PERÄPÖKSÄN KENNEL 1. Olavi Malmberg TÄSTÄ SE KAIKI ALKOI Kiinnostus luontoon ja sitä kautta metsästykseen heräsivät jo minussa varsin varhaisessa vaiheessa. Synnyinkotini ikkunasta oli suora näköyhteys laajoille suoalueille, josta riekkojen syksyinen päkätys ja teerien kukerrus kantautuivat väkisinkin silloiseen pihapiiriimme ja jopa sisälle asti. Eikä ollut mitenkään harvinaista seurata pirttimme ikkunasta marjastajien liikkumista noilla riekkojen tallaamilla lakkasoilla. Laajojen suo-ojitusten seurauksena näistä riennoista on jäljellä enimmäkseen vain muistoja, tosin nykyisin soitten palatessa takaisin luonnon tilaan, alkaa olla jo jotain merkkejä menneistä ajoista. Me perheen poikalapset pääsimme jo kansakouluikäisenä isämme mukaan oravajahtiin. Ne reissut eivät unohdu koskaan. Siihen aikaan oravaa oli metsästettäväksi asti, ja meidän metsästyshän tapahtui sekarotuisella pienikokoisella väriltään pystykorvan näköisellä koiralla. Aseenaan isälläni oli siihen aikaan pienoiskyvääri ja myöhemmin lintujahdissakin hyväksi todettu rihlakko. Tässä vaiheessa neljän veljeksen veljesparvesta vain minua alkoi kiinnostaa myös jänisjahdit ajavalla koiralla. Siihen tuli tilaisuus isäni serkun ansiosta, jolla sattui olemaan suomenajokoira. Muistan hyvin ne harvat viikonlopun aamut, jolloin matkasimme etelä Juvalle isäni serkun luo jänisjahteihin. Olin jo sen verran jäänyt tähän harrastukseen koukkuun, ettei sinä aamuna kun oli jänisjahtiin lähtö herätyskelloa liiemmin tarvinnut. Tämän päivän jänisajureiden tasoon verrattuna isäni serkulla oli varsin hyvän oloinen suomenajokoira. Näihin jahteihin osallistui myös jossain vaiheessa beaglen omistajina edesmennyt Suur-Savon Beaglen silloinen puheenjohtaja Reino Kärkkäinen ja hänen seurakaverinsa Matti Huhtinen, joihin tutustuin sitten syvemmin vasta 80 luvulla. Naapurillani oli myös suomenajokoiria, ja näin minulle tuli tilaisuus tutustua myös heidän suomenajokoirilla metsästykseen. Myöhemmässä vaiheessa naapuriini hankittiin myös beagle. Kesällä 1972 raivonneen tulipalon johdosta synnyinkotini tuhoutui täysin ja siitä alkoi sitten aivan uusi aikakausi. Naimisiin menomme myötä vaimoni sai kotoaan sekarotuisen koiran. Koira osoittautui niin sanotuksi monen viljan koiraksi. Ajoi jänistä, haki sorsat, toimi luolalla mihin mahtui jne.
BEAGLELLA METSÄLLE 1980 2. Ensimmäinen beagle meille hankittiin keväällä 1980. Vaimoni siskon mies ajoi siihen aikaan myymäläautoa pitäjillä. Asioidessaan eräs asiakas oli kertonut heillä olevan luovutusikäisen beaglen pennun vielä myymättä. Tietäisikö kauppias ken ties pennulle ostajaa, ja näin kälyni ottikin minuun yhteyttä ja kertoi asiasta. Näin menimme pentua katsomaan ja eihän sitä sitten millään malttanut olla ostamatta. Tosin pilkkireissulla ollessani olin kuullut kyseisen pennun emän ajoa aiemmin talvella, joten minulla oli jonkinlainen kuva pennun emästä. Pentu myytiin tietoisesti tasapurentaisena. Keväällinen penikka sai jo ensimmäiset ajot omatoimisesti liikkeelle saman syksyn sulalta. Muistan ensimmäisen ajotapahtuman vielä hyvin, kun olin polttopuita kasailemassa synnyin kotini mailta. Penikka ei malttanut koko päivää pysytellä työmaallani, vaan erehtyi vaistojensa varassa jäljittämään jotain. Yllättäen alkoikin kiivas jäniksen ajo ja olin kyllä otettu moisesta, vaikkakaan eihän sen ikäisen pennun ajo nyt toki kauan kestänyt. Samana syksynä olimmekin sitten naapurini vanhan ajokoiran kanssa metsällä samoilla seuduilla. Iästä johtuen ajokoiran voimat hyytyivät jo ensimmäisen ajon jälkeen, joten meidän piti turvautua lopulta mukana olleeseen beaglen penikkaani. Makkaratulien aikana ja ajokoiran loikoillessa jo kuusen juurella penikka taasen harhautui väärille hajuille sillä seurauksella, että ajon alkamisesta ei ollut mitään epäselvää. Nopeasti valitsimme sopivat passipaikat ja johan sieltä kohta kuului laukaus, joka ei kuitenkaan johtanut kaatoon. Mutta eipä pitkään pennun tarvinnut pupulle ajo-ohjeita jaella kun ajolenkki suuntautui kohdalleni ja näin sain Helylle ensimmäisen kaadon. Monille beagleille on ominaista haku tai ajo herkkyys, mutta Hely poikkesi täysin näistä. Normaalisti Hely antoi sulalla kelillä ajaessaan ääntä aivan sopivasti, mutta kun lunta tuli liiaksi, niin äänet loppuivat tyystin. Meni kolme neljä vuotta ennen kuin Hely alkoi antaa ääntä lumella ja koskaan se ei haukkunut niin sanottua hakulöysää. Niinä aikoina jäniskannat olivat runsaat, ja näin Hely sai toteuttaa itseään metsästyskoirana jopa erilaisissa edustusjahdeissa. Tälle beaglelle ei tuottanut vaikeuksia porukassa ajokaan. Joskus tahditti jopa kolmen suomen ajokoiran ajoa, ja näin ei ole ollenkaan ihme jos olen nyt koukussa tähän rotuun.
HARRASTUS HAKI LINJOJAAN 3. Omistamastani toimivasta hyvän oloisesta beaglesta sana levisi nopeasti ja näin beaglella metsästyksen alkuaikoina oli havaittavissa selvää kateutta jo aktiivisesti toimivien paikallisjärjestö toiminnassa mukana olleitten kesken. Meni vuosia ennen kuin minut hyväksyttiin edes jäseneksi paikallisyhdistykseen. Vasta ensimmäisten pentueitten myötä liityin jäseneksi paikalliseen beagle yhdistykseen, enkä koskaan ollut kuullutkaan mistään valtakunnallisesta beaglerotua harrastavasta järjestöstä. Paikallisen yhdistyksemme Suur-Savon Beaglen hallituksen jäseneksi minut valittiin 1989 ja jatkan yhä edelleen. Jos vertaa sitä aikaa nykypäiviin, niin vaikutti siltä ettei jäseniä ainakaan liioin houkuteltu toimintaan mukaan vaikka beagleja rekisteröitiin pilvin pimein. Nykyisinhän ainakin meidän yhdistyksessämme tämä asia on aivan eri mallilla josta voidaan kiittää nykyisiä tietoidus välineitä ja harrastaja kuntamme aktiivisuuden muuttumista suvaitsevaisemmaksi kanssa harrastajia kohtaan. Esimerkkinä mainittakoon koekulttuurin jopa merkittävän muuttumisen vuosien varrella. Omalle kohdalle sattui eräs tapahtuma joka vahvistaa väitettäni. Tein toista palkintotuomari harjoittelua ollen samalla jo toisena tuomarina eräälle beaglelle. Maastoon mentyämme totesin, että ajot ovat tähän aikaan vuodesta lähteneet tuommoisesta vasemmalle sivuun jäävästä maastokohdasta. Kyseessä oli nuorta aukonreuna vatukkoa. Koiranomistajan ja ryhmätuomarin mielestä havaintoon ei ollut aihetta ja niin etenimme koiran haun myötä suoraviivaisesti kauemmas, kunnes hakuerän lopulla palailimme takaisin kyseisen vatukon vieritse. Koiran koukatessa lenkin hakuerän alussa osoittamaani vatukkoon lähti ajettava liikkeelle ja näin pääsimme merkkaamaan ajoa korteillemme. Jaoimme ryhmän niin, että jäin nuorempana lähtöpaikalle. Ajo eteni läheiselle metsäautotielle ja ajettava hukkaantui saman tien, mutta koira jatkoi ajoa takaisin makuulle johon minulla oli koko ajan näköyhteys. Todellisuudessa ajo tielle ja vatukkoon edestakaisin jatkui lähes koko ajoerän ajan. Vertaillessamme kortteja sanoin koiran menevän sulkuun ajolöysyyden takia. Voi poika on niitä ollut paljon huonompiakin ajoja, eikä tätä koiraa tämän takia suljeta ja piste. Ajoa kertyi näinkin kaikkiaan 82 minuuttia, vaikka todellisuudessa ajolla ei ollut pituutta kuin 400 metriä. Koiran omistajan voidellessa itseään ja tuomarikaveriaan jatkettiin terhakkaasti seuraavalle haku erälle, josta jänis jäi kuitenkin löytymättä ja valion arvo sai vielä odottaa. Nykyisin kokeet viedään läpi ainakin riittävän raittiissa puitteissa ja sen takia ei useinkaan vastaavanlaista tapahdu. Mielestäni sen ajan koetulokset eivät olleet täysin luotettavia, kuten edellä kerrottu esimerkkikin kuvastaa. Ja näin väitän, että vieläkin niitämme sitä viljaa mitä niihin noihin aikoihin kylvettiin
HYÖDYLLISTÄ KOKEMUSTA 4 Hirvikoirat Samana vuona kun hankin tuon ensimmäisen beagleni, liityin myös seuramme hirviporukkaan. Jahdit toteutettiin niihin aikoihin pääsääntöisesti miesajolla eikä koiralla metsästykseen luotettu lainkaan, kuulemma ajavat vain hirvet alueelta pois. Tosin jonkun koiraa jo käytettiinkin metsästyksessä, mutta enimmäkseen vain sitten tiukan paikan tullen eli vasta kun oli tullut haaveri tai muuta vastaavaa. Kun hankin itselleni sitten ensimmäisen hirvikoiran tilanne alkoi muuttua totaalisesti ja kovan väännön jälkeen muuttui jopa kokonaan koirajahdiksi ja on nykyisin pelkästään koiralla metsästystä. Tässä yhteydessä teetin muutaman pentueenkin käyttövalioksi saamallani harmaalla norjanhirvikoiralla. Kyseinen koira periytti myös muutaman käyttövalio jälkeläisen. Ajokoira No tiedon janoisena ja kokeilun innoittamana hankin sitten 1994 tarhaani ketunmetsästystä silmälläpitäen kettuverisen ajokoiran penikan. Kyseisellä koiralla metsästettiin kettua ja jopa kävin jonkun kokeenkin sillä. Myöhemmässä vaiheessa koira alkoi kiinnostua siinä määrin enemmän jäniksestä, että katsoin jopa koiran edun kannalta parhaimmaksi käyttää sitä myös jäniksen ajokokeissa. Ja tuloksena vuoden 2000 piirinkarsintojen kolmas, piirikokeiden kolmas ja ensimmäisen päivän jälkeen lohkonsa kolmas. Vaikkakin sitten seuraavana päivänä jänis jäi löytymättä ja kokonaistulos lohkonsa kahdeksas. Elikkä siitä maastosta ei sen kokeen aikana ajoa irronnut. Tämän kaiken otin sen takia esille, koska saman aikaisesti vein beagleani Kuomionpään Lilaa eteenpäin hyvin merkittävällä tavalla. Elettiin vuotta 2000, ja Lilallakin sain jatkopaikan piirikokeista, lohkosta ja kakkossijan sitten Luumäellä järjestetystä ajovoittajasta. Meno huipentui sitten suomen paras ajurikisan voittamiseen. Moni tilannetta aktiivisesti seurannut kyseli multa ennen näitä arvokokeita, kumpi on omasta mielestäsi parempi koira Lila vai suomenajokoira Lulu. Vastasin heille, että kyllä se tuo beagle mielestäni pitemmän korren vetää. Suomenajokoiran Vehmaan Lulun 24 kokeen tulokset ylittivät keskiarvoltaan ajokokeiden kolmostulos vaatimuksen. Tulevaisuutta ajatellen oli eduksi, että harrastin ja olen harrastanut muitakin käyttökoirarotuja ja mielestäni se on vain lisännyt kokemuksiani ja laajakatseisuuttani myös beaglen hyväksi.
JALOSTUS JA KASVATUS 5. En vähättele ollenkaan niitä korkeasti arvostamiani henkilöitä jotka ovat tuoneet beaglen rotuna suomeen. Ollaanko siitä samaa mieltä, että beagle rotuna yleistyi liian nopeasti lähes koko valtakunnassa. Onhan aivan selvää, että se ei ollut muuten mahdollista kuin että käytettiin jalostukseen lähes kaikki käytettävissä oleva koira aines tunnistamatta niiden käyttöominaisuuksia. Näin toimien mahdollisesti rodunomainen laatu heikkeni ja beaglen suosio jopa käyttökoirana saattoi hiipua. Eli oman ensimmäisen beagleni hankintakin sattui käsittääkseni juuri tähän saumaan tai jo laantuman puolelle. Yleensä kaikenlainen tiedon saanti uusista asioista oli varsin vaikeaa, niin myös koira rintamalla. Oli helpoin tapa käyttää sitä naapurin Jesseä nartulleen kuin lähteä hakemaan jotain tietämätöntä, valitettavasti siihen sorruin itsekin oman kasvatustyöni alkuvaiheessa. Kuviteltiin, niin kuin ehkä nytkin meistä moni kuvittelee. että on aivan sama millä uroksella käyttää omistamansa nartun, luottaen perimän säilyvyyteen kaikilla koirilla samanlaisena ilman että koiraa koskaan käytettäisiin rodun omaiseen tehtäväänsä. Eiköhän eri koirarodut ole syntyneet, kun sopivan tyyppisiä koiria on pariteltu keskenään ottaen huomioon ulkomuodon, rakenteen ja tulevan käyttötarkoituksen. Niin kuin on jo todettu monissa yhteyksissä, että ulkomuoto on niitä helpoimpia jalostettavia asioita, onhan koirat yleensä ainakin siinä paritustilanteessa näkyvissä. Samalla tavalla ei voi vertailla käyttöpuolen ominaisuuksien soluttautumista eri koiralinjoihin, jos emme ole selvillä molempien osapuolten lähes täydellisistä rodun omaisista käyttöpuolen ominaisuuksista. Tietokoneet ja beaglelehti Beaglejärjestöön liittymisen myötä tiedon saanti helpottui beaglelehden ansiosta. Tämmöisenä aktiivi harrastajana odotti seuraavan lehden ilmestymistä, kuin tähteä kirkkaalta taivaalta. Ja on aivan selvää että jalostuksellisia vinkkejä kasvattajat hakivat sen ajan rodun päälehdestä samoin kuin nyt haetaan netistä. Myös tämän päivän koiran jalostukseen käytettävän tiedon saanti nettien välityksellä on merkittävää ja uskoakseni tulee näkymään tulevaisuudessa koiriemme ja rotumme käyttö- ja näyttöominaisuuksien paranemisilla. Beaglelehden jalostuspäivien esittelyjutussa sivuttiinkin edellä mainittua aihetta.tänä päivänä se tieto, mikä on ennen ollut vain aktiiviharrastajien saatavilla, on nykyisin käytettävissä tavallaan jokaisella rodusta kiinnostuneella, riippuen omasta aktiivisuudestaan. Kovasti aktiivinen harrastaja yleensä imuroi tietoa hallitsemillaan laitteilla enemmän kuin moni meistä jo kauan mukana ollut. Tämä seikka jo itsestään vähentää esimerkiksi jalostuksellista neuvontaa.
SIITOSKOIRAN VALINNASTA 6. Pitkäjänteisen onnistuneen kasvatustyön edellytyksenä on riittävän hyvän kantanartun osuminen kohdalle, ja sille sitten sopivan uroksen löytyminen. Toivottavaa on että kyseisillä koirilla on riittävät rodulle asetetut rodunomaiset näytöt niin käyttö- kuin näyttely puoleltakin. Kuulee usein sanottavan, ettei tittelit periydy.. no ei suoranaisesti mutta pitkässä juoksussa kuitenkin periyttävän koiran takaa niitä useimmiten löytyy. Ja tähän vedoten siitokseen käytettävä narttu tulisi valita mielellään useamman sukupolven valiokoirien jälkeläisistä. Harmiksemme aivan liian moni heikkotasoisen nartun omistaja hakee ja on aina hakenut vahvistusta kasvatteihinsa mahdollisimman hyvästä ja menestyneestä uroksesta, tosin puoletkaan siinä onnistumatta. Nyt olemme löytäneet riittävän hyvillä taustoilla varustetut vanhemmat sille tulevalle ajurillemme. Seuraavaksi täytyisi saada selville millaista geeniperimää nimenomaan sairauksien osalta tästä yhdistelmästä on odotettavissa. Jo vain, nytpä ei ota selvää enää Erkkikään kuka kantaa ja mitä. Vaikka väitetään että useimpien sairauksien esiin tuleminen edellyttää molempien vanhempien olemista kantajana. Näinkö lienee mutta silti väitän kuitenkin että beaglejemme geeniperimässä olevista sairauksista putkahtaa myös useamman sukupolven takaisiakin sairauksia yllätäin, olivatpa vanhemmat kuin terveitä tahansa. Käsittääkseni sairauksilta emme tule täysin välttymään, vaan niitä on tietyissä tilanteissa hyväksyttävä ja niiden kanssa täytyy oppia elämään. Oman ensimmäisen onnistuneen parituksen kasvateillani sain Helyn tytön Tupun käyttämällä Revon Urpon Benillä. Tupu ei itse narttuna ollut ihan niin hyvä kuin kanta emonsa Hely, mutta sen ajan tietämykseni perusteella keskitason yläpuolella oleva koira kuitenkin. Olihan sillä käyttöpuolelta jo ennen kolariin joutumista ja ennen penikoimistaan pari lumi ykköstä. Paritus valintaan vaikutti nimenomaan Benin koetulos varmuus, ei välttämättä kaikki ykkösiä vaan keskitaso riittävän korkea ja epäonnistumisia ei ollut. Ilman sen aikaista beaglelehteä tämäkin yhdistelmä olisi jäänyt tekemättä. Tupun menetyksen jälkeen kasvatustyöni haeskeli taas linjojaan, kunnes kohdalle sattui sitten Mannereilta otettu Kuomionpään Lila, jonka isänä oli edellisen yhdistelmän KVA Penin poika Korventaustan Antin KVA&MVA Rape. Lila täytti sitten jo vaativammatkin tavoitteet, oli loistava metsästyskoira koekoira ja hyvä periyttäjä. No eipä ihme jos nyt tarhassa on Lilan jälkeläisenä KVA Peräpöksän Pirre ja sen jälkeläisenä tuleva KVA Peräpöksän Pimpula. Jos näin menee, niin silloin narttulinjassa on neljän käyttövalion putki jota jo aiemmin peräänkuulutin.
Tuuria vai sattumaa 7. Näitä molempia tarvitaan jos aikoo päästä hyvään lopputulokseen kasvattiensa suhteen. Vaikka olet saanut mielestäsi hyvän pentueen aikaisiksi, on sitten eri asia onnistutko valitsemaan pennuille sopivat kodit ja mikä vaikeinta heille sopivat omistajat. Väitän, että eri yhdistelmien jälkeläisten menestymisiin vaikuttaa huomattavasti juuri tuo uuden kodin ja omistajan valinnan onnistuminen verrattuna itse tulevaan koiraan. Perustelen tämän väitteen sillä, että miksi juuri monella kasvattajalla on itsellään poikkeuksetta hyvän oloisia koiria. Tässä tullaankin siihen tosiasiaan, ettei se kasvatustyön lopputulos olekaan pelkästään siitä kasvattajasta itsestään kiinni. Vaan puntarin mitatessa tasapainoa on huomioitava, millaisille omistajille olet saanut pentusi markkinoitua. On myös pentuja joista ei saa toimivaa koiraa kukaan, vaikka joskus kuulee toisin väitettävän. Me kaikki emme ole aivan samanlaisia tuon uuden tulokkaan koulutuksenkaan suhteen. Osalla pennun ottajista on ilmiselvästi liikaa virtaa lähteä viemään uutta pentua metsään jopa liian aikaisin. Ja kun pentu ei olekaan sitten tarpeeksi kypsä vielä itsenäiseen liikkumiseen, sen jälkeen sorrutaan itse lialliseen liikkumiseen ja tästä on useimmiten seurauksena tulevan metsästyskaverin lähihakuisuus. Ohjeeksi voisi sopia, vie sopivan ikäinen pentu riittävän hyville pelipaikoille ja anna sille riittävästi aikaa. Vaikeuta hakuolosuhteita vasta sen jälkeen kun koira on oppinut saamaan jäniksen jalkeille helposta tilanteesta. Tyhjän metsän hauku on tarkoitettu jo kokeneille koirille. OLOSUHTEELLISET EROT Olemmeko tiedostaneet tarpeeksi, minkä verran kasvattisi tuleva asuinpaikkakunta vaikuttaa opetettavaan pentuun ja jopa myöhemmin sen tulevaisuuteen. On alueita, jossa jäniskannat ovat poikkeuksetta suhteellisen runsaat ja näillä seuduilla on pennun opettaminen ja myöhemmin koiran menestyminen yleensäkin kiinni enemmän itsestään koirasta kuin sen omistajasta. Väitän, että jos tuleva pentu saa kodin suhteellisen rikkaalta jänisalueelta, niin pennusta tulee keskimääräistä helpommin toimiva tai jopa valiokoira. Perustelen tätä väitettä nimenomaan sillä, että niillä alueilla missä on ajettavia riittävästi vältytään tyhjiltä hakueriltä ja sen jälkeen on koiran ajotaidosta kiinni minkä tuloksen se saa yleensä käyttökokeessa. Ja näin meidän tulisikin tiedostaa ehkä jopa paremmin tuo alueellinen ero vertaillessamme koiriamme. Kokeita ajatellen, maasto oppaiden tulisi olla riittävän perehtyneitä maastojensa riistakannoista, ja näin voisimme taata tasalaatuisemmat maastot kilpaileville koirille.
Peräpöksän tavoitteena riittävä metsästysinto 8. Itse olen asettanut jotain tavoitteita kasvateilleni. Mainittakoon nyt niistä ensiksi tuo into. Siitokseen käytettävillä koirilla ei oikeastaan pitäisi hyväksyä minkäänlaista innon puutetta. Jos koira ei ole riittävällä innolla varustettu, niin sehän alkaa näkyä jo haussa ja sitä tehden ajossa palaamalla työmaaltaan ennen aikojaan pois. Valveutunut koiranomistaja tunnistaa nämä puutteet pennussa jo varsin varhaisessa vaiheessa ja käsittääkseni lisä innon pumppaaminen pennulle on lähes mahdoton tehtävä. Ja onkohan peräti niin, että suurin syy beaglein kokeisiin tulon esteenä on juuri tuo pelätyn innon puute. Tässä yhteydessä en malta olla ottamatta esiin näitä niin sanottuja näyttelylinjaisia tai ulkomaan tuonteja. Näittenkään koirien siitokseen käytölle ei ole mitään estettä, edellyttäen että niiden käyttöominaisuudet niin metsästysinnon kuin muidenkin ominaisuuksien osalta saadaan luotettavasti selville. Kysymyksessähän on metsästykseen käytettävä ja sen mukaan jalostettava rotu. Ei pidä tuudittautua siihen uskoon, että näiden koirien perimässä metsästys ominaisuudet ovat säilyneet tai säilyvät ilman että niitä mitenkään erikseen vaalitaan. Tarkoitan tällä nimenomaan intoa ja ajotaitoa riistalle. Peräpöksä / hyvä haukkuiset koirat jalostukseen Itse nostaisin haukun heti innon perään, sillä jos koiralla on intoa etsiä ja ajaa, niin pitää sillä olla myös intoa haukkua. Haukkuahan sitä kokeissakin kuunnellaan ja jopa sen perusteella mitataan sitä ajon pituutta. Ja sitä paitsi näkisin olevan aikapaljon yhteistä jos väittäisin, että riittävällä innolla varustetulla koiralla on yleensä hyvä haukku. Olen todella otettu siitä, että osa kasvateistani on päässyt näyttämään käyttö - ominaisuutensa lähivuosien ajovoittajissa ja mikä parasta niin positiivista palautetta on myös haukun osalta hennottu antaa. Se että liittyykö näihin ominaisuuksiin sitten kielteisenä puolena kyseisillä koirilla ilmenevät lievät herkkyydet, onkin sitten eri asia. Yhteenvetona mainittakoon, että onhan nuo ansiot onneksi suurin piirtein pääsääntöisesti virheisiin riittäneet. Noin valtakunnallisesti haukun arvostelua sanoisin aika tiukaksi, vetoamalla siihen että meillä on käytettävissä tämä beagle- ja ajokoirakanta ja siitä ne pitää löytyä hyvät sekä huonot haukkujat. Mutta valitettavasti meidän ajokoe sään - nöillä tavoitetaan enimmäkseen vain keskitasoisia ja heikohkoja haukkujia. Loppupään numerot ovat aivan liian harvinaisia, vaikka nekin ovat aivan yhtä lailla käytettävissä.
PENNUN MARKKINOIMINEN 9. Tavoitteekseni olen ottanut pienimuotoisen kasvatustyön, nimenomaan samalla koira-aineksella millä harrastan metsästystä sekä koe- ja näyttelytoimintaa. Menestyksellinen laajempi muotoinen kasvatustyö vaatisi sitten jo sijoituskoira toimintaa ja muuta vastaavaa. Ja nimenomaan tämähän se ratkaiseekin eri kasvattajien pärjäämisen myös valtakunnan tasolla. Sijoituskoira toimintahan laajentaa kasvattajan jalostusmateriaali pohjaa. Käyttökoira kasvattajathan toimivat pääsäänöisesti samalla periaatteella kuin allekirjoittanutkin. Pääsääntöisesti kasvattini ovat menneet ainoastaan metsästyskäyttöön. Se että miten vähän kasvattejani on päätynyt kokeista kiinnostuneille, harmittaa kovasti. Tosin kasvattieni kokeissa käynti määrä kuitenkin ylittää valtakunnallisen tason, ollen 13 % kaikista syntyneistä pennuista. Kasvateistani 44% on osallistunut näyttelyihin. Mainittakoon myös tässä yhteydessä omistamieni beaglein näyttelyihin osallistuminen, eli omistamistani beagleista lähes 93 % on osallistunut jossain vaiheessa näyttelyihin. Kokeisiin on osallistunut kaikista omistamistani beagleista yhteensä 42 %. Jos itselläni koira jää pois koetoiminnasta, syy on varmasti koirassa itsessään. Eli viallinen, innoton tai sitten kerta kaikkiaan kokeiltavan sortin riista ei kiinnosta koiraa pätkän vertaa. Eli tässä valossa kasvatustyötäni tarkastellessa ei välttämättä kokonaisuus täysin aukene, sillä liian moni koira jää koe- ja näyttelytoiminnan ulkopuolelle. Kasvattajana olen kuitenkin pidättäytynyt myymästä pentuja täysin seurakoiran asemaan, kysyjiä kuitenkin näillekin on ollut varsinkin siinä vaiheessa kun pentujen luovutus kysynnän takia viivästyy. Monesti olen kuullut kavereitten sanovan, että kyllä sillä tuolla Ollilla pokka tuossa tilanteessa pitää. Joskus kysytään myös varsin toimimattomia vanhempia koiriakin, mutta näihin tapauksiin liittyy melkein poikkeuksetta tietynlainen bisnes. Eli halutaan esim. narttu beagle lähes ilmaiseksi, hyvillä papereilla varustettu vaikka ajamatonkin. Tästä voittekin jo heti päätellä mihin käyttöön mahdollisesti kyseistä koiraa kysytään. Tiedän tapauksia joissa on tarkoitus saada vain edullinen mielellään ilmainen siitos koira, välittämättä pätkän vertaa sen toimivuudesta. Itse en ole tähän sortunut, vaikka tarhassa on nytkin tilanteeseen sopiva koira. Annan ennen vaikka ilmaiseksi ja ilman papereita vastaavanlaisen koiran. Näin olen esimerkiksi jonkun toimimattoman tai virheellisen koiran kanssa menetellyt ja pidän tapaani varsin järkevänä.
Tässä tapauksessa virheellisellä tarkoitan koiran haun tai ajon aikaisia virheitä. Mahdolliset rakennevirheellisethän olen rekisteröinyt nykyisin suoraan EJ rekisteriin. Monesti olen antanut tulevien pennun ottajien valita omansa päältä pois ja leikilläni sanonut, että jättäkää se ajuri sitten minulle. Tässä olen jopa jonkun kerran onnistunutkin, vaikkakin sitten ulkomuoto puolella tuleekin vähän takkiin. Keskimääräiseksi pentue kooksi laskin elävänä syntyneiden osalta 5.5 ja kaikkien osalta 5.8 pentua / pentue. Viivillä pentue kooksi laskin 7.8 ja Lilalle 5.5, Pirrelle tasan viisi ja Helylle 4,6. Pennun markkinointiin vaikuttavat yllättävän monet asiat - Ajankohtaan nähden vaihtelevat jäniskannat - Pentujen luovutus ajankohta - Kyseisen yhdistelmän saavuttamat näytöt käyttö- ja näyttely puolelta - Saman kasvattajan aiempien pentueiden jälkeläisten näytöt - Jopa kyseisen kasvattajan kuuluisuus - Kasvattajan rehellisyys asioiden todellisuudesta Pentu uudessa kodissaan - Varaus hetkellä luvataan maat ja mannut - Varataan useammalta kasvattajalta - Perumiset / varausmaksut - Luvataan viedä kokeisiin ja näyttelyihin - Koira varttuu, mutta ei tapahdu mitään - Onko koiralla edes edellytyksiä moiseen - Kasvattajan aktiivisuus puntariin - Tilaisuus koiran kokeiluun - Kasvattajan toivomus viedä koira kokeisiin ja näyttelyihin - Kasvattajalla velvollisuus auttaa ja neuvoa eri tilanteissa - Muuttunut elämäntilanne - Pennulle mahdollisesti uusi koti 10.