Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 3 / 2009



Samankaltaiset tiedostot
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2011

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2012

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Matkakertomus Busiasta

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2016

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 3/2006

Partiolippukunta Kalevan Karhut

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2014

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

o l l a käydä Samir kertoo:

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 3/2005

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Toimintakertomus vuodelta 2010

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Sukuseuran matka Pietariin

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2 / 2014

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA /10

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

2. SISÄLLYSLUETTELO 3. PÄÄKIRJOITUS 4. TIEDOTTEET 5. PARAATI 6.. LUMIKON REISSU 8 POPPOO REISSU 10 SEIKKAILIJAPELI 12 TÄHTITORNI 13 SILPPUSÄKKI

PIISPALA LEIRIKOULU

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Rantasalmenkierros

Islannin Matkaraportti

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/06

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2005

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/05

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2011

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

Lucia-päivä

Matka Kronstadtiin keväällä Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Maanantai Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Napapiirin luontokansio

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

B A LTIA N K IE R R O S

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2009

Toiminta-ajatus 2011-

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Transkriptio:

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 3 / 2009

TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 39. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.lpk.partio.fi/hp/kaka Kalevan Karhut toimisto Väinölänkatu 26, 33500 Tampere Lippukunnan tilinumero: Nordea 150950-9384 Meille saa antaa rahaa ihan vapaasti... Ä-tervehdys... 3 Tiedotteita... 4 Kasukka-melonta... 5 Kesäleiri... 9 Kasukka-PT... 12 Toimintakalenteri... 14 Sudarisivut... 15 Ällikällä lyöty... 16 Silppusäkki... 17 Virkailijat... 18 Kokousajat... 19 PAINOPAIKKA Tampereen ev.lut.srk / monistus Painos 200 Ä-TOIMITUS Toimittajat Stanislav Muhametshin, Ville- Veikko Vainio, Heikki Suominen, Olli Laaksoaho Päätoimittaja Juhis Pietilä Lemminkäisenkatu 10 A 14 33540 Tampere 040-7267030 juhis@kolumbus.fi Valokuvat Sirkka Hautamäki, Virpi Väyrynen, Jussi Hilden, Juhis Pietilä, Katariina Mäkinen Taitto Juhis Pietilä Lippukunta vuokraa Luosun kämppää Ylläksellä. Hinta on lippukuntalaisille talvisaikaan alkaen 7 euroa / hlö / vrk ja kesäaikaan alkaen 6 euroa / hlö / vrk. Lippukunnan jäsenet pääsevät vieläkin halvemmalla. Yli 20 hengen ryhmät neuvotellaan erikseen. Tilaa riittää noin 50:lle hengelle. Varustelu on 50-luvun tasoa. Tiedustelut: Jaakko Kuningas 045-1336451 2

Koska tapaus on jo rikosoikeudellisesti vanhentunut, voin tunnustaa että takavuosina tein ajanpuutteen vuoksi erään Vartion Johtaja -lehdessä olleen retkiruokatestin omassa keittiössäni. Trangia toimii tiskipöydälläkin. Yhdistin tarinat ruuanlaitosta erääseen paljon aiemmin tekemääni retkeen. Pari kuukautta sitten taloyhtiössämme alkoi putkiremontti. Minua harmitti lievästi tietoisuus siitä, että vessassa joutuisi ramppaamaan alakerrassa hyvän tovin. Lippukunnanjohtaja Hautamäki kuitenkin lohdutti ja muistutti, että Saarijärvellä matka Leiriniemestä hönteriin on vielä huomattavasti pidempi kuin Lemminkäisenkadulla viidennestä kerroksesta kellariin. Huomautus oli varsin mainio, sillä tajusin että minun kannattaisi asennoitua remonttiin kuin retkeilyyn omassa olohuoneessa. Kylpyhuoneen lisäksi myös hella oli pois käytöstä. Kaivoin siis jälleen retkikeittimen kaapista. Hieman hymyilytti, kun naapurini kertoi perheestään tulleen purilaispaikan kanta-asiakkaita. Partiotaidoista on hyötyä, mitä monenlaisimmissa tilanteissa. Juhis 3

Tiedotteita Syyskokous 22.11. Kalevan Karhujen syyskokous pidetään 22.11.2009 klo 18 Karhujen toimistolla. Esityslistalla sääntömääräiset asiat. Tervetuloa vaikuttamaan! Terveisin Kalevan Karhujen hallitus Kalevan Karhut ja Suuntatytöt: Upea isänpäivälounas Kalevan kirkon alasalissa sunnuntaina 8.11.2009 klo 12. Hinta 15 euroa, alle 15-vuotiaat 10 euroa, alle 7-vuotiaat 0 euroa. Pöytävaraukset Kipparalta, puh. 040-5402792 4

Kasukka-melonta Saavuin juosten Juhiksen autolle Kalevan Kirkolla perjantaina 10.7.2009. Olin jonkin verran myöhässä, ja auto lähtikin saman tien, kun rinkkani saatiin juuri ja juuri mahtumaan auton takatiloihin. Itseni ja Juhiksen lisäksi matkaan lähtivät Antto ja Virpi Kalevasta, sekä alueohjaajamme Jenni Härmälän Ilvestytöistä. Suuntasimme kohti Pertunmaata, joka on Heinolan lähistöllä. Matka meni ilman suurempaa hämminkiä. Ainostastaan viimeisen risteyksen kohdalla huomasimme Juhiksen refleksien edelleen olevan kunnossa, kun hän reagoi alle sekunnissa Anton ohjeeseen Oikealle!. Muuten olisimme menneet ohi risteyksen ja olisimme vasta ties kuinka pitkän ajan päästä voineet kääntyä. Savusauna ja kuutamomelontaa Pian sen jälkeen saavuimmekin määränpäähän, jossa oli Anton perheen mökki. Vaihdettuamme terveisiä Anton vanhempien kanssa, kannoimme kanootit järven rantaan. Juhis lähti viemään autoa paikkaan, johon saapuisimme sunnuntaina. Me muut kulutimme aikaamme puhuen sekä luonnonmaisemista nauttien. Sivuhuomiona tunsimme itikka-tiheyden kasvaneen 5 huolestuttavasti Tampereeseen verrattuna. Juhiksen saavuttua takaisin emme kuitenkaan lähteneet aivan heti, vaan aterioimme ja nautimme Anton perheen mökin savusaunasta. Kiitokset heille hyvistä löylyistä! Näissä tunnelmissa olikin hienoa heittää tavarat kanootteihin ja lähteä melomaan kohti yöpymispaikkaa. Sellaiseksi olimme ajatelleet kiintolaavua, joka sijaitsi Hirsiniemen eteläkärjessä. Hirsiniemi on sinänsä hieman hämäävä nimi, sillä paikka on oikeasti saari. Ilma oli todella tyyni, ja kun hämärä oli laskeutunut (lue: noin kello 23), livuimme hiljaa ohi Hirsiniemen eteläkärjen idästä päin. Todettuamme, että rannan lähistöllä todellakin oli kiintolaavu, vedimme kanootit maihin, ja söimme iltapalaa. Sen jälkeen muutamat menivät telttoihin. Toiset jäivät kiintolaavulle nukkumaan, juteltuaan ensin niistä sun muista. Aurinko antaa iloa Aamulla kiintolaavulla nukkujat olivat hieman hyttysen puremilla. Syötyämme aamiaista sain kuulla, että yövymme toisenkin yön samalla paikalla. Pakkasimme kuitenkin varmuuden vuoksi kaikki tavarat ja heitimme ne kanootteihin. Ties vaikka matka kes-

keytyisi ukonilman takia. Aurinko paistoi suoraan pilvettömältä taivaalta, ja tuuli oli todella heikkoa. Saimmekin ihailla rasvatyyntä järvenpintaa. Meloimme etelään Enonvettä kohti rykelmää pieniä saaria, Hämeensaaria. Niiden pohjoisranta osoittautui hiekkarannaksi ja vaikka veden alla olikin mutaa ja kiviä, kävimme pulahtamassa järvessä. Olihan todella kuuma kesäsää. Kohti pohjoista Virkistävän uinnin jälkeen lähdimme melomaan takaisin kohti pohjoista. Ohitimme Hirsiniemen tällä kertaa länsisuunnasta. Totesimme, että oli ihan hyvä, ettemme tulleet tätä kautta viime yönä. Salmi oli täynnä matalikkoja ja mutkia, eikä vähän hämärämmällä olisi ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia mennä heti kerrasta oikein. Heti tämän jälkeen aukesi Ylä- Rieveli laajana itä-länsi suunnassa. Meloimme kuitenkin edelleen kohti pohjoista, ja pian olimmekin taas saariston seassa. Meloimme pitkin ja poikin saaristoa ja Höltänselkää, ja jossain vaiheessa söimme lounaan. Ruuaksi oli perinteistä partiomuonaa, vähämausteista mutta sitäkin täyttävämpää ja energiarikasta. En kyllä muista enää, oliko silloin joku niistä valmis-pastoista, vai jokin muu ruoka. Hyvää se oli kuitenkin, se on tärkeintä. Jossain vaiheessa huomasimme, että päivä oli jo kallellaan iltaan päin, ja lähdimme takaisin kohti Hirsiniemeä. Koko päivän oli ollut erittäin mainio sää, ja saimmekin meloa rauhassa takaisin. Tällä kertaa vedimme kanootit maihin hieman paremmalla paikalla, ja aloimme ahertamaan päivällisen kanssa. Syötyämme sen, sekä iltapalaa 6

(muistaakseni makkaraa ja suklaata), turisimme niitä näitä ja menimme nukkumaan. Jäähyväiset laavulle Aamulla oli luvassa yllättäen aamupalaa. Syötyämme sen, pakkasimme tavarat ja katsoimme haikeana paikkaa, jossa olimme yöpyneet kaksi yötä. Ehkä sitten joskus uudestaan vielä, mietimme. Heitimme jälleen tavarat kanoottiin ja lähdimme melomaan takaisin kohti Anton perheen mökkiä. Viimeisen päivän sää ei ollutkaan niin hyvä kuin edellisten päivien. Taivas oli harmaana pilvistä ja kova länsituuli (eli tietenkin vastatuuli) teki menosta hitaahkoa. Kun saimme tutun mökin näkyviimme, meloimme rantaan iloisina pienestä tauosta. Tauko oli kuitenkin pian ohi, ja matkaa jatkettava. Olihan auto vielä aika pitkän matkan päässä odottamassa. Jatkoimme taas kohti länttä, vastatuulta kohti. Paikka tuntui olevan suosittu, sillä rannoilla oli huomattavasti enemmän mökkejä, kuin mitä näimme perjantain ja lauantain aikana. Meloimme Anteruksenselkää pitkin Nuutinsaarille, jossa söimme maukkaan lounaan. Ja nautimme tietenkin tauosta, melominen vastatuuleen alkoi jo hieman rasittaa meitä. 7

Viimeisillä voimilla vastatuuleen Nuutinsaaren lounaan jälkeen oli pakko vetää viimeinen puristus. Se olikin aika pitkä puristus, ja välissä oli jopa pieni koski. Taisin hävitä Juhikselle jonkun vedonkin siinä kohtaa, sillä toinen kanootti kolhaisi hieman kiveä koskea laskiessaan. Meloimme yhä enemmän ja enemmän kohti etelää, mutta jotenkin kummasti tuulikin tuntui kääntyvän juuri niin, että se tuuli aina suoraan kohti. Samankaltainen luonnonilmiö on kuitenkin tuttu monelta muultakin melontareissulta, joten itselleni tuo ei tullut ollenkaan yllätyksenä. Nuhjakanlahteen saavuttuamme vedimme kanootit maihin ja totesimme, että Juhiksen auto on edelleen ehjänä samassa paikassa, mihin hän oli sen perjantaina jättänyt. Kannoimme kanootit peräkärryyn, ja rinkat takatiloihin, ja aloitimme paluumatkan. Kuitenkin todella pian huomasimme, että menomatkalla tehty järjestely, jossa melat tungettiin rinkan ja katon väliin, ei enää toiminut. Syy oli siinä, että syötyämme kaikki eväämme matkan aikana, rinkkojen koko oli pienentynyt. Tämän takia melat olivat aika väljästi katon ja rinkkojen välissä, ja löivätkin takapenkillä istujia päähän tai olkapäähän aina vähän väliä. Pysähdyimme ja köytimme melat kattotelineille. Nyt matka sai jatkua keskeytyksettä Tampereelle asti. Itse taisin jossain vaiheessa nukahtaakin. Tampereella olimme perillä aika myöhään arvioidusta ajasta, noin klo 22. Juhis lähti vielä viemään kanootit Saarijärvelle (siitä taas hänelle kiitos), ja me muut kohti kotejamme. Jälleen kerran yksi Kasukka-melonta oli takana, ja jälleen kerran totesimme, että kyllä kannatti tulla. Teksti: Stasi Kuvat: Sirkka Hautamäki ja Virpi Väyrynen 8

Kesäleiri Leiri alkoi kesäloman loppupuolella ja kesti viikon verran. Aluksi ohjelmassa oli tavaroiden siirto järven päästä leirialueelle soutuveneellä. Majoitusten pystyttämisen jälkeen oli ruokailun aika. Seuraavana aamuna nostettiin lippu ja päivä kului joutuisasti. Keskiviikkona alkoi haikki. Yövyimme koukkujärvellä. Toisena päivänä kokeilimme rinkkalau- 9

10

tan tekoa ja sen toimivuutta käytännössä kun ylitimme Kivisalmen Symmingin ja Paalijärven välissä. Perjantaina oli sudenpentujen aika saapua. Leirillä juostiin myös perinteinen Paavon-juoksu. Teksti: Ville-Veikko Kuvat: Hiltsu ja Juhis 11

Kasukka-PT Saavuimme Aitolahden vanhaan pappilaan perjantaina 25.9. Asettauduimme taloksi, jonka jälkeen menimme ulos leikkimään mm. ponileikkiä ja lipunryöstöä. Sen jälkeen söimme iltapalaa ja menimme tutimaan. Menimme lauantai aamuna muna-aamiaisen jälkeen lipunnostoon, jonka loputtua lähdimme heti kisaamaan. Ensimmäinen rasti, joka koski vain tarpojia, meni kylläkin vähän pieleen tuulisen sään ja ajan riittämättömyyden takia. Tarpojien suorittaessa tätä rastia laiva haki seikkailijat ja vei heidät järven toiselle puolelle. Tämän jälkeen laiva tuli hakemaan myös tarpojat. Ensimmäinen rasti järven toisella puolella oli käsityörasti, jota kaikki suorittivat samaan aikaan. Tehtävänä oli väsätä puinen arpakuutio. Aika oli loppua vähiin, mutta kaikki saivat kuutionsa kuitenkin kuutioitua. Tämän jälkeen rasteja oli noin kymmenen, ne olivat matkan varrella kävellessämme kohti Kauppia. Tarpojien piti mm. koota laavu, määritellä etäisyyksiä, hoitaa valtimohaavan saanutta, tunnistaa myrkkysieniä ja kasveja, tehdä 12

solmuja ja koota tangram-palapeli, tunnistaa karttamerkkejä ja lopuksi suunnistaa Kaupissa. Seikkailijat suorittivat osan näistä rasteista ja heillä oli myös omia rasteja. Kaikki saapuivat Kaupin urheilupuistoon ajoissa. Seikkailijoiden sarjan voittajaksi selviytyi kasujen Mäyrä vartio. Tarpojien sarjan voitti jo toisen kerran peräkkäin Susi (eli me!). Suksi meni kuitenkin kasuille, sillä heidän seikkailijoidensa ja tarpojiensa yhteen laskettu pistemäärä oli isompi kuin karhujen. Näihin sanoihin näihin tunnelmiin... Teksti: Heikki ja Olli Kuvat: Katariina Mäkinen 13

Toimintakalenteri 2009 Lokakuu 12.-18.10. Syysloma, ei ryhmien kokoontumisia 13.10. TP Pottukisa 16.-18.10. HP Lippukuntatoimijakurssi, YTP, L-SP 17.10. HP Tarpojien taitopäivä 17.-18.10. SP JOTA-JOTI 29.10. HP Viestintäpaja III, lpk:n tiedotussuunnitelma Marraskuu 1.11. Kaka JN 7.11. TP Sudenpentutapahtuma 10.11. HP Yösuunnistustapahtuma 13.-15.11. SP Samoajatapahtuma Explo 009 14.11. HP HP:n syyskokous 16.11. TP Akelailta 20.-22.11. HP Ikäkausijohtajan koulutus (akela, sampo ja luotsi) 21.11. HP Tulostoimistokurssi 26.11. TP TP:n syyskokous 27.-29.11 Kaka Penturetki Joulukuu 6.12. Kaka J-riisi 6.12. TP Itsenäisyyspäivän juhla 12.-13.12. HP Ensiapukurssi 2 yli 18-vuotiaille viikko 51 Kaka Syksyn toimintakausi päättyy 14

15

Marko Vainio Koko nimi: Marko Tuomas Vainio Syntymäaika: Syyskuu ad 1965 Pituus: Vähän toista syltä Paino: 183 naulaa Kengännumero: 1 ft Saappaannumero: lesti hukassa Lempinimet: Taito, Hiiri, Tekussa haukuttiin Mongeksi, Caspar Mongen porojektion mukaan(en tajunnut siitä mitään) Kymmenen kiperää Asema lippukunnassa:. Teräskarhut laumanjohtaja Suurin partiosaavutus: Kakon Iiron kyykytys piirinmestaruuskisoissa vuonna kivi ja kanto Partiounelma: Hankikanto, kuivat puut, hauska seura, paistettu kommandovaraani Työpaikka:. Sto, paremmat julkisivuainekset katso: http://www.stofi.fi Paras lehti: sama kun pääministerillllä Hiusten pituus: 1" Lempiyhtye: Hiski Salomaa Tulevaisuus: Uusia, jännittäviä, seikkailuita Viimeisin partiotapahtuma: Teräskarhujen laavureissu Laipanmaalla, ei tappioita Toiveammatti: Nuuskamuikkunen - 1975 Lumikko vartio, vja, vj, jj, ppoj - Venekunnan johtaja Pieni partiohistoria - Teräskarhut laumanjohtaja - Omituisia seikkailuita maalla ja merellä 16

1 Kiitos, Karhut ja kaverit! Tukiyhdistys on saanut viime Ällikän jälkeen ihan runsaasti kannatusmaksuja. Pakollinen Tokamontiehen liittyvä kunnostusmaksu on suoritettu. 2 Kun Saarijärven hönteriä siirretään seuraavan kerran arviolta 18.10.2039, kannattaa siirtäjien nostaa kantoripojen kiinnityspisteitä parikymmentä senttiä nykyistä ylemmäs. 3 Kololle on ilmestynyt linnunpönttö, johon voi jättää silppusäkkijuttuja. Myös päätoimittajan sähköposti on edelleen käytössä. 17