16. Tiedekunnan opiskelijayhdistykset

Samankaltaiset tiedostot
Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Liite 1 lisätään myöhemmin.

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

Kokouksen 12 / 2009 asialista


Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Lapin yliopiston hallitus on 24. päivänä heinäkuuta 2009 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan tutkintosäännön:

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Infotilaisuus opintojen ohjauksesta ja. Jyväskylän yliopisto Viestintätieteiden laitos

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017)

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Valtioneuvoston asetus

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

I LUKU OPISKELUOIKEUS Tutkinnot ja opiskeluoikeus Opiskelijavalinta... 4

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

1 Soveltamisala. 2 Koulutusneuvosto

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos ) PÄÄTÖS Hallitus/ (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003)

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Humanistisyhteiskuntatieteellinen. tiedekunta. Opiskelijoiden orientaatio, Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne

TEATTERIKORKEAKOULUN PERUSTUTKINTOJEN TUTKINTOSÄÄNTÖ

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

VAASAN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

FILOSOFIAN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2017)

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

SISÄLLYS. N:o 115. Yliopistoasetus. Annettu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

Kopo-koulutus Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

Tutkintoja koskevat yleiset määräykset

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) Tampereen yliopisto

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Lastentarhanopettajan kelpoisuudesta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan tutkintosääntö

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

TUTKINTOSÄÄNTÖ. 1 Opetuksen neuvottelukunta. Opetuksen neuvottelukunnan tehtävänä on:

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

B108/1999 Tarkastajien nimeäminen FL Kaarina Isokankaan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Laitosten jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa.

A 13/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 14/ Ilmoitusasiat A 15/ Jatkokäsittelyssä kunniatohtoreiden kutsuminen

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taideyliopisto Koulutussääntö

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Transkriptio:

243 16. Tiedekunnan opiskelijayhdistykset Opiskelijayhdistysten yleisenä tehtävänä on: ajaa ja valvoa jäsenistönsä etuja heidän opinto-, sosiaali-, kulttuuri- ja ammattikysymyksissään; järjestää vapaa-ajan toimintaa; ylläpitää yhteyksiä eri tahoihin tiedekunnan ja yliopiston sisällä ja ulkopuolella; tukea opintoja erilaisin avustuksin ja stipendein; ja harjoittaa voittoa tavoittelematonta julkaisu- ja tiedotustoimintaa. 16.1 Toimintoja Opiskelijat ja heidän järjestönsä ovat osallistuneet aktiivisesti laitosten kehittämiseen ja profiloimiseen. Lisäksi järjestöt organisoivat vapaa-ajan tapahtumia, urheilu- ym. tapahtumia ja vierailuja sekä juhlia. Urheilulajeista suosittuja ovat mm. sähly, pesäpallo, jalkapallo ja kaukalopallo. Toistuvia juhlia ovat vuosijuhlat, potkijaiset ja päättäjäiset, tervetuliais- ja kiitosjuhla, pikkujoulut ja joulujuhlat. 16.2 Yhteistyötahoja Yhteistyötahoja ovat useimmin Suomen muut ainelaitokset ja ainejärjestöt, OYY, Oulun yliopiston muut killat, SOOL, SLOL, OAJ sekä muut yhteisöt ja yritykset. 16.3 Tuet ja stipendit Ainejärjestöt avustavat mahdollisuuksiensa mukaan excursiomatkoja ja erilaisia killan matkoja (talvipäivät, laskettelu), joihin on annettu huomattavaa matka-alennusta. Ainejärjestöt pyrkivät tukemaan myös opiskelijoiden vapaa-ajan harrastuksia 16.4 Tiedotus Tiedotus on eräs keskeinen järjestön toiminta-alue. Nopeimmin tiedotukset kulkevat ilmoitustaulujen, sähköpostin, ainejärjestötiedotteiden tai ainejärjestöjen wwwsivujen kautta. 16.5 Tiedekunnan opiskelijayhdistykset Lastarit Varhaiskasvatuksen koulutuksen aineyhdistys Oulussa. http://www.edu.oulu.fi/vaka/lastarit Motiva Kasvatustieteiden koulutuksen opiskelijoiden Mukava Musiikkikasvatuksen koulutuksen opiskelijoiden Opela Kajaanin opettajankoulutusyksikön luokanopettaja- ja varhaiskasvatuksen koulutuksen www.student.oulu.fi/~oyopela Pedagogian ylioppilaat Oulun kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikön luokanopettajakoulutuksen Väki Monitieteinen ja tieteidenvälinen naistutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö. www.student.oulu.fi/~vaki

244 17. Opettajien pätevyysvaatimukset 17.1 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) Vuoden 1999 alusta voimaan tulleessa asetuksessa säädetään kootusti perusopetuslaissa, lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa, vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa ja taiteen perusopetuksesta annetussa laissa tarkoitettujen rehtoreiden ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista. Asetus löytyy myös www-osoitteesta http://www. edita.fi/sk/ 17.2 Oulun yliopiston johtosääntö opetuksesta ja opiskelijoista Tätä johtosääntöä sovelletaan tutkintoihin kuuluviin ja tarvittaessa muihinkin opintoihin. Opiskelijavalinta 1 Hallitus päättää opiskelijoiden opintooikeuden ja valintajärjestelmän perusteista. Hallitus päättää tiedekuntaneuvostojen esityksestä yliopistoon vuosittain ylempää ja alempaa korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden määrästä. Tiedekuntaneuvosto päättää tiedekuntakohtaisista opiskelijavalintaperusteista. Tiedekunnan dekaani hyväksyy uudet opiskelijat. Tiedekunta voi asettaa valintaperusteiden valmistelua sekä valinnan käytännön järjestelyjä varten valintatoimikuntia. Valintaperusteiden valmistelua varten toimikuntiin tulee nimetä myös opiskelijajäseniä 1.9. ja 31.5. väliseksi ajaksi. Tiedekunnan dekaani ja kielikeskuksen johtaja ottavat opiskelijat suorittamaan täydentäviä ja erillisiä opintoja. Yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut ottaa opiskelijat järjestämäänsä täydennyskoulutukseen ja avoimeen yliopisto-opetukseen. Valintaperusteiden hyväksymisestä päättää koulutus- ja tutkimuspalvelujen johtokunta. 2 Tutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden valintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua tiedekunnalta 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Tulosta julkistettaessa on ilmoitettava, miten pyrkijä voi saada tiedon valintaperusteiden soveltamisesta häneen sekä miten valintaan voi pyytää oikaisua. Valintapäätöstä ei voi muuttaa kenenkään valituksi tulleen vahingoksi. Oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Oulun lääninoikeudelta. Koulutus- ja tutkimuspalvelujen järjestämän täydennyskoulutuksen ja avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua koulutusja tutkimuspalveluilta 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Lukuvuosi 3 Yliopiston lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Opetusta annetaan opetussuunnitelmissa määrättyinä ajanjaksoina. Kesäkuun 1. päivän ja elokuun 31. päivän välisenä aikana on varattava vähintään kuukauden pituinen aika, jona perustutkinto-opetusta ei anneta. Ilmoittautuminen 4 Hallintopalvelut määrää vuosittain opiskelijoiden ilmoittautumisajan sekä antaa ohjeet ilmoittautumisesta läsnäolevaksi tai poissaolevaksi. Opiskelija, joka ei ole ilmoittautunut hallintopalveluiden määräämällä tavalla, menettää opiskeluoikeutensa. Jos opiskelija haluaa myöhemmin jatkaa opintojaan, hänen on haettava oikeus päästä uudelleen opiskelijaksi. Opiskelija voi keskeyttää opintonsa määräajaksi hallintopalveluiden määräämällä tavalla. Opetus 5 Yliopistossa vallitsee opetuksen ja tutkimuksen vapaus. Opettajan on kuitenkin noudatettava hyväksyttyjä opetussuunnitelmia sekä hänen tehtävistään ja yliopistossa annettavasta opetuksesta annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

245 Muuta kuin suomen kieltä saadaan käyttää kielten opetuksessa ja silloin, kun opetuksen tarkoituksenmukainen järjestely sitä muutoin edellyttää. Muun kielen käyttämisestä opetuskielenä ilmoitetaan opetussuunnitelmassa. Opetussuunnitelmat 6 Opetussuunnitelma on opetuksen ja opintojen suunnittelun väline. Sen avulla opetuksesta pyritään muodostamaan hallittu ja ehjä kokonaisuus, poistamaan päällekkäisyyksiä sekä osoittamaan eri opintojen välisiä yhteyksiä. Opetussuunnitelmaa kehitetään opetuksen jatkuvan arvioinnin avulla ottaen huomioon myös valmistuneiden sijoittumisen työmarkkinoille. Opetussuunnitelma laaditaan ainakin ylempään ja alempaan korkeakoulututkintoon tähtäävälle opetukselle eli perustutkinto-opetukselle sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukselle. Opetussuunnitelmia laadittaessa on pidettävä huolta, että opiskelijat voivat tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä, keskeytyksettä ja tehokkaasti harjoittaa opintoja. Opetussuunnitelman tulee antaa opiskelijalle hyvät mahdollisuudet laatia henkilökohtainen opintosuunnitelma. 7 Tiedekuntaneuvosto hyväksyy perustutkintojen opetussuunnitelmien rakenteet ja yleiset osat mukaan lukien opintojaksojen nimet ja laajuudet maaliskuun loppuun mennessä. Perustutkintojen opetussuunnitelmien opintojaksokohtaiset osat hyväksyy laitosneuvosto tai lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkintojen suunnittelutoimikunta toukokuun loppuun mennessä. Laitosneuvosto tarkoittaa tässä johtosäännössä myös osastoneuvostoa. Ammatillisen jatkokoulutuksen opetussuunnitelmat hyväksyy tiedekuntaneuvosto Opetussuunnitelmat voidaan hyväksyä myös useammaksi vuodeksi tai toistaiseksi. Opetussuunnitelmat julkistetaan tarkoituksenmukaisessa muodossa opinto-oppaassa ja mahdollisesti muilla soveltuvilla tavoilla. Opetussuunnitelmien valmistelua varten asetetaan tarvittaessa työryhmiä, joissa on jäseninä sekä opettajia että opiskelijoita. 8 Laitosneuvosto voi opiskelijan pyynnöstä hyväksyä voimassa olevasta opetussuunnitelmasta poikkeavan henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Tiedekuntaneuvosto päättää poikkeavasta menettelystä ja siitä, miten jatko-opiskelijoiden henkilökohtaiset jatko-opintosuunnitelmat hyväksytään. Koulutusohjelmat ja niiden suuntautumisvaihtoehdot ja opintosuunnat 9 Hallitus päättää tiedekuntaneuvoston esityksestä koulutusohjelmista ja niiden suuntautumisvaihtoehdoista tai opintosuunnista. Koulutusohjelmia koskevien päätösten vahvistamisesta opetusministeriössä ja oikeudesta antaa tutkintoon johtavaa pääaineopetusta on eräillä koulutusaloilla säädetty erikseen. Aineenopettajien koulutus 10 Aineenopettajien koulutusta annetaan niissä koulutusohjelmissa, joissa 31.7.1994 voimassa olleiden tutkintosääntöjen mukaan oli tämän koulutuksen suuntautumisvaihtoehto. Muutoksista päättää yliopiston hallitus. 11 Humanistisen ja luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostot hyväksyvät kumpikin tiedekuntansa osalta aineenopettajien koulutukseen otettavien valintaperusteet. Näiden valintaperusteiden opettajien työhön soveltuvuutta arvioivat ja muut mahdolliset kasvatusalaan liittyvät osat vahvistaa kuitenkin kasvatustieteiden tiedekunta. Jos tämä ei näitä valintaperusteita vahvista, asia siirtyy yliopiston hallituksen ratkaistavaksi. 12 Aineenopettajien koulutuksen opetussuunnitelman hyväksyy pedagogisten opintojen osalta kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Humanistisen ja luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostot vahvistavat kuitenkin tiedekuntiensa osalta näiden opintojen opetussuunnitelman. Jos nämä eivät tätä opetussuunnitelmaa vahvista, asia siirtyy yliopiston hallituksen ratkaistavaksi. 13 Aineenopettajiksi koulutettavien opetet-

246 tavien aineiden yhdistelmän perusteet esitetään opetussuunnitelmassa. Niissä on todettava ainakin yhdistelmän aineiden minimimäärä (yksi vai kaksi) sekä edellytettävä ainakin yhden sellaisen aineen sisällyttämistä yhdistelmään, jossa kasvatustieteiden tiedekunta voi järjestää opetusharjoittelun. Kasvatustieteiden tiedekunnan tehtävänä on tehdä aloitteita opetussuunnitelmaan sisällytettävistä opetettavien aineiden yhdistelmistä muille tiedekunnille. Opetussuunnitelmassa tulee esittää yleisimmät kyseisen pääaineen rinnalle yhdistettävät kouluissa opetettavat aineet. Opintosuoritukset ja niiden arvostelu 14 Opintosuorituksella tarkoitetaan tässä johtosäännössä väitöskirjoja ja lisensiaatintutkimuksia sekä niitä suullisia, kirjallisia tai muita suorituksia, jotka määritellään tarkemmin opetussuunnitelmissa. Väitöskirjoja ja lisensiaatintutkimuksia käsitellään erikseen mainituissa tapauksissa. 15 Arvostelun tarkoituksena on opiskelijan opintojen etenemisen seuranta ja tiedon saaminen oppimisprosessista ja oppimistuloksista. Opintosuoritusten arvostelu perustuu opetussuunnitelmissa määriteltyihin oppimistavoitteisiin ja suoritusten arviointiperusteisiin. Arvostelun suorittavan opettajan velvollisuutena on antaa opiskelijoille ennalta tietoa opintosuorituksen vaihtoehtoisista suoritustavoista ja vaatimustasosta. 16 Tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjät sekä arvostelee väitöskirjat. Lisensiaatintutkimukset sekä pro gradututkielmat, diplomityöt ja vastaavat tutkielmat arvostelee joko tiedekuntaneuvosto tai laitosneuvosto. Näiden opintosuoritusten tarkastajat määrää joko tiedekunnan dekaani tai laitoksen johtaja. Tiedekuntaneuvosto päättää tästä tarkemmin. Kypsyysnäytteiden arvostelumenettelystä päättää tiedekuntaneuvosto. 17 Arvostelussa käytettävät laatuarvosanaja pisteasteikot sekä ne periaatteet, joilla osasuoritusten arvosanat yhdistetään kokonaisarvosteluksi, määritellään tiedekunnan opetussuunnitelmissa tai muissa määräyksissä. 18 Dekaanit antavat tarkempia ohjeita kuulustelujen järjestämisestä. 19 Opiskelijan oikeudesta käyttää kuulusteluissa ja kokeissa muuta kuin opetuskieltä päättää laitoksen (tai vastaavan yksikön) johtaja. 20 Tiedekunnan dekaani päättää muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai ulkomailla pohjakoulutuksensa saaneelta vaadittavasta kielitaidosta. Opintosuoritusten tulosten julkistaminen, palaute ja oikaisu 21 Tuloksia julkistettaessa ilmoitetaan hyväksyttyjen nimet ja mahdollinen arvolause sekä hylättyjen lukumäärä. Laitos on velvollinen säilyttämään tiedot hyväksytyistä opintosuorituksista yliopiston arkistosäännön mukaisesti. Opintosuoritusten tulokset on julkistettava kolmen viikon kuluessa siitä kun opettaja on saanut suoritukset arvosteltavakseen. Pro gradu -tutkielman, diplomityön ja muun vastaavan tutkielman tarkastajien on annettava lausuntonsa kuukauden kuluessa siitä kun lopullisessa muodossa tarkastettavaksi jätetylle työlle on määrätty tarkastajat. Mikäli suoritustavasta tai muusta erityisestä syystä johtuen opintosuorituksen arvostelu edellyttää edellä mainittua pitempää aikaa, laitoksen (tai vastaavan yksikön) johtaja voi myöntää lisäaikaa. Mikäli lisäaikaa myönnetään, tulee arvostelusta vastuussa olevan opettajan tiedottaa siitä opiskelijoille. 22 Jokaisella tulee olla mahdollisuus saada selvitys oman suorituksensa arvostelusta ja yleisistä arviointiperusteista. Palautteen voi antaa joko ryhmässä tai yksilöllisesti. Opiskelijalle on varattava tilaisuus tutustua arvosteltuun kirjalliseen tai muuten tallennettavaan opintosuoritukseensa. Hänellä on oikeus saada omalla kustannuksellaan jäljennös suorituksestaan. 23 Opiskelija voi uusia kuulustelun. Laitos-

247 neuvosto voi kuitenkin rajoittaa hyväksytyn kuulustelun uusimiskertojen lukumäärää, ellei ole kysymys opintojen jatkamiselle välttämättömästä laatuarvosanan korottamisesta. Luentoihin, kursseihin, harjoituksiin ym. opetukseen liittyvien kuulustelujen uusimiseen varataan vähintään kaksi mahdollisuutta. Välikuulusteluista, joilla voi korvata loppukuulustelun, ei tarvitse erikseen järjestää uusintamahdollisuutta. 24 Kirjalliset tai muuten tallennetut opintosuoritukset on säilytettävä kuusi kuukautta tulosten julkistamisen jälkeen. Ilman asianomaisen opiskelijan suostumusta opintosuoritukset eivät tutkielmia lukuun ottamatta ole julkisia. Tutkielmien julkisuuden perusteet on todettu yliopiston arkistosäännössä. 25 Opintosuorituksensa arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta sekä pro gradu -tutkielman, diplomityön tai vastaavan tutkielman ja kypsyysnäytteen arvostelusta kirjallisesti tiedekunta- tai laitosneuvostolta sen mukaan kummalle toimielimelle arvostelutehtävä on määrätty. Oikaisua on pyydettävä 14 päivän kuluessa siitä kun opiskelijalla on ollut tilaisuus saada henkilökohtaisesti tietoonsa arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan. Oikaisupäätökseen tyytymätön voi hakea siihen muutosta tutkintolautakunnalta seitsemän päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Tutkintolautakunnan asettaa tiedekunta. Lääketieteellinen tiedekunta voi antaa erikoislääkärin tai -hammaslääkärin tutkintoihin kuuluvien opintojen osalta tästä poikkeavat ohjeet. Ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattaava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 26 Kuulustelu tai muu opintosuoritus voidaan keskeyttää, jos opiskelija sen aikana syyllistyy väärinkäytökseen. Jos väärinkäytös havaitaan myöhemmin, opintosuoritus voidaan hylätä. 27 Opintosuoritukset eivät vanhene, ellei tiedekuntaneuvosto tapauksittain toisin määrää. Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen 28 Tiedekuntaneuvosto päättää muussa kotimaisessa ja ulkomaisessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettujen opintojen hyväksilukemisen perusteista mikäli niistä ei ole erikseen säädetty. Kunkin opiskelijan osalta hyväksilukemispäätöksen tekee asian laadun mukaan joko tiedekuntaneuvosto, laitosneuvosto tai asianomaisten opintojen opettaja. Hallitus antaa hyväksilukemisesta yleisohjeet ja tiedekuntaneuvosto niitä tarkentavat ohjeet. Todistukset 29 Tiedekunnan dekaani antaa todistukset tiedekunnassa suoritetuista tutkinnoista ja erillisistä opinnoista. Oppiarvot 30 Tiedekuntaneuvosto päättää promootiosta sekä arvomerkkien antamisesta tohtorin tutkinnon suorittaneelle. Maisterin arvon antamisesta yliopiston jossakin tiedekunnassa ylemmän kandidaatin tai teknillisessä tiedekunnassa ekonomin tutkinnon suorittaneelle päättää tiedekunnan dekaani. Tiedekuntaneuvosto voi antaa kunniatohtorin arvon ja siihen liittyviä ansiomerkkejä henkilölle, joka tieteellisellä tai taiteellisella toiminnallaan tai tieteiden, taiteiden taikka muun kulttuuritoiminnan edistämisessä saavuttamiensa ansioiden perusteella katsotaan tällaisen kunnianosoituksen arvoiseksi. Päätösvalta eräissä tapauksissa ja päätösvallan delegointi 31 Taloustieteiden tiedekunnassa laitosneuvoston ratkaistavaksi tässä johtosäännössä määrätyistä asioista päättää tiedekuntaneuvosto. Kasvatustieteiden tiedekunnassa tiedekuntaneuvosto päättää opiskelijavalintoja ja

248 opetussuunnitelmia koskevista linjauksista. Opiskelijavalintaperusteet ja opetussuunnitelmat hyväksyy tulosyksikön neuvosto. Lisensiaatintutkimukset kasvatustieteiden tiedekunnassa arvostelee tiedekuntaneuvosto ja muut 16 :n 2 momentissa mainitut opinnäytteet tulosyksikön neuvosto. Laitosneuvoston ratkaistaviksi tässä johtosäännössä määrätyistä asioista päättää tulosyksikön neuvosto. Tässä johtosäännössä määrätyn päätösvallan delegoinnista ovat voimassa Oulun yliopiston hallintojohtosäännön delegointivaltuudet. Tarkemmat määräykset 32 Tiedekuntaneuvosto voi antaa tätä johtosääntöä täydentäviä määräyksiä. Hyväksytty Oulun yliopiston hallituksessa 13.10.1999. Lauri H.J. Lajunen Rehtori Paavo Sippola Kehitysjohtaja