1 2 4 5 6 7 9 10 11 12 13 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 26 27 28 HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN: VIHREÄ ALUEIDEN POLITIIKKA Puoluehallituksen esitys 19.10.2013 valtuuskunnalle 30.11.2013 Sisällysluettelo: 1. Vihreän alueiden politiikan lähtökohdat 1.1 Aluepolitiikasta alueiden politiikkaan 1.2 Muutos lähtee alueilta 1.3 Aluepolitiikan laveat keinot 2. Vihreän alueiden politiikan työkalut 2.1 Alueiden osaamisen varmistaminen 2.2 Toimivat yhteydet 2.3 Alueita vahvistava elinkeinopolitiikka 2.4 Kestävä luonnonvarojen käyttö ja ilmastonmuutoksen torjunta 2.5 Elävä maaseutu 2.6 Maakuntien oman päätösvallan vahvistaminen, paikallisen äänen kuuluminen 2.7 Aluepolitiikan täsmäkeinoja 2.8 EU:n aluepolitiikka ja Suomi 3. Työmaana koko Suomi: Erilaiset alueet alueiden sisällä 3.1 Maan osien erilaisuus 3.2 Paikkakuntien erilaisuus 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41
42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 1. Vihreän alueiden politiikan lähtökohdat 1.1 Aluepolitiikasta alueiden politiikkaan Vihreä alueiden politiikka tukee alueiden talouden kehitystä siten, että kasvu on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Se pitää huolta ympäristöstä ja on sosiaalisesti oikeudenmukaista. Vanhoja teollisuudenaloja ei kannata väkisin yrittää ylläpitää, vaan luoda edellytyksiä tulevaisuuden uusille aloille, työpaikoille ja yritystoiminnalle, jotka luovat hyvinvointia vähähiilisesti, vähemmistä luonnonvaroista ja ympäristöä vaalien. Vihreä alueiden politiikka kannustaa osallisuuteen. Alueilla kannattaa valjastaa kaikkien osaaminen alueen kehittämiseen. Sitä varten on luotava asukkaille, yrityksille ja yhteisöille verkottumisen välineitä ja edellytyksiä. Uudet innovaatiot ja perusta hyvinvoinnille syntyvät ihmisten välisissä verkostoissa. Vihreää alueiden politiikkaa tehdään sekä kansallisella tasolla että EU:n tarjoamilla keinoilla. Keskeiset linjaukset sovitaan maan hallituksessa ja eduskunnassa. Toimeenpanosta vastaavat maakuntien liitot. Kansanedustajien ja ministerien lisäksi vihreillä maakuntahallitusten ja -valtuustojen jäsenillä on siis tärkeä rooli alueiden kehittämisestä päätettäessä. 1.2 Muutos lähtee alueilta Alueiden voimavaroja ovat luonto ja luonnonvarat, kylät ja kaupungit, yritykset ja julkiset toimijat sekä tietysti alueella asuvat ihmiset. Asukkaat vaikuttavat voimakkaasti alueiden kehittymismahdollisuuksiin: Mitä palveluita tarvitaan, millaiset ovat alueen työmarkkinat. Toisaalta se, millaiset koulutus- ja työllistymismahdollisuudet alueilla on, vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä siellä asuu. Niin muuttamisen kuin juurtumisen pitää olla mahdollista. Tulevaisuudessa asutus tulee tiivistymään kaupunkimaisille seuduille ja samanaikaisesti maaseudun asutus harvenee. Vihreän politiikan tavoitteena on löytää ratkaisut erityyppisille elämisen muodoille. Vihreällä alueiden politiikalla halutaan vähentää etäisyyksien merkitystä, jolloin eri puolilla Suomea voidaan valita erilaisia ratkaisuja. Vihreä alueiden politiikka vahvistaa hyvän kierteitä. Haluamme Suomeen elinvoimaiset alueet, jotka pystyvät tarjoamaan asukkailleen työtä ja toimivat peruspalvelut. Työmatkat pitenevät ja palvelut keskittyvät myös ruuhka-suomessa. Kaupunkiseuduilla tavoittelemme tiivistä yhdyskuntarakennetta, jossa suuri osa ihmisistä voi hoitaa asiointimatkansa pyöräillen, kävellen tai julkisen liikenteen avulla. Toisaalta toimivat laajakaistayhteydet ja sähköiset työkalut lisäävät etätyön ja -palveluiden mahdollisuuksia. Kun sijainnin merkitys vähenee, etäisempienkin alueiden mahdollisuudet paranevat ja eri tyyppiset alueet voivat pärjätä omilla vahvuuksillaan.
85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 1.3 Aluepolitiikan laveat keinot Alueiden elinvoimaa tuetaan monilla toimilla, joita ei ole ensisijaisesti tarkoitettu aluepolitiikan välineiksi. Esimerkiksi tasa-arvoinen koulutus ja pohjoismainen hyvinvointivaltio ovat tukeneet alueiden elinvoimaa kaikkialla Suomessa. Huoli työpaikoista ja toimeentulosta on keskeinen aluepolitiikan moottori. Perustulo on tärkeä keino laajentaa elämisen mahdollisuuksia erilaisilla alueilla. Se vapauttaisi ihmiset työskentelemään, opiskelemaan ja yrittämään uudella tavalla. Siitä hyötyisivät esimerkiksi matkailukeskusten kausityöntekijät tai harvaan asuttujen alueiden työttömät, jotka voisivat täydentää perustuloa keruutuotteiden myyntituloilla tai muulla pienimuotoisella yrittäjyydellä. Samalla kaikenlainen työ saisi uuden arvostuksen ja mahdollisuuden. Perustulomallin kokeileminen Kainuun tai Pohjois- Karjalan kaltaisilla alueilla toisi hyvin esille sen aluetaloudelliset vaikutukset. Yhteiskunnan notkeus, ketteryys ja muutoskyky ovat tärkeitä paitsi Suomelle myös sen alueille. Alueita kannattaa rohkaista toimimaan kehitysalustoina uusille ideoille, toimintatavoille ja puhtaille teknologioille. Tällaisella alueiden tekemällä kokeilutyöllä voi olla ratkaiseva merkitys monien suurten ja monimutkaisten haasteiden kuten ilmastonmuutoksen hallinnassa. Strategiset alueelliset kokeilut luovat kansalliseen politiikkaan edelläkävijätarinoita ja tuottavat tärkeitä referenssejä laajemmille markkinoille pyrkiville yrityksille. Lisäksi niiden kautta voidaan ammentaa oppimiskokemuksia ja tuottaa uudenlaisia toimintatapoja ja verkostoja. Vihreä alueiden politiikka pohjautuu alueiden omaan osaamiseen, omiin vahvuuksiin sekä niiden kehittämiseen turvaa hyvinvoinnin koko maassa tunnistaa alueiden erilaisuuden torjuu ilmastonmuutosta, käyttää luonnonvaroja kestävästi sekä huolehtii ympäristöstä ja luontoarvoista lisää ihmisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia 2. Vihreän alueiden politiikan työkalut 2.1 Alueiden osaamisen varmistaminen Jotta voimme säilyttää vanhoja ja luoda uusia työpaikkoja Suomen eri alueilla, tarvitsemme korkealaatuista koulutusta ja osaamista eri puolilla Suomea. On tärkeää, että osa koulutuksesta tukee paikallisia vahvuuksia, mutta myös uusien menestystekijöiden löytämiseen pitää panostaa. Emme halua jakaa Suomea innovaatiokeskuksiin ja raaka-ainereservaatteihin, vaan tutkimus- ja tuotekehitystyötä on järkevää tehdä ympäri maata yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.
128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä kaikkialla, vaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on entistä paremmin löydettävä omat erikoisalansa, joilla ne erottuvat muista. Nykypäivän tarpeisiin vastaavan korkeakoulun on erotuttava muista oppilaitoksista muutenkin kuin kotikaupunkinsa nimen perusteella. Pelkkä aluepolitiikka ei enää voi perustella korkeakoulun sijaintia. Hyvä esimerkki profiloitumisesta löytyy esimerkiksi Vaasasta, jossa energia-alan keskittymä yrityksineen ja korkeakouluineen on luonut hyvinvointia koko seudulle. Tästä huolimatta pitää muistaa, että korkeakouluista valmistuu ihmisiä myös ammatteihin, joille on tarvetta joka puolella maata. Olemmekin sitä mieltä, että joka maakunnassa on säilytettävä ammattikorkeakoulu, ja esimerkiksi lääkäri- ja opettajakoulutusta on oltava eri puolilla maata. Näin turvataan osaavan työvoiman saantia myös harvemmin asutuilla seuduilla. Myös elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia, täydennys- ja muuntokoulutusta, pitää olla tarjolla eri puolilla maata. Toisen asteen koulutuksessa kannatamme päätöksentekoa maakuntatasolla, sillä sekä valtiojohtoinen keskusohjaus että yksittäisten kuntien sooloilu johtavat usein kalliisiin ja tehottomiin ratkaisuihin. Koulutuspaikkoja on sijoitettava riittävän monelle paikkakunnalle, jotta toisen asteen opiskelijoiden ei tarvitse lähteä opiskelemaan kauas kotoa, ja että eri alueet saavat tarvitsemaansa työvoimaa. Aikuistumisen jälkeen muuttaminen ei ole enää niin suuri ongelma, vaan moni lähtee mielellään toisaalle korkeakouluun. Se on eduksi myös työvoiman liikkuvuudelle. Ammatillisen koulutuksen on myös vastattava paikallisiin erityisiin työntekijätarpeisiin. Niihin voidaan vastata hyvin erilaisilla koulutusyksiköillä eri puolilla maata. Pelkästään perinteiden vuoksi jokaista koulutuspaikkaa ei kuitenkaan voida säilyttää nykyisellä paikallaan, vaan myös uudistuksiin pitää olla rohkeutta koulutuksen laadun turvaamiseksi. 2.2 Toimivat yhteydet Pitkien etäisyyksien Suomessa liikkuminen edellyttää monipuolisia kulkuvälineitä. Laajoilla harvaan asutuilla alueilla yksityisautoilu on välttämättömyys ja julkinen liikenne voi olla usein vain kutsuperusteista. Toisaalta väkirikkaat alueet ja niiden välinen liikenne voidaan pitkälti vapauttaa henkilöautoilun haitoista ja pakosta. Vihreässä Suomessa joukkoliikenne toimii nopeasti, edullisesti ja kattavasti. Tarvitsemme lisää raiteita, nopeampia juna- ja bussiyhteyksiä kaupunkien välille ja edullisempaa joukkoliikennettä kaupunkeihin. Tarvitsemme uudenlaisia joustavia kimppakyyti-, palvelu- ja kutsuliikennemuotoja erityisesti harvaan asutuille alueille mutta myös kaupunkeihin. On oltava mahdollisuus elää myös ilman omaa autoa. Haluamme muuttaa autoilun ja muunkin liikenteen nykyistä vihreämmäksi. Uusiutuvien polttoaineiden ja sähkömoottoreiden avulla voidaan vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä, mutta myös liikenteeseen liittyvät toimintatavat, rahoitus ja rakenteet kaipaavat isoja uudistuksia. Haluamme vähentää autoilun pakkoa ja päästöjä sekä porrastaa autoilun verotusta nykyistä reilummaksi.
172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 Vihreiden esittämät paikannukseen perustuvat maksut keventävät autoilun veroja siellä, missä omaa autoa on käytännössä pakko käyttää. Maksujen tulee olla korkeampia siellä, missä autoilun haitat ovat suurimpia ja missä todellisia vaihtoehtoja oman auton käytölle on tarjolla. Vastaavasti autoilun pitää maksaa vähemmän siellä, missä oman auton käyttö arjessa on usein välttämätöntä ja ruuhkia ei esiinny. Haluamme poistaa autoveron ja alentaa polttoaineveroja, mutta kohdistaa samalla verot autoilun haittoihin tienkäyttömaksujen avulla. Joukkoliikennettä kannattaa tukea ja kehittää erityisesti siellä missä on joukkoja. Lyhentämällä matka-aikoja, tihentämällä vuoroväliä ja laskemalla lippujen hintoja voidaan bussien ja junien kyytiin saada lisää matkustajia. Joukkoliikennettä on suunniteltava seudullisesti ja alueelliset viranomaiset on saatava huolehtimaan joukkoliikenteen ostoista, reiteistä ja lippujärjestelmästä. Näin ihmisten matkat sujuvat riippumatta kuntarajoista. Autoilun lisääntyminen ei ole vääjäämätöntä vaan suunta on jo muuttunut: joukkoliikenteen osuus Helsingin seudulla on kääntynyt kasvuun. Liikenteen infrastruktuurin kehittämisessä raideliikenne on asetettava etusijalla. Rataverkon ylläpidon ja kunnostamisen määrärahoja on nostettava. Nopeat yhteydet edellyttävät tasoristeysten poistamista ja kaksoisraiteiden rakentamista. Haluamme myös itä-länsisuuntaiset raideyhteydet sujuvammiksi ja nopeammiksi. Teiden rakentamisessa resurssit on suunnattava uusien teiden rakentamisen sijaan nykyisen tieverkon ylläpitoon ja parantamiseen. Tavaroiden kuljetuksia tulee siirtää mahdollisimman paljon pyöriltä raiteille sekä olemassa oleville vesireiteille. Esimerkiksi metsäenergian ja teollisuuden tarvitseman puun kuljetuksissa vesireitit ovat käyttökelpoisia ja niiden hyödyntämistä tulee edistää mm. EU-rahoituksen avulla. Ilmaston kannalta erityinen huolenaihe on lentämisen nopea kasvu. Silti lentoliikennettä tuetaan lukuisin keinoin. Pitkien välimatkojen maassa lentoliikennettä toki tarvitaan, mutta vero- ja muista tuista on luovuttava ja lentäminen asetettava samalle viivalle muiden liikennemuotojen kanssa. Panostamme nopeisiin ja sujuviin raideyhteyksiin, jotka ovat kilpailukykyisiä lentoliikenteen kanssa. Vihreä alueiden Suomi kulkee nykyistä enemmän raiteilla. EU:n liikennerahoitusta on ohjattava maiden välisiin junayhteyksiin. Tarvitsemme ratayhteyden Jäämerelle sekä Rail Baltican Tallinnasta Varsovaan. Junayhteyksiä Venäjälle on parannettava. Moderni teknologia on vihreän alueiden politiikan tärkeä apuväline. Etätyö ja etäpalvelut vähentävät työ- ja asiointimatkojen tarvetta ja verkkokokouksilla voidaan karsia pitkiä auto- ja lentomatkoja. Näin työnteko ei ole enää riippuvainen sijaintipaikasta. Tietoyhteiskunnassa taloudellinen kehitys on mahdollista paikasta riippumatta. Suomi sääti ensimmäisenä maailmassa laajakaistan yleispalveluksi, johon kansalaisilla on asuinpaikasta riippumatta oikeus. Linjaus ei ole vielä toteutunut, eikä se toteudu pelkillä liiketaloudellisilla toimilla. Tarvitaan lisäksi valtion ja kuntien tukea. Kaikille kotitalouksille myös haja-asutusalueilla on turvattava kohtuuhintainen mahdollisuus saada kaikkiin sähköisiin palveluihin riittävän nopea internetyhteys. Asetamme tavoitteeksi myös sujuvat, kaikilla
216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 matkaosuuksilla toimivat junien ja linja-autojen verkkoyhteydet. 2.3 Alueita vahvistava elinkeinopolitiikka Erityisesti teollisuuspaikkakuntien elinkeinorakenne on murroksessa. Tarvitsemme uudenlaista teollisuus- ja yrityspolitiikkaa, jolla innovatiiviset yritykset voivat korvata vanhentuneita tehtaita ja esimerkiksi hyödyntää metsiemme biomassaa uudella tavalla. Se vaatii muutoksia myös työvoimapolitiikassa: entiset paperimiehet eivät pyöritä servereitä tai biojalostamoita ilman muuntokoulutusta. Metsäteollisuuden on aika löytää uusia innovaatioita ja tuotekehitystä. Elinkeinopolitiikan kannalta on olennaista, että pystymme luomaan toimivat markkinat ja reilun pelikentän. Elinkeinopolitiikan menestystä avittaa byrokratian vähentäminen. Suomi tarvitsee vihreää teollisuuspolitiikkaa, jossa huomioidaan ilmastonmuutoksen vaatimukset, mutta myös rakennemuutoksen asettamat haasteet. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että elintarviketeollisuudessa huomioidaan niin ympäristö-, energia- kuin eettisetkin näkökulmat. Ja että teollisuuden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa ennakoidaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikan jatkuvaan parantamiseen pyrkivät kriteerit. Harvaan asutun maan teollisuuspolitiikassa huomiota tulee kiinnittää erityisesti vähäpäästöisiin kuljetuksiin. Suomen menestyminen pohjaa korkeaan osaamiseen. Sitä on vahvistettava jatkuvasti, että pysymme mukana kehityksen eturintamassa. Esimerkiksi cleantech ja arktinen osaaminen ovat aloja, joilla on kysyntää kansainvälisesti ja laajat vientimahdollisuudet. Samoin edistyksellisellä kaivosteknologialla, jolla voidaan minimoida kaivosteollisuuden aiheuttamia ympäristöhaittoja. Kasvuyrittäminen, pienet ja keskisuuret yritykset, mutta myös mikroyritykset ja niiden toimintaedellytysten turvaaminen on olennaista. Tutkimus- ja kehitysrahoitusta on turvattava mikroyrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille. Haasteena on akateemisten ideoiden kaupallistaminen kannattavaksi yritystoiminnaksi. Tärkeintä alueiden oman vahvistumisen näkökulmasta on mahdollistaa paikallisten ratkaisujen luominen esimerkiksi palvelutuotannossa ja julkisten hankintojen yhteydessä, jotta paikallinen talous vahvistuu. Keinoja tähän ovat esimerkiksi sosiaalinen yrittäjyys, paikalliset hankintarenkaat ja osuuskuntamallien luominen. Näiden edistämiseksi kannatamme erilaisia kokeilualueita ja pilottihankkeita pysyvien mallien aikaansaamiseksi. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden osalta lainsäädäntö vaatii vahvistamista ja mahdollistavia välineitä. Erityisesti yhteiskunnallisen yrittäjyyden tunnettavuutta tulee lisätä, sillä se on rajoitetun voiton jaon -periaatteen vuoksi julkisen palvelun markkinoilla erinomainen vaihtoehto multikansallisille yrityksille, joiden voitot usein karkaavat ulkomaille paikallisen talouden kehittämisen sijaan.
259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 Julkisen sektorin hankinnat muodostavat viidenneksen kaikista hankinnoista. Kuntien tulisi omia hankintojaan kilpailuttaessaan varmistaa, että seudun yrittäjät voivat osallistua tarjouskilpailuihin. Tämä voi vaatia esimerkiksi tarjousten pilkkomista riittävän pieniksi osiksi. Kilpailuttaessa tulisi huomioida nykyistä vahvemmin ympäristöystävällisyys ja kokonaistaloudelliset vaikutukset. Nämä usein parantavat paikallisten yrittäjien menestymismahdollisuuksia. Julkisella sektorilla tarvitaan hankintaosaamisen kehittämistä ja koulutusta, sillä hankinnoilla suunnataan alueen kehitystä. Erityisen suuri merkitys julkisilla hankinnoilla on sosiaali- ja terveydenhuollon, rakennus- ja kiinteistöalan, julkisen liikenteen sekä energia- ja ympäristöhuollon kehittymiseen. Kolmannen sektorin roolia palvelujen tuottajana tulee vahvistaa. Erityisesti sellaisissa palveluissa, joille ei ole todellisia markkinoita vaikka tarvetta on, voidaan luoda erilaisia kumppanuusmalleja yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa. Järjestötoiminnalla on suuri merkitys niin paikallisen elinvoimaisuuden kuin asukkaiden viihtyvyyden kannalta. Verkostojen kautta voidaan synnyttää uudenlaisia tuottamisen muotoja, joissa esimerkiksi paikallinen kyläyhteisö muodostaa energiayhtiön ja julkisen sektorin tuella uutta luovaa yhteiskunnallista yrittäjyyttä. Samalla alue saa uudenlaisen rahoituspohjan peruspalveluille. Elinkeinopolitiikan yksi keskeinen haaste on poistaa kilpailun vääristymiä ja edistää tervettä kilpailua. Niin linja-autoliikenteessä, päivittäistavarakaupassa, logistiikassa, apteekkitoiminnassa kuin rakennusteollisuudessa on Suomessa paljon varaa kilpailulle. Päivittäistavarakaupan ja logistiikan kilpailun lisääminen edesauttaisi esimerkiksi lähituotannon parempaa pääsyä markkinoille. 2.4 Kestävä luonnonvarojen käyttö ja ilmastonmuutoksen torjunta Luonnonvarojen kestävä käyttö luo monenlaisia elinkeinomahdollisuuksia. Olennaista on luonnonvarojen mahdollisimman korkea jalostusaste ja hyödyntämiseen liittyvän osaamisen ja teknologian kehittäminen. Niiden avulla voimme luoda luonnonvaroistamme työtä moninkertaisesti verrattuna pelkkään raaka-aineiden tuotantoon. Metsät tarjoavat työtä ja virkistysmahdollisuuksia monin tavoin. Aikoinaan vahvan tukijalan luonut metsäteollisuus on kokenut rakennemuutoksen ja useat metsäteollisuuspaikkakunnat ovat edelleen murroksen keskellä. Bioenergian käyttö ja puutuotteiden jatkojalostus tuovat toimeentuloa metsästä myös haja-asutusalueille ympäri maan. Biotalous ja puukemia tuovat uutta työtä metsästä, mutta alan kehityksen kärjessä pysyminen vaatii jatkuvaa koulutusta ja kehittämistyötä. Kansallispuistoilla ja retkeilyalueilla on monien kuntien ja seutujen taloudelle merkittävä positiivinen vaikutus. Pienemmässä mittakaavassa metsät toimivat virkistyksen ja hyvinvoinnin lähteinä etenkin kaupunkiseuduilla. Erilaisten suojelu- ja virkistysalueiden määrää lisäämällä voidaan luoda myös uusia työllistymis-, matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia. Suomessa on potentiaalisia kaivannaisvarantoja etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Luottamus kaivosalan toimijoiden vastuullisuuteen on kuitenkin viime vuosina kokenut kolhuja eikä kaivosala
303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 monilla seuduilla nauti sosiaalista hyväksyntää. Kaivannaisteollisuuden aiheuttamat ympäristöriskit ovat merkittäviä. Siksi kaivostoiminnassa on noudatettava erityistä varovaisuutta ja käytettävä parasta mahdollista teknologiaa. Uraanikaivostoimintaa ei pidä harjoittaa lainkaan siihen liittyvien riskien ja epäkohtien vuoksi. Kaiken kaivostoiminnan lähtökohtana tulee olla vastuullisuus ja ympäristön kunnioittaminen. Se vaatii erityisosaamista ja korkeaa teknologiaa, jota kehittämällä luomme myös teknologian vientiin perustuvia työpaikkoja. Valtiolla tulee olla riittävät resurssit ja keinot puuttua kaivostoiminnan epäkohtiin sekä valvontaan niin kaivostoiminnan aikana kuin riittävän jälkihoidon varmistamiseksi. Kaivosvero tulee ottaa käyttöön. Pohjoisten alueiden merkityksen kasvu globaalisti luo mahdollisuuksia myös Suomelle. Tarvitsemme taitoa sovittaa yhteen ympäristön reunaehdot ja arktiset liiketoimintamahdollisuudet sosiaalisesti kestävällä tavalla ja kansainvälistä yhteistyötä hyödyntäen. Tarvitsemme osaamista arktisten muutosten ymmärtämiseen, niihin sopeutumiseen sekä niiden hyödyntämiseen. EU:n tulee toimia sen eteen, ettei Koillisväylän avautumista hyödynnetä luonnon tai alkuperäisväestön etuja polkemalla. Konkreettisemmin ympäristön asettamien reunaehtojen kunnioittaminen ja taloudellisen toiminnan puitteiden selkeyttäminen tarkoittaa esimerkiksi arktisen alueen luonnonsuojelualueverkostojen kehittämistä. On myös vahvistettava alkuperäiskansojen osallistumista heidän asemaansa vaikuttavien asioiden käsittelyyn. Alkuperäiskansojen koskevan ILO 169 -yleissopimuksen ratifiointi on myös osa Suomen arktisen toiminnan kehittämistä. Varovaisuusperiaate on avain toimintaan arktisilla alueilla. Arktinen luonto on ainutlaatuista, eikä sitä voi uhrata hallitsemattomalle hyödyntämiselle. Matkailu on globaalisti kasvava ala ja Suomen luonto vuodenaikoineen tarjoaa valtavia mahdollisuuksia luontomatkailuun. Järvet ja vesistöt, saaristot, erämaiset alueet, laajat suoalueet ja tunturit sekä niiden ympärille rakennetut matkailupalvelut voivat tuoda merkittäviä tulovirtoja maaseudulle. Kotimaisen kalastuksen, kalankasvatuksen, luonnonmarjojen ja muiden kasvien hyödyntämiseksi sekä niiden tuotteistamiseksi ja saattamiseksi kestäväksi yritystoiminnaksi tarvitaan pienimuotoisia yritystukea ja kehittämisrahoitusta. Energian tuotannossa bioenergian rinnalla tuulivoimassa on paljon potentiaalia. Syöttötariffit tulee ulottaa uusiutuvan energian pientuotantoon ja nettolaskutus tulee ottaa käyttöön. Tämä luo uusia yrittämisen mahdollisuuksia eri puolille maata ja myös haja-asutusalueille. Hajautettu energiantuotanto vähentää tuotannon haavoittuvuutta ja lisää omavaraisuutta. Ilmastonmuutoksen torjunta on kunnille paitsi haaste myös mahdollisuus. Esimerkiksi Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeen pienet ja keskisuuret kunnat kuten Uusikaupunki, Padasjoki ja Mynämäki ovat osoittaneet, että merkittäviin päästövähennyksiin on mahdollista päästä hyvin erilaisista lähtökohdista, nykyteknologialla ja ilman massiivisia resursseja. Muun muassa Uusikaupunki on myös onnistunut saamaan hankkeesta selvää taloudellista ja sosiaalista hyötyä kaupungille.
347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 Strategisten kokeilujen avulla alueet ja pienemmät paikkakunnat voivat luoda omaa, esimerkiksi yritysten houkuttelemiseksi tärkeää profiilia ja nousta jopa kansainväliseen maineeseen tietyn teeman pioneereina. Uudenlaiselle inhimillisten voimavarojen johtamiselle olisi alueilla tarvetta, sillä esimerkiksi suomalaisten kuntien innovaatiotoiminta on todettu monin tavoin epäjohdonmukaiseksi, mikä ei tue alueiden kokonaisetua. 2.5 Elävä maaseutu Haluamme pitää maaseudun elävänä ja elinvoimaisena. Muun muassa hajautettu uusiutuvien energiamuotojen tuotanto, luomuviljelyn ja lähiruoan tuotannon lisääminen, maaseutuyhteisöjen omavaraisuuden kasvattaminen esimerkiksi infraratkaisuissa, lietelannan jalostaminen biokaasuksi, elintarvikkeiden jalostusasteen nosto, eettinen eläintuotanto, maaseutumatkailun edistäminen ja etätyömahdollisuuksien parantaminen ovat keinoja lisätä elinkeinotoimintaa ja työpaikkoja maaseudulla. Maamme on harvaan asuttu ja metsäinen, mikä on lähes ihanteellinen tilanne energiatarpeidemme tyydyttämiseen kestävästi uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tämän potentiaalin hyödyntämisessä maaseudulla on merkittävä rooli. Samalla energia-ala voi olla kymmenien tuhansien uusien maaseututyöpaikkojen tarjoaja ja mahdollistaa nykyisten elinkeinojen jatkamisen kannattavasti. Maaseudulle uusiutuva energia tarjoaa merkittäviä ansaintamahdollisuuksia raaka-aineiden tuotannolla, energian myyntituloina sekä maanvuokratuloina. Mahdollisuutta luoda maaseutua työllistävä bioenergian toimitusketju ei pidä jättää käyttämättä. Julkisen vallan toimet uusiutuvan energian klusterin muotoutumisessa ovat ratkaisevia. Metsästä ja pelloilta saatavan bioenergian lisäksi maatilojen sivutuotteisiin liittyy huomattava energiapotentiaali biokaasuksi ja nestemäiseksi polttoaineeksi jalostettuna. Biokaasun tuotannon oheishyötynä on orgaanisen jätteen prosessointi lannoitteeksi kelpaavaan muotoon. Maan vuokraaminen tuulivoimatuotantoon sopii hyvin täydentäväksi tulon lähteeksi maanviljelijälle, metsänomistajalle tai paikallisyhteisölle. Kotimaisen maatalouden elinkelpoisuus on maaseudun asuttuna säilymisen kulmakiviä. Luomu- ja lähiruoka-ajattelu ovat Vihreän maatalouden ydintä. Ne takaavat viljelijöille paremman elannon, mahdollistavat kuluttajille ruuan alkuperän tietämisen sekä edistävät maatalouskemikaalikuormien vähenemistä maaperästä ja vesistöistä. Maaseutu voi tarjota hyvän kasvualustan pienille paikallisia raaka-aineita jalostaville elintarvikevalmistajille, jos tätä ei ehkäistä hallinnollisesti. Varsinkin maaseutua koskevat elintarvikelainsäädännön tulkinnat ovat usein liian tiukkoja. Logistiset ongelmat ja kaupan keskusliikkeiden hallitseva asema voivat tukahduttaa pienten yritysten mahdollisuudet tarjota paikallisesti tuotteitaan.
390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414 415 416 417 418 419 420 421 422 423 424 425 426 427 428 429 430 431 432 Maatilojen sivuelinkeinot ovat jo nyt hyvin monipuolisia, ja lisääntynevät edelleen. Palveluyrittäminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia maaseudulla. Palvelut ovat niukkenevien aineellisten resurssien maailmassa kestävä tapa tuottaa taloudellista arvoa. Ne parantavat olennaisesti maaseudulla asuvien elämänlaatua. Uusia palveluita voi syntyä hyvin monelle alalle: etätyönä tehtävää konsultointia, call center -toimintoja, vanhusten ja lasten hoivapalveluita sekä luovien alojen palveluita. Yhä useampi viettää pitkiä aikoja vapaa-ajanasunnollaan ja olisi halukas käyttämään myös mökkikuntansa kunnallisia palveluita nykyistä laajemmin. Mahdollisuus kaksoiskuntalaisuuteen tulisi selvittää, jotta halutessaan voisi ohjata osan kunnallisverotuksestaan mökkikuntaansa ja voisi käyttää sen palveluita kuntalaisen tapaan. 2.6 Maakuntien oman päätösvallan vahvistaminen, paikallisen äänen kuuluminen Maakunnallisen päätösvallan vahvistamiseksi maakuntavaltuustot tulisi valita suorilla vaaleilla. Maakuntaliittojen ja alueella toimivan valtionhallinnon työnjakoa tulee selkeyttää. Poliittinen valta tulee olla ensisijaisesti demokraattisesti ohjatuilla maakuntaliitolla. Päätösvalta EU-rahojen suuntaamisessa tulee olla ensisijaisesti alueilla itsellään. Alueiden Euroopassa myös omien maakuntiemme tulee olla vahvoja itsenäisiä toimijoita niin suhteessa toisiinsa kuin Eurooppaan ja sen ulkopuolisiin alueisiin. Aluehallintoa on uudistettu niin nopealla tahdilla, ettei toiminta ole ehtinyt vakiintua uuden uudistuksen jo alkaessa. Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskusten (ELYt) ja aluehallintovirastojen (AVIt) määrää ei pidä supistaa nykyisestä, sillä muutoin paikallistuntemus katoaa. Sen sijaan hankkeista, joiden ympäristövaikutukset ovat merkittäviä, on syytä päättää valtakunnallisella tasolla. Näin etenkin, jos ELY-keskusten sisäiset eri intressit ovat ristiriidassa. Maakuntatason demokratian lisäksi tarvitaan paikallisen demokratian vahvistamista. Etenkin kuntakoon kasvaessa lähidemokratian keinoja pitää lisätä ja malleja kehittää. Esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin kautta kaupunginosan, asuinalueen tai kylän asukkaat voidaan ottaa mukaan yhteisten varojen käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. EU-rahojen jaosta päättävät paikalliset Leader-toimintaryhmät ovat onnistunut esimerkki siitä, miten päätäntävaltaa on annettu paikallistasolle. Kun asukkaat pääsevät vaikuttamaan oman alueensa asioihin, he sitoutuvat alueeseen ja haluavat omalla toiminnallaan vahvistaa alueen menestystä. Lähidemokratian vahvistaminen sekä paikallisten omaehtoisten hankkeiden ja tapahtumien tukeminen vahvistavat paikallisyhteisöä ja lisäävät sitä kautta alueen elinvoimaa. Monilla alueilla on vahva omaehtoinen kotiseutu- ja kulttuuri-identiteetti, joka tukee luovan toiminnan ja talouden vahvistumista.
433 434 435 436 437 438 439 440 441 442 443 444 445 446 447 448 449 450 451 452 453 454 455 456 457 458 459 460 461 462 463 464 465 466 467 468 469 470 471 472 473 474 475 Moninaiset yhteisöt ovat elinvoimaisia. Siksi on tärkeää kiinnittää huomioita siihen, että yhdenvertaisuus toteutuu ja tuetaan jokaisen osallistumista tasavertaisesti yhteiskuntaan. Viranomaistoimijoiden tulee huolehtia siitä, että erilaisten paikallisten ja alueellisten ohjelmien, hankkeiden ja rahoituspäätösten yhteydessä arvioidaan niiden vaikutukset eri väestöryhmiin. Alueellisten ja paikallisten viranomaisten pitää kehittää yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusosaamistaan. Valitettavan usein edelleenkin erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat hakeutuvat pois kotiseudultaan, koska kokevat siellä syrjintää. Näin alueet hukkaavat potentiaalisia toimijoita. 2.7 Aluepolitiikan täsmäkeinoja Aluepoliittisessa keskustelussa merkitystään suuremman huomion saavat usein yksittäiset tietyille alueille suunnatut täsmäkeinot. Tällaisia ovat esimerkiksi niin sanotun Norjan mallin mukaiset syrjäisille alueille suunnatut verohelpotukset tai joidenkin valtion laitosten siirrot paikkakunnalta toiselle alueellistamisen nimissä. Vihreä alueiden politiikka lähtee alueiden omien vahvuuksien tukemisesta. Jos alueellistamisella voidaan tukea jonkin alueen olemassa olevaa osaamista ja osaaminen on turvattu jatkossakin alueella olevan koulutuksen kautta, se on järkevää etenkin uusien toimien sijoittamista pohdittaessa. Erilaisia alueellisia verohelpotuksia tai yritysten sosiaaliturvamaksujen alentamisia voidaan käyttää rajatuilla alueilla työpaikkatilanteen helpottamiseksi. Heikon työllistymisasteen alueille tulisi palkkatuen kaltaisten mahdollisuuksien olla pysyviä niille, joiden työllistyminen alueen avoimille markkinoille on hyvin epätodennäköistä. Palkkatuen avulla alueen kolmannen sektorin toimijat voisivat omalta osaltaan vahvistaa alueen elinvoimaa. Työ- ja elinkeinoministeriön keinovalikoimasta esimerkiksi äkillisen rakennemuutoksen tuki (ÄRMI) on toimiva työkalu, jota tulee resursoida paremmin. Sitä voidaan vahvistaa esimerkiksi yhdistämällä siihen työvoimapoliittiset investointituet. 2.8 EU:n aluepolitiikka ja Suomi EU:n rahoituksen tulee tasoittaa alueellisia eroja myös Suomessa. Harva asutus tulee säilyttää EU:n rakennetukien perusteena. EU:n aluerahastojen tukirahat on kohdennettava pääasiassa niille alueille, joiden perusteella ne on Suomelle myönnetty, eli Itä- ja Pohjois-Suomeen. EU-tasolla painopistettä tulee edelleen siirtää kaikkein köyhimpien alueiden auttamiseen, sillä köyhimmätkin alueet Suomessa ovat vauraita verrattuna EU:n kurjimpiin seutuihin.
EU:n aluepolitiikka pähkinänkuoressa EU:n tasolla harjoitettua alueiden välisten kehityserojen tasaamista kutsutaan koheesiopolitiikaksi. Suomessa käytetään termiä alue- ja rakennepolitiikka. EU pyrkii alue- ja rakennepolitiikan toimilla lisäämään taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta. Koheesiopolitiikan hankkeita rahoitetaan pääasiassa kahdesta suuresta rakennerahastosta, Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Myös monilla muilla EU:n toimilla on alueiden välisiä eroja tasaavia vaikutuksia, muun muassa harjoitetulla EU:n maatalouspolitiikalla ja erillisohjelmilla. Suomessa EU:n rahoitusta aluekehitykseen on käytettävissä kaudella 2014-2020 noin 2,4 miljardia euroa aiemman 3,6 miljardin sijasta. Leikkaus johtuu siitä, että Suomi kuuluu EU:n rikkaisiin maihin ja suurin osa rakennetuista ohjataan Itä-Euroopan köyhiin maihin. Suomen keskeinen perustelu EU:n aluekehitysrahoitukselle on ollut harva asutus. Tällä perusteella Itä- ja Pohjois-Suomi saavat EU:n aluekehitysrahaa enemmän kuin muut alueet. Komissio on antanut jäsenmaille ohjenuoraksi kolme teemaa, joiden tulee kattaa 80 % rahoituksesta. Teemat ovat innovatiivisuus, pk-yritykset ja vähähiilinen talous. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahat kaudella 2014-2020 kootaan yhteen kansalliseen ohjelmaan. Ohjelmassa on seitsemän painopistettä, joista vähähiilisen talouden edistämiseen on korvamerkitty 20 prosenttia EAKR-rahoista. Vähintään 5 prosenttia EAKR-rahoituksesta tulee käyttää kestävään kaupunkikehittämiseen. Sitä toteuttaa Suomessa kuuden suurimman kaupungin verkosto, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Oulu ja Turku. Teemana on avoimet ja ketterät kaupungit. Kaupunkiverkosto esittää rahoitettavat toimet aluekehitysviranomaiselle. Kaikki kaupungit voivat myös hakea rakennerahastorahoitusta ohjelman muusta rahoituksesta. Rakennerahastopainopisteet 2014-2020 1. Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukyvyn edistäminen (EAKR) 2. Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) 3. Vähähiilisen talouden edistäminen (EAKR) 4. Alueellisen saavutettavuuden parantaminen (EAKR, vain Itä- ja Pohjois-Suomessa) 5. Työllisyyden ja työvoiman liikkuvuuden parantaminen (ESR) 6. Koulutuksen, ammattitaidon ja elinikäisen oppimisen kehittäminen (ESR) 7. Sosiaalisen osallisuuden lisääminen ja köyhyyden torjunta (ESR) 476 477 Kansallisella tasolla on päätetty, että rakennerahasto-ohjelman hallinnointi keskitetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELYt). Kaikki rahoitus kulkee ELYjen kautta. Päätöksenteossa on vahvistettu maakuntien yhteistyöryhmien (MYR) asemaa. Niillä on oikeus antaa sitovat lausunnot hankkeista. MYRien ja niiden sihteeristöjen toimintaa johtavat maakuntaliitot.
478 479 480 481 482 483 484 485 486 487 488 489 490 491 492 493 494 495 496 497 498 499 500 501 502 503 504 505 506 507 508 509 510 511 512 513 514 515 516 517 518 519 520 EU:n rakennerahasto-ohjelmissa tulee valtavirtaistaa ekologisesti ja eettisesti kestävät kriteerit, eikä niistä tule tukea ympäristölle tai ilmastolle haitallisia hankkeita. Rahoja tulee käyttää ensisijaisesti talouden uudistamiseen sekä irrottautumiseen tuontipolttoaineriippuvuudesta. EU-hankkeiden tueksi tarvitsemme kunnianhimoisen vihreän talouden investointiohjelman, joka suuntautuu koko maahan. Parhaat mahdollisuudet esimerkiksi uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ovat usein taloudellisesti vähemmän kehittyneillä alueilla. Keskeinen ongelma EU:n aluekehitysrahoissa on ollut ns. vastinrahoitus, jota vaaditaan hankkeen toteuttajalta EU-tuen vastineeksi. Rakennerahastorahaa on jäänyt käyttämättä, koska vastinrahoja ei kunnilta ole löytynyt. Hankkeet onkin jatkossa rakennettava niin kiinnostaviksi ja vaikuttaviksi, että ne houkuttavat kuntia ja muita toteuttajatahoja panostamaan yhä niukempia ja priorisoidumpia resurssejaan. On luotava keinoja, joilla erityisesti uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden sekä vähähiilisen talouden hankkeille löydetään vastinrahat, jotta hankkeet voivat lähteä liikkeelle. Hankkeisiin liittyvää byrokratiaa tulee karsia. EU:n tulee edistää investointeja, jotka sekä luovat työpaikkoja että tuottavat ympäristöystävällistä teknologiaa, tuotteita ja palveluita. Tällaisia ovat kansalaisia palvelevat rajat ylittävät hankkeet, kuten Rail Baltica -rata Tallinnasta Varsovaan, Euroopan laajuinen sähkön superverkko tai kunnianhimoinen vihreän talouden investointiohjelma. Erityisesti on panostettava uusiutuvan energian sekä vähähiilisten ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittämiseen. Unionin tasolla tulee panostaa merkittävästi koko yhteisöä hyödyttävään sosiaalista hyvinvointia ja ekologista kestävyyttä tukevaan tutkimukseen. Uusiutuvan energian, energiatehokkuuden ja kestävien liikenneratkaisujen tutkimuksen, kehityksen ja käyttöönoton rahoitusta tulee lisätä. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tulee EU:n aluekehitystukia hyödyntäen luoda menettelytapoja, joilla uusinta teknistä tietämystä välitetään suoraan myös maakuntien pienille ja keskisuurille yrityksille. 3. Työmaana koko Suomi: Erilaiset alueet alueiden sisällä 3.1 Maan osien erilaisuus Suomi on pinta-alaltaan laaja maa. Luonnonolosuhteet, historia ja väestökehitys vaihtelevat maan eri osien välillä. Ne luovat eri alueille erilaisia ominaisuuksia, joita hyödyntämällä alueet voivat vahvistaa omaa elinvoimaansa. Metsävarannot ovat runsaimmat itäisessä ja keskisessä Suomessa, mutta toisaalta siellä lukuisat järvet pirstaloivat aluetta ja vaikeuttavat kulkuyhteyksiä. Erilaisia kaivannaismineraaleja löytyy runsaiten idästä ja pohjoisesta. Maatalouden kannalta suotuisimmat alueet ovat eteläisessä ja läntisessä Suomessa niin ilmastollisesti kuin maaperänsä puolesta. Rannikko tuo omat mahdollisuudet etelässä ja lännessä
521 522 523 524 525 526 527 528 529 530 531 532 533 534 535 536 537 538 539 540 541 542 543 544 545 546 547 548 549 550 551 552 553 554 555 556 557 558 559 560 561 562 563 tuomalla alueet merireittien ääreen ja luomalla energiantuotannolle potentiaalisia tuuliolosuhteita. Saaristoluonto, järvet ja pohjoisen erämaa-alueet ovat vahvoja matkailualueita. Venäjän rajan avautuminen on tuonut venäläisten ostovoimaa erityisesti Itä-Suomeen, mutta myös laajemmin koko maahan. Venäjän merkitys kasvaa tulevaisuudessakin. Ostosmahdollisuuksien lisäksi Suomi voi tarjota vakaan ja turvallisen yritysympäristön niin venäläisille yrityksille kuin näiden alihankkijoille sekä rajan pinnassa toimiville suomalaisille yrityksille. Venäläisten kysyntä kasvattaa merkittävästi tiettyjen alojen markkinoita, esimerkiksi terveyspalveluiden myynnillä voidaan luoda uusia työpaikkoja. Kannatamme viisumivapautta sekä venäjän kielen opiskelun lisäämistä, jotta Venäjän tarjoamaa potentiaalia voidaan hyödyntää paremmin. Venäläisten matkailu luo runsaasti työpaikkoja ja tuloja niin raja-alueille kuin laajemmin koko Suomeen. Sujuvan ja turvallisen rajan varmistamiseksi rajanylityspaikoilla tulee olla riittävästi resursseja. Rajan tuomilta ongelmilta ei pidä sulkea silmiä. Esimerkiksi edullinen itäviina näkyy kasvaneina alkoholisairauksina, mikä on johtanut alueella erityisesti työikäisten miesten korkeaan työkyvyttömyyteen ja kuolleisuuteen. Arktisten alueiden merkityksen kasvu globaalisti on puolestaan luomassa uutta taloudellista potentiaalia Pohjois-Suomeen. Pohjoisen meritien eli Koillisväylän merkitys lisääntyy ja Suomen kautta kulkeva yhteys Jäämerelle on tärkeässä asemassa. Pohjoisen herkkä ja hitaasti uusiutuva luonto asettaa kuitenkin tiukat reunaehdot alueen hyödyntämiselle. Suomessa luonto sijaitsee kaikkialla lähellä, ja tätä peruspääomaamme tulisi niin kansallisesti kuin alueellisesti korostaa niin luonnonsuojelun, hyvinvoinnin, kuin elinkeinojen näkökulmasta. 3.2 Paikkakuntien erilaisuus Erilaisten maantieteellisesti määriteltyjen enemmän tai vähemmän yhtenäisten alueiden sisällä on väestöllisesti ja yhdyskuntarakenteellisesti hyvin erilaisia paikkakuntia kansainvälisesti suuntautuneista kasvukeskuksista harvaan asuttuun maaseutuun. Väestö keskittyy yhä enemmän kaupunkiseuduille. Toisaalta asutus hajautuu yhä kauemmas kasvukeskusten reunoille, joissa ei ole toimivaa joukkoliikennettä, palvelut ovat kaukana ja työmatkat pitkiä. Ei ole yhdentekevää miten rakennamme ja miten asumme. Ilmastonmuutos haastaa nykyisen energian ja luonnonvarojen tuhlausta lisäävän asuntorakentamisen, yhdyskuntarakenteen hajautumisen samoin kuin kulutuskeskeisen elämäntapamme. Metropolin menestyminen on koko Suomelle elintärkeää. Helsingin seutu kilpailee ennemmin Euroopan ja erityisesti Itämeren alueen metropolien kuin Suomen pienempien kaupunkiseutujen kanssa. Koska kasvun mahdollisuudet Helsingin metropolialueella ovat rajalliset, käynnistymässä oleva Helsinki-Hämeenlinna-Tampere kehittämishanke tuo laajemman yhdyskuntasuunnittelun ja maakunnan liittojen rajat ylittävän näkökulman. Joka kolmas suomalainen asuu tällä alueella, jossa
564 565 566 567 568 569 570 571 572 573 574 575 576 577 578 579 580 581 582 583 584 585 586 587 588 589 590 591 592 593 594 595 596 597 598 599 600 601 602 603 604 605 606 syntyy lähes puolet Suomen BKT:sta. Neljä kymmenestä suomalaisesta työpaikasta sijoittuu tälle alueelle ja liikenneyhteydet toimivat päärataa ja valtatie kolmea pitkin. Ekologinen ja tehokas liikkuminen alueella sekä esimerkiksi elinkeinotoiminnan valinnat vaikuttavat koko Suomen hyvinvointiin. Vastaava kehittämishanke tarvitaan Helsinki-Espoo-Turku-linjalle. Helsingin alueella kärsitään muita kasvavia kaupunkiseutuja enemmän yhdyskuntarakenteen hajautumisesta ja kasvavista liikennemääristä. Helsingin kaupunkiseutu on Euroopan väljimmin rakennettu suurkaupunkialue. Seutua vaivaavia ongelmia ovat asumisen kalleus ja segregaatio eli asuinalueiden eriytyminen sekä sosiaalisten ongelmien kasautuminen. Näissä tarvitaan metropolitason näkemystä jossa asioita ei katsota vain yksittäisen kunnan näkökulmasta. Metropolialueen vaikutus ulottuu koko Etelä-Suomeen. Jopa Hämeenlinnasta ja Lahdesta pendelöidään Helsinkiin töihin. Metropolialueen ytimenä on kuitenkin tiiviimpi 14 kunnan alue, jolle tarvitaan yhtenäinen päätöksentekojärjestelmä seudullisten kysymysten ratkomiseen. Suomen ainoan metropolialueen vetovoimatekijä on sen luonnonläheisyys: pitkä etelärannikon rantaviiva, suuret erämaiset alueet kaupunkien tuntumassa sekä vehreät kaupunkialueet. Nämä vahvuudet kannattaa säilyttää ja hyödyntää. Helsinki ei ole ainoa suuri kaupunkimme, joka on alueensa keskus ja kansainvälisesti suuntautunut. Kahden portaan hallintomallia olisi syytä tarjota muillekin suurille kaupunkialueille, kuten Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Maakuntien keskuskaupungeilla on vahva rooli koko alueensa kehityksen veturina erityisesti korkeakoulutuksen sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan ansiosta. Alueilla tulisi tukea maakuntakeskusten omiin vahvuuksiin nojautuvaa menestystä, joka säteilee koko maakuntaan. Teollisen rakennemuutoksen alle jääneet pikkukaupungit ovat monesti hankalassa tilanteessa. Ne ovat yleensä tukeutuneet johonkin teollisuuslaitokseen tai ovat sijainnin ja historian seurauksena nimellisesti joko satama- tai esimerkiksi rautatiekaupunkeja. Nuoret ovat niissä katoava luonnonvara ja vanhusväestön osuus on suuri. Uusien korvaavien elinkeinojen luominen on vaikeaa, muttei mahdotonta. Aluepoliittisia erityistukia ja täsmäkeinoja tulisi suunnata mahdollisuuksien mukaan tämän tyyppisille alueille. Hyviä esimerkkejä uusien elinkeinojen löytymisestä vanhojen tilalle ovat esimerkiksi Haminaan tulleet serverikeskukset, Forssan materaalien kierrätykseen liittyvät liikelaitokset ja Kajaaniin tehty Renforsin ranta -yrityskeskittymä. Kuntien perustehtävien sosiaalija terveyspalveluiden uudenlaisesta järjestämisestä ovat esimerkkeinä Mänttä-Vilppulan kokeilut ja EKsote, jonka maakunnallinen sote-alue on vihreiden mielestä kannatettava. Kainuun maakuntamalli.
Paperitehtaasta yrityskeskittymäksi UPM sulki Kajaanin paperitehtaan loppuvuodesta 2008. Paperitehdas työllisti lopetusvaiheessa suoraan reilut 500 henkilöä. Paperitehtaan loppuminen oli kova isku kaupungille, mutta toimeen ryhdyttiin heti. UPM perusti alueelle Renforsin Ranta -nimisen yritysalueen, tehtävänä oli muuttaa tehdasalue uusille yrityksille sopivaksi sekä houkutella tiloihin uusia yrityksiä. UPM on rahoittanut Renforsin Rannan toiminnan mahdollistaen näin osaltaan rakennemuutoksesta selviämisen. Määrätietoisella työllä paperitehdaskäyttöön tehdyt rakennukset ja infrastruktuuri on muutettu palvelemaan useita erilaisia pienempiä yrityksiä. Jokainen rakennemuutos on erilainen eikä sama resepti tepsi välttämättä kaikkialla. Kajaanista voidaan kuitenkin ottaa opiksi neljä keskeistä asiaa: 1. Nopea liikkeellelähtö tehtaan lopettamispäätöksen jälkeen 2. Tahtotila ja suunta kaikilla selvä 3. Rahoitus kunnossa 4. Todella paljon ja todella pitkäjänteistä työtä alueen muuttamiseksi sekä uusien yritysten houkuttelemiseksi 607 608 609 610 611 612 613 614 615 616 617 618 619 620 621 622 623 624 625 626 627 628 Keväällä 2013 Renforsin Rannan alueen yrityksissä oli uusia työntekijöitä saman verran kuin 2008 paperitehtaalta irtisanottiin, eli 535 henkilöä. Muutama uusi yritys on entisten tehtaan työntekijöiden UPM:n starttirahalla perustama, osalle Renforsin Rannan tilat sopivat laajentamissuunnitelmiin erinomaisesti ja osa yrityksistä on houkuteltu alueelle muualta. Maaseutumaiset alueet voidaan jakaa kaupunkien läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkien läheisellä maaseudulla tukeudutaan paljon kaupunkien palveluihin ja monet käyvät töissä kaupungissa. Alueet houkuttelevat etenkin lapsiperheitä, koska asuntojen hintataso on niissä kaupunkeja edullisempi. Niiden elinvoima on suuresti riippuvainen läheisen kaupungin elinvoimasta. Ydinmaaseudulla maatalous on merkittävä elinkeino, vaikka siellä asuu yhä enemmän myös muusta kuin maataloudesta toimeentulonsa saavia. Ydinmaaseudun yhdyskuntarakenne vaihtelee. Kyläkeskusten alueilla palveluita voi vielä olla hyvinkin saatavilla, mutta toisilla alueilla palveluissa tukeudutaan kauempana sijaitseviin keskuksiin. Ydinmaaseudun mahdollisuudet houkutella uutta väkeä ovat suhteellisen hyvät, jos etätyömahdollisuudet toimivat ja palveluita löytyy kyläkeskuksista. Syrjäisen maaseudun ongelma on kadonneet palvelut. Ympärivuotista vapaa-ajankäyttöä vaikeuttavat pitkät etäisyydet ja palveluiden huono saatavuus. Alueiden valttina on luonnonläheisyys, mikä houkuttelee etenkin kesäasukkaita. Kesäajaksi mökkikuntien väkimäärät voivat moninkertaistua. * * * Miltei kaikella päätöksenteolla on aluepoliittisia vaikutuksia. Huomioimalla ne, voimme luoda ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia koko maahan.