Vuodonetsintä asennuksen yhteydessä ja määräaikaistarkastukset Jos jäähdytyskone sisältää yli 3 kg kylmäainetta, on laitteen asennuksen yhteydessä tehtävä kylmäainejärjestelmän vuodonetsintä. Jos kone sisältää 3 30 kg kylmäainetta, on koneen vuodonetsintä EU:n kaasuasetuksen 84/006 mukaan tehtävä vähintään kerran vuodessa. Turvaohjeet Ainoastaan Fläkt Woodsin valtuuttama asentaja saa suorittaa koneen käyntiinajon. TÄRKEÄÄ TIETOA Koneen käyttö- ja huolto-ohjeisiin on perehdyttävä huolella ennen koneen käynnistämistä, käyttöä, huoltoa, kunnossapitoa tai purkamista. Säilytä tämä ohje. Kaikki huolto- ja kunnossapitotyöt on annettava asianmukaisen koulutuksen saaneen henkilön tehtäväksi. Jäähdytysjärjestelmän huoltoa saa suorittaa ainoastaan EU-asetuksen 303/008 mukaan valtuutettu huoltoliike ja sen valtuutettu henkilökunta käyttäen tarvittavia suojavarusteita. Jäähdytyskone käynnistyy automaattisesti. Katkaise sähkö pääkytkimestä ja lukitse se ennen jäähdytyskoneeseen kohdistuvan työn aloittamista. Koneen sisään EI saa mennä. Varaosina saa käyttää ainoastaan alkuperäisosia. Minkä tahansa yllä olevan kohdan noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa vakavan turvallisuusriskin sekä johtaa takuun tai tuotevastuun kumoutumiseen. Nostaminen Nosto ja kuljetus Laitteen nostoon on käytettävä siinä olevia nostosilmukoita. Jos laitteen paino on yli 050 kg, se on nostettava alhaalta päin trukilla trukkihaarukoille tarkoitettuja reikiä hyväksi käyttäen. Muulla tavoin nostaminen voi sivulla sijaitsevan painopisteen vuoksi johtaa koneen kaatumiseen. MAX. TÄRKEÄÄ Laitteen painopiste ei ole koneen keskellä. Se on huomioitava aina kun konetta nostetaan. Lattialta vaadittavat ominaisuudet Lattian on oltava tasainen, jotta vältyttäisiin väännöiltä ja jännitteiltä, jotka voisivat vaurioittaa koneen ja kylmäainejärjestelmän putkia. Palkkialustaa ei saa poistaa. Tilalta vaadittavat ominaisuudet Yksikkö on asennettava paikkaan, jossa tämän ohjeen mukainen huoltotyö on mahdollista suorittaa. Paino 050 kg L L FWG AHU Asennus ja huolto 893 SE 03.07 Laitteen painopiste ei sijaitse koneen keskellä. Laitteen painopiste on lähempänä huoltopuolta. Tämä on huomioitava laitetta nostettaessa. Laitetta on sen vuoksi nostettava vähän kerrallaan ja tarkistettava, ettei se kallistu johonkin suuntaan tai ole epätasapainossa, ennen kuin se nostetaan korkeammalle. Ilmoitusvelvollisuus ja määräaikaistarkastus Ilmoitusvelvollisuus Jäähdytyskoneen omistamisesta on annettava ilmotus paikalliselle valvontaviranomaiselle, usein kunnan ympäristö- ja terveystoimistoon, jos kyseisen jäähdytysyksikön mukana tulee yli 0 kg kylmäainetta. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen koneen asentamista. Vakioeristys Min (kg) Maks (kg) EQK 04 55 606 EQK 08 663 668 EQK 03 745 85 EQK 03 84 06 EQK 04 995 0 Raskas eristys Min (kg) Maks (kg) EQK 04 598 653 EQK 08 660 75 EQK 03 793 873 EQK 03 895 070 EQK 04 05 77 Fläkt Woods 893 FI 03.08 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Säätö- ja sähkökytkennät ombi ooler voidaan kytkeä eri tavoilla rakennuksen automaatiojärjestelmään. Ohessa esitetään kaksi yleisintä tapaa. Tarkemmat kytkentäkaaviot ja toimintaselostukset on saatavissa Fläkt Woods verkkosivuilta. Vaihtoehto ombi ooler säädin säätää ja ohjaa palkkiverkoston veden lämpötilaa valvoo palkkiverkoston kondenssia Vaihtoehto Rakennusautomaatio säätää ja ohjaa palkkiverkoston veden lämpötilaa valvoo palkkiverkoston kondenssia VAK/Konesäädin ooler hälytys Palkkiverkoston kondenssitila Käyntilupa pumpulta P 4 V A Gnd 0-0 V D GH53 Kondenssianturi GT53 Palkkiveden lämpötilaanturi SV53 Palkkiveden venttiilin toimilaite Syöttö 3 x 400 A 3 3 Koneen ulkopuoliset G G0 Q Q G G0 Y G G0 Y L L L3 N PE 3 4 3 3 3 3 5 5 53 54 55 56 57 58 59 60 6 6 63 64 65 66 3 67 4 68 69 70 7 7 73 74 L L 3 3 L3 4 4 N 5 5 PE ombi ooler G G0 Y Yhteishälytys Tieto kondenssitilasta P käyntitila SV Tuloilmapatteri Venttiilin toimilaite Käyntilupa ulkolämpötilasta Käyntilupa poistopuhaltimelta Liitetään pääkytkimeen VAK/Konesäädin 0-0 V D 4 V A Gnd D 4 V A Gnd 0-0 V D 4 V A Gnd Min value 0 4 min ooler hälytys Käyntilupa pumpulta P 4 V A Gnd 0-0 V D Syöttö 3 x 400 A L L L3 N PE 3 4 3 3 3 3 3 3 4 4 5 5 G G0 3 Q 4 Q 3 3 5 5 53 54 55 56 57 58 59 60 6 6 63 64 65 66 67 68 Koneen ulkopuoliset G G0 Y G G0 Y L L L3 N PE ombi ooler Yhteishälytys Venttiilin hitaan sulkeutumisen viesti SV Tuloilmapatteri Venttiilin toimilaite Käyntilupa ulkolämpötilasta Käyntilupa poistopuhaltimelta Palkkiverkoston kondenssitila Liitetään pääkytkimeen GH53 Kondenssianturi GT53 Palkkiveden lämpötila-anturi SV53 Palkkivesi venttiilin toimilaite P käyntitila Vaihtoehto. Vaihtoehto. Fläkt Woods 893 FI 03.08 Oikeus muutoksiin pidätetään.
eq-koneen sähkökeskus toimintavalmiilla varustelulla ombi ooler sähkökeskus START NO 64 63 START HÄLYTYS 0-0 V 4 VA GO AR GO GP3/4 Z GO A YR YH Y GO G Alt. 6 6 5 5 57 56 60 59 58 Lukitus Hälytys P käyntitila Tuloilmapatteri Venttiilin toimilaite jäähdytys eq-koneen sähkökeskus Venttiilin toimilaite lämmitys Ohjausviesti lämmitys Ohjausviesti lämmitys (M) (Y) (G0) (G) M Y G0 G Fläkt Woods 893 FI 03.08 3 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Jäätymisvahdit Sähkötiedot, varoke ja kylmäaineen määrä TÄRKEÄÄ Jäätymisvahtien asetuksia ei saa muuttaa. Muuttamisesta voi seurata, että siirtimet jäätyvät rikki. Jäätymisestä johtuva rikkoutuminen aiheuttaa suuren nestevuodon ja kompressorien vaurioitumisen. Konekoko 04 Tehovaihtoehto Min. varoke Kylmäaineen määrä, kg Piiri Piiri 5 5. 8. 40 5. 9.0 3 40 6. 0.5 Osien selostus Ohjausyksikkö (R) Ohjausyksikkö sijaitsee sähkölaitekeskuksessa. Ks. selostus sivulla 9. Ohjausvaroke Varoitus Ohjausvaroke EI katkaise koko jäähdytysyksikön jännitettä. Jäähdytysyksikköön kohdistuvien töiden yhteydessä virta on aina katkaistava ja lukittava pääkytkimestä. 08 03 03 04 40 6.6.3 40 8.5.7 3 50 8.5 4.6 40 9.4 5.8 63 9.9 6.8 3 63 9.9 7.3 63 0.5 8.5 80 0.9 8.5 3 00 0.9 0.0 80.5.8 00.5.3 3 0 3.4.8 Kaapelin valinta Kaapelin valinta riippuu kaapelin pituudesta ja asennuspaikasta. Kaapelin mitoitus on annettava sähköasentajan tehtäväksi. Varoke Valtuutettu sähköasentaja valitsee varokkeen koon taulukon sähköarvojen mukaan. Automaattivaroke palautetaan / kytketään päälle nostamalla vihreä vipu ylös. Pääkytkin Pääkytkintä käytetään jäähdytysyksikön virran kytkemiseen ja katkaisemiseen. Jäähdytysyksikköön kohdistuvien töiden yhteydessä virta on aina katkaistava ja lukittava pääkytkimestä. Jotkut liittimet voivat olla jännitteellisiä, vaikka virta on katkaistu pääkytkimestä, esim. hälytyksen liittimet, joihin voi tulla jännite valvonta-alakeskuksesta. Fläkt Woods 893 FI 03.08 4 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vesijärjestelmä Kylmäainepiiri täytetään mieluiten hapettomalla vedellä. Muuten järjestelmään voi jäädä suorituskykyä heikentävää ilmaa. TÄRKEÄÄ Veteen ei saa lisätä mitään lisäaineita. Ilmaaminen Ilmaaminen on suoritettava huolellisesti. Järjestelmään ei saa jäädä korroosiota aiheuttavaa happea. Kaikkia järjestelmään sisältyviä venttiilejä on avattava ja suljettava useita kertoja ilmaamisen yhteydessä, jotta kaikki ilma saadaan ulos. Koska järjestelmä toimii osana koko jäähdytysjärjestelmää, ei mikään osa järjestelmästä toimi kunnolla ellei ilmaamista ole suoritettu huolellisesti. TÄRKEÄÄ Ilmaaminen tulee suorittaa kaikille osajärjestelmille. Vesiliitännät Yleistä Jäähdytysyksikön ja varaajasäiliön välinen putkisto tehdään normaaleja mitoitusperiaatteita noudattaen. Varmistaudu siitä, että putkisto on pesty ja tyhjennetty ennen sen liittämistä jäähdytysyksikköön. Putkistoa ei saa huuhdella siten, että vesivirta kulkee jäähdytysyksikön höyrystimen kautta. tapauksessa tukkeutua pysyvästi. Suodatin asennetaan jäähdytysyksikköön tulevaan linjaan ja sellaiseen kohtaan, jossa se on helppo puhdistaa tai vaihtaa. Suodattimen kummallekin puolelle on asennettava sulkuventtiilit jotta suodatin voidaan avata ja puhdistaa ilman järjestelmän tyhjentämistä. Jäähdytysvesi Jäähdytysyksikön väliaineena käytetään vettä, ts. veteen ei saa lisätä mitään. Paisunta-astia Paisunta-astia asennetaan sopivaan paikkaan. Virtausvahdin säätö Kylmäkoneen höyrystinpiirin (latauspumppu) vesivirta on oltava vakio aina kompressorien käydessä. Virtausvahti pysäyttää kompressorit, jos vesivirta laskee alle sallitun arvon tai lakkaa kokonaan. Virtausvahti on tehtaalla aseteltu oikeaan virtaamaan jäähdytysyksikön koekäytön yhteydessä. Virtaama on aseteltu taulukon mukaisesti. Koneen asennuksen yhteydessä pitää höyrystimen vesivirta mitata ja asetella taulukon mukaiseen arvoon. Automaattiset tai käsikäyttöiset ilmanpoistajat Putkijärjestelmä pitää varustaa tarpeellisilla ilmanpoistolaitteilla ilman poistamiseksi järjestelmästä. Tyhjennysventtiili Asennetaan putkiston alimpaan kohtaan, jotta järjestelmä voitaisiin tyhjentää. Vuototesti Painekoe on suoritettava ennen putkien eristämistä. Paisuntavoimat liitännöissä Sekä jäähdytysputket että lisälämmön putket on liitettävä koneeseen niin, että putkien lämpölaajeneminen pääsee vapaasti tapahtumaan eivätkä paisuntavoimat kuormita liitäntöjä. Tarvittaessa käytetään joustavia liittimiä. Putkien eristys Kaikki putket on eristettävä kondenssin muodostumisen välttämiseksi. Eristyksen on oltava diffuusiotiivistä tyyppiä. Ilmanpoisto- ja viemäröintiventtiileihin on päästävä käsiksi eristyksen jälkeenkin. Suodatin (mutapussi) [reikäkoko enintään 500μm] On erittäin tärkeää, että vedessä ei ole epäpuhtauksia. Mikäli vedessä on epäpuhtauksia, lämmönsiirtimet likaantuvat ja niiden toiminta heikkenee. Siirrin voi pahimmassa Tämänhetkinen vesivirta: Vihreä merkkivalo Vesivirran hälytysraja: Oranssi merkkivalo Virtausvahti hälyttää: Punainen merkkivalo Vaihe Virtausvahdin kalibrointi ) Tarkasta, että höyrystinpiirin vesivirta on mitattu ja säädetty oikeaksi kyseisen konekoon ja tehovaihtoehdon mukaan (taulukko ). ) Paina oikeanpuoleista painiketta (musta nuoli) viisi sekuntia. 3) Virtausvahti on nyt kalibroitu tälle virtaamalle. Kaikkien vihreiden ledien tulee palaa. Vaihe Hälytysrajan asetus Aseta Hälytysraja (oranssi merkkivalo) painamalla mustaa tai valkoista nuolta. Hälytysraja on asetettava noin -3 merkkivaloa ylimmän vihreän merkkivalon alapuolelle. Fläkt Woods 893 FI 03.08 5 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Hälytys liian pienestä vesivirrasta Tarkista hälytyksen syy. Mahdollisia syitä: Höyrystinpiirin suodatin (mutapussi) on tukossa Virheellinen asetus virtausvahdissa Höyrystinpiirin pumppu on pysähtynyt. Tuloilmapatterin jäätymissuojaus Tuloilmapatteriin on asennettava jäätymissuoja-anturi, jotta patteri ei jäätyisi rikki. Varaajasäiliö-höyrystinpiiri vesivirta Taulukko. eq koko Tehovaihtoehto Vesivirta 0.85 04.4 3.36.04 08.36 3.69.44 03.84 3.7.7 03.73 3 3.7.73 04 3.4 3 4.0 VAROITUS Höyrystinpiirin vesivirta on oltava taulukon mukainen. Tuloilman lämmitys/jäähdytyspatteri eq koko Taulukko. 04 08 03 03 04 Tehovaihtoehto Tuloilmapatteri Minimi vesivirta Maksimi vesivirta 0.4 0.7 0.5 0.9 0.6.0 0.7. 0.6...7 0.8.4..9.3.0.5.0 VAROITUS Tapauskohtainen vesivirta on luettavissa ilmanvaihtokoneen mitoitusajosta. Tuloilmapatterin vesivirta Tuloilmapatterin vesivirran määrittää tuloilmalle suunniteltu jäähdytysteho. Vesivirta on jokaiselle mitoitustapaukselle yksilöllinen. Vesivirran suuruus on luettavissa konekohtaisesta mitoitusajosta. Taulukossa on annettu konekokokohtaiset vesivirran minimi- ja maksimiarvot. Vesivirta asetellaan oikeaksi ombi oolerin pumppuryhmässä olevalla STAD-venttiilillä. Höyrystimien vesivirta on säädettävä oikeaksi taulukon mukaan ennen jäähdytysyksikön käyntiinajoa. Jäähdytysyksikön oikealle toiminnalle on olennaisen tärkeää, että varaajasäiliö-höyrystinpiiri vesivirta on oikea kyseiselle konekoolle ja tehovaihtoehdolle. Fläkt Woods 893 FI 03.08 6 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vesitoiminen lisälauhdutin ombi ooler sisältää varolaitteena sisäänrakennetun vesilauhduttimen, joka kantaa osan lauhdutinkuormasta mahdollisessa ylikuormatilanteessa. Tällainen ylikuormatilanne esiintyy esim. silloin, kun ulkoilman lämpötila on huomattavasti yli mitoittavan 5 asteen, ja samalla poistoilmavirta on jostain syystä normaalia pienempi. Silloin vesilauhdutin päästää kylmää käyttövettä vesilauhduttimeen ja poistaa ylikuormaosuuden. Tällaiset tilanteet ovat harvinaisia, joten veden kulutus vuositasolla jää hyvin pieneksi Lauhdutinta ohjaava venttiili on aseteltu tehtaalla, eikä sitä pidä muuttaa. Virheellinen säätö voi johtaa ylisuureen vedenkulutukseen. Vesitoimisen lisälauhduttimen kytkentä Jos jäähdytysyksikkö on varustettu vesitoimisella lisälauhduttimella, on se liitettävä kylmään käyttöveteen, paine min. 0,5 ja max. 0 bar. Se kytketään tarkoitukseen sopivilla putkilla ja liittimillä. Liitännät ovat 5 mm kupariputkea. Noudata huolella suuntanuolia. Veden syöttöä ei saa sulkea. Veden poistoputki viedään omalla putkellaan lattiakaivoon tai suoraan viemäriin. Sitä ei saa yhdistää jäähdytyspatterin kondenssiliitäntään. Avrinning Tuloilmapatterin från tilluftsbatteri kondenssinpoisto 3 mm muovi Vesitoimisen Avrinning från lisälauhduttimen vattenfylld kondensor poistoputki u 5 Asennus ja käyttöönotto Tarkistuslista TÄRKEÄÄ Lue sivulla olevat turvaohjeet aina ennen työn aloittamista. Konetta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin laitteisto on tarkastettu alla olevan luettelon mukaan. Tarkista seuraavat seikat ennen jäähdytysyksikön käynnistämistä: Yleistä Kuljetusvauriot, asennuspaikka, (hyvä valaistus, tasainen alusta jne.) Kondenssialtaan viemäröinti vesilukolla Vesijäähdytteisen lauhduttimen viemäröinti omalla u-putkella Kompressoriöljyn määrä Kylmäainepiiri Kylmäaineen vuoto, kompressoriöljyn vuoto Kampikammiolämmitin toiminnassa Sähkö- ja säätölaitekytkennät mahd. irrallisten kaapeleiden tarkistus Vaihejärjestys ja sähköliitännän jälkikiristys Kaikkien sähkökaapeleiden, myös ohjausviestikaapeleiden jälkikiristys Jäähdytyksen ohjausviesti rakennusautomaatiosta Jäähdytys ei aktivoitu pääkoneessa Jäähdytyspiirin veden lämpötilaa ohjaava venttiili kytketty Jäähdytyspiirin lämpötila-anturi kytketty Vesijärjestelmä Onko latauspiirin vesivirta mitattu, säädetty ja kirjattu Onko jäähdytyspatterin vesivirta mitattu, säädetty ja kirjattu Onko järjestelmä ilmattu Onko asennettu kpl suodatinta (mutapussi) Toimivatko tuloilmapatterin ja pääpiirin pumput Toimiiko jäähdytyspalkkipiirin pumppu Tarkista että kytkentä tasaussäiliöön on oikein Jäähdytysyksikön EQK käynnistys Kampikammiolämmittimien on oltava toiminnassa vähintään 4 tuntia ennen jäähdytysyksikön käynnistämistä. Lämmittimien kytkentä:. Käännä kompressorien moottorisuojakytkimet asentoon 0 (pois päältä). Käännä jäähdytysyksikön pääkytkin asentoon (päällä) ja käännä ohjausvirtapiirin varoke asentoon (päällä). Kampikammiolämmittimet alkavat nyt lämmittää. Fläkt Woods 893 FI 03.08 7 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Jäähdytyskone tarkastukset Näkölasit Molemmissa kylmäainepiireissä on kaksi näkölasia. Toinen on sijoitettu lauhdepatterin ja alijäähdytyspatterin väliin ja toinen ennen paisuntaventtiiliä. Ensimmäisen näkölasin kautta tarkastetaan että täytös on oikea. Pääseekö alijäähdyttimeen nesteen mukana kaasua. Mikäli näin on, alijäähdytin ei toimi optimaalisesti, vaan toimii lauhdepatterin jatkeena. Pientä kuplintaa voi esiintyä, mutta runsas kuplinta voi olla merkki liian pienestä kylmäainemäärästä. Koska järjestelmä on täytetty tehtaalla oikealla määrällä, on runsas kuplinta merkki siitä että kylmäainepiiri vuotaa. Alijäähdytys Alijäähdytyksen määrä voidaan todeta mittaamalla alijäähdytyspatterin tulevan ja lähtevän nesteen välinen lämpötila-ero. Tulistus Imukaasun oikea tulistus on edellytys kompressorien luotettavalle toiminnalle. Liian suuri tulistus johtaa liian korkeaan kuumakaasun lämpötilaan kompressorin jälkeen. Liian pienen tulistuksen vaarana on nestemäisen kylmäaineen pääsy kompressoriin, mikä voi vaurioittaa kompressorin. Lauhtumislämpötila Lauhtumislämpötila voi maksimi kuormitustilanteessa olla melko korkea, jopa 60. Se on normaalia ja järjestelmä on tehty näille lämpötiloille. Kapasiteetti Jäähdytysyksikön toiminta voidaan testata tarkistamalla lämpötilaero säätöyksikön kautta. Tällainen tarkistus voida tehdä myös osana kunnossapitoa järjestelmän lämmönsiirrinten puhtauden/suorituskyvyn tarkistamiseksi. Tarkista myös seuraavat seikat: Kompressorien käyntivirrat Että vesivirrat ovat oikeat Käyttöhenkilökunnan koulutus on annettu Toiminta ombi ooler säädin mittaa varaajasäiliöltä palaavan veden lämpötilaa ja pitää sen asetellussa arvossa, ns. paluuvesisäätö. Jäähdytysteho kytkeytyy kolmessa tehoportaassa 33-66- 00%. Vedelle asetellaan kaksi asetusarvoa: Normaali käyttö (Normal running) ja kondenssivaara palkeissa käyttö. Säätimen selostus, ks. sivu 9. Sekä poistopuhaltimen että jäähdytyksen latauspumpun tulee olla käynnissä ennen kuin jäähdytysyksikkö voi käynnistyä. Höyrystinpiirissä on virtausanturi, joka pysäyttää jäähdytyskoneen ja antaa hälytyksen jos vesivirta alittaa asetellun arvon. Tuloilman lämmityspatterin pumppu on jäähdytysyksikön pumppuryhmässä. Jäätysmissuojauksen takia pitää pumpun olla aina käynnissä kun ilmanvaihtokone on käynnissä. Jos jäähdytysyksiköstä katkaistaan virta, pysähtyy myös pumppu. Ilmanvaihtokoneen käynti on lukittu pumpun käyntiin, joten samalla pysähtyy myös ilmanvaihtokone. Jäähdytystehon vähennys ylikuormitustilanteessa Mikäli jäähdytysverkoston veden lämpötila nousee huomattavasti korkeammaksi kuin normaali lämpötila, on jäähdytyskoneella vaara ylikuormittua. Tämän estämiseksi ohjaa ombi ooler säädin palkkiverkoston 3-tieventtiilin kiinni kunnes varaajasäiliö on jäähtynyt. Samalla turvataan oikean jäähdytysveden lämpötilan tuonti tuloilmapatterille ja tätä kautta tuloilman jäähdytys. Kapasiteetin säätö Kummallakin kompressoripiirillä on omat varolaitteensa. Korkeapainepressostaatti pysäyttää kyseisen piirin jos lauhtumislämpötila ja paine nousee yli hälytysrajan. Hälytys näkyy säätimen näytöllä ja hälytys kuitataan käsin. Kevennyspressostaatti toimii tilapäisessä ylikuormitustilanteessa ja vähentää lauhdutinkuormaa pysäyttämällä hetkeksi kompressorin käynnin. Kompressori käynnistyy uudelleen kun ylikuormatilanne on poistunut. Tällä tavoin ylläpidetään mahdollisimman suuri jäähdytysteho ja vältytään pressostaatin kuittauskäynneiltä. Vesijäähdytteinen lisälauhdutin Jäähdytysyksikössä on vakiovarusteena vesijäähdytteinen lisälauhdutin. Se voidaan kytkeä toimintaan, mikäli poistoilmavirta on selvästi pienempi kuin tuloilmavirta. Lisälauhdutin kantaa osan lauhdutinkuormasta silloin kun kuormitus on suuri ja lauhtumislämpötila voisi nousta liian korkeaksi. Lisälauhdutin kytketään kylmään käyttöveteen. Lauhduttimen vesivirtaa ohjaa paineohjattu vesiventtiili. Venttiili päästää vettä vain sen verran, että kuormituksen maksimipiikki poistuu. Veden käyttö on normaalitilanteessa erittäin vähäistä. Jäähdytyksen nimellistehot eq konekoko 04 08 03 03 04 Tehovaihtoehto Nimellisteho 8/ vedellä, kw 9 3 34 6 34 3 43 36 46 55 55 69 3 80 69 86 3 0 Fläkt Woods 893 FI 03.08 8 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Säätö Jäähdytysyksikön kompressorit jäähdyttävät varaajasäiliöltä palaavaa vettä siten että lämpötila pysyy asetusarvossaan. Kylmä vesi johdetaan sekä jäähdytyspatterille että jäähdytyspalkkipiiriin. Tuloilman lämmitysteho tuodaan patteripiiriin levylämmönsiirtimen avulla. Tuloilman lämmitystehoa säädetään -tieventtiilillä SV. Sitä ohjaa kiinteistön automaatio. Tuloilman jäähdytystehoa säädetään 3-tieventtiilillä SV. Sitä ohjaa kiinteistön automaatio. Venttiili ja toimilaite on asennettu ombi ooleriin. Normaali käynti Kompressoreita ohjataan jäähdytyspiirin paluuveden lämpötilan mukaan. Mikäli järjestelmä on säädetty oikein, on höyrystimistä lähtevän veden lämpötila noin käynnissä olevien kompressorien määrästä riippumatta. Jäähdytyspalkkipiiriin menevän veden asetusarvo normaalikäytössä on yleensä 5. Asetusarvon siirto (kondenssivaara) Kompressoreita ohjataan höyrystimien jälkeisen veden lämpötilan mukaan. Mikäli järjestelmä on säädetty oikein, on höyrystimistä lähtevän veden lämpötila noin 6. Jäähdytyspalkkipiiriin menevän veden asetusarvo kondenssitilassa on yleensä 7. ombi ooler komponentit P5 GP5 GT5 Jäähdytyspalkkipiiri Varaajasäiliö SV P5 SV SV53 P53 GT53 GH53 Ulkoilma GT5 + Tuloilma Merkintä Toiminto Toimitussisältö P5 Kiertovesipumppu, patteri Asennettu ja kytketty P5 Kiertovesipumppu, varaajasäiliö Ei sisälly toimitukseen P53 Kiertovesipumppu, palkkiverkosto Ei sisälly toimitukseen GH53 Kosteusanturi Toimitetaan irrallaan GP5 Virtausvahti Asennettu ja kytketty GT5 Patterin jäätymissuoja-anturi Kuuluu toimitukseen mikäli ilmanvaihtokoneessa on toimintavalmis sähkö- ja säätövarustelu. GT5 Jäähdytyspiirin lämpötila-anturi Asennettu ja kytketty GT53 Jäähdytyspalkkiverkoston lämpötilaanturi Toimitetaan irrallaan SV Lämmityksen moottoriventtiili Ei sisälly toimitukseen SV Jäähdytyksen moottoriventtiili Asennettu ja kytketty SV53 Jäähdytyspalkkiverkoston moottoriventtiili Ei sisälly toimitukseen Fläkt Woods 893 FI 03.08 9 Oikeus muutoksiin pidätetään.
ombi ooler säätimen PL käyttö Nappi A siirtää seuraavaan näyttöruutuun. Nappi B palauttaa alkuruutuun. Arvojen muuttaminen: Paina nappia (+) (ylös) tai nappia (-) (alas) jotta pääset muutettavaan kohtaan. Paina OK jolloin muuttaminen tulee aktiiviseksi. Muuta arvoa painamalla nappia (+) (lisää) tai nappia (-)(vähennä). Tallenna muutos painamalla OK. Palaa alkuruutuun painamalla nappia B. PL:n kuvat Kuva oolwater In 8.0 =Wait (s) 300 =Run Kuva Normal running/ ondense sensor= ON oolwater Out 8.0 oolwater Out 8. Kuva näyttää laitteen tämänhetkisen käyntitilan Varaajasäiliöltä palaavan veden lämpötila Kompressori (KM) on käynnistymässä 5 min. päästä. (Laskuri laskee aikaa alaspäin) Kompressori (KM) on käynnissä. Kuva näyttää molempien käyntitilojen asetusarvot. Ks. kuvat 4 ja 5. Höyrystimestä lähtevä veden lämpötila. Höyrystimestä lähtevä veden lämpötila. Kuva 3 BeamWater In 5. (--.-)* Jäähdytyspalkkijärjestelmän menovesi Jäähdytyspalkkien 3-tieventtiilin viesti Valve signal % 085 (---) 0-00% = 0-0V. Teksti näkyy kun 3-tieventtiiliä suljetaan ylikuorman takia (Forced closing) Kuva 4 Setpoints when Normal running oolwater In 8.0 BeamWater In 5.0 (--.-) Kuva 5 Setpoints when ondense sensor= ON oolwater In 0.0 BeamWater In 7.0 (--.-) Kuva 6 Run Time (h) KM Total= 00048 KM Total= 0005 (Step 3)= 000 Kuva 7 Time:.5 ombioolerprogram KM: V.03 Date : 0900 Normaali käyntitilanteen asetusarvo. Eli kun jäähdytyspalkeissa ei ole kondenssivaaraa. Asetusarvo varaajasäiliöltä palaavalle vedelle. Asetusarvo palkkiverkostoon menevälle vedelle. Jäähdytyspalkkien kondenssitilan asetusarvo. Eli kun jäähdytyspalkeissa on kondenssivaara. Asetusarvo varaajasäiliöltä palaavalle vedelle. Asetusarvo palkkiverkostoon menevälle vedelle. Kompressorien käyntiajat Tehoporras = Kompressori (KM) on ollut käynnissä 48 tuntia. Tehoporras = Kompressori (KM) on ollut käynnissä 5 tuntia. Tehoporras 3 = Kompressorit ja yhtäaikaa ovat olleet käynnissä tuntia Kellonaika. Pitää asetella jotta latauspumpun pyöräytyskäyttö tapahtuu haluttuun aikaan (:00). Ohjelmaversio Ohjelmaversion päivämäärä Käynti- ja hälytystiedot Näyttöteksti * 3-Fase Alarm * * Low Water Flow * * ooler stopped * (Interlocked) * Start up delay * Wait (s) 0 =Alarm Q / Term. =Alarm Q / Term. =Alarm HP push ES =Alarm HP push ES =Alarm Low press. =Alarm Low Press. =WaterTemp Alarm =WaterTemp Alarm =WatTemp Stop 300 =WatTemp Stop 300 =apacity Alarm =apacity Alarm =apac. Stop :600 =apac. Stop :600 =Blocked (s) :80 =Blocked (s) :80 =Wait (s) :300 =Wait (s) :300 3=Wait (s) :300 =Run =Run Selitys Vaiherele hälyttää. Puuttuu yksi vaihe tai vaihejärjestys on väärä. Höyrystinpiirin virtausanturi hälyttää. Vesivirta on liian pieni. Jäähdytysyksikölle ei tule käyntikäskyä. * Käynnistysviive min jotta poistopuhallin ehtii käynnistyä. Startfördröjning min så aggregatspjäll hinner öppna. Kompressori (KM) Moottorinsuojakytkin tai termistori on lauennut. Kompressori (KM) Moottorinsuojakytkin tai termistori on lauennut. Kompressori (KM) korkeapainepressostaatti on lauennut. Kompressori (KM) korkeapainepressostaatti on lauennut. Kompressori (KM) matalapainepressostaatti on lauennut. Kompressori (KM) matalapainepressostaatti on lauennut. Höyrystimestä lähtevä vesi alittaa 3 Kuitataan jäätymissuojasta. Höyrystimestä lähtevä vesi alittaa 3 Kuitataan jäätymissuojasta. Höyrystimestä lähtevä vesi alittaa 4. KM pysäytetään 5 min ajaksi. Höyrystimestä lähtevä vesi alittaa 4. KM pysäytetään 5 min ajaksi. Kompressori kevennyspressostaatti on lauennut. Hälytys lukittu min ajaksi. Kompressori kevennyspressostaatti on lauennut. Kompressori pysäytetty 0 min ajaksi. Kevennyspressostaatti on lauennut. Kompressori pysäytetty 0 min ajaksi. Kevennyspressostaatti on lauennut. Kompressori pysäytetty 3 min ajaksi. Tehonsäätö alaspäin portaasta 3. Kompressori pysäytetty 3 min ajaksi. Tehonsäätö alaspäin portaasta 3. Tehoportaan käynnistysviive 5 min. Tehoportaan käynnistysviive 5 min. Tehoportaan 3 käynnistysviive 5 min. Kompressori (KM) käynnissä. Kompressori (KM) käynnissä. * Jäähdytysyksikön käyntilupa käynnistää myös latauspumpun P. Käyntiluvan poistuessa pumppu käy vielä min ennen kuin se pysähtyy. Pumppua pyöräytetään myös päivittäin ajalla :00 :0. * (--.-) Näytössä ei näy arvoa, jos palkkipiirin lämpötila-anturi liitetään VAKiin, ts. kun VAK ohjaa palkkipiiriä oolerin/pl:n sijaan. Fläkt Woods 893 FI 03.08 0 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Käyttö ja huolto TÄRKEÄÄ Lue sivulla olevat turvaohjeet aina ennen työn aloittamista. Selostus Jäähdytysyksikkö on osa ilmankäsittelykonetta ja asennetaan valmiina toiminto-osana. Jäähdytysyksikkö on itsenäisesti toimiva yksikkö, jolla on oma sähkölaitekeskus, mutta jäähdytysteho kytkeytyy rakennusautomaatiosta tulevan ohjausviestin perusteella. Jäähdytysyksikkö on tarkoitettu jäähdyttämään tuloilmaa lämpötila-alueella +0 - +7. On mahdollista saavuttaa 7 0 lämpötilan pudotus valitusta tehovaihtoehdosta, ilman lämpötilasta ja tulo- ja poistoilmavirran välisestä suhteesta riippuen. Hallinta Jäähdytysyksikön huolto-osassa on sähkölaitekeskus, jossa on seuraavat pääosat: Pääkytkin Ohjausvaroke Moottorisuojakytkimet Ohjausyksikkö näyttöruutuineen Jäähdytysyksiön tekniikkatilassa on myös pumppuryhmä, joka jakaa kylmän veden tuloilmapatteriin ja jäähdytyspalkkipiiriin. Alla on mainittu huoltotilaan sisältyvät osat, toimitukseen sisältyvät osat sekä jäähdytyskoneen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen tarvittavat osat. Tarkastus/kunnossapito (Käyttäjä/omistaja suorittaa kerran viikossa) Tarkistetaan ja huomioidaan seuraavat seikat:. Hälytysilmoitukset. Epänormaalit äänet/värinät 3. Mahdolliset vuodot (öljy, vesi) 4. Korroosio, kuluminen 5. Ripustukset, kiinnitykset 6. Konetila, valaistus Kunnossapito (Jäähdytyskoneliike tai vastaava suorittaa vähintään kerran vuodessa). Tarkistetaan ja huomioidaan seuraavat seikat:. Höyrystymis-/lauhtumislämpötila. Vuodonetsintä (kerran vuodessa) EU-vaatimusten mukaan.. Kuumakaasun lämpötila. 3. Paisuntaventtiili (imukaasun tulistus). 4. Turvalaitteet (pressostaattien laukeamistoiminto) 5. Jäähdytysteho 6. Ohjaus-/säätövarusteet (Toiminnan tarkastus) 7. Sähkölaitteet (sähköliitännän jälkikiristys) 8..Puhdistus (patterit, pisara-allas, viemäri) 9. Ilmansuodattimet Vesipiiri 0. Lämmönsiirrinten (tulevien höyrystimien) puhtaus ja tehokkuus.. Suodattimet. Putkiliitännät ja hitsatut liitännät 3. Putkieristeet 4. Lämmönsiirrinten lämpötilaero tarkistetaan säätöyksikön kautta. Suoritetaan lämmönsiirtimen puhtauden/ suorituskyvyn tarkastamiseksi. Määräaikaistarkastukset Tarkastus on tehtävä vähintään kerran vuodessa ja siitä on tehtävä pöytäkirja EU:n F-kaasuasetuksen 84/006, artiklan 3 mukaan. Seuraavat seikat tarkastetaan soveltuvilta osin:. Putket. Kylmäainejärjestelmä vuodon varalta 3. Tärinätarkastus 4. Korroosiotarkastus 5. Kylmäaineen täyttö 6. Öljyvuoto 7. Turvavarusteet 8. Liitokset/tiivisteet Koneen purkaminen Kun tämän tyyppinen kone puretaan, kylmäaine ja kompressoriöljy on ehdottomasti otettava talteen hävittämistä /talteenottoa varten. Vianetsintä HUOM.: Viat on aina korjattava viipymättä. Jäähdytysjärjestelmän huollon/kunnossapidon saa suorittaa ainoastaan EU:n asetuksen 303/008 mukaan valtuutettu yritys ja sen valtuutettu henkilökunta tarvittavia suojavarusteita käyttäen. Varaosat Varaosat voidaan hankkia paikallisesta jäähdytyskoneliikkeestä. Ota yhteys lähimpään Fläkt Woodsin myyntikonttoriin saadaksesi lisätietoja vaihdettavista osista. Fläkt Woods 893 FI 03.08 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vianetsintätaulukko Häiriö tai havainto Aiheuttaja Korjaava toimenpide Jäähdytyskone ei käynnisty. ombi ooler säätimen näytöllä lukee ooler stopped (Interlocked) Rakennusautomaatiolta ei tule jäähdytyksen käynnistyskäskyä. Jäähdytyksen käynnistyksen ehdot eivät täyty tai kytkintieto ei tule perille. Kahdelle käyntiluvalle on riviliittimet: ) GT ute (ulkotermostaatti) ) Förregling FF (poistopuhaltimen käyntitieto) Muutetaan tarvittaessa rakennusautomaatiossa olevia jäähdytyksen käynnistysehtoja. Tarkasta kytkintiedon toimivuus. Jos rakennus automaatiolta tulee vain yksi käynnistys käsky, johon on yhdistetty kaikki käynnistys ehdot, voidaan toinen käyntitilatieto jumpperoida. Katso oikeat riviliittimet ombi ooler sähkö kytkentä kuvista. Jäähdytyskone ei käynnisty. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee =Alarm Q / Term =Alarm Q / Term tai =Alarm HP push ES =Alarm HP push ES tai =Alarm Q / Term =Alarm HP push ES Sähkökytkennässä on varauduttu koneen syöttökaapeliin asennettavaan turvakytkimeen. Kytkimessä tulee olla apukärki, joka pysäyttää kompressorit ennen kuin turvakytkin aukeaa. Mahdollisen turvakytkimen apukärkeä ei ole kytketty ombi ooler sähkökeskukseen käyntilupatiedoksi. Auki oleva kärki hälyttää. Ellei turvakytkintä ole, tai siinä ei ole apukärkiä, pitää ko. kytkentä jumpperoida. Katso oikeat riviliittimet ombi ooler sähkökytkentäkuvista. Kytkimen merkintä on QS. Jäähdytyskone ei käynnisty. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee 3-Fase Alarm ombi oolerille tulevan syötön vaihejärjestys on väärin. Varolaite estää koneen käynnin etteivät kompressorit lähde pyörimään väärään suuntaan. Korjataan vaihejärjestys oikeaksi. Kun ilmanvaihtokone käynnistyy, ombi ooler säätimen näytöllä lukee apacity Alarm tai apac. Stop: 600 Taajuusmuuttajat käynnistyvät liian hitaasti ja ilmavirta on liian pieni. Kevennyspressostaatti vähentää tehoportaita koska lämpöä ei saada lauhdutettua poistoilmaan. Kevennyspressostaatti vähentää tehoportaita koska lämpöä ei saada lauhdutettua poistoilmaan. Ilmavirta on liian pieni jopa tehoportaalle. Nopeutetaan taajuusmuuttajien käynnistysramppia. ombi oolerissa on min käynnistysviive jotta puhaltimet ehtivät käynnistyä ennen kompressoreita. Tarkasta ombi ooler tuoteluettelosta ilmavirran minimiarvo tehoportaalle tälle konekoolle ja tehovaihtoehdolle. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee WaterTemp Alarm Punainen valo palaa jäätymis suojatermostaatissa. Kompressorin tai höyrystimen vesipuolen jäätymissuoja hälyttää. Kondenssitilassa veden asetusarvo on matalampi kuin Normaali käyntitilassa. Jos asetusarvo on liian matala, höyrystimestä lähtevän veden lämpötila alittaa jäätymissuojatermostaatin asetusarvon ja tapahtuu hälytys. Jäätymissuojatermostaatin asetusarvo on liian korkea. Oikea asetusarvo on 3-3,5 º. ombi ooler säätimen Kondenssitilan asetusarvo on liian matala jolloin lähtevän veden lämpötila saavuttaa jäätymissuojan asetusarvon. Oikea asetusarvo on 4-5 º. Tuloilman lämpötila on korkeampi kuin haluttu lämpötila. Jäähdytyksen 3-tieventtiili on kokonaan auki mutta säätö ei saavuta haluttua tuloilman lämpötilaa. Ulkolämpötila on korkeampi kuin mitoittava lämpötila 5 º 50 % RH Tuloilman lämpötila liukuu korkeammaksi silloin, kun mitoittava ulkolämpötila ylitetään. Tuloilman lämpötila mitoittavassa ulkolämpötilassa on yleensä 9 º mitattuna puhaltimen jälkeen. Lämpötila heti jäähdytyspatterin jälkeen on tällöin n 8 º Vesivirta patterissa on liian pieni. Mitataan ja säädetään vesivirta suunniteltuun arvoonsa. Tarkasta oikea vesivirta ombi ooler mitoitusajosta. Dokumentoidaan vesivirta, venttiilin säätöasento ja mittauspaine. Fläkt Woods 893 FI 03.08 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vianetsintätaulukko Häiriö tai havainto Aiheuttaja Korjaava toimenpide Tuloilman lämpötila on välillä korkeampi kuin haluttu ämpötila. Jäähdytyksen 3-tieventtiili on kokonaan auki mutta säätö ei saavuta haluttua tuloilman lämpötilaa. Veden lämpötila tuloilmapatterille on korkeampi kuin mitoittava lämpötila astetta. Veden lämpötila ei ole tasainen, vaan on välillä tätä korkeampi ja välillä matalampi. Vedenjäähdyttimen lämpötilan säädölle on ominaista, että menoveden lämpötila ei ole tasainen vaan riippuu:. käynnissä olevasta tehoportaasta. paluuveden lämpötilasta 3. vesijärjestelmän lämpötilahuojunnasta Esiintyy hetkellisesti. Mitoittava vesilämpötila patterille toteutuu silloin kun tehoporras 3 on käynnissä jatkuvuustilassa ja paluuveden lämpötila on tasainen 8 º. Menoveden lämpötila on tällöin º. Pakottavassa tilanteessa muutetaan ombi ooler säätimen Paluuveden lämpötilan asetusarvoa matalammaksi jolloin myös menoveden lämpötila laskee. Katso kohta Paluuveden asetusarvon muuttaminen. ) Tehoporras 3 on käynnissä jatkuvasti. Suuri kuormitus pitkän aikaa. ) Tehoporras on käynnissä, pieni kuormitus. Veden lämpötila tuloilmapatterille on korkeampi kuin mitoittava lämpötila astetta. ombi oolerilta tuleva vesi on lämpimämpää silloin, kun jäähdytystehon tarve on pieni ja tehoporras tai on käynnssä. Tällöin ei yleensä ole tarkoituskaan saavuttaa astetta patterin menoveteen. Normaali tilanne. Energiatehokkaan vedenjäähdyttimen lämpötilan säädölle on ominaista, että menoveden lämpötila on korkeampi silloin kun kuormitustilanne on matala ja pieni tehoporras on käynnissä. Myös silloin, kun ulkolämpötila on korkea ja jäähdytystehon tarve on suurehko tai suuri, voi tehoporras olla käynnissä osan aikaa. Vesijärjestelmän lämpötilassa esiintyy aina huojuntaa, jolloin välillä on pieni tehoporras käynnissä ja menoveden lämpötila hetkellisesti korkeampi. Sähkökaapin takana olevassa näkölasissa näkyy kuplia. Kurkkaa vaan syvemmälle, kyllä ne siellä on. Kylmäainetäytös laajenee lämpötilan noustessa. Tämän takia kylmäaineen nesteen ja kaasun välisen rajapinnan paikka vaihtelee lämpötilan muuttuessa. Raja on juuri tämän näkölasin kohdalla. Normaali toiminta. Joissakin käyntitilanteissa näkyy jonkin verran kuplintaa. Erityisesti silloin kun vain toinen kompressoreista on käytössä ja lauhtumislämpötila on matala. Korkeammassa lauhtumisämpötilassa esim. 55 º lasin pitää olla kirkas tai vain pientä kuplintaa saa esiintyä. Kuivainsuodattimessa olevassa näkölasissa näkyy kuplia. Kompressorin kylkeen tiivistyy vettä ja sitä valuu kompressorin asennushyllylle Tämä näkölasi pitää aina olla täysin kirkas, lasissa ei saa näkyä yhtään kuplintaa. Kylmäainetta on vuotanut pois, kylmäainetäytös on vajaa. Ulkoilman kosteus on korkea, kastepiste yli 3-4 astetta. Vuoto on korjattava ennen kylmäaineen lisäämistä. Täytetään kylmäainepiiri oikeaan täytökseen erillisen ohjeen mukaan. Normaali tilanne. Imukaasu jäähdyttää kompressorin kyljen alle kastepisteen jolloin siihen tiivistyy kosteutta. Ulkoilman kosteus on matala tai normaali, kastepiste matalampi kuin 3-4 astetta Imukaasun lämpötila on liian matala. Imukaasun tulistus voi olla säädetty liian pieneksi. Tarkastettava viimeistään seuraavan vuosihuollon yhteydessä. Paluuveden lämpötila ei saavuta asetusarvoaan. Tehoporras 3 ei käy tai käy vain vähän aikaa. ombi ooler säätimen näytöllä lukee apacity Alarm tai apac. Stop: 600 Kevennyspressostaatti vähentää tehoportaita koska lämpöä ei saada lauhdutettua poistoilmaan. Poistoilmavirta on liian pieni tehoportaalle 3. Tarkasta että ilmavirta on suunnitellun mukainen ja riittävä tälle konekoolle ja tehovaihtoehdolle. Ellei ole, kasvatetaan ilmavirtaa. Ilmavirta voidaan lukea poistoilmapuhaltimen digitaalisesta ilmavirtamittarista. Paluuveden lämpötila ei saavuta asetusarvoaan. Tehoporras 3 on käynnissä pitkän aikaa. Kuormitus on suurempi kuin laitteen jäähdytysteho. Ulkolämpötila on korkeampi kuin mitoittava ulkolämpötila. Jos esim. ulkolämpötila on 30 º eikä 5 º, on tuloilmapatterin tarvitsema teho noin kaksinkertainen. Normaali tilanne. Paluuveden lämpötila palaa normaalitilanteeseen kun epänormaali kuormitus poistuu. ombi ooler käy normaalin tuntuisesti mutta säätimen näytöllä lukee ajoittain apacity Alarm tai apac. Stop: 600 Kevennyspressostaatti vähentää tehoportaita koska kaikkea lämpöä ei saada lauhdutettua poistoilmaan. Poistoilmavirta on pienempi kuin jäähdytystehon tarve tällä hetkellä. Esimerkiksi yöaikainen ilmavirta. Ilmavirta on pienentynyt mutta rakennuksen jäähdytystehon tarve ei ole vielä sopeutunut pienempään kuormaan. Tasaantuu - tunnin kuluessa. Jäähdytystehon tarpeen pienennyttyä käy jäähdytyskone pienemmillä tehoportailla. Fläkt Woods 893 FI 03.08 3 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vianetsintätaulukko Häiriö tai havainto Aiheuttaja Korjaava toimenpide Paluuveden lämpötila laskee hitaasti kun kone käynnistyy. Aamukäynnistyksessä kestää pitkän aikaa ennenkuin koko rakennuksen jäähdytysjärjestelmä sekä varaajasäiliö jäähtyvät. Helteisenä aamuna saattaa verkoston lämpötila olla 35 º kun jäähdytyskone käynnistyy. Normaali tilanne.ensimmäinen jäähdytys vie enemmän aikaa. Tehoportaiden käynnistys on lisäksi hidastettu. Paluuveden lämpötila on epätavallisen matala, 9-0 º. Normaali käyntitilan aikana (Normal Running). Paluuveden lämpötilan asetusarvo on asetettu liian matalaksi. Asetusarvo on tyypillisesti 8 º, ei koskaan alle 7 º. Tällöin paluuveden lämpötila vaihtelee välillä 3-8º. Tarkasta että Normaali käyntitilan (Normal Running) asetusarvo on 8 º. Jos asetusarvo on tätä matalampi, laskee paluuveden lämpötila liian alas. Kondenssitilan aikana (ondens Sensor ON) Palkkijärjestelmän kondenssianturilta on tullut viesti ombi oolerille joka siirtyy toimimaan kondenssitilassa. Tuloilmaa jäähdytetään enemmän ja samalla kuivataan. Paluuveden lämpötila vaihtelee kuormitustilanteesta riippuen tyypillisesti -5º, hetkellisesti 0-º Tarkasta että Kondenssitilan (ondens Sensor ON) asetusarvo on oikea. Tyypillisesti 4-5 º. Normaali käyntitilan aikana hetkellisesti (Normal Running). Normaali toiminta. Paluuveden lämpötila voi järjestelmän kuormitusvaihteluista ja varaajasäiliön kylmällä vedellä täyttymisvaiheista johtuen hetkellisesti laskea näin alas. Tarkasta että Normaali käyntitilan (Normal Running) ja Kondenssitilan asetusarvot (ondens Sensor ON) ovat oikeat. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee Alarm Q / Term. Kompressorin tai joko moottorisuojakytkin tai kompressorin sisäinen lämpökytkin on lauennut. Jos moottorisuojakytkin on käännetty käsin pois päältä, palauta se. Jos se on lauennut, pitää kompressorin ottovirta mitata ja todeta että se on ohjearvojen sisällä. Jos kompressorin sisäinen lämpökytkin on lauennut, pitää selvittää ylikuumenemisen syy. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee Alarm HP push ES Korkeapainepressostaatti on lauennut. Lauhtumislämpötila on noussut liian korkeaksi ja varolaite on pysäyttänyt jäähdytyskoneen. Kuitataan hälytys. Jos se toistuu, pitää laukeamisen syy selvittää. Järjestelmän toiminta on tutkittava asianmukaiset oikeudet omaavan jäähdytyskoneliikkeentoimesta. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee Alarm Low press Hälytys näkyy hetken aikaa ja poistuu sitten. Kylmäaineen paine kompressorin imupuolella käy hetkellisesti alhaalla. Normaali toiminta. Hälytys poistuu kun järjestelmä tasaantuu ja matalapaine saavuttaa normaalin arvon. Tarkkaillaan sähkökaapin takana olevia näkölaseja. Katso kuplintaan liittyvä erillinen ohje. Matalapainepressostaatti on lauennut. Kylmäainetäytös on vajaa. Kyseisen piirin kompressori on pysähtynyt eikä käynnisty uudelleen. Järjestelmässä on vuoto. Vuoto on korjattava ennen kylmäaineen lisäämistä. Täytetään kylmäainepiiri oikeaan täytökseen erillisen ohjeen mukaan. ombi ooler hälyttää ja säätimen näytöllä lukee Low Water Flow Höyrystinpiirin pumppu on pysähtynyt. Höyrystinpiirin vesivirta on liian pieni. Virtausanturi pysäyttää jäähdytyskoneen kun virtaus pienenee oranssin ledin kohdalle. Virtausanturissa pitää palaa kaikki vihreät ledit. Viimeinen vihreä ledi saa vilkkua päälle-pois. Selvitetään pysähtymisen syy ja käynnistetään pumppu uudelleen. Höyrystinpiirin vesivirta on mitattava ja säädettävä oikeaan arvoonsa. Tarkasta oikea vesivirta tälle konekoolle ja tehovaihtoehdolle ombi ooler tuoteluettelosta. Tarkastetaan ja puhdistetaan mutapussi. Mittauksen yhteydessä tarkastetaan, että virtausanturin kaikki vihreät ledit palavat. Viimeinen vihreä ledi saa vilkkua päälle-pois. Oranssi ledi pitää palaa kahden vihreän ledin jälkeen. Fläkt Woods 893 FI 03.08 4 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vianetsintätaulukko Häiriö tai havainto Aiheuttaja Korjaava toimenpide Jäähdytyspalkkijärjestelmä ei saavuta haluttua veden lämpötilaa 5 astetta vaan jää korkeammaksi, esim 6-7 astetta. ) Tehoporras 3 on käynnissä jatkuvasti. Suuri kuormitus pitkän aikaa. Jäähdytyspalkkijärjestelmän vesivirta on liian suuri suhteessa höyrystinpiirin vesivirtaan. Tällöin palkkijärjestelmän 3-tieventtiili sekoittaa liikaa lämmintä paluuvettä ombi oolerilta tulevaan noin 4-asteiseen veteen ja 5 asteen lämpötilaa ei saavuteta palkkipiirin menoveteen. Palkkipiirin vesivirta ei yleensä saa olla yli 0% suurempi kuin höyrystinpiirin vesivirta. Pakottavassa tilanteessa voidaan höyrystinpiirin vesivirtaa kasvattaa jolloin palkkipiirin kiertoveteen tulee enemmän kylmää vettä ja vähemmän palkkipiirin paluuvettä. Palkkijärjestelmän maksimi vesivirtaa on pienennettävä. Ohjataan kaikki palkkiventtiilit auki rakennus auto maatiosta. Mitataan ja säädetään vesivirta suunnitellun mukaiseksi. Pakottavassa tilanteessa muutetaan ombi ooler säätimen Paluuveden lämpötilan asetusarvoa matalammaksi jolloin myös menoveden lämpötila laskee. Muuttaminen tehdään 0,5 astetta kerrallaan antaen järjestelmän tasaantua - tunnin ajan. Katso kohta Paluuveden asetusarvon muuttaminen. Höyrystinpiirin normaali mitoitus on 8/ º. Vesivirtaa voidaan kasvattaa ja muuttaa lämpötila arvoon 7/ º. Vesivirta kasvaa noin 7%. Muuttaminen suoritetaan erillisen ohjeen mukaan. ) Tehoporras on käynnissä, pieni kuormitus. ombi oolerilta tuleva vesi on hieman lämpimämpää silloin, kun jäähdytystehon tarve on pieni. Tällöin ei välttämättä saavuteta 5 astetta palkkipiirin menoveteen. Palkkiverkoston vesivirta voi olla vakiopaineohjattu siten, että rakennusautomaatio pitää tietyn vakiopaineen. Jos paine on liian suuri, niin silloin virtaama on liian suuri ja palkkiverkoston paluuvesi on liian kylmää, esim. 6,5 astetta. ombi ooler säädin pienentää tehoa koska paluuvesi on kylmää. Pienellä tehoportaalla on höyrystimestä palaava vesi lämmintä, ja kun se sekoitetaan palkkiverkoston paluuveteen, ei 5 astetta toteudu. Normaali tilanne. Energiatehokkaan vedenjäähdyttimen lämpötilan säädölle on ominaista, että menoveden lämpötila nousee kuormitustilanteen pienentyessä. Matalassa kuormitustilanteessa palkkiverkosto tulee toimeen hieman lämpimämmällä vedellä. Sähkönkulutus pienenee, koska jäähdytyskone toimii paremmalla kylmäkertoimella. Palautetaan palkkiverkoston painesäätö sellaiseksi, että virtaama pysyy oikeana. Vesilauhduttimen poistoputkesta tulee vettä vaikka jäähdytyskone ei ole käynnissä. Vesilauhduttimen poistoputkesta tulee vettä aina kun jäähdytyskone on käynnissä. Vesilauhdutinta ohjaava paineohjattu vesiventtiili on väärin säädetty. Suljetaan aluksi lauhduttimen syötössä oleva sulkuventtiili jotta vedentulo lakkaa. Paineohjattu vesiventtiili pitää säätää oikeaan toimintapaineeseen. Säätö suoritetaan erillisen ohjeen mukaan. Säädön suorittaa asianmukaiset oikeudet omaava kylmälaiteasentaja. Vesilauhdutin ei päästä vettä vaikka kevennyspressostaatti rajoittaa tehoportaita ja 3 korkean lauhtumislämpötilan takia. Vesilauhdutinta ohjaava paineohjattu vesiventtiili on väärin säädetty. Vesilauhduttimelle ei tule vettä. Lauhduttimen syötössä oleva painemittari (optio) näyttää nollaa. Paineohjattu vesiventtiili pitää säätää oikeaan toimintapaineeseen. Säätö suoritetaan erillisen ohjeen mukaan. Säädön suorittaa asianmukaiset oikeudet omaava kylmälaiteasentaja. Selvitetään mikä estää veden tulon vesilauhduttimelle. Vesilauhdutin ei päästä vettä vaikka kevennyspressostaatti rajoittaa tehoporrasta Vesilauhdutin on kytketty kompressorin kuumakaasupiiriin (suurempi kompressori). Se ei ole toiminnassa tehoportaan ollessa käynnissä (=kompressori ). Ilmavirta on liian pieni. Katso ombi ooler tuoteluettelosta tehoportaan pienin sallittu ilmavirta tälle konekoolle ja tehovaihtoehdolle. Fläkt Woods 893 FI 03.08 5 Oikeus muutoksiin pidätetään.
Vianetsintätaulukko Störning eller observation Orsak Åtgärd Tuloilmapatterin jäätymissuoja laukaisee kun ilmanvaihtokone käynnistyy. Patterin paluuveden lämpötila huojuu ja käy liian matalalla. Puhaltimien ollessa pysähtyneenä patteripiirin vesilämpötila nousee pumpun lämmittävän vaikutuksen takia jopa 30-35 asteeseen. Koneen käynnistyessä tuloilman säätö ajaa moottoriventtiilin kiinni kunnes kylmä ulkoilma jäähdyttää patteria niin paljon että paluuvesi jäähtyy liikaa. Kun ulkolämpötila on alle 0 º, pitää ilmanvaihtokoneen käynnistyminen tapahtua seuraavien vaiheiden mukaisesti:. puhaltimet käynnistyvät minuutin viiveellä tai hitaalla rampilla jotta pellit ehtivät avautua. lämmöntalteenotto ohjataan täydelle teholle 0 minuutin ajaksi 3. lämmityspatterin moottoriventtiili ohjataan 50% auki 0 minuutin ajaksi 4. 0 minuutin kuluttua vapautetaan säätö Patterin paluuveden lämpötila huojuu ja käy liian matalalla. Lämmin vesi on liian kaukana patterista koneen käynnistyessä. Verkostossa ei ole ohitushaaraa tai se on kiinni. Avataan ohitushaaran venttiili. Asennetaan ohitushaara DN5 ja säädetään se pienelle virtaamalle. Tuloilmapatterin jäätymissuoja laukaisee koneen käynnin aikana matalassa ulkolämpötilassa. Tuloilman lämpötilan asetusarvo on liian matala. Kun patterille tulee poikkeuksellisen kylmää ilmaa esim. lämmöntalteenoton huurteenpoistovaiheessa, laskee patterin paluuvesi liian matalalle. Tuloilman lämpötilan säätökäyrän matalin sallittu lämpötila on 8 º mitattuna puhaltimen jälkeen. Lämpötila heti patterin jälkeen on tällöin n. 7 º. Tuloilmapatterin jäätymissuojan ennakointitoiminto avaa venttiiliä koneen käynnin aikana matalassa ulkolämpötilassa. Tuloilman lämpötilan asetusarvo on liian matala. Lämpötilan säätö pyytää niin pientä vesivirtaa, että patterista poistuvan veden lämpötila laskee niin alas että se kohtaa jäätymissuojan ennakoinnin asetuksen ja ennakointi avaa venttiiliä. Tuloilman lämpötilan säätökäyrän matalin sallittu lämpötila on 8 º mitattuna puhaltimen jälkeen. Lämpötila heti patterin jälkeen on tällöin n. 7 º. Ennakointisäädön parametrit on huonosti aseteltu ja järjestelmä alkaa huojua ja ajaa moottoriventtiiliä auki-kiinni saavuttamatta tasapainotilaa. Tarkastetaan ennakoinnin aloituslämpötila ja suhdealue. Tuloilmapatterin jäätymissuoja laukaisee kun lämmityspatterin pumppu pysähtyy. Puhaltimet pysähtyvät liian hitaalla rampilla kun kone pysähtyy. Vesivirta patterissa pysähtyy mutta ilmavirta kulkee yhä patterin läpi. Lämmityspatterin pumpun pysähtyminen pitää olla lukittuna puhaltimien taajuusmuuttajien kovapuolelle siten, että puhaltimille tapahtuu ns. pakkopysäytys ilman hidastusta. Fläkt Woods 893 FI 03.08 6 Oikeus muutoksiin pidätetään.