suunnitellaan siten, että samanaikaisten räjäytysten vaikutukset otetaan huomioon. Miinanraivauksen suorittaja käyttää raivaustöissä edellä kuvattujen periaatteiden mukaista menetelmää. Raivaustyöt sisältävät seuraavat työvaiheet: 1) Alus siirtyy kohdealueelle ja merenpohjaan lasketaan TMS-laite (kiinnitysvaijerin hallintalaite) korkeintaan 100 metrin etäisyydelle kohteesta. Merinisäkkäiden tarkkailijat ovat valmiustilassa koko raivaustoimenpiteen ajan. 2) Alus vetäytyy kilometrin päähän kohteesta.

12 3) Kauko-ohjattava laite (ROV) poistuu TMS-laitteesta ja tarkastaa kohteen. Tarkastuksen perusteella syntyvä videoaineisto toimitetaan aluksen miehistölle sotatarvikkeen tunnistamiseksi ja sen kunnon vahvistamiseksi. ROV-laite tarkastaa myös muut tiedossa olevat merenpohjassa aikaisemmissa tutkimuksissa tunnistetut esineet kilometrin etäisyydellä. Sen jälkeen ROV-laite vetäytyy TMS-laitteen sisään. 4) TMS-laite nostetaan pinnalle. Tämän jälkeen otetaan käyttöön akustinen kuuntelulaite (PAM), kohteen merkitsin sekä kalojen ja hylkeiden karkotuslaite. 5) Alus vetäytyy paikoilleen. Raivaussuunnitelma viimeistellään ja räjäytystä koskevat laskelmat vahvistetaan. Purkutyössä vaadittavat laitteet valmistellaan käyttöä varten. Paikallisille viranomaisille ilmoitetaan aikatauluista, joissa vahvistetaan suoritettavat purkutyöt. 6) Kun kaikki laitteet ja suunnitelmat on viimeistelty ja viimeistelytyöt on vahvistettu suoritetuiksi, alus siirtyy kohteen luokse. TMS-laite lasketaan korkeintaan 100 metrin etäisyydelle kohteesta. Kun TMS-laite on laskettu merenpohjaan, alus vetäytyy paikoilleen. Vetäytyessään alus laskee räjäytyskaapelin pohjaan. ROV-laite poimii TMS-laitteesta räjähteet ja kehikot, joihin räjähteet on kiinnitetty, ja siirtää ne lopulliseen asemaansa purkutyötä varten. 7) ROV-laite vetäytyy TMS-laitteen sisään. Tämän jälkeen odotetaan 30 minuuttia. Alus siirtyy kohdealueelle ja nostaa TMS-laitteen pinnalle. Tämän jälkeen alus palaa paikalleen. 8) Aluksen palattua paikoilleen viranomaisille ilmoitetaan vahvistetut aikataulut. Seuraavaksi otetaan käyttöön vene (tyypiltään RIB = kovapohjainen kumivene), jolta tarkkaillaan kaloja ja karkotetaan merinisäkkäät kohdealueelta. Tämän jälkeen RIB-vene siirtyy ennalta määritellyn turvallisen etäisyyden päähän. 9) Purkuvaihe aloitetaan sen jälkeen, kun raivauksen päällikkö on varmistunut siitä, että kaikkia menettelytapoja on noudatettu ja varmistanut aluksen kapteenin, merinisäkkäiden tarkkailijoiden päällikön sekä päämiesten edustajien kanssa, ettei purkutyön jatkamiselle ole estettä. Kaikkia aluksia varoitetaan viranomaisten kanssa sovitulla tavalla. Tämän jälkeen räjäytetään kalojen karkotuspanos. Pääpanos räjäytetään korkeintaan 30 sekunnin kuluttua karkotuspanoksen räjäyttämisestä. Tämän jälkeen alue tarkistetaan RIB-veneellä näköhavaintoon perustuen. 10) Kun raivauksen päällikkö on varmistunut siitä, että välitön vaara on ohi, alus siirtyy kohdealueelle. TMS-laite lasketaan veteen ja alus vetäytyy paikoilleen. Tämän jälkeen ROV-laite tarkastaa kohdealueen ja varmistaa, että miina on tuhottu. Mahdolliset räjäytyksestä syntyneet jäänteet nostetaan merenpohjasta ja syntynyt kraatteri tarkastetaan. Alus siirtyy kohdealueelle ja nostaa TMS-laitteen pinnalle.

13 Merenpohjan muokkaustyöt Yleistä Vastaavat toimenpiteet toistetaan samanlaisina kaikkien raivattavien miinojen kohdalla. Merenpohjan muokkaustöihin kuuluvat merenpohjalla suoritettavat toimenpiteet, joilla suojataan putkilinjat vaurioilta ja minimoidaan vaikutukset ympäristöön ja ihmisen toimintaan. Toimenpiteillä myös tasataan perustaa putkilinjalle. Kun pohjan profiili on tasainen, putkilinja voidaan asentaa hyväksyttäviä jännevälejä, putken jännityksiä ja pohjaetäisyyksiä käyttäen. Merenpohjan muokkaustöitä tehdään ennen putken laskua ja sen jälkeen. Putket saattavat vaatia lisäsuojaa reitin varrella, jotta voidaan välttää hydrodynaamisesta kuormituksesta aiheutuva liiallinen liike ja merenpohjan epätasaisuuden aiheuttama putkilinjan väsyminen. Tällöinkin muokkausmenetelmiä käytetään ainoastaan, mikäli putkilinjan uudelleenreititys ei riitä tai se ei ole mahdollista. Suomen talousvyöhykkeellä ainoa käytettävä merenpohjan muokkausmenetelmä on kiviaineksen kasaaminen. Kiviaineksen kasaaminen Kiviaineksen kasaaminen tarkoittaa merenpohjan paikallista muokkaamista karkealla soralla ja pienillä kivillä, jotka antavat tukea putkelle ja takaavat sen eheyden pitkällä aikavälillä. Kukin kivituki valitaan siten, että kiviainesta tarvitaan mahdollisimman vähän. Kiviainestäytteen muoto vaihtelee merenpohjan olosuhteiden (sedimentin tyypin ja kantavuuden), paikallisten syvyysolosuhteiden ja virtausten mukaan. Kiviainestäytettä voidaan käyttää sekä ennen putkenlaskua että sen jälkeen. Täytettä saatetaan tarvita myös pohjustukseksi suurten putkiosuuksien liitoskohdissa ja tueksi kaapeliristeyksissä. Kaikkien tukien koko ja muoto suunnitellaan tapauskohtaisesti putken edellyttämän suojan varmistamiseksi. Kussakin tuessa käytettävän kiviaineksen koko ja määrä lasketaan vaaditun rakenteen ja vakauden perusteella. Kiviainestäyttöjen koot ja muodot voivat muuttua asennuksen suunnittelun yhteydessä jossain määrin, mutta käytettävän kiviaineksen kokonaismäärä ei muutu suuresti. Ennen putkenlaskua tehtävien kiviainestäyttöjen pohja on noin 5 m pitkä ja 12 m leveä. Korkeus on 1 6 m. Putkenlaskun jälkeen tehtävien kiviainestäyttöjen tyypilliset leveydet ovat 3 m ja pituudet muutamasta metristä yli 30 metriin. Korkeus vaihtelee noin yhdestä metristä yli kuuteen metriin. Putkien liitoskohdissa (noin kilometrikohta 297) tehdään kummallekin putkelle kiviainestäyttö, jonka pituus on 153 m ja leveys 136 m. Täytön korkeus on 2,5 m. Lisäksi tehdään vastapenger. Kiviainestäyttöjen arvioitu teoreettinen kokonaismäärä on 320 000 m 3. Kiviaineksen kasaamisen tarkoituksena on lähinnä rajoittaa vapaiden jännevälien kasvamisesta aiheutuvaa kuormitusta ja varmistaa paikallinen dynaaminen vakaus. Erityisesti putkilinjan kaarevissa kohdissa voidaan tarvi-

14 ta lisätukia ennen asennusta, mikä taas vähentää tarvittavien jälkitäyttöjen määrää. Kiviaineksen on oltava kemiallisesti inerttiä ja mekaanisesti vakaata putkilinjan koko käyttöiän ajan. Kivenä käytetään rapautumatonta basalttia, gabroa tai graniittia. Ainoastaan murskattua, tuoretta ja rapautumatonta kiviainesta saa käyttää. Kiviaineksen raekoko on 20 100 millimetriä ja keskimäärin 50 millimetriä. Kasattava kiviaines tuodaan maalla sijaitsevista louhoksista. Käytettävässä kiviaineksessa ei saa olla epäpuhtauksia, kuten veteen mahdollisesti liukenevia raskasmetalleja. Siinä ei myöskään saa olla savea, silttiä, kalkkia, kasvillisuutta tai muita hajoavia ainesosia. Tukirakenteissa käytetään Suomesta, Ruotsista tai Norjasta saatavaa kiveä, mutta pääosa kiviaineksesta louhitaan Kotkan seudulla sijaitsevasta louhoksesta. Kaikki kiviaines kasataan samalla tavalla. Sora ja kivet kuljetetaan laskuputkialuksella kohtiin, joissa kiviaineksen kasaamista tarvitaan. Kiviaines lastataan laskuputkeen laivassa olevilla kuljettimilla ja lasketaan pohjaan vedessä kulkevaa laskuputkea pitkin. Laskuputken alaosassa on suuttimet, joilla kiviaineksesta tehty tukirakenne voidaan muotoilla tarkasti. Kiviaineksen kasaamista valvotaan kauko-ohjattavalla vedenalaisella ROV-laitteella ja lopullinen geometria tarkastetaan tutkimuksin. Merenpohjan koostumuksesta sekä yksittäisten kivitukien muodosta ja koosta riippuen ennen putkenlaskua saatetaan tarvita yksi tai kaksi kasauskertaa. Mikäli kivituet painuvat merenpohjaan, saatetaan tarvita toinen kasauskerta kivituen korkeuden korjaamiseksi. Kasaus tehdään samalla tavalla myös putkenlaskun jälkeen. Jos merenpohja on kalteva tai se on pehmeää savea, jonka kantavuus on heikko, voi ilmetä geoteknisiä vakausongelmia. Tällöin varsinaisten kivipenkereiden ympärille kasataan uutta kiviainesta. Kiviaineksen kasaamispaikkoja on Suomen talousvyöhykkeellä yhteensä noin 200. Kaapeliristeysten edellyttämät merenpohjan muokkaustyöt Putkilinja risteää Suomen talousvyöhykkeellä kaapeleiden kanssa. Tällöin on varmistettava, etteivät risteävät kaapelit ja putket pääse koskettamaan tai vahingoittamaan toisiaan. Tämä saattaa edellyttää tiettyjä merenpohjan muokkaustöitä ja tukirakenteita. Tukirakenteiden korkeutta määriteltäessä on otettava huomioon kaapelin mahdollinen vajoaminen. Putkilinjoja voidaan joutua tukemaan kaapelin kummaltakin puolelta rasituksen tai liikkeen vähentämiseksi. Risteys voidaan toteuttaa kohottamalla putkilinjoja betonipatjoilla tai kasaamalla kiviainesta. Tällaisten soravallien mitat vaihtelevat risteävän kaapelin tarkan sijainnin mukaan. Patjan tyypillinen leveys on 12 metriä. Tuen korkeus valitaan siten, että turvataan sovittu vähimmäisetäisyys kaapelin ja

15 putkilinjojen välillä. Kaapeliristeysten on tarkoitus perustua hakijan ja kaapelinomistajien välisiin sopimuksiin. Putkenlasku Putkenlaskuprosessi käsittää putkiosuuksien liittämisen yhtenäiseksi putkeksi sekä varsinaisen putken laskemisen putkenlaskualuksesta merenpohjaan. Rakentaminen Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuu jäättömänä aikana kahdensuuntaisesti Venäjältä ja Ruotsista kilometrikohtaa 300 kohti. Lopuksi osat yhdistetään merellä suunnilleen kilometrikohdassa 300. Putkenlaskuvaihe käynnistyy valmistelujen jälkeen. Linjan yksittäiset putkikappaleet toimitetaan putkenlaskualukseen, jossa ne kootaan yhtenäiseksi putkijonoksi ja lasketaan merenpohjaan. Putkenlaskumenetelmää kutsutaan S-menetelmäksi. Keskimääräinen laskuvauhti on arviolta 2 3 kilometriä päivässä säästä riippuen. Putkenlaskualuksella suoritettavat yleiset asennusvaiheet, jotka toistuvat jatkuvana prosessina, ovat putken hitsaus, hitsausten ainetta rikkomaton testaus, asennusliitosten valmistelu ja putken lasku merenpohjaan. Yksittäiset uudet putkikappaleet yhdistetään putkenlaskualuksella yhtenäiseen putkilinjaan joko puoli- tai täysautomaattihitsauksella. Kun liitos on valmis, putkenlaskualus siirtyy eteenpäin kahden putkikappaleen pituutta vastaavan matkan (noin 24,4 metriä). Siirtymisen jälkeen uudet putken kappaleet liitetään putkilinjaan. Putkenlaskualuksen siirtyessä eteenpäin yhtenäinen putkilinja siirtyy aluksen takaosasta veteen. Putkilinjaa tukee putkenlaskuramppi, joka ulottuu 40 100 metriä aluksen taakse ja alle. Putkenlaskuramppi ohjaa ja tukee koottua putkea. Putkilinjan on oltava riittävän kireällä putkenlaskurampin ja merenpohjan kosketuskohdan välillä, jotta putki ei väänny mutkalle tai vahingoitu. Kiristin säätelee kuormitusta ylitaipuman ja roikkuvan taipuman kohdissa. Aluksen sijaintia ohjaamalla varmistetaan putken riittävä kireys, jotta taipumisvoima ei ylitä putken taipumislujuutta. Paikannusjärjestelmä varmistaa lisäksi, että putki lasketaan suunniteltuun käytävään merenpohjassa. Putken laskun asennustoleranssi on 7,5 m, mutta voi olla joissakin kohdissa suurempi. Putken asennuksessa käytetään suunnitelmien mukaan kahta eri putkenlaskualusta, joista toinen on ankkuroitava putkenlaskualus. Ankkurit on yhdistetty suoraan kaapeleihin ja kaapeleiden kireyttä sekä samalla koko kaapeliköysijärjestelmää ohjataan yksittäisten vinssien avulla. Putkenlaskussa käytetään myös dynaamisesti asemoitua syvänveden putkenlaskualusta. Dynaamisesti asemoitua putkenlaskualusta käytetään ankkuroidun putkenlaskualuksen asemesta, koska se pienentää joitakin ympäristövaikutuksia, ankkureita ei tarvitse käsitellä ja sotatarvikkeiden raivaustarve vähenee. Dynaamisesti asemoitu alus pidetään paikallaan ohjauspotkureilla, jotka toimivat jatkuvasti vastavoimina putkilinjan, aaltojen, virtauksen ja tuulen alukseen kohdistamille voimille. Putkilinja lasketaan

16 dynaamisesti asemoidulla aluksella Venäjän aluevesillä sijaitsevasta kilometrikohdasta 7 Suomen talousvyöhykkeellä suunnilleen kilometrikohtaan 350 saakka ja tästä kilometrikohdasta ankkuroidulla putkenlaskualuksella Ruotsin ja Suomen talousvyöhykkeiden rajalla sijaitsevaan kilometrikohtaan 498. Sään, ennakoimattomien olosuhteiden ja muiden rajoitusten vuoksi kilometrikohdista voidaan vähäisesti poiketa. Ankkuroitava putkenlaskualus tarvitsee avukseen myös ankkurointialuksia. Ankkurit lasketaan tutkitun ankkurointikäytävän sisällä enimmillään 800 2 000 metrin päähän laskualuksesta. Ankkurointialuksia tarvitaan 2 6 ja niiden kokonaispituus on noin 40 60 metriä. Yhtä putkenlaskualusta kohti tarvitaan lisäksi yksi tai kaksi huoltoalusta. Muusta meriliikenteestä aiheutuvien häiriöiden ehkäisemiseksi putkenlaskualuksen ympärille muodostetaan putkenlaskun ajaksi suoja-alue, joka ulottuu tavallisesti noin kahden kilometrin päähän aluksesta. Muu alusliikenne suoja-alueella on kielletty. Tämä koskee myös kalastusaluksia. Herkillä alueilla, kuten kulttuuriperintöalueilla, putken laskua ja merenpohjaan laskeutumista seurataan tarkasti ROV-laitteen avulla. Putkilinjan asennusvaiheiden aikana saattaa syntyä jätettä, joka poikkeaa alusten tavanomaisista jätteistä, kuten elintarvikejätteistä ja kannen puhdistuksen tuloksena syntyvistä jätteistä. Jätteet suljetaan kannellisiin säiliöihin. Putkenlaskualuksille ominaisia jätteitä ovat jyrsintäjätteet putken jyrsimisestä ja viistämisestä, hitsausprosessista peräisin oleva hitsausjauhe, kutistemuhvien palaset, putken liitoskohdan eristämisestä peräisin oleva polyuretaanitäyte ja öljyt (esimerkiksi koneista). Putkien paljaat päät viistetään juuri ennen hitsausta hitsausprofiilin aikaansaamiseksi. Tämä synnyttää metallijätettä. Hitsauksen aikana käytettävä hitsausjauhe estää perus- ja täytemateriaalien hapettumisen. Vastaavan kokoisen putkilinjan asentamisesta syntyi kuukauden aikana noin 115 tonnia metallijätettä ja 25 tonnia jäteöljyä ja lietettä. Putkenlasku Suomen talousvyöhykkeellä kestää noin 5 6 kuukautta kummankin putken osalta, ja sinä aikana syntyy kaikkiaan noin 1 380 tonnia metallijätettä ja 300 tonnia jäteöljyä. Lämpökutistemuhvit ovat määrämittaisia. Tämän vuoksi lämpökutistemuhvista syntyy mahdollisimman vähän jätettä lukuun ottamatta suojakalvoa, joka poistetaan liimakerroksen pinnasta ennen asennusta. Polyuretaanitäytteestä ei myöskään synny juuri lainkaan jätettä. Kaikki putkenlaskualusten tuottamat jätteet käsitellään ja hävitetään MAR- POL 73/78- ja HELCOM-sopimusten mukaisesti. Näiden sopimusten mukaisesti Itämeri on erityisaluetta, jonne ei saa laskea tai purkaa jätettä. Kaikki putkenlaskualuksissa tuotetut jätteet lajitellaan ja toimitetaan asianmukaisen luvan nojalla toimivalle yritykselle maalla tapahtuvaa hävittämistä varten.

17 Putkilinjan käyttöönoton esivalmistelut Putkilinjojen asennuksen jälkeen suoritetaan käyttöönoton esivalmistelut ja vedenalaiset putkien yhdistämistoimet. Käyttöönoton esivalmisteluihin kuuluvat putkilinjojen huuhtelu, puhdistus ja mittaus, järjestelmän painetesti, veden poisto ja putkilinjojen kuivaus. Toimenpiteillä varmistetaan putkien kestävyys suunnitteluvaatimusten mukaisesti. Painetestaukseen sisältyy suodatetun meriveden imeminen putkistoon ja putkilinjojen täyttäminen sillä. Huuhtelussa käytetty vesi on joko hapenpoistoaineella (esim. natriumbisulfiitti) tai natriumhydroksidilla käsiteltyä vettä. Kemikaalien oletetut pitoisuudet esikäsitellyssä vedessä ovat 70 ppm ja 230 ppm. Kemiallinen hapenpoistoaine ehkäisee hapettumisesta aiheutuvaa korroosiota, ja natriumhydroksidi nostaa ph-arvon yli 10:een, mikä ehkäisee anaerobisen bakteerikasvuston putkilinjassa. Kaikki käyttöönoton esivalmisteluissa käytettävät kemikaalit esiintyvät luonnostaan vesiympäristössä ja ne ovat luontaisina pitoisuuksina meriympäristölle vaarattomia. Koeponnistuksen jälkeen käsitelty merivesi lasketaan takaisin mereen. Aikaisemmin suunnitellun mukaan sekä meriveden otto että poisto tapahtuisi Venäjän rantautumispaikassa. Tehtyjen lisäselvitysten perusteella vaihtoehtona on, että vesi imetään painetestausta varten suunnilleen kilometrikohdista 300 Suomen talousvyöhykkeellä ja 675 Ruotsin talousvyöhykkeellä. Vesi lasketaan takaisin mereen painetestauksen jälkeen Venäjällä Portovajan lahden rantautumispaikassa 500 metrin päässä rannasta. Putkilinja huuhdellaan, puhdistetaan ja mitataan sisäisesti käyttämällä tarkastuslaitteita. Tarkastuslaite lähetetään laukaisimilla putkilinjaan, jossa se liikkuu vedenpaineen (käytön aikana kaasunpaineen) avulla. Putken tarkastuslaitteet järjestetään jonoksi, jossa on vähintään neljä puhdistuslaitetta ja tarkastuslaite. Ennen ensimmäistä puhdistukseen käytettyä tarkastuslaitetta putkilinjasta pestään roskat päästämällä jonkin verran vettä putkilinjaan. Vedellä täyttäminen toteutetaan suodatetulla (50 μm) ja käsitellyllä merivedellä. Vettä imetään putkistoon keskimäärin nopeudella 0,5 m/s. Veden poisto mereen toteutetaan keskimäärin samalla nopeudella. Vettä otetaan kahdessa paikassa, noin kilometrikohdassa 300 Suomen talousvyöhykkeellä ja kilometrikohdassa 675 Ruotsin talousvyöhykkeellä. Näissä kohdissa vesi pumpataan merialueella sijaitsevalta (vettä otetaan 2 10 metrin syvyydestä) vedenottoalueelta. Merestä otettavan veden kokonaismäärä on Suomen talousvyöhykkeellä noin 320 000 m 3. Vesi pumpataan Venäjän rantautumispaikkaan, jossa se lasketaan mereen. Puhdistuslaitteiden eteen kertynyt aines kerätään täytön ja puhdistuksen aikana kolmeen paikkaan sekä noin kilometrikohdassa 300 sijaitsevaan väliaikaiseen merenalaiseen laiteloukkuun. Putkilinjan sisällä oleva jäte on lähinnä rakennusvaiheen aikana kertynyttä pölyä. Suurin osa pölystä on

18 ruostetta (rautaoksidia) ja liitoksen pinnoituksessa käytettyä hitsausjauhetta. Lisäksi jätteet saattavat sisältää putken sisäpuolen epoksipinnoitteesta irtoavia aineksia tai sementtipölyä putkenlaskualuksesta. Ainesta arvioidaan kertyvän koko putkilinjan pituudelta ainoastaan muutaman kuutiometrin verran. Vedenalaisten vastaanottimien sisältämä aines kerätään huoltoaluksiin ja viedään maihin. Putkien eheys tarkistetaan painetestillä (huoltoa edeltävä vedenpainetesti). Kun putket on täytetty vedellä, paineen ja lämpötilan annetaan tasaantua. Paineen ja lämpötilan tasaantumisen jälkeen painetta lisätään ruiskuttamalla putkilinjaan lisää vettä, kunnes vaadittava pitopaine saavutetaan. Tämän jälkeen paine ja lämpötila pidetään muuttumattomana tavallisesti 24 tunnin ajan, jolloin painetta tarkkaillaan vuotojen varalta. Kun putkilinja on täytetty vedellä ja painetesti suoritettu, putkilinjan osat yhdistetään korkeapainehitsauksella Suomen talousvyöhykkeellä noin kilometrikohdassa 300. Putkilinjasta poistetaan vesi lähettämällä putkien läpi vedenpoistolaitteita. Laitteet työntävät veden ulos. Vesi poistetaan putkilinjasta Venäjän rantautumispaikassa. Putkilinjojen sisäpuolelle vedenpoiston jälkeen jäänyt vesi kuivataan käyttämällä väliaikaisia ilmakompressoreita, jotka sijaitsevat Saksan rantautumispaikassa. Putkilinjat on kuivattava jään muodostumisen ja huonolaatuisen kaasun välttämiseksi käytön alkuvaiheessa. Putkilinjan käyttöönotto Käyttöönottotoimia ovat kaikki toimet, jotka tehdään käyttöönottoa edeltävän vaiheen jälkeen ennen maakaasun siirron aloittamista, mukaan luettuna putken täyttäminen maakaasulla. Kaasua ei saa laskea putkilinjaan ennen kuin kaikki käyttöönoton esivalmistelut on päätetty ja putkilinja täytetty kuivalla ilmalla, jonka paine on lähellä ilmanpainetta. Jotta ilma ja kuiva kaasu eivät muodostaisi helposti syttyvää kaasuseosta, putkilinjat täytetään osittain typpikaasulla juuri ennen maakaasun laskemista putkilinjoihin. Typpikaasu muodostaa puskurivyöhykkeen, joka siirtyy putkilinjaa pitkin ja ehkäisee maakaasun ja ilman välisen vuorovaikutuksen. Putkilinjan pituudesta noin 30 prosenttia täytetään typpikaasulla (noin 400 kilometrin matka). Tämä etäisyys riittää ehkäisemään maakaasun ja ilman vuorovaikutuksen täytön aikana. Typpikaasun lämpötila on noin 5 C. Sekä typpi- että maakaasu johdetaan putkilinjaan kompressoriasemalla, joka sijaitsee Venäjän rantautumispaikassa. Rakentamisaikataulu Asennus alkaa Suomen talousvyöhykkeellä, kun tarvittavat luvat on saatu. Hakijan tavoitteena on, että rakentaminen alkaa vuonna 2010. Varsinainen aikataulu saattaa muuttua riippuen vuodenajasta, jolloin asennustyö alkaa. Tämä taas riippuu lupaprosessista ja täydentävästä suunnittelun ja raken-

19 tamisen optimoinnista. Suomessa sääolot saattavat aiheuttaa rajoituksia talvijäiden aikaan (tavallisesti tammikuusta maaliskuuhun). Lisäksi toimenpiteitä vältetään mahdollisuuksien mukaan hylkeiden ja lintujen pesimäkaudella ja sedimenttien liikkumista edistävissä sääoloissa. Reitin varrella tehtävät merenpohjan muokkaustyöt, mukaan luettuna sekä putkenlaskua edeltävät että sen jälkeiset toimenpiteet, on tarkoitus toteuttaa vaiheittain koko rakennusvaiheen aikana. Alustavan aikataulun mukaan ennen putkenlaskua suoritettavat kiviainestyöt kummankin putken osalta Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuisivat vuoden 2010 toisen ja kolmannen neljänneksen aikana. Ensimmäisenä rakennettavan putken laskun ja sen jälkeisen kiviainestäytön arvioidaan tapahtuvan vuoden 2010 viimeisen neljänneksen ja vuoden 2011 kolmannen neljänneksen välillä. Toisen putken laskun ja sen jälkeisen kiviainestäytön arvioidaan alkavan vuoden 2011 kolmannella tai viimeisellä neljänneksellä ja kestävän vuoden 2012 viimeiselle neljännekselle. Ensimmäisen putken lasku kestää noin vuoden, kuten toisenkin. Suomen talousvyöhykkeellä on tarkoitus käyttää kahta putkenlaskualusta, joista toinen aloittaa Venäjän rantautumispaikasta ja jatkaa noin kilometrikohtaan 300 saakka. Toinen aloittaa Ruotsin talousvyöhykkeen rajalta ja jatkaa noin kilometrikohtaan 300. Suunnilleen kilometrikohdassa 300 nämä kaksi putkiosuutta hitsataan yhteen. Suomen talousvyöhykkeellä putkenlasku kestää viidestä kuuteen kuukautta putkilinjaa kohden. Käyttöönoton valmistelujen ja putkien yhdistämisen odotetaan vievän noin viisi kuukautta kumpaakin putkilinjaa kohden. Putkilinjan käyttöönotto, johon sisältyy kaasulla täyttäminen, vie noin yhden kuukauden. Putkilinjan käyttö Valvomoiden sijainti Kaasuputkijärjestelmää valvotaan ja ohjataan hakijan pääkonttorin päävalvomosta Zugista, Sveitsistä. Päävalvomo toimii vuorokauden ympäri. Zugissa toimii lisäksi varavalvomo, jota käytetään, jos päävalvomo ei ole toimintakunnossa esimerkiksi rakennuspalon tai jonkin muun ennalta arvaamattoman tapahtuman sattuessa. Venäjän ja Saksan rantautumislaitokset on varustettu tarkastuslaitteiden laukaisimin ja vastaanottimin, eristys- ja hätäsulkuventtiilein sekä paikallisin valvomoin, joissa ei tavallisesti ole henkilökuntaa. Ulkopuoliset mekaaniset laitokset sijaitsevat putkilinjan rantautumispaikoissa ja heti niiden jälkeen. Valvontatoimintoja ei sijoiteta Suomeen eikä niitä harjoiteta Suomessa. Putkilinjan segmentoitu suunnittelupaine Putkilinja jaetaan kolmeen osaan, joiden suunnittelupaineet ovat 220 barg, 200 barg ja 170 barg. Normaali käyttöpaine voi olla suunnittelupaineen +