MARJALAN MAININNAT 1/2012 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2012 INFONUMERO Puheenjohtajan terveiset Jo joutui armas aika kai se suvi sieltä aikanaan niin kuin aina ennenkin. Puutarhurin mieli vain on niin malttamaton näin keväällä, kun pitäisi päästä talven jälkeen puutarhaa kuopsuttamaan, vaikka palstat ovat vielä syksyn ennätysvesisateiden, talven runsaiden lumien ja sateisen kevään jäljiltä hyvin vetisiä. Vaan vannoutunut Marjispuutarhuri on positiivisesti ajatteleva ja osaa iloita harmaistakin päivistä ja löytää auringon päiväänsä vaikka naapuripalstalaisen hymyilevistä kasvoista. Jos haluat onnelliseksi ryhdy puutarhuriksi, sanonta olisi kiva nähdä jälleen kaikkien Marjispuutarhureiden kasvoilla koko kesän ajan. Hymyyn on jälleen aihettakin, kun olemme saaneet aluettamme palvelevan rakennusprojektin, WC-suihku-pesutuparakennuksen, viimesilauksia vaille valmiiksi. Kokonaisurakkatarjouksen voittanut Rakennustoimisto J. Pitkälä on hoitanut rakennusurakan läpi erittäin asiantuntevasti ja luotettavasti. Tosin urakan alkumetreillä luontoäiti oli kai eri mieltä, koska antoi taivaanakkunoiden aueta, ja alkoi sadettaa kaatamalla enemmän kuin seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Mutta vaikeuksista selvittiin ja viemäri/vesiputket saatiin rakennettua palstojen 118-119 välikäytävää pitkin. Yhdistyksen hallitus tekee hoitosuunnitelman palstojen ennallistamiseksi kustannuksellaan. Myös tiestö kärsi vaurioita työmaaliikenteestä. Korjauksista neuvotellaan kaupungin kanssa. Rakennus on herättänyt mielenkiintoa myös Helsingin muissa siirtolapuutarhayhdistyksissä. Olen varma, että rakennuksemme tulee olemaan koko kesän mielenkiinnon kohteena, onhan siinä hyviä yksityiskohtia kuten aurinkoenergialla lämpiävä käyttövesi. Aurinkokeräinjärjestelmän toimittaja on pyytänyt meiltä lupaa heidän referenssikohteekseen. Uutta teknologiaa ja satsausta tulevaisuuteen edustaa myös huoltorakennuksen lukitus. Uudisrakennuksen käyttöönotto on 27.5. Avaimia jaetaan kerhotalolla infotilaisuuden jälkeen kuittausta vastaan (1 avain per. mökki; lisäavaimet 25 euroa kappale). Kesä Marjiksessa on jälleen monia mielenkiintoisia tapahtumia ja puutarha-aiheisia luentoja. Yhdistyksemme on myös aluejärjestön kesäkisojen järjestämisvuorossa tänä kesänä. Toivomme vapaaehtoisia mökkiläisiä mukaan järjestely/toimitsijatehtäviin ja runsasta osanottoa hauskaan kesätapahtumaan. Siirtolapuutarhaväen Kohtaamispäiviä vietetään Talin siirtolapuutarhassa 7. heinäkuuta. Tarkemmat tiedot saa Siirtolapuutarha-lehdestä. Toivotan kaikille viherpeukaloille iloista kesämieltä, satoi tai paistoi. Viheriöiköön puutarhasi. Keke MARJALAN MAININNAT Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n jäsentiedote Virvakuja 6 00930 Helsinki www.siirtolapuutarhat.net/ marjaniemi Toimitus Taimi Manninen Keijo Sillanpää Taitto Anne Sorri Ansu Korhonen Tärkeitä numeroita Rakentaminen Veikko Aaltonen Mustikkatie 306, p. 040 581 70 36 Talkootyöt Saunan talkoot: Marita Pirttimaa, Mustikkatie 163, puh. 040 528 7073 Muut talkoot: Ari Lehtonen, Kriikunatie 295, puh. 040 500 2291 Sähkötyöt: Taisto Vuohtoniemi, Vadelmatie 311 puh. 040 589 6322 Muut huolto- ja kunnostustyöt: Isäntä Leo Pusa, Omenatie 112, puh. 040 832 4218 2
KEVÄTiNFON ASIALISTA Kevätinfo sunnuntaina 27.5.2012 klo 13.00 Kerhotalolla. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.00. Kerhotalon pihalla myös kasvien vaihtotori. Huoltorakennuksen avainten jako infotilaisuuden jälkeen. 1. Kevätinfon avaus 2. Huoltorakennuksen käyttöönotto 3. Käydään läpi kesän ohjeistus (lähinnä tämän lehden asiat) 4. Muut mahdolliset asiat 5. Kevätinfon päätös Hallitus ja toimikuntien edustajat paikalla. Kysy ja ota kantaa! Ota lehti mukaan kokoukseen, niin käsiteltävien asioiden seuraaminen on helpompaa. Viime kesän jälkeen mökkiläisiksi tulleille kysely- ja tutustumistilaisuus kevätinfon jälkeen. tervetuloa! Hallitus Tapahtumakalenteri 2012 TOUKOKUU Pe 18.05. Romulavat sekajätteelle, Pääportti ja Tulisuontien Siltaportti, 5 /kottikärry Su 27.05. KEVÄTINFO klo 13.00, kahvit ja kasvien vaihtotori klo 12.00 KESÄKUU Ke 06.06 Villivihanneksista ruokaa, Hilkka Huttunen 17.30 alkaen kerhotalolla To 07.06. Kompostointi arjen ekoteko komea komposti, Kirsi Tuominen kerhotalolla klo 18 19.30, Su 10.06. Kirpputori, yrtti- ja taimimyyntiä kerhotalolla klo 10, puutarha Rosmariini Ti 12.06 Kankaanpainantaa Heidi Halmin johdolla klo 17-20 saunalla. Jatkuu pe 15.06. To 14.06. SER- romun (sähkö-, elektroniikka ja metalli) keräys Tulisuontien parkkipaikalla, klo 9-11, ilmainen Su 17.06 Lastentapahtuma, kisat Keinukentällä, muu tapahtuma kerhotalolla Pe 22.06. Juhannusjuhlat kerhotalolla Ti 26.06. Lasten luontokerho saunalla klo 14 16,ohjaajana Ulma Salo, myös 03.07., 10.07. ja 17.07. HEINÄKUU La 07.07. SSPL:n kohtaamispäivät Talissa pe 13.07. Puiden hoito, luento kerhotalolla 18 20, agronomi Taina Laaksoharju Ti 17.07. TREFFIT PUUN ALLA klo 18 20, puun hoitoa eri palstoilla, opastajana Ulma Salo, myös ke 18.07. ja to 19.07. Su 22.07. Marjaniemi-aiheinen valokuvanäyttely kerhotalolla Su 29.07. Aluejärjestön kesäkisat Marjaniemessä klo 10 - ELOKUU Su 08/09 Ke 22.08. Tuoretori ja omenamarkkinat elo-syyskuussa (ajankohdat riippuvat sadosta) Syystyöt puutarhassa -luento kerhotalolla, klo 18-19.30 Eija Keski-Korpela SYYSKUU Su 02.09. SYYSKOKOUS klo 13.00, kasvien vaihtotori klo 12 La 08.09. Valojuhla / Sadonkorjuujuhla La 15.09. Syystalkoot klo 10 JOULUKUU Su 09.12. Jouluomenapolku Ke 26.12. Joulusauna Tapahtumakalenteriin voi tulla muutoksia ja lisäyksiä kesän aikana, seuraa ilmoitustauluja - siten pysyt ajan tasalla! 3
Hallitus Hallitus ja toimikunnat Nimi Tehtävä Puh osoite/s-posti Keijo Sillanpää puheenjohtaja 044 566 5242 Puolukkatie 183 keijo.sillanpää@pp2.inet.fi Matti Kuula varapuheenjoht. 050-589 1232 Omenatie 119 jäsensihteeri kuula@iki.fi Kirsti-Liisa Sjöblom sihteeri 050-584 9161 Kirsikkatie 41 kirstiliisa@elisanet.fi Veikko Aaltonen rakentaminen 040-581 7036 Mustikkatie 306 veikko.aaltonen@wmail.fi Jukka Heinonen virkistys 040-556 1946 Muuraintie 151 Timo Heinonen kesäkisaisäntä 040-703 7008 Omenatie 106 Juha Keränen kerhoisäntä 050-527 1709 Karpalotie 208 Päivi Kohtala taloudenhoitaja 040-521 9162 Vadelmatie 312 Jyry Kuukkanen IT-asiat 040-505 1079 Mesimarjatie 221 Ari Lehtonen talkoot 044-566 5243 Kriikunatie 295 Taimi Manninen tiedottaja 050-363 3060 Vadelmatie 83 Leo Pusa isäntä 040-832 4218 Omenatie 112 Taisto Vuohtoniemi sähköasiat 040-589 6322 Vadelmatie 311 s-posti: marjaniemen.ryhmapuutarha@gmail.com Hallituksen vastaanottoaika kerhotalossa on sunnuntaisin kello 12.00-13.00. Keskitä asiointisi siihen aikaan. Talkoovastaavat Saunan talkootyöt Marita Pirttimaa, 040-528 7073, Mustikkatie 163 Muut talkootyöt Ari Lehtonen, 044-566 5243, Kriikunatie 295 Toimikunnat ja niiden vetäjät Sähkötoimikunta Taisto Vuohtoniemi 040 589 6322 Vadelmatie 311 Saunatoimikunta Leo Pusa 040 832 4218 Omenatie 112 Rakennustoimikunta Veikko Aaltonen 040-5817036 Mustikkatie 306 Virkistystoimikunta Jukka Heinonen 040-556 1946 Muuraintie 151 Ympäristöryhmä Tuija Lujanen-Lampi 050 408 2488 Vadelmatie 80 IT-toimikunta Jyry Kuukkanen 040 505 1079 Mesimarjatie 221 Kesäkisatoimikunta Timo Heinonen 040-703 7008 Omenatie 106 Jouluomenapolkutoimikunta Vetäjää haetaan kesän aikana 4
Autolla ajo ja pysäköinti Autolla ja muilla moottoriajoneuvoilla saa ajaa siirtolapuutarha-alueella vain huolto-, sairas- ja invalidiajoa. Tarpeeton autolla ajo on kielletty. Taksin saa tilata oman palstan eteen ainoastaan, jos kyseessä on sairas- tai invalidiajo. Auton saa ajaa palstan eteen, kun kuljetetaan erittäin painavaa tavaraa, jota olisi kohtuutonta kuljettaa kuljetuskärryllä tai polkupyörällä. Silloinkin auto on siirrettävä takaisin paikoitusalueelle heti purkamisen tai lastaamisen jälkeen. Kauppakassit voi kuljettaa porteilla olevilla kärryillä. Toivottavaa olisi, että pakolliset autolla ajot hoidettaisiin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, kun alueella ei asuta. Alueella on 10 km/h nopeusrajoitus, mikä koskee myös pyöräilijöitä. Nopeusrajoituksen noudattaminen on tärkeää. Taksin asiakkaan on hyvä muistuttaa kuljettajaa nopeusrajoituksesta. Parkkipaikat ovat mökkiläisten omille autoille. Koska parkkipaikkoja on minimaalisesti, ethän missään nimessä varaa oman mökkisi käyttöön yhtä paikkaa enempää. Katso myös kohta pysäköinninvalvonta. Käytä mökkikorttiasi pysäköinnin lupana. Parkkialueen ruudut on merkitty keltaisilla kepeillä ja Omenatien pääparkkipaikalla aidalla. Omenatien pääparkkipaikalla on kuusiaidan vieressä kaksi paikkaa moottoripyörille ja mopoille. Vierasautoille on kadunvarsipaikkoja runsaasti Tulisuontien varressa annathan ajo-ohjeet. HUOM! Pysäköinti on ehdottomasti kielletty alueella olevilla levennyksillä (esim. Muurain-, Mansikka- ja Herukkatien levennyksillä). Kesän muistilista Kastelu Kastelu on viisainta suorittaa vasta myöhään illalla, jolloin haihtuminen on vähäisintä. Sadettimen käyttö auringonpaisteessa on veden hukkaa, sillä aurinkoisella säällä vedestä haihtuu ilmaan peräti 80 %. Kastele mieluummin kerran viikossa runsaasti kuin joka päivä pinnallisesti.ja muistathan, että sadevesi on parasta kasteluvettä, joten sitä kannattaa kerätä talteen. Kerhotalon kioskikahvio Kioski on avoinna sunnuntaisin klo 12.00 15.00 Saatavana kahvia, virvokkeita, olutta, siideriä, jäätelöä, karkkia ym. pientä purtavaa. YHDISTYSTUNTI klo 12.00 13.00. Kerhotalolla. Kerhotaloa vuokrataan vain jäsenille. Hinta 180 euroa/ vuorokausi. Ota yhteys Keijo Sillanpäähän, puh. 040 750 8609. Keskusdigisovitin Alueella on keskusdigisovitin, jonka ansiosta mökeissä näkyy yli 10 ilmaista tv-kanavaa. Jos tv-kuvassasi on häiriöitä, otathan yhteyttä Heikki Valtoseen puh. 0400 469 868. MARJANIEMEN RADIO-JA TV-PALVELUT Marjaniemen ryhmäpuutarhan antenniverkossa välitetään tällä hetkellä seuraavia palveluita: RADIO Yleisradion Espoon lähetysaseman kanavat Kaupallisten radioyhtiöiden kanavia Espoon suunnasta. HUOM! Kun tuotat tavaraa mökillesi ulkopuolisilla tavarantoimittajilla, otathan huomioon alueen kapeat tiet. Painavien tarvikkeiden ajo palstoille tulee suorittaa siten, että tiestö sen vaurioitumatta kestää eikä naapureiden kasvustoa tuhoudu. Haketettavat oksat ja orapihlajat Haketettavia puuvartisia oksia ja orapihlajajätettä saa viedä kerhotalon mäelle merkityllä alueelle myöhemmin ilmoitettavalla ajalla. HUOM! Alueelle ei saa viedä mitään muita kuin puuvartisia oksia. Ei siis puutarhajätettä muovipusseissa, vadelmanvarsia tms. Jos tätä ohjetta ei noudateta, oksienhakija ei voi hyödyntää materiaalia ja tämä hyväksi havaittu palvelu loppuu meiltä marjislaisilta tähän. Olethan siis huolellinen! Kyseessä on koko yhteisön etu. Huoltoväylät Väliojat palstojen välillä toimivat huoltoväylinä, joten ne täytyy pitää avoimina. Rajaosuus on 60 cm leveä eli 30 cm rajan molemmin puolin. Jokaisen asukkaan kuuluu hoitaa puolet väliojasta, joten sopikaa tästä omien rajanaapurienne kanssa. Puiden ja pensaiden oksat tulee leikata niin, etteivät ne haittaa kulkua. TELEVISIO Espoon lähetysasemalta kanavaniput A, B, C ja E Noiden kanavanippujen salaamattomat kanavat on muutettu analogisiksikeskusdigisovittimien kautta. Nuo kanavat näkyvät ilman digiboxia. TERÄVÄPIIRTO eli HD-lähetykset Antenniverkkoon on kytketty AnviaTV:n kanavanippu F DNA/WELHO HD-lähetykset VOIDAAN kytkeä antenniverkkoon, jos vuosikokouksessa niin päätetään. Tällöin joudutaan tekemään merkittäviä muutoksia keskusdigisovittimien kanavien ohjelmointeihinja lisäämään vahvistimia antenniverkkoon. HD-lähetykset vaativat teräväpiirto-tv:n, jossa on HDviritin, tai sitten erillisen HD-digiboxin. Käytettäessä HD-digiboxia kytketään se HMDI-liittimellä teräväpiirto- TV:hen. SALATUT KANAVAT JA HD-KANAVAT Ohjelmatarjonnan B-, C-, E- ja F-kanavanipuille löytää PlusTV:n nettisivuilta. PlusTV:ltä saa niihin salauksenpurkukortin eli maksukortin. 5
WELHON maksukortti ei toimi HD-digiboxeissa ennenkuin WELHOkytketään antenniverkkoon Mökin jätevedet Ohjeet mökkien jätevesien käsittelystä on jaettu kaikille mökkiläisille ja ne löytyvät myös nettisivuiltamme www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi. Kysymyksiin vastaa myös puheenjohtaja Keijo Sillanpää, puh. 044 566 5242 Mökin myynti ja muut omistajavaihdokset Myydessäsi tai muuten siirtäessäsi mökkiä omistajalta toiselle, muista hoitaa seuraavat asiat: - Ostajan/-jien on oltava helsinkiläinen/-siä - Kauppa-/siirtokirja tehdään kolmena kappaleena, joista yhden ostaja luovuttaa yhdistykselle. Kauppakirjamalli löytyy kotisivuiltamme: www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi Kompostointi Jokaisella palstalla tulee olla komposti puutarhajätteen kompostoimista varten. Biojätettä ei Marjiksessa kerätä erikseen, joten puutarha- ja keittiöjätettä ei saa viedä roskakatoksissa oleviin roskiksiin. Keittiöjäte on joko vietävä alueen ulkopuolelle tai kompostoitava omassa talousjätekompostorissa, jossa on kansi ja johon jyrsijät eivät pääse. Kotieläimet Muistathan, että koirat ja kissat eivät saa juosta vapaana puutarha-alueella. Koirat on oltava kytkettyinä niitä ulkoilutettaessa ja koirien jätökset on aina kerättävä pois. Kuljetuskärryt Yhdistyksellä on kahdet maitokärryt pääportilla ja yhdet Siltaportilla ja Metsäportilla. Kärryt ovat käytettävissä raskaiden tavaroiden kärräämiseen autolta mökille. Perusavain käy lukkoon. Palautathan kärryt heti käytön jälkeen takaisin samaan paikkaan ja lukitset huolellisesti. Kärryä ei saa viedä omalle tontille. Langaton laajakaista Kerhotalolla on langaton laajakaista käytettävissä ilmaiseksi kaikille mökkiläisille. Salasana on 19781, suojaus wep 40/128. Maksut ja niiden eräpäivät Palstakohtaiset vuokralaskut erääntyvät 31.5. Jäsen-, vesi-, hoito- ym. maksut erääntyvät 30.6. Sähkölaskut laskutetaan elokuussa. Mahdollinen talkoomaksu erääntyy vuoden lopussa. Muistathan aina maksaa laskusi eräpäivään mennessä. Laskuissa on korkolain mukainen viivästyskorko. Mehiläispesät Pääportin läheisyydessä teräsvajan takana on tänä kesänä kaksi mehiläispesää, joita hoitaa mehiläistarhaaja Nina Hänninen, puh. 050 554 8386 - Myyjä luovuttaa vuokrasopimuksen (vuodelta 1997 ja uusilta palstoilta vuodelta 2009) uudelle omistajalle ja yhdistys tekee sopimukseen uuden lisälehden. - Ostajan tulee saada tonttia ja Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:tä koskevat asiakirjat (säännöt, tilinpäätös, toimintakertomus ja muut edellisen vuosikokouksen asiapaperit, järjestyssäännöt, mökkikortti, kartta ym) käyttöönsä ennen kaupan allekirjoitusta sekä kaikki mökin ja alueen perusavaimet. - Ostajan on ilmoitettava kaupasta yhdistyksen sihteerille, jolloin sovitaan milloin vuokrasopimuksen siirto tehdään ja ostaja merkitään uudeksi jäseneksi. Sama ilmoitusvelvollisuus koskee myös perintöä tai lahjoitusta. - Ostaja maksaa varainsiirtoveron 4%- (ent. leimavero) 6 kk:n sisällä kaupasta ja tekee verottajalle varainsiirtoverosta ilmoituksen (lomakkeita saa esim. veroviraston palvelupisteestä Kaisaniemestä ja netistä www.vero.fi). Yhdistys ilmoittaa kerran vuodessa verottajalle tapahtuneet kaupat ja muut siirrot. Lisätietoja antavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. - Ostajan velvollisuus on myös maksaa yhdistykselle ennen jäsenyyden lopullista voimaantuloa vuosikokouksen vahvistama liittymismaksu, 300. Mökkikortin käyttö ja edut Jokaiselle mökille on jaettu oman mökin numerolla varustettu mökkikortti. Laitathan sen aina autosi ikkunaan Marjiksen parkkipaikoilla, sillä se toimii pysäköintilupana. Mökkikortilla saa myös alennusta seuraavista liikkeistä: Aada-Sisustus, Sahaajankatu 46. Alennus -5 10% Muhevainen Oy, Kontula. Alennus -10% Pesumesta Oy, Asiakkaankatu 5. Alennus -15% Parturi-Kampaamo Salon Dea, Kauppakartanonkatu 10. Alennus -10%. Starkki: rakennuspalvelusta voi hankkia asiakaskortin, jolla saa tuoteryhmäkohtaisesti alennuksia. 6
NETTISIVUT Marjaniemen kotisivut löytyvät netistä www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi Osoitteen ja puhelinnumeroiden muutokset Ilmoitathan aina välittömästi sihteerille osoitteen- ja puhelinnumeron muutokset. On erittäin tärkeää saada mökkiläiseen yhteys, jos mökillä on tapahtunut jotain poikkeavaa esim. vesivuoto, tulipalo, murto tms. Ilmoita myös mahdollisen SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI. Tiedotamme jäsenille asioista sähköpostitse jo nyt ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Paloturvallisuus Jokaisessa mökissä tulee lain mukaan olla toimiva palovaroitin. Jos mökissäsi on jokin tulisija, esim. takka tai kamiina, hormi on nuohottava joka 3. vuosi lain mukaan. Marjaniemessä nuohouksen hoitaa Nuohousja ilmastointipuhdistus Rantanen Oy, nuohoojamestari Isto Rantanen, puh. 0400 703 465. Ajanvaraus myös www.nuohousliike-rantanen.com/ Polkupyörät Polkupyörät on aina säilytettävä porttien sisäpuolella, etteivät ne ole esteenä muille kapeilla teillämme liikkujille. Portit Portit suljetaan iltaisin klo 22.00 ja syyskuussa klo 21.00. Rakentaminen Kaikki mökin ja puutarhapalstan ulkoista ilmettä muuttava rakentaminen tarvitsee TOIMENPIDEILMOITUKSEN hallitukselle. Toimenpidehakemusta ja sen liitteitä on toimitettava kahdet identtiset kappaleet hallitukselle. Toimenpideilmoituksia vastaanottaa Veikko Aaltonen, Mustikkatie 306 p. 040 581 7036 Piirustusten rakennuksista on oltava A4-koossa. Mitään rakentamista ei saa aloittaa ilman päätöstä tähän ilmoitukseen. Hyväksytty toimenpidelupa on uuden mökin rakentamisen osalta voimassa 3 (kolme) vuotta ja muiden toimenpiteiden osalta 1 (yhden) vuoden rakentamisluvan antamisesta. Tyyppipiirustukset on lunastettava rakentamisesta vastaavalta henkilöltä tai puheenjohtajalta. Tyyppipiirustukset maksavat rakennusvalvontaviraston suosituksen mukaisesti 170 euroa. Uusien mökkien sähköt Kaikissa rakennettavissa uusissa mökeissä vaaditaan lopputarkastuksen yhteydessä sähkötöiden käyttöönottoilmoitus ja mittauspöytäkirja. Nämä asiakirjat saa sähkötöiden tekijältä. Rakennelmat Rakennelmien rakentamisessa noudatetaan vuosikokouksessa 2009 hyväksyttyä Marjaniemen rakentamistapaohjetta. Ohje löytyy myös nettisivuiltamme www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi. Postilaatikko Jokaisen mökin portilla on oltava postilaatikko, johon yhdistyksen ja muu tärkeä posti voidaan jakaa turvallisesti. Mikäli postilaatikko puuttuu, hallitus tulee harkitsemaan erillistä maksua asianosaisille. Pysäköinninvalvonta Alueellamme toimii kaupungin pysäköinninvalvonta. Jokaisessa pysäköidyssä autossa pitää olla näkyvillä mökkikortti. Jos sitä ei ole, pysäköinninvalvojat antavat normaalin pysäköintisakon. Ohjaa vieraasi käyttämään julkisia liikennevälineitä tai lainaa heille vierailun ajaksi omaa mökkikorttiasi tai ohjaa heidät esim. Tulisuontien kadunvarsipaikoille. Tarkistathan aina ohjeet, ennen kuin suunnittelet rakentamista ja haet toimenpidelupaa hallitukselta. Rakennelmien kuten leikkimökin, grillikatoksen, kuistin, kasvihuoneen, astianpesukatoksen, valokatteen patio / terassi / varaston rakentamisen mökin yhteyteen tai sen muuttamisen toimenpidelupa on 50 euroa. Jos rakennuslupaa haetaan usemmalle 50 euron lupamaksun vaativalle rakennelmalle kerralla, niistä peritään max 100 euroa yhteensä. (UUDEN LOMAKKEEN MUKAAN). Roskakatokset Kaikilla kolmella parkkipaikalla on roskakatokset. Katoksissa on sekajäteastioita, paperinkeräysastiat sekä siniset keräyskartonkiastiat, joihin voi viedä huuhdellut maitopurkit, pahviset pakkaukset, pizzalaatikot, kartonkiset kertakäyttöastiat sekä aaltopahvia. Puutarha- ja biojätettä ei saa tuoda roskiksiin! 7
Sähkötyöryhmä Sähkötyöryhmä Taisto Vuohtoniemi, Vadelmatie 311, puh. 040 589 6322 Risto Kivelä, Kirsikkatie 285 Leo Pusa, Omenatie 112, puh. 040 832 4218 Tapani Ryyppö, Puolukkatie 172, puh. 050 329 0546 Voit kääntyä em. henkilöiden puoleen, jos kyseessä on - mökkisi tai lähialueesi sähkön jakeluhäiriö - tarvitset välilukeman - rakentamisen tai remontin vuoksi tarvitset sähköjen poiskytkentää katujakokaapista. Pienet jakeluhäiriöt mm. sulakkeen noston katujakokaapista voi suorittaa myös seuraavat henkilöt, joilla on avain katujakokaappeihin: Yhdistys maksaa jätesäiliön tyhjennyksestä huomattavan summan vuosittain, joten sinne ei kannata laittaa jätteitä, jotka kuuluvat kompostiin. Katoksen seinään kiinnitettyjä lajitteluohjeita tulee noudattaa. Ylitäysiin astioihin, maahan katoksen sisälle tai ulkopuolelle ei saa jättää roskia. Keijo Sillanpää, Puolukkatie 183, puh. 040 750 8609 Risto Tanskanen, Herukkatie 258 050 598 4664 Anssi Järvenpää, Kirsikkatie 241, puh. 0500 512207 Heikki Kylliäinen, Mansikkatie 275, puh 0500 602836 Lauri Levola, Herukkatie 253, puh. 0400 980 566 Toni Kari, Herukkatie 250, puh. 050 591 6782 Jyrki Sammalisto, Mustikkatie 128, puh. 050 525 4339 Roskikset tyhjennetään kesä elokuussa kaksi kertaa viikossa (ti ja pe). Jätekatoksiin käy yleisavain. tämä lause oli tullut vahingossa tuplasti UUSI HUOLTORAKENNUS UUudesta huoltorakennuksesta kerrotaan lisää infotilaisuudessa. Avaimia jaetaan infotilaisuudessa, katso erillinen ilmoitus. ALUEJÄRJESTÖN KESÄKISAT MARJANIEMESSÄ SU 29.7 ALKAEN KLO 10 Katso erillinen ilmoitus. Saunat Sauna lauantaisin 30.9. saakka klo 14.00 16.00 MIEHET klo 17.00 19.30 NAISET (juhannuksena perjantaina eli aattona) Sauna keskiviikkoisin 29.6. 29.8. klo 16.00 18.00 NAISET klo 19.00 21.00 MIEHET Saunalla saatavana virvokkeita ja makkaraa. Saunamaksu: 4 euroa/aikuiset ja 1,5 euroa/lapset 5 11 v. Saunan sarjalippuja 11 kpl/30 euroa on myytävänä mökkiläisille saunalla. Suihku on maksuton. Saunaa vuokrataan myös yksityiskäyttöön mökkiläisille. Tilaussaunan hinta on 180 euroa ja saunomisaika neljä tuntia tai sopimuksen mukaan. Tiedustelut ja varaukset: Saunatoimikunnan vetäjä Leo Pusa puh. 040 832 4218 Taksi Taksin voi tilata kahdelle portille, joiden tilausosoitteet ovat: Pääportti, Virvakuja 6 Siltaportti, Tulisuontie 10 Itäkeskuksen taksiasema 010 062 6264 8
suorittama katselmus on tiistaina 19.6. Tonttien kunnossa tulee noudattaa Helsingin kaupungin rakennusviraston laatimia ohjeita Siirtolapuutarhojen pelisäännöt. Ja muistathan, että oman tonttisi takapiha on toisen etupiha, joten pidä tonttisi siistinä joka puolelta! Vuokrataan Puutarhajyrsintä, peräkärryä, oksasilppuria ja pensasleikkuria vuokrataan mökkiläisille 10 euroa/kerta. Ota yhteys: isäntä Leo Pusa, puh. 040 832 4218 Talkoot Talkoovelvoite on 3 tuntia / mökki. Vuonna 2011 tai aikaisemmin 75 vuotta täyttäneet mökkiläiset sekä kunniajäsenet on vapautettu talkoovelvoitteesta. Yleisinä talkoopäivinä touko- ja syyskuussa tehdyt talkoot eivät korvaa talkoovelvoitetta. Velvoitteen voi myös korvata 80 euron maksulla. Kaikilla marjislaisilla on voimassa oleva talkoovakuutus tapaturmien varalle. Kysy talkootöitä Ari Lehtoselta, puh. 040 500 2291 tai saunan talkoita Marita Pirttimaalta, puh. 040 528 7073. Ilmottaudu vaikka kevätinfossa, jos et vielä ole varannut omia talkootöitäsi! Seuraa myös ilmoitustaulua. Talkootyöt on sovittava viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Yhdistystunti Su klo 12.00 13.00 on kerhotalolla hallituksen vastaanottoaika eli yhdistystunti. Silloin voit hoitaa esim. vuokrasopimusten siirrot, osoitteenmuutokset ja saat rakentamisen ohjeet jne. Paikalla on aina muutama hallituksen jäsen, joiden kanssa voit neuvotella omaa mökkiä ja palstaa koskevista asioista sekä kertoa hyviä toimintaideoita. Keskitäthän asiointisi em. aikaan. Yleisavain Yleisavainta voi ostaa kerhotalon kioskista 5 e/kpl. Avain käy vessoihin, portteihin, postilaatikkoon, kuljetuskärryihin ja jätekatoksiin. Tonttien kunto Jokainen on velvollinen pitämään tonttinsa, rakennuksensa ja rakennelmansa siistinä. Tonttien kunnossapidossa tulee noudattaa Helsingin kaupungin rakennusviraston laatimia siirtolapuutarhojen yhteisiä pelisääntöjä. Hallituksen edustajat suorittavat katselmuksen juhannuksen jälkeen. Katselmuksen ajankohta ilmoitetaan ilmoitustaululla heti, kun ajankohta tiedetään. Mikäli tarvitaan, sen jälkeen järjestetään vuokrasopimusten 13 mukaiset erityiskatselmukset ja annetaan tarvittavat huomautukset. Toistuva puutarhapalstan hoidon laiminlyönti on peruste palstan vuokrasopimuksen irtisanomiselle. Kaupungin Äänekkäät työt ja muut häiriötä aiheuttavat toiminnot Melua aiheuttava rakentaminen ja muu naapureita häiritsevä toiminta (esim. sirkkelöinti, naulaaminen, ruohonleikkaus, moottorisahan käyttö, radion tai muun soittimen äänekäs kuuntelu) ovat kesä elokuussa kiellettyjä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. (Arkisin klo 21.00 08.00 ja viikonloppuna lauantaista klo 18.00 ma klo 08.00 välisinä aikoina.) Helsingin kaupungin Ympäristökeskus kehottaa kirjeessään välttämään savua aiheuttavaa polttamista. Esim. risujen polttaminen tynnyrissä ja avoimessa tulisijassa katsotaan määräysten mukaan avopoltoksi ja on siten kielletty. 9
YMPÄRISTÖRYHMÄN TIEDOTE Tervetuloa kuuntelemaan, kyselemään, keskustelemaan, oppimaan! Ympäristöryhmä järjestää kaikilleavoimia ja maksuttomia tilaisuuksia. Tervetuloa mukaan! Su 27.5.2012 klo 12 13 kerhotalolla KASVIEN VAIHTOTORI Tuo palstaltasi vaihtoon kasveja ja hae itsellesi uusia kasveja.muista nimetä kasvit. Ke 6.6.2012 klo 17.30 alkaen kerhotalolla VILLIVIHANNEKSISTA RUOKAA Laita pöytä koreaksi rikkaruohoilla! Tule valmistamaan villivihanneksista kesäruokaa ja nauti maukkaista luomuaterioista. Hilkka Huttunen (Uudenmaan Martat) kertoo villivihanneksista ja niiden käyttömahdollisuuksista. Keräämme villivihanneksia lähiympäristöstämme ja valmistamme niistä yhdessä syötävää kerhotalolla. Osallistumismaksu 10. Ilmoittautuminen kevätinfossa su 27.5.2012. To 7.6.2012 klo 18.00 19.30 kerhotalolla KOMPOSTOINTI ARJEN EKOTEKO KOMEA KOMPOSTI Maailmasta aine ei häviä mihinkään, se vain muuttaa muotoaan. Kompostoimalla palstasi eloperäiset jätteet muutat ne viljavaksi humukseksi. Kompostin perustamisesta ja hoidosta kertoo meille puutarhaopettaja Kirsi Tuominen. LASTEN LUONTOKERHO TULE MUKAAN! Kerhon vetäjänä toimii Ulma Salo. Kerho kokoontuu klo 14.00-16.00 tiistaisin 26.6. 3.7. 10.7. 17.7. Tapaaminen 14.00. saunan portailla klo Pe 13.7.2012 klo 18.00 20.00 kerhotalolla PUIDEN HOITO Puutarha-agronomi Taina Laaksoharju opastaa meitä puiden ja pensaiden valintaan, istutukseen ja hoitoon liittyvissä asioissa. Ti 17.7. ja ke 18.7. ja to 19.7.2012 klo 18.00 20.00 TREFFIT PUUN ALLA Siirtolapuutarhuri Ulma Salo kertoo, neuvoo, opastaa ja keskustelee puiden hoitoon liittyvissä asioissa palstoilla kierrellen ja kaarrellen. Kokoontuminen on klo 18.00 Omenatien infotaulun edessä. Ke 22.8.2012 klo 18.00 19.30 kerhotalolla SYYSTYÖT PUUTARHASSA Kotipuutarhaneuvoja Eija Keski-Korpela ohjeistaa meitä laittamaan palstaamme talviunille syksyn tärkeät vinkit seuraavaa kasvukautta ajatellen. Su 2.9.2012 klo 12.00 13.00 kerhotalolla KASVIEN VAIHTOTORI Tuo palstaltasi vaihtoon kasveja ja hae itsellesi uusia kasveja. Muista nimetä kasvit. Ympäristöryhmän puolesta teitä kaikkia tervehtien, Tuija Lujanen-Lampi ROMUNKERÄYSTÄ! Tulisuontien parkkipaikalla to 14.6.2012 klo 9-11 Keräys on jäsenille maksutonta. Keräysautoon saa toimittaa: Kaikki sähkö- ja elektroniikkalaitteet Kaiken metalliromun 10
HUOLTORAKENNUS OTETAAN KÄYTTÖÖN 27.5.2012 Keinukentälle avataan toukokuussa huoltorakennus, jossa on kaksi (2) naisten ja kaksi (2) miesten WC:tä ja yksi (1) invalidikäyttöön oleva WC. Ne tulevat olemaan auki ympäri vuorokauden syyskuun loppuun saakka. Lisäksi on neljä suihkua naisille ja neljä miehille; molemmille on omat pukuhuoneet. Suihkut ovat käytettävissä ympäri vuorokauden. Pesutuvasta on postitettu erillinen ilmoitus huoltorakennuksen laskun yhteydessä. Avaimia jaetaan kevätinfon päätyttyä Kerhotalolla, kuittausta vastaan yksi kpl per mökki, lisäavain 25 euroa kappale. Jos et pääse paikalle, ota yhteys avainvastaavaan. Avaimessa on kulunvalvonta, eli jokaisesta käyntikerrasta jää tieto, kuka on avannut oven. Huoltorakennuksen avainvastaava on Matti Kuula, Omenatie 119 p. 050 589 1232 Pesutuvan vastuuhenkilöitä ovat Sari Haarala, Vadelmatie 313, puh. 0400 808 911 sähköposti sari.haarala@cag.fi ja Ulma Salo Vadelmatie 70. Heiltä saa opastusta laitteiden käytössä. Pesukone toimii poleteilla, joita saa ostaa Kerhotalon kioskilta 4 euroa kappale. Kankaanpainantaa eri menetelmin Tiistaina 12.6 ja torstaina 14.6 saunan terassilla klo 17-20 painetaan kangasta. Illan aikana voit tuunata vaalean t-paitasi uusiksi, painaa mökin pöydälle uuden liinan tai vaikka uudistaa mökkiverhot. Kankaiksi käyvät vaaleat puuvilla- tai pellavakankaat. Kangasta kuvioidaan kasveilla, pitsinpalasilla, paperikaavioilla ym. Jos sinulla on kankaanpainantaseula ja kangasvärejä niin tuo ne mukanasi. Muuten tarvitset kankaan lisäksi superloninpalasen värin töpöttämiseen. Mukaan voit tuoda myös pienen purkin tai muovipurkin kannen ja vanhan puhelinluettelon, jonka sivuja käytetään ylimääräisen värin poistoon (jos on säästössä). Lisätietoa kankaanpainantailloista saat kevätinfossa. Ohjaajana Heidi Halm. Tervetuloa! Mittojen mukaiset ikkunat Kun olet rakentamassa uutta mökkiä tai uusit vanhaa, tee Marjaniemen mallipiirustusten mukaiset ikkunat. Täysin mittatilattuja ikkunoita saat esim. Heinolan Työkeskus Oy:ltä www.htkoy.com. Mahdollisista alennuksista ja rahtivapaista toimituksista neuvottele suoraan yhteyshenkilömme Pekka Turusen kanssa. 11
Helsingin siirtolapuutarhojen väliset kesäkisat Marjaniemessä sunnuntaina 29.7.2012 Marjaniemen siirtolapuutarha järjestää tänä kesänä perinteiset Helsingin siirtolapuutarhojen väliset kesäkisat. Edellisen kerran kisat järjestettiin Marjaniemessä vuonna 2002. Tuleviin kisoihin odotamme noin 200 vierasta. Kilpailuissa ovat urheilun joukkuelajeina lentopallo, petankki, kroketti, tikanheitto, mölkky ja kuulakikka sekä lasten viestijuoksut. Yksilölajeina urheilussa ovat kuulakikka ja tikanheitto. Henkisinä lajeina ovat lausunta ja puhe. Marjaniemessä ei ole omaa lentopallokenttää, joten on sovittu, että pelit pelataan jossain toisessa siirtolapuutarhassa. Harjoituksia pidetään mahdollisuuksien mukaan. Tikanheittojoukkue (3 miestä ja 2 naista) pyritään saamaan yhteen ainakin kerran ennen kisoja. Yksilölajina jokainen voi harjoitella yksin. Muissa peleissä (petankki, kroketti ja mölkky) pidetään harjoituksia tarpeen mukaan. Lasten viestit: Sarjat alle 9v, alle 12v, alle 15v pojille ja tytöille erikseen sekä sekaviesti alle 15v. Kuulakikka: kuula löytyy kerhotalolta. Harjoituksia järjestetään tarpeen mukaan. Lausunta ja puhe: aihe Metrolla mummolaan, kesto enintään 5 min. Kisoissa riittää tehtävää, joten kaikki porukalla mukaan. Mukaan tarvitaan sekä kokeneita että uusia ja innokkaita toimitsijoita, urheilijoita ja muita osanottajia eri lajeihin. Toimitsija - ja avustustehtävissä mukana oleva saa tehdä työn talkootyövelvoitteena. Kisaisäntä Timo Heinonen, Omenatie 106, p. 040 703 7008 Ari Lehtonen, Kriikunatie 295, p. 044 566 5243 Tervetuloa kaikki mukaan!