SUKUYHDISTYS SIHVO ry 26.5.2007 TOIMINTAKERTOMUS v. 2004-2006 Vuonna 1959 perustetun Sukuyhdistys Sihvo ry:n tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteen kuuluvaisuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa ja kunnioittaa menneiden sukupolvien elämäntyötä. Vuosi 2006 oli yhdistyksen 47. toimintavuosi. Toiminta keväällä 2004 Vuonna 2001 valitun sukuneuvoston kokoonpano oli toukokuun 2004 sukukokoukseen asti seuraava: Aarne Krogerus (K) (puheenjohtaja), Martti Sihvo (V) (varapuheenjohtaja), Maarit Koverola (L), Pirjo Mustonen (K), Anita Nygren-Konttinen (K), Marianna Ruonala (K), Aarne Sihvo (V), Hannes Sihvo (2001 2003) (V), Jaakko Sihvo (L), Jouko Sihvo (V), Jukka Sihvo (K), Pekka Sihvo (L), Sami Sihvo (K), Timo Sihvo (V), Maire Walden (K) ja Eeva-Riitta Wirta (K). Sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi oli kutsuttu Johanna Krogerus. Yhdistyksen tilintarkastajat olivat Ilkka Sihvo ja Kim Sihvo, varatilintarkastaja oli Kauko Sihvo. Sukuneuvosto kokoontui keväällä 2004 yhden kerran (7.2.2004). Sukukirjatyöryhmä piti yhteisiä ja eri sukuhaarat omia kokouksiaan, joissa käsiteltiin sukukirjaan tulevaa aineistoa. Sukukokous Sukukokous pidettiin 15.5.2004 Helsingissä Karjalatalolla. Paikalla oli yli 150 suvun jäsentä. Päivä aloitettiin Käpylän kirkossa yhteisellä hartaustilaisuudella, jonka piti Jouko Sihvo. Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi loppusuoralla olevaa suku kirja hanketta, josta sukututkija Jarmo Paikkala oli tullut kertomaan. Päivän aikana nautittiin karjalaisen pito pöydän antimia. Vuoden 2007 sukukokouksen pitopaikaksi päätettiin Hamina. Sukuneuvoston kokoonpano ja kokoukset Sukukokouksessa valittiin sukuneuvostoon kolmivuotiskaudeksi 2004 2007 seuraavat 16 henkilöä: Anneli Bäckman (V), Maarit Koverola (L), Aarne Krogerus (K), Johanna Krogerus (K), Teppo Launiainen (V), Pekka Puttonen (K), Marianna Ruonala (K), Aarne Sihvo (V), Jaakko Sihvo (L), Jouko Sihvo (V), Jukka Sihvo (K), Martti Sihvo (V), Pekka Sihvo (L), Sami Sihvo (K), Maire Walden (K) ja Eeva-Riitta Wirta (K). Sukuneuvosto piti järjestäytymiskokouksen 15.5.2004 Karjalatalolla. Puheenjohtajaksi valittiin Aarne Krogerus, varapuheenjohtajaksi Martti Sihvo sekä sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Johanna Krogerus. Marraskuussa 2004 puheenjohtaja Aarne Krogerus erosi sukuyhdistyksestä. Sukuneuvosto valitsi 11.12.2004 uudeksi puheenjohtajaksi Sami Sihvon, Martti Sihvo jatkoi varapuheenjohtajana. Sihteeriksi valittiin Anneli Bäckman, jäsenrekisterin pitäjäksi Maarit Koverola ja rahastonhoitajaksi Teppo Launiainen. Aarne Krogeruksen erottua sukuneuvoston jäsenmäärä oli 15. Sukuneuvosto kokoontui vuoden 2004 lopulla yhteensä kaksi kertaa sekä piti yhden puhelinkokouksen. Vuonna 2005 sukuneuvosto kokoontui kaksi kertaa ja myös vuonna 2006 pidettiin kaksi kokousta.
Sukuneuvosto perusti seuraavat työryhmät valmistelemaan asioita: Matkatyöryhmä perustettiin v. 2004 suunnittelemaan ja valmistelemaan yhdistyksen jäsenille tarkoitettua Karjalankannaksen matkaa. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Jouko Sihvo, jäseniksi Anneli Bäckman ja Pekka Sihvo sekä vuodesta 2005 alkaen puheenjohtaja Sami Sihvo. Matka toteutettiin toukokuussa 2006. Työvaliokunta perustettiin v. 2005 käsittelemään juoksevia asioita. Jäseniksi valittiin puheenjohtaja Sami Sihvo, varapuheenjohtaja Martti Sihvo, sihteeri Anneli Bäckman ja rahastonhoitaja Teppo Launiainen. Työvaliokunta kokoontui kolme kertaa vuonna 2005 sekä kolme kertaa vuonna 2006. Maaliskuussa 2006 perustettiin työryhmä suunnittelemaan Haminassa pidettävää sukukokousta. Ryhmään valittiin kaksi henkilöä kustakin sukuhaarasta: Maarit Koverola (työryhmän puheenjohtaja) ja Mervi Sihvo Lemin sukuhaarasta, Marianna Ruonala ja Sami Sihvo Kaukolan sukuhaarasta sekä Anneli Bäckman ja Raija Sihvo Valkjärven sukuhaarasta. Työryhmä kävi syyskuussa 2006 tutustumassa sukukokouksen pitopaikkaan ja käyntikohteisiin. Tilintarkastajat ja kirjanpitäjä Sukukokous valitsi tilintarkastajiksi Kim Sihvon ja Seppo Puttosen sekä varatilintarkastajaksi Kauko Sihvon. Vuoden 2005 alussa sukuyhdistyksen kirjanpitäjäksi kutsuttiin Mirjami Sihvo. Jäsenmaksu Sukukokous päätti jäsenmaksun suuruudeksi 20 euroa seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Jäsenistö ja jäsenrekisteri Sukukirjan ilmestymisen myötä kiinnostus sukuyhdistyksen toimintaan kasvoi ja yhdistyksen jäsenmaksun maksaneiden jäsenten määrä vuoden 2005 lopussa oli noin 210 henkilöä sekä perheenjäsenet, jotka eivät maksaneet erillistä jäsenmaksua. Vuoden 2006 lopussa sukuyhdistyksen jäsenmäärä oli noin 220 sekä perheenjäsenet. Sukuyhdistyksen jäsenrekisteri ja rekisteri muista sukuun kuuluvista henkilöistä perustettiin uudelleen ja Maarit Koverola lupautui jäsenrekisterin pitäjäksi. Sukukirja sekä korjaus- ja täydennysliite Sukukirjatyöryhmän puheenjohtaja oli Aarne Krogerus ja jäseniä olivat Maarit Koverola, Jouko Sihvo, Martti Sihvo, Mervi Sihvo, Sami Sihvo ja Eeva-Riitta Wirta. Hannes Sihvon jälkeen sukukirjatyöryhmään valittiin Teppo Launiainen. Työryhmän sihteeri oli Johanna Krogerus. Sukukirjan toimittajaksi oli valittu sukututkija Jarmo Paikkala. Sukukirja Sihvo karjalainen suku ilmestyi 11.12.2004. Kirjaa hankittiin yhteensä 500 kpl sekä saatiin lahjoituksena kirjapainolta 15 kpl. Kirjoja toimitettiin v. 2004 2006 yhteensä noin 350 kappaletta kirjan tilanneille ja lahjoitettiin yhteensä noin 50 kpl kirjastoihin, sukukirjan tekoon osallistuneille sekä yhteis työtahoille. Kirjoja oli vuoden 2006 lopussa jäljellä runsaat 100 kpl. Suomen sukututkimusseuran ja Lahden seudun sukututkijat ry:n nimeämä raati valitsi 19.3.2005 sukukirjan Sihvo karjalainen suku vuoden 2004 sukukirjaksi 67:n kilpailussa mukana olleen kirjan joukosta. Vuonna 2005 ryhdyttiin kokoamaan liitettä sukukirjan täydennyksistä ja korjauksista yhdessä kirjan toi -mitta neen sukututkija Jarmo Paikkalan kanssa. Korjaus- ja täydennysliite saatiin valmiiksi syksyllä 2006.
Viirit ja lippukirja Sukuneuvosto valmistutti lisää isännän- ja pöytäviirejä, joita sukuyhdistyksen jäsenet voivat halutessaan ostaa. Sukuneuvosto oli hyväksynyt Sihvon suvun lippukirjan vuonna 1999. Sukututkimuksen edistyessä suvun taustoista on saatu uutta tietoa minkä vuoksi sukuneuvosto päätti tarkistaa lippukirjan tekstin. Uusi painos valmistui keväällä 2007. Tiedottaminen Keväällä 2004 lähetettiin Helsingin sukukokousta ja sukukirjan tilaamista koskeva tiedote kaikille sukuun kuuluville, joiden osoitteet olivat sukuneuvoston tiedossa. Tiedote 1/2005 lähetettiin maaliskuussa 2005. Myös se postitettiin kaikille sukuun kuuluville, joiden osoitteet olivat tiedossa. Tiedote 1/2006 lähetettiin sukuyhdistyksen jäsenille tammikuussa 2006. Matkatiedote Karjalankannaksen matkalle ilmoittautuneille lähetettiin huhtikuussa 2006. Matkakertomus Karjalankannaksen matkalle osallistuneille lähetettiin syksyllä 2006. Tiedote sukukirjan täydennys- ja korjausliitteestä lähetettiin kirjan tilanneille joulukuussa 2006. Vuoden 2005 sukuneuvoston kokouksissa keskusteltiin sukuyhdistyksen Internet-kotisivun perustamisesta. Sukuneuvosto päätti keväällä 2006, että yhdistykselle perustetaan kotisivu. Asiaa toteuttamaan valittiin Teppo Launiainen ja Anneli Bäckman. Pekka Sihvo Lidingöstä oli lupautunut huolehtimaan sivujen ulkoasun suunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta. Sukuyhdistys rekisteröi maaliskuussa 2006 verkkotunnuksen www.sihvo.fi, väliaikainen kotisivu avattiin 15.3.2006 ja varsinainen kotisivu avattiin 11.1.2007. Kotisivun sisällön toteuttamiseen osallistuivat sukuyhdistyksen puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi Jouko Sihvo ja Teppo Launiainen. Valokuvia sivuille ovat toimittaneet sihteerin lisäksi Maarit Koverola, Mervi Sihvo, Vilho Sihvo ja Eeva-Riitta Wirta. Talous Vaikka sukukirjan aikaansaamiseksi tehtiin valtava määrä talkootyötä, aiheutui kirjan painamisesta ja sukututkijan palkkaamisesta kustannuksia noin 29 000 euroa. Sukuneuvosto päätti marraskuussa 2004 ottaa Nordea Pankista 9 000 euron suuruisen lainan sukukirjan kustannusten väliaikaista rahoitusta varten. Sukuneuvosto anoi maaliskuussa 2005 Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä 2 000 euron suuruista apurahaa sukukirjan kustannusten osittaiseen kattamiseen. Apuraha myönnettiin kesäkuussa 2005. Suku kirjan myynti ja sukuyhdistyksen saama apuraha mahdollistivat sen, että pankkilaina voitiin maksaa koko naisuudessaan takaisin kesäkuussa 2005. Sukuneuvoston ja työryhmien jäsenille ei maksettu kokouspalkkioita eikä matkakorvauksia. Tilintarkastajille ja kirjanpitäjälle ei maksettu palkkioita eikä matkakorvauksia. Yhdistyksen kassavaranto vuoden 2006 lopussa oli 6 047,71 euroa. Taloudesta on erilliset selvitykset. Sukuyhdistyksen säännöt Vuonna 2005 ryhdyttiin uudistamaan sukuyhdistyksen sääntöjä Marianna Ruonalan vuonna 2003 tekemän esityksen pohjalta. Päätettiin, että sukuneuvoston esitys uusiksi säännöiksi käsitellään Haminan suku kokouksessa toukokuussa 2007.
Jäsentapahtumat Toimintasuunnitelmaan kirjattiin 2.10.2004 pidetyssä sukuneuvoston kokouksessa sukuyhdistyksen jäsenille tarkoitetun matkan järjestäminen Karjalankannakselle keväällä 2006. Matkaa valmistelevan ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Jouko Sihvo. Matka Karjalankannakselle tehtiin 26 28.5.2006. Osallistujia oli yhteensä 55 (valkjärveläisiä 24, kaukolalaisia 17 ja lemiläisiä 14) ynnä kuljettaja ja opas. Sihvojen juuret Karjalankannaksella kiinnostivat suvun jäseniä niin paljon, että ilmoittautuneita oli enemmän kuin voitiin ottaa matkalle mukaan. Ensimmäinen taukopaikka Venäjän puolella 26.5. oli Viipurissa. Lounastimme Pyöreässä tornissa minkä jälkeen matka jatkui Vuoksen rantaan Äyräpään Lammasniemeen ja sieltä edelleen Valkjärven Sarkolaan, Muolaan Lehtokylään ja Valkjärven keskustaan. 27.5. suuntasimme Valkjärven kirkolle ja sieltä edelleen kohti Metsäpirttiä ja Taipaleenjokea, pysähdyimme Laatokan rannalla ja jatkoimme sieltä Käkisalmeen. 28.5. jatkoimme matkaa Kaukolaan ja sieltä edelleen Räisälään, Sairalaan ja Vuoksenrantaan. Vuoksenrannan käynnin jälkeen suuntasimme kulkumme Antrean kautta Viipuriin ja sieltä edelleen kotimatkalle. Matkan aikana Jouko Sihvo ja Sami Sihvo kertoivat tapahtumista, jotka liittyivät Karjalankannaksen ja erityisesti Valkjärven ja Kaukolan historiaan. Matkakertomuksen, joka on toimintakertomuksen liitteenä, on koonnut Jouko Sihvo. Hänen lisäkseen kirjoittamiseen ovat osallistuneet Sami Sihvo, Vilho Sihvo ja Anneli Bäckman. Matkakertomus on nähtävänä myös sukuyhdistyksen kotisivulla. Karjalankannaksen matkan lisäksi eri sukuhaaroilla on ollut omia tapaamisia. Muu toiminta Karjalan liiton kesäjuhlat pidettiin Lahdessa kesäkuussa 2005. Sukuyhdistyksemme esittelytaulu oli siellä nähtävillä, lisäksi sukukirjamme oli siellä esillä.
LIITE: Sihvon suvun Kannaksen matka toukokuussa 2006 Sihvojen juuret Karjalan kannaksella kiinnostivat suvun jäseniä niin paljon, että ilmoittautuneita oli enemmän kuin voitiin ottaa matkalle mukaan. Mukana meitä oli 55 ilmoittautunutta ynnä kuljettaja ja opas. Ensimmäinen taukopaikka Venäjän puolella perjantaina 26.5. oli Viipurissa. Lounastimme Pyöreässä tornissa. Matka jatkui Vuoksen rantaan Äyräpään Lammasniemeen, jossa ihmettelimme vuonna 1934 vihityn kauniin funkkistyylisen Äyräpään kirkon raunioita ja useita muistomerkkejä. Ne oli paljastettu kirkon sekä talvi- ja jatkosodassa käytyjen ankarien taistelujen muistoksi, joista Sami Sihvo kertoi meille. Nähtävyyksiä kuvattiin ahkerasti. Valkjärven Sarkolaan Äyräpäästä palattiin Käkisalmeen johtavalle tielle ja matka jatkui kohti Sihvojen Valkjärven sukuhaaran kotikylää Sarkolaa. Sinne ei päästy entistä lyhintä tietä Korpiojan aseman kautta, vaan jouduimme ajamaan Muolaaseen, josta ajoimme Punnusjärven pohjoispuolitse venäläisten rakentamaa tietä Sarkolaan Sihvon mäelle suvun keskeisen peltoalueen laidalle. Sillä paikalla esivanhempamme olivat asuneet ainakin ison vihan päättymisestä eli 1720-luvulta lähtien lukuun ottamatta sotien aiheuttamia pakolaiskausia. Meitä Sarkolassa syntyneitä oli mukana neljä kertomassa muistikuviaan kylästä, jossa Sihvojen taloja oli ennen talvisotaa yhteensä yhdeksän. Niin kutsuttu Mannerheim-linja rakennettiin kesällä ja syksyllä 1939 Punnusjärvestä Sihvojen peltoaukean halki itäpuolella oleviin heidän metsiinsä ja siitä edelleen Veriojan suon pohjoislaitaa rautatien poikki Metelimäelle, Pasurin kankaalle ja Vuokseen. Talvisodan puolustustaisteluja käytiin tällä linjalla joulukuun 6. päivästä seuraavan helmikuun puoliväliin. Kaikkien yhdeksän talon rakennukset oli poltettu tai muuten tuhottu maan tasalle. Neljä Sihvojen taloa sijaitsi sillä peltoaukealla, johon olimme tulleet. Niiden tarkkaa sijaintipaikkaa oli mahdoton osoittaa, sillä uudet isännät ovat puskeneet talojen perustukset jonnekin ja tasoittaneet sen yhtenäiseksi pelloksi, jota he eivät enää kuitenkaan näytä viljelevän. Jos näin jatkuu, muutaman vuoden päästä tuo vuosisatoja viljelty peltoalue metsittyy, kuten on jo käynyt rantaniityille. Sinne kasvanut metsä on peittänyt näköalan 400 metrin päässä ennen välkehtineelle Punnusjärvelle. Jatkosodan aikana seitsemän Sihvojen perhettä palasi raunioille ja ehti rakentaa väliaikaisia tiloja sekä ihmisiä että kotieläimiä varten. Nyt niistäkään ei ole jäljellä yhtään rakennusta eivätkä venäläiset ole rakentaneet Punnusrannalle eli entisiin Sarkolan ja Jutikkalan kyliin mitään. On kerrottu, että koko Punnusranta olisi suunniteltu luonnonsuojelualueeksi, mikä selittäisi alueen jättämisen tyhjäksi. Mikäli tämä tieto pitää paikkansa, vuosisatoja vanha viljelty kulttuurimaisema vähitellen häviää ja muuttuu metsäksi. Valkjärven kirkolla Valkjärven keskustaan ajoimme Punnusjärven länsipuolitse. Ensimmäisen yön vietimme keskustassa Raduga-hotellin tiloissa. Lauantaiaamuna menimme Valkjärven kirkonmäelle, jossa vietimme lyhyen muistotilaisuuden. Jouko Sihvo kertoi, miltä paikka oli näyttänyt lapsen silmissä ennen sotia ja sitten niiden aikana sekä mitä paikalla on tehty 1990-luvulta lähtien. Kirkko oli säilynyt pystyssä sekä talvi- että jatkosodan myllerryksissä. Neuvostovallan aikana ilmeisesti jo 1950-luvulla se oli palanut. Raunioiden sisällä kasvoi 1990-luvulla joka tapauksessa paksuja puita. Entiset valkjärveläiset raivasivat ne pois, täyttivät perustusten sisäpuolen soralla ja rakensivat siihen kirkon pääportaiden viereen kellonjalan löytyneelle kirkonkellolle. Siinä kirkossa, jossa nyt on
katto korkealla ja seinät lavealla, valkjärveläiset ovat viettäneet jo kaksi kertaa kesäjuhliensa ehtoollisjumalanpalveluksen, viimeksi kesällä 2005. Kirkkoa ympäröivä hautausmaa on muuttunut täysin. Valkjärveläisten hautojen muistomerkit on viety pois. Venäläiset ovat haudanneet omia vainajiaan niiden paikalle ja rakentaneet omat metalliset häkkinsä niiden ympärille. Niitä on hautausmaa-alueella niin tiheästi, että siellä on vaikea liikkua. Myös vapaussodassa kaatuneiden suuri graniittinen muistomerkki on hävinnyt. Siihen oli veistetty polvistunut sotilas ja teksti: Eestä vapauden, eestä isänmaan ja isäin uskon. Jatkosodan aikana kirkon länsipuolelle kasvoi suuri valkoisten ristien rivistö. Siihen oli haudattu 121 valkjärveläistä sankarivainajaa. Heidän joukkoonsa kuuluvat Joel, Hannes ja Aarne Sihvo. Joel oli kahden matkatoverimme isä ja Hannes heidän serkkunsa sekä Aarne yhden matkatoverin isän veli. Kaikkiaan valkjärveläisiä kaatui 253, eli toinen puoli heistä oli saanut viimeisen leposijansa jossakin muualla. Sankarihauta-alueelle pystytetylle kivistä muuratulle muistomerkille, jonka päällä on valkoinen risti, laskettiin sukumme kukkalaite. Jouko Sihvo luki puheensa päätteeksi Ville Sihvon runosta Kummulla kaksi säkeistöä. Näin aatokset, muistelot liitelevät tuolla valkoisten ristien yllä. Siellä vihaiset vieraat temmeltävät maan povi on rauhaisa kyllä. Jumal-kylvö kukkaset kasvattaa siellä rakkailla haudoilla yhä, taivahan sade ne virvoittaa; näin huolletaan tarhamme pyhä Nyt jätämme rakkaat paikat nuo huomahan Taivaan Herran ja luotamme siihen, mitä suo hän meille lapsilleen kerran. Hän jätä ei meitä, Hän taluttaa kuin on ohjannut vuossadat ennen, kunhan jaksamme ajat vain odottaa näiden vaikeiden vaiheiden mennen. Tilaisuuden lopuksi Jouko soitti 11 vuotta aikaisemmin käyttöön vihkimäänsä kirkonkelloa siellä lepäävien sankarivainajien, molempien isoisiensä sekä kaikkien sukulaistemme ja esivanhempiemme muistolle. Kohti Metsäpirttiä ja Taipaleenjokea Valkjärvellä käynnin jälkeen oli vuorossa retki Metsäpirttiin. Vennääks tehty keväinen tie ei sallinut kiirehtimistä, mutta matkakaan ei ollut pitkä. Tienvarren maisemien sekä talojen voi sanoa olevan uudistuotantoa. Nyt jo mahtavat männiköt olivat kaikki talvisodan jälkeen kasvaneita. Tulimme Mäkrään, jossa on huomattavan paljon jo neuvostoaikana rakennettuja hökkeleitä sekä nyt kapitalistisen Venäjän tuotantoa, upeita tiilihuviloita.
Mäkrän ohitettuamme saavuimme pian Rautuun. Sielläkin kiinnitti huomiota melkoisen suuri ihmisvilinä noin kannakselaisen mittapuun mukaan. Oli ilmeistä, että kulkijat olivat pietarilaisia lomanviettäjiä. Uudis rakennuksia, lähinnä mökkejä, näkyi joka puolella. Suuntasimme auton kohti Metsäpirttiä. Heti Raudussa erkanee Metsäpirtintiestä etuvasemmalle tie, joka johtaa Kilpasillan lentokentälle. Siellä Vilho Sihvon veli Lauri palveli isänmaata jatkosodan aikana. Kehnonlaista tietä noin 10 km ajettuamme pisti vasemmalta puolelta vesistö aivan lähelle tietä. Siinä oli Vaskelan koski. Oikealla puolella näkyi jotain jälkiä asutuksesta. Siinä oli ennen Vaskelan kylä, jossa asui Suomen ehkä tunnetuin runonlaulaja ja itkuvirsien esittäjä, inkeriläinen Larin Paraske. Hänen muisto patsaansa on Helsingissä lähellä Finlandia-taloa. Kohta lähestyimme tienhaaraa. Oikealla noin 500 metrin päässä oli ennen Metsäpirtin kirkko ja hautausmaa. Etuoikealle lähti tie Saaroisiin suurille peltoaukeille ja vasemmalle tie Koselaan ja Taipaleenjoelle. Heti tienhaaran jälkeen on Viisjoen silta yli kosken. Siinä sillankorvassa oli ollut Vilho Sihvon äidin isän omistama mylly ja vähän ylös virtaa voimalaitos, joka jakoi sähköä koko pitäjään. Yläjuoksulla oli ollut vielä sahalaitos, mutta nyt niistä ei ollut mitään jäljellä. Suoraan edessä oikealla oli ennen Vilhon äidin koti. Nyt siinä on neuvostoaikainen ruma kulttuuritalo. Jatkoimme matkaa Koselan suuntaan, sitten oikealla oli tienhaara Igolkaan ja vasemmalle Eeva lan ky lään, jonne suuntasimme. Parin kilometrin metsätaipaleen jälkeen tuli vastaamme portti, josta ei enää pääse. Edessämme oli kuuluisa Taipaleenjoki. Se on juhlava virta. Talvisodan kovissa taisteluissa tällä Neosaaren puolella olivat venäläiset ja vastapäätä Terenttilässä suomalaiset. Siinä Taipaleen rannalla tapasimme kahdella bussilla tulleita Viipurin poikia. Joukossa oli myös Vilho Sihvon luokkatoveri Martti Vartola. Viipurilais porukka viritti laulun Kaunis Karjala, isiemme maa, työhön, jaloon taisteluun sun poikajoukkos saa. Yhdyimme lauluun. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissä ja silmät kostuivat. Morjestimme viipurilaisia ja lähdimme katsomaan Laatokkaa. Laatokalle ja Käkisalmeen Ajoimme entisten Koselan yhteismetsien läpi, ohitimme Leningradin kommunistipomojen upean metsästys majan. Tien oikealla puolella näkyi harjanteita, jotka ovat jälkiä jääkaudesta. Metsäpirttiläiset kutsuvat niitä vereteiksi. Saavuimme Igolkan lahden rannalle. Näin metsäpirttiläinen ennen esitteli vieraalleen Laatokkaa: Katso Elma merta, se on toista kuin Viisjoki. Avarat hiekkarannat saivat monen huokaamaan, että kyllä täällä olisi hyviä Rantasipin paikkoja. Ihailtuamme merta joimme oppaamme Lidian ja kuljettaja Oivan keittämät kahvit, sitten suuntasimme Kiviniemeen, jossa pysähdyimme, teimme ostoksia ja ihailimme alhaalla vyöryvää Vuoksea. Lauantai-iltana saavuimme Käkisalmeen. Yövyimme sen entisen varuskunnan rakennuksissa. Aikoinaan Sami Sihvon isä oli komentajana tässä varuskunnassa, jossa Samikin on syntynyt. Varuskunta-alue on luon nonkaunis, vanhan linnan kupeessa. Kaukolan Sihvojen juurilla Aamulla jatkoimme matkaa Kaukolaan. Vilho Sihvo selosti tuttuja maisemiaan. Vanhaa, mutkaista tietä hän oli ajanut polkupyörällä lukemattomat kerrat. Pärnä oli viimeinen Käkisalmen kylä ennen Kaukolan rajaa. Monella kylän Komosten miehellä oli vaimo Sihvon suvusta. Pankinjohtaja Ilmari Komonen onkin todennut, ettei hän oikein tiedä, onko hän Komonen vai Sihvo. Pian olimme Kaukolan puolella Koverilan kankaalla, jossa pysähdyimme. Tien vasemmalla puolella näkyvä pieni peltokumpare on kuuluisa muinaislöytöalue. Oikealla puolella näkyi Koverilan urheilukenttä. Sen Valoharjun puoleisella laidalla on Kallen kivi. Nuorten miesten voimailussa Vilhon isä kantoi sen kiven siihen eikä kukaan muu jaksanut kantaa sitä pois. Lähestyessämme
Kaukolan kirkonkylää ensimmäinen jotenkuten asuttavassa kunnossa oleva talo oli ennen kanttori Kiurun. Kaukola oli siitä harvinainen pitäjä, että siellä lauloi kiuru talvellakin. Pysäköimme kirkkomäelle. Kirkko oli surkeassa rappiokunnossa. Siirryimme hautausmaalle, jossa Sami Sihvo laski kukat sankaripatsaalle ja Jouko Sihvo piti puheen. Sihvojen sukuhaudalle laskivat kukat Eeva-Riitta Wirta ja Liisa Sihvo. Lauloimme yhdessä Eeva-Riitan aloittaman laulun Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi. Vilho lausui isänsä opettaman rukouksen Herra, meitä siunaa, auta..... Hautausmaalla käynnin jälkeen ajoimme Kievariin. Siellä asuva pihkovalainen leskirouva Valentina otti meidät vastaan. Hänellä on käytössään kolme huonetta. Talo on monessa suhteessa täysin rappeutunut, mutta emännän ystävällisyys peitti pahimmat vauriot. Olisimme ajaneet vielä Montoseen, mutta tie oli niin huono, ettei kannattanut yrittää. Siispä matka jatkui kohti Räisälää ja Kirvua. Ohittaessamme Kaukolan kansakoulun rauniot Vilho kertoi syntyneensä siellä. Matkan varrella hän esitteli kotitalonsa maihin kuuluneen Kalliosuon pellon ja lähellä Räisälän rajaa Lätäkorven metsän. Hänen mieleensä jäi kaikumaan Kievarin ryytimaasta satakielen kajauttama lähtöserenadi. Räisälässä, Sairalassa ja Vuoksenrannassa Pysähdyimme tuokioksi Räisälän kirkolle. Stenbäckin piirtämä graniittinen kirkkorakennus seisoo paikallaan ja palvelee paikkakunnan nykyisiä asukkaita teatterina ja kulttuuritalona. Jatkoimme matkaa ja tulimme Kirvuun Sairalan asemalle, jossa Vilhon vaimon Railin isä oli aikoinaan kirjurina. Kirvussa sijaitsevalta Sairalan asemalta suuntasimme kulkumme Vuoksenrannan kirkonkylään, jonne on 1930-luvun tiekartan mukaan matkaa 18 kilometriä. Sairala oli vuoksenrantalaistenkin lähin rautatieasema 1930-luvulla. Käyntikohteemme Vuoksenrannassa oli Emil ja Helena Sihvon kotipaikka, joka sijaitsee kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Valkjärven Sarkolan Anttilassa syntynyt Emil osti Vuoksenrannasta tontin ja muutti vaimonsa ja vanhimman lapsensa kanssa sinne vuonna 1923. Pääsimme bussilla noin neljän kilometrin päähän kohteesta, loppumatka oli käveltävä. Kaikkiaan 14 matkalaista käveli helteisessä säässä perille. Talon perustukset olivat vielä osittain näkyvissä. Tien toisella puolella olleista rakennuksista, mm. sepän pajasta, ei ollut mitään jäljellä. Näkymä Vuoksen suuntaan ja Korpilahden kylään oli kasvanut umpeen eikä lähimmän naapurin taloakaan enää juuri erottanut kasvaneiden puiden välistä. Emilin vuonna 1934 tekemät Otamojoen sillan kaiteet olivat poissa. Kaikesta huolimatta käynti oli elämys etenkin mukana olleille kuudelle lapsenlapselle. Sillä aikaa kun osa matkalaisista kävi Emilin ja Helenan kotipaikalla, nauttivat muut Karjalan korven rauhasta ja bussin kenttäkeittiön tarjoamasta välipalatarjoilusta. Vuoksenrannan pitäjä on kirkonkylää lukuun ottamatta tällä hetkellä lähes autio. Koska seutu on asumatonta ja rauhallista, viihtyvät villieläimet alueella. Muutamat matkalaiset näkivät karhuemon pentunsa kanssa liikkuvan tien viereisessä metsässä. Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt valokuvata karhuja. Kotimatkalle Vuoksenrannan käynnin jälkeen suuntasimme kulkumme Antrean kautta Viipuriin. Siellä nautitun päivällisen jälkeen matka jatkui Nuijamaan raja-asemalle, jossa oli ennennäkemätön rekka- ja bussijono. Lähes kuuden tunnin odottamisen jälkeen oli meidän vuoromme päästä tulli- ja raja-
viranomaisten tarkastukseen. Siinä vaiheessa olivat viisumimme jo vanhentuneet, mutta onneksi siitä ei aiheutunut ylimääräistä harmia. Bussi jatkoi Lappeenrannan, Kouvolan ja Lahden kautta Helsinkiin, jonne saavuimme noin kello viideltä aamulla. Turkulaisilla oli vielä sen jälkeen kotimatkaa jäljellä parisen tuntia. Matkamme oli todella mielenkiintoinen ja monipuolinen. Erityisesti ensimmäistä kertaa Karjalankannaksella käyneiden mielestä matka ylitti sisältönsä puolesta ennakko-odotukset. Sen lisäksi, että kolmen päivän aikana ehdimme nähdä hyvin erilaisia alueita Kannaksesta, saimme kuulla niihin liittyviä historiallisia selostuksia ja omakohtaisia muisteluita, mikä antoi aivan uudenlaisen näkökulman esi-isiemme elämään menetetyssä Karjalassa. Sotatapahtumat kotipaikkojen ja suvun historiassa Matkan aikana Sami Sihvo kertoi eräistä viime sotiemme tapahtumista, jotka liittyivät erityisesti Valkjärven ja Kaukolan historiaan. Hän selvitti Valkjärvellä lyhyesti Karjalan rintaman taisteluja vapaussodassa talvella 1918, jolloin nuori jääkärikapteeni Aarne Sihvo otti johtoonsa Karjalan rintaman joukot. Hänen johtamansa Karjalan armeijakunta torjui vähäisillä voimillaan aktiivisesti taistellen punaisten ja venäläisten hyökkäykset ja säilytti valkoisten asemat Vuoksen länsipuolella luoden näin edellytykset Viipurin valtaukselle huhtikuun lopulla 1918. Aarne Sihvon nuorempi jääkäriveli, kapteeni Jussi Sihvo, toimi lyhyen aikaa Kirjasalossa Pohjois-Inkerin erikoispataljoonan komentajana ja johti sen Tarton rauhan solmimisen jälkeen Valkjärvelle joulukuussa 1920. Sami Sihvo kuvasi edelleen talvisodan ensimmäisiä taistelupäiviä, jolloin niin kutsuttuun Lipolan ryhmään kuuluvat suojajoukot viivyttivät Kirjasalosta Lipolaan ja edelleen Valkjärvelle hyökännyttä venäläistä divisioonaa. Lipolan ryhmän komentajana oli jääkärieversti Jussi Sihvo, joka oli vuosina 1936-1938 toiminut Valkjärvellä Jääkäripataljoona (JP) 2:n komentajana. Hän tunsi näin vastuualueensa maaston hyvin. Kertojankin ensimmäiset lapsuuden muistikuvat liittyvät juuri Valkjärven kasarmialueeseen. Hänen vanhemmat veljensä kävivät silloin oppikoulua Pölläkkälässä kuten monet muutkin valkjärveläiset oppikoululaiset. Lipolan ryhmään kuuluivat muun muassa nuorista reserviläisistä muodostettu JP 2 sekä rajajääkäripataljoonat, Erillinen Pataljoona 2 ja Erillinen Pataljoona 5. Viivytystaistelun päätyttyä Lipolan ryhmä hajotettiin. Pääpuolustusasemassa, Mannerheim-linjalla taistelut jatkuivat asemasotana. Jalkaväkirykmentti 33 ryhmitettiin Punnusjärven ja Pasurinlahden väliseen maastoon 5.12.1939 alkaen. Sen I Pataljoona toimi Sarkolan kylän maastossa majoittuneena taloihin. Helmikuun 12. päivä venäläiset joukot pääsivät murtoon Summan-Lähteen lohkolla, ja tällöin suomalaiset joukot vetäytyivät myös Sarkolan kylästä taempiin puolustusasemiin. Jussi Sihvo toimi suojajoukkotaistelujen jälkeen 4. Prikaatin komentajana keski- Kannaksella. Kaukolassa Sihvo selvitti Karjalan kannaksen valtausta kesällä 1941 keskittyen lähinnä II Armeijakunnan hyökkäykseen elokuussa 1941 Vuoksen itäpuolella ja erityisesti taisteluihin Räisälässä, Kaukolassa ja Käkisalmessa, jotka 10. Divisioonan (D) joukot valtasivat rajuissa taisteluissa elokuussa 1941. Jussi Sihvon johtaman 10. D:n joukot valtasivat Vuoksen ylitettyään Valkjärven 31.8.1941 ja jatkoivat vielä Lempaalan-Lappalaisenmäen tasalle syyskuun alussa, missä ne ryhmittyivät puolustukseen. Karjalankannaksella alkoi tämän jälkeen asemasota. 10. Divisioonan esikunta toimi Valkjärvellä toukokuulle 1944 asti, jolloin divisioona siirtyi Länsi- Kannakselle Valkeasaaren-Rajajoen lohkolle pääasemaan.
Äyräpää oli eräs matkan sotahistoriallisista kohteista. Siellä suomalaiset joukot torjuivat ankarissa taisteluissa kahden venäläisen armeijakunnan hyökkäyksen. Jääkärikenraalimajuri Martolan johtama 2. Divisioona sai 20.6.1944 tehtäväkseen torjua vihollisen hyökkäykset Vuoksella, samana päivänä, jolloin Viipuri menetettiin. 2. Divisioonan joukot olivat olleet taistelussa venäläisten 10.6. alkaneesta suurhyökkäyksestä alkaen viivyttäessään hyökkääjää. Muun muassa Siiranmäessä divisioonan joukot olivat käyneet erittäin rajuja ja verisiä taisteluja. Leningradin rintaman komentaja, Neuvostoliiton marsalkka Govorov, antoi 29.6.1944 käskyn suomalaisten asemien murtamisesta rintaman hyökkäysalueen sivustoilla Viipurinlahdella ja Vuoksella. Taisteluja käytiin Äyräpään- Kylä-Paakkolan harjanteista Vuoksen länsipuolella 9.7. saakka, jolloin 23. Armeijan joukot valtasivat sillanpään Vuosalmen puolelle. Suomalaiset joukot onnistuivat kuitenkin rajoittamaan venäläisten hyökkäykset Vuosalmen peltoaukeille tykistön ja ilmavoimien tuella. Tappiot olivat molemmin puolin hyvin raskaat. 2. Divisioonan joukkojen lisäksi Vuosalmelle keskitettiin IV Armeijakunnan ja päämajan reservejä, taistelujen loppuvaiheessa muun muassa Panssaridivisioona. Venäläisen 23. Armeijan joukot ryhmittyivät 15.7. Vuosalmella puolustukseen. Suomalaiset olivat torjuneet Karjalankannaksella Stalinin IV strategisen iskun. Marsalkka Govorov arvosteli kovin sanoin Vuosalmella taistelleiden kahden armeijakunnan komentajia todeten, että 23. Armeijan tehtävä jäi toteutumatta sietämättömän raskaista tappioista huolimatta. Suomalaisille tämä kahden venäläisen armeijakunnan hyökkäyksen torjunta oli todella tärkeä. Venäläiset eivät päässeet Ihantalan suunnassa taistelevien joukkojemme sivustaan ja selustayhteyksille eivätkä jatkamaan suunniteltua hyökkäystä Antrean kautta Imatralle. 23. Armeijan tuli suunnata osa joukoistaan Vuosalmelta myös kohti Käkisalmea. Venäläisten yhtymien tehtävä oli Karjalankannaksella toimivien joukkojemme tuhoaminen. Nopeasta etenemisestään huolimatta ne eivät onnistuneet tässä tehtävässään hyökkäykseen käytettävissä olleen ajan puitteissa. Stalinilla oli jo heinäkuussa kiire Varsovaan ja Berliiniin.