SOK-YHTYMÄ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 1
TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Maailmantaloudessa oli poikkeuksellisen vahva nousujakso vuosina 2004 07. Globaali keskikasvu oli 4,8 prosenttia. Vuoden 2007 lopulla kasvu alkoi hidastua ja kuluvana vuonna kasvu jääneekin vajaaseen 4 prosenttiin. Kasvun hidastumisen taustalla ovat Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta alkaneet rahoitusmarkkinoiden häiriöt, jotka heijastuvat epäluottamuksena ja yksityisen kulutuksen vähentymisenä. Yhdysvaltojen taantuma hidastaa talouskasvua teollisuusmaissa. Kehittyvien talouksien, kuten Kiinan ja Venäjän, vahva kasvu tukee maailmatalouden kokonaiskasvua. Viime vuonna euroalueen talous pysyi kohtuullisessa 2,6 prosentin kasvussa. Tänä vuonna kasvun arvioidaan hidastuvan 1,8 prosenttiin. Vientiä jarruttavat kansainvälisen kysynnän vähentyminen ja vahva euro. Euroalueen kotimainen ja kehittyvien maiden voimakas kysyntä ovat kompensoineet tilannetta. Vahvasti kehittynyt työllisyys on ollut keskeisessä asemassa kysynnän säilyttäjänä. Jatkossa maailmankaupan hidastuminen, kallis öljy, kallis ruoka, lainaehtojen kiristyminen ja asuntomarkkinoiden vaikeudet heikentävät taloutta. Alkuvuodesta euroalueen inflaatio on kiihtynyt yli 3 prosenttiin. Sen seurauksena EKP nosti heinäkuun alussa ohjauskoron 4,25 prosenttiin. Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 4,5 prosenttia Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan. Kuluvalle vuodelle bruttokansantuotteelle on ennustettu alle 3 prosentin kasvua. Talouden kasvun oletetaan olevan hitaimmillaan vuoden keskivaiheilla ja virkistyvän loppuvuodesta. Kansantalouden suhdannenäkymiin liittyy edelleen paljon epävarmuustekijöitä. Yritysten suhdannenäkymät ovat viilentyneet aiemmasta, mutta tilannetta kuvataan edelleen kohtuulliseksi. Teollisuusyritykset saivat alkuvuonna vähemmän tilauksia kuin edellisellä neljänneksellä, mutta lähikuukasina tilausten määrän ennakoidaan lähtevän loivaan kasvuun. Palvelualan yritykset uskovat myynnin jatkavan tasaista kasvua. Hyvä työllisyyskehitys on jatkunut alkuvuonna. Tammi kesäkuussa työllisiä oli keskimäärin 54 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko vuoden työttömyysasteen arvioidaan olevan 6,2 prosenttia. Kuluttajien luottamusindikaattori on ollut laskusuuntainen kesästä 2007 alkaen. Alkuvuodesta 2008 lähtien lukema on jäänyt pitkäaikaisen keskiarvon alapuolelle. Luottamuksen heikentyminen ei alkuvuonna vaikuttanut kuluttajien ostoskäyttäytymiseen. Luottamusindikaattorin lasku kiihtyi kesällä. Yksityisen kulutuksen arvioidaankin hidastuvan hiukan edellisten vuosien nopeasta kasvuvauhdista. Kotitaloudet ovat osin rahoittaneet kasvanutta kulutustaan velkaantumalla. Tänä vuonna ostovoiman kasvu perustuu hyvään työllisyyteen ja palkkojen nousuun. Toisaalta inflaation kiihtyminen heikentää osaltaan ostovoimaa. Vähittäiskaupan myynnin kehitys on kuitenkin ollut vahvaa ja Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan toukokuun loppuun mennessä myynnin arvo kasvoi 9,1 prosenttia. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kasvu päivittäistavarakaupassa oli 10,7 prosenttia ja tavaratalokaupassa 7,8 prosenttia toukokuun loppuun mennessä. Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden myynti kasvoi 10,1 prosenttia toukokuun loppuun mennessä. Tavaratalokaupassa kehitys oli 9,2 prosenttia. Kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan myynnin kasvu oli huhtikuun loppuun mennessä 12,4 prosenttia. Toimialan laskeva hintakehitys jatkui edelleen. Rautakaupan myynnin arvo kasvoi 7,6 prosenttia. Pukeutumisen ja jalkinekaupan kasvu oli 5,9 prosenttia. Huonekalukauppa kasvoi 11,8 prosenttia. Urheilukaupan myynnin kasvu oli 4,4 prosenttia. Huhtikuun loppuun mennessä polttoaineiden vähittäiskaupan myynnin arvo nousi 8,0 prosenttia kohonneiden hintojen takia. Myynnin määrä laski 4,2 prosenttia. Autokauppa kasvoi 6,9 prosenttia ensimmäisellä vuosikolmanneksella. Maatalouskaupan kokonaiskysyntä on kasvanut alkuvuonna muun muassa kohonneen viljanhinnan johdosta. Tuotantopanosten kauppa on sujunut paremmin kuin viime vuoden vastaavana aikana. Konekaupassa kysyntä on ollut kovaa, joten toimitusajat ovat venyneet pitkiksi ja osasta tuotteista on ollut pulaa. Puutarhakauppa on jatkanut kasvuaan. Hotelli-, matkailu- ja ravintola-alan myynnin arvo kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5 prosenttia. Pääosa kasvusta tuli myyntihintojen noususta volyymin säilyessä lähes viime vuoden tasolla. Hotellien majoitusmyynti kasvoi 7,5 prosenttia tammimaaliskuussa. Ravintolatoiminnassa kasvu painottui ruokaravintoloihin. Lähiajan näkymät Talouden näkymät ovat selvästi heikommat kuin vuosi sitten. Talouden kansainvälinen heikkeneminen on jatkunut alkuvuonna. Rahoitusmarkkinoiden kriisi, globaali inflaatio, korkojen nousu ja riski asuntomarkkinoiden alamäen jatkumisesta Yhdysvalloissa ja muutamissa Euroopan maissa uhkaavat pitkittää matalasuhdannetta. Suomen lähiajan tilanne on tyydyttävä. Kasvu meillä jatkuu euroaluetta voimakkaampana. Hyvä työllisyyden kehitys tukee kuluttamista. Kuluttajien heikentynyt luottamus ei ole Suomessa vielä juurikaan vaikuttanut varsinaiseen kuluttamiseen. Baltiassa talouden kasvu on hidastumassa. Viron talouden ennakoidaan kasvavan vuoden 2008 aikana 1,0 ja Latvian 0,5 prosenttia. Liettuassa kasvuksi ennakoidaan 5,5 prosenttia. Yksityisen kulutuksen kasvuksi arvioidaan Virossa 0,4, Latviassa -0,5 ja Liettuassa 5,8 prosenttia. Kuluttajahintojen odotetaan nousevan Virossa ja Liettuassa noin 10 prosenttia ja Latviassa yli 17 prosenttia. Venäjän talouden ennustetaan kasvavan 7,0 prosenttia vuonna 2008. Yksityisen kulutuksen kasvuksi ennustetaan 11,5 prosenttia ja kuluttajahintojen nousuksi 13,5 prosenttia. S-ryhmän kehitys 1.1. 30.6.2008 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän kotimaan vähittäismyynti tammi kesäkuussa oli 5 679,6 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 13,6 prosenttia. Lähialueiden vähittäismyynti mukaan luettuna myynti oli 5 777,0 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 13,0 prosenttia. 2
S-ryhmän vähittäismyynti liiketoiminta-alueittain (sisältää lähialueiden myynnin) Milj. euroa ± % ed.v. S-marketit 1 573 11,0 Prismat 1 263 15,0 Salet ja Alepat 365 13,8 Muut market-toimipaikat 17-10,0 Marketkauppa yhteensä 3 218 12,6 Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 802 32,8 Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa 194 2,8 Matkailu- ja ravitsemiskauppa 405 7,3 Auto- ja autotarvikekauppa 427-11,1 Maatalouskauppa 724 21,4 Muut yksiköt 7-3,4 Yhteensä 5 777 13,0 S-ryhmässä oli kesäkuun lopussa 1 567 toimipaikkaa, kun niitä oli 1 501 edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Alueosuuskauppojen lukumäärä 30.6.2008 oli 22 ja paikallisosuuskauppojen 13. S-ryhmän yritysten bonusmyynti oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3 691,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 15,6 prosenttia. Bonusmyynnin osuus koko S-ryhmän myynnistä oli 65,0 prosenttia (63,9 %). Asiakasomistajille maksettiin bonusta 147,1 miljoonaa euroa, jossa kasvu edelliseen vuoteen oli 25,3 miljoonaa euroa (20,8 %). Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi tammi kesäkuussa 47 384 uutta jäsentä ja niiden kokonaisjäsenmäärä oli kesäkuun lopussa 1 746 332. SOK-YHTYMÄN TOIMINTA 1.1. 30.6.2008 SOK:n toiminta SOK on SOK-yhtymän emoyhteisö. SOK:n tehtävänä on sääntöjensä mukaan S-ryhmän keskusliikkeenä edistää ja kehittää osuuskauppojen ja muiden S-ryhmään kuuluvien yhteisöjen toimintaa, ohjata ja valvoa ryhmän kokonaisvoimavarojen tehokasta käyttöä sekä valvoa S-ryhmän ja sen eri osien toimintaa ja etuja. SOK vastaa S-ryhmän strategisesta ohjauksesta. Sen tehtävät muodostuvat ketjuohjaus-, asiakasomistaja- ja markkinointipalvelujen sekä muiden ryhmä- ja konsernipalvelujen tuottamisesta S-ryhmän yrityksille sekä näihin palveluihin ja muuhun S-ryhmän toimintaan liittyvästä kehittämistoiminnasta. S-ryhmän liiketoiminnan kannalta keskeisiä palveluita ovat lisäksi hankintapalvelut, vuokrauspalvelut ja teollisuuden suoraan ketjuyksiköille toimittamien tavaroiden valikoima- ja laskutuspalvelut. Valtakunnallisten ja alueellisten tytäryhtiöidensä kautta SOK monipuolistaa asiakasomistajille suunnattua palvelutarjontaa S-ryhmässä tehtyjen päätösten mukaisesti. Lisäksi SOK harjoittaa tytäryhtiöidensä kautta marketkauppaa ja hotelliliiketoimintaa sekä Baltian alueella että Pietarissa. Konsernirakenteen muutokset Katsauskauden muutokset SOK osti 1.1.2008 tytäryhtiöltään Maan Auto Oy:ltä tämän tytäryhtiön Automaa Oy:n koko osakekannan. SOK perusti tammikuussa 2008 kaksi uutta tytäryhtiötä, SOK Real Estate Int. Oy:n ja SOK Retail Int. Oy:n. Lisäksi SOK perusti tammikuussa 2008 uuden tytäryhtiön UAB Prisma LT:n Liettuaan marketkaupan harjoittamista varten. SOK Retail Int. Oy perusti 4.3.2008 Pietariin tytäryhtiön, OOO Prisman. Ensimmäinen Prisma Superstore avattiin kesäkuussa Pietarin ydinkeskustaan. SOK Real Estate Int. Oy perusti maaliskuussa kaksi tytäryhtiötä Pietariin, OOO Real Estate Managementin ja OOO Real Estate 1:n. SOK:n hallitus hyväksyi 13.2.2008 Tapiolan Sokos Oy:n liiketoiminnan myynnin Helsingin Osuuskauppa Elannolle 1.1.2009. Suomen Rehu Oy:n tytäryhtiön Rehu Eesti Oü:n toiminta on lakkautettu maaliskuussa 2008. Lännen Rehu Oy sulautui emoyhtiöönsä Suomen Rehu Oy:öön 30.4.2008. SOK on hankkinut kesäkuussa omistukseensa 25 prosentin osuuden yhteispohjoismaisen hankintayhteenliittymä Coop Tradingin osakkeista. Coop Trading A/S vastaa päivittäistavaroiden ja päivittäistavarakaupassa myytävien non food -tuotteiden hankinnasta Pohjoismaiden osuuskaupoille. Osakekaupan myötä Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Suomen osuuskaupat omistavat kukin yhtiöstä neljänneksen. Merso Oy, Niittypolun Sijoitus Oy, Ruokaykkönen Oy ja Inter- Spar Oy fuusioituivat Suomen Spar Oy:öön 30.6.2008. Katsauskauden jälkeiset muutokset SOK myi 1.7.2008 osakkuusyhtiö Elielin Pysäköinti Oy:n osakkeet Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle. SOK Real Estate Int. Oy perusti heinäkuussa 2008 tytäryhtiö OOO Real Estate 2:n Pietariin. Liikevaihto SOK-yhtymän liiketoiminta on jaettu operatiivisen seurannan mukaisiin kauppa- ja pankkitoiminnan segmentteihin. Kauppatoiminta on edelleen jaettu toimialaa kuvaaviin segmentteihin. Kauppatoiminnan tietoina esitetään kaikki muu liiketoiminta pankkitoimintaa lukuun ottamatta. Kauppatoiminnan liikevaihto 1.1. 30.6.2008 oli 4 376 miljoonaa euroa, jossa oli lisäystä 16,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihdon kasvu 619 miljoonaa euroa aiheutuu pääosin hankintatoiminnan segmenttiin kuuluvan polttonestekaupan kasvusta sekä palvelutoiminnan segmenttiin kuuluvan osuuskauppojen tavarahankintaan liittyvän OVT-laskutuksen kasvusta. Ulkomaisen liiketoiminnan osuus kauppatoiminnan liikevaihdosta oli 2,0 prosenttia eli 87 miljoonaa euroa. Pankkitoiminnan liikevaihto oli 12 miljoonaa euroa (pankkitoiminta käynnistyi lokakuussa 2007). 3
SOK-yhtymän operatiivinen liikevaihto segmenteittäin ± ed. v. 1.1. 30.6. 1.1. 30.6. % 2008 2007 Marketkauppa 72 62 16,6 Matkailu- ja ravitsemiskauppa 127 117 8,9 Auto- ja autotarvikekauppa 182 238-23,6 Maatalouskauppa 589 492 19,8 Hankintatoiminta 2 400 1 917 25,2 Palvelutoiminta 2 918 2 525 15,5 Kauppatoiminnan sisäisten erien eliminointi 1) -1 911-1 593 20,0 Kauppatoiminnan liikevaihto 2) 4 376 3 757 16,5 Pankkitoiminnan liikevaihto 12 0 2 591,1 Kauppa- ja pankkitoiminnan välisten erien eliminointi 2) -2-1 64,4 SOK-yhtymä yhteensä 4 387 3 757 16,8 1) Eliminoinnit sisältävät segmenteille allokoimattomien liiketoimintojen liikevaihdon (Suomen Spar Oy:n sekä Tapiolan Sokoksen liikevaihdon) sekä kauppatoiminnan segmenttien välisten liiketapahtumien eliminoinnit. Segmenttien väliset eliminoinnit sisältävät konsernin sisäistä OVT-laskutusta 1 751 miljoonaa euroa (ed.v. 1 480 milj. ). 2) Kauppatoiminnan operatiivinen liikevaihto eroaa konsernin kauppatoiminnan tuloslaskelman liikevaihdosta 2 miljoonaa euroa kauppa- ja pankkitoiminnan välisistä eliminoinneista johtuen. Kauppatoiminnan liikevaihto Marketkauppa Marketkauppa sisältää Baltiassa harjoitettavan marketkaupan sekä Pietarin ydinkeskustaan kesäkuussa 2008 avatun Prisma Superstoren. Marketkaupan liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 16,6 prosenttia. Matkailu- ja ravitsemiskauppa Sokotel Oy:n matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta 6,6 prosenttia. Tähän vaikuttivat uusina kohteina viime vuoden elokuussa Helsingissä avatut Sokos Hotel Albert ja kuluvan vuoden huhtikuussa avattu Sokos Hotel Aleksanteri. Loppukeväällä taloustilanteen epävarmuuden kasvu on näkynyt toimialan kysynnän hidastumisena. Saman suuntauksen odotetaan jatkuvan myös loppuvuonna. Tallinnassa hotellitoimintaa harjoittavan AS Sokotelin liikevaihto laski viime vuodesta muuttuneen markkina- ja kilpailutilanteen myötä ollen 7,2 miljoonaa euroa. Hotellitoimintaa Pietarissa harjoittavan OOO Sokotelin liikevaihto oli 4,5 miljoonaa euroa. Hotellitoiminta Pietarissa alkoi vuoden 2008 alussa. Auto- ja autotarvikekauppa SOK-yhtymän auto- ja autotarvikekaupan liikevaihto Suomessa laski edellisestä vuodesta 11,9 prosenttia. Liikevaihdon muutos heijastelee autoveromuutoksen aiheuttamaa hintojen laskua ja pääosin liiketoiminnan rakennemuutoksista seuranneiden toimintakatkosten aiheuttamaa Peugeot-myynnin negatiivista kehitystä. Henkilöautojen kokonaismarkkina tammi kesäkuussa oli 88 182 kappaletta, jossa oli kasvua 13,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Alkuvuoden markkinoita kasvatti oleellisesti edellisen vuoden lopulla tehty autoverouudistus ja sen aiheuttama rekisteröintien siirtymä vuodelle 2008. Peugeot-henkilöautojen myynti laski kokonaismarkkinakehityksen vastaisesti 13,1 prosenttia, ja markkinaosuus laski 5,3 prosentista 4,0 prosenttiin. Pakettiautojen kokonaismarkkinat olivat 9 055 kappaletta, jossa oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna 6,0 prosenttia. Peugeot-pakettiautojen myynnin lasku oli markkinakehitystä voimakkaampaa, markkinaosuus laski 3,4 prosentista 2,9 prosenttiin. Autokaupan kehittäminen on SOK-yhtymässä voimakkaan panostamisen kohteena. Maatalouskauppa Maatalouskaupan liikevaihto kasvoi 19,8 prosenttia. Voimakkaaseen kehitykseen vaikuttivat keskeisesti viljan ja tuotantotarvikkeiden markkinahintojen kasvu sekä Suomen Rehu Oy:n siirtyminen konserniyhtiöksi kesällä 2007. Rautakaupan myynti jäi edellisen vuoden tasolle johtuen yleisestä markkinatilanteen heikentymisestä. Hankintatoiminta Hankintatoiminta koostuu Inex-konsernin harjoittamasta päivittäis- ja erikoistavaroiden hankinta- ja logistiikkapalvelujen tuottamisesta, Intrade Partners Oy:n harjoittamasta käyttötavaroiden hankinta- ja logistiikkapalveluista sekä polttonesteiden hankintayhtiö North European Oil Trade Oy:stä. Inex-konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 1 096,9 miljoonaa euroa. Liikevaihto oli 10,0 prosenttia alkuvuotta 2007 suurempi ja 5,0 prosenttia suunniteltua tasoa parempi. Inex-konsernin emoyhtiön Inex Partners Oy:n liikevaihto oli 960,5 miljoonaa euroa ja tytäryhtiö Meira Nova Oy:n 140,7 miljoonaa euroa. Inex Partners Oy:llä kasvu tuli etenkin tuoretuotteiden hyvästä myynnin kehityksestä. Meira Nova Oy:n asiakasryhmistä kasvoivat hyvin ABC-ketju ja julkinen sektori. Intrade Partners Oy:n liikevaihto tammi kesäkuussa 2008 oli 354,6 miljoonaa euroa, joka on 15,0 prosenttia edellisvuotta ja 6,1 prosenttia suunniteltua suurempi. Liikevaihdon kehitys on ollut erityisen hyvä Prisma-ketjussa (+23 %) ja Agrimarket-ketjussa (+25 %). Polttonesteiden hankintayhtiö North European Oil Trade Oy:n harjoittaman polttonestekaupan liikevaihto kasvoi 54,7 prosenttia edellisvuodesta johtuen toiminnan laajentumisesta ja öljytuotteiden kallistumisesta. Palvelutoiminta Palvelutoiminta sisältää osuuskauppojen tavarahankintaan liittyvän OVT-laskutuksen sekä SOK:n S-ryhmän yksiköille tuottamista palveluista syntyvän liikevaihdon. OVT-laskutus oli 2 769 miljoonaa euroa ja se on kasvanut edellisvuodesta 373 miljoonaa euroa pääosin osuuskauppojen myynnin kasvun seurauksena. 4
Pankkitoiminnan liikevaihto S-Pankki kasvoi voimakkaasti alkuvuonna. Talletuskanta kasvoi reiluun 1,4 miljardiin euroon ja pankki sai noin satatuhatta uutta asiakasta. Visallisia S-Etukortteja oli katsauskauden päättyessä yli sadallatuhannella osuuskaupan asiakasomistajalla. Taloudellisten lukujen valossa ensimmäinen täysi toimintavuosi käynnistyi ennakoidusti. Katsauskaudella pankkitoiminnan liikevaihto oli 12,4 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisia lukuja edelliseltä vuodelta ei ole saatavilla, koska pankkitoiminta käynnistyi loppuvuodesta 2007. Liikevaihdosta 10,5 miljoonaa euroa muodostui korkokatteesta. Korkotuotot syntyivät pääasiassa sijoituksista raha- ja pääomamarkkinoille ja korkokulut asiakkaille maksettavista talletusten koroista. Luotonmyönnöstä kertyvät korkotuotot kasvoivat katsauskaudella tasaisesti, mutta olivat kokonaisuudessaan vielä vähäiset. Korkokatteen hyvää kehitystä edesauttoivat ottolainaustaseen voimakas kasvu ja korkotason yleinen kehitys. Pääasiassa korttiliiketoiminnasta muodostuvan nettopalkkiotuoton osuus pankkitoiminnan liikevaihdosta oli 1,4 miljoonaa euroa. Pankkitoiminnan liikevaihto sisältää nettokorkotuottojen ja nettopalkkiotuottojen lisäksi pankkitoiminnan hallintopalvelutuotot. Tulos SOK-yhtymän tulos ennen veroja oli tammi kesäkuussa 12,6 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava tulos oli 47,6 miljoonaa euroa. Tuloksen pienentyminen johtui muun muassa edellisvuotta pienemmistä myytävissä olevien sijoitusten myyntivoitoista, jotka on esitetty osana liiketoiminnan muita tuottoja. SOK-yhtymän operatiivisen tuloksen laskennassa segmenteittäin on käytetty suomalaisen kirjanpitolainsäädännön mukaisia arvostuksia. SOK-yhtymän operatiivinen tulos segmenteittäin 1.1. 30.6. 1.1. 30.6. 2008 2007 Marketkauppa -0,9-0,2 Matkailu- ja ravitsemiskauppa -4,8 0,3 Auto- ja autotarvikekauppa -4,0-3,6 Maatalouskauppa 9,4 8,9 Hankintatoiminta -0,2 3,9 Palvelutoiminta 7,8 11,0 Kauppatoiminnan sisäisten erien eliminointi 1) -3,5-6,5 Kauppatoiminnan operatiivinen tulos 3,9 13,7 Pankkitoiminnan operatiivinen tulos -4,7-2,4 SOK-yhtymä yhteensä -0,7 11,3 1) Eliminoinnit sisältävät Tapiolan Sokoksen operatiivisen tuloksen sekä kauppatoiminnan segmenttien väliset eliminoinnit. SOK-yhtymän operatiivinen tulos ennen veroja -0,7 miljoonaa euroa täsmäytetään SOK-yhtymän tulokseen ennen veroja +12,6 miljoonaa euroa. Operatiivisen tuloksen ulkopuolisia eriä ovat muun muassa osuus osakkuusyritysten tuloksista, myyntivoitot ja -tappiot, liiketoiminnan muut tuotot ja kulut sekä arvonalentumiset. Kesäkuussa 2008 myyntivoittoja ja tappiota oli 5,2 miljoonaa euroa, liiketoiminnan muita tuottoja ja kuluja 4,4 miljoonaa euroa sekä muita eriä 3,8 miljoonaa euroa. Kauppatoiminnan operatiivinen tulos Marketkauppa Marketkauppa sisältää Baltiassa harjoitettavan marketkaupan sekä Pietarissa kesäkuussa 2008 aloitetun marketkaupan. Marketkaupan operatiivinen tulos oli hieman viimevuotista alhaisempi johtuen lähinnä Pietarissa kesäkuussa avatun uuden Prisman käynnistyskuluista. Matkailu- ja ravitsemiskauppa Suomessa matkailu- ja ravitsemiskauppaa harjoittavan Sokotel Oy:n operatiivinen tulos oli myynnin positiivisesta kehityksestä johtuen hieman edellisen vuoden vastaavaa ajankohtaa parempi. Kustannustason ennustettua suurempi nousu, toukokuussa alkanut kysynnän hidastuminen sekä alkuvuonna avattujen uusien yksiköiden käynnistyskustannukset rasittivat tulosta. Virossa hotellitoimintaa harjoittavan AS Sokotelin operatiivinen tulos pieneni edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna johtuen liikevaihdon laskusta. Lisäksi kilpailutilanne Virossa kiristyi sekä asiakasmäärät vähenivät. Pietarissa tänä vuonna aloittaneen hotellitoimintaa harjoittavan OOO Sokotelin tulos jäi suunnitellusta hotellihankkeiden viivästymisen vuoksi. Kokonaisuudessaan matkailu- ja ravitsemiskaupan tulosta rasittivat voimakkaasti hotelli- ja ravintolatoimintaan Venäjällä tehdyt panostukset. Auto- ja autotarvikekauppa Auto- ja autotarvikekaupan operatiivinen tulos Suomessa oli edellisen vuoden tasolla mutta suunniteltua alempi johtuen sekä ennakoitua heikommasta myynnin kehityksestä että liiketoiminnan rakennemuutoksista aiheutuneista kustannuksista. Vähittäiskaupan tulosta rasittivat Vantaan ja Herttoniemen Ford-jälleenmyyntipisteiden rakentaminen sekä Espoon Peugeotja Ford-liiketoimintojen yhdistämisestä aiheutuneet toimintakatkokset ja näihin liittyvät kertaluonteiset kulut. Maahantuonnin operatiivinen tulos oli selkeästi viimevuotista parempi huolimatta liikevaihdon laskusta. Maatalouskauppa Kasvaneen liikevaihdon seurauksena maatalouskaupan operatiivinen tulos oli hieman edellistä vuotta parempi. Hankkija-Maatalous Oy:n operatiivinen tulos oli tammi kesäkuussa suunnitellun mukainen. Suomen Rehu-konsernin operatiivinen tulos tammi kesäkuussa oli hieman suunniteltua heikompi. Hankintatoiminta Inex-konsernin sekä Intrade Partners Oy:n operatiiviset tulokset olivat alkuvuoden osalta suunniteltua ja viime vuoden tasoa alhaisempia. Heikentyneeseen tuloskehitykseen vaikutti molempien 5
osalta myyntikatteen aleneminen. Inex Partners Oy:n tytäryhtiön Meira Nova Oy:n kiinteät kulut puolestaan ylittivät suunnitellun tason. Polttonesteiden hankintayhtiö North European Oil Trade Oy:n operatiivinen tulos parani hiukan edellisvuodesta johtuen hyvästä liiketoiminnan kehityksestä. Yhtiön operatiivinen tulos oli suunnitellulla tasolla. Palvelutoiminta Palvelutoiminnan operatiivinen tulos oli edellisvuotta alhaisempi ylittäen kuitenkin suunnitellun tuloksen. Edellisvuotta alhaisempi tulos aiheutui pääosin osinkotuottojen pienenemisestä. Pankkitoiminnan operatiivinen tulos Käynnistysvaiheen panostukset näkyivät pankkitoiminnan operatiivisessa tuloksessa, joka oli ennakoidusti 4,7 miljoonaa euroa negatiivinen. Katsauskauden aikana pankki kasvatti voimakkaasti etenkin asiakaspalveluhenkilöstön määrää, jotta asiakaspalvelua haitanneilta ruuhkilta vältyttäisiin jatkossa. Investoinnit ja realisoinnit SOK-yhtymän investoinnit olivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 39,6 miljoonaa euroa (ed.v. 60,5 milj. ). Merkittävimmät kohteet olivat Coop Trading A/S:n osakkeiden hankinta ja panostukset hotelli- ja market-toimialoille erityisesti Pietarin alueella. Katsauskauden realisoinnit olivat 5,9 miljoonaa euroa (ed.v. 72,4 milj. ) valtaosan ollessa kiinteistörealisointeja. Rahoitus Kauppatoiminta SOK-yhtymän kauppatoiminnan maksuvalmius pysyi alkuvuoden aikana hyvänä. Kauppatoiminnan likvidit kassavarat ja rahamarkkinasijoitukset olivat kesäkuun lopussa 264,6 miljoonaa euroa. Lisäksi kauppatoiminnalla oli pitkäaikaisia sitovia luottolimiittejä käyttämättöminä 320,0 miljoonaa euroa. Kauppatoiminnan korolliset velat, 515,6 miljoonaa euroa, ovat pääasiassa vuokrasopimusten aktivointiin sekä osamaksu-, leasingja myyntilimiittirahoitukseen liittyviä velkoja sekä lyhytaikaisia velkoja osuuskaupoille. Kauppatoiminnan korolliset nettovelat olivat kesäkuun lopussa 250,9 miljoonaa euroa (257,9 milj. euroa 31.12.2007). Gearing- tunnusluvun arvo oli 44,1 prosenttia (47,6 %). Kauppatoiminnan omavaraisuus oli 27,5 prosenttia (25,6 %). Kauppatoiminnan rahoitustuotot ja -kulut tammi kesäkuulta olivat nettona 4,4 miljoonaa euroa kulua sisältäen vuokrasopimusten aktivointiin liittyviä velkojen korkokuluja 5,8 miljoonaa euroa. Pankkitoiminta S-Pankin talletuskanta jatkoi alkuvuonna voimakasta kasvua. Henkilöasiakastalletukset kasvoivat katsauskaudella 377,0 miljoonaa euroa ollen katsauskauden päättyessä yhteensä 1 364,4 miljoonaa euroa. Näistä avistaehtoisilla tileillä oli 952,7 miljoonaa euroa ja määräaikaistileillä 411,7 miljoonaa euroa. Yritystalletuksia oli yhteensä 59,1 miljoonaa euroa. Pankin talletuskanta oli katsauskauden päättyessä yhteensä 1 423,5 miljoonaa euroa. Pääomiaan pankki sijoitti valtaosin raha- ja pääomamarkkinoille. Katsauskauden päättyessä saamistodistuksia oli yhteensä 1 351,3 miljoonaa euroa, joista keskuspankkirahoitukseen oikeuttavia saamistodistuksia oli 688,5 miljoonaa euroa. Pääasiassa luottokorttisaamisista sekä tili- ja käyttöpääomalimiittisaamisista muodostuva Saamiset yleisöltä -erä oli yhteensä 76,3 miljoonaa euroa. Kasvua vuodenvaihteesta oli 80,4 prosenttia. Henkilöstö SOK-yhtymän kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä oli katsauskauden 1.1. 30.6.2008 aikana 8 260 henkeä. Kesäkuun lopussa SOK-yhtymän henkilömäärä oli 10 288, josta SOK:n henkilöstöä oli 1 006 (9,8 %) ja tytäryhtiöiden 9 282 (90,2 %) henkeä. Ulkomailla yhtymän henkilöstöstä työskenteli katsauskauden lopussa 1 606 (15,6 %) henkeä. Edellisen vuoden loppuun verrattuna henkilömäärä kasvoi 1 399:llä (15,7 %) ja edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 706 hengellä (7,4 %). SOK-yhtymän henkilömäärän kasvuun katsauskauden kuluessa vaikutti normaalin liiketoiminnan kasvun lisäksi myös S-Pankin toiminnan alkaminen syksyllä 2007 sekä OOO Prisman ja OOO Sokotelin liiketoiminnan käynnistyminen Pietarissa. Myös kevään aikana palvelukseen tulleet kesätyöntekijät kasvattivat henkilöstömäärää. Muutoksia SOK:n hallinnossa SOK:n hallituksen uusina jäseninä aloittivat 1.1.2008 Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Arttu Laine sekä Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Määttä. SOK:n hallituksesta jäivät pois vuoden 2008 alusta toimitusjohtaja Kuisma Niemelä ja kauppaneuvos Esko Hakala. Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät SOK-yhtymässä toteutetaan jatkuvaa, koko organisaation kattavaa riskienhallintaa SOK:n hallituksen vahvistamien S-ryhmän riskienhallintapolitiikan ja riskienhallintastrategian mukaisesti. Alkuvuoden aikana on kiinnitetty erityistä huomiota SOK:n Pietarin liiketoiminnan riskienhallintaan. Riskejä on tunnistettu ja analysoitu strategisiin tavoitteisiin ja operatiiviseen toimintaan liittyen. Tavoitteena on hallita erityisesti uuden liiketoiminnan käynnistämiseen liittyvät riskitekijät. Myös S-Pankin toimintaan liittyviä riskejä sekä uuden käyttötavarakaupan logistiikkakeskuksen hankeriskejä on tarkasteltu kokonaisvaltaisesti. Toiminnan suunnitteluun ja hankkeisiin liittyvän riskienhallinnan kehittämistä on edelleen jatkettu. Lisäksi yhtymän vakuutusturvaan liittyen on alkuvuonna toteutettu laaja selvitys. Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät liittyvät yleisen talouskehityksen muutoksiin, henkilöstön saatavuuteen sekä Pietarin ja Baltian uusien liiketoimintojen käynnistämiseen. Nähtävissä ei kuitenkaan ole sellaisia todennäköisiä riskitekijöitä, joiden toteutumisella olisi merkittävää vaikutusta SOK-yhtymän tulokseen tai liiketoimintaan yleisesti. Tunnistetuissa riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia alkuvuonna. Raportointikaudella hallituksen tietoon ei ole tullut yhtymän tuloksen kannalta merkittäviä vahinkoja. 6
Yksityiskohtaisempi selvitys riskienhallintapolitiikasta on esitetty vuoden 2007 tilinpäätöksessä hallituksen toimintakertomuksen yhteydessä sekä rahoitusriskien osalta tilinpäätöksen liitetiedoissa. Merkittävimmät ympäristönäkökohdat ja niihin liittyvät toimenpiteet on esitetty S-kanavan verkkosivuilla julkaistussa S-ryhmän vastuullisuuskatsauksessa. Oikeudenkäynnin perusteella suoritettavat korvaukset Korkein oikeus muutti 10.3.2008 antamallaan tuomiolla Helsingin hovioikeuden vuonna 2006 antamaa, SOK:n ja YIT-Yhtymä Oyj:n välistä SOK:n entisen Vilhonkadun pääkonttorin urakkariitaa koskevaa tuomiota. Korkein oikeus hyväksyi osan SOK:n vaatimuksista, minkä takia YIT palautti SOK:lle viivästyskorkoineen 5,0 miljoonaa euroa. Palautuksella oli tammi kesäkuun 2008 tulokseen ennen veroja 3,5 miljoonan euron positiivinen vaikutus. Loppuvuoden 2008 näkymät SOK-yhtymän koko tilikauden liikevaihto tulee kasvamaan viime vuoteen verrattuna yhtymän uusien liiketoimintayksiköiden myötä. Toisaalta liiketoiminnan voimakas laajeneminen lähialueilla myös rasittaa tulosta. Toimialojen loppuvuoden tulosarvioiden perusteella odotetaan kuitenkin koko vuoden operatiivisen tuloksen olevan edellisvuotta parempi. Yhtymän tulos ennen veroja tullee olemaan edellistä vuotta heikompi edellisen vuoden suurista myytävissä olevien sijoitusten myyntivoitoista johtuen. Helsingissä 21.8.2008 SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNTA Hallitus 7
OSAVUOSIKATSAUS Konsernin tuloslaskelma, IFRS Kauppatoiminnan liikevaihto Pankkitoiminnan liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Osuus osakkuusyritysten tuloksista (+/-) Tulos ennen veroja Tuloverot (+/-) Kauden voitto Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle 1.1. 30.6.2008 1.1. 30.6.2007 4 374,1 3 756,5 12,4 0,0 13,2 39,7-4 036,7-3 439,1-165,4-147,1-34,4-29,9-145,8-132,3 17,5 47,8-4,9-0,6 0,0 0,5 12,6 47,6-5,3-9,9 7,3 37,7 4,5 36,4 2,8 1,3 8
Konsernitase, IFRS VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Sijoituskiinteistöt Aineettomat hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Pitkäaikaiset rahoitusvarat Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut lyhytaikaiset korottomat saamiset Lyhytaikaiset korolliset saamiset Lyhytaikaiset sijoitukset Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä Myytävissä olevien toimintojen varat Varat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Osuuspääoma Sidotut rahastot Kertyneet voittovarat Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Lisäosuuspääoma Pitkäaikaiset korolliset velat Pitkäaikaiset korottomat velat Varaukset Laskennalliset verovelat Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset korolliset velat Lyhytaikaiset korottomat velat Ostovelat Varaukset Tilikauden verovelka Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä Myytävissä olevien toimintojen velat Oma pääoma ja velat yhteensä 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007 339,3 341,1 335,4 71,6 81,5 74,0 145,4 146,0 148,7 21,6 19,0 16,6 105,0 171,4 112,0 28,7 22,2 23,3 711,5 781,2 710,0 319,4 314,6 355,7 699,4 656,0 636,3 136,2 17,1 102,1 1 552,6 458,6 1 103,7 130,1 135,3 285,0 2 837,7 1 581,7 2 482,8 0,0 53,1 87,0 3 549,2 2 416,0 3 279,9 107,3 95,0 107,3 29,1 19,4 19,2 394,1 391,5 395,0 530,5 506,0 521,5 18,0 17,5 15,8 548,5 523,5 537,4 16,8 16,8 16,8 252,3 340,2 283,9 23,0 17,3 22,7 28,9 5,8 7,9 29,5 18,9 24,5 350,7 399,1 355,9 1 684,9 595,9 1 332,8 232,3 193,1 294,9 728,3 672,5 703,0 0,0 0,0 4,7 4,6 10,0 5,8 2 650,1 1 471,5 2 341,2 0,0 21,9 45,5 3 549,2 2 416,0 3 279,9 9
Konsernin rahavirtalaskelma, IFRS LIIKETOIMINTA Liikevoitto Oikaisut liikevoittoon Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Lyhytaikaisten saamisten lisäys (-) / vähennys (+) Lyhytaikaisten sijoitusten muutos Maksetut korot ja muut rahoituskulut Saadut korot ja muut rahoitustuotot Saadut osingot liiketoiminnasta Maksetut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta INVESTOINNIT Ostetut tytäryhtiöosakkeet Muun käyttöomaisuuden ostot Myydyt tytäryhtiöosakkeet Muun käyttöomaisuuden myynnit Muiden pitkäaikaisten sijoitusten muutos Myytyjen ja hankittujen tytäryhtiöiden likvidit varat Saadut osingot investoinneista Investointien rahavirta RAHOITUS Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten velkojen lisäys (+) / vähennys (-) Osuuspääoman lisäys Maksetut osuuspääoman korot Muu oman pääoman vähennys Rahoituksen rahavirta Rahavarojen nettomuutos, lisäys (+) / vähennys (-) Rahavarat tilikauden alussa Valuuttakurssien muutosten vaikutus Rahavarojen nettomuutos Rahavarat tilikauden lopussa 1.1. 30.6.2008 1.1. 30.6.2007 17,5 47,8-3,7-26,1 8,7-136,4 22,6-114,7-30,7 4,4 0,0 17,5-14,7-24,5 38,7 13,2 0,1 0,1-6,2-0,5 9,7-104,5 0,0-36,1-39,6-24,4 0,0 28,4 5,9 44,0 0,1 0,0 0,0 1,5 0,2 1,5-33,5 14,9 0,0 0,0-30,5-3,0 355,6-106,5 0,0 0,0-9,6-8,6 0,0 0,0 315,5-118,1 291,8-207,7 1 381,4 751,8 0,0 0,0 291,8-207,7 1 673,1 544,1 Oikaisut liikevoittoon Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myyntivoitot (-) ja tappiot (+) Poistot ja arvonalentumiset Pankkitoiminnan korkoryhmittely Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua Käyttöpääoman muutos Liikesaamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Korottomien velkojen muutos -5,2-37,3 34,4 29,8-11,2 0,0-21,7-18,6-3,7-26,1 44,0-87,2 34,9-4,8-70,2-44,3 8,7-136,4 10
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, IFRS Osuuspääoma Käyvän arvon rahasto Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Vararahasto Hallintoneuvoston käyttörahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Yhteensä Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Oma pääoma 1.1.2007 (IFRS) Muuntoerot Käyvän arvon rahaston muutos Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotulot Kauden voitto Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Siirto vararahastoon Osuuspääoman ja lisäosuuspääoman korko Muut muutokset Vähemmistöosuuden muutos 30.6.2007 95,0 0,8 16,9 0,1-0,0 365,4 478,3 16,7 495,0-0,2-0,2-0,2 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0-0,2 0,0-0,2-0,2 36,4 36,4 1,3 37,7 0,0 0,0 0,0 0,0-0,2 36,4 36,3 1,3 37,5 1,6-1,6 0,0 0,0-8,6-8,6-8,6 0,1 0,1 0,1 0,0-0,5-0,5 95,0 0,8 18,5 0,1-0,2 391,7 506,0 17,5 523,5 1.1.2008 Muuntoerot Edellisen tilikauden virheen korjaus Käyvän arvon rahaston muutos Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotulot Kauden voitto Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Osuuspääoman ja lisäosuuspääoman korko Muut muutokset Vähemmistöosuuden muutos 30.6.2008 107,3 0,7 18,5 0,1-0,1 395,1 521,5 15,8 537,4-0,6-0,6-0,6 4,4 4,4 4,4 9,9 9,9 9,9 0,0 9,9 0,0 0,0-0,6 4,4 13,6 13,6 4,5 4,5 2,8 7,3 0,0 9,9 0,0 0,0-0,6 8,9 18,2 2,8 21,0-9,6-9,6-9,6 0,4 0,4 0,4 0,0-0,6-0,6 107,3 10,6 18,5 0,1-0,7 394,8 530,5 18,0 548,5 11
Tuloslaskelman ja taseen laadintaperiaatteet Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamisja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n (Osavuosikatsaukset) vaatimuksia. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin viimeisimmässä tilinpäätöksessä. SOK -yhtymä on alkanut soveltaa 1.1.2008 alkaen IAS 39 -standardin (Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen) mukaista suojauslaskentaa osaan sähköjohdannaisista. Tämä osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. Uudistettujen tai muutettujen IFRS-standardien sekä tulkintojen soveltaminen Seuraavilla 1.1.2008 voimaan tulleilla IFRS-standardeilla ja tulkinnoilla ei ole merkitystä tähän osavuosikatsaukseen eikä tulevaan tilinpäätökseen 2008: IFRIC 11 IFRS 2 Group and Treasury Share Transacions IFRIC 12 Service Consession Arrangements IFRIC 14 IAS 19 The Limit on a Defined Benefit Asset, Minimum Funding Requirements and their Interaction Vuonna 2007 hyväksyttyä IAS 23 Vieraan pääoman menot -standardin muutosta konserni tulee soveltamaan 1.1.2009. Standardissa tarkemmin määritellyn pitkän valmistusajan vaativan hyödykkeen hankintamenoon tulee sisällyttää myös vieraan pääoman menoja. Konsernin arvion mukaan muutoksella ei ole olennaista vaikutusta konsernin tulevaan tilinpäätökseen. Myöskään seuraavalla 1.7.2008 voimaantulevalla muutoksella ei todennäköisesti tule olemaan merkittävää vaikutusta konsernin tulevaan tilinpäätökseen. IFRIC 13 Customer Loyalty Programmes Arrangements Täsmäytyslaskelma SOK-yhtymä laati ensimmäisen IFRS-konsernitilinpäätöksen tilikaudella 1.1. 31.12.2007. Aikaisemmat konsernitilinpäätökset laadittiin suomalaisen laskentakäytännön (FAS) mukaisesti. Seuraavassa on esitelty pääasialliset laadintaperiaatteiden muutosten vaikutukset katsauskauden vertailuvuoden tulokseen 1.1. 30.6.2007 sekä taseeseen 30.6.2007. Muut IFRS-siirtymän vaikutukset on esitetty tilinpäätöksessä 31.12.2007. Kauden 1.1. 30.6.2007 tuloksen täsmäytyslaskelma Kauden voitto, FAS IFRS oikaisut IAS 17 Vuokrasopimukset IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen IAS 38 Aineettomat hyödykkeet IAS 12 Tuloverot IFRS oikaisut yhteensä Emoyhtiön omistajien voitto Oman pääoman täsmäytyslaskelma Oma pääoma, FAS IFRS:n käyttöönoton vaikutus IAS 12 Tuloverot IAS 17 Vuokrasopimukset IAS 38 Aineettomat hyödykkeet IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen IFRIC 2 Lisäosuuspääoman luokittelu IFRS oikaisut yhteensä Vähemmistöosuus Oma pääoma, IFRS 35,4-2,1 4,0-1,1 0,1 1,0 36,4 30.6.2007 548,1 10,3-45,0-2,9 12,1-16,8-42,2 17,5 523,5 12
Segmentti-informaatio 30.6.2008 SOK-yhtymä soveltaa segmenttiraportoinnissaan IFRS 8 -standardia. Ylimmän johdon raportointia varten SOK-yhtymän liiketoiminta on jaettu kahdeksaan liiketoimintasegmenttiin. Segmenttijako perustuu toimialajakoon. Operatiivisen tuloksen laskennassa käytetään kotimaisen kirjanpitolain mukaisia arvostuksia. SOK-yhtymän operatiivisessa raportoinnissa varoja ei kohdisteta eikä raportoida käyttöpääomaa lukuunottamatta. Marketkauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Maatalouskauppa Hankintatoiminta Palvelutoiminta Kauppatoiminnan sisäisten erien eliminointi Kauppatoiminta yhteensä Pankkitoiminta Kauppa- ja pankkitoiminnan välisten erien eliminointi Operatiivinen raportointi yhteensä Liikevaihto Operatiivinen tulos Investoinnit Realisoinnit Käyttöpääoma 72,2 127,1 181,6 589,1 2 399,5 2 917,6-1 911,3 4 375,9 12,4-1,8 4 386,5-0,9-4,8-4,0 9,4-0,2 7,8-3,5 3,9-4,7-0,7 2,6 13,9 1,5 3,9 5,5 11,8 0,4 39,6 0,1 0,1 0,0 0,3 5,5 5,9-3,6 5,3 34,9 161,2 15,3-10,7 3,7 206,2-1,9-0,4 203,9 Kauppatoiminnan liikevaihdon täsmäytys Raportoitavien segmenttien operatiivisen laskennan liikevaihto Kauppa- ja pankkitoiminnan väliset eliminoinnit Kauppatoiminnan liikevaihto IFRS Pankkitoiminnan liikevaihdon täsmäytys Raportoitava operatiivisen laskennan liikevaihto Pankkitoiminnan liikevaihto IFRS Tuloksen täsmäytys Raportoitavien segmenttien operatiivinen tulos SOK-yhtymässä operatiivisen tuloksen ulkopuolisia eriä: Osuus osakkuusyritysten tuloksista Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Pakollisen varauksen vähennys Johdannaisten arvostusvoitot ja -tappiot sekä muut erät Muut oikaisut Tulos ennen veroja IFRS 4 375,9-1,8 4 374,1 12,4 12,4-0,7 0,0 5,2 4,4 1,7-0,5 2,6 12,6 Konsernitason lisätiedot, ulkoiset tuotot Kotimaa Ulkomaat Liikevaihto yhteensä Marketkauppa Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Maatalouskauppa Hankintatoiminta Palvelutoiminta Suomen Spar Oy Kauppatoiminta yhteensä Pankkitoiminta Liikevaihto yhteensä 4 299,9 86,6 4 386,5 72,2 6,9 126,9 181,5 528,2 631,9 2 824,7 1,3 4 373,6 12,9 4 386,5 13
Segmentti-informaatio 30.6.2007 SOK-yhtymä soveltaa segmenttiraportoinnissaan IFRS 8 -standardia. Ylimmän johdon raportointia varten SOK-yhtymän liiketoiminta on jaettu kahdeksaan liiketoimintasegmenttiin. Segmenttijako perustuu toimialajakoon. Operatiivisen tuloksen laskennassa käytetään kotimaisen kirjanpitolain mukaisia arvostuksia. SOK-yhtymän operatiivisessa raportoinnissa varoja ei kohdisteta eikä raportoida käyttöpääomaa lukuunottamatta. Marketkauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Maatalouskauppa Hankintatoiminta Palvelutoiminta Kauppatoiminnan sisäisten erien eliminointi Kauppatoiminta yhteensä Pankkitoiminta Kauppa- ja pankkitoiminnan välisten erien eliminointi Operatiivinen raportointi yhteensä Liikevaihto Operatiivinen tulos Investoinnit Realisoinnit Käyttöpääoma 61,9 116,7 237,8 491,6 1 916,7 2 525,2-1 617,9 3 732,1 0,5-1,1 3 731,5-0,2 0,3-3,6 8,9 3,9 11,0-6,5 13,7-2,4 11,3 0,3 12,9 2,7 27,9 7,0 6,2 3,5 60,5 9,1 0,4 62,8 72,4-3,2 3,8 44,1 141,2 53,3 5,4 2,9 247,6-0,4-0,0 247,2 Kauppatoiminnan liikevaihdon täsmäytys Raportoitavien segmenttien operatiivisen laskennan liikevaihto Suomen Spar Oy:n liikevaihto Kauppatoiminnan operatiivinen liikevaihto Kauppa- ja pankkitoiminnan väliset eliminoinnit Kauppatoiminnan liikevaihto IFRS Pankkitoiminnan liikevaihdon täsmäytys Raportoitava operatiivisen laskennan liikevaihto Kauppa- ja pankkitoiminnan väliset eliminoinnit Pankkitoiminnan liikevaihto IFRS Tuloksen täsmäytys Raportoitavien segmenttien operatiivinen tulos SOK-yhtymässä operatiivisen tuloksen ulkopuolisia eriä: Osuus osakkuusyritysten tuloksista Liiketoimintakauppojen myyntituotot Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Arvonalentumispoistot Pakollisen varauksen vähennys Suomen Spar Oy:n operatiivinen tulos ja muut erät Johdannaisten arvostusvoitot ja -tappiot sekä muut erät Muut oikaisut Tulos ennen veroja IFRS 3 732,1 25,1 3 757,2-0,6 3 756,5 0,5-0,4 0,0 11,3 0,5 3,4 33,9 0,8 0,1 2,0-7,0 1,9 0,8 47,6 Konsernitason lisätiedot, ulkoiset tuotot Kotimaa Ulkomaat Liikevaihto yhteensä Marketkauppa Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Maatalouskauppa Hankintatoiminta Palvelutoiminta Suomen Spar Oy Kauppatoiminta yhteensä Pankkitoiminta Liikevaihto yhteensä 14 3 654,2 102,4 3 756,5 61,9 7,1 116,5 237,7 448,5 421,5 2 438,2 25,1 3 756,5 0,0 3 756,5
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet Hankintameno Hankintameno 1.1.2008 Liiketoimintojen yhdistäminen Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintamento 30.6.2008 Kertyneet poistot Kertyneet poistot 1.1.2008 Liiketoimintojen yhdistäminen Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Tilikauden poistot Arvonalentumiset Kertyneet poistot 30.6.2008 Kirjanpitoarvo 1.1.2008 Kirjanpitoarvo 30.6.2008 Aineelliset Sijoitus- Aineettomat hyödykkeet kiinteistöt hyödykkeet 563,5 127,3 271,5 0,0 0,0 0,0 24,5 0,2 10,0-6,6-0,7-0,6 3,1-0,3 3,8 584,5 126,5 284,7-228,1-53,4-122,8 0,0 0,0 0,0 2,1 0,8-4,1-19,2-2,3-12,4 0,0 0,0 0,0-245,2-54,9-139,3 335,4 74,0 148,7 339,3 71,6 145,4 Hankintameno Hankintameno 1.1.2007 Liiketoimintojen yhdistäminen Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno 31.12.2007 Kertyneet poistot Kertyneet poistot 1.1.2007 Liiketoimintojen yhdistäminen Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Tilikauden poistot Arvonalentumiset Kertyneet poistot 31.12.2007 Kirjanpitoarvo 1.1.2007 Kirjanpitoarvo 31.12.2007 525,4 126,9 201,9 66,5 0,0 19,0 43,5 0,4 69,0-76,5 0,0-13,7 4,7 0,0-4,7 563,5 127,3 271,5-201,1-48,1-93,9-201,0 0,0-1,6 209,9 0,0 7,9-34,8-5,3-22,5-1,1 0,0-12,6-228,1-53,4-122,8 324,4 78,8 108,0 335,4 74,0 148,7 15
Vakuudet ja vastuusitoumukset Vastuusitoumukset 30.6.2008 30.6.2007 Muutos 31.12.2007 Annetut pantit ja vastuusitoumukset Velat, joiden vakuudeksi annettu pantteja Muut velat Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo Vakuudeksi annetut pantit yhteensä Velat, joiden vakuudeksi annettu takauksia Lainat rahoituslaitoksilta Annetut takaukset Annetut takaukset yhteensä Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä Lainat rahoituslaitoksilta Kiinnitykset Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä Yleisvakuudet, jotka annettu velkojen vakuudeksi Kiinnitykset Muut annetut vakuudet Pantit Kiinnitykset Takaukset Yhteensä Muiden velasta annetut vakuudet Takaukset osakkuusyritysten velasta Takaukset osuuskauppojen velasta Takaukset muiden velasta Yhteensä Muut muiden puolesta annetut vakuudet Takaukset osuuskauppojen vastuista Yhteensä 1,9 1,9 0,0 1,9 2,2 2,2 0,0 2,2 2,2 2,2 0,0 2,2 6,3 6,7-0,4 3,2 6,3 6,7-0,4 3,2 6,3 6,7-0,4 3,2 0,0 0,0 0,0 0,0 1,0 0,0 1,0 0,0 1,0 0,0 1,0 0,0 15,2 56,2-41,0 15,9 5,7 0,8 4,9 3,3 0,0 0,0 0,0 0,0 228,0 118,8 109,1 219,0 233,6 119,7 114,0 222,3 0,0 0,0 0,0 0,0 11,4 13,7-2,3 11,6 0,3 12,0-11,7 0,3 11,6 25,7-14,0 11,9 0,5 0,5 0,0 0,5 0,5 0,5 0,0 0,5 Lisäksi SOK on antanut tukikirjeet SOK-Takaus Oy:n myöntämille takauksille. Tukikirjeiden määrä 30.6.2008 oli 120,2 miljoonaa euroa. 16
Tunnusluvut SOK-yhtymän tunnusluvut Liikevaihto, Liikevoitto, % liikevaihdosta Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta Omavaraisuusaste, % Gearing, % 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007 4 386,5 3 756,5 7 812,9 17,5 47,8 57,8 0,4 1,3 0,7 12,6 47,6 51,6 0,3 1,3 0,7 15,5 21,8 16,7 49,5 69,2 45,6 Konsernin tuloslaskelma ja tase jakautuvat pankkitoimintaan sekä kauppatoimintaan seuraavasti: Kauppatoiminnan liikevaihto Pankkitoiminnan liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Osuus osakkuusyritysten tuloksista (+/-) Tulos ennen veroja Tuloverot (+/-) Kauden tulos Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Varat Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Vaihto-omaisuus Saamiset Rahavarat Varat yhteensä Oma pääoma ja velat Oma pääoma Varaukset Velat Oma pääoma ja velat yhteensä Kauppatoiminta Pankkitoiminta 30.6.2008 30.6.2008 4 376,4 12,4 13,2 0,0-4 036,7 0,0-162,0-3,4-32,6-1,8-134,0-11,8 24,3-4,6-4,4-0,2 0,0 0,0 19,9-4,7-5,3 0,0 14,6-4,7 11,8-4,7 2,8 0,0 540,6 15,6 21,6 0,0 319,4 0,0 782,0 84,3 429,2 1 418,1 2 092,9 1 518,0 568,9 42,0 26,1 2,8 1 497,8 1 473,2 2 092,9 1 518,0 17
Tunnusluvut Kauppatoiminnan tunnusluvut Omavaraisuusaste, % Gearing, % 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007 27,5-25,6 44,1-47,6 Pankkitoiminnan tunnusluvut Vakavaraisuussuhde, % 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007 10,3-9,2 Tunnuslukujen laskentakaavat Omavaraisuusaste, % = oma pääoma yhteensä x 100 % taseen loppusumma - saadut ennakot Gearing, % = korolliset velat - rahavarat x 100 % oma pääoma yhteensä Vakavaraisuussuhde, % = omat varat yhteensä x 8 % omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä 18