Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Samankaltaiset tiedostot
Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna

Inarin kunta Esityslista 4/ Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Kunnanjohtaja on keskustellut jatkovalmistelusta Stoneco Oy:n edustajan kanssa. Ohessa yhteistyöesitys.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus

Inarin kunta Esityslista 5/ Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO. Kokousaika klo 16:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012.

Nivasalo Meeri jäsen

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

Toimeksi: sosiaali- ja terveysjohtaja Lisätietoja: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja )

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Maanantai klo

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Inarin kunta Esityslista 11/ Kunnanhallitus. Kokousaika klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

Huom, kokous alkaa klo 18:30! Nivalan kaupunki

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Muut saapuvilla olleet Seppänen Jaakko vs. toimialajohtaja, esittelijä Kukkala Susanna hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo

Sivistyslautakunta 6/

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Liitteet 6-8 Mika Nikulainen hakee poikkeamislupaa kalastustukikohdan rakentamiseksi Inarijärven Pikku-Pääsaareen. Kartta liitteenä 6.

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.

-3, KH :30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Inarin kunta Esityslista 3/ Valtuusto. Kokousaika klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / KOKOUSAIKA kello

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Nieminen Emilia jäsen

Elinkeinolautakunta KOKOUSAIKA Perjantai klo Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet:

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Tekninen lautakunta

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Jäsenet Anne Tuovila puheenjohtaja Miina Seurujärvi I varapuheejohtaja. Aleksi Kinnunen Vesa Pietikäinen. Göran Bölomster varajäsen

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Transkriptio:

Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 8/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 04.05.2015 klo 16:00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 160 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat 3 161 Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous 16.4.2015 4 162 Esitys Kulttuuriolohuoneesta Saariselälle 5 163 Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 16.3.2015 tekemästä päätöksestä koskien Nellim-Paatsjoki-tiehanketta 164 Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehanke 8 165 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 166 Vastauksen antaminen Huuhkajan kylän tulvansuojelua koskevasta anomuksesta 167 Kalottiakatemian rahoitusanomuksen siirtäminen Elinkeinot & kehitys Nordican käsiteltäväksi 168 Työsuojelun toimintaohjelma 2015-2017 22 169 Valmisteluhanke kunnille laajakaistaverkkojen rakentamisesta elinkaarimallilla 170 Kunniamerkkiesitykset vuonna 2015 26 171 Lausunto lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittämiseksi 27 172 Poikkeamislupahakemus: Kari Pääkkö perustettavan yhtiön lukuun 28 173 Kutsuja tilaisuuksiin 30 174 Kunnanjohtajan viran haettavaksi julistaminen / uudelleen haettavaksi julistaminen 175 Muut keskusteltavat asiat 37 6 14 20 21 24 31

Inarin kunta Epävirallinen päätösluettelo 8/2015 2 Kunnanhallitus Kokousaika 04.05.2015 klo 16:00-20.05 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Jäsenet Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Jari Huotari, puheenjohtaja Vesa Pietikäinen Kari Akujärvi, I varapuheenjohtaja Ulla-Maija Kemppainen, II varapuheenjohtaja Valtteri Huhtamella, poistui 19.25 Heli Portti Maire Puikko Tanja Sanila Timo Väisänen Veikko Väänänen Muut Anu Avaskari, valtuuston puheenjohtaja, poistui 17.25 Toini Sanila, valtuuston I varapuheenjohtaja Marko Katajamaa, valtuuston II varapuheenjohtaja Reijo Timperi, kunnanjohtaja, esittelijä, poistui 19.25 Anne-Marie Kalla, vs.hallintojohtaja, pöytäkirjan pitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 160-175 Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalolla. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Veikko Väänänen ja Kari Akujärvi Heli Portti ja Valtteri Huhtamella Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kari Akujärvi puheenjohtaja Anne-Marie Kalla pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirjan tarkastusaika 18.5.2015 Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalolla arkistosihteerin virkahuoneessa 19.5.2015. hallintojohtaja

Inarin kunta Esityslista 8/2015 3 160 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat KHALL Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä. Päätökset ja asiakirjat ovat nähtävillä päätöksen tehneillä ja ilmoitusasiat kokoushuoneessa. Tiedoksi: - Johtoryhmän muistiot 17.4.2015, 20.4.2015 ja 24.4.2015. - Kunnanjohtajan viikkokatsaus 18 / 2015. - Lapin liitto on julkistanut Lapin mallin uudesta aluehallinnosta 13.4.2015. - Lapin ELY-keskuksen 24.4.2015 vastaus kanteluun rakennusvalvontaja ympäristösuojeluviranomaisen toiminnasta Inarin kunnassa. - Aloite istumapenkkejä Leiritielle ja Leiritie - Hautuumaantien välille on lähetetty teknisen toimiston ja Lapin ELY-keskuksen käsiteltäväksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranhaltijain tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 51 :n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan 2. muut luetellut asiat Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus viikot 19-21 / 2015. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594, hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 4 161 Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous 16.4.2015 151/02.00.01/2015 KHALL Kunnanjohtaja Saariselän Siula Oy:n yhtiökokous on pidetty 16.4.2015. Yhtiö on toimittanut kunnanhallitukselle oheisen tilinpäätöksen. Tilinpäätöksessä on yhtiön tasekirja 1.1. - 31.12.2014 sisältäen - tuloslaskelman ja taseen - tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014 tilintarkastuskertomuksen. Yhtiön toimitusjohtaja tulee esittelemään tilinpäätöstä kunnanhallitukseen. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Saariselän Siula Oy:n tilinpäätöksen ja varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjan. Käsittely: Toimitusjohtaja Juha Tahvanainen oli paikalla asiantuntijana. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi klo16.04-16.21. Valtteri Huhtamella poissa asian käsittelyn ajan16.55-17.00(jäävi) Korjattu yhtiökokouksen vuosiluku esittelytekstistä, ei 2014 vaan 2015. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Tiedoksi: Saariselän Siula Oy kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 8/2015 5 162 Esitys Kulttuuriolohuoneesta Saariselälle 184/14.01.00/2015 KHALL Kunnanjohtaja Saariselän kyläyhdistys on vuosikokouksessaan 12.2.2015 käsitellyt kylätilan saamista Saariselälle, joka on oheisena. Kulttuuriolohuoneeksi nimetyn tilan käyttäjiksi ehdotuksessa on mainittu: kyläläiset matkailijat sesonkityöntekijät kansalaisopisto. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää pyytää ehdotuksesta Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n, sivistyslautakunnan ja Saariselän Siula Oy:n lausunnot 26.5.2015 mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Inari-Saariselkä Matkailu Oy, sivistyslautakunta, Saariselän Siula Oy kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 8/2015 6 163 Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 16.3.2015 tekemästä päätöksestä koskien Nellim-Paatsjokitiehanketta 723/10.03.01.01.00/2012 KHALL Hallintojohtaja Paatsjoen paliskunta on tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä 16.3.2015 125 koskien Nellim-Pasvik (Paatsjoki) yksityistiehanketta. Pöytäkirjan muutoksenhakuohjeessa päätökseen on annettu oikeus hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus, jonka ohessa on em. päätös, sekä 16.3.2015 kunnanhallituksen pöytäkirjan muutoksenhakuohje ovat ohessa. Oikaisuvaatimuksessa Paatsjoen paliskunta vaatii, että Inarin kunnanhallitus oikaisee Nellim-Paatsjoki -tiehanketta koskevan päätöksen. Oikaisuvaatimuksessa ei varsinaisesti esitetä, millä tavalla päätös tulisi oikaista. Valittajan mielestä tiehanketta ei tule käynnistää tai edistää millään tavoin. Toissijaisesti Paatsjoen paliskunta vaatii, että jos hanketta jatketaan, tulee sen vaikutuksen arvioida YVA-menettelyssä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Kuntalain 91 :n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta. Kunnanhallituksen tekemä päätös koskee valmistelua, joten siitä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta. Muutoksenhakuohje on tältä osin korjattava. Muutoksenhaulla on merkitystä päätösten lainvoimaisuuteen: vain sellaiset päätökset saavat lainvoiman, joihin on voitu hakea muutosta. Jos kuitenkin hallinto-oikeus on sitä mieltä, että päätöksestä olisi saanut tehdä oikaisuvaatimuksen, on syytä todeta, että ne asiat, joilla oikaisuvaatimusta perustellaan, kuuluvat yksityistietoimitukseen. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. ilmoittaa oikaisuvaatimuksen tekijälle, että kunnanhallituksen päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta 2. jättää oikaisuvaatimuksen käsittelemättä 3. korjata kunnanhallituksen 16.3.2015 kokouksen muutoksenhakuohjetta niin, että 125 :stä ei saa hakea muutosta oikaisuvaatimuksella 4. todeta, että, jos oikaisuvaatimus käsiteltäisiin, se hylättäisiin, koska asiat, joilla oikaisuvaatimusta perustellaan, kuuluvat yksityistietoimitukseen 5. todeta, että päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kunnanhallitus ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 7 Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kohta 3) Tiedoksi: Paatsjoen paliskunta / valittajan asiamies hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 8 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 164 Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehanke 723/10.03.01.01.00/2012 KHALL 38 Kunnanjohtaja Inarin kunnan ja Sör-Varangerin kunnan välisessä neuvottelussa keskusteltiin mahdollisesta Paatsjoentien rakentamisesta yksityistiejärjestelyjen pohjalta. Samassa yhteydessä Inarin kunnan yhteyshenkilöksi nimettiin Pohjois-Lapin alueyhteystyön kuntayhtymän kehittämispäällikkö. Kehittämispäällikkö on toimittanut alustavia arvioita sekä oheisena muistiona että kustannusarviona. Suomen puolen valmistelutilanne on syytä tuoda esiin Sör-Varangerin kunnan edustajille ja keskustella mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Kunnanjohtaja on keskustellut jatkovalmistelusta Stoneco Oy:n edustajan kanssa. Ohessa yhteistyöesitys. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehankkeen valmistelun 2. otettavaksi esille tiehankkeen jatkovalmistelun Kirkkoniemi konferenssin yhteydessä Sör-Varangerin edustajien kanssa 3. oikeuttaa kunnanjohtajan sopimaan Stoneco Oy:n kanssa hankkeen valmistelusta käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa, kuitenkin enintään 5 000 eurolla 4. esittää Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymälle, että Inarin kunta voi käyttää asiantuntijavalmistelussa myös kehittämispäällikön työpanosta. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin 17.1.2014 pidetyn sidosryhmäpalaverin muistio. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: kunnanjohtaja Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä, kv. asioiden koordinaattori kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 8/2015 9 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 KHALL 196 Kunnanjohtaja Asiantuntijatyö on lähtenyt liikkeelle tiedonkeruulla, viranomaiskeskusteluin ja maastokatselmuksella sekä muina valmistelevina toimenpiteinä. Hankkeesta on informoitu myös Lapin ELY-keskusta, Metsähallitusta, Puolustusvoimia ja Tullia. Viimeisin toimenpide asiantuntijatyössä on maastokatselmus, joka oli 15. huhtikuuta 2014. Ohessa on muistio liitteineen. Tässä vaiheessa olisi syytä tehdä väliarvio ja päättää hankkeen jatkamisesta. Asiantuntijapalveluihin tulisi varata lisää resursseja ja eri viranomaistahoilta tulisi pyytää viralliset lausunnot hankkeen eteenpäin viemiseksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi yksityistiehankkeen valmistelun 2. oikeuttaa kunnanjohtajan sopimaan käytettäväksi hankkeeseen asiantuntijapalveluksiin enintään 10 000 euroa 3. pyytää yksityistiehankkeesta kirjallisen lausunnon ympäristöministeriöltä, liikenneministeriöltä, Tullilta, Puolustusvoimilta, Rajavartiolaitokselta, Lapin ELY-keskukselta ja muilta viranomaistahoilta, joita lausuntokierroksella mahdollisesti esiin nousee. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: kunnanjohtaja, hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kohta 3) kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594 KHALL 376 Kunnanjohtaja Inarin kunnan 16.5.2014 päivätyn lausuntopyynnön perusteella kuntaan tuli ohessa olevat lausunnot. Ehdottoman kielteiseksi voidaan tulkita vain Paatsjoen paliskunnan lausunto. Muutoin lausunnoissa on esitetty toimenpiteitä, jotka jatkovalmistelussa tulisi huomioida.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 10 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 Vastaavasti Norjan puolella Sør-Varangerin kunta on pyytänyt viranomaislausuntoja ja saanut ohessa olevat lausunnot. Kv. asioiden koordinaattori on kääntämässä lausunnot viimeistään kunnanhallituksen kokoukseen. Kunnanjohtaja on yhdessä asiantuntijan kanssa tavannut Lapin ELY-keskuksen ympäristö vastuualueen johtajan YVA-menettelyyn liittyen. Ympäristöministeriö edellytti lausunnossaan neuvotteluja Lapin ELY-keskuksen kanssa. Rovaniemellä 25.9.2014 pidetyn neuvottelun perusteella Inarin kunnalta edellytetään YVA-menettelyyn liittyen sen tarveharkinnasta ehdotuksen tekemistä. Lapin ELY-keskus antaa myöhemmin kuukauden kuluessa päätöksen, onko YVA-menettely tarpeen vai riittääkö muut hankkeeseen liittyvät selvitykset. Inarin kunnan asiantuntijan neuvottelumuistio esitetään kokouksessa, mikäli se on valmistunut. Sør-Varangerin kunnan kanssa on tarkoitus neuvotella hankkeen jatkosta 24.10. Sør-Varangerissa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi yksityistiehankkeen valmistelun 2. ehdottaa Lapin ELY-keskukselle YVA-menettelyn tarveharkintaa 3. esittää Sør-Varangerin kunnalle yksityistiehankkeen valmistelua sekä Suomen että Norjan puolella esitettyjen lausuntojen pohjalta. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin muistio neuvottelusta Lapin ELY-keskuksessa 25.9.2014 ja kokousmuisto neuvottelusta 19.6.2014 Kirkkoniemessä, sekä Sör-Varangerin kunnan saamien viranomaislausuntojen käännökset. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: Tiedoksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kirje Lapin ELY-keskukselle) kunnanjohtaja (kohta 3) kv. asioiden koordinaattori kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594 KHALL 452 Kunnanjohtaja

Inarin kunta Esityslista 8/2015 11 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 Inarin kunnan ja Sør-Varangerin kunnan edustajat ovat neuvotelleet tiehankkeesta 27.10.2014 Kirkkoniemessä. Muistio ohessa. Inarin kunnan puolesta Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle on jätetty oheinen Selvitys YVA-tarveharkintaa varten. Tarveharkintaan liittyvä viranomaisneuvottelu pidetään 12.12.2014 Rovaniemellä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi tiehankkeen valmistelutilanteen 2. lähettää valtiovarainministeriölle tiedoksi Nellim - Paatsjoki tieyhteyden rakentamiseen liittyvän valmistelun liittyen Nellimintien peruskorjaushankkeeseen ja mahdollisuuteen rajan ylittämiseen Norjan puolelle. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Tiedoksi: valtiovarainministeriö, asiantuntija Juha Mustonen, kv. asioiden koordinaattori kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594 KHALL 125 Kunnanjohtaja Inarin kunta on ehdottanut Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle, että Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus tekisi Nellim-Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehankkeen YVA-menettelyn tarveharkinnan. Ehdotusta tehdessään Inarin kunnan tarkoitus oli yhdessä Sør-Varangerin kunnan kanssa tehdä samantasoinen tie rajan yli Nellimistä Norjan puolelle Paatsjoelle. Sør-Varangerin kunnan valtuusto on kuitenkin kokouksessaan 28.1.2015 päättänyt, että Norjan puolella Sør-Varangerin kunnan valtuusto ei jatka Pasvik - Nellim -metsäautotiehanketta kunnan ohjauksessa. Ohessa Sør-Varangerin kunnan ilmoitus kunnanvaltuuston 28.1.2015 päätöksestä Pasvik - Nellim tiehankkeesta. Norjan osapuolen vetäytyessä tiehankkeesta Inarin kunnan tulisi harkita yhteistyössä muiden kumppanien kanssa rakentaa yksityistietasoinen ja -luokkainen maisematie Nellimistä kolmen valtakunnan pyykille. Tie ei tulisi jatkumaan tässä vaiheessa Norjan puolelle. Suomen puolella maisematie kol-

Inarin kunta Esityslista 8/2015 12 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 men valtakunnan rajapyykille toisi merkittävän matkailullisen lisän Nellimin kylän yritysten ja yrittäjien matkailun kehittämiseen. Kunnanjohtajana olen esittänyt Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle antamaan vastauksen yksityistiehankkeen YVA -menettelyn tarveharkinnasta nyt mahdollisen muuttuvan suunnitelman pohjalta. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. antaa kunnanjohtajalle oikeuden käynnistää yksityistietoimitus Nellim - Kolmen valtakunnan pyykki 2. pyytää yksityistiehankkeesta Paatsjoki - Nellim kyläyhdistys ry:n lausunnon ja arvion tiekunnan mahdollisista osakkaista 3. ottaa varsinaisen tiekunnan lopullisen perustamisen erikseen myöhemmin käsiteltäväksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: kunnanjohtaja Tiedoksi: hallinto-osasto (kohta 2) kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594 KHALL Kunnanjohtaja Lapin ELY-keskus on päättänyt 25.3.2015 Nellim - Pasvik (Paatsjoentie) yksityistiehankkeesta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Päätöksen mukaan Paatsjoentien yksityistiehankkeessa ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Oheisena Lapin ELY-keskuksen 25.3.2015 päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Kunnanjohtaja ja tiehankkeen asiantuntija ovat pitäneet tiedotustilaisuuden Nellimin kyläläisille 24.3.2015 Nellimin Erähotellissa, oheisena Paatsjoen- Nellimin kyläyhdistys ry:n muistio. Kunnanjohtaja ja tiehankkeen asiantuntija ovat neuvotelleet Metsähallituksen edustajien kanssa hankkeen etenemisestä 22.4.2015 Sodankylässä, oheisena muistio neuvottelusta.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 13 Kunnanhallitus 38 20.01.2014 Kunnanhallitus 196 05.05.2014 Kunnanhallitus 376 06.10.2014 Kunnanhallitus 452 01.12.2014 Kunnanhallitus 125 16.03.2015 Kunnanjohtaja ja tiehankkeen asiantuntija ovat neuvotelleet Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toiminnanjohtajan kanssa 22.4.2015 Leader -rahoituksen mahdollisuudesta tiehankkeelle. Paatsjoen - Nellimin kyläyhdistys ry:n hallitus on antanut lausunnon 25.4.2015 yksityistiehankkeesta, oheisena muistio Kunnanjohtaja ja tiehankkeen asiantuntija neuvottelevat Maanmittauslaitoksen Ivalon toimipisteessä 30.4.2015 mahdollisen tietoimituksen käymisestä. Neuvottelun sisällöstä informoidaan kunnanhallitusta kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa kunnanjohtajalle oikeuden jatkaa yksityistietoimitusta ja siihen liittyviä rahoitusneuvotteluja Nellim - Kolmen valtakunnan pyykki Metsähallituksen edustajien 22.4.2015 pidetyn neuvottelumuistion pohjalta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: kunnanjohtaja kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 8/2015 14 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 165 Törmäsen koulun kuntotutkimus ja tutkimuksen perusteella esitetyt korjaustoimenpiteet sekä koulun toiminta lukuvuonna 2015-2016 150/10.03/2015 SIVLK 23 Liite 3 Sivistysjohtaja Sivistyslautakunnalle on kerrottu ilmoitusasiana Törmäsen koulun rakenteissa ilmenneistä vaurioista, jotka ovat aiheuttaneet sisäilman laadun heikkenemistä (18.2.2015/ 15 ). Törmäsen koulun rehtori otti yhteyttä Inarin kunnan ympäristöyksikköön 17.11.2014 ja ilmoitti sisäilmaongelmaepäilystä. Osalla Törmäsen koulun henkilökunnasta ja oppilaista esiintyi oireita, jotka viittasivat sisäilmaongelmiin (erilaisia ihon ja limakalvojen ärsytysoireita, väsymystä, hengitystietulehduksia ja pahentuneita astman oireita). Törmäsen koulun tilannetta käsiteltiin sisäilmatyöryhmän kokouksessa 24.11.2014. Kokous pidettiin Törmäsen koululla, jonka jälkeen työryhmä tarkasti tiloja aistinvaraisesti. Tällöin havaittiin kellarin katossa tummia läikkiä, puutteita sade- ja sulamisvesien johtamisessa, kosteusvaurioita ulkoverhouksessa ja ryömintätilojen puutteellinen tuuletus. Työryhmän esityksestä koululle tehtiin kuntotarkastus loppuvuodesta 2014. Kuntotarkastuksen suoritti Pohjoisen RKM tiimi Oy. Tarkastusraportista (päivätty 14.1.2015) kävi ilmi rakennuksen ulkoverhouksen heikko kunto (kosteuden aiheuttamat mikrobivauriot), puutteet ryömintätilojen ilmanvaihdossa (ryömintätiloissa rakennusjätettä) ja lattioiden ilma/höyrynsuluissa. Törmäsen koulussa on tehty sisäilmanmittauksia jo vuonna 2013. Mittaustulokset ovat ohessa. Törmäsen koululla suoritettiin tarkempi kuntotutkimus 25.-26.2.2015. Kuntotutkimuksen suoritti Inspecta Oy Rovaniemeltä. Inspecta Oy:n tekemä, 27.3.2015 päivätty, Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimus sekä asbesti- ja haitta-ainekartoitus ovat ohessa. Kuntotutkimus suoritettiin aistinvaraisesti, rakenteita avaamalla (yhteensä 15), kosteusmittauksilla ja materiaaleista otetuilla mikrobinäytteillä (yhteensä 16). Vesikattoa ja pihan salaojitusta ei tarkastettu lumipeitteen vuoksi. Kuntotutkimusraportissa Törmäsen koulu jaetaan kolmeen osaan: harjakattoiseen 2-kerroksiseen osaan, harjakattoiseen 1-kerroksiseen osaan ja pulpettikattoiseen 1-kerroksiseen osaan. Aistinvaraisesti rakennuksissa havaittiin ilmavuotoa lattiarakenteista sisätiloihin, vesivuotojälkiä ullakolla ja yhdessä kattoniskassa lahoamista (2-kerroksinen), julkisivussa maalipinnan halkeilua ja irtoamista sekä pinta- ja lahovaurioita, räystäskourujen puuttuminen, ryömintätilojen puutteellinen tuuletus sekä kellarin oven alaosassa, pielilaudoissa ja eteisen kattopaneleissa näkyvää mikrobikasvustoa. Inspecta Oy toteaa kuntotutkimusraportissaan, että 2-kerroksisen rakennuksen (harjakatto) kellarin ulkoseinä ja alapohja ovat märkiä.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 15 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Märkyys johtuu pitkäaikaisesta ulkopuolisesta kosteusrasituksesta, puutteellisesta kosteuseristyksestä sekä rakennuksen ryömintätilan puutteellisesta tuuletuksesta. Puutteellinen tuuletus on vaikuttanut siihen, että ryömintätilan maaperä on pysynyt koko ajan kosteana ja kastellut kellarin seinien ja lattian betonirakenteita. Lattiarakenteista tapahtuu ilmavuotoa sisäänpäin kuten myös 1-kerroksisessa harjakattoisessa ja 1- kerroksisessa pulpettikattoisessa rakennuksessa. Lattian alaohjauspuussa esiintyi kosteutta (kuuraa) tutkimustilanteessa. Rakennuksen alapohjassa ei ole höyrynsulkua; muovimatto toimii höyrynsulkuna. Kaikissa kolmessa rakennuksessa julkisivu on huonossa kunnossa (lahoamista ja mikrobikasvustoa) eikä julkisivuverhouksen takana ole tuuletusrakoa. Ympäristöyksikön johtajaa Minna Saramo-Nissilää kuullaan kokouksessa erityisesti Törmäsen koulun materiaalinäytteiden mikrobianalyysien tuloksista. Saramo-Nissilän lausunto on ohessa. Toimenpiteinä Inspecta Oy esittää, että 2-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava kellari (purku ja puhdistus), alapohja, ryömintätila ja ulkoseinärakenteita. Harjakattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava ryömintätila, alapohja ja ulkoseinärakenteita. Pulpettikattoisessa 1-kerroksisessa rakennuksessa on korjattava ja uudistettava alapohja ja ulkoseinärakenteita. Tämän lisäksi rakennuksien vesikatteet tulee uusia ja tehdä salaojitus sadevesien poisjohtamiseksi. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen on esittänyt rakennuksen korjaustoimenpiteet ja niiden alustavat kustannusarviot. Esityksen mukaan korjaustoimenpiteiden hinta olisi 453 000 euroa. Kun tähän lisätään korjaussuunnittelu ja rakennuksen öljylämmityksen vaihto maalämpöön, muodostuisi korjaustoimenpiteiden hinnaksi 553 000 euroa (alv 0 %). Tarkempi kustannusarvio voidaan laskea sen jälkeen, kun mahdolliset korjaussuunnitelmat on tehty. Tauno Vesterisen esitys on ohessa. Tauno Vesteristä kuullaan lautakunnan kokouksessa. Törmäsen koulun omistaa Tilapalvelu liikelaitos. Sivistystoimi on vuokralainen ja maksaa Törmäsen koulusta vuokraa Tilapalvelu liikelaitokselle. Tänä vuonna vuosivuokra on 110 762 euroa. Kiinteistöpäällikkö-rakennustarkastaja Erkka Tervon mukaan mahdolliset Törmäsen koulun korjaustoimenpiteet nostavat Törmäsen koulun vuosivuokraa minimissään 40 000 euroa 20 vuodeksi. Törmäsen koulun rehtori on tehnyt kyselyn huoltajille, jossa kartoitettiin niitä oppilailla esiintyneitä oireita, joilla voi olla yhteys sisäilmaongelmiin. Kyselyssä tarkasteltiin viimeisen kuukauden aikana esiintyneitä oireita (helmikuu 2015). Yhteenveto esiintyneistä oireista on ohessa. Rehtori Mikko Huttu-Hiltusta kuullaan kokouksessa. Törmäsen koulussa pidettiin vanhempainilta 8.4.2015 sivistysjohtajan pyynnöstä. Illan aiheena oli Törmäsen koulun kuntotutkimuksen tulokset ja koulun tulevaisuus. Tilaisuudessa oli mukana Tauno Vesterinen, Erkka Tervo, koulun rehtori ja henkilökuntaa, Ivalon ala-asteen koulun rehtori, lehdistö ja sivistysjohtaja. Huoltajia oli paikalla noin kymmenkunta.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 16 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Sivistysjohtaja ja Tauno Vesterinen kertoivat tehdystä kuntotutkimuksesta ja sen tuloksista, jonka jälkeen huoltajat saivat esittää kysymyksiä. Sivistysjohtaja kävi vanhempainillassa läpi myös kyselylomakkeen, joka jaettiin kaikille huoltajille (seuraavana päivänä oppilaiden mukana myös niille huoltajille, jotka eivät olleet paikalla). Lomake palautettiin nimettömänä palautuskuoressa sivistysjohtajalle 14.4.2015 mennessä. Kysymyslomake ja yhteenveto ovat ohessa. Vanhempainillassa tuotiin selvästi esille se, että syksyllä 2015 Törmäsen koulussa ei voida aloittaa koulunpitoa. Jotta koulun toimintaa voidaan jatkaa, olisi tehtävä Tauno Vesterisen esittämät korjaustoimenpiteet. Jos korjaustoimenpiteisiin päädytään, ne alkaisivat aikaisintaan elokuussa ja kestäisivät vähintään seitsemän kuukautta. Opetus tulisi siten siirtää pois Törmäsen koulusta lukuvuodeksi 2015-2016. Törmäsen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 43. Oppilasennusteen mukaan lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 oppilaita on 46. Ivalon ala-asteen koulussa on tällä hetkellä oppilaita 246 ja oppilasennusteen mukaan lukuvuonna 2015-2016 oppilaita on 249. Törmäsen koulun oppilaskustannukset tänä vuonna on 14 041 euroa / oppilas ja kiinteistökustannukset 2 576 euroa oppilas. Yhteenveto Inarin kunnan koulujen oppilaskustannuksista ja kiinteistökustannuksista / oppilas, Ivalon ala-asteen koulun ja Törmäsen koulun oppilasmääristä luokittain lukuvuonna 2015-2016 sekä Inarin kunnan oppilasennuste kouluittain ovat ohessa. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tarkoittaa se käytännössä esitystä Törmäsen koulun lakkauttamisesta ja koulun oppilaiden sekä opettajien siirtymistä ja sulautumista Ivalon ala-asteen koulun luokkiin ja toimintaan. Jos lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään, tarkoittaa se käytännössä esitystä, että on suunniteltava oppilaiden ja opettajien väliaikaista siirtymistä Ivalon kouluihin. Jos lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun korjaustoimenpiteitä ei tehdä, tulee järjestää asiaan osallisille tilaisuus tai kuuleminen, jossa henkilöillä on mahdollisuus saada tietoja asiasta, sen lähtökohdista ja tavoitteista sekä tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Kyseessä on vaikutusmahdollisuuksien varaaminen (Hallintolaki 41 ). Tilaisuus tai kuuleminen tulee järjestää ennen lopullista koulun lakkauttamista koskevaa päätöstä. Osastopäällikön ehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Törmäsen koulun kuntotutkimuksessa esitettyjä korjaustoimenpiteitä ei tehdä ja koulu lakkautetaan 31.7.2015. Perusteina korjaustoimenpiteiden suuret kustannukset, koulu sijaitsee lähellä Ivaloa ja oppilaat mahtuvat Ivalon ala-asteen kouluun. Törmäsen koulun oppilaat ja vakituiset työntekijät siirtyvät Ivalon ala-asteen kouluun 1.8.2015 alkaen.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 17 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 Käsittely: Anne Tuovila esitti, että lautakunta antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää, että kunnanhallitus osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Anne Tuovilan perustelut ja vastaesitys on liitteenä 3. Tuovilan esitystä kannattivat Tanja Sanila, Eila Kallioinen, Jani Palokangas ja Raimo Parviainen. Suoritettiin äänestys, jossa vastakkain olivat osastopäällikön ehdotus (jaa) ja Anne Tuovilan ehdotus (ei). Tuovilan esitys voitti äänin 5-3. Lautakunta päätti antaa esityksensä Törmäsen koulun korjaamisesta tai lakkauttamisesta vasta, kun tarkempi korjaussuunnitelma ja kustannusarvio on tehty. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se osoittaa korjaussuunnitelmaan tarvittavan määrärahan. Kai Rantanen, Ritva Savela, Aarre Vilponen ja Irja Seppänen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallituksen edustaja Heli Portti poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Tiedoksi: kunnanhallitus, Törmäsen koulun rehtori, Ivalon ala-asteen rehtori sivistysjohtaja Irja Seppänen, puh. 0400 131 231 KHALL Kunnanjohtaja Inspecta Oy on suorittanut Törmäsen koulun rakenteiden kuntotutkimuksen ja toteaa 27.3.2015 päivätyssä kuntotutkimusraportissaan s.17 alkaen kohdassa 5. Toimenpide-ehdotukset seuraavaa: 1. Rakennuksen 2 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan ja kellarin seinän osalta hinta- arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asennusta / materiaaleja eikä vesikatteen korjaamista / uusimista. Ulkoseinärakenteiden osalta hinta-arvio ei sisällä kosteusvaurioituneiden runkorakenteiden uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta julkisivuverhouksen purkutöiden yhteydessä.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 18 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 2. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (harjakatto) Alapohjan osalta hinta-arvio ei sisällä salaojajärjestelmän asennusta/materiaaleja eikä vesikatteen korjaamista/ uusimista. Ulkoseinärakenteiden osalta hinta-arvio ei sisällä kosteusvaurioituneiden runkorakenteiden uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta julkisivuverhouksen purkutöiden yhteydessä. 3. Rakennuksen 1 kerroksinen osa (pulpettikatto) Ulkoseinärakenteiden osalta hinta-arviossa ei ole huomioitu kosteusvaurioituneiden runkorakenteiden uusimiskustannuksia. Vaurioiden laajuus tiedetään vasta julkisivuverhouksen purkutöiden yhteydessä. Lisäksi Inspecta Oy toteaa raportissa, että kohteeseen suoritettavat korjaustoimenpiteet ovat vaativia, joten niitä varten tulee laatia riittävän tarkat korjaussuunnitelmat. Korjaustyö tulee tehdä valvotusti. Suunnittelijalla, valvojalla ja työn toteuttajilla tulee olla kokemusta kosteusja homevaurioituneiden rakenteiden korjauksesta ja rakenteiden tiivistyskorjauksesta. Kustannusarvioista puuttuvat korjaussuunnittelun kustannukset. Tilat, joiden materiaaleissa on käytetty asbestipitoisia materiaaleja tulee toteuttaa asbestipurkutyönä. Kohteesta on tehty erillinen haitta-ainekartoitus. Korjaustoimenpiteiden jälkeen tulee huolehtia perusteellisesta loppusiivouksesta ja korjaustöiden laadunvarmistuksesta. Edelliseen liittyen Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja on tehnyt Inspectan kuntotutkimusraporttia täydentävän selvityksen; Törmäsen koulu / kuntotutkimuksen perusteella tarvittavat korjaustoimenpiteet. Hän on täydentänyt kustannusarvioita niiltä osin kun Inspecta ei ole niitä huomioinut. Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan selvitys on näin ollen Inspectan raporttia täydentävä, ei ristiriidassa. Valtuuston ei ole tarpeen osoittaa erikseen määrärahoja Törmäsen koulun korjauksen kustannusarvion tekemiseksi vaan Tilapalvelu liikelaitos voi osoittaa tarvittavat määrärahat vuotuisessa talousarviossaan ja resurssit budjetissaan. Inarin Kiinteistöt Oy:llä ja Tilapalvelu liikelaitoksella on korjauksen kustannusarvion tekemiseen riittävät henkilöstöresurssit ja osaaminen. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1) Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja korjaustoimien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2) korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laatii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta ulkopuolisen asiantuntemuksen tarvetta erikseen harkiten

Inarin kunta Esityslista 8/2015 19 Sivistyslautakunta 23 22.04.2015 3) edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarvion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle toukokuun kokouksessa 4) edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun kokouksessa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lakkautusta. Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1) Tilapalvelu liikelaitos osoittaa Törmäsen koulun korjaussuunnitelmaan ja korjaustoimien kustannusarvion laatimiseen tarvittavat resurssit 2) korjaussuunnitelman ja siihen perustuvat tarkentuvat kustannusarviot laatii Inarin Kiinteistöt Oy:n ja Tilapalvelu liikelaitoksen henkilökunta osin ulkopuolisen asiantuntemuksen avulla 3) edellyttää korjaussuunnitelman ja tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarvion väliaikatietojen tuomista tiedoksi sivistyslautakunnalle toukokuun kokouksessa 4) edellyttää korjaussuunnitelman ja siihen liittyvien tarkennettujen korjaustoimenpiteiden kustannusarviot esitettäväksi valtuustolle kesäkuun kokouksessa harkittaessa samanaikaisesti koulun mahdollista lakkautusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: Tilapalvelu liikelaitos, Inarin Kiinteistöt Oy, sivistyslautakunta, kunnanjohtaja taloussihteeri kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 8/2015 20 166 Vastauksen antaminen Huuhkajan kylän tulvansuojelua koskevasta anomuksesta 115/11.03.09.00/2015 KHALL Hallintojohtaja Lapin ELY-keskus pyytää kirjeellään 26.3.2015 kunnalta lausuntoa Seppo Ylisuvannon ym. 23.2.2015 tekemästä aloitteesta tulvansuojelun kehittämisestä Inarin kunnan Huuhkajan kylässä. Asiasta on antanut 15.4.2015 lausunnon tekninen johtaja. Aloite, ELY-keskuksen kirje ja teknisen johtajan lausunto ovat ohessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää vastauksenaan Ylisuvannolle ym. antaa teknisen johtajan lausunnon. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Tiedoksi: Seppo Ylisuvanto ym. hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 21 167 Kalottiakatemian rahoitusanomuksen siirtäminen Elinkeinot & kehitys Nordican käsiteltäväksi 178/07.02.02/2015 KHALL Hallintojohtaja Kalottiakatemian puheenjohtaja professori Lassi Heininen on toimittanut kuntaan Elinkeinot & kehitys Nordicalle osoitetun oheisen anomuksen 5000 euron avustuksen saamisesta anomuksessa lueteltuun tarkoitukseen. Kunnanhallituksen käyttösuunnitelmassa ei avustukseen ole varauduttu. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. siirtää rahoitusanomuksen Elinkeinot & kehitys Nordican käsiteltäväksi 2. valita luottamushenkilöedustajat Kalottiakatemian Inarin osuuteen. Käsittely: Elinkeinot & kehitys Nordica on jo käsitellyt asian. Kunnanjohtajan muutettu ehdotus: Kunnanhallitus päättää valita luottamushenkilöedustajat Kalottiakatemian Inarin osuuteen. Kunnanhallitus yksimielisesti päätti kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poiketen olla valitsematta luottamushenkilöedustajia Kalottiakatemian Inarin osuuteen. Toimeksi: elinkeinojohtaja (kohta 1) Tiedoksi: edustajat hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 22 Yhteistyötoimikunta 21 25.03.2015 168 Työsuojelun toimintaohjelma 2015-2017 185/01.04.01.03/2015 YTTMK 21 Henkilöstösihteeri-suunnittelija Työnantajalla tulee olla työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämistä ja työkyvyn ylläpitämistä varten ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Toimintaohjelman laadinta on lakisääteinen velvollisuus, joka koskee kaikenkokoisia yrityksiä. Toimintaohjelmasta johdettavat tavoitteet on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa ja suunnittelussa. Niitä on käsiteltävä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa. Ohessa esitys Inarin kunnan työsuojelun toimintaohjelmaksi 2015-2017. Hallintojohtajan ehdotus: Yhteistyötoimikunta esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi oheista työsuojelun toimintaohjelmaa 2015-2017. Yhteistyötoimikunta hyväksyi yksimielisesti hallintojohtajan ehdotuksen. KHALL Vs. hallintojohtaja Työturvallisuuslain (738/2002) 9 :n mukaan työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi sellainen toimintaohjelma, joka kattaa työympäristön ja työolojen kehittämistarpeet. Toimintaohjelma tehostaa ennakoivaa työsuojelua ja parantaa suunnitelmallisesti työoloja työpaikan omien edellytysten mukaan. Ohessa yhteistyötoimikunnan 25.3.2015 21 hyväksymä Inarin kunnan työsuojelun toimintaohjelma 2015-2017. Yhteistyötoimikunta esittää toimintaohjelmaa edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy Inarin kunnan työsuojelun toimintaohjelman vuosille 2015-2017. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: henkilöstösihteeri-suunnittelija vs. hallintosihteeri Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697

Inarin kunta Esityslista 8/2015 23 Yhteistyötoimikunta 21 25.03.2015

Inarin kunta Esityslista 8/2015 24 169 Valmisteluhanke kunnille laajakaistaverkkojen rakentamisesta elinkaarimallilla 186/07.03.02/2015 KHALL Vs. hallintojohtaja SmartBoys on lähettänyt Inarin kuntaan tiedon 12 kk:n valmisteluhankkeesta laajakaistaverkkojen rakentamisesta elinkaarimallilla. Ohessa valmisteluhankkeen esittelymateriaali. Hanke on on käynnistymässä toukokuussa 2015. Valmisteluhanke kartoittaa ja valmistelee kunnan alueelle elinkaarimallilla tuotettavan verkkoinfrastruktuurin kilpailuttamisen. Hankkeessa on resurssit kahden henkilön työhön. Hanke toteutetaan käymällä vuoropuhelua kunnan ja tuottajaehdokkaiden, rahoittajien, projektiyhtiöiden, palveluntarjoajien ja operaattoreiden kanssa. Lopputuloksena kunnalla on valmis elinkaarimalli sekä kilpailuttamis- ja sopimusasiakirjat käytettävissä elinkaarimallin kilpailuttamispäätöstä ja - prosessia varten. Valmisteluhankkeen aikana täsmentyvät siis toteutettava malli ja sen yksityiskohdat. Hankkeeseen voidaan haluttaessa yhdistää SOTE-kehityshanke laajakaistainfrastruktuurin rakentamisen investointien kattamiseksi digitaalisten palveluiden käyttöönotolla esim. vanhustenhoidossa. Valmisteluhanke maksaa 2 350 / kk/kunta eli Inarin kunnalle 12 kuukauden hankkeeseen osallistuminen tulisi maksamaan 28 200 euroa. Kuntien osallistumispäätökset valmisteluhankkeeseen on pyydetty 8.5. mennessä. Asiaa on käsitelty kunnan johtoryhmässä 24.4. ja atk-päällikköä on kuultu johtoryhmässä asiantuntijana. Valmisteluhankkeeseen osallistumisen perusteita on selvitetty, mutta hankkeeseen osallistumista ei nähdä tarpeellisena. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Inarin kunta ei osallistu Smart Boys:in valmisteluhankkeeseen kuntien laajakaistaverkkojen rakentamisesta elinkaarimallilla. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: SmartBoys vs. hallintojohtaja Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697

Inarin kunta Esityslista 8/2015 25

Inarin kunta Esityslista 8/2015 26 170 Kunniamerkkiesitykset vuonna 2015 179/01.02.03.01/2015 KHALL Hallintojohtaja Aluehallintovirasto on toimittanut kuntaan 13.4.2015 oheisen kirjeen valtiovarainministeriön (VM) hallinnonalan kunniamerkkiesityksistä vuonna 2015. Esitykset on tehtävä 29.5.2015. Vuonna 2014 VM:n hallinnonalalta ei Inariin myönnetty kunniamerkkejä. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää kunniamerkkiesitysten tekemisestä. Kunnanjohtajan muutettu ehdotus: Kunnanhallitus päätti siirtää asian seuraavan kunnanhallituksen kokoukseen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 27 171 Lausunto lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittämiseksi 153/00.04.00/2015 KHALL Vs. hallintojohtaja Opetushallitus on valmistellut lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen (942/2014) mukaisen lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksen nuorten lukiokoulutusta varten. Näiden perusteiden mukaan laaditut lukion opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2016 lukien. Opetushallitus pyytää lausuntoa 6.5.2015 mennessä mm. Inarin kunnalta lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta. (päivätty 14.4. 2015). Luonnos löytyy Opetushallituksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.oph.fi/lops2016. Kunnanjohtaja on antanut asian valmisteltavaksi sivistysjohtajalle. Sivistysjohtaja on yhteistyössä lukion rehtorin kanssa valmistellut esityksen Inarin kunnan lausunnoksi. Sivistysjohtajan lausunto jaetaan kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää lausuntona Opetushallitukselle antaa sivistysjohtajan ja Ivalon lukion rehtorin laatiman lausunnon. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu vs. hallintojohtaja Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697

Inarin kunta Esityslista 8/2015 28 172 Poikkeamislupahakemus: Kari Pääkkö perustettavan yhtiön lukuun 162/10.03.00.01/2015 KHALL Liite 1 ja 2 Tekninen johtaja Kari Pääkkö perustettavan yhtiön lukuun hakee poikkeamislupaa asemakaavan määräyksistä rakentaakseen Kaunispään asemakaavan mukaiselle tontille nro 1 korttelissa 276 neljä 57.5 k-m² lomamökkiä. Asemapiirros ohessa. Kartta liitteenä nro 1. Asemakaavan mukaan tontti on tarkoitettu loma-asuntojen rakentamiseen. Kaavamääräyksen mukaan tontille saa rakentaa yhden enintään kahden loma-asuntohuoneiston loma-asuntorakennuksen sekä erillisen autotallitalousrakennuksen. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 :n mukaan Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on: 1)uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 :n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134) 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tonttitai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ole osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 :n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Maankäyttö- ja rakennuslain 172 :n mukaan Poikkeamisen edellytykset Poikkeaminen ei saa: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Edellä 171 :n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä, kehittämistä ja ylläpitoa.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 29 MRL 171 :n mukaisesti poikkeamisen asemakaavan rakennusten lukumäärää koskevista määräyksistä päättää kunta. Kari Pääkön hakemus on ennakkotapaus, johon myönteinen päätös edellyttää myönteistä päätöstä myös muille vastaaville hakemuksille, mikä johtaisi asemakaavan luonteen ja maisemakuvan muuttumiseen siitä, mitä kaavoittaja on tarkoittanut ja alueelle jo investoineet ovat kaavan perusteella voineet odottaa ympäristöltään odottaa. Laanilan alueella hankkeen mahdollistavia kortteleita ovat esimerkiksi 179 ja 189, joten tarvetta kaavan vastaiseen rakentamiseen ei ole. Kartta liitteenä 2. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että se ei myönnä haettua poikkeusta. Poikkeaminen aiheuttaa MRL 172 :n mukaisia seuraamuksia. - - - Päätös 171 :ssä tarkoitetussa poikkeamisasiassa annetaan julkipanon jälkeen. MRL 174 :n mukaisesti päätös on toimitettava hakijalle. Päätös tai sen jäljennös toimitetaan lisäksi asetuksella säädettäville viranomaisille ja niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiasta, sekä niille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet. MRA 88 :n mukaan kunnan tulee toimittaa poikkeamispäätös tiedoksi alueelliselle ELY-keskukselle viivytyksettä päätöksen antamisen jälkeen. Päätökseen on liitettävä sen kohteena olevaa aluetta osoittava asemapiirros ja ympäristökartta tai muu kartta, josta alueen rakentaminen käy riittävän selvästi ilmi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

Inarin kunta Esityslista 8/2015 30 173 Kutsuja tilaisuuksiin 9/07.02.02.00/2015 KHALL Hallintojohtaja Suomen Kuntaliitto ry ja Kuntarahoitus Oyj järjestävät Rahoitusriskien hallinnan teemapäivän 19.5.2015. "Hyvintointi - vakaasti tuottava investointi"-seminaari järjestetään 23.6.2015 Kuopiossa. Asuntomessut Vantaalla 10.7. - 9.8.2015. Kutsut ja tilaisuuksien ohjelmat ovat ohessa. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1. Rahoitusriskien hallinnan teemapäivään ei osallistuta 2. "Hyvintointi - vakaasti tuottava investointi" -seminaariin ei osallistuta 3. Asuntomessuille ei osallistuta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 8/2015 31 Kunnanhallitus 22 12.01.2015 Kunnanhallitus 141 30.03.2015 Kunnanhallitus 157 20.04.2015 174 Kunnanjohtajan viran haettavaksi julistaminen / uudelleen haettavaksi julistaminen 536/01.01.01.01/2014 KHALL 22 Hallintojohtaja Kunnanjohtaja Reijo Timperi on 15.12.2014 irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta siten, että hänen virkasuhteensa viimeinen päivä on 31.8.2015. Kirje irtisanoutumisesta on ohessa. Kunnanhallituksessa 15.12.2014 on sovittu, että alustavasti viran hakua selvittävät valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat, hallintojohtaja avustaa teknisesti. Kuntalain 24 :n 1 mom. mukaan "Kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanjohtajan tai pormestarin valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja on virkasuhteessa kuntaan ja pormestari on kunnan luottamushenkilö. Pormestarina toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja." Kuntalain 24 :n 2 mom. mukaan "Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi." Edellisellä kerralla vuonna 1998 kunnanjohtajaa valittaessa kunnanjohtaja valittiin viiden vuoden määräajaksi. Valtuusto päätti 31.5.2001, että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi. Kunnanjohtajan kanssa on tehty johtajasopimus. Edellisellä kerralla kunnanjohtaja valittiin niin, että kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista kunnanhallitus kokonaisuudessaan haastatteli neljää hakijaa. Valtuusto on 21.9.2006 päättänyt kunnanjohtajan kelpoisuudesta seuraavaa: "Kunnanjohtajaksi on kelpoinen henkilö, jolla on soveltuva yliopistossa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, käytännön kokemusta kunnallishallinnosta sekä riittävä kielitaito". Hallintosäännön 33 :n mukaan "Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus". Kunnanjohtajan valinta tapahtunee niin, että kunnanhallitus päättää antaa kunnanjohtajan irtisanoutumisen tiedoksi valtuustolle ja julistaa viran haettavaksi esim. oheisella viranhakuilmoituksella. Jos viran kelpoisuusehtoja pidetään tarpeellisena muuttaa, niistä päättäminen kuuluu valtuustolle. Hakuaikaa on oltava riittävästi, jotta hakuilmoitus saadaan julkaistuksi ainakin Kuntalehdessä. Seuraava Kuntalehti, johon ilmoitus ehtii ilmestyy 6.2.2015. Ilmoitus lienee syytä laittaa ainakin Lapin Kansaan ja Helsingin Sanomiin. Hakumenettelyyn voidaan käyttää myös ulkopuolista asiantuntijaa.

Inarin kunta Esityslista 8/2015 32 Kunnanhallitus 22 12.01.2015 Kunnanhallitus 141 30.03.2015 Kunnanhallitus 157 20.04.2015 Joissain kunnissa on käytetty ulkopuolista asiantuntijaa jo viran haettavaksi julistamisesta lähtien. Toinen vaihtoehto on ottaa ulkopuolisen asiantuntijan käyttäminen esille haastattelujen jälkeen niin, että joistakin haastatelluista pyydetään ulkopuolisen asiantuntijan arvio. Hallintosäännön 14 :n mukaan "Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä." Vuonna 1988 kunnanhallitus päätti näin tehdä ja kirjasi erityiseksi syyksi sen, että kyseessä on kunnan korkein viranhaltija, joka on suoraan kunnanhallituksen alaisuudessa. Kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1. kunnanjohtajan valintaan liittyvät asiat käsitellään kunnanhallituksessa kunnanhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä, koska kyseessä on kunnan korkein viranhaltija, joka on suoraan kunnanhallituksen alaisuudessa 2. antaa valtuustolle tiedoksi kunnanjohtajan irtisanoutumisen 3. julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi oheisella kuulutuksella, joka julkaistaan ilmoitustaulun ja nettisivujen lisäksi Kuntalehdessä, Lapin Kansassa ja Helsingin Sanomissa 4. ulkopuolisen asiantuntijan käyttämistä harkitaan sen jälkeen, kun on selvillä virkaa hakeneet ja haastattelut on tehty 5. haastateltavaksi kutsuttavat päätetään kunnanhallituksessa 6. haastatteluryhmään kuuluvat valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja valtuustoryhmien puheenjohtajat, sihteerinä toimii hallintojohtaja. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Tämä asia käsiteltiin kokouksen viimeisenä asiana. Kunnanjohtaja Reijo Timperi poistui klo 19.55 esteellisenä (intressijäävi) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle kohta 2 Toimeksi: hallinto-osasto hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552