JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 1.2.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valitseminen vuodeksi 2016 4 Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen vuonna 2016 5 Valtuuston kokousten koollekutsuminen vuonna 2016 6 Sijoitustoiminnan perusteiden mukainen selvitys valtuustolle 7 Talousarvion toteutuminen ajalla 1.1.-30.11.2015 8 Sopimus oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 9 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle talousarviomuutosten hyväksymisestä vuoden 2015 talousarvioon tehdyn valituksen johdosta 10 Jämijärven kunnan lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 11 Kuntatodistusohjelma 12 Ilmoitus- ja mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat 13 Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä Jämijärven kunnan virastossa 5.2.2016 kello 9.00-11.00. Jämijärvellä 26.1.2016 Matti Leppihalme valtuuston puheenjohtaja
Jämijärven kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2016 Kunnanvaltuusto Laatimispäivämäärä: 20.1.2016 Kokoustiedot Aika Maanantai 1.2.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VALITSEMINEN VUODEKSI 2016 2 4 KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA 2016 3 5 VALTUUSTON KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN VUONNA 2016 4 6 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEIDEN MUKAINEN SELVITYS VALTUUSTOLLE 5 7 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.11.2015 6 8 SOPIMUS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 7 9 LAUSUNTO TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE TALOUSARVIOMUUTOSTEN HYVÄKSYMISESTÄ VUODEN 2015 TALOUSARVIOON TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA 10 10 JÄMIJÄRVEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI 16 11 KUNTATODISTUSOHJELMA 19 12 ILMOITUS- JA MAHDOLLISESTI KIIREELLISENÄ KÄSITELTÄVÄKSI OTETTAVAT ASIAT 21 13 MUUT MAHDOLLISESTI ESILLE TULEVAT ASIAT 22 MATTI LEPPIHALME Matti Leppihalme Kirsi Virtanen
Jämijärven kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA 1.2.2016 kello 19.07 20.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) POISSA OLLEET JÄSENET Valtuuston kokoushuone Leppihalme Matti Frigård Marita Ihanamäki Johanna Jokela Satu Jokisalo Kari Karppinen Antero Koivumäki Anu Kujansuu Anneli Kuusikoski Sirpa Lahti Johanna Lehtiö Helena Rajalahti Tapio Rajamäki Rainer Rudenberg Erkki Seppälä Olli Sjöman Miia Sorvali Timo Uusi-Rasi Ari Pihlajamäki Reijo Kotaoja Kristiina Lehmussalmi Riina Mäkelä Pentti Salminen Mikko puheenjohtaja Lehmussalmi Riinan varajäsen Mäkelä Pentin varajäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Kirsi Virtanen kunnanjohtaja ASIAT 1-14 PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Matti Leppihalme Tarkastusaika Kirsi Virtanen Kunnanvirasto Allekirjoitukset 2.2.2016 Sirpa Kuusikoski Paikka ja pvm Erkki Rudenberg Kunnanvirasto 5.2.2016 Virka-asema Allekirjoitus Kunnanjohtaja
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouskutsu asialistoineen on julkipantu kunnan ilmoitustaululle 26.1.2016 ja kokouskutsu on julkaistu Kankaanpään Seutu lehdessä ja Seutulehti UutisOiva-lehdessä 28.1.2016. Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kaikille valtuutetuille ja kunnanhallituksen jäsenille 26.1.2016. Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Toimitetaan kahden pöytäkirjan tarkastajan vaali. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin yksimielisesti Sirpa Kuusikoski ja Erkki Rudenberg.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 2 Kunnanhallitus 8 18.1.2016 3 VALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VALITSEMINEN VUODEKSI 2016 Kuntalain 12 :n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se valitsee keskuudestaan puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan vuodeksi 2016. ----- KV 3 Valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan vuodeksi 2016. Valtuusto valitsi yksimielisesti vuodeksi 2016 valtuuston puheenjohtajaksi Matti Leppihalmeen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Antero Karppisen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Tapio Rajalahden.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 3 Kunnanhallitus 11 18.1.2016 4 KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA 2016 Kuntalain 64 :n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Aikaisempi käytäntö on ollut, että kunnalliset ilmoitukset on ilmoitustaulun lisäksi julkaistu Pohjois-Satakunta/Seutulehti UutisOiva -lehdessä ja Kankaanpään Seutu -lehdessä. Tämän lisäksi on käytetty lisäinformaationa kuntatiedotetta. Viranhakuilmoitukset, mahdolliset urakkatarjouspyynnöt yms. on julkaistu päivä- ja ammattilehdissä sen mukaan kuin niistä on erikseen määrätty tai asianomainen lautakunta katsonut tarpeelliseksi. Ilmoituksissa asia on esitetty lyhyesti ja niissä on ollut viittaus kunnan nettisivuille, joissa asia on esitetty tarkemmin. KV 4 Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaisiin vuonna 2016 entisen käytännön mukaan. ----- Valtuusto päättää, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaan vuonna 2016 entisen käytännön mukaan.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 4 Kunnanhallitus 12 18.1.2016 5 VALTUUSTON KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN VUONNA 2016 Kuntalain 54 :n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston työjärjestyksen mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle erikseen sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto kutsutaan koolle vuonna 2016 ilmoittamalla kokouksista kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen säännöksiä noudattaen sekä julkaisemalla kokouskuulutus asialistoineen Pohjois-Satakunta/Seutulehti UutisOiva- ja Kankaanpään Seutu -lehdissä. ----- KV 5 Valtuusto hyväksyy, että valtuusto kutsutaan koolle vuonna 2016 ilmoittamalla kokouksista kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen säännöksiä noudattaen sekä julkaisemalla kokouskuulutus asialistoineen Pohjois-Satakunta/Seutulehti UutisOiva- ja Kankaanpään Seutu -lehdissä.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 5 Kunnanhallitus 13 18.1.2016 6 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEIDEN MUKAINEN SELVITYS VALTUUSTOLLE Jämijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt Jämijärven kunnan sijoitustoiminnan perusteet. Perusteiden mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle selvitys puolivuosittain kassavarojen määrän ja arvion kehityksestä sekä sijoitusinstrumenttien jakaumasta ja tuotosta tarkastelujaksolla. Lisäksi selvityksessä on esitettävä olennaiset riskitasossa tapahtuneet, ennakoitavissa olevat muutokset. Selvitykset on tehtävä mikäli sijoitustoimintaa ko. jaksolla on ollut. Kunnanhallitus ilmoittaa valtuustolle, että 1. sijoitustoimintaa ei ole ollut viimeisellä puolivuotisjaksolla 1.7.-31.12.2015 2. kassavarojen kehitys ilmenee valtuustolle vähintään neljännesvuosittain tietoon saatettavasta talouden toteutumisesta ja siihen liittyvästä laskelmasta. ----- KV 6 Valtuusto merkitsee tiedoksi, että 1. sijoitustoimintaa ei ole ollut viimeisellä puolivuotisjaksolla 1.7.-31.12.2015 2. kassavarojen kehitys ilmenee valtuustolle vähintään neljännesvuosittain tietoon saatettavasta talouden toteutumisesta ja siihen liittyvästä laskelmasta.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 6 Kunnanhallitus 21 18.1.2016 7 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.11.2015 Liitteenä on talouden toteutuminen ajalla 1.1.-30.11.2015. Liite nro 21.1. Tasaisella vauhdilla toteuman tulisi olla 91,67 % ja se on 88,7 %. Vertailutietona on tuloslaskelma ja rahoituslaskelma edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Kunnanhallitus merkitsee talouden toteutumisen tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle. ----- KV 7 Valtuusto merkitsee talouden toteutumisen ajalla 1.1.- 30.11.2015 tiedokseen.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 7 Kunnanhallitus 25 18.1.2016 8 SOPIMUS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Laki kotoutumisen edistämisestä (30.12.2010/1386) määrää 30 :ssä, että kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotoutumisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Se tarkoittaa, että kuntalaisten palvelujen on oltava yhtenevät ja sekä sisällöltään että laajuudeltaan kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisia riippumatta siitä onko niiden tarve kantasuomalaisilla vai maahanmuuttajilla. Kunnan on siten huolehdittava siitä, että palvelut soveltuvat kaikin puolin myös maahanmuuttajien erilaisiin tarpeisiin. Oleskeluluvan saaneille turvapaikan hakijoille osoitetaan kuntapaikka mahdollisimman läheltä vastaanottokeskusta, jonne he ovat olleet sijoitettuina. Kun henkilö on saanut oleskeluluvan, hänellä on vapaa oikeus muuttaa haluamalleen paikkakunnalle. Tämän vuoksi kuntaan voi muuttaa henkilöitä, joille on osoitettu ko kunnasta kuntapaikka sekä niitä, jotka päättävät itsenäisesti muuttaa kuntaan. Suomeen on saapunut turvapaikanhakijoita ennen näkemätön määrä ja siitä merkittävä osa tulee saamaan oleskeluluvan. Tämän vuoksi jokaista suomalaista kuntaa pyydetään tekemään sopimuksen ELYkeskuksen kanssa turvapaikan hakijoiden vastaanottamisesta. Vastaanottosopimuksen tehneellä kunnalla on oikeus hakea ja saada ELY-keskukselta korvauksia oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden erityistarpeiden kustannuksista. Tällaisia korvauksia ovat laskennalliset korvaukset, todellisten kustannusten korvaukset, joita ovat korvaukset kunnan maksamasta toimeentulotuesta, korvaus paluumuuttoavustuksesta, tulkkauskustannukset sekä erityiskustannusten korvaukset. Laskennalliset korvaukset: - Alle 7-vuotiaat 6.845 / henkilö / vuosi - 7 vuotta täyttäneet 2.300 / henkilö / vuosi - maksetaan 3 vuotta (kiintiöpakolaisilla 4 vuotta) - maksetaan automaattisesti kunnalle pakolaisen kuntaan osoittamisesta, ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä Todellisten kustannusten korvaukset: - Kunnan maksamasta toimeentulotuesta korvataan kolme vuotta. Maksatus siirtyy KELA:an vuonna 2017. - Kunnan maksamasta paluumuuttoavustuksesta korvataan kohtuulliset matka- ja muuttokustannukset kotimaahan - Tulkkauskustannusten korvauksissa ei ole määräaikaa
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 8 Erityiskustannusten korvaukset: - Tällaisia ovat esimerkiksi vamman tai sairauden aiheuttamat huomattavat kustannukset (yli 2.300 euroa). Näiden kustannusten korvaamisesta sovitaan aina erikseen ja etukäteen kunnan ja ELYkeskuksen välillä. Kaikkien kustannusten korvauksen edellytyksenä on, että kunnassa on valtuuston hyväksymä kotouttamisohjelma (KV 4.11.2013 81) ja kunta on tehnyt sopimuksen pakolaisten vastaanotosta ELYkeskuksen kanssa. Lisäksi kunta voi saada kertaluonteisena korvauksena 700 / henkilö maahanmuuttajalle tekemänsä alkukartoituksen tekemisestä. Jämijärven kokoisella pienellä ja harvaanasutulla kunnalla on hyvin rajalliset resurssit huolehtia laaja-alaisesta ja vaikuttavuudeltaan pitkälle pakolaisen tulevaan elämään vaikuttavasta kotouttamisesta. Kunta haluaa kuitenkin vastuullisesti huolehtia erinomaisesti sen minkä lupaa. Kunta pystyy huolehtimaan kaikkein parhaiten niiden perheiden kotouttamisesta, joilla on mahdollisimman pieniä lapsia. Tämän vuoksi kunnan on tarkoituksenmukaisinta vastaanottaa lapsiperheitä. Sopimusluonnos on liitteenä nro 25.1. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että 1) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään ELYkeskuksen kanssa sopimuksen oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus tehdään siten, että kunta sitoutuu vuonna 2016 ottamaan vastaan oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita 1 2 perhettä, mikä tarkoittaa alustavan arvion mukaan maksimissaan noin 15 henkilöä, ja sen jälkeen erikseen päätettävän määrän vuosittain. 2) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan ja rehtorin neuvottelemaan kuntapaikan saavista henkilöistä. KV 8 ----- Valtuusto päättää, että
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 9 1) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään ELYkeskuksen kanssa sopimuksen oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus tehdään siten, että kunta sitoutuu vuonna 2016 ottamaan vastaan oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita 1 2 perhettä, mikä tarkoittaa alustavan arvion mukaan maksimissaan noin 15 henkilöä, ja sen jälkeen erikseen päätettävän määrän vuosittain. 2) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan ja rehtorin neuvottelemaan kuntapaikan saavista henkilöistä.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 10 Kunnanhallitus 28 18.1.2016 9 LAUSUNTO TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE TALOUSARVIOMUUTOSTEN HYVÄKSYMISESTÄ VUODEN 2015 TALOUSARVIOON TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Turun hallinto-oikeus on lähettänyt lausuntopyynnön, jossa pyytää kunnanhallitusta hankkimaan Jämijärven kunnanvaltuuston lausunnon talousarviomuutosten hyväksymisestä vuoden 2015 talousarvioon (kunnanvaltuusto 14.12.2015 / :t 77 ja 78) tehdyn valituksen johdosta. Lausunto tulee toimittaa liitteineen ja pyydettyine asiakirjoineen hallinto-oikeudelle viimeistään 8.2.2016. Huomautuksena Turun hallinto-oikeus ilmoittaa, että asia on kiireellinen ja täytäntöönpanon kieltoa on pyydetty. Valtuuston jäsen Pentti Mäkelä on tehnyt valituksen Turun hallintooikeudelle Jämijärven kunnanvaltuuston 14.12.2015 päätöksistä :t 77 ja 78. Lausuntopyyntö, Turun hallinto-oikeuden diaarilehti ja valitus ovat liitteinä 28.1. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se lausuu Turun hallintooikeudelle Mäkelän valituksen johdosta: Vuoden 2015 talousarviossa paloaseman pihan kunnostaminen on suunniteltu toteutettavan vuonna 2016. Huonokuntoisen ja erittäin vilkkaasti käytetyn pihan kunnostusta on pidetty hyvin tärkeänä. Piha on raskaiden ajoneuvojen käytössä jatkuvasti ja se on ollut liian pieni käyttötarpeeseen. Jämijärven vapaaehtoinen pelastustoimi on erittäin aktiivinen nuorisotyössä ja piha on myös sen puitteissa paljon käytetty. Syyskuussa 2015 on todettu, että vuoden 2015 muutamien investointikohteiden käyttö on ollut arvioitua vähäisempää. Paloaseman pihan korjaussuunnitelma on laadittu jo vuonna 2003 ja koska suunnitelmassa oli työn toteutus vuonna 2016, on todettu helpottavan seuraavan vuoden talousarvioin 2016 tasapainottamista, jos osa pihan töistä voidaan tehdä jo vuonna 2015. Suunnitelma oli toteuttaa massanvaihto syksyllä 2015 ja tälle ehdotettu määräraha oli 30.000 euroa. Ei ole hallinnollinen perustelu, mutta inhimillinen on, että Jämijärven pitkäaikaisen kunnanjohtajan kuolema äkillisesti heinäkuussa on vaikuttanut hallintoprosessien etenemiseen. Pienen kunnan henkilöresurssit ovat hyvin niukat ja viranhaltijoiden on ollut pikaisesti opeteltava erittäin paljon uusia asioita omien töidensä ohella. Kaikissa asioissa on ehdottomasti pyritty toimimaan hyvän hallinnon ja kunnan talouden kannalta oikein. Syksy eteni tuolloin jo vauhdilla
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 11 eikä tiedetty, miten pitkään tie- ja piharakentamisen olosuhteita jatkuisi. Oletuksena myös oli, että pihan kunnostustyö tehdään loppuun keväällä. Pitkän tähtäimen investointisuunnitelman näkökulmasta ei ollut mitään erityisiä perusteluja olettaa, että edellisessä talousarviovaltuustossa hyväksyttyyn asiaan tulisi muutoksia. Paloaseman pihan päällystäminen on viety kunnanhallituksen käsittelyyn 28.9.2015. Teknistä lautakuntaa ei ollut nähty tarpeen pitää tuolloin, koska sille ei ollut asioita käsiteltäväksi ja koska on ollut tiedossa seuraavan valtuuston kokousaika heti lokakuun alussa. Kunnanhallitus lautakuntaa ylempänä toimielimenä voi käsitellä asian täysin toimivaltaisesti tehden ehdotuksen valtuustolle. Kunnanhallitus oli myös aikaisemminkin käsitellyt vastaavan tyyppisen asian (Kunnanhallitus 5.8.2013 / 203 Jämin alueen asfaltointityöt) eikä valmistelussa ollut nähty mitään syytä, miksi ei näin voitaisi toimia. Asiassa on ollut aito pyrkimys toimia hyvän hallinnon mukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti tilanteessa, jossa ei ole ollut pitkäaikaista kunnanjohtajaa hallintoprosessien harkinnan tukena. Kunnanhallitus on siis ehdottanut 28.9.2015 valtuustolle hyväksyttäväksi toisesta investointikohteesta säästyneiden varojen käyttämistä paloaseman pihan päällystämiseen 30.000 euroa vuonna 2015 ja varattavaksi vuodelle 2016 18.000 euroa. Asia on tullut uudelleen 5.10.2015 kunnanhallituksen käsittelyyn ja hallitus on siirtänyt asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi ja valtuusto on merkinnyt asian tiedoksi. Lautakunta on käsitellyt asian 10.11.2015 ja tuolloin päätösehdotuksessa on todettu, ettei siihen aikaan vuotta ole enää järkevää aloittaa pihan pohjatöitä. Lautakunnan kokouksessa pihan töille vuodelle 2016 ehdotettu kokonaismääräraha 48.000 euroa oli kuitenkin päätetty esittää käytettäväksi vuonna 2016 esimerkiksi keskuskoulun ikkunoiden uusimiseen. Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.11.2015 käyttänyt sille kuntalain mukaan kuuluvaa otto-oikeutta esittäen valtuustolle hyväksyttäväksi työn aloittamista loppuvuoden aikana hankkien silloin kaikki mahdolliset tarvikkeet. Edelleen kunnanhallitus on kokouksessaan 7.12.2015 298 vielä korjannut omaa päätöstään siten, että hallitus on päättänyt ehdottaa valtuustolle, varattavaksi paloaseman pihan päällystämiseen 15.000 euron määrärahan vuodelle 2015 ja todennut se esitettävän menojen lisäyksenä vuoden 2015 talousarviomuutoksiin sisällytettynä. Aiemmassa päätöksessä ei ollut esitetty selkeää euromäärää ja tämän vuoksi päätös on oikaistu. Kunnanhallituksen hyväksyttyä asian yksimielisesti on paloaseman pihan päällystystyö sisällytetty kunnanhallituksen 7.12.2015 295 :ään Talousarviomuutosten hyväksyminen vuoden 2015 talousarvioon. Määrärahan lisäys uutena menona on erikseen
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 12 kerrottu selkeästi pykälän selosteosassa, koska on haluttu toimia hyvän hallinnon mukaisesti. Kunnanhallitus on 7.12.2015 295 yksimielisesti hyväksynyt ehdotettavaksi kunnanvaltuustolle talousarviomuutosehdotuksen vuodelle 2015 hyväksymistä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 77 käsitellyt asiaa. Keskustelun aikana valtuutettu on esittänyt paloaseman pihaan ehdotetun määrärahan jättämistä pois ja varattavaksi se kevyenliikenteen väylälle. Tästä on äänestetty ja kunnanhallituksen ehdottama kanta on tullut valituksi selkeästi äänin 15 5. Keskuskoulun ikkunoiden rahoituksella ei ole yhteyttä paloaseman pihan päällysteen uusimiseen, koska ikkunoille oli joka tapauksessa suunniteltu omaa määrärahaa vuodelle 2016. Paloaseman pihan vaurioitunut asfalttipinnoite on poistettu joulukuussa valtuuston kokouksen jälkeen. Pieni kunta joutuu kamppailemaan äärimmäisen tiukkojen taloudellisten resurssien kanssa ja asiassa on koetettu toimia sekä hyvän hallinnon mukaisesti että mahdollisimman taloudellisesti. Koska vuosi oli vaihtumassa, olisi valtuuston päätös muuttunut merkityksettömäksi ilman toimenpidettä. Töiden kustannus on ollut 3.396,21 eur (alv 0%). Valtuuston kokouksessa selkeä enemmistö oli hallituksen ehdotuksen kannalla ja viranhaltijalla on ollut oletus, ettei asiasta tule valitusta. ----- KV 9 Valtuusto päättää lausua Turun hallinto-oikeudelle Mäkelän valituksen johdosta: Vuoden 2015 talousarviossa paloaseman pihan kunnostaminen on suunniteltu toteutettavan vuonna 2016. Huonokuntoisen ja erittäin vilkkaasti käytetyn pihan kunnostusta on pidetty hyvin tärkeänä. Piha on raskaiden ajoneuvojen käytössä jatkuvasti ja se on ollut liian pieni käyttötarpeeseen. Jämijärven vapaaehtoinen pelastustoimi on erittäin aktiivinen nuorisotyössä ja piha on myös sen puitteissa paljon käytetty. Syyskuussa 2015 on todettu, että vuoden 2015 muutamien investointikohteiden käyttö on ollut arvioitua vähäisempää. Paloaseman pihan korjaussuunnitelma on laadittu jo vuonna 2003 ja koska suunnitelmassa oli työn toteutus vuonna 2016, on todettu helpottavan seuraavan vuoden talousarvioin 2016 tasapainottamista, jos osa pihan töistä voidaan tehdä jo vuonna 2015. Suunnitelma oli
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 13 toteuttaa massanvaihto syksyllä 2015 ja tälle ehdotettu määräraha oli 30.000 euroa. Ei ole hallinnollinen perustelu, mutta inhimillinen on, että Jämijärven pitkäaikaisen kunnanjohtajan kuolema äkillisesti heinäkuussa on vaikuttanut hallintoprosessien etenemiseen. Pienen kunnan henkilöresurssit ovat hyvin niukat ja viranhaltijoiden on ollut pikaisesti opeteltava erittäin paljon uusia asioita omien töidensä ohella. Kaikissa asioissa on ehdottomasti pyritty toimimaan hyvän hallinnon ja kunnan talouden kannalta oikein. Syksy eteni tuolloin jo vauhdilla eikä tiedetty, miten pitkään tie- ja piharakentamisen olosuhteita jatkuisi. Oletuksena myös oli, että pihan kunnostustyö tehdään loppuun keväällä. Pitkän tähtäimen investointisuunnitelman näkökulmasta ei ollut mitään erityisiä perusteluja olettaa, että edellisessä talousarviovaltuustossa hyväksyttyyn asiaan tulisi muutoksia. Paloaseman pihan päällystäminen on viety kunnanhallituksen käsittelyyn 28.9.2015. Teknistä lautakuntaa ei ollut nähty tarpeen pitää tuolloin, koska sille ei ollut asioita käsiteltäväksi ja koska on ollut tiedossa seuraavan valtuuston kokousaika heti lokakuun alussa. Kunnanhallitus lautakuntaa ylempänä toimielimenä voi käsitellä asian täysin toimivaltaisesti tehden ehdotuksen valtuustolle. Kunnanhallitus oli myös aikaisemminkin käsitellyt vastaavan tyyppisen asian (Kunnanhallitus 5.8.2013 / 203 Jämin alueen asfaltointityöt) eikä valmistelussa ollut nähty mitään syytä, miksi ei näin voitaisi toimia. Asiassa on ollut aito pyrkimys toimia hyvän hallinnon mukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti tilanteessa, jossa ei ole ollut pitkäaikaista kunnanjohtajaa hallintoprosessien harkinnan tukena. Kunnanhallitus on siis ehdottanut 28.9.2015 valtuustolle hyväksyttäväksi toisesta investointikohteesta säästyneiden varojen käyttämistä paloaseman pihan päällystämiseen 30.000 euroa vuonna 2015 ja varattavaksi vuodelle 2016 18.000 euroa. Asia on tullut uudelleen 5.10.2015 kunnanhallituksen käsittelyyn ja hallitus on siirtänyt asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi ja valtuusto on merkinnyt asian tiedoksi. Lautakunta on käsitellyt asian 10.11.2015 ja tuolloin päätösehdotuksessa on todettu, ettei siihen aikaan vuotta ole enää järkevää aloittaa pihan pohjatöitä. Lautakunnan kokouksessa pihan töille vuodelle 2016 ehdotettu kokonaismääräraha 48.000 euroa oli kuitenkin päätetty esittää käytettäväksi vuonna 2016 esimerkiksi keskuskoulun ikkunoiden uusimiseen. Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.11.2015 käyttänyt sille kuntalain mukaan kuuluvaa otto-oikeutta esittäen valtuustolle hyväksyttäväksi työn aloittamista loppuvuoden aikana hankkien silloin kaikki mahdolliset tarvikkeet. Edelleen kunnanhallitus on kokouksessaan 7.12.2015 298 vielä korjannut omaa päätöstään
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 14 siten, että hallitus on päättänyt ehdottaa valtuustolle, varattavaksi paloaseman pihan päällystämiseen 15.000 euron määrärahan vuodelle 2015 ja todennut se esitettävän menojen lisäyksenä vuoden 2015 talousarviomuutoksiin sisällytettynä. Aiemmassa päätöksessä ei ollut esitetty selkeää euromäärää ja tämän vuoksi päätös on oikaistu. Kunnanhallituksen hyväksyttyä asian yksimielisesti on paloaseman pihan päällystystyö sisällytetty kunnanhallituksen 7.12.2015 295 :ään Talousarviomuutosten hyväksyminen vuoden 2015 talousarvioon. Määrärahan lisäys uutena menona on erikseen kerrottu selkeästi pykälän selosteosassa, koska on haluttu toimia hyvän hallinnon mukaisesti. Kunnanhallitus on 7.12.2015 295 yksimielisesti hyväksynyt ehdotettavaksi kunnanvaltuustolle talousarviomuutosehdotuksen vuodelle 2015 hyväksymistä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 77 käsitellyt asiaa. Keskustelun aikana valtuutettu on esittänyt paloaseman pihaan ehdotetun määrärahan jättämistä pois ja varattavaksi se kevyenliikenteen väylälle. Tästä on äänestetty ja kunnanhallituksen ehdottama kanta on tullut valituksi selkeästi äänin 15 5. Keskuskoulun ikkunoiden rahoituksella ei ole yhteyttä paloaseman pihan päällysteen uusimiseen, koska ikkunoille oli joka tapauksessa suunniteltu omaa määrärahaa vuodelle 2016. Paloaseman pihan vaurioitunut asfalttipinnoite on poistettu joulukuussa valtuuston kokouksen jälkeen. Pieni kunta joutuu kamppailemaan äärimmäisen tiukkojen taloudellisten resurssien kanssa ja asiassa on koetettu toimia sekä hyvän hallinnon mukaisesti että mahdollisimman taloudellisesti. Koska vuosi oli vaihtumassa, olisi valtuuston päätös muuttunut merkityksettömäksi ilman toimenpidettä. Töiden kustannus on ollut 3.396,21 eur (alv 0%). Valtuuston kokouksessa selkeä enemmistö oli hallituksen ehdotuksen kannalla ja viranhaltijalla on ollut oletus, ettei asiasta tule valitusta. Puheenjohtajan avattua keskustelun valtuutettu Erkki Rudenberg esitti, että lausuntoehdotusta ei hyväksytä. Varavaltuutettu Kristiina Kotaoja kannatti Rudenbergin esitystä. Puheenjohtajan päätettyä keskustelun hän totesi, että koska keskustelun aikana on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, tulee suorittaa äänestys. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti: Suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävä Jaa ja ne, jotka kannattavat Erkki Rudenbergin tekemää ja Kristiina Kotaojan kannattamaa esitystä äänestävät Ei.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 15 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 17 Jaa-ääntä ja 3 Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että valtuuston päätökseksi oli tullut kunnanhallituksen esitys. Äänestysluettelo on liitteenä nro 9.1. Valtuutettu Erkki Rudenberg ilmoitti jättävänsä päätöksestä suullisen eriävän mielipiteen.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 16 Kunnanhallitus 26 18.1.2016 Kunnanhallitus 37 1.2.2016 10 JÄMIJÄRVEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö pyytävät kunnan lausuntoa hallituksen linjauksista liittyen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamiseen sekä perustettavien itsehallintoalueiden määrään ja aluejakoon. Lausunto on annettava sähköisen kyselylomakkeen kautta viimeistään 9.2.2016. Hallituksen linjauksen mukaisesti itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Kunnanvaltuuston on annettava kannanotto nimenomaan siihen, minkä maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen kunta katsoo kuuluvansa sekä perustelemaan kannanottonsa. Itsehallintoalueeseen sijoittumista koskevaan kannanottoon suhtaudutaan kunnan virallisena kantana, minkä vuoksi sitä koskevasta valtuuston päätöksestä on toimitettava päätösasiakirja sosiaali- ja terveysministeriöön. Kyselyn muihin kohtiin voi vastata kunnanhallitus tai hallituksen evästyksen perusteella kunnanjohtaja. Hallitus on sopinut neuvotteluissaan itsehallintoalueiden määräksi 18 ja sote-palvelut järjestettäväksi 15 alueen puitteissa. Hallitus on lisäksi päättänyt, että laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä (keskussairaaloita ja niihin liittyviä vaativan sosiaalipäivystyksen yksiköitä) on 12. Muut nykyiset keskussairaalat jatkavat ympärivuorokautisen suppeamman päivystystoiminnan yksikköinä, joita 12 laajan päivystystoiminnan sairaalayksikön verkosto ja ensihoitojärjestelmä tukevat. Linjausten tarkoituksena on luoda edellytykset kestävyysvajeen vähentämiseksi 3 miljardilla eurolla tarvittavalle kustannusten kasvun hidastamiselle sekä perustuslain 19 :n sosiaalisia perusoikeuksia toteuttavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laadulle ja yhdenvertaiselle saatavuudelle. Linjauksilla on myös tarkoitus luoda edellytykset palvelujärjestelmän uudistumiskyvylle. Itsehallinto- ja sote-uudistuksen valmisteluun liittyviin neuvotteluihin on tarkoituksenmukaista samalla nimetä kunnan edustajat. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle vastattavaksi: 1) Kyselyn kohtaan numero 3, että Jämijärven kunta katsoo kuuluvansa Satakunnan maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 17 2) Kyselyn kohtaan numero 4, että Jämijärven kunta sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, Pirkanmaan rajalla ja kunnasta on huomattavasti lyhempi matka muun muassa Tampereen yliopistolliseen sairaalaan kuin Turkuun. Läheisyysperiaatteeseen vedoten Jämijärven kunta pitää kuntalaisten edun kannalta ensiarvoisen tärkeänä, että tulevien itsehallintoalueiden rajakuntien asukkaiden todellinen valinnanmahdollisuus, jolloin myös palveluiden kustannukset ovat yhtenevät, käyttää lähinnä olevia palveluita helpottuu ja laajenee. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että se: 1) käy evästekeskustelun kyselyn muihin kohtiin annettavista vastauksista ja evästää kunnanjohtajaa vastaamaan näihin kysymyksiin sekä 2) nimeää aluehallinto- ja sote-uudistuksen valmisteluun liittyviin neuvotteluihin kunnan edustajat. Kunnanhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä 1.2.2016 klo 18.30 ylimääräisessä kunnanhallituksen kokouksessa ennen valtuuston kokousta, antaen silloin esityksensä valtuustolle. KH 37 ------ Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle vastattavaksi: 1) Kyselyn kohtaan numero 3, että Jämijärven kunta katsoo kuuluvansa Satakunnan maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen. 2) Kyselyn kohtaan numero 4, että Jämijärven kunta sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, Pirkanmaan rajalla ja kunnasta on huomattavasti lyhempi matka muun muassa Tampereen yliopistolliseen sairaalaan kuin Turkuun. Läheisyysperiaatteeseen vedoten Jämijärven kunta pitää kuntalaisten edun kannalta ensiarvoisen tärkeänä, että tulevien itsehallintoalueiden (maakuntien) rajakuntien asukkaiden todellinen valinnanmahdollisuus käyttää lähinnä olevia palveluita, jolloin myös palveluiden kustannukset ovat yhtenevät, helpottuu ja laajenee. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että se: 3) käy evästekeskustelun kyselyn muihin kohtiin annettavista vastauksista ja evästää kunnanjohtajaa vastaamaan näihin kysymyksiin.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 18 ------ KV 10 Kunnanjohtaja esitteli asian ja hallituksen käymän evästekeskustelun kyselyyn annettavista vastauksista. Valtuusto päättää vastata: 1) Kyselyn kohtaan numero 3, että Jämijärven kunta katsoo kuuluvansa Satakunnan maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen. 2) Kyselyn kohtaan numero 4, että Jämijärven kunta sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, Pirkanmaan rajalla ja kunnasta on huomattavasti lyhempi matka muun muassa Tampereen yliopistolliseen sairaalaan kuin Turkuun. Läheisyysperiaatteeseen vedoten Jämijärven kunta pitää kuntalaisten edun kannalta ensiarvoisen tärkeänä, että tulevien itsehallintoalueiden (maakuntien) rajakuntien asukkaiden todellinen valinnanmahdollisuus käyttää lähinnä olevia palveluita, jolloin myös palveluiden kustannukset ovat yhtenevät, helpottuu ja laajenee.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 19 Kunnanhallitus 1.2.2016 38 11 KUNTATODISTUSOHJELMA Kuntatodistusohjelma on lyhytaikaisiin, alle 12 kuukauden rahoitustarpeisiin tarkoitettu, kunnan tai kuntayhtymän liikkeeseen laskema lyhytaikainen velkasitoumus. Laina-aika on vähintään yksi päivä ja enintään yksi vuosi. Ohjelman käyttöönotto edellyttää kuntatodistusohjelman solmimista rahoituslaitoksen kanssa. Kuntatodistusohjelma on joustava väline kassanhallintaan. Yksittäisen kuntatodistuksen miniminimellisarvo on vähintään 100.000 euroa. Kuntatodistuksen rahoituskustannus määräytyy liikkeeseenlaskuhetken markkinakoron mukaan. Korot tarkistetaan puhelimitse, millä tavoin tapahtuu myös kaupasta sopiminen. Korot ovat olleet viime aikoina huomattavan alhaisia (27.11.2015 / 0,1 %). Puitesopimuksen suuruus eli samanaikaisesti liikkeessä olevien kuntatodistusten yhteen laskettu maksiminimellisarvo sovitaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Kuntatodistusohjelma on riittävän kilpailun aikaansaamiseksi tarkoituksenmukaista tehdä useamman rahoituslaitoksen kanssa. KH 38 Kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 1.2.2016 ja ehdotus annetaan valtuuston kokouksessa. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että 1) Jämijärven kunta perustaa kuntatodistusohjelman Kuntarahoitus Oyj:n sekä mahdollisten muiden rahalaitosten kanssa. 2) Kuntatodistusten samanaikainen yhteismäärä eri rahoituslaitosten kanssa saa olla enintään 1.000.000 (miljoona euroa). 3) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan ja hänen estyneenä ollessaan rehtorin tekemään päätökset yksittäisten kuntatodistusten liikkeellelaskusta. ----- KV 11 Valtuusto hyväksyy, että: 1) Jämijärven kunta perustaa kuntatodistusohjelman Kuntarahoitus Oyj:n sekä mahdollisten muiden rahalaitosten kanssa. 2) Kuntatodistusten samanaikainen yhteismäärä eri rahoituslaitosten kanssa saa olla enintään 1.000.000 (miljoona euroa).
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 20 3) Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan ja hänen estyneenä ollessaan rehtorin tekemään päätökset yksittäisten kuntatodistusten liikkeellelaskusta.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 21 12 ILMOITUS- JA MAHDOLLISESTI KIIREELLISENÄ KÄSITELTÄVÄKSI OTETTAVAT ASIAT Ei ollut.
Kunnanvaltuusto 1.2.2016 22 13 MUUT MAHDOLLISESTI ESILLE TULEVAT ASIAT Valtuuston puheenjohtaja Matti Leppihalme toi valtuustoseminaarin muistion valtuutetuille tiedoksi Valtuutettu Erkki Rudenberg kertoi ns. Mutkalan kevyenliikenteenväylään liittyvistä keskusteluistaan Pauli Laivon kanssa ja toi lisäksi esille maapohjahallihankeeseen liittyviä mielipiteitään.