Itä-Suomen yliopisto HISTORIA- JA MAANTIETEIDEN LAITOKSEN LAATURAPORTTI - ja maantieteiden laitoksen laatukäsikirjassa on kuvattu keskeiset toiminnot, joilla laatutyölle asetetut tavoitteet pyritään saavuttamaan. Laadunvarmistusta seurataan opiskelijoilta saadun palautteen ja itsearvioinnin lisäksi erilaisten indikaattorien avulla. Laitoksen keskeisimpiä mittareita ovat muun muassa opiskelijoiden opintojen eteneminen, kertyneet opintopistemäärät ja arvosanojen taso, pro gradu -tutkielmien määrät ja arvosanat, tutkintojen määrä ja valmistumisajat. Laaturaportissa selvitetään laatutyön toteutumista historia- ja maantieteen laitoksella vuonna ja kuvataan uudistuksia, joilla on pyritty kehittämään laitoksen toimintaa. Vertailtavuuden mahdollistamiseksi taulukoissa on esitetty tiedot neljältä vuodelta (8 ). Keskeisistä mittareista esitetyt tiedot perustuvat Itä-Suomen yliopiston hallinnon tuottamiin raportteihin. Laitos on kerännyt opintojaksopalautetta WebOodin palautejärjestelmän avulla lukuvuodesta alkaen. Amanuenssit ovat huolehtineet palautteen keräämisestä saatuaan opettajilta kirjallisen suostumuksen. Laaturaportissa on esitetty yhteenvetoa kerätystä palautteesta. Laitoksella asetettiin vuonna erityisen seurannan kohteeksi pääaineopiskelijoiden liikkuvuus eli kuinka moni aloittaneista opiskelijoista vaihtaa tai keskeyttää opintonsa ja mistä syystä. Opiskelijoiden rekrytointia ja liikkuvuutta selvitetään tekeillä olevassa opinnäytetyössä, ja lisäksi asiasta laaditaan erillisselvitys. Laitoksella toteutettiin alkuvuodesta ydinainesanalyysi kaikissa oppiaineissa. Työryhmien puheenjohtajina toimivat professori Kimmo Katajala (historia), yliassistentti Minna Tanskanen (maantiede ja yhteiskuntamaantiede) ja professori Rauno Sairinen (ympäristöpolitiikka). Ydinainesanalyysiin pohjalta uudistettiin tutkintorakenteet ja opetussuunnitelmat sekä suunniteltiin uusia opintojaksoja. Uudistukset otettiin käyttöön lukuvuonna. Laitoksen näkyvyyden lisäämiseen kiinnitettiin huomiota edellisvuoden tapaan. Hakukohteisiin laadittiin omat esitteet, ja lisäksi toteutettiin englanninkielinen laitosesite. Verkkosivujen toimivuuden parantamista jatkettiin, ja erityistä huomiota kiinnitettiin englanninkielisiin verkkosivuihin.
Suoritetut tutkinnot Taulukko. - ja maantieteiden laitoksella suoritetut tutkinnot vuosina 8 8 9 Tohtorin tutkinnot Lisensiaatin tutkinnot Maisterin tutkinnot Kandidaatin tutkinnot 4 5 55 48 45 3 4 3 7 43 7 3 4 6 3 9 35 3 5 - ja maantieteiden laitoksella suoritettiin vuonna yhteensä 7 tutkintoa: 3 tohtorin, 6 maisterin ja 63 kandidaatin tutkintoa. Laitoksen tulostavoitteeksi on asetettu 6 maisterin ja 7 tohtorin tutkintoa. Maisterin tutkintojen osalta tavoite saavutettiin vuonna. Tarkasteltaessa vuosia 9 tulostavoitteesta jäätiin 33 maisterin tutkintoa. Tohtorin tutkintojen osalta tulostavoite ylittyi vuonna 9, mutta siitä jäätiin selvästi sekä vuonna että vuonna. Kolmivuotiskaudella 9 tulostavoitteesta jäätiin yhteensä kolme tohtorin tutkintoa. Taulukoissa 4 on esitetty tarkempia tietoja tutkintojen laajuuksista ja keskimääräisistä suoritusajoista. Maisterin tutkintojen keskimääräiset suoritusajat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Taulukko. Kandidaatin tutkinnot (vanha/uusi tutkintoasetus) Maisterin tutkinnot (vanha/uusi tutkintoasetus) Keskimääräinen laajuus 8 9 48 (6/) 43 4 35 96,9/9,5 6, 9,4 9,4 6,9/4,8 vuotta 5,4 vuotta 5,8 vuotta 3,6/6 op 6,9/,6 vuotta 4, op 3 kk 96,6 op 7 kk Aineenopettajan tutkinnot 4 8 3 8 Arkistoalan syventävät opinnot tutkinnossa 4, vuotta 3 98,8 6,5 vuotta Taulukko 3. Kandidaatin tutkinnot Maisterin tutkinnot 8 9 45 7 6 3 8,,9 89,75,4,9 vuotta 4, vuotta 5, vuotta 55 6,5 vuotta 7 47,8,4 vuotta 7,4 kk Aineenopettajan tutkinnot 5 6 5 6, vuotta 9 6,4 5,3 vuotta
Taulukko 4. Kandidaatin tutkinnot Maisterin tutkinnot 8 9 5 8,5 8,5 8,6 3,7 vuotta 3,8 vuotta 3,8 vuotta ei suoritettuja tutkintoja 3,8 vuotta 6, vuotta 3,9 vuotta 5,4 vuotta Tietoa opiskelijoista - ja maantieteiden laitoksella oli vuonna yhteensä 67 opiskelijaa. Luku ei ole täysin luotettava, sillä ympäristöpolitiikan jatko-opiskelijoita on kirjattu laitokselle vain yksi. Opiskelijamäärät 8 Tutkinto-opiskelijat Laitoksen yhteiset Perustutkinto-opiskelijat Laitoksen yhteiset Jatko-opiskelijat Uudet perustutkinto-opiskelijat ja ympäristö 8 9 49 47 7 33 55 4 4 4 8 38 5 5 33 38 49 39 4 7 347 46 33 (puuttuu jatko-opiskelijat) 3 33 35 x 34 6 35 49 33 9 3 3 4 5 5 Hakijamäärät Hakijamäärä Yhteiskuntamaantiede ja ympäristö Pääsykokeeseen osallistuneet Yhteiskuntamaantiede ja ympäristö Opiskelupaikan vastaanottaneiden sukupuolijakauma (n/m %) 8 9 38 47 7 (55) 99 88 3 (molemmat) 3/7 4/6 4 67 5 (89) 8 (molemmat) /64 /64 69 4 68 3 (8) 49 4 45/55 /63 7 3 6 8 33/67
Yhteiskuntamaantiede ja ympäristö 4/59 8/8 9/8 77/3 5/5 6/4 56/44 opiskelupaikka vastaanotettu opinto-oikeus, läsnä oleva opinto-oikeus, poissaoleva suorittanut FM-tutkinnon opinto-oikeus muuttunut 7: 33 5 5 9: 33 3 kirjoilta poistettu Opiskelupaikka vastaanotettu opintooikeus, läsnä oleva opinto-oikeus, poissaoleva suorittanut FMtutkinnon 7: 5 8 3 3 9: 6 3 kirjoilta poistettu Yhteiskuntamaantiede (ei sisällä HG-maisteriohjelman opiskelijoita) Opiskelupaikka opintooikeus, suorittanut FM- opinto- kirjoilta poistettu vastaanotettu läsnä oleva tutkinnon oikeus muuttunut 7: 6 3 9: ja -oikeus, yhteiskuntapolitiikka Opiskelupaikka vastaanotettu opintooikeus, läsnä oleva opinto-oikeus, suorittanut FMtutkinnon poissaoleva 7: 3 8 9: 8 7 kirjoilta poistettu Tietoja laitoksesta - ja maantieteiden laitoksella oli vuonna yhteensä 38 täydentävän rahoituksen projektia, joiden toteutunut rahoitus oli yhteensä 98 355,9 euroa. Suomen Akatemia rahoitti 4 hanketta, EU-rahoituksella toimivia hankkeita oli 6 ja säätiöiden rahoittamia hankkeita 5. Henkilökunta/perustutkinto-opiskelijat (historia ja maantiede) 8 9 Läsnä olevat perustutkintoopiskelijat/opettaja Maisterintutkinnot/opettaja 38,5 4,8 6,,6 9,5,5,8 34,4 3,4 4,5, 39,5 7 3,9 3,
Julkaisutoiminta Tieteelliset julkaisut yht. Kotimaassa Ulkomailla Tieteellisten julkaisujen määrä/professori Tieteellisten julkaisujen määrä/vakituinen opetushenkilökunta 8 9 34 5 5 5 9 9 3 6 8,5 6,5 7,5 4,9,5 3,8 9 9 4 3 7,5 9,5 6 4, 3,7 3 5 44 3 4 3, 6 6,4 4,9 8 5 54 38 35 34 8 6, 3,5 9 6,4 6 9,5 Vaihto-opiskelu (vähintään 3 kuukauden vaihtoon lähteneet) 8 9 5 5 5 5 5 4 3 3 3 Tarkempia tietoja vaihdoista: : 8: Venäjä (4), Japani (), Ruotsi (), Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Kiina, Puola, Ranska, Saksa 9: Venäjä (), Iso-Britannia, Japani, Kiina : Japani, Iso-Britannia (), Etelä-Afrikka, Saksa (), Tshekki, Ruotsi (), Puola, Yhdysvallat, Venäjä : Iso-Britannia (), Saksa (), Espanja : 8: Italia, Namibia, Ranska, Saksa, Tansania 9: Kiina (), Kanada, Norja, Tšekki : Ruotsi (3), Korea (), Alankomaat (3), Islanti, Unkari, Ranska (), Espanja, Romania : Saksa (), Islanti, Kiina, Kreikka, Puola, Ranska, Tanska, Venäjä, Viro : 8: Namibia 9: Ruotsi (), Alankomaat : Turkki, Iso-Britannia, Saksa : Ruotsi, Saksa, Yhdysvallat
Pro gradu -tutkielmien arvosanat Kuviot ja kuvaavat historian pro gradu -tutkielmien arvosanoja ja kuviot 3 ja 4 maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen pro gradu -tutkielmien arvosanoja. n pro gradu -tutkielmien arvosanat vaihtelivat vuonna arvolauseiden laudatur ja non sine laude approbatur välillä, kun taas maantieteessä arvosanat vaihtelivat arvolauseesta eximia cum laude approbatur arvolauseeseen approbatur. Opinnäytteiden arvostelu painottui arvolauseisiin magna cum laude approbatur ja cum laude approbatur historian sekä maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen oppiaineissa niin vuonna kuin ajanjaksolla 9. Ympäristöpolitiikassa hyväksyttiin vuonna pro gradu -tutkielma arvosanalla eximia cum laude approbatur. Kuvio. Pro gradu -tutkielmien arvosanajakauma vuonna, Suomen historia ja yleinen historia Pro gradu -tutkielmat, historia (N=7) NSA 4 % L 4 % CL 9 % ECL 5 % MCL 48 % Kuvio. n pro gradu -tutkielmien arvosanajakauma 9 Pro gradu -tutkielmat 9 -, historia, N = 84 A % L % NSA 8 % ECL 3 % CL 34 % MCL 43 %
Kuvio 3. Maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen pro gradu -tutkielmien arvosanajakauma Pro gradu -tutkielmat, maantiede (N=8) A 4 % NSA 4 % LA 7 % ECL 3 % MCL 39 % CL 43 % Kuvio 4. Maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen pro gradu -tutkielmien arvosanajakauma 9 Pro gradu -tutkielmat 9-, maantiede (N=55) A % NSA 5 % LA 9 % ECL 5 % CL 35 % MCL 44 % Opintojaksopalaute Weboodin palautejärjestelmän avulla kerättiin lukuvuonna systemaattisesti palautetta kaikista aineopintojen opintojaksoista (pois lukien kirjatentit). Opiskelijoiden vastausaktiivisuus vaihteli opintojaksoittain. Kaikista kursseista ei ole ollut käytettävissä vastausyhteenvetoja, koska vastauksia tuli liian vähän. Muutamissa opintojaksoissa vastausaika oli vielä meneillään laaturaporttia laadittaessa, joten näiden opintojaksojen palautteet eivät ole mukana yhteenvedossa. n tarkastelussa on mukana kahdeksan opintojakson palauteyhteenveto. Vastausprosentti vaihteli 4 57 prosentin välillä. Opintojaksojen palautteessa ei ollut suuria kurssikohtaisia eroja. Vastaajat olivat sitä mieltä, että opintojaksojen työmäärä oli sopiva. Suurin osa palautetta antaneista koki, että ymmärrys opetettavasta aiheesta lisääntyi opintojaksolla. Ilmapiiri koettiin pääosin kannustavaksi, ja työskentelytapojen katsottiin suurimmaksi osaksi edistäneen oppimista. Opintojaksojen vaatimustaso oli pääsääntöisesti hyvä, mutta muutamissa opintojaksoissa vaatimustaso oli vastaajien mukaan suhteellisen alhainen. Sanallisissa palautteissa annettiin muutamia kehitysehdotuksia opintojaksojen sisältöihin ja toteutustapoihin. Suurin osa palautteesta liittyi luentomateriaaleihin. Useat opiskelijat ehdottivat, että luennoilla esitetyt
Powerpointit tulisi jakaa joko Moodlen kautta tai sähköpostitse, mielellään ennen kunkin luennon alkua. Sivuaineopiskelijoiden palautteissa esitettiin kritiikkiä metodiopinnoista. He katsoivat, ettei sivuaineopiskelijoita tulisi velvoittaa suorittamaan Metodi II -kokonaisuuteen kuuluvia opintojaksoja, koska he ovat jo opiskelleet pääaineopinnoissaan menetelmäopintoja. Maantieteen ja ympäristöpolitiikan palauteyhteenvetoja käsitellään yhdessä, koska vain yhdestä ympäristöpolitiikan aineopintojen opintojaksosta on ollut käytettävissä Weboodin kautta annettua palautetta. Tarkastelu perustuu yhdeksän opintojakson palauteyhteenvetoon, joiden vastausprosentti vaihteli 9:stä 56:een. Opintojaksojen numeerinen arviointi oli varsin samankaltaista. Vastaajat katsoivat opetettavan aiheen ymmärryksen lisääntyneen opintojaksoilla ja käytettyjen työtapojen soveltuneen opetukseen. Opintojaksojen työmäärä arvioitiin sopivaksi, ja opiskeluilmapiiri kannustavaksi. Opintojaksojen vaatimustaso koettiin hyväksi, sillä vain yhdessä opintojaksossa se arvioitiin suhteellisen alhaiseksi. Sanallisessa palautteessa esitettiin varsin paljon kriittisiä kommentteja suhteessa numeerisiin arvioihin. Palautetta antaneet kritisoivat opintojaksojen aikataulumuutoksia ja opetuksen venymistä yliajalle. Myös sisällöstä ja toteutuksesta annettiin kielteistä palautetta.