Seniorit iloista ikääntymistä Porvoon kansalliset seniorit ry Toiminta- KALENTERI 2016 36. Toimintavuosi Kokoontumispaikka Seurakuntakoti, Lundinkatu 5
Porvoon kansalliset seniorit ry Toimintamme tarkoitus on edistää eläkeläisten ja ikääntyvien henkisten ja fyysisten tarpeiden tyydyttämistä. Haluamme edistää seniorien sosiaalista kanssakäymistä ja tukea aktiiviseen ja turvalliseen ikääntymiseen liittyviä toimenpiteitä. Toimimme alueellamme eläkeläisten ja ikääntyvien edunvalvojana, sekä pidämme yhteyttä alueen muihin eläkeläisyhdistyksiin. Yhdistyksen toiminta on puolueisiin sitoutumatonta. Toimintaamme ohjaavat liiton hyväksymät arvot: elämänmyönteisyys, suoraselkäisyys, vastuu itsestä ja muista, itsensä ja toisten arvostaminen sekä perinteiden kunnioittaminen. Tärkeimpinä toimintamuotoina kevät- ja syyskaudella ovat parillisten viikkojen tiistaitapaamiset, useat harrastuskerhot, matkat ja retket kotimaassa ja ulkomaille. Porvoon kansalliset seniorit ry on Uudenmaan kansallisen senioripiiri ry:n ja Kansallisen senioriliitto ry:n paikallisyhdistys, jonka jäsenmäärä joulukuun 2015 alussa oli 279. Yhdistyksen jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa. Jäsenetuna on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Patinalehti. Hallitus 2015 Puheenjohtaja Hilkka Knuuttila 050 577 2393 hilkka@knuuttila.fi Varapuheenjohtaja Irmeli Hoffrén 040 778 6107 irmeli.hoffren@pp.inet.fi Taloudenhoitaja Jukka Kostiainen 050 380 8803 kostiaiset@gmail.com Jäsensihteeri Maritta Jokinen 040 040 3041 marittattjokinen@gmail.com Emännät Hilkka Piipponen 040 583 4199 hilkka.piipponen@hotmail.fi ja Irmeli Hoffrén 040 778 6107 irmeli.hoffren@pp.inet.fi Salivastaava Tuula Wiertz 040 879 0226 t.wiertz@hotmail.com Hallituksen jäsen Martti Aalto 050 593 8589 martti.aalto@pp.inet.fi Tuomo Kankkunen 040 503 4095 tuomo.kankkunen@pp4.inet.fi Risto Mieskonen 040 049 0900 risto.mieskonen@pp.inet.fi Toimihenkilöt Matkat, kulttuuri Jorma Koistinen 040 055 5809 jorma.e.koistinen@gmail.com Tiedotus ja kotisivut Pekka Knuuttila 040 020 9360 pekka@knuuttila.fi Hallituksen sihteeri Tuula Ripatti 040 547 6894 tuula.ripatti@fimnet.fi
Jäsentilaisuudet Seurakuntakodissa Lundinkatu 5 Ti 12.1. Etelä-Suomen kartanoista Birgitta Stjernvall-Järvi Ti 26.1. Kirja ja Lettupannu Omaelämäkerta Maijaliisa Dieckmann Ti 9.2. Kevätkokous Kulttuuripalveluja ikäihmisille Susann Hartman Ti 23.2. Kaukopartion hyökkäys Muurmannin radalle tammikuussa 1942 Raine Narva Ti 8.3. Aikuisiän diabetes (2-tyypin diabetes) Irmeli Hoffrén Ti 22.3. Onko Suomi venäläinen? Heikki Hakamies Ti 5.4. Perintö- ja testamenttiasioista Julle Keihänen Ti 19.4. Pyhiinvaellustie Santiago de Compostelaan Jose Miguel Ti 3.5. Porvoon kansallinen kaupunkipuisto Anne Rihtniemi-Rauh Ti 12.5. Virkistyspäivä / Seniorikävely Haikkoossa Ti 6.9.2016 Ti 20.9.2016 Ti 4.10.2016 Ti 18.10.2016 Ti 1.11.2016 Ti 15.11.2016 Ti 29.11.2016 Ti 13.12.2016 Kevätkaudella 26.1.2016 ja syyskaudella 20.9.2016 tiistaisen jäsentapaamisen paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Kerhotoiminta Allasjumppa Omenamäen palvelukeskuksessa Vetäjä: Pirkko Koskinen 040 557 2655 Allasjumppa pidetään maanantaisin joka toinen viikko klo 14.30-15.30. Omenamäen palvelukeskuksessa alkaa suuri remontti syksyllä 2016, joten syksyn osalta paikka ja aikataulu on vielä avoin? Ma 18.1. Ma 12.9. Ma 1.2. Ma 26.9. Ma 15.2. Ma 10.10. Ma 29.2. Ma 24.10. Ma 14.3 Ma 7.11. Ma 11.4. Ma 21.11. Ma 25.4. Haikko Ma 9.5. Haikko Boccia- kerho Lundintalossa, Aleksanterinkatu 11_ Vetäjä: Erkki Riski 040 0494934 e.riski@pp.inet.fi Boccia- kerho kokoontuu kerran kuussa tiistaisin klo 14.00-16.00, myös kirjallisuuspiirin päivinä. Ti 5.1. Ti 23.8. Ti 2.2. Ti 13.9. Ti 1.3. Ti 11.10. Ti 29.3. Ti 8.11. Ti 26.4. Canasta-kerho Lundintalossa, Aleksanterinkatu 11 Vetäjä: Marja-Leena (Milli) Anttonen 040 854 9230 milli.anttonen@gmail.com, Canasta-kerho kokoontuu kerran kuussa tiistaisin klo 14.00-16.00. Ti 5.1. Ti 23.8. Ti 2.2. Ti 13.9. Ti 1.3. Ti 11.10. Ti 29.3. Ti 8.11. Ti 26.4.
Kerhotoimintaa Golf-kerho Vetäjä: Osmo Kekkonen 0400 88 2505 osku.kekkonen@gmail.com Kuukausipelipäivä alkaen klo 10.00 Virvikin golfkentällä Ma 9.5. Ma 6.6. Ma 4.7. Ma 1.8. Ma 29.8. Ma 5.9. Vierailujen aikataulut tarkentuvat myöhemmin 24.5. Piirin Golf-päivä Loviisassa, Rönnas golf Ti 26.7.2016 Seniori Patina golf-kilpailu Kulloonkylässä, järjestää Kanta-Helsingin kansalliset seniorit. Kirjallisuuspiiri Lundintalossa, Aleksanterinkatu 11 Vetäjä: Liisa Fellman-Paul 050 345 6689 liisa.fellman@nic.fi Kirjallisuuspiiri kokoontuu kerran kuussa tiistaisin klo 14.00-16.00. Ti 19.1. Ti 30.8. Ti 16.2. Ti 27.9. Ti 15.3. Ti 25.10. Ti 12.4. Ti 22.11 Ti 10.5. Kirjoittajapiiri_ Vetäjä: Maijaliisa Dieckmann 040 506 2032 ml.dieckmann@pp.inet.fi Kerran kuukaudessa. Tapaamispaikka ilmoitetaan erikseen. Ti 27.1. Ti 24.2. Ti 23.3. Ti 20.4. Kuntosaliryhmä Vetäjä: Anneli Vänttinen 050 540 6000 ritvaanneli.vanttinen@gmail.com Porvoon kansallisten seniorien oma kuntosaliryhmä kokoontuu Kunto- Wernerissä Mannerheiminkatu 20 (toinen kerros). Kerhon varsinainen kokoontumisaika on torstaisin klo 13, mutta voit itse myös valita, minä päivänä käyt salilla, kunhan valitset päiväajan 10-15 väliltä. Tule innolla mukaan kohottamaan kuntoasi ja vedä mukaasi muitakin omasta terveydestään ja jaksamisestaan kiinnostuneita kavereita.
Kerhotoimintaa Lounastapaaminen Vetäjä: Tuula Wiertz 040 879 0226 t.wiertz@hotmail.com Joka kuukauden viimeinen perjantai klo13. Tapaamispaikka ilmoitetaan erikseen. Ilmoittautumiset joka kerta lounasemäntä Tuula Wiertzille. Luontokerho Luontokerho kokoontuu kuukauden viimeisenä maanantaina. Tapaamispaikka ilmoitetaan erikseen. Ilmoittautumiset joka kerta erikseen luontokerhon vetäjille. Vetäjät: Irmeli Hoffrén 040 778 6107 irmeli.hoffren@pp.inet.fi Hilkka Piipponen 040 583 4199 hilkka.piipponen@hotmail.fi Arja Kostiainen 044 282 8685 kostiainenarja33@gmail.com Muistikerho Vetäjä: Anneli Vänttinen 050 540 6000 ritvaanneli.vanttinen@gmail.com Muistikerho aloittaa uutena kerhona vuoden alusta Pe 8.1. (huom! 10-12) Pe 16.9. Pe 22.1.. Pe 30.9. Pe 5.2. Pe 14.10. Pe 19.2. Pe 28.10. Pe 4.3. Pe 11.11. Muita tapahtumia 30.3.2015 Uudenmaan piirin sääntömääräinen kevätkokous Keravalla 12.5.2016 Virkistyspäivä / seniorikävely Haikkoossa 24.5.2016 Piirin Golf-päivä Loviisassa, Rönnas golf 8.6.2016 Kesäpäivä Porvoossa, Uudenmaan kansallisen senioripiirin 23.11.2015 Uudenmaan piirin sääntömääräinen syyskokous Tuusulassa 11.12.2015 Kirkkopyhä Länsi-Vantaalla, Myyrmäen kirkko