Kivi- ja mineraalinäytteiden kemiallinen ja fysikaalinen vaarallisuus

1 Geologian tutkimuskeskus 21.06.2012 Etelä-Suomen yksikkö Tutkimuslaboratorio 60/2012 Myrkyllistä kalkantiittia Helsingin Kampin korukaupassa. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kivi- ja mineraalinäytteiden kemiallinen ja fysikaalinen vaarallisuus Selvitys kiviharrastajille Kari A. Kinnunen

2 Sisällysluettelo Johdanto 3 Kemiallisesti myrkylliset 4 Myrkyllisyyden geologista taustaa 9 Pölynä vaaralliset mineraalit 9 Radioaktiiviset kokoelmakivet 13 Radioaktiiviset jalokivet ja korukivet 18 Jalokivitutkimuksen riskejä 18 Laboratoriolaitteistojen vaarallisuus 19 UV lamput ja niiden turvallinen käyttö 20 Suosituksena järkevä varovaisuus 20 Kirjallisuus 24

3 Johdanto Kaivostoimintaa säätelevät monipuoliset lait ja asetukset pyrkivät takaamaan turvallisen ympäristön ihmisille kun määräyksiä ja ohjeita noudatetaan. Mineraalien mahdollisten haittavaikutusten tiedostaminen ja niiden ohjeellinen selvittäminen tutkimuksen keinoin pyrkivät ennalta estämään kaivostoiminnan aiheuttamia haittoja, jotka voisivat vaarantaa ihmisten terveyttä. Kaivostoimintaan verrattuna paljon pienimuotoisempaan kiviharrastukseen liittyvistä kivinäytteiden mahdollisesti aiheuttamista terveydellisistä haittavaikutuksista ei Suomessa kuitenkaan ole aikaisempia selvityksiä. Harrastukseen liittyy kivenkäsittelyä maastossa ja sisätiloissa hiomoissa. Kiviharrastus on Suomessa jatkuvasti kasvava ala. Aktiivisia harrastajia arvioidaan olevan tuhansia. Kivikerhoja toimii 20 kpl eri puolilla maata ja kuusi suurempaa kivimessua tuhansine kävijöineen järjestetään vuosittain. Sadat uudet harrastajat alkavat vuosittain käsitellä kiviä ja heille nämä asiat tulevat eteen uusia. Lisäksi melkoinen määrä muita ihmisiä hankkii messuilta tai alan myyntipisteistä erikoisia kivinäytteitä (Kuva 1 ja kansikuva), joista heillä ei ole aiempaa tuntemusta. Kuva 1. Kobaltokalsiittia kidesikerönäytteissä Marokosta kotimaisella kivimessulla syksyllä 2011. Kalsiitin helppo liukenevuus voi tehdä tällaisista raskasmetallipitoisista näytteistä terveydelle haitallisia huolimattomasti käsiteltynä. Kuva: Kari A. Kinnunen.

4 Tämän raportin tarkoituksena on koota tietoa yksittäisten kivinäytteiden mahdollisista haittavaikutuksista ja harrastukseen liittyvän kivenkäsittelyn riskeistä. Luonnosta kerättävien kasvien ja sienten myrkyllisyydestä Suomessa on selvityksiä (Forsell ja kumppanit 2000, Hoppu ja kumppanit 2011), mutta mineraaleista ei vastaavaa vielä ole ollut suomenkielellä. Raportin kohderyhmänä ovat ensi sijassa geologit ja kokeneemmat harrastajat. Heidän kauttaan tietämys siirtyy luonnollisella tavalla uusille harrastajille. Kivinäytteiden haittavaikutusten riskiarviointi on erityisen tärkeää työssään jatkuvasti tuntemattomille mineraaleille altistuville. Näitä ovat esimerkiksi GTK:n kansannäytetoimiston tutkijat, Tutkimuslaboratorion henkilökunta ja messuilla kivivalistusta jakavat henkilöt. Heidän tutkittavakseen tulee tuhansia näytteitä vuosittain. Näytteet ovat pääosin Suomesta mutta myös ulkomailta tulee paljon näytteitä. Toisaalta turhia pelkoja on syytä varoa herättämästä. Kiviharrastus itsessäänhän on eräs terveellisimmistä ajanviettotavoista. Se innostaa ulkoiluun ja antaa monipuolisia luovia ja sosiaalisia virikkeitä kaiken ikäisille. Haittavaikutuksiltaan mineraalinäytteitä voi verrata kemikaaleihin. Euroopan uudessa kemikaalilainsäädännössä vaarallisten aineiden vähittäismyyntiin on annettu seikkaperäiset asetukset (Valtioneuvosto 2011). Näillä ohjeilla pyritään takaamaan aineiden turvallinen käyttö. EU edellyttää vaarallisiksi luokitelluista kemiallisista aineista käyttöturvallisuustiedotteita, joissa esitetään altistumisskenaariot nykytiedon valossa. Altistumisreittinä voivat olla hengitystiet, iho, limakalvot (kuten silmien ja suun limakalvot) ja ruuansulatuskanava. Tällaista vahinkoihin varautumista voi soveltaa myös mineraaleihin. Mineraalit voivat aiheuttaa terveysriskejä kolmella tavalla (McDonald 2006). Ensimmäiseksi eräät mineraalit voivat olla elimistölle kemiallisesti myrkyllisiä. Toiseksi eräiden mineraalien pöly voi vahingoittaa keuhkoja. Kolmanneksi radioaktiiviset mineraalit voivat aikaansaada soluihin säteilymuutoksia. Kemiallisesti myrkylliset Vaarallisen aineen määrä, myrkyllisyys ja ihmisen yksilöllinen herkkyys ovat kaikki muuttujia, jotka vaikuttavat mineraalien aiheuttamaan terveysriskiin. Kemialliseen myrkyllisyyteen vaikuttaa ensi sijassa haitallisten raskasmetallien määrä ja laatu, mutta myös se kuinka helposti liukenevassa kemiallisessa muodossa mineraali on. Raekoollakin on merkitystä, sillä pulverimainen aines liukenee herkemmin kuin mineraalin karkeammat kappaleet (Puffer 1980).

5 Kemiallisesti vaarallisimpia ovat eräiden malmiesiintymien rapautumisvyöhykkeessä esiintyvät arseenin, elohopean, antimonin, lyijyn, kadmiumin, nikkelin, seleenin, telluurin, talliumin, tinan ja uraanin räikeän väriset jauhemaiset saostumat. Näiden lisäksi riskiaineita ovat myös mangaani, kupari, beryllium, kromi (VI) ja fluori. Näiden alkuaineiden yhdisteiden helppoliukoiset saostumat ja kidesikeröt ovat yleisiä näytteitä kivimessuilla eritoten ulkomaisten myyjien pöydillä (Kuvat 2 ja 3). Tällaisia myrkyllisiä ja haitallisia mineraaleja tunnetaan hieman yli 200 kappaletta. Viitisen prosenttia kaikista mineraaleista (noin 4400) on siten terveydelle haitallisia. Kiviharrastajan onneksi myrkyllisimmät mineraalit ovat Suomen kallioperässä harvinaisia. Suomen luonnossa mineraalikerääjä voi käytännössä törmätä oikeastaan vain rautasulfaattiin eli melanteriittiin (FeSO4 7(H2O)). Sitä esiintyy malmiesiintymissä vaalean sinivihreinä, hieman malakiittia muistuttavina, silauksina rikkikiisun rapautumistuloksena. Melanteriitin myrkyllisyys ei ole samaa luokkaa kuin arseenin ja elohopean sekundaarimineraaleilla. Lapsille se on kuitenkin vaarallinen. Amerikassa lasten kuolemaan johtaneista myrkytystapauksista suurin osa johtuu vanhempien rautatablettien syömisestä (Pestaner ja kumppanit 1999). Luonnon melanteriitti ja lääkkeenä käytetty rautasulfaatti ovat aivan samaa ainetta. Kummatkin maistuvat makean pistäviltä kuin karamelli. Kuva 2. Erittäin myrkyllistä auripigmenttiä kivimessuilla 2012. Auripigmentin (engl. orpiment) kemiallinen kaava on As 2 S 3. Tätä mineraalia on käytetty myös värijauheena mutta myrkyllisyyden takia sen käytöstä öljyväreissä on luovuttu. Kuva: Kari A. Kinnunen.

6 Kuva 3. Myrkyllistä erytriiniä Co 3 (AsO 4 ) 2 8(H 2 O) kivimessuilla 2011. Malmiesiintymien rapautuneissa pintaosissa on kuumissa maissa monia terveydelle vaarallisia mineraaleja toisin kuin Suomessa. Kuva: Kari A. Kinnunen. Suomen lukuisilla kivimessuilla myytävät ulkomaiset arseenin, lyijyn, antimonin ja elohopean mineraalit sitä vastoin ovat vaarallisia (Puffer 1980, Museums North Natural History Panel 1996 a ja b, McDonald 2006). Erityisesti seuraavia mineraaleja pitää käsitellä varoen: kalomeli (Hg 2 Cl 2 ), claudetiitti (As 2 O 3 ) ja auripigmentti (As 2 S 3 ). Jo muutaman millin rae claudetiittia voi olla aikuisellekin kohtalokkaan myrkyllinen. Todella vaarallisen raskasmetalleja sisältävästä mineraalista tekee vasta sen huomattava vesiliukoisuus (Kuva 4). Liukenevuus veteen vaihtelee mineraaliluokan mukaan. Hyvin heikosti liukenevia ovat metallit, sulfidit, sulfosuolat, oksidit, vanadaatit, wolframaatit, molybdaatit ja silikaatit. Sitä vastoin eräät hydroksidit, halidit, sulfaatit, karbonaatit, boraatit, arsenaatit ja nitraatit liukenevat helposti. Malmiesiintymien rapautuneiden kohtien myrkynväriset jauhemaiset silaukset voivat tästä syystä olla erittäin myrkyllisiä.

7 Kuva 4. Myrkyllistä synteettistä kuparisulfaattia kivimessuilla 2012. Tämä kivikauppias oli hyvin perillä näytteidensä riskeistä. Luonnonmineraalina kuparisulfaatti on harvinainen kalkantiitti (engl. chalcanthite). Väärennöksissä luonnonkiviin on keinotekoisesti kiteytetty kuparisulfaattia. Niitä on myyty Italiassa turisteille Vesuviuksen kivinä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Heikosti vesiliukoiset mineraalit, kuten arseenikiisu, kobolttihohde tai baryytti, eivät ole rapautumattomina ihmiselle haitaksi. Luonnolle ne toki ovat vaarallisia, sillä useimmat malmimineraalit rapautuvat hapettumalla maaperässä ja kallioiden pintaosissa. Silloin varsinkin arseenimineraalit voivat muuttua liukenevampaan muotoon (Eilu ja Lahtinen 2004). Aineksista tulee silloin paljon puhuttuja ympäristömyrkkyjä, joiden kertymistä ympäristöön pyritään estämään tiukan valvonnan vaatimilla toimenpiteillä. Tieteelliset mineraalinimet ovat aloittelevalle kiviharrastajalle osa ongelmaa, sillä mineraalinimet eivät yleensä kerro maallikolle oikeastaan mitään materiaalin koostumuksesta. Jos mineraaleista mainittaisiin myös kemiallinen koostumus, niin useimmat osaisivat suhtautua näytteisiin riittävällä varovaisuudella. Lyijykarbonaattia tietää varoa, mutta jos nimilapussa lukee serussiitti (kyseisen mineraalin tieteellinen nimi), niin sama näyte voi vaikuttaa turvalliselta (Kuva 5). Ilmoitus kivinäytteen sisältämistä vaarallisista ja haitallisista metalleista pitäisi jo kuluttajasuojan ja EU:n myrkkyasetusten takia olla kivimessujen messupöydillä. Suomen kuluttajasuojalain 7:nen pykälän mukaan kuluttajan terveyden ja turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot on aina annettava.

8 Kuva 5. Baryyttiä ja serussiittia kidesikeröissä kivimessuilla 2011. Serussiitti PbCO 3 on baryyttiä myrkyllisempi, koska se on helpommin liukenevaa. Kuva: Kari A. Kinnunen. Myös mineraalinäytteiden käyttötapa vaikuttaa myrkyllisyyteen. Kuumennus nopeuttaa rapautumista ja jauhaminen saa materiaalin sekin helpommin liukenevaan muotoon. Malmimineraalien hajoaminen kuumennettaessa on siis riski mikä pitää huomioida. Innostuneen kiviharrastajan saunan kiuas voi olla saanut osansa kerätyistä kivistä. Oliviinidiabaasista ja muista kaupallisista kiuaskivistä poiketen eräistä keräilykivistä saattaa vapautua haitallisia kaasuja ilmaan. Kiisupitoisia kiviä osataan välttää rikin hajun takia mutta myrkytysvaarakin on olemassa jos kiuaskivessä on esimerkiksi arseenimineraaleja. Näytteiden säilytykseenkin on hyvä kiinnittää huomiota. Säilytystila ei saisi olla liian kuuma eikä kostea. Trooppiset olosuhteet kirkkaasti valaistussa lasivitriinissä rapauttavat eräitä sulfidinäytteitä, jolloin ne rapautuessaan muuttuvat pölymäiseksi ja haitalliseksi. Ennen öljyvärit ja ihomaalit valmistettiin hiertämällä öljyyn värikkäitä luonnonmineraaleja. Monet näin tuotetuista pigmenttiväreistä olivat myrkyllisiä. Vanhoja työmenetelmiä verestetään tätä nykyä harrastusmielessä. Jauhettavien värimineraalien

9 turvallisuus on näissä kokeiluissa muistettava tarkistaa. Ja jos värikkäitä myrkyllisiä arseenimineraaleja kumminkin halutaan jauhaa väreiksi, niin hengityssuojaimia ja käsineitä on ehdottomasti käytettävä. Myrkyllisyyden geologista taustaa Mineraalien kemiallisessa myrkyllisyydessä on erikoista se, että pieni määrä samaa ainetta voi toimia lääkkeenä kun taas iso määrä on myrkyllistä. Pieni määrä rapakivialueen fluoriitista liuennutta fluoria vahvistaa hammaskiillettä mutta suuri määrä voi olla keskushermostomyrkkyä. Hyvä esimerkki ongelman monimutkaisuudesta on tavallinen ruokasuola eli natriumkloridi, mineraalina haliitti. Pieninä määrinä (1 g päivässä) se on ihmiselle elintärkeää, mutta liiallisina määrinä (jo yli 2 g päivässä) se on pitkällä aikavälillä terveydelle haitallista. Myrkyllisyydessä voi nähdä geologista taustaa evoluution näkökulmasta. Ihmisen veren koostumus muistuttaa hivenainepitoisuuksiltaan valtamerien suolavettä. Elämää ylläpitävät hivenainemäärät ovat veressäkin äärimmäisen pieniä. Meriveden ja veren raskasmetallit ovat peräisin tuhansien miljoonien vuosien kuluessa maankuoresta rapautuneista mineraaleista. Ihmisen elimistö on evoluution monien portaiden kautta sopeutunut hyvin alhaisiin keskimääräisiin metallipitoisuuksiin. Suuret raskasmetallimäärät eivät pysty kulkeutumaan ihmisen aineenvaihdunnan kautta vaan ne kerääntyvät pehmytkudoksiin. Tällöin ne voivat sitoutua tärkeisiin proteiineihin ja estää niiden toimintaa. Solu alkaa toimia väärin ja immuunijärjestelmä pyrkii sen tuhoamaan. Lopputuloksena voi olla syöpäkasvaimia ja muita vakavia tauteja. Työterveyslaitoksen kemikaaliturvallisuuden käsikirjassa on raskasmetallien mahdollisista haittavaikutuksista tarkat selvitykset (Riihimäki ja kumppanit 2005). Suomenkin eräissä malmiesiintymissä ja pegmatiiteissa tietyt raskasmetallit saattavat olla niin vahvasti tiettyihin harvinaisiin mineraaleihin rikastuneina, että jo yllättävän pieni määrä voi ylittää elimistön sietokyvyn. Tämä pitää kiviharrastajan muistaa, vaikka Suomessa riski oikeasti on hyvin pieni. Suurinta osaa Suomen mineraaleista ja kivilajeista on täysin turvallista keräillä. Oikeastaan vain kivimessuilla saattaa Suomessa löytää todella myrkyllisiä mineraalinäytteitä. Pölynä vaaralliset mineraalit Suomessa on tutkittu tarkasti kalkkikivikaivosten ja kivilouhosten kivipölyjä (Junttila ja muut 1994) ja niiden aiheuttamia terveyshaittoja ja sairauksia (Huuskonen ja muut 1984). Asbestimaisia, kuitumaisia amfibolineulasia on havaittu serpentiiniytyneissä kivilajeissa ja muuttuneissa kalkkikivissä kuten eräissä karsikivissä (Junttila ja muut 1994, Hytönen 1999). Tuusniemen seudulla on monia asbestiesiintymiä (Nikkarinen ja kumppanit 2001), joista osaa on louhittukin (Kuva 6). Eräiden kalkkikivien sivutuote

10 wollastoniitti on sekin asbestiin verrattava haitallinen kuitumainen mineraali. Wollastoniittia on myös usein eteläisimmän Suomen karsikivissä, joita käytetään toisinaan korukivinä. Kuva 6. Tuusniemen Paakkilan vanhan asbestilouhoksen antofylliittikuituja. Polarisaatiomikroskoopin monisatakertaisessa suurennoksessa näkee kuinka helposti kuidut irtoavat kivestä. Keuhkoihin kulkeutuessaan kuidut ovat karsinogeenisia, sillä vuosia jatkuva altistus voi aikaansaada kasvaimia. Sairastumisriskiä lisää merkittävästi tupakointi. Kuva: Kari A. Kinnunen. Haitallisimpia ovat asbestin kuidut ja kvartsin pienhiukkaset (Fubini ja Fenoglio 2007). Korukivinä käytetyissä kivilajeissa erityisesti kvartsin suuri osuus tekee pölyn pyörtöhiontaa harrastavien terveydelle haitalliseksi. Silikoosi eli kivipölykeuhkosairaus aiheutuu kvartsipölystä ja on vaikea, lähes asbestoosiin verrattava sairaus. Siksi hiomotilojen puhtaudesta on huolehdittava ja työtasoja pitää hionnan aikana kohtuullisesti kostuttaa. Työterveyslaitos on julkaissut kvartsipölyltä suojautumiselle EU:n säädösten mukaisen ohjekirjan, josta saa lisätietoa menettelytavoista (Rissa 2008). Myös nuummiittia (antofylliitti-gedriitti) sahattaessa ja hiottaessa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta (Kuva 7). Hionnassa irtoavat nuummiittisäleet voivat osin olla kooltaan ja muodoltaan asbestiluokkaa.

11 Kuva 7. Nuummiitti on erittäin kaunis korukivimateriaali mutta sen hionnassa on kiinnitettävä huomiota tilan ilmastointiin ja siisteyteen. Kuvan nuummiittilevy (7 cm) on Paltamosta. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kiviharrastajalle hiomotilojen siisteys on siten keskeinen varotoimenpide (Kuva 8). Moni suojaa mm. mikroskooppiansa sekä kameraansa huolellisemmin pölyltä kuin itseään. Kuiva kivipöly on todellinen riski, sillä muutamaa mikrometriä hienommat sirut pääsevät kulkeutumaan hengityksen mukana keuhkoihin. Sahauksen synnyttämät pölyä sisältävät vesipisarat voivat sitoa ainesta myös seinille ja kattoon. Altistumisaika vaikuttaa paljon jolloin vuosia keuhkoihin kertynyt kivipöly voi muodostua terveysriskiksi. Tiettyjen mineraalien vaarallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ei ole vielä tarkkaa käsitystä, vaikka tutkimuksia asiasta on paljon. Ilmeisesti partikkelin koon ja muodon lisäksi myös pintakemialliset ilmiöt vaikuttavat siihen, miksi esimerkiksi vain tietyt amfibolit ovat vaarallisia hengitettynä. Vaarallisten mineraalipölyjen joukkoon kuuluu myös berylli. Erittäin myrkylliselle berylliumille herkistymistä on havaittu esiintyvän jo pienissä pitoisuuksissa (Stefaniak ja kumppanit 2008).

12 Kuva 8. Suomen jalokiviharrastajain yhdistyksen SJHY:n Helsingin Lönnrotinkadun entinen kerhotila oli aina mallikelpoisen puhdas pölystä. Kuvassa Jukka Voijola opettaa kurssilaisia pyöröhionnan saloihin. Hiomojen kivipöly kvartsihitusineen on terveysuhka toisin kuin tavallinen huonepöly. Kuva: Kari A. Kinnunen. Tavanomaiset hengityssuojaimet eivät kykene suojaamaan kaikkein hienoimmalta kivipölyltä. Työtasot ja lattiat tulisikin puhdistaa säännöllisesti kosteilla pyyhkimillä. Lopuksi pinnat on hyvä pyyhkiä kostutetuilla valkoisilla paperipyyhkeillä, joiden harmaantumisesta voi samalla tarkistaa siivouksen onnistumista. Tavallinen kotipölyimuri ei ole suositeltava, sillä se hajottaa hienointa kivipölyä työtilan ilmaan. Työterveyslaitoksen vastikään julkaisemasta ohjeesta saa kivipölyn siivoukseen neuvoja (Rautio-Laine 2010). Digivalokuvaus salamalla ja hyvälaatuisella kameralla on näppärä konsti tarkistaa isommankin työhuoneen pintojen puhtaus. Kirkkaalla salamavalolla pölypinnat pyrkivät piirtymään kuviin korostuneesti.

13 Radioaktiiviset kokoelmakivet Uraania ja toriumia sisältäviä mineraaleja esiintyy Suomessa, joskin radioaktiivisten mineraalien määrät kallioperässä ovat yleensä vähäisiä (Äikäs 2006). Uraniniitti ja pikivälke ovat silmämääräisesti magnetiittia muistuttavia mutta vaarallisen säteileviä. Kiviharrastajan onneksi ne ovat erittäin harvinaisia. Radioaktiivisia näytteitä (Kuva 9) voi tulla vastaan esimerkiksi Askolasta ja Enosta (Appelqvist ja Kinnunen 1977, Äikäs 2006). Yksittäisiä voimakkaasti säteileviä näytteitä saattaa löytää erikoisuuksina eräistä malmiesiintymistä ja pegmatiiteista (Hytönen 1999). Kuva 9. Magnetiittia muistuttavat mustat kohdat kiven sahatussa pinnassa ovat pikivälkettä eli uraanioksidia. Näyte on vaarallisen voimakkaasti säteilevä. Myrkynvihreät silaukset varoittavat tässäkin tapauksessa käsittelemästä kiveä huolimattomasti. Näyte on kappale lohkareesta Porvoon pohjoispuolelta Alhosta. Kuva-alan leveys 5 cm. Kuva: Kari A. Kinnunen.

14 Pegmatiittien voimakkaasti radioaktiivisia mineraaleja on tutkittu Suomessa vähän. Syynä on niiden vähäinen merkitys malmeina. Pegmatiittien ontelot isoinekin radioaktiivisine kiteineen olisivat nykyaikaisen teollisen kaivostoiminnan tarpeisiin aivan liian pienialaisia. Lisäksi pegmatiitit sijaitsevat useimmiten asutusalueiden ulkopuolella eivätkä aiheuta suoranaista ympäristöriskiä. Kuva 10. Kompleksipegmatiittien kideonkaloissa voi olla radioaktiivisia jättiläiskiteitä. Luumäen jaloberyllejä sisältävästä pegmatiitista on löydetty Suomen suurimmat toriumpitoiset monatsiitti- (Ce) kiteet. Kuvassa Matti Långin löytöjä hänen Lahden kotimuseossaan. Kuva: Kari A. Kinnunen. Pegmatiittien kideonteloissa voi kuitenkin olla myös radioaktiivisia kiteitä (Kuva 10). Kiviharrastajien olisi tämä muistettava louhoksilla käydessään. Luumäen jaloberyllikaivoksen pegmatiitista on löydetty Suomen suurin, 3 kg painava, monatsiittikide (Lahti ja Kinnunen 1992). Etelä-Pohjanmaan, Oriveden Eräjärven ja Kangasalan pegmatiiteista on samoin löydetty suurehkoja radioaktiivisia kiteitä. Kuortaneen seudun kolumbiitin radioaktiivisuus on tunnettu kauan, ja tätä tietoa on jo 1950-luvulla käytetty pegmatiittien etsintään säteilymittarien avulla (Kuva 11).

15 Kuva 11. Kolumbiitti-Fe Kaatialan pegmatiittilouhoksesta Kuortaneelta. Kiteen läpimitta 7 cm ja paino 554 g. Mineraali on radioaktiivinen mutta sitä on kumminkin käytetty jonkin verran korukivenä. Kokoelma ja kuva: Kari A. Kinnunen. Ulkomailla uraanimineraaleja jopa etsitään kivikokoelmiin. Mutta sikäläiset harrastajat, joita kutsutaan mikronäytekerääjiksi (engl. micromounters), irrottavat vain pieniä sentin mittaisia näytteitä ja osaavat toimia turvallisesti. He säilyttävät näytteitä läpinäkyvissä, muutaman sentin kokoisissa muovilaatikoissa, joista näytettä voi tarkastella stereomikroskoopilla. Säteilevän kivipölyn ja radonin terveyshaitat on näin minimoitu. Kivimessuilla on aika ajoin myynnissä ulkomaisia uraanipitoisia keräilynäytteitä. Messujärjestäjien pitäisi huolehtia, että myyjät merkitsisivät ne riittävän selkeästi. Myyjät

16 eivät aina tunnu olevan itsekään tietoisia näytteisiinsä liittyvistä riskeistä. Museoissa säteilevät näytteet on usein merkitty varoitustarralla, vaikka näyttelyvitriini suojaakin satunnaista kävijää riittävästi. Säteilyturvakeskus STUK on julkaissut luonnon radioaktiivisia aineita sisältävien materiaalien käsittelystä ohjekirjan (Ruokola 2005), josta selviää asiaa koskevat lait ja asetukset. Kiviharrastajalle ovat ehkä salakavalimpia hieman epidoottisilauksia muistuttavat myrkynvihreät, uraanipitoiset kalliorakojen saostumat (Kuva 12). Ne ovat useimmiten vesiliukoisia ja voimakkaasti säteileviä. Uraaniyhdisteet ovat radioaktiivisuutensa ohella myös kemiallisesti myrkyllisiä. Vesiliukoiset sekundääriset uraanimineraalit ovat aivan todellinen terveysriski. Säteilevimmät kohdat tosin ovat hyvin tiedossa. Askolan Lakeakallion ja Särkijärven alue Porvoon pohjoispuolella ovat näistä tunnetuimpia. Media ja uraaninetsintää vastustavat ympäristöliikkeet ovat pitäneet vaarapaikkojen tiedotuksesta hyvää huolta, joten useimmat kiviharrastajat toivottavasti tietävät varoa näitä alueita. Kuva 12. Radioaktiivista uraanipitoista saostumaa vasta louhitun tieleikkauksen rakopinnalla. Sadevesi liuotti saostuman kallioseinämästä pois yhdessä vuodessa. Vesiliukoiset uraanimineraalit ovat salakavalia, koska ne voivat muistuttaa yleisiä epidootti- ja kloriittisilauksia ja jopa unakiittia. Näyte on Porvoon pohjoispuolelta Särkijärveltä. Kuva-alan leveys noin 4 cm. Näyte ja kuva: Kari A. Kinnunen.

17 Enon Paukkajanvaaran uraanimalmia myytiin 1960-luvulla Joensuussa nyrkinkokoisina murikoina matkamuistoiksi. Varsin pian myynti säteilyriskien takia kiellettiin. Mutta näitä perin outoja matkamuistoja on sittemmin tullut vastaan kirpputoreilla. Eräissä tapauksissa asiasta tietämättömät perilliset ovat asuntoja tyhjentäessään vieneet värikkäitä myrkynkeltaisia jäämistökiviä kirpputoreille. Kuva 13. GTK:n geonäyttelyn mineraalihuoneessa Espoon Otaniemessä säteilevät kivinäytteet on merkitty asianmukaisesti. Vitriinien lasiseinät pienentävät huonetilaan leviäviä radonpäästöjä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Vuosikymmenien aikana kertyneet kivikokoelmat kannattaisi jokaisen kiviharrastajan tarkistaa aika ajoin geigermittarilla tai vastaavalla. Radioaktiivisten näytteiden synnyttämä ionisoiva gammasäteily on havaittavissa lyhyen matkaa säilytyskaapin tai laatikon ulkopuolella. Kokoelman näytteitä ei tarvitse siten käydä yksitellen lävitse. Jos säteilyä havaitsee, niin säteilylähde kannattaa paikantaa mittarilla. Radioaktiivisen näytteen voi laittaa pariin muovipussiin ja sijoittaa paikkaan, josta säteilyn haittavaikutukset eivät ulotu oleskelutilaan (Kuva 13). Elementtitalojen seinistä tulee niiden valmistukseen käytetystä graniittisesta hiekasta johtuen aina jonkin verran säteilyä. Tästä syystä heikosti radioaktiivisia kokoelmanäytteitä voi olla vaikeaa erottaa

18 huoneen tavanomaisesta taustasäteilystä. Pienistä radioaktiivisista mineraalinäytteistä ei itsessään ole oikeasti haittaa, sillä onhan joka kodin palovaroittimissakin pieni määrä voimakkaasti radioaktiivista ainetta. Radioaktiiviset jalokivet ja korukivet Vain muutamat kotimaiset korukivinä käytetyt mineraalit ovat luonnostaan radioaktiivisia. Tällaisia ovat eräät uraania ja toriumia sisältävät zirkonit, monatsiitti, kolumbiitti ja allaniitti-(ce). Lemmenjoen jalokiviluokan zirkoneja ja monatsiitteja on viistehiottu vain muutamia ja nekin tiettävästi pelkästään kokoelmiin. Kuortaneen Kaatialan pegmatiitin kolumbiitti-(fe) kiteistä tiedetään valmistetun pyöröhiontaisia koruja. Näitä koruja ei voi suositella jatkuvaan käyttöön. Monen korukiven väri on luonnonsäteilyn perua. Esimerkiksi savukvartsin tummuuden ja ametistin violetin vivahteen aiheuttavat kallioperän heikon radioaktiivisen taustasäteilyn aktivoimat hilavirheet. Tavallaan savukvartsi on luonnon oma ja herkkä säteilymittari. Itse savukvartsi ei kuitenkaan ole säteilevä. Nykyään jalokivien väriä parannetaan luontoa jäljitellen niitä säteilyttämällä. Tyypillisiä säteilyttämällä värjättyjä jalokiviä ovat monet timantit, beryllit, topaasit ja turmaliinit (Ashbaugh 1988). Säteilytyksessä jalokivien radioaktiivisuus on hieman kohonnut mutta ei kuitenkaan vaaralliselle tasolle. Yhdysvalloissa kuluttajansuoja on tärkeää johtuen kalliiden lakijuttujen uhasta. Siellä säteilytetyille kiville on määritelty riittävät suoja-ajat ennen myyntiin laskemista. Näin kivien turvallisuus korukäytössä pyritään takaamaan. Eniten myytyjä säteilytettyjä kiviä ovat siniset topaasit. Niiden turvallisuudesta on huolehtii U.S.NRC (United States Nuclear Regulatory Commission 2011), joka on meidän Säteilyturvakeskuksen STUK:in kaltainen tutkimuselin. Jalokivitutkimuksen riskejä Jalokivitutkimukseen pidemmälle perehtyneet kiviharrastajat tarvitsevat tunnistamiseen laitteita, joiden käyttö edellyttää huolellisuutta. Kun viistekivien taitekertoimia mitataan refraktometrillä, joudutaan laitteessa käyttämään pieniä määriä myrkyllistä metyleenijodidia (Kuva 14). Ominaispainon arviointiin tarvitaan samoin myrkyllisiä raskasnesteitä. Saksalaismallinen jalokivimikroskooppikin vaatii myrkyllisen immersionesteen käyttöä jalokivien ympärillä. Nesteet ovat helposti haihtuvia. Laitteet ja kemikaalit olisi tärkeä säilyttää vetokaapissa, mutta yleensä se on mahdollista vain laboratorioissa. Toinen riski on suoranainen ihokontakti. Taitekerroinnesteiden terveysriskejä on Suomessa arvioitu työsuojeluviranomaisten aloitteesta. Kemikaalien käytöstä on annettu suositukset. Niiden hävittäminen on keskitetty Riihimäen ongelmajätelaitokseen. Tulevaisuudessa digitaaliset jalokivitutkimukseen soveltuvat

19 tutkimuslaitteet yleistyvät ja tulevat hintaluokaltaan kiviharrastajien ulottuville. Niissä ei enää tarvita vaarallisia kemikaaleja. Kuva 14. Esko Timonen mikroskopoi synteettisiä rubiineja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin kultaseppäpuolen tutkimushuoneessa. Jalokivitutkimuksissa käytetään mikroskoopeissa ja refraktometreissä myrkyllistä helposti haihtuvaa korkean taitekertoimen nestettä, metyleenijodidia. Lahdessa kemikaalien säilytystä varten on asianmukainen vetokaappi. Tutkimuksen ajan aine kumminkin pääsee vaikuttamaan haitallisesti huoneilmaan. Kuva: Kari A. Kinnunen. Laboratoriolaitteistojen vaarallisuus Monet mineralogisessa tutkimuksessa keskeiset laboratoriolaitteet synnyttävät vaarallista säteilyä. Röntgendiffraktiolaitteiston röntgensäteily on näistä tunnetuin vaaratekijä. Mutta myös elektronimikroskoopit synnyttävät näytteestä siroavien elektronien ohella röntgensäteilyä. Laitteiden käyttö edellyttää säteilyturvallisuuskoulutusta. Käytännössä laitteistosta vastaava tutkija antaa koulutuksen. Vasta hyväksytysti suoritetun kokeen jälkeen uusi käyttäjä saa oikeuden

20 käyttää laitetta. Lisäksi laitteiston asianmukainen ja säännöllinen huolto on oleellinen turvallisuustekijä. Laboratoriohenkilöstölle on säädetty enimmäisrajat, jota vuosittainen säteilyannos ei saa ylittää. Näin pyritään varmistamaan turvallinen työympäristö. Laboratorioiden omista toimintakäsikirjoista saa päivitetyt tiedot oikeista ja turvallisista työtavoista. Erityistä huolellisuutta vaativat myös tutkimuslaitoksissa ja malminetsintäyhtiöissä yleistyneet kannettavat pistoolimalliset röntgenfluoresenssiin perustuvat XRF analysaattorit. Niillä on varottava osoittamasta ihmisiä kohti, jos mittauksia tehdään niin, että laite ei ole kiinni mittauspöydässä. Valmistajien turvaohjeiden mukaan muita ihmisiä ei saisi olla metriä lähempänä mittauksen aikana. UV lamput ja niiden turvallinen käyttö Moni kiviharrastaja on hankkinut ultraviolettilampun mineraalien etsintään. Lamppuja on kahta päätyyppiä: lyhytaaltoista (254 nm) ja pitkäaaltoista sähkömagneettista säteilyä (365 nm) lähettäviä. Mineraalietsintään on lyhytaaltoinen lamppu käyttökelpoisin, sillä sen säteily aktivoi useampia fluoresoivia mineraaleja pitkäaaltoiseen verrattuna. Lyhytaaltoisen lampun ultraviolettisäteily on vaarallisempaa kuin voimakas auringonvalo. Lampun valoa ei saa suunnata silmiin eikä ihoon pitkiä aikoja. Samoin on varottava asettamasta testattavaa näytettä kiiltävälle alustalle, josta säteily pääsisi heijastumaan testaajan kasvoja kohti. Pitkäaaltoiset lamput eivät ole samalla tavoin vaarallisia. Kivimessuilla myytävät alun perin setelien aitouden tarkistukseen tarkoitetut kynämalliset LED UV-lamput tuottavat erityisen pitkää (385 nm) aallonpituuden säteilyä. Ne eivät ole vaarallisia käyttää. Näyttelytiloissa ja kivimessuilla UV-lamput ja fluoresoivat mineraalit on tavallisesti sijoitettu pimeälaatikoihin, joissa näytteitä tarkastellaan UV-säteilyä pidättävän suojalasin lävitse. Järjestely takaa sen että katsoja ei vahingossa joudu alttiiksi vaaralliselle UV-säteilylle. Mustan pahvin tai kankaan käyttäminen tutkimusalustana näytteitä tarkasteltaessa tai valokuvattaessa on jokaiselle hyvä varotoimi UV-lamppua käytettäessä. Suosituksena järkevä varovaisuus Eräät harvinaiset mineraalit ovat myrkyllisiä. Tuntemattomia mineraaleja ei siis pidä yrittää tunnistaa ainakaan maistelemalla. Tuntemattoman amerikkalaisen kiviharrastajan ohje kannattaa pitää mielessä meilläkin: Mineraaleista on paras nauttia vitriinissä tai mikroskoopissa mutta ei vatsassa tai keuhkoissa! Suomen luonnossa kiviharrastaja kohtaa vain harvoin myrkyllisiä tai muuten haitallisia mineraaleja. Myrkkysieniin hän törmää paljon suuremmalla todennäköisyydellä. Mutta kumminkin kivipaikoissa on muistettava olla varovainen. Esimerkiksi malmiesiintymien

21 rapautuneista kohdista ja kompleksipegmatiittien onkaloista voi löytää myrkyllisiä kivinäytteitä. Varovaisuus luonnossa näytteitä käsiteltäessä on järkevää. Kivissähän saattaa olla muitakin haitallisia aineksia kuin asbestia tai uraania. Itse olen muuttunut vuosien varrella työssä ja harrastuksissa kivien suhteen harkitsevaksi. Tuntematonta kivinäytettä tulisi aina käsitellä niin kuin se saattaisi olla myrkyllinen. Yksinkertaisimmillaan kädet pitäisi pestä ja kivipölyä ei saisi hengittää. Kivien kostuttamiseen tarkoitettu suihkupullo on kätevä myös käsien pesuun ennen eväiden nauttimista. Tuttu ohje suojalaseista ja käsineistä kiviä hakatessa on tärkeä myös myrkyllisten mineraalien pölyvaikutusten takia. Kuva 15. EU:n virallinen merkki myrkylliselle aineelle. Tätä ennen käytettiin keltapohjaista varoitusmerkkiä. Kivimessujen kohdalla myrkyllisten mineraalien vaara on todellinen. Mineraalikaupan kansainvälistymisen seurauksena harvinaisia ja myrkyllisiä trooppisten maiden malmien rapautuneiden pintaosien värikkäitä kiviä on myynnissä Suomessakin. Kivimessuilla tällaiset tavallisimmin arseenia, antimonia tai elohopeaa sisältävät veteen helposti liukoiset mineraalinäytteet pitäisi jo EU:n myrkkysäädösten mukaan merkitä varoitustarralla (Kuva 15). Messutiloissa niitä pitäisi säilyttää lasin alla samaan tapaan kuin arvokiviä. Myrkkysäädösten mukaan alle 18 vuoden ikäisille tällaisia näytteitä ei

22 saisi lainkaan myydä. Kivimessuilla olisi ehkä hyvä olla mineraaleja riittävästi tunteva turvallisuusvastaava. Hän voisi messujen alkuvaiheessa tarkistaa pöytien kivitarjonnan. Myrkylliset mineraalit olisi merkittävä asianmukaisesti, ja myyjien pitäisi osata kertoa näytteen turvallisesta käsittelystä ja säilytyksestä (Kuva 16). Asiaa voisi verrata korvasienien myynnin valvontaan. Kuva 16. Kivimessujen konkari Veikko Helppi osaa kertoa asiakkailleen tarkkaan asbestipitoisista näytteistä ennen kauppoja. Hän pitää kuituisimmat näytteet mieluiten kokonaan tiskin takana. Myyjien asiantuntemus ja korkea moraali on ensisijaista, jotta messujen kivitarjonta olisi kävijöille turvallista. Kuva: Kari A. Kinnunen.

23 Pidempiaikaisen kvartsipölylle altistumisen estämiseksi korukivipajojen hiomotilat olisi pidettävä pölystä puhtaana. Erityisesti, jos hioo lähes päivittäin kvartsipitoisia kiviä, pitää käyttää asianmukaisia hengityssuojaimia ja huolehtia tuuletuksen riittävyydestä. Kiviseurojen hiomoissa olisi jokaisen osaltaan huolehdittava työt lopetettuaan laitteen ja sen lähiympäristön puhdistamisesta pölystä. Seuran hiomotoiminnasta vastaavan henkilön tehtäviin pitäisi sisällyttää tilojen pölytilanteen säännöllisen seuraamisen. Toisaalta myrkyllisistä mineraaleista voi koota näyttäviä esimerkkejä kotikokoelmaan (Kuva 17). Tällöin vain on varmistettava, että näytteet on sijoitettu vitriiniin turvallisesti. Kokoelman näyteluettelossa olisi myös syytä olla merkintä myrkyllisyydestä. Kuva 17. Nimeltään ja väriltään sympaattinen konikalkiitti (engl. conichalcite) on todellisuudessa myrkyllistä kupariarsenaattia CaCu(AsO 4 )(OH). Samankaltaisia kemikaaleja on ennen kieltoa käytetty puunkyllästykseen. Kuvan konikalkiitti on Utahin Gold Hill esiintymän pintasaostumaa ja kooltaan 8 x 10 cm. Näyte on kurikkalaisen Pekka Hietalan mineraalikokoelmassa ja hän on ollut hyvin tietoinen näytteen myrkyllisyydestä. Kuva: Satu Hietala.

24 Ihmisen lähiympäristön riskien kartoittaminen koetaan nykyään tärkeäksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2011). Siitä saa ohjeita riskien arviointiin ja ohjeita menettelytavoista. Turhaa pelkoa ei kuitenkaan pidä lietsoa. Kivien käsittelyssä terveen järjen käyttö on toivottavaa. Mutta erityisesti riskiryhmiin kuuluvien pitäisi olla riittävästi perillä kiviin liittyvistä vaaroista. Heitä ovat työkseen kiviä käsittelevät sekä tietysti pienten lasten vanhemmat. Kirjallisuus Appelqvist, Hannu; Kinnunen, Kari 1977. Raportti geologisen tutkimuslaitoksen uraanitutkimuksista Askolan-Porvoon alueella 1976-1977. 12 s., 20 l. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3022/77/1/10. Netissä: http://arkisto.gsf.fi/m19/3022/m19_3022_77_1_10.pdf Ashbaugh III, Charles E. (1988) Gemstone irradiation and radioactivity. Gem & Gemology Winter 1988, 196 213. Eilu, Pasi ja Lahtinen, Raimo (2004) Arseeni kallioperässä ja malmiutuneissa vyöhykkeissä. Arseeni Suomen luonnossa, ympäristövaikutukset ja riskit. Geologian tutkimuskeskus, 29 43. Netissä: http://arkisto.gtk.fi/ej/ej45/ej45_pages_29_43.pdf Forsell, Marja, Mustonen, Harriet, Pohjalainen, Tiina ja Hoppu, Kalle (2000) Kasvi- ja sienimyrkytykset tarua ja totta. Duodecim 2000; 116: 1643 1654. Netissä: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2049,2265,2260,4531,4532 Fubini, Bice ja Fenoglio, Ivana (2007) Toxic potential of mineral dusts. Elements 3, 407 414. Hoppu, Kalle, Mustonen, Harriet ja Pohjalainen, Tiina (2011) Myrkylliset kasvit. Duodecim 2011; 127: 1385-91. Netissä: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2049,2265,2260,4531,40397 Huuskonen, Matti S., Järvisalo, Jorma, Koskinen, Heikki, Nickels, Juha, Pasanen, Jorma ja Tossavainen, Antti (1984) Kuitumineraalien aiheuttamat sairaudet. Duodecim 100, 197 205. Hytönen, Kai (1999) Suomen Mineraalit. Geologian tutkimuskeskus. Erillisjulkaisu, 399 s. Netissä: http://arkisto.gsf.fi/ej/ej31.pdf

25 Lahti, Seppo ja Kinnunen, Kari A. (1992) Uusia havaintoja Luumäen pegmatiittiesiintymästä ja sen mineraaleista, erityisesti jaloberyllistä. Kivi 10 (3), 10-30. Junttila, S., Hartikainen, T., Härmä, P., Korhonen, K., Suominen, V., Tossavainen, A. ja Pyy, L. (1994) Kuitumineraalien esiintyminen Suomen kalkkikivikaivoksissa ja kalliomurskelouhoksissa. Tutkimusraportti 127, Geologian tutkimuskeskus, 54 s. McDonald, Greg (2006) Health and safety issues with geological specimens. Conserve O Gram, Natioanal Park Service, Number 11/11, 5 s. Netissä: http://www.nps.gov/museum/publications/conserveogram/11-11.pdf Museums North Natural History Panel (1996a) Problems in the care & conservation of geological collections: minerals. Netissä: http://www.geocurator.org/pubs/problems%20in%20the%20care%20and%20conservat ion%20%20of%20minerals.pdf Museums North Natural History Panel (1996b) Problems in the Care & Conservation of Geological Collections: rocks. Netissä: http://www.geocurator.org/pubs/problems%20in%20the%20care%20and%20conservat ion%20%20of%20petrology.pdf Nikkarinen, M., Aatos, S. ja Teräsvuori, E. (2001) Asbestin esiintyminen ja sen vaikutus ympäristöön Tuusniemellä, Outokummussa, Kaavilla ja Heinävedellä. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti152, 41 s. Netissä: http://arkisto.gsf.fi/tr/tr152/tr152.pdf Pestaner, Joseph P., Ishak, Kamal G., Mullick, Florabel G., Centeno, Jose A. (1999) Ferrous sulfate toxicity; a review of autopsy findings. Biological Trace Element Research 69, 191-198. Puffer, John H. (1980) Toxic minerals. Mineralogical Record 11 (1), 5 11. Rautio-Laine, Sari (2010) Mineraalikuitujen siivousohje. Työterveyslaitos 3.11.2010, 1 s. Netissä: http://www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/sisailma_ja_sisaymparisto/tyokalut/documents/mineraali kuitujen%20siivousohje.pdf Riihimäki, Vesa, Isotalo, Leena, Jauhiainen, Merja, Kemiläinen, Birgit, Laamanen, Irja, Luotamo, Marita, Riala, Riitta ja Zitting, Antti (2005) Kemikaaliturvallisuuden tiedonlähteet. Työterveyslaitos, Helsinki, 151 s. Netissä (päivitetty 13.04.2010): http://www.ttl.fi/fi/verkkokirjat/documents/kemikaaliturvallisuuden_tiedonl%c3%a4hteet.pdf

26 Rissa, Kari (2008) Hiekkapöly poissa keuhkoista. Kvartsihiekan oikea käsittely. Työturvallisuuskeskus TTK, teollisuusryhmä, 31 s. Netissä: http://www.ttk.fi/files/2469/hiekkapoly_poissa_keuhkoista.pdf TTK:n suomalainen ohjeistus noudattaa Euroopan komission suosituksia. Ne on käännetty suomeksi ja ladattavissa netissä: http://www.nepsi.eu/media/2100/agreement%20-%20finnish%20disclaimer.pdf Ruokola, Esko (2005) Luonnon radioaktiivisia aineita sisältävät materiaalit. STUK tiedottaa 2/2005, Säteilyturvakeskus, Helsinki, 14 s. Netissä: http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/fi_fi/stuk_tiedottaa/_files/12222632510022275/ default/luonnon_radioaktiivisia_aineita_sisaltavat_materiaalit.pdf Stefaniak, A.B., Chipera, S.J., Day, G.A., Sabey, P., Dickerson, R.M., Sbarra, D.C., Duling, M.G., Lawrence, R.B., Stanton, M.L. ja Scripsick, R.C. (2008) Physicochemical characteristics of aerosol particles generated during the milling of beryllium silicate ores: implications for risk assessment. Journal of Toxicology and Environmental Health, Part A, 122, 1468-1481. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2011) Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi - käsikirja. Erittäin laaja nettikirja (päivitetty 28.6.2011): http://info.stakes.fi/iva/fi/index.htm United States Nuclear Regulatory Commission (2011) Fact sheet on irradiated gemstones. Netissä: http://www.nrc.gov/reading-rm/doc-collections/fact-sheets/irradiated-gemstones.html Valtioneuvosto (2011) Valtioneuvoston asetus kemikaalien vähittäismyynnistä. Netissä: http://tekninen.fi/content/download/45669/619656/file/vn_asetuskemikaaleista.pdf Äikäs, Olli (2006) Uraaninetsintä havahtui Ruususen unesta nykypäivään. Materia 3/2006, 11 15. Netissä: http://uusi.gtk.fi/export/sites/fi/geologia/luonnonvarat/uraani/materia3_2006.pdf