1 KAAKKOIS- HELSINGIN MIELENTERVEYSSEURA- MIELEKÄS TOIMINTA MieTo r.y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Yleistä Kertomusvuosi oli yhdistyksen seitsemäs täysi toimintavuosi. Vuosi sujui toiminnan osalta tuttuun tapaan. Viikoittaista toimintaa järjestettiin kolmena päivänä viikossa ja toiminta suunniteltiin aina kuukaudeksi eteenpäin. Tiistait muodostuivat pääsääntöisesti liikuntapainotteisiksi, torstait vietettiin kulttuurin parissa ja perjantaisin tehtiin entiseen tapaan ruokaa. Kesäaikaan, toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun, toiminta keskittyi Vartiosaaren mökille. Toimintaryhmät ovat pysyneet pääosin samoina: kulttuuri-, liikunta-, ruoka-, vene-, mökki-, puutarha- ja varainhankintaryhmä. Naistenryhmä kokoontui kertomusvuonna säännöllisesti tiistaisin. Uutena toimintana kokeiltiin joogaa. Kaksi vuotta yhdistyksessämme toiminnanohjaajana työskennelleen Eeva- Riitta Hirvosen pesti päättyi 9. tammikuuta. Syyskuun lopussa yhdistyksen toiminnanohjaajana aloitti Anssi Rapo. Hänen toimenkuvansa oli pääasiallisesti yhdistyksen toiminnasta tiedottaminen ja yhteistyöverkostojen kartoittaminen. Yhdistys ei vielä ole löytänyt mahdollisuutta vakinaisen rahoituksen saamiseen työntekijän palkkaamiseksi. Aikaisempien vuosien tapaan yhdistys oli monessa mukana. Yhdistyksen toimijoita osallistui 11. huhtikuuta avustajina Filmiteollisuuden tuottamaan ja Jani Volasen ohjaamaan uuteen sketsisarjaan Ihmebantu. Elokuun lopulla osallistuimme Vartiosaaripäiviin ja Roihuvuoren kirjaston 50 -vuotisjuhliin 18.11. osallistuttiin kertomalla yhdistyksen toiminnasta Eeva-Riitta Hirvonen ja Ulla Toivonen-Karjula sekä toiminnanohjaaja Anssi Rapo osallistuivat yhdistyksen edustajina Herttoniemen alueryhmän kokouksiin. Hirvonen ja Toivonen-Karjula osallistuivat myös Suomen Mielenterveysseuran Järjestöpäiville. Eeva-Riitta Hirvonen kävi Hyvinvointitreenit ryhmänohjaajakoulutuksen 26 27.4. Vuoden aikana käyntikertoja Roihuvuoren toimintatilassa sekä kesällä Vartiosaaren mökillä oli vähintään kolme kertaa viikossa. Keskimäärin tapaamisissa on ollut osallistujia 8 henkilöä/toimintakerta. Varsinainen toiminta ryhmittäin 1. Kulttuuriryhmä 1
2 2. Ruokaryhmä 3. Liikuntaryhmä 4. Mökkiryhmä Teatteri Kultsan Yksi Lensi Yli Käenpesän -esityksessä (kirj. Ken Kesey - Dale Wasserman, ohjaus Marja-Liisa Lius) käytiin 29. maaliskuuta. Taidemuseo Meilahdessa käytiin 14. maaliskuuta. Elokuva Musta jää käytiin katsomassa 3. huhtikuuta ja uusin Bond-leffa 13. marraskuuta. Ruokapiiriä pidettiin joka perjantai. Kesällä ruokapiiri kokoontui yhdistyksen mökillä. Yhteensä ruokapiiri toteutui vuoden aikana 47 kertaa; osallistujamäärä vaihteli 9-20 välillä per kerta. Talvella ja syksyllä harrastettiin pääsääntöisesti snookeria, keilailua ja uintia. Keilaamassa/uimassa käytiin tiistaisin, osallistujia oli vaihdellen kuudesta kahdeksaan. Yhdistys remontoi toimintatilaan biljardipöydän, joka saatiin Herttoniemen nuorisotalolta. 27. maaliskuuta tehtiin retki Kallvikiin. Huhtikuun 8. päivä pidettiin yhdistyksen perinteinen keilaturnaus, johon osallistui yhdeksän kilpailijaa. Palkintosijat jakaantuivat seuraavasti: 1. Tom Forsman 2. Kaarlo Haarnoja 3. Juha Nurminen Tomppa voitti tasaväkisen loppuottelun tuloksella 158. Kisan parhaan tuloksen keilasi Kalle Haarnoja tuloksella 194. Kesällä liikuntaa harrastettiin lähinnä mökillä toimimisen muodossa. Trissanilla pelattiin mölkkyä aina kun siihen oli mahdollisuus. Pihan kunnostustyöt, perennapenkkien tekeminen, mökin remontointi eri toimineen, puusavotta sekä palstanhoito olivat hyötyliikuntaa parhaimmillaan. 18. joulukuuta yhdistyksen väki kävi Flamingon kylpylässä. Yhdistyksen toiminta siirtyi mökille 13. toukokuuta. Ryhmä järjesti kesäajan toiminnan mökillä sekä huolehti mökin ja sen pihaalueen kunnossapidosta. Mökillä oli mahdollisuus osallistua monenlaiseen toimintaan. Alkajaisiksi mökki siivottiin kesäkuntoon. Mökille rakennettiin kesän aikana grillikatos. Pääasiassa tarvikkeet katoksen rakentamiseen: kattohuovat, ikkunat, tiilet, laastit ja harkot, hankittiin omilla varoilla. Katoksen puutavara oli mökille tehdystä lattiaremontista ylijäänyttä puutavaraa. 2
3 5. Veneryhmä 6. Puutarharyhmä Itäisen alueen yhdyskuntatyöstä vieraita mökillä kävi eri asiakasryhmien kanssa useampaan otteeseen. 27. kesäkuuta Maunulan mestan seitsemän asiakasta vieraili mökillä yhdyskuntatyöntekijä Soile Ataçocuðun kanssa ja 27. heinäkuuta Vuosaaren Lähiöaseman porukka (11 henkeä) kävi yhdyskuntatyöntekijä Hannele Åbergin johdolla mökillä saunomisen ja luontopolkuun tutustumisen merkeissä. Yhdyskuntatyöntekijä Seija Välimäki-Adie varasi mökin monikulttuurisille perheille viikonlopuksi 12. 13.7. Saate -ryhmä vieraili mökillä 4. kesäkuuta. Sosiaaliviraston työhönohjausyksikkö kävi 10 henkilön voimin mökillä tykypäivän merkeissä 3. syyskuuta. Talvella Vartiosaaressa kaadettujen puiden tiimoilta puusavottaa kesti läpi kesän. Kesäkauden päättäjäiset, Venetsialaiset, vietettiin elokuun 30. päivä. Paikalla oli hyvän ruoan ja yhteisen ajanvieton merkeissä kolmisenkymmentä ihmistä. 13. lokakuuta oli viimeinen käynti mökillä. Laituri nostettiin ja mökki tyhjennettiin talvea odottamaan. Syksyllä 2007 Asukastalo Ankkurilta ostettu ja kertomusvuonna käyttöön saatu soutuvene (Suomi 520 L) helpotti merkittävästi kulkua mökille kesän mittaan. Mökkiä vuokrattiin jäsenille ja yhteistyökumppaneille kesän aikana ilahduttavan paljon eli noin parisenkymmentä kertaa. Helmikuussa vierailtiin venemessuilla. Huhtikuun 15. päivä veneryhmäläiset aloittivat veneen kevätkunnostuksen. Lakat veneeseen lahjoitti Eki Heiskanen. Ryhmäläiset tekivät töitä arkipäivisin ja viikonloppuisin. Vene laskettiin kertomusvuonna vesille aikaisessa vaiheessa 6. toukokuuta. Totuttuun tapaan veneen kippari Hessu apulaisinaan Margarita ja Tomppa tai Kari kuljettivat porukan kolmesti viikossa Vartiosaareen mökille. Veneryhmä vastasi Vartiosaaripäivän kuljetuksesta 17. elokuuta. 16. syyskuuta tehtiin veneretki Malkasaareen Petanqueta pelaamaan. Vene nostettiin talviteloille 29. syyskuuta. Puutarharyhmä hoitaa ja viljelee Vartiosaaressa olevaa yhdistyksen puutarhapalstaa sekä mökin pihan istutuksia. Huhtikuun 3. päivä ryhmäläiset kävivät puutarhamessuilla hakemassa elämyksiä ja ideoita tulevaa kautta varten. 3
4 7. Naistenryhmä 8. Joogaryhmä 9. Varainhankinta Tänä vuonna perennaistutukset kukoistivat, mutta kurttulehtiruusujen vastainen työ jatkuu edelleen. Puutarhapalstalla kevätkyntö tehtiin toukokuun lopulla. Palstalla kokeiltiin erilaisten kasvien ja juuresten kasvumahdollisuuksia. Kasvamassa oli toistakymmentä lajiketta. Tomppa ja Eija toimivat puutarhatoiminnan moottoreina, muiden käydessä palstalla satunnaisemmin. Sateinen kesä verotti satoa. 12. syyskuuta syötiin yhteinen sadonkorjuuateria oman palstan tuotteista. 18. syyskuuta palstalla pidettiin maankääntötalkoot. Myöhemmin syyskuussa Tomppa suoritti vielä palstan lannoituksen. Ryhmä kokoontui toimitilalla tiistaisin. Osallistujia oli keskimäärin kolme. Naistenryhmän aktiivisuus pieneni edellisestä aktiivisesta vuodesta. Tänä vuonna tapaamisten teemana oli mm. Sahaja jooga. Huhtikuun 2. päivänä pidettiin avoin yleisötilaisuus, jossa äijäjoogi Veikko Tarvainen oli kertomassa joogasta ja sen hyödyistä. Illan innoittamana päätettiin aloittaa oma joogaryhmä, johon ilmoittautuikin 18 osallistujaa. Joogaryhmä aloitti toimintansa tiistaina 8.4. Kesätauon jälkeen joogaa jatkettiin 2. syyskuuta. Joogaryhmä toimi Juhani Barndikin ohjaamana tiistaisin. Eri kävijöitä oli 18 ja keskimäärin joogaamassa kävi kuusi henkilöä per kerta. Joogaamisen mahdollisti Herttoniemen yhdyskuntatyöntekijältä saatu kohdeavustus joogaryhmän kuluihin. Yhdistyksen omatoiminen varainhankinta oli kertomusvuonna aktiivista. Pääasiassa Heikki ja Kari tekivät Itäisen alueen sosiaalitoimen tilaamia muuttoja tai pakkausaputyötä. Aktiivinen varainhankinta on mahdollistanut yhdistykselle mm. toimitilan atk-laitteistojen ajantasaistamisen ja vene- sekä mökkitoimintaan tarpeellisten puuntyöstölaitteiden hankkimisen. Yhdistyksen arvot ja toiminnan pelisäännöt Arvot ja pelisäännöt -kokous pidettiin 5. marraskuuta. Kokouksessa valittiin työryhmä: Ulla Toivonen, Ulla Korhonen, Eija Luttinen, Pirjo Eerikäinen, Rune Nyfors ja Anssi Rapo. Työryhmän koollekutsujaksi valittiin Ulla Toivonen. Ryhmän tehtäväksi annettiin yhdistyksen Arvojen ja pelisääntöjen valmisteleminen vuoden 2009 kevätkokouksen hyväksyttäväksi. 4
5 Keskiviikkotapaamiset Työryhmä ei kuitenkaan saanut työtään valmiiksi kevätkokousta varten. Yhdistys kokeili vuoden aikana avoimia, tiettyyn teeman keskittyviä keskiviikkotapaamisia, joiden kautta pyrittiin antamaan yhdistyksen työssä käyville jäsenille entistä parempi mahdollisuus osallistua yhdistyksen toimintaan. Tilaisuuksien tarkoituksena oli myös markkinoida samalla yhdistystä alueen asukkailla ja saada toimintaan mukaan uusia ihmisiä Huhtikuun 2. päivänä pidettiin ensimmäinen keskiviikkotapaaminen. Ensimmäisen tapaamisen teemana oli äijäjooga. Joogaamisesta kävi kertomassa äijäjoogi Veikko Tarvainen. Tapaamiseen osallistui parisenkymmentä henkilöä. MieTon toisessa keskiviikkotapahtumassa 28.5. tutustuttiin luovan kirjoittamisen maailmaan. Tapahtumaan osallistui kuusi henkilöä. Keskiviikkotapaamisten kautta moni alueen asukas löysi MieTon toiminnan ja liittyi jäseneksi. Hallinto, jäsenet ja edustukset Hallitus kokoontui vuoden aikana kaikkiaan seitsemän kertaa. Hallituksen jäseninä toimivat puheenjohtajana Jari Hartikainen, varapuheenjohtajana Ulla Toivonen-Karjula, sihteerinä Kari Väisänen, taloudenhoitajana Jouni Saarelainen sekä muina jäseninä Eeva-Riitta Hirvonen, Heikki Elki, ja Matti Wallgren. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 26. maaliskuuta ja syyskokous 30. marraskuuta. Tilintarkastajina toimivat Matti Friman ja Risto Lunkka. Toiminnanohjaajana toimi Eeva-Riitta Hirvonen ajalla 1.1. 8.1.2008. Anssi Rapo 29. syyskuuta alkaen. Suomen Mielenterveysseuran järjestöpäiville osallistuivat Eeva-Riitta Hirvonen, Ulla Toivonen-Karjula ja Anssi Rapo. Vuoden vaihteessa jäseniä oli 89. Jäsenmäärä kasvoi 22 jäsenellä. Tiedotus Yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin vuosikokousten yhteydessä jäsenkirjeillä, säännöllisesti yhdistyksen nettisivulla (www.mieto.fi) sekä Roihuvuoren kirjaston ja yhteistyökumppaneiden ilmoitustauluilla. 5
6 Toiminnanohjaajat vierailivat yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Keskeisenä foorumina oli Herttoniemen alueryhmän kokoukset. Tiedotusta lähdettiin tehostamaan nimeämällä toimituskunta, jonka tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa kaksi kertaa julkaistava jäsenlehti. Toimituskunnan jäsenten muiden kiireiden vuoksi ja uuden pohdinnan jälkeen erillisestä jäsenlehdestä päätettiin toistaiseksi luopua. Yhdistyksen nettisivujen uudistaminen päätettiin siirtää paremmalle ajalle vuoteen 2009. Tarkoituksena on ottaa huomioon uudistuksen yhteydessä myös jäsenlehden toimituskunnan ideat ja ajatukset. Riskien arviointi Yhdistys käynnisti loppuvuonna vapaaehtoistyön riskien kartoittamis- ja arviointiprosessin tutustumalla aiheeseen sekä suunnittelemalla toteutusta. Käytännön toteutuksesta vastaa erikseen nimetty työryhmä, joka saattaa prosessin päätökseen vuoden 2009 aikana. Talous Yhdistyksen talous perustui jäsenmaksuihin, omatoimiseen varainhankintaan sekä avustuksiin. Avustuksia saatiin kaupungin sosiaalilautakunnalta, Herttoniemen alueen yhdyskuntatyötekijä Soile Atacocugulta sekä Suomen Mielenterveysseuralta. Yhdistyksen taloutta hoidettiin vuoden alusta astuneen taloussäännön mukaisesti. Yksityiskohtaisemmin kertomusvuoden taloudellinen toiminta ilmenee erillisestä tilinpäätöksestä. 6