Football and pulla first impressions of Finland Hi everyone! I m Chiara and I m 17. I m going to stay here in Finland for 10 months. I m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps. I like the place I live in because it s very close to the Lake Como and the mountains so in winter it s possible to go skiing. I go to school in another town near mine of about 20 000 people. Right now I m in my fourth year of high school and, after two years, I ll finally be able to go to university! I like school because I enjoy both studying and meeting friends. I m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps. My Italian family includes, my mom Maria and my dad Loredano: I love them, they re great and supportive. To tell the truth, I ve already been in Finland with my family but we ve just visited Helsinki. Now I ve been here for two months already and I swear that every single day is wonderful and incredible. I just love this country!
Here in Finland I live in a small village called Jokela of about 6000 people but I go to school in Järvenpää. My host family is lovely! I have my host mom Jaana, my dad Juho and two little brothers: Santeri, who is ten years old, and Juuso, who is seven. I really like the whole family, they re great and they get me involved in everything. The boys are fantastic and they both love football so, sometimes, we play it all together even though I m really bad at it. Differences between Italy and Finland As I mentioned, I like going to school. The Finnish school system is completely different from the Italian one. In Finland I usually start school at 8:15 or 9:45 and I finish it at 14:20 or 15:50. Each lesson lasts for 75 minutes and between each lesson there s a break of 15 minutes. Moreover, around 11:00 to 11:40 I have lunch in Areena and the food is quite good. In Italy, instead, my days last from 8 to 13. Each lesson is about 60 minutes long and we just have one break of 10 minutes. We have lunch at home. We go to school also on Saturdays! Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk! Talking about food, I can tell that my favourite one is pulla, a traditional Finnish sweet and I really would like to learn how to make them! Moreover, Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk! Another difference you may notice in Finland is the weather: starting from November it s usually dark, but with the snow everything is different and I m really looking to it! I m also waiting for February which
is the coldest month of the whole year, or so I m told. I really want to try to survive with -20 or even -25. Anyway, I m so excited to be in this beautiful place for still eight months and to know and learn something more about this beautiful country and Finnish people who are absolutely kind and available any time I need help! Chiara, 24th October Painostava hiljaisuus? Taas yksi kiinnostavalta tuntuva ihminen, mutta enpä uskalla mennä juttelemaan. Mitä jos tilanne muuttuukin tosi kiusalliseksi ja osaan puhua pelkästä säästä taas? Miksi oikeastaan edes ajattelen tätä, miksen vain voi mennä ja avata suutani?
Koska olen niin hiljainen. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: Niitä, jotka voivat tavata uusia ihmisiä päivittäin tuntematta oloaan miksikään muuksi kuin energiseksi. Niitä, jotka näkevät kaikessa vain mahdollisuuksia, eivätkä ajattele juurikaan, mitä muut heistä ajattelevat. Tällaisista ihmisistä on helppo pitää, he ovat mukavia ja hauskoja ja heihin tutustuu nopeasti. He löytävät toisensa. Sitten on taas niitä hiljaisia. Niitä, jotka istuvat yksin. Niitä, jotka miettivät onko uusi tilanne uhka vai mahdollisuus. Niitä, jotka ajattelevat ehkä liikaakin kaikkea omassa kuplassaan. He saattavat olla ihan mukavia, kun heihin tutustuu, mutta se ei ole niin helppoa, koska porukassakin he ovat niin hiljaa. Heihin ei tunnu saavan kontaktia. Väitän kuitenkin, että molemmanlaisiin ihmisiin kannattaa tutustua. Me tarvitsemme niitä puheliaita ystäviä, joiden kanssa on hauskaa, mutta myös niitä, jotka oikeasti kuuntelevat silloin kun puhumme heille (heidänkin kanssa voi kuitenkin olla hauskaa). Kun tutustut tuohon hiljaiseen ihmiseen, hän saattaa vaikuttaa kiusaantuneelta, ja se saa sinutkin kiusaantuneeksi, mutta usko vain, hän on sisällään vielä jännittyneempi kuin sinä. Joku on vihdoinkin avannut suunsa ja tullut juttelemaan juuri hänelle. Tämä on ihme, tämä on mahdollisuus, jota ei saa hukata. Mutta sitten keskustelu tyrehtyy ja molemmat seisotte hiljaa. Voi ei, pilasin taas kaiken, hän saattaa ajatella. Mutta jatka vain rohkeasti, uudelta hiljaiselta ystävältäsi menee vain hieman kauemmin päästä luontevasti mukaan keskusteluun kuin sinulta. Myöhemmin tulette samaa matkaa kaverisi juhlista. Molemmat olette iloisia ja hyvällä tuulella. Ilma on vielä kaunis ja
sinä kysyt haluisiko uusi ystäväsi tulla kanssasi vielä hetkeksi luoksesi. Hän kieltäytyy kohteliaasti, vaikka hänellä on ollut aidosti hauskaa. Nyt kun juhlat ovat ohi, hän kuitenkin haluaa vain mennä kotiin ja viettää loppuiltansa yksin kuunnellen vaikka Beethovenin Kuutamosonaattia (eivät he kaikki kuitenkaan kuuntele Beethovenia). Sellaisia he ovat. Mutta ilman heidänlaisiaan ei olisi ehkä koskaan syntynyt vaikkapa suhteellisuusteoriaa, sillä Albert Einsteinkin kuului tällaisiin hiljaisiin ihmisiin. Uudella, hiljaisella ja asioita pohtivalla ystävälläsi voi olla sinulle vielä paljon annettavaa. Katsokaa, meillä on hauskaa! Loputtoman hauskat Snapchat-mystoryt illoista kavereiden kanssa ulkona. Täydellinen Instagram-feed taiteellisen nimimerkin alla. Pikku Kerttulin touhut liutana äidin Facebookissa; varma Nobel-voittaja tiedossa. Ah, täydellinen elämä, vai? Yleensä suurentelemme asioita sosiaalisessa mediassa. Haluamme toisten saavan täydellisen kuvan elämästämme. Blogeissa kauniit, muokatut kuvat shoppailureissun ostoksista tai huippu onnistuneesta treenistä saattavat olla vain puoli totuutta. Näemme harvemmin postauksia elämän pohjanoteerauksista tai epäonnistumisista. Milloin viimeksi näit tuttusi päivittävän ripulistaan tai siitä, ettei hän ole käynyt koko viikonloppuna ulkona, koska ei ole päässyt sängystä ylös. Faktana voimme todeta, ettei täydellistä elämää ole olemassakaan. Aina ei ole hauskaa. Oikeassa elämässä emme
muokkaa kuvaamme täydelliseksi tai suodata sitä filtterin läpi. Sosiaalisessa mediassa teemme näin lähes aina. Ei, en välttämättä halua lukea vatsataudistasi Facebookista. Blogiteksteistä ja Youtube-videoista tulee vain niin usein sellainen olo, että kaikkien muiden elämä on pelkkää lempeää merituulta ja surffaajapoikia. Tässä tilanteessa oma navetanhajulta tuntuva elämä Järvenpäässä vaikuttaa pelkästään säälittävältä. Pitäisiköhän panostaa enemmän Instagram-seinäni kuvien yhteensopivuuteen? Ehkä olisin samalla onnellisempi. Huomaan pyytäväni kavereitani yllättävän usein menemään hauskaan hetkelliseen asentoon tai tilanteeseen uudestaan, jotta saan siltä illalta hienon kuvan Instagramiin. Se häiritsee. Mikä välttämätön tarve minulla on näyttää muille, että meillä on hauskaa? Se vie ilon pois siitä hetkestä. Eikä päivästä tule välttämättä yhtään parempi, vaikka mystory olisi pullollaan videoita todisteeksi siitä, kuinka minulla on siisti elämä ja hauskoja kavereita. Välillä tuntuu, että yhteisessä illanvietossa tärkeämmäksi muodostuvat hyvät kuvat muille jaettavaksi kuin yhdessä vietetty aika. Elämän ensi prioriteetteina ei kuitenkaan pitäisi olla cool somepersoona. Lenkkipolun raikas ilma on varmasti virkistävä ilman siitä pakon alla Snapchatiin päivittämistäkin. Kavereiden kanssa kännykän voi rauhassa hylätä nurkkaan: ei tästä ole pakko tiedottaa sosiaaliseen mediaan. Se tapahtui oikeasti, ilman todistelua muulle maailmalle. Kyllä, voit olla cool myös ilman kuvaa joka kahvilakäynniltä tai illalta ulkona. Jos jatkuva sosiaalisessa mediassa elämän paranteleminen ei sinua haittaa, ei ongelma ole tämän näköinen. Voihan siitäkin tulla vaikka hetkeksi iloiseksi. Sinun viileä tarinasi villissä verkossa. Minä totean, että huomaan itseni liian usein todistelemassa sosiaalisessa mediassa elämäni ruusuisuutta. Siistiä on myös yhdessä perheen tai kavereiden kanssa vietetty ilta, hyvä ruoka ja hauskat tarinat, ilman yhtään pakollista somepäivitystä.
Kohta tämänkin kolumnin kirjoittaa robotti Joukko lumalinjalaisia kävi Teknolgia 15 messuilla Helsingin messukeskuksessa tutustumassa automaatioalaan. Robotteja, koneita ja ties mitä antureita oli moneen lähtöön jopa niin paljon, että heräsi kysymys: riittääkö töitä tulevaisuudessa myös ihan meille ihmisille? Näin tulevana abiturienttina pitäisi jatko-opintosuunnitelmien olla jo loppusuoralla. Monivaiheisen pähkäily- ja nopanheittoprosessin tiimellyksessä on kokonaan unohtunut, jos oma tulevaisuuden ammatti onkin koulusta valmistuessa lähes täysin automatisoitu ja töitä ei täten löydykään. Valitsemalla mahdollisimman akateeminen ura on kai mahdollisuuksia välttyä tältä, mutta työpaikasta voi oikeasti kilpailla robotti pian useammassakin yrityksessä. Työnhaussa tämä tuottanee ongelmia etenkin suppeammin koulutetuille. Pääministeri luottaa suomalaiseen automaatioosaamiseen. Vielä pitkään automatisaatio tulee koskemaan lähinnä vain hyvin tylsiä ja konemaisia toimintoja, kuten pakettien
lajittelua tai tuotteiden valmistusta tehtaissa. Tulevaisuudessa toivoisin kuitenkin näkeväni myös paljon monimutkaisempia järjestelmiä täysin automatisoituna itsestään ajavat autot ovat jo siirtyneet suunnittelupöydiltä todellisuuteen, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi automatisoitu juna? Ainakaan nykyisenkaltaisia säästöpaineita ei robottikonnareihin ja kuljettajiin kohdistuisi. Nykyisen hallituksen nokkamies näkeekin automatisaatiossa suuria mahdollisuuksia, jos ei junissa niin ainakin perinteisessä teollisuudessa. Tuotanto voitaisiin siirtää halpamaista takaisin Suomeen, mikä hyödyttäisi erityisesti pieniä yrityksiä. Kokonainen tehdas voisi siis pyöriä muutaman ihmisen voimilla, mutta hetkinen, lyhyelläkin matematiikalla tajuaa työpaikkojen määrän tässä esimerkissä vähenevän. Kaikkien alalla toimivien mielestä asia on toisinpäin, mutta ei pääministeri Juha Sipilälläkään Teknologia 15 messujen puheessa ollut tarjota täysin vedenpitäviä ehdotuksia. Työttömien määrässä voidaan siis nähdä aluksi nousua, mutta ratkaisuna lienee vain sopeutua ja hankkia uusi ammatti tai alkaa kehittää niitä robotteja itse. Vaikka tarinat vanhusten kanssa juttelevista hoitajaroboteista jäävätkin vielä tiedelehtiin ja itsestään kulkevat junat busseihin kypsyneen lukiolaisen haaveeksi, voivat hurjimmatkin kuvitelmamme muuntua yllättäen todeksi. Sitä ennen automatisaatio, robotisaatio, tai mikä tahansa muu Twitterissä hyvältä näyttävä muotisana tulee tavalla tai toisella uudistamaan jokaisen ammattia. Onhan pohjimmiltaan kyse vain siitä, että ihmiset siirtävät laiskuuksissaan töitään muille, tässä tapauksessa koneille. Ja jos ajattelit välttyä koneellistumiselta hankkiutumalla kirjailijaksi, olet turvassa vain hetken: nykyisestä Wikipediastakin yli puolet on koostettu ilman ihmisajattelua.
Kesäkuntoon 2015 Olen laskenut jo muutaman kuukauden ajan päiviä kesään. 29. toukokuuta on merkitty jokaiseen kalenteriini, ja puhelimestani löytyy laskuri, josta voin tarpeen tullen vilkaista jäljellä olevien päivien määrän. Edessä häämöttävän rantakauden innoittamana monet tankkaavat proteiinia ja nostavat rautaa päästäkseen siihen kuuluisaan kesäkuntoon. Sitä minäkin toivon itselleni ja muille. Tosin kyseessä saattaa olla hieman erilainen kesäkunto kuin mistä sosiaalisessa mediassa kuhistaan. Lukiosta voi selvitä rennoilla jaksoilla ja kutakuinkin ilman stressiä. Tai sitten lukujärjestyksen voi klikkailla täpötäyteen erilaisia kursseja ja juosta katumuksen kourissa omiin jalkoihinsa kompastellen velvollisuuksiaan karkuun. Tiedän esimerkkejä kummastakin tyypistä itse lukeudun enemmän tai vähemmän jälkimmäiseen porukkaan. Kun melkein kymmenen kuukautta paahtaa kurssitöiden äärellä ja tekee läksyjä yömyöhään, kesäloma maistuu makeammalta ja tuntuu ansaitummalta kuin lapsuuden lauantaikarkit. Siksi onkin tärkeää, ettei koulun loputtua jää liian iso vaihde päälle vaan osaa nollata ja ottaa kaiken irti kymmenen viikon vapaudesta. Tässä ovatkin minun ohjeeni ensi kesää varten. 1. Juo kahvia maun takia.kouluaamuisin silmäni eivät avaudu ilman vähintään yhtä kahvikupillista. Kesällä univelat saa kuitenkin nukkua pois eikä aamukahvia tarvitse hörpätä yhdellä kulauksella. 2. Pysähdy hetkeen. Lämmin mutta raikas tuulenvire, pehmeät sadepäivät, iäti paistava aurinko. Kesä on ihmeitä täynnä en halua
jäädä niistä paitsi. 3. U n o h d a aika.lomalla viikonpäivät menettävät merkityksensä, kun ei tarvitse jatkuvasti odotella perjantaita. Kesällä maanantaillekin voi antaa mahdollisuuden. 4. Syö paljon jäätelöä.väittäisin kesäkuntoon pääsyn olevan melkein mahdotonta ilman jäätelöä. Toivottavasti jäätelön vihollisilla on toimiva vaihtoehto b valmiina. 5. Kulje omia polkujasi. Viimeinen ohjeeni on myös kaikista tärkein. Älä jumiudu ennalta määrättyihin kaavoihin. Hylkää tarpeen tullen neljä ensimmäistä sääntöä, mutta pysy uskollisena viidennelle. Spontaani mieli on kevyt. Loma ei ole enää kaukana, vain muutama hassu päivä erottaa minut siitä. Olen valmis heittämään kuluneen vuoden kirjat kaapin perälle ja unohtamaan niiden olemassaolon. Olen valmis nukkumaan puoleenpäivään ja uimaan hieman liian viileässä järvivedessä. Kesäkunto 2015 olen valmis sinua varten. Pala kakkua Lukio on kuin kakku. Jos sitä syö liikaa kerralla, iskee pahoinvointi ja täytyy oksentaa. Toisaalta lautanen pitäisi saada tyhjäksi ennen kuin ruoka-aika, usein kolme vuotta, päättyy. Lopussa ei suinkaan jää ruokalevolle sijaa, vaan pitäisi jaksaa vielä pestä ainakin neljän ylioppilasaineen likatiskit. Valkolakki on monelle lopulta aikamoinen hikilakki, jos opiskelun ottaa tosissaan. On tutkittu juttu, että kaikista Suomen opiskelijoista juuri lukiolaiset kokevat koulunkäynnin
rankimmaksi. Olen lukenut, että lukiolaistytöillä on riski saada burn out alta parikymppisenä, ja lukioiden pojat muuttuvat kyynisiksi eivätkä enää jaksa välittää. Omat havaintoni kakun äärellä eivät todista toista. Kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnellapuhumisen uskotaan auttavan ahdistukseen. Vaan tämänpä kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnella. Jos lukiolainen antaa ymmärtää olevansa väsynyt, ovat repliikit sinähän olet vasta lukiossa ja kovasta maailmasta ei lukiossa ole vielä tietoakaan tuttua tylytystä sukulaisilta, sediltä ja tädeiltä sekä omilta vanhemmilta juurikin kaikilta, jotka eivät ole itse olleet tämän kakkukattauksen äärellä enää vuosikymmeniin. Suomen koulujärjestelmähän on erinomainen, ei omalla nuorella ole sen rattaissa mitään hätää, uskotaan. Lukio ei ole helppo pala kakkuaveikkaan, että vuosikymmenissä tämän kakun suutuntuma on päässyt vähän väljähtymään. Samoin kuin työelämässä pauhataan yhteiskunnan raadollistumisesta, ei ole lukiokaan varmasti tänään enää sama kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Englannin kielessä on sanonta a piece of cake, jota voisi suomessa vastata helpon nakin käsite. Lukio ei ole helppo pala kakkua. Kakku pitäisi siis saada maistumaan paremmalta. On toki hyvä, että lukio valmentaa stressiin, kiireeseen ja paineeseen, sillä niitä kohdataan varmasti myöhemmässä elämässä. Mutta miten käy yhteiskunnan, jos eläkepommin ja työvoimapulan kynnyksellä kaksin käsin töihin revittävä nuoriso voi pahoin jo lukiossa? Jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin mieluisampaanratkaisu ei ole vain tunkea torttuun lisäaineita, vaan tehdä perusteellisempi korjaus kakun raakaaineisiin. Valoa luo uuteen lukion opetussuunnitelmaan puuhattava valinnaisuuden määrän lisäys. Toki jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin
itselle mieluisampaan sekä kykyihin, jatko-opintoihin ja urasuunnitelmiin nähden hyödyllisempään. Samoin tulisi kehittää opiskelijahuoltoa ja sen resursseja kuulla opiskelijoiden kuulumisia. Liian monet luisuvat nykyään yksin pöydän alle potemaan pahaa oloaan. Koulujen tulisi miettiä, miten opiskelijalle kasaantuvia liiallisia suorituspaineita voitaisiin keventää inhimilliselle tasolle. En ole itse täällä koulunpenkillä näkemässä uutta opetussuunnitelmaa, mutta lienee silti mielenkiintoista kuulla millaista ruokahalua kakun äärellä on tulevaisuudessa. Jos kakku on yhä äitelä ja aiheuttaa vatsanväänteitä, en lakaisisi autenttisia lautasten ääreltä kuuluvia kommentteja suoraan biojäteastiaan vain omien lukiovuosieni varjolla. Avanto and dancing in wanhat It s time for another article about the life of Liz, woohoo! This time I m going to be talking about dancing in wanhat and going in an avanto. I recently just danced in wanhojen tanssit and it was so different from Canadian prom! In Canada the prom is like an after party, you dance to music that is put on by a DJ and you dance with your friends. We also have awards like the best smile, the funniest and the prom king and queen (like in the American movies) so this dance was so different so this dance was so different from what I am used to. When I told my friends in Canada that I was learning dances for the prom they were shocked, and were laughing that I had to do dances like the waltz and tango. At first I was having a lot of trouble with all the dances but it was actually pretty fun to learn the dances after I finally understood what to do Except the
polka. I hate polka so much. Another big difference is how everyone is dressed: in Finland all the girls had big princess dresses and the guys were in tuxedos, where in Canada girls wear slim dresses and the guys will just wear a suit. I actually prefer wanhat to Canadian prom because everyone looked so nice and it looked amazing when you got to see everyone dance. Also, big thanks to Ossi for putting up with my horrible dancing and constant swearing. The other thing I want to talk about is avanto. I love it. The first time I went in I felt like I was going to die and I felt like I couldn t breathe but after I went in a few more times it felt amazing! I didn t really understand why everyone was telling me Remember to breathe! until I went in and forgot. Also, I only went down in avanto, I didn t try swimming but the Finns were swimming in the hole you guys are crazy. After the avanto I went into the sauna and tried out my Finnish with some older ladies but it turned into Finglish. (I m fluent in Finglish.) I am still trying to get used to the whole naked sauna thing with strangers, but I m getting there. Avantouintia ja wanhojen tanssit On uuden Lizin artikkelin aika, jee! Tällä kertaa kerron wanhojen tansseista ja avannossa käymisestä. Tanssin äskettäin wanhojen tansseissa, jotka olivat niin erilaiset kanadalaisiin tansseihin verrattuna! Kanadassa tanssit ovat kuin jatkot, niissä tanssitaan kavereiden kanssa DJ:n soittaman musiikin tahtiin. Meillä on myös palkintoja kuten paras hymy ja hauskin, sekä tanssiaisten kuningas ja kuningatar (niin kuin amerikkalaisissa leffoissa), joten nämä tanssit olivat hyvin erilaiset verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Kun kerroin kanadalaisille ystävilleni opettelevani tansseja wanhoja varten, he olivat järkyttyneitä ja nauroivat, kun minun piti oppia esimerkiksi valssi ja tango. Aluksi minulla oli ongelmia tanssien kanssa, mutta kun ymmärsin, mitä
tehdä, niiden opetteleminen oli oikeastaan aika hauskaa. Paitsi ei polkan. Vihaan polkkaa niin paljon. Toinen suuri ero on siinä, miten tansseihin pukeudutaan. Suomessa kaikilla tytöillä oli muhkeat prinsessamekot ja pojilla smokit, kun taas Kanadassa tytöt pukeutuvat kapeaan vartalonmyötäiseen mekkoon ja pojat vain pukuun. Itse asiassa pidän enemmän suomalaisista kuin kanadalaisista tansseista, sillä kaikki näyttivät niin hyvältä, ja oli mahtavan näköistä, kun kaikki tanssivat. Suurkiitokset myös Ossille siitä, että hän jaksoi kestää kamalaa tanssimistani ja jatkuvaa kiroilemistani. Toinen asia, josta haluan kertoa, on avanto. Rakastan sitä. Kun laskeuduin avantoon ensimmäistä kertaa, tuntui siltä, kuin olisin kuollut enkä pystyisi hengittämään, mutta käytyäni avannossa pari kertaa se tuntui upealta! En ymmärtänyt, miksi kaikki muistuttivat minua hengittämisestä, kunnes kävin avannossa ensimmäisen kerran ja unohdin sen yks kaks. Kävin vain kastautumassa, en uinut jäähän hakatussa reiässä suomalaisten tavoin te olette ihan hulluja. Avannon jälkeen menin saunaan ja testasin siellä suomen kielen taitoani muutaman vanhemman rouvan kanssa, mutta siitä tuli Finglishiä. (Puhun Finglishiä erittäin sujuvasti.) Minun täytyy vielä totutella saunomaan alasti ventovieraitten kanssa, mutta kehityn koko ajan. Suurpiirteinen suomennos: Vilhelmiina Virtanen
Kerro, kerro kuvastin Kuva: Jasmine Leppä. Hyi kauhea. Millainen naama, millainen vatsa! Minä olen ruma. Ruma! On kesäkuinen ilta. Jo ties monettako kertaa seison huoneeni peilin edessä ja itken. Itken vuolaasti. Äiti, etkö sä ymmärrä, että mussa ei ole mitään kaunista! Mä olen ruma! Ei. Ei äiti ymmärrä. Huudan ja kiljun ja poljen lattiaa kolmevuotiaan uhmalla. Vähitellen epätoivoinen viha saavuttaa loppuaan, raivo alkaa hellittää ja minä valun pieneksi nyyhkyttäväksi kasaksi lattialle. Miten olenkin niin mitätön. Niin mitätön ja ruma ihminen. Väitän, että jokainen tuntee toisinaan samoin. Toisinaan jopa hieman useammin. Ehkä jopa koko ajan. Aina. Kaikkialla. Väitän myös, että aihe ulkonäköpaineet on loppuun kaluttu jokaista itseinhon ripettä myöten. Silti me yhä kritisoimme omaa
ulkonäköämme. Silti me pidämme itseämme monesti arvottomina. On totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. On yleisesti tunnettu asia, että naistenlehdet, mallien kuvat, mainokset, julkkisten muokatut vartalot ynnä muut aiheuttavat meille ulkonäköpaineita. On myös totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. Toisille riittää meikkaus, PhotoShop, ripsien ja hiusten pidennykset ja solarium, kun taas äärimmäisyyksiin menevät käyttävät itseään jos minkälaisissa kauneusleikkauksissa ja rasvaimuissa saavuttaakseen täydellisyyden. Ei ole merkitystä mihin asti paineet meidät johtavat. Olivat toimenpiteemme sitten ainaista meikkaamista, photoshopattuja kuvia, silikonirinnat tai jokavuotinen rasvaimu ja kasvojenkohotus, olemme yhtä kaikki naurettavia tehdessämme kaiken sen, varsinkin, kun emme todellisuudessa itsekään ymmärrä, ketä varten yritämme olla täydellisiä. Kuka meidän olettaa toimivan näin? Yhteiskunta? Ja osa yhteiskuntaa olemme myös itse. Me luomme paineet ja vain me itse voimme ne poistaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voit vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua. Lukiolaisten liitto aloitti syksyllä #kutsumua- kampanjan, jonka tarkoituksena oli vastustaa kiusaamista ja erityisesti haukkumista. Se levisi netissä metsäpalon nopeudella ja saavutti uskomattoman suuren osallistujamäärän jo lyhyessä ajassa. Minusta se on ennemminkin huolestuttavaa kuin mahtavaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua vuosien aikana. Se, miten hyväksymme itsemme, vaikuttaa myös siihen, miten hyväksymme muut. Mitä rumemmaksi itsesi koet, sitä enemmän näet myös muissa ihmisissä rumuutta. Jos taas pulppuat
itsevarmuutta suihkulähteen tavoin, säkenöi maailma ympärilläsi helpommin kauneutta ja loisteliaita värejä. Juuri niin kuin sen kuuluukin. Tärkeintä on rakastaa itseään. Äitisi, ystäväsi, rakkaasi ja kaikki maailman muut ihmiset voivat palvoa kauneuttasi ja kuorossa ylistää Venuksen vartaloasi. Kuitenkin ilman omaa hyväksyvää mielipidettäsi on loppupeleissä sama, mitä he sanovat. Se on kuin seinille huutaisi. Et sinä kuule ja ymmärrä, sillä olet itse pahin kriitikkosi. Olisi hienoa kertoa, kuinka alun nyyhkyttävä kasa nousi maasta, ymmärsi oman arvonsa ja elää nykyisin itseään rakastaen. Mutta ei. Vatsa on edelleen liian iso eikä naamavärkki ole mitenkään parantunut. Jotain on kuitenkin muuttunut. Seisoin tänään peilin edessä vaihtamassa vaatteita ja aloin arvioida itseäni. En kriittisesti vaan vaaleanpunaisten sankojen läpi. Huomasin kuinka sopusuhtaiset kasvot omistan, kuinka sirot sormet minulla on ja miten muodokkaat jalat. Sen jälkeen katseeni siirtyi vatsaan. Hento tuskan huokaus karkasi huuliltani mutta tukahdutin sen. Ja tiedättekö mitä? Olin ihan kivan näköinen. Olen aika kaunis. Different size differences Hello again! In this article I will be discussing the interactions I have had with Finnish people (how they react to my English) as well as some more cultural differences. First of all, I try to not speak English in public because Finnish
people stare at me when I speak English and become scared of me, ahahaha! (I even try to not speak loudly so the other students won t recognize me.) I don t understand why Finnish people are so scared to speak English everyone s English in Finland is amazing! Many of my friends are always telling me that their English is terrible and so bad. STOP! YOUR ENGLISH IS GREAT. I don t judge anyone s English because I am just grateful that you are speaking to me in ENGLISH. I would be so scared to speak Finnish. Finnish people are very nice and helpful to me when they find out that I m Canadian. I went to Estonia the other weekend and a lot of people were rude to me once I started speaking English, so I prefer the Finns much more. I have not experienced really any racism since being in Finland and I am very happy about that, and I hope that it will stay that way. Even though Finns are quiet they are very kind and funny. To change the topic, I always wanted to discuss the cultural differences between Finland and Canada involving human personalities. In Canada we have many different cultures, since people from all over the world have immigrated to Canada. For instance I am half Norwegian and half English (my great grandparents moved to Canada). This is often the same for many people. Most of my friends grandparents or great grandparents moved to Canada from Europe. I also have many friends who moved over from Asia when they were a child. I am grateful that I am Canadian because I have been introduced to so many different cultures and religions growing up. In Finland many people look similar: blue eyes, and light hair, where in Canada everyone looks very different because of the hundreds of different cultures. I am actually not used to seeing so many blondes in school, ahahahah! Sometimes I can t find my friends because of how similar some people look.
Erikokoisia eroavaisuuksia Hei taas! Tällä kertaa kerron viestimisestä suomalaisten kanssa (miten suomalaiset suhtautuvat englannin kieleeni) ja myös muutamista muista kulttuurieroista. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että yritän olla puhumatta englantia julkisilla paikoilla, sillä suomalaiset tuijottavat minua, kun puhun englantia, ja alkavat pelätä minua, ahahaha! (Yritän myöskin olla puhumatta kovalla äänellä jotteivat muut opiskelijat ihmettelisi minua.) En ymmärrä miksi suomalaiset ihmiset ovat niin pelokkaita puhumaan englantia kaikkien englannin osaaminen Suomessa on hämmästyttävää! Monet ystäväni selittävät koko ajan, miten heidän englantinsa on hirveää ja niin kehnoa. LOPETTAKAA! TEIDÄN ENGLANTINNE ON UPEAA. En tuomitse kenenkään englannin kielen taitoa, sillä olen vain kiitollinen siitä, että ylipäätään puhutte minulle ENGLANTIA. Pelkäisin niin paljon keskustella suomeksi. Suomalaiset ihmiset ovat minulle todella kivoja ja avuliaita havaittuaan että olen kanadalainen. Kävin eräänä viikonloppuna Virossa ja monet ihmiset olivat töykeitä minulle, kun aloin puhua englantia, joten pidän suomalaisista paljon enemmän. En ole kokenut oikeastaan mitään rasismia Suomessa ollessani, ja olenkin tosi onnellinen siitä, ja toivon, että niin on myös jatkossa. Vaikka suomalaiset ovat hiljaisia, ovat he todella kilttejä ja hauskoja. Asiasta toiseen, olen aina halunnut pohtia kulttuurieroja Suomen ja Kanadan välillä ihmisluonteiden osilta. Kanadassa meillä on paljon erilaisia kulttuureja, sillä Kanadaan on muuttanut ihmisiä eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi minä olen puoliksi norjalainen ja puoliksi englantilainen (isovanhempieni vanhemmat muuttivat Kanadaan). Samoin on monilla muillakin ihmisillä. Monet ystävieni isovanhemmista, tai heidän vanhempiensa isovanhemmista, ovat muuttaneet Kanadaan Euroopasta. Minulla on myös monia ystäviä, jotka ovat muuttaneet Aasiasta saakka lapsina. Olen kiitollinen siitä, että olen kanadalainen, sillä siten olen tutustunut niin
moniin kulttuureihin ja uskontoihin koko ikäni aikana. Suomessa monet ihmiset näyttävät toisiltaan: siniset silmät ja vaaleat hiukset, kun taas Kanadassa kaikki ovat erinäköisiä sadoista eri kulttuureista johtuen. En oikeastaan ole tottunut näkemään näin monia vaaleahiuksisia koulussa, ahahahah! Välillä en löydäkään ystäviäni, koska ihmiset näyttävät niin samanlaisilta. Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg. Jouluyö, tuskayö Kuva: Jasmine Leppä
Heti lokakuun loppuessa pimenevässä illassa alkaa kuulua kulkusten kilinää ja muita joulun ääniä. Aaveet ja zombit tungetaan laatikoihin odottamaan seuraavaa vuotta, ja ensimmäiset joulumainokset lähtevät pyörimään mediassa. Lopulta maailmaa ja Suomea uhkaa vain kolme asiaa: joulu, joulu ja joulu. Vuoden odotetuimmasta juhlasta on vuosi vuodelta tullut vain pahempi koettelemus, ja numeroiden lisääntyessä iässä kamaluus tuntuu nousevan vuosittain nopeammin kuin elintarvikkeiden hinta. Miksi? Kun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voiminkun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voimin aamusta iltaan. Silloin syötiin hyvin, saatiin paljon lahjoja ja nautittiin joulupukin vierailuista. Eikä siinä kaikki: itse jouluaatto oli viikkojen, jopa kuukausien jouluvalmistautumisen huipentuma. Ennen lunta ja kylmyyttä tulivat joululaulut, lahjatoiveet, joulukuusen koristelu ja lisää joululauluja, ja niistä nautittiin, niitä itse asiassa odotettiin enemmän kuin kesälomaa. Joulu oli odotuksen huipentuma, josta lapset laskivat ajan. Ei ollut kesäkuu, vaan puoli vuotta seuraavaan jouluun. Lapsuuden muistot on paketoitu ja kullattu, ja sellaisina haluaisin ne myös pitää. Ehkä joulun ideaa lähimmäisten kanssa ajan viettämistä ja toisista välittämistä ei ole enää samalla tavalla kuin lapsuudessa. Nykyään joulu tarkoittaa enemmänkin lahjojen ostoa, pankkitilin tyhjentymistä ja stressiä siivoamisesta ja koristelusta. Se mikä lapsille tarkoittaa asioiden saamista onkin aikuisille antamista. Joulu tulee liian usein, ja sen tuoma ilo jää usealta aikuiselta joulukiireiden keskellä kokematta. Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoistaonko joulun taikaa enää siis olemassa muille kuin pikkuihmisille? On. Se on vain hautautunut syvälle kaupallisuuden ja turhuuden alle. Joulusta tulee heti parempi juhlapäivä, kun lahjoista stressaamisen lopettaa ja pyrkii siihen, että kaikilla olisi
mukavaa. Pienet asiat voivat tehdä tutuille ja tuntemattomille ja samalla itselle joulun ilman lahjavuoria ja kauppoihin ahtautumista. Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoista. Loppujen lopuksi kaikelta siivoukselta, puunaukselta ja hössötykseltä katoaa pointti, jos ne loppujen lopuksi toimivat tarkoitustaan, miellyttävää joulunviettoa, vastaan. Haastankin näin joulun alla kaikki muutkin jouluvihaajat uudistamaan ajatuksiaan. Joulua ei tarvitse vihata. Siitä voi tehdä itselleen miellyttävämmän kokemuksen alkaen joulun ajatuksesta.