Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa ratsastusta kuntoja terveysliikuntana sekä kilpaurheiluna. Seuran hallitus ja jäsenistö Seuran hallitus valittiin perustamiskokouksessa 26.6.2013. Puheenjohtaja: Helena Asukas Sihteeri ja jäsensihteeri: Anna-Reeta Hauru Rahastonhoitaja: Tiia Alila Hallituksen muut jäsenet: Tarja Nikola, Minna Siniluoto Varajäsenet: Teija Harju, Heli Virtanen Seuran kevätkokous pidettiin 26.2.2014 ja syyskokous 29.11.2014. Lisäksi hallitus piti ylimääräisen kokouksen 9.2.2014. Jäseniä seuralla oli 23, joista 4 juniorijäsentä ja 6 kannattajajäsentä. Talous Seuran toimintavuosi oli voitollinen 618,30 euroa. Seuran tulot koostuivat jäsenmaksuista (210 eur), koko perheen hevostapahtuman tuotoista (370,30 eur) ja Raahen kaupungin liikuntatoimen myöstämästä yleisavustuksesta (300 eur). Menot koostuivat hevostapahtuman järjestämiskuluista, kuntosalimaksuista, nettisivujen avausmaksusta ja pankkimenoista. 1
Toiminta Maastoratsastusreitin rakentaminen Myllyn Ratsukot ry sai Raahen kaupungilta avustuksen maastoratsastusreitin rakentamiseen. Reitin rakentaminen vaatii vielä lisää taloudellista tukea, joten sen aloittaminen siirtyi vuodelle 2015. Koko perheen hevostapahtuma 6.9.2014 Syyskuun ensimmäisenä lauantaina Myllykalliontien Ratsutilalle kokoontui runsaasti hevosista ja ratsastuksesta kiinnostuneita ihmisiä Myllyn Ratsukkojen järjestämään koko perheen hevostapahtumaan. Ohjelmassa oli kaikille avoimet esteratsastuksen tallikisat. Luokkia kisoissa oli neljä: puomiluokka, ristikko, 40 cm ja 60+ cm. Kisat avasi keppihevosten agility. 2
Tapahtumassa pääsi myös yleisö ratsastamaan, kun tarjolla oli talutusratsastusta ponilla ja hevosella. Tavarapalkintoja sai kisaratsastuksen lisäksi myös onginnasta ja arvonnasta. Kioskista löytyi monenlaista suuhun pantavaa. Kilpailuedustuksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa Heli Virtanen edusti Myllyn Ratsukkoja Pohjois- Pohjanmaalla este- ja kouluratsastuskisoissa suomenhevosella Aihettaren Ilolla. Etelä- Suomessa Myllyn Ratsukot komeilivat lähtöja tuloslistoilla Anna- Reeta Haurun ja puoliveristen Pavarotin ja Alegron toimesta esteratsastuskisoissa. Kenttäratsastuskisoissa seuraa edusti Katri Raven suomenhevosellaan Touko- Lystillä Oulussa. 3
Valmennukset ja koulutukset Myllyn Ratsukoilla oli vahva edustus Suomen Ratsastajainliiton Pohjois-Suomen aluevalmennusryhmässä. Helena Asukas hevosellaan Arabella II:lla ja Minna Siniluoto hevosellaan Vilen Armilla kuuluvat kouluratsastuksen senioreiden valmennusryhmään. Helena ja Minna ovat myös Arto-Pekka Heinon yksityisvalmennuksessa. Useat seuran jäsenistä valmentautuivat säännöllisesti Helena Asukkaan yksityisvalmennuksessa. Etelä-Suomessa Anna-Reeta Haurua valmensivat Anne Porevirta, Nisse Stenfors ja Minna Pekkala. Seuran jäseniä osallistui Suomen parhaimpiin esteratsastajiin kuuluvan Nina Fagerströmin estevalmennukseen katsojan roolissa. Samoin osallistujia oli Kari Vepsän hevostaitokurssilla Ruukissa. Seuran edustus oli vahva myös Kalajoella kengittäjä Minna Heinisen järjestämällä kengityskurssilla. Osallistumisen tavoitteena oli, että seurasta löytyy henkilöitä, jotka pystyvät tarvittaessa tekemään ensimmäiset tarvittavat toimenpiteet hevosenkengän irrotessa tai tarvittaessa tarkistamaan kavion kunnon ottamalla kengän pois. Gaalailtamat ja vuoden kunniamaininta Joulukuussa seuran hallitus halusi juhlistaa seuran ensimmäistä toimintavuotta ja järjesti Gaalailtamat, johon olivat tervetulleita kaikki seuran jäsenet. Tilaisuudessa puheenjohtaja Helena Asukas myönsi historian ensimmäisen kunniamaininnan Minna Siniluodolle. Perusteluita kunniamaininnan myöntämiselle oli useita: - Minna edistää nuorten hevosharrastusta seuran juniorijäsenen valmentautuessa Minnan hevosella Armilla. - Minna on työskennellyt hevosensa kanssa maasta käsin ansiokkaasti ja mm. aikaisemmat vaikeudet lastauksessa ovat takana. - Minna kehittää itseään ratsastajana sekä Helena Asukkaan ja Arto-Pekka Heinon yksityisessä valmennuksessa että Suomen Ratsastajainliiton Pohjois-Suomen aluevalmennusryhmässä. 4
Tiedottaminen Seuran toiminnasta tiedottaminen tapahtui seuran Facebook-sivulla. Syksyllä seuran www-sivujen tekemisestä tehtiin sopimus Oulun ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opiskelijoiden kanssa. Sivut julkaistaan vuonna 2015. 10.3.2015 Myllyn Ratsukot ry:n hallitus 5