pe 11.11. Vanha Raatihuone klo 18 Kuka oli J.S. Bach? Ja Kitara Soi klassisen kitaramusiikin festivaali
Ohjelma pe 11.11. Bach (?): Sonaatti C-duuri Andante-Presto Allegro Adagio Menuet I & 2 Georg Philipp Telemann: (1681 1767): Konsertto VI a-molli (Hampuri 1734): Andante Allegro Largo Allegro Johann Christoph Altnikol: (1720 1759): Ricercar C-duuri Wilhelm Friedemann Bach (1710 1784): Sonaatti e-molli (Dresden 1740-luku) Allegro ma non tanto Siciliano Vivace Väliaika Carl Philipp Emanuel Bach (1714 1788): Sonaatti G-duuri (Hampuri 1786) Allegretto Rondo. Presto Johann Christian Bach (1735 1782): Sonaatti A-duuri op. 16/4 (julk. Lontoossa 1780) Allegretto Pastorale. Non tanto allegro Johann Sebastian Bach (1685 1750): Sonaatti h-molli BWV 1030 (Leipzig n. 1730) Andante Largo e dolce Presto Pääsylippu:
Illan konsertti Konserttimme otsikon alle saisi vaivattomasti koottua toistakymmentä tuntia musiikkia. Huvitilaisuuksiin piintyneiden konventioiden aikarajoituksia myötäillen on kuitenkin rajoitettava musiikin kestoa, ja tyydyttävä poimimaan muutamia näytteitä Johann Sebastian Bachin työpajasta ja sen perinnöstä. Sebastian Bachin maine ylittämättömänä urkurina ja opettajana oli kiirinyt yli koko protestanttisen Pohjois-Euroopan, ja hänen vieraanvaraisesta Leipzigin kodistaan tuli kohtauspaikka, jossa jokainen paikkakunnalle saapunut muusikko halusi vierailla. Kahdenkymmenen oman lapsen ja tuttavien lisäksi koti täyttyi oppilaista, jotka soittivat, lauloivat, kirjoittivat sävellysharjoituksia ja kopioivat opettajansa ja muitten vanhemman polven mestareitten teoksia. Kolme Bachin muusikkopoikaa, Friedemann, Emanuel ja Christian loivat ainutlaatuisen uran sekä muusikkoina että opettajina. Emanuelin kirjoittama tutkielma klaveerin soiton taiteesta on alan perusteos vielä meidän päivinämme, ja Christianin merkitystä Mozartin oman äänen löytymiselle ei voi liioitella. Carl Philipp Emanuel Bach merkitsee C-duurisonaatista (BWV 1033) kopioimaansa käsikirjoitukseen säveltäjäksi isänsä, Sebastian Bachin. Vaikka teos onkin saanut oman numeron JSB:n teosluettelossa herättää sen alkuperä kuitenkin aavistuksia. Sävellystyylistä kun voi päätellä, että kysymyksessä tuskin on Sebastianin sävellys. Sonaatin neljä osaa ovat eri tyylisistä kappaleista, koottu sarja, joka vain vaivalloisesti asettuu sonaatin raameihin. Emanuel Bach, joka ei tunnistanut sävellystä, lienee viitannut otsikossaan isä-sebastianin lähipiiriin, oppilaisiin tai poikiin. Erikoisesta historiastaan ja hahmostaan huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, C-duurisonaatti on poikkeuksellisen kiehtova pieni teos, ja sen esitykseksi valmistaminen haastaa monenlaisiin ratkaisuihin. Georg Philip Telemannin sitoi Bachien väkeen molemminpuolisen ammatillisen kunnioituksen lisäksi myös perheystävyys. Toiseksi vanhin poika, Carl Philip Emanuel Bach perikin toisen etunimensä Telemannilta, josta tuli hänen kummisetänsä. Telemanilla tuntuu olleen pedagoginen intohimo saattaa laadukasta musiikkia kaikkien kansankerrosten ja eri tasoisten musiikin rakastajien saatavaksi, ja hän painatti kasvavan harrastelijajoukon tarpeisiin sävellyksiään enemmän kuin kukaan aikalaisensa. Syntyi kantaatteja, oopperoita ja soitinmusiikkia kaikille kuviteltavissa oleville kokoonpanoille yhtä lailla saksalaiseen, italialaiseen kuin ranskalaiseenkin tyyliin. Nuoruudessaan Telemann vietti lyhyen ajan Puolassa, jossa paikallisten, temperamentikkaat katusoittajat jättivät lähtemättömän jäljen hänen inspiraatioonsa.
Määrittelemättömässä puolalaisessa mausteessa tunnistaakin Telemannin omaperäisen, kukkeasti maalailevan personaalityylin, tanssirytmeineen ja vuolaine melodioineen. Konsertto a-molli kokoelmasta 6 konserttoa ja kuusi sarjaa on sävelletty Hampurissa, jossa Telemann eli vuodesta 1721 kuolemaansa asti. Konsertto-nimitys ei tässä luonnollisestikaan tarkoita solistikonserttoa sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, vaan kokoelman konsertot ovat n.k. kamarikonserttoja. Nuottipainoksen etusivun ohjeistuksissa säveltäjä esittää, että yhtyeen kokoa voi muunnella klaveeri-huiluduosta duosta hulun viulun, sellon ja cembalon muodostamaan kvartettikokoonpanoon. Telemann, ensimmäinen jousikvartettosäveltäjä, kiinnittää yhä enemmän huomiota melodiaäänten liikkeeseen, irtautuen barokkimusiikkiin olennaisesti liittyvän, ankaran bassoäänen ylivallasta. Johan Christoph Altnikol opiskeli Sebastian Bachin johdolla klaveerinsoittoa ja sävellystä. Kovin montaa sävellystä hänen ei tiedetä tehneen, mutta opettajansa sävellysten puhtaaksikirjoittajana hänen lahjansa ihmiskunnalle on ollut arvokkaampi kuin usean keskihyvän säveltäjän. Hänestä tuli perheen vävypoika, jonka suhde appiukkoon näyttää olleen oli erityisen kiinteä. Vanhan Bachin kuoltua Altnikol otti luokseen perheen vajaaälyisen pojan, ja piti hänestä huolta tämän elämän loppuun asti. Tiukan perinteisessä äänenkuljetuksessa etenevä, arvattavasti vaativan opettajansa tarkistama, taidokkasti rakennettu polyfoninen Ricercari edellyttäisi oikeastaan urut tai jalkiolla varustetun klaveerin, mutta taitava avustaja koskettimiston ääressä Häikäisevän lahjakas esikoispoika Wilhelm Friedemann Bach tyrmäsi isänsä kyvyillään ja sai tämän tekemään kaikkeensa lempipoikansa oppimisen ja tämän uran eteen. Sebastian Bach näki Friedemannissa vertaisensa, ja sanottiin, että hän on ainoa, joka ulottuu myös urkujen ääressä tämän mittoihin. Sebastian uskoi ja toivoi, että hänen poikansa tulisi jatkamaan ja edelleen kehittämään kontrapunktin taidetta isänsä hengessä, kohti täydellisyyttä. Mutta aika oli toinen, yleinen musiikkimaku oli hiljalleen muuttumassa kevyemmäksi samalla kun musiikin harjoittaminen siirtyi katedraaleista ja kouluista porvariskoteihin, kahviloihin ja teattereihin. Friedemann tunsi itsensä muukalaiseksi kaikkialla, eikä hänen levottomassa ja masentuneisuuteen taipuvassa mielessään löytynyt sijaa pitkäjänteiselle oman elämän ohjaamiselle. Hän ei jättänyt jälkeensä yhtenäistä tuotantoa, vaan hänen sävellyksensä säilyneet hajanaisina käsikirjoituksina, ja monet kokonaan kadonneet. Suuri määrä hänen ei ylen runsaasta tuotannostaan on palanut historian liekeissä, viimeksi alle sata vuotta sitten Dresdenin ja Berliinin hirmuisissa pommituksissa. Ei enää sotaa! Wilhelm Friedemann Bachin Sonaatin e-molli olemassaolosta ei ollut mitään tietoa, kunnes kopio siitä sattumalta löytyi erään berliiniläisen kirjaston kätköistä.
Kaikki, mitä Sebastian Bachin kolme poikaa loivat oli suurenmoista. Mutta Friedemannin musiikki on mykistävää. Hänen syvästi inhimillinen äänensä kantautuu kuin toisesta maailmasta. Mutta ei ulkopuolella olevasta, kuten taivaasta, pilvistä tai tähdistä, vaan ihmisen sisältä, näkymättömästä. Telemannin kuoltua vuonna 1767, Carl Philipp Emanuel Bach sai eron pitkäaikaisesta palveluksestaan kuningas Fredrik II:n palveluksesta, ja hän muutti kummisetänsä työn jatkajaksi Hampuriin, minne tuli jäämään loppuelämänsä ajaksi. Kuultuaan kerran sokean saksalaisen huiluvirtuoosin, Friedrich Dulonin esittävän Soolosonaatin, jonka Bach oli kirjoittanut entiselle isännälleen, kuningas Fredrik II:lle säveltämänsä soolosonaatin, hän riemastui, ja sanoi että vihdoinkin kuulee sävellyksensä esitettävän kunnolla. Henkilö, jonka tarpeeseen Sonaatti oli sävelletty, ei ollut saanut saanut minkäänlaista tolkkua soittoonsa, hän oli sanonut nimiä mainitsematta. Dulonin myöhemmin vieraillessa vanhan Emanuel Bachin luona Berliinissä, tämä sävelsi ystävälleen pienen sonaatin. Kaksiosainen Sonaatti G-duuri, joka on saanut lisänimen Hampurilainen, poikkeaa varhaisemmasta, säveltäjän tunteellisesta ja dramaattisesta tyylistä, joista käytetään nimitystä myrsky ja mylväys (saks. Sturm und Drang ). Vuolaasti ja ystävällisesti etenevää Allegretto-osaa seuraa hullunkurinen Rondo, joka kuperkeikkoineen ja aasimaisine kiljahduksineen voisi olla Haydnin huumorinvälähdys. Kun kahdeksanvuotiasta Mozartia kierrätettiin Euroopan hoveissa, hän tapasi Christian Bachin, joka oli asettunut Lontooseen muutamaa vuotta aikaisemmin. Isänsä, Leopold Mozartin lisäksi ei kenelläkään ole ollut niin suurta vaikutusta Wolfgangin kehitykseen. Christian Bachissa löysi Mozart löysi kuin annettuna kehykset omalle musiikilleen. Christian oli repäissyt itsensä irti Bachien suvun ankarasta perinnöstä, joutunut italialaisen oopperan pauloihin, vaihtanut passioitten pyhimykset, antiikin ajan vallanpitäjiin ja pakanallisiin jumalhahmoihin. Mozartin musiikissa kuulee tuon tuostakin Christian Bachin käänteitä, jopa sitaatteja, ja esimerkiksi sonaattimme Pastoraalin mollitaitteessa pilkahtaa parin tahdin välähdys Jupiter-sinfoniaa. Christian Bach, vaikka olikin perheensä luopio, salakuljetti Mozartiin aimo ripauksen myös suuren isänsä sielusta. Christian Bachin luova veri pulppusi taukoamatta hedelmällisenä, ja näennäisen helposti hän synnytti suurten oopperaproduktioitten ohella toinen toistaan kukkeampia pienimuotoisia kamarimusiikkisävellyksiä tuttaviensa ja hyvätuloisten kansalaisten iloksi. Konserttimme A-duurisonaatti sisältyy Bachin Lontoossa julkaisemaan kuuden huilu- tai viulusäestyksellisen klaveerisonaatin sarjaan.
Johann Sebastian Bach ei esittelyä kaivanne, niin monta hyllykilometriä hänestä on vuosien kuluessa kirjoitettu. Suurimman osan kamarimusiikkiteoksistaan hän sävelsi Cöthenissa prinssi Leopoldin palveluksessa. Laaja h-mollisonaatti klaveerille ja huilulle ei kuitenkaan kuulu tähän ryhmään, vaan se on syntynyt myöhemmin, Leipzigin aikana. Musiikillisen puheen käsitettä ei voi jättää syrjään Johann Sebastian Bachin teoksia lähestyttäessä. Retoriikan taide, antiikilta periytyvä oppi kielellisen ilmaisun vivahteista ja merkityksistä, oli hänen pitkäaikaisen kiinnostuksensa kohde. Aikana, jolloin koulun ensisijainen tarkoitus oli sivistää ihmisiä (eikä tuottaa työvoimaa elinkeinoelämän rattaisiin), myös Bachin opetusvelvollisuuksiinsa kuului latinan, kreikan ja filosofian lisäksi tärkeänä alueena myös mm. retoriikka. Kahdeksannelatoista vuosisadalla musiikin sävelryhmittymiä ja muotoja eriteltiin ja analysoitiin retorisen kuvio-opin avulla. Sävellyksissään Bach leikittelee suvereenisti kielen säännöillä, knopeilla ja opeilla. Musiikin kielestä tulee universaalisti ymmärrettävää: eleet ja mieli korvaavat sanat. Johann Sebastian Bachin Sonaatin h-molli ensimmäisen osan voi ymmärtää esityksenä keskustelutilaisuudesta. Andanten aloittaa huilun pitkä johdanto, jossa tuodaan esiin keskusteluaiheet ja mielipiteet, joista jatkossa on syntyminen keskustelua. Klaveeri säestää esittelyä kuuntelevin, huojuvin mielenliikkein. Kun teesit on esitetty, esittää opponentti vasta-argumentin, alkaa väittely ja kiivastakin keskustelua, joka huipentuu molempien soittimien yhtäaikaiseen, pitkään trilliin, joka keskeyttää keskustelun kuin aplodit. Sen jälkeen palataan vähitellen rauhan tilaan, kerrataan vanhaa, yhteisymmärryksessä ja leikitellen, kunnen sovussa saavutaan loppuun ja nostetaan maljat. Toisessa osassa rauhoitutaan. Kolmannessa mennään karonkkaan. Tanssitaan ja ryypiskellään.
Esiintyjät Mikael Helasvuo Radion sinfoniaorkesterin soolohuilistina toiminut M.H. siirtyi v. 1986 Sibelius-akatemian puhallinmusiikin professoriksi ja hän toimii virassa edelleen. Niin solistina ja kamarimuusikkona kuin kilpailujen tuomarina ja mestarikursien pitäjänä on M.H. kysytty vierailija Euroopan lisäksi muilla mantereilla. Hän kantaesittänyt toista sataa huiluteosta, mistä ansioista hänelle on myönnetty Suomen säveltäjät r.y.:n Madetoja-palkinto sekä Pro Finlandiamitali. Nykyään hän opetustyönsä ohella levyttää ja konsertoi säännöllisesti sekä moderneilla että periodisoittimilla. Vakituisesti Helasvuo soittaa mikrotonaaliseen musiikkiin erikoistuneessa Mikro-yhtyeessä ja periodisoittimia kokoonpanoissa Il Pomodoro ja Ensemble Schrat sekä huilu-pianoduona Tuija Hakkilan kanssa. Tuija Hakkila Tuija Hakkila opiskeli Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan ja Eero Heinosen johdolla ja jatkoi opintojaan Pariisin konservatoriossa Jacques Rouvierin ja Theodor Paraskivescon oppilaana. Uuden ohjelmiston parissa häntä ohjasi Claude Helffer, fortepianon soitossa Malcolm Bilson ja kamarimusiikissa William Pleeth. Tärkeä vaikuttaja oli myös György Sebök. 1985-86 Hakkila oli Fulbrightstipendiaattina Columbia Universityssä New Yorkissa. Hän on opettanut Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1987 ja hänet nimitettiin pianomusiikin professoriksi 2014. Hän on toiminut taiteellisena johtajana Musiikkia linnassa -festivaalilla, Sibelius-Akatemian konserttitoimistossa ja Nurmeksen Kesäakatemiassa. Hakkila on tehnyt paljon yhteistyötä säveltäjien kanssa, kantaesittänyt kymmeniä teoksia ja tehnyt suomalaista musiikkia tunnetuksi. Hän on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla, Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa ja Japanissa. Hän on saanut kansainvälistä huomiota Mozartin sonaattien kokonaislevytyksestä ja viimeksi 2010 ilmestyneestä Sibeliuksen pianomusiikkialbumista. Hänen diskografiaansa kuuluu parikymmentä levyä. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä mm. Karita Mattilan, Mikael Helasvuon, Anner Bijlsman, Sirkka-Liisa Kaakisen, Anssi Karttusen, Lilli Paasikiven ja Petteri Salomaan kanssa.
Klassisen kitaramusiikin festivaali ke su 9. 13.11. Lappeenrannassa Mitä tekevät peltilelut konserttilavalla? la 12.11. klo 19 Kehruuhuone Ohjelmassa mm. säveltäjä Tiina Myllärisen teos kitaralle, elektroniikalle, videoille ja leikkikaluille, solistinaan kitarataitelija Otto Tolonen. Liput 20/10 Jyrki Myllärinen: Moderni modernimpi su 13.11. klo 16 Musiikkiopiston sali Jyrki Myllärisen toisen tohtorikonsertin kenraali. Jyrki Myllärinen, kitara Hanna Kinnunen, huilu Olli-Pekka Tuomisalo, saksofoni Antti Suoranta, lyömäsoittimet Liput 20/10 Jazz Trio Grimsey Klubi-ilta Teerenpelissä perjantaina 11.11. klo 21 Vapaa pääsy! Ikäraja K20 www.lappeenranta.fi/tapahtumat