Kosketa Jumalan käsi
1. Itkemättömät itkut SAN. ANNA-MARI KASKINEN SÄV. PETRI LAAKSONEN Kaikki menneet murheelliset päivät itkut, jotka itkemättä jäivät. Suru, jota lievitä ei kukaan. Kipu, joka aina tulee mukaan. Tuska, joka yhä tulee kohti. Murhe, joka epätoivoon johti. Kyynel yksikään ei turhaan juokse. Kaikki, kaikki kootaan Isän luokse. Kerran vielä merkityksen saavat kaikki iskut, kaikki lyödyt haavat. Aika kuroo suurta salaisuutta: Kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan. Kyyneletkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata tuskakin on toivon kasvumaata. Vaikka pimeys on yllä päämme. Vaikka vielä varjonmaahan jäämme. Yössä liekki lempeästi loistaa, padot murtaa kaikki lukot poistaa Hiljaa lähtee sydämeltä taakka, itkut itkeä saa loppuun saakka. Sisään tulvii uusi kirkas vesi. Vihdoinkin on vapaa sydämesi. Kerran vielä merkityksen saavat 2. Kipeä muisto SÄV. ANDERS LILJESTRÖM Kuulen: vain yötuuli hiljaa nurkissa vaikertaa. Muistojen tupaani tummaa pimeä piilottaa. Kaikista mustimpaan muistoon tulo on tuskainen. Pelkojen pimeään puistoon - voi kuinka vapisen! Outo on entisen valta, julma ja kummallinen. Milloinka voimansa alta, pääsen pois unohtaen? Astelen hiljaiseen pihaan pakko on uskaltaa! Syvästi, syvästi vihaan eilisen puutarhaa. Outo on entisen valta, julma ja kummallinen. Milloinka voimansa alta, pääsen pois unohtaen? Reunoilla taivasten rannan vieraasti vaalenee. Katseeni nousta annan: aurinko säteilee! Tuntoni tummimpaan taloon yksin en tullutkaan. Auringon nousevaan valoon kuljemme kahdestaan. Nyt vasta sinut mä huomaan; yksin ollutkaan en! Kanssani kuljit sä luomaan uudeksi eilisen. 3. Murrettu leipä SÄV. MARKUS VAINIOMÄKI Sinun eteesi, Herrani kaikkeni toin, Sun käsiisi uskoen sen. Sulta mitään enää kieltänyt en, tahdoin olla Jumalan ihminen; kaiken kalliinkin Sinulle soin. Tahdoin olla kuin leipänä kädessä Sun katsoin maailman nälkäisiin. Sä kysyit: Tahdotko todella niin, olla vastaus tuskan huutamiin, tulla avuksi ahdistetun? Sinä vieläkin kaikkeeni lupauksen saat, Sinä kuulethan sanani sen! Silloin otat käsiisi siunaten, mutta ymmärrän tästä lähtien; vain murretun leivän sä jaat. 4. Kaikella aikansa on SÄV. HEIMO ENBUSKA JA MARKUS VAINIOMÄKI Aavistan syksyn, ja ruskan, ja kuulen, kun yötöntä yötänsä valvonut maa, valmistuu lepoon, nään oksilla puiden loistavan kultaa ja purppuraa. Näin se luotu on, suostun ja ymmärrän sen: Omat syksyni kohtaan, vaan pelkää mä en siellä sylissä hiljaisuuden syksy kylvänyt on kevään uuden. Kaamos ja hiljaisuus, valkean vaipan, uupunut luonto jo peitoksi saa. Levossa hetken, unessa aivan, on hiljaa ja odottaa talvinen maa. Näin se luotu on, suostun ja ymmärrän sen: levon tarvitsen myöskin ja hiljaisuuden. Mutta sylissä hiljaisuuden lepää lupaus jo kevään uuden. Kevät on koittanut, yötöntä yötä heräilee valvomaan vehreä maa.
Lintujen laulun ja auringon myötä, värinsä kauneimmat unelmat saa. Näin se luotu on, suostun, oon kiitollinen: Oonhan kokenut myös kesän kauneuden. Minkä kesässä näen ja kuulen on luotu sylissä hiljaisuuden. 5. Kaikista sanoista suurin SAN. ANNA-MARI KASKINEN SÄV. PEKKA SIMOJOKI Se on kaikista sanoista suurin. Se on kirkas ja ihmeellinen. Se on kaikista sanoista kaunein. Kaikkein pieninkin ymmärtää sen. Yksi sana ja vuoria siirtyy. Yksi sana luo historiaa. Yksi sana kun sydämeen piirtyy, ilon hauraan se kukkimaan saa. Se on rakkaus, se on rakkaus, se on kaikista sanoista suurin, se on alku ja matkamme pää Se on rakkaus, se on rakkaus. Se on kaikista sanoista kaunein. Halki aikojen soimaan se jää. Se on kaikista sanoista herkin, ja sen arkakin lausua voi. Se on sydämeen piirtänyt merkin. Nyt se kaikilla kielillä soi. Yksi sana, ja kaikki on toisin. Sana särkyneen voi parantaa. Kuinka sanan tuon lausua voisin, kun se sydämen syttymään saa? Se on rakkaus... Se on yllemme lausuttu kerran. Se on vahva ja muuttumaton. Se on tie, se on salaisuus Herran. Kaiken antanut meille hän on. Sillä sanalla hän pyytää meitä: Olet kutsuttu rakastamaan. Kulje luottaen uusia teitä. Sydän kiitosta on tulvillaan. Se on rakkaus... 6. Vanhus ja pihapuu SÄV. LASSE HEIKKILÄ Tuttuun pihapiiriin, tähän tuttuun maisemaan. Porraskiven löytää, sille yksin istahtaa. Tässä ennen koti, lapsuutensa pihamaa, nyt vain vanha koivu pirtin paikan muistuttaa. Sodan alta turvaan täältä lapsen askelin paljasjaloin, karjan kanssa, niin kuin toisetkin. Nyt nurmettuneet rauniot, ja muistot seuranaan, vaan onhan sentään vanha pihakoivu paikallaan. Hän kantanut on sielussaan, ikuista kaipuutaan on aina ollut vieras vaan, Niin monet ovat kätkeneet kovuuden taakse peittäneet sydämet särkyneet. Surunsa kyyneleet On rajuilma runnellut, halkaissut pihapuun. hän koivun kylkeen nojautuu ja silmät sumentuu. Niin halki olet koivu, rikki niin kuin minäkin. Hän kuiskaa; tuuli oksistossa vastaa kyyneliin. Hän kantanut on sielussaan, ikuista kaipuutaan on aina ollut vieras vaan, Niin monet ovat kätkeneet kovuuden taakse peittäneet sydämet särkyneet. Surunsa kyyneleet. Ja siinä purkaa sielustaan, ikuista kaipuutaan. On aina ollut vieras vaan, Nyt kylkeen vanhan pihapuun hän lapsen lailla painautuu. ja siihen unohtuu. Särkynyt parantuu. Tuttuun pihapiiriin, tuohon tuttuun maisemaan. On porraskivi sentään ja tuo koivu paikallaan. Kaipauksen ja muistot jaksaa kantaa sielussaan, kun koivun lailla sydän on jossakin juurillaan. 7. Lapsuususko SÄV. MARKUS VAINIOMÄKI Hei, minä tässä vaan, tää menee vastaajaan. On jo myöhä, sinä siellä ehdit kai jo nukkumaan. Mä silti soittelin kun tänään huomasin Me, isä, harvoin, liian harvoin jutellaan. Sain lapset nukkumaan kumpikin vuorollaan ne risti kätensä ja pyysi: Isi, tuu, niin rukoillaan! Hapuillen muistin sen lapsuuden rukouksen ja pyysin: Jeesus, jääthän meitä siunaamaan.
Kai joskus luulin, että lapsuususko, se on muisto vain vaan tänään huomasin, niin paljon siitä kannan sielussain. Niin paljon aika hävittää, vain kaikkein tärkein meille jää. Näin jälkeen vuosien sen vasta ymmärtää. Mä isä muistan sen kun äiti kuiskaten muistutti lähtiessään: Nähdäänhän me luona Jeesuksen? Kätensä uupuneet hän liitti rukoukseen ja lähti taivaankotiin meitä siunaten. Niin joskus luulin, että lapsuususko, se on muisto vain vaan tänään tunnustan, niin paljon siitä kannan sielussain. Pois paljon aika hävittää, vain kaikkein tärkein meille jää. Näin jälkeen vuosien sen vasta ymmärtää. Hei, minä tässä vaan tää meni vastaajaan On, isä, turvallista tietää, että siellä rukoillaan. 8. Kosketa Jumalan käsi SÄV. MARKETTA TUOVINEN Kosketa Jumalan käsi arkoja alueita. Vapauta tuntoja siellä, pelkoihin kahliutuneita. Vapauta tuntoja siellä, pelkoihin kahliutuneita. Kauan, niin kauan on ollut sydän kuin jäinen seinä. Jumalan lämmin käsi murtaa sen kyyneleinä. Jumalan lämmin käsi murtaa sen kyyneleinä. 9. Älä pelkää SAN. JA SÄV. ILKKA PUHAKKA Tunnen pelon vyöryvän aaltojen lailla, valtaansa kahliten kokonaan. Voimaton oon. Voimat nuo hiipuvat ruumiista. Jaksa jatkaa en matkaa, mä tähän jään. Kuulla saan: Hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Hän kanssasi kulkee ja johdattaa. Tunnen kaiken kaatuvan päälleni, sorrun taakkani alla. Mä jaksa en. Uupunut oon. Kukaan ei ymmärrä, vapisen, pelkään. Tuntuu kuin matkani kesken jäis. Kuulla saan. Hän vierelläs seisoo 10. Vahvista ystävää SÄV. KALE VAIJA Näet uupuneen, kuljet vierelleen jotain sanot jälleen, jätät yksikseen. Joku yksinään polun viereen jää. Kuka nostaa, kuka kantaa, ystävää? Matka yhteinen kanssa veljen sen, joka yksin kulki tiellä langeten. Tuskan vaikka näit, kylmyyteesi jäit. Turhaan odotti hän ketään vierelleen. Nosta langenneet, kanna uupuneet. Anna sulaa viimein sydämesi jään. Nosta langenneet, kanna uupuneet. Vahvista ystävää, vahvista ystävää. Kulje luona sen, jonka voimien näet tiellä taisteluiden uupuneen. Käden ojentain, sydän rakastain alas vaipuneen voit nostaa uudelleen. 11. Tämän kaiken pohjalla SAN. JA SÄV. HEIKKI LAPINKATAJA Tämän kaiken pohjalla kuitenkin, soi laulu voittoisin sävelin. Tuuli ei sammuttaa liekkiä voi, se laulu myrskyaalloilla soi. Se on laulua vapaan sydämen. Se on pohja meren kuohuisen. Vain tulesta tullut kuulla sen saa, se kantaa vihan vuorien taa. Sydämen ranta, hietikko sen, imi laineita pettymysten. Tänään sydämen rannalla voi, nähdä jäljet Herran ja se laulu soi.
1) ITKEMÄTTÖMÄT ITKUT (isrc fi aap 13 357 01) 4.19 2) KIPEÄ MUISTO (isrc fi aap 13 357 02) 3.21 3) MURRETTU LEIPÄ (isrc fi aap 13 357 03) 3.06 4) KAIKELLA AIKANSA ON (isrc fi aap 13 357 04) 3.30 5) KAIKISTA SANOISTA SUURIN (isrc fi aap 13 357 05) 5.21 6) VANHUS JA PIHAPUU (isrc fi aap 13 357 06) 4.04 7) LAPSUUSUSKO (isrc fi aap 13 357 07) 3.33 8) KOSKETA JUMALAN KÄSI (isrc fi aap 13 357 08) 3.14 9) ÄLÄ PELKÄÄ (isrc fi aap 13 357 09) 4.09 10) VAHVISTA YSTÄVÄÄ (isrc fi aap 13 357 10) 3.50 11) TÄMÄN KAIKEN POHJALLA (isrc fi aap 13 357 11) 2.58 AKUSTINEN JA SÄHKÖKITARA Teemu Viinikainen SOPRAANOSAKSOFONI Teemu Takanen MUUT SOITTIMET, TAUSTALAULU JA SOVITUKSET TUOTTAJA ÄÄNITYS JA MIKSAUS MASTEROINTI Pete Matara / Volume Tuotanto ULKOASU Aikamedia Oy / Antti Kamppinen VALOKUVAT Petri Summanen / Syvärin kuva Ky ja www.shutterstock.com