Tietoja toiminnasta 2016
Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä
Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90 % HIV esiintyvyys n. 15 % Yli 1 milj. orpoa 3
Zimbabwen Aids-Orvot ry Perustettu Suomeen vuonna 2003 Noin 400 jäsentä ja kummia Osa kummeista on ulkomailla mm. Skotlannissa, Saksassa ja Ruotsissa Kaikki Suomessa tehtävä työ perustuu vapaaehtoisuuteen 4
Toimintaympäristö Zimbabwessa Dzivarasekwa on Hararen köyhä esikaupunki Asukkaita on n. 100 000 Orpo on lapsi jolta puuttuu ainakin toinen vanhemmista (=puoliorpo) Orpoja on n. 9 000, joista osa ei käy koulua loppuun
Dzikwa Trust Fund Paikallinen kumppanimme on Dzikwa Trust Fund, jonka palveluksessa toimintakeskuksen henkilöstö on Dzikwa vastaa päivittäisestä toiminnasta lasten hyväksi 6
Lapsen oikeuksien sopimus Toimimme YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti Syntymätodistus puuttuu monelta orpolapselta Puuttuva todistus voi olla esteenä lapsen koulutukselle Yhdistyksemme avustaa syntymätodistuksen hankinnassa
Lasten koulunkäynti Suku ottaa yleensä vastuun orvosta lapsesta Lapset asuvat kotona Ohjelman lapset käyvät julkisia kouluja. Alueella on 7 ala-astetta ja 2 ylästetta Ala-aste 7 vuotta Yläaste 4 vuotta Lukio 2 vuotta Koulumaksun lisäksi on maksettava muitakin kuluja Koulupuku on pakollinen Kouluruokaa ei ole 8
Toimintakeskus Omalla tontilla Rakennettu UM:n tuella Keittiö, ruokasali ICT-keskus Pesutilat Toimistorakennus Urheilukenttä Porakaivo
Dzikwa Trustin henkilökunta 2 kenttätyöntekijää kirjanpitäjä IT-opettaja keittäjät vartija siivooja apulaisia vartiokoirat Rex ja Doris 10
Ruokailu toimintakeskuksessa Tarjoamme lapsille päivittäisen ruokailun Kouluruoka on tuntematonta Zimbabwessa 11
Terveydenhoito Lapsille tarjotaan perusterveydenhoitoa ja mahdollisuuksien mukaan myös sairaanhoitoa ja lääkkeitä 12
IT-opetus Annamme lapsille PC-opetusta ICT-luokassa Virallinen ICT-ajokortin opetuslupa 13
Harrastustoiminta Harrastustoimintaan kuuluuvat musiikki, tanssi, teatteri ja urheilu 14
Liikunta Urheilukenttä on ahkerassa käytössä 15
Vapaaehtoistyö Paljon vapaaehtoisia eri aloilta Lasten tukena Tehtävät mm. Tukiopetus Tietotekniikka Terveyskasvatus Ympäristöasiat Myös paikallisia opintoharjoittelijoita
Luontoretkiä lapsille Lapset vierailevat safaripuistoissa ja eläintarhoissa. Villielämiä he eivät ole kaupunkilapsina nähneet luonnossa. Imire Safari Ranch
Metsänistutusprojekti UM:n tuki 2011-13 ja 2014-16 Binduran yliopisto Zimbabwen metsähallitus HY Vitri 60 ha vuokra-alue Metsänistutus Pienviljelyä Taimitarha Tukee lasten ympäristökasvatusta Edullista lähiruokaa yhteisin ponnisteluin
TUOTTOJEN RAKENNE 2015 yhteensä 401 977 6 % 3 % 24 % 12 % 55 % KUMMIMAKSUT AVUSTUKSET JÄSENMAKSUT VARAINHANKINTA UM TUKI METSÄPROJ.
DZIKWAN KULUT 2015 YHT. 390 190 USD 3 % 7 % 4 % 29 % 4 % 53 % Koulunkäynnin tuen kulut Muun tukitoiminnan kulut Ajoneuvo- ja huoltokulut Hallintokulut Henkilöstökulut Toimintakeskuksen ylläpito ja muut kulut
Kummit toiminnan tukena Keskeisenä tehtävänä on saada kummeja, jotka vuotuisella kummimaksulla tukevat nimettyä lasta ja toimintaa yleisesti Kummi voi myös vierailla Zimbabwessa ja tavata lapset
APUASI TARVITAAN Tule yleiskummiksi Yleiskummi tukee 150 :n vuosimaksulla kaikkien lasten tukitoimintaa, kuten ruokailua, terveydenhoitoa, ICT-opetusta ja kulttuuritoimintaa Maksun voi myös suorittaa 10 * 15
Koulujen taksvärkkikeräys Voit kohdistaa tukesi tiettyyn toimintaan tai antaa yleistä tukea jota käytetään hetken tarpeen mukaan Päivittäinen ruoka lapselle 20 / kk Lääkärissä käynti + lääkkeet n 20 / kerta Safaripuistossa vierailu 20 / lapsi Elokuvalippu 1,50 / lapsi Muu harrastus 20 50 / lapsi
Yhdistyksellämme on n. 450 jäsentä, tule mukaan toimintaan Suurin osa kummeista ovat suomalaisia Yhdistyksemme vastaa suurimmasta osasta varainkeruusta Muita tukijoita on pohjoismaissa, Saksassa, Englannissa ja Skotlannissa Yhdistyksen vuosikokous 2016
Tule mukaan tukemaan! Maksut vuonna 2016: Jäsenmaksu 40 Lapsen kummimaksu ala-aste 380 yläaste 510 lukio 680 Yleiskummi 150 Voit tukea myös valitsemallasi summalla jotakin toimintoa: ruokailua, terveydenhoitoa, tukiopetusta tai kulttuuritoimintaa Katso www.zim-orvot.org
Facebook Ajankohtaisia kuulumisia voit seurata Facebookissa
Lisätietoja: www.zim-orvot.org Lisää tietoa toiminnasta löydät koti- ja Facebooksivuiltamme, vuosikertomuksesta, kummikirjeistä, projektin vetäjiltä ja hallituksen jäseniltä.
Yhteystiedot Zimbabwen Aids-orvot ry Oili Wuolle & Seppo Ainamo Döbelninkatu 3 A 10 00260 Helsinki - oili.wuolle@gmail.com www.zim-orvot.org - zim-orvot@hotmail.com Pankkitili: FI76 1745 3000 0616 40 - SWIFT/BIC: NDEAFIHH Rahankeräyslupa POL 2015-1543 voimassa 1.5.2015-30.4.2017 Projektinvetäjät Seppo ja Oili tekevät Zimbabwessa vapaaehtoistyötä