ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 5 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 5/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 233
BYE BYE Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 5 PUNKIT HYVÄSTI HYTTYSET JA KIRPUT Kolmoissuoja: tehoaa punkkeihin, kirppuihin ja hyttysiin Kaksi vaikuttavaa ainetta: imidaklopridi ja permetriini Vähentää loisten mahdollisesti kantamien sairauksien tarttumisriskiä Neljä eri annoskokoa eri kokoisille koirille Ei läpäise ihoa, myrkytön koostumus UUTUUS PUOLUSTAJA MYÖS PIENILLE KOIRILLE Ei sovi kissoille. Vaikuttavat aineet: Bayvantic Vet. koirille <4 kg imidaklopridi 40 mg, permetriini 200 mg; koirille 4 10 kg imidaklopridi 100 mg, permetriini 500 mg; koirille 10 25 kg imidaklopridi 250 mg, permetriini 1250 mg; koirille 25 40 kg imidaklopridi 400 mg, permetriini 2000 mg. Lääkemuoto: Paikallisvaleluliuos. Kohde-eläinlaji: Koira. Käyttöaiheet: 4 viikkoa kestävä akarisidinen ja karkottava vaikutus Ixodes ricinus ja Rhipicephalus sanguienus -punkkeja vastaan. Dermacentor reticulatus punkkeja vastaan teho säilyy 3 viikkoa. Yksi hoitokerta torjuu hyttyset lajista riippuen 2 4 viikkoa sekä hietasääsket (Phlebotomus papatasi) 2 viikkoa. Koirien kirpputartuntojen ehkäisyyn ja hoitoon. Yksi hoitokerta riittää estämään uudet kirpputartunnat 4 viikoksi. Vasta-aiheet: Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille. Ei kissoille. Varotoimet: Kissojen tahattoman altistumisen estämiseksi tulee valmisteella käsitellyt koirat 234 pitää erossa kissoista, kunnes annostelukohta on kuiva. Varo ettei pipetin sisältöä joudu hoidettavien koirien silmiin tai suuhun. Koiraa ei tule päästää uimaan ennen kuin annostelusta on kulunut 48 tuntia. Pakkaukset: 4 x 0,4 ml; 4 x 1,0 ml; 4 x 2,5 ml; 4 x 4,0 ml.
Äänestäisinkö? Euroopan parlamentin vaalit pidetään taas ensi kuussa. Unionin itälaajentumisen myötä vähentyy Suomen edustajien määrä kahdella eli suomalaisia valitaan 14. Valtaosa istuvista mepeistä yrittää uusia valtakirjansa, mutta uusillekin yrittäjille jää tilaa. Vihreälle oksalle ponnistavia on tätä kirjoittaessani ilmoittautunut jo yli 150 eli selkeästi enemmän kuin viime vaaleissa. Ehdokkaiden joukko on nimekäs. Eturivin poliitikkojen lisäksi listoilla komeilee melkoinen kokoelma erilaisia julkkiksia, on tv-toimittajia ja juontajia, laulaja ja rallikuski. Heidän taustallaan, ikään kuin varjossa, pysyvät niin sanotut asiantuntijaehdokkaat, myös kaksi eläinlääkäriä. Ennusteet lupaavat hyvää juuri julkkiksille. Onhan tuttu tv-hahmo melkein kuin oma kaveri, jonka tekemisiä on mukava seurata jatkossa. Mutta onko tämä äänestyskäyttäytyminen erityisen viisasta Suomen edun kannalta? Olisiko viisaampaa etsiä joukosta ne ehdokkaat, jotka syvemmin tuntevat asiakokonaisuudet, joista aikanaan päättävät? Tottakai on selvää, että valituiksi tulleilla on käytettävissään avustajia, joiden asiantuntemuksen hyväksikäyttämisen taito lopulta ratkaisee päätösten hyvyyden ja kestävyyden. Näyttää kuitenkin siltä, että iso osa äänestäjistä pitää parlamenttivaaleja jonkin asteisena teatterina, eikä viitsi vaivautua vaaliuurnille. Viime vaaleissa äänestysprosentti oli vain vähän yli kolmekymmentä, eivätkä lukemat taida nytkään juuri kummemmaksi nousta. Ikävä kyllä! Eläinlääkärin koulutus on mielestäni erittäin hyvä pohja Euroopan parlamentin jäsenelle. Onhan jopa 80 prosenttia EU-lainsäädännöstä laajasti ajatellen eläinlääkintölainsäädäntöä. Siis tavalla tai toisella ihmisten ja eläinten terveyteen tai elintarvikkeiden tuotantoon, jalostukseen ja kauppaan liittyvää. Insinöörit ja taloustieteilijät eivät tässä tilastossa pärjää. Realistisesti on todettava, että tulevassakin parlamentissa heitä on luultavasti enemmän kuin eläinlääkäreitä. Toivon, että äänestäjät ottavat parlamenttivaalit nykyistä vakavammin. Onhan leijonan osa lainsäädäntömme valmistelusta siirtynyt EU-tasolle, ja siellä tehtävällä työllä on todella suuri merkitys tulevaisuutemme kannalta. Eläinlääkärilehti kannustaa lukijoitaan äänestämään, ovathan europarlamenttivaalit kansalaisten ainoa mahdollisuus vaikuttaa edustajiin suoraan. Ja jotta lukijoilla olisi mahdollisuus muodostaa selkeä käsitys ehdokkaina olevien eläinlääkäreiden ajatuksista, olemme tässä numerossa varanneet molemmille mahdollisuuden tuoda julki näkemyksiään muutamiin mielenkiintoisiin kysymyksiin. Mutta miksi äänestää? Emmehän edes yksituumaisina saisi yhtään edustajaa läpi. Määrämme ei siihen riitä. On kuitenkin niin, että mitä enemmän ammattikuntaamme ja työtämme tuntevat ja siihen suopeasti suhtautuvat ehdokkaat saavat ääniä, sitä vaikutusvaltaisemmaksi nousee heidän asemansa puolueiden sisällä. Sitä kautta meidänkin on helpompi saada näkemyksiämme eteenpäin. Näin ajatellen jokainen ääni on tärkeä. PS. Eläinlääkäri-lehti uudistuu vähitellen kuluvan vuoden ja erityisesti seuraavan aikana. Esimerkiksi kesäkuun numerossa lehden sisältö esitellään uudessa asussa. Palautetta ja ideoita lehden kehittämiseen voi aina lähettää osoitteeseen toimitus@sell.fi tai postitse liittoon. Ari-Matti Pyyhtiä päätoimittaja 235
Tehokasta apua kipuun - Rimadyl Rimadyl vet 20 mg, 50 mg ja 100 mg tabletit sekä purutabletti Vaikuttava aine: Karprofeeni. Kohde-eläinlaji: Koira. Käyttötarkoitus: Tulehdusoireiden ja kivun lievittäminen lihas-, nivel- ja luustoperäisissä sairauksissa. Haittavaikutukset: Monet tulehduskipulääkkeiden sivuvaikutukset johtuvat elimistöä suojaavien prostaglandiinien muodostumisen estymisestä mm. mahasuolikanavassa ja munuaisissa. Koska karprofeeni ei estä näiden suojaavien prostaglandiinien muodostumista, sen siedettävyys on hyvä. Karprofeenin kliiniset tutkimukset koirilla osoittavat, että mahasuolikanavan verenvuodot ovat harvinaisia ja esiintyvät annoksilla, jotka ovat suurempia kuin suositusannokset. Erityiset varotoimet: Eläinlääkärin määräämiä annosteluohjeita on noudatettava. Karprofeenia 236pitää käyttää varovaisesti hyvin nuorilla sekä hyvin vanhoilla eläimillä. Erityistä huolellisuutta pitää osoittaa silloin, kun lääkettä käytetään sydän-, maksa- tai munuaistautisilla potilailla sekä eläimillä, joilla on vaikea bakteerien aiheuttama tulehdustauti. Voimakkaiden munuaisiin vaikuttavien lääkkeiden tai muiden tulehduskipulääkkeiden samanaikaista käyttöä pitäisi välttää. Käyttö tiineyden aikana: Valmistetta ei pidä käyttää tiineillä eikä imettävillä nartuilla, koska turvallisuustutkimuksia tiineillä tai imettävillä koirilla tai imevillä pennuilla ei ole suoritettu. Annostus: 1-6 vrk: Suun kautta 4 mg/kg kerran päivässä tai jaettuna kahteen osaan. 7-14 vrk: 2 mg/kg kahdesti päivässä. Ylläpitohoidossa 2 mg/kg/vrk annetaan kerta-annoksena. Antotapa: Suun kautta. Hinnat: 20 mg (20 tabl.) 5,27, (100 tabl.) 21,00, 50 mg (20 tabl.) 10,04, (100 tabl.) 40,43, 100 mg (20 tabl.) 18,38, (100 tabl.) 72,45 (alv. 0 %). Täydellinen valmisteyhteenveto: Suomen eläinlääkkeet 2004. Pfizer Oy Animal Health, Tietokuja 4, 00330 Helsinki
ELÄINLÄÄKÄRI S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T SISÄLTÖ CONTENTS INNEHÅLL 5/2004 235 Pääkirjoitus Ari-Matti Pyyhtiä 239 Suomen hollanninpaimenkoirien terveyskartoitus Health survey of Dutch shepherd dogs in Finland Mia Mäkinen ja Outi Laitinen 248 Treatment of the cranial cruciate ligament deficient canine stifle-joint with tibial plateau levelling osteotomy and arthroscopic examination of the joint a case report Tibial plateau levelling osteotomy (TPLO) ja artroskopian käyttökoiran etumaisen ristisiteen vaurion leikkauksessa tapausselostus Mikael Morelius ja Ulrich Rytz 259 Eläinlääkäreitä ehdolla Eurooppaan: Esittelyssä Ilivitzky ja Kulkas Anna Parkkari 262 Vuoden eläinlääkäri 2004 Anna Parkkari 264 Eläinsuojelulain vastaisten tekojen kriminalisointi Suomessa Minna Maarit Ruotsalo 271 Hevosen Taylorella equigenitalis -tartunnat Suomessa Kirsti Pelkola 274 Eläinlääkäripäivät 2004 tarjolla tuhti asiapaketti 284 Vetsport: Kun nainen tulee tiettyyn ikään 285 Microglossus 286 Väitös 287 Laillistetut eläinlääkärit 288 EELAsta 290 Lukijalta 291 Fennovet järjestää 292 Uusia julkaisuja 295 Kurssit kotimaassa 296 Kurssit ulkomailla 298 Kirjoitusohjeet 299 Maidontuottajien mitalit jaettiin juhlavasti 301 Avoimet työpaikat 238 Ledare Ari-Matti Pyyhtiä 239 En kartläggning av hälsotillståndet hos hollandsspetsar i Finland Mia Mäkinen och Outi Laitinen 248 Användningen av Tibial plateau levelling osteotomy (TPLO) och artroskopi vid operation av en skada på främre korsbandet hos en brukshund en fall beskrivning Mikael Morelius och Ulrich Rytz 259 Veterinärer som kandiderar för Europa: En presentation av Ilivitzky och Kulkas Anna Parkkari 262 Årets veterinär år 2004 Anna Parkkari 264 Kriminaliseringen av brott mot djurskyddslagen i Finland Minna Maarit Ruotsalo 271 Taylorella equigenitalis-infektioner hos häst i Finland Kirsti Pelkola 274 Veterinärdagarna år 2004 ett digert faktapaket står till buds 284 Vetsport: När en kvinna uppnår en viss ålder 285 Microglossus 286 Disputation 287 Legitimerade veterinärer 288 Från EELA 290 Från läsarna 291 Fennovet anordnar 292 Nya publikationer 295 Kurser i hemlandet 296 Kurser i utomlands 298 Instruktioner till skribenter 299 Mjölkproducenternas medaljer utdelades under festliga omständigheter 301 Lediga arbetsplatser Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva: Talitiaisen poikasia. Kuvapörssi Oy. Kannessa on ilmoitus. Pärmbild: Talgmesungar. Kuvapörssi Oy. Det finns reklam på pärmen. 237 www.sell.fi
Skall jag rösta? I nästa månad hålls åter valet till Europaparlamentet. I och med unionens östutvidgning minskar antalet finländare med två, d.v.s. fjorton finländare väljs. Majoriteten av de sittande mepparna försöker förnya sina mandat, men det finns också utrymme för nya aspiranter. I skrivande stund har redan över 150 personer meddelat att de försöker komma på grön kvist, d.v.s. klart flera än vid senaste val. Kandidaternas skara är namnstark. Förutom främsta ledets politiker befolkas listorna av en ansenlig samling olika kändisar; där återfinns tv-redaktörer och programledare, sångare och rallyförare. Bakom dem, liksom i skymundan, förblir de s.k. expertkandidaterna, även två veterinärer. Speciellt för kändisarna bådar prognoserna gott. En bekant TV-figur är nästan som en egen kompis och det är trevligt att följa med hans/hennes förehavanden också i fortsättningen, Men är detta röstningsförfarande speciellt vettigt med tanke på Finlands väl? Vore det klokare att ur kandidatutbudet sålla fram dem som bäst behärskar de helheter de i framtiden kommer att bestämma om? Det är givetvis klart att de som blir valda kommer att ha tillgång till assistenter och förmågan att tillgodogöra sig den expertkunskap dessa har kommer att avgöra hur goda och bestående besluten är. En stor del av de röstberättigade verkar emellertid anse att parlamentsvalet är någon form av teater och kommer inte ens att besvära sig till valurnorna. Valdeltagandet i senaste val var endast knappt över trettio procent och procentsatsen torde inte nu bli mycket högre. Tyvärr! Jag anser att veterinärutbildningen utgör en utmärkt grund för en medlem av Europaparlamentet. I ett brett perspektiv är t.o.m. åttio procent av EU-lagstiftningen veterinärlagstiftning. Berör alltså på ett eller annat sätt människans och djurens hälsa eller produktionen, förädlingen och distributionen av livsmedel. Ingenjörer och ekonomister står sig inte i denna statistik. Man bör dock realistiskt konstatera att det också i kommande parlamentet kommer det att finnas flera av dem än av veterinärer. Jag hoppas att de röstberättigade tar parlamentsvalet mera på allvar än nu. Lejonparten av vår lagstiftning har ju överflyttats till EU-nivå och arbetet där har stor betydelse för vår framtid. Veterinärtidskriften uppmanar sina läsare att rösta emedan valet är medborgarnas enda chans att direkt inverka på representanterna. Och för att läsarna skall kunna bilda sig en klar uppfattning om de uppställda veterinärernas tankar har vi i detta nummer berett tillfälle för bägge att offentliggöra sina åsikter i några intressanta frågor. Men varför skall man rösta? Inte ens om vi vore samstämda kunde vi få en enda representant vald. Vårt antal räcker inte till. Det är emellertid så att ju flera röster sådana kandidater, som känner till och är välvilligt inställda till vår yrkeskår, får desto inflytelserikare blir de inom partierna. På detta sätt kan också vi lättare få våra åsikter framåt. Varje röst är viktig om man ser saken så. PS. Veterinärtidskriften förnyas stegvis under pågående och speciellt under det kommande året. I juninumret till exempel presenteras innehållet i ny skrud. Respons och idéer om att utveckla tidningen kan alltid sändas till adressen toimitus@sell.fi eller per post till förbundet. Ari-Matti Pyyhtiä Chefredaktör Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f. Vuodesta 1893 www.sell.fi/jäsensivut Päätoimittaja Huvudredaktör: Ari-Matti Pyyhtiä puh. 0400-853735 ari-matti.pyyhtia@sell.fi toimitussihteeri Anna Parkkari puh. 09-7745 4817 faksi 09-7745 4818 toimitus@sell.fi Ilmoitusasiat Pirkko Nousiainen puh. (09) 7745 4814 pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri ELT Veikko Tuovinen Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa- Koulumies, Minna Viitanen Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Anna Parkkari sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs 00500 Hel sin ki puh. tel. (09) 7745 4817 faksi (09) 7745 4818 toimitus@sell.fi Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: 2200 Tilaushinnat 2004 Prenumerationspriser 2004: 85, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 28, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le 40. 85, för vet.med. stu de ran de och pen sio ne ra de 28, för med lem nordis ka ve te ri när för bund 40. ISSN 0039-5501 Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen 238
Mia Mäkinen ja Outi Laitinen Suomen hollanninpaimenkoirien terveyskartoitus Health survey of Dutch shepherd dogs in Finland YHTEENVETO Tutkimuksessa kartoitettiin Suomessa asuvien hollanninpaimenkoirien terveydellinen tilanne tammikuusta 1990 heinäkuuhun 2001 sekä verrattiin sairauksien esiintymistä rodun kolmella eri karvamuunnoksella. Tutkimus tehtiin kolmessa osassa: omistajakyselynä, eläinlääkärien potilastietokyselynä sekä vuoden kestäneenä eläinlääkärikäyntiseurantana. Kysely tehtiin 272 koirasta, mikä oli 59,5 prosenttia kaikista Suomessa vuoden 2001 loppuun mennessä rekisteröidyistä hollanninpaimenkoirista. Vastausprosentti omistajakyselyssä oli 61 eläinlääkärikyselyssä 24,6 ja eläinlääkärikäyntiseurannassa 45,7. Omistajakyselyn mukaan 53,6 prosenttia, eläinlääkärien potilastiedostojen mukaan 20,9 prosenttia ja eläinlääkärikäyntiseurannan mukaan 68,1 prosenttia koirista oli ollut täysin terveitä. Yleisimpiä sairauksia omistajakyselyn ja eläinlääkärikäyntiseurannan mukaan olivat ruuansulatuskanavan sairaudet, ihon vammat ja tulehdukset sekä selkäkipu. Eläinlääkärien potilastiedostoissa myös raajojen sairauksia ja silmätulehduksia esiintyi muita sairauksia yleisemmin. Pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla todettu silmätulehdusten korkea määrä verrattuna karkea- ja lyhytkarvaisiin oli ainoa tilastollisesti merkitsevä ero (p < 0,05) karvamuunnosten välillä. Sukupuolten välillä ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja sairauksien esiintymisessä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa hollanninpaimenkoirat ovat olleet suhteellisen terveitä. Hollanninpaimenkoirien geenipohja on kuitenkin melko kapea, ja perinnöllisten sairauksien esiintyvyyteen on syytä kiinnittää huomiota tulevaisuudessa. SUMMARY The health status of Dutch shepherd dogs in Finland was reviewed between January 1990 and July 2001, comparing the three coat varieties. The study consisted of questionnaire surveys to the owners of Dutch shepherd dogs and their tending veterinarians, and a one-year follow-up based on veterinarians medical records. A total of 272 dogs participated, comprising 59.5 % of the Dutch shepherd dogs registered in Finland at the end of 2001. The survey was returned for 166 (61 %) of the 272 dogs by owners and for 67 (24.6 %) of 107 dogs by veterinarians. The one-year follow-up information was returned for 116 (45.3 %) of 256 dogs. According to dog owners, veterinarians and the one-year follow-up, 53.6 %, 20.9 % and 68.1 % of dogs, respectively, were healthy. Based on information provided by owners and veterinarians, the most affected organs were the gastrointestinal tract, the skin and the spine. According to the veterinarians, lameness in fore- and hindlimbs and inflammation of the eye also occurred more often than other diseases. The only significant difference between coat varieties (p < 0.05) was a higher incidence of inflammation of the eye in long-haired Dutch shepherd dogs compared with their rough- and short-haired counterparts. No significant differences were found between genders. Thus, Dutch shepherd dogs appear to be fairly healthy in Finland. However, since their breeding population is relatively small, attention should be directed to the incidence of hereditary diseases in this breed. JOHDANTO Hollanninpaimenkoira on kansainvälisen kennelliiton, Fédération Cynologique Internationale (FCI), roturyhmittelyn ensimmäiseen ryhmään kuuluva vähän jalostettu paimenkoirarotu. Rotu on peräisin 1700-luvun Hollannista. Hollanninpaimenkoiria on alun perin käytetty maatiloilla monipuolisesti paimentamiseen, vartioimiseen, kärryjen vetämiseen ja jopa metsästykseen. Sittemmin koiria on käytetty Keski-Euroopassa muun muassa poliisi-, suojelu- ja sotakoirina. Rodun geenipohja on suhteellisen kapea johtuen koirien lukumäärän rajusta vähenemisestä 1800-luvun lopussa sekä toisen maailmansodan aikana. Vuonna 2002 arvioitiin Hollannissa olevan noin 3750 hollan- 239
VIRBAC Vet Complex Asiantunteva lähestymistapa koiranruokintaan Koiran ruoka-aineallergiaan: Virbac Adult Hypoallergenic Valkuaislähde: ankka Hiilihydraattilähde: maniokki Rasvalähteenä ankanrasva. Korkeaenerginen, erittäin maittava. Osittain hydrolysoitu valkuainen. Vet Complex-lisäykset tukevat hoitoa. Pakkaukset: 1,5kg, 3kg ja 13,5kg. Oriolasta. Virbac-koiranruokien vähittäismyynti vain eläinlääkäreillä VIRBAC Vet Complex -sarjaan kuuluvat mm. erikoisruoat ylipainoisille, ruoka-aineyliherkille, ruoansulatusongelmaisille ja munuaisviasta kärsiville koirille. 240 Maahantuonti: Raili Pispa Oy Mäntsälä puh. 020 144 3375 www.railipispa.fi
ninpaimenkoiraa (Bosch 2002). Rotu jaetaan kolmeen karvamuunnokseen: lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvaiseen. Suomessa hollanninpaimenkoira on vielä suhteellisen nuori rotu, ensimmäinen koira tuotiin maahan vuonna 1989. Vuoden 2001 loppuun mennessä Suomessa oli rekisteröity yhteensä 457 hollanninpaimenkoiraa, joista 227 pitkäkarvaista, 119 lyhytkarvaista ja 111 karkeakarvaista. Suomessa hollanninpaimenkoira kuuluu palveluskoirarotuihin. Muotovalion arvoon tarvitaan joko hyväksytty luonnetesti tai koulutustunnus palvelus- tai pelastuskoirakokeissa. Kiinnostus hollanninpaimenkoiraa kohtaan on kasvanut suomalaisissa palveluskoira- ja agilitypiireissä etenkin kestävän rakenteen ja hyväksi luonnehditun terveyden ansiosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomessa asuvien hollanninpaimenkoirien terveydellinen tilanne tammikuusta 1990 heinäkuuhun 2001 asti sekä verrata sairauksien esiintymistä rodun eri karvamuunnoksilla. Rotu ei kuulu Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n (SKL) periytyvien vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA). AINEISTO JA MENETELMÄT Hollanninpaimenkoirien terveyden kartoitus tehtiin kolmessa osassa: omistajakyselynä, eläinlääkärien potilastietokyselynä sekä vuoden kestäneenä eläinlääkärikäyntiseurantana. Omistajakyselykaavakkeessa kysyttiin, mitä sairauksia kyseisellä hollanninpaimenkoiralla oli todettu ennen 30.6.2000, milloin sairaus tai sairaudet oli todettu, oliko koira kuollut tai lopetettu, mikä oli kuolin- tai lopetussyy sekä koiraa hoitaneiden eläinlääkärien yhteystiedot. Samoin kysyttiin, oliko vastaaja kasvattanut hollanninpaimenkoiria ja jos oli, kuinka monta pentuetta, oliko syntyneissä pentueissa ollut kuolleita tai elinkelvottomia pentuja tai pennuilla todettu epämuodostumia. Omistajakyselyn yhteydessä oli valtakirja eläinlääkärille potilastietojen luovuttamista varten, joka tuli palauttaa kyselyn mukana. Omistajakyselyt lähetettiin vastauskuorineen Kennelliiton osoiterekisterissä olleille 197 koiranomistajalle. Lisäksi kyselyä jaettiin rotuyhdistyksen leirillä ja näyttelyissä sekä kasvattajien kautta. Yhteensä kyselyjä jaettiin 272 kappaletta. Omistajien allekirjoittamat valtakirjat lähetettiin edelleen koiria hoitaneille eläinlääkäreille ja pyydettiin näiltä kyseisten koirien potilastietoja tutkimusmateriaaliksi. Tarkoituksena oli saada asiantuntijoiden vahvistus omistajakyselyssä ilmoitetuista sairauksista. Eläinlääkärikäyntiseuranta oli jaettu kahteen puolen vuoden jaksoon, 3A (1.7. 31.12.2000) ja 3B (1.1. 30.6.2001), joita varten koiranomistajille lähetettiin kaavakkeet. Omistajia neuvottiin ottamaan kaavake mukaansa eläinlääkärikäynnille, mikäli kyse oli muusta kuin pelkästä rokotuskäynnistä. Eläinlääkäri täytti koiria koskevat esitiedot ja selvitti käynnin syyn kuvan 3 elinryhmien ja sairausluokitusten mukaisesti, jonka jälkeen omistaja palautti kaavakkeen. Mikäli omistaja ei ollut tarvinnut eläinlääkärin 241
Kyselytutkimusten vastauksien lukumäärät. Number of responses to questionnaire surveys. TAULUKKO 1 TABLE Omistaja- Eläinlääkärien Eläinlääkäri- Eläinlääkärikysely potilastiedot käyntiseuranta A käyntiseuranta B Owner Medical Follow-up A Follow-up B questionnaire records (n = 272) a) (n = 272) (n = 256) (n = 255) Lkm (%) Lkm (%) Lkm (%) Lkm (%) No. (%) No. (%) No. (%) No. (%) Yhteensä 166 (61,0) 67 (24,6) 103 (40,2) 81 (31,8) Total Sukupuoli Uros 77 (46,4) 28 (41,8) 44 (42,7) 37 (45,7) Sex Male Narttu 89 (53,6) 39 (58,2) 59 (57,3) 44 (54,3) Female Karvamuunnos Lyhytkarvainen 45 (27,1) 21 (31,3) 28 (27,2) 21 (25,9) Coat variety Short-haired Pitkäkarvainen 76 (45,8) 30 (44,8) 48 (46,6) 39 (48,1) Long-haired Karkeakarvainen 45 (27,1) 16 (23,9) 27 (26,2) 21 (25,9) Rough-haired a n on koirien kokonaislukumäärä kussakin tutkimuksen osiossa n is the total number of dogs in each part of the study palveluksia, tai oli käyttänyt koiraansa vain rokotuksilla, täytti hän kaavakkeesta osion ei eläinlääkärikäyntejä ja palautti lomakkeen seurantajakson päätyttyä. Seurannan jälkimmäisen puoliskon kaavakkeeseen lisättiin kohta rakenteelliset viat purentavikojen, hammas- ja kivespuutosten sekä napatyrien esiintymisen kartoittamiseksi. Vastaukset taulukoitiin kaikista kyselyn osioista Microsoft Excel -ohjelman avulla. Osioiden 3A ja 3B tiedot yhdistettiin taulukoitaessa. Lisäksi kirjattiin tiedot koirien sukupuolesta ja karvamuunnoksesta sekä sairauksien esiintyessä koiran iästä, mikäli se oli tiedossa. Taulukoidut tiedot siirrettiin SPSS 11.5 for Windows -ohjelmaan käsiteltäviksi. Frekvenssien avulla saatiin lopulliset tulokset eri sairauksien esiintyvyydestä. Ristiintaulukointi suoritettiin karvamuunnosten ja elinryhmien sekä sukupuolten ja elinryhmien välillä. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Pearson Chi-Square -testin avulla, jossa tilastollisesti merkitsevän eron rajana pidettiin p < 0,05. TULOKSET Omistajakysely Omistajakyselykaavakkeita jaettiin 272, ja vastauksia saatiin 166 (61 %). Vastausmäärät karvamuunnoksittain ja vastausten sukupuolijakaumat tutkimuksen eri osioista on esitetty taulukossa 1. Omistajakyselyyn osallistuneista koirista 89 (53,6 %) oli ollut täysin terveitä. Yksi sairaus oli todettu 48 koiralla (28,9 %) ja useampia sai rauk sia 29 koiralla (17,5 %). Kuvassa 1 on esitetty kaikki ilmoitetut sairaudet prosentuaalisesti elinryhmittäin. Eri elinryhmissä koirien kokonaislukumäärä vaihtelee hiukan, koska osassa vastauksia ilmoitettiin vain koiran kuolinsyy muiden elinryhmien terveydentilan jäädessä tuntemattomaksi. Epämuodostumiin, kehitys- ja kasvuhäiriöihin ja synnynnäisiin vikoihin luokiteltuja sairauksia olivat hammas- ja kivespuutokset, häntämutkat, napaja nivustyrät sekä selvät lonkka- ja olkanivelen kasvuhäiriöt. Lisäksi yhdellä koiralla oli todettu ruokatorven laajentuma ja yhdellä synnynnäinen munuaisvika. Rappeuma-, ravitsemus- ja aineenvaihdunnallisiin sairauksiin kirjattiin muun muassa selän luusilloittuma (spondyloosi), välilevytyrä ja nivelrikko. Itsesyntyisiin, epäspesifisiin ja monisyntyisiin sairauksiin kuuluivat 242
useimmat käytösongelmat, diagnoosia vaille jääneet selkäoireilut sekä silmän krooninen pinnallinen sarveiskalvontulehdus (pannus) ja virtsakivet. Viimeksi mainittuun ryhmään sijoitettiin myös yksittäistapauksina esiintyneet haimavika, sydänlihassairaus ja mahdollinen hermojuuren tulehdus. Yleisimpiä sairauksia omistajakyselyn mukaan olivat ruuansulatuskanavan sairaudet, kuten nielu- ja suolistotulehdukset, sekä muut oksennus- ja ripulitaudit. Seuraavaksi yleisimpiä olivat ihon ja kynsien sairaudet, virtsatietulehdukset sekä selkäongelmat ja eturaajojen sairaudet. Kasvainmuutoksia ilmoitettiin esiintyneen vain kahdella koiralla, toisella oli todettu eturauhassyöpä ja toisella leukemia. Koirien ikä sairauksien toteamishetkellä vaihteli alle vuoden iästä yhdeksään vuoteen, keskimääräinen ikä oli 1,4 vuotta. Lukuihin sisältyvät synnynnäiset sairaudet, joissa toteamisikä oli automaattisesti alle yksi vuosi (0). Omistajakyselyssä ilmoitettiin yhteensä 18 koiran kuolleen ennen 30.6.2000. Näistä 11 oli lopetettu sairauden, viisi luonteen ja yksi onnettomuuden takia. Yksi koira oli kuollut tuntemattomalla tavalla. Koirien keskimääräinen ikä lopetettaessa oli 3,9 vuotta (vaihtelu nollasta yhdeksään vuotta). Luonteen takia lopetetuista viidestä koirasta neljä oli lopetettu aggressiivisuuden ja yksi arkuuden takia. Eläinlääkärien potilastiedostot Koirien omistajilta saatiin valtakirjat 107 koiralle (39,3 % aineistosta) näiden potilastietojen luovuttamista varten. Eläinlääkäreiltä potilastietoja saatiin kaikkiaan 67 koirasta (24,6 %). Näistä 14 koiraa (20,9 %) oli ollut terveitä, 29 koiralla (43,3 %) oli todettu yksi sairaus ja 24 koiralla (35,8 %) useampia sairauksia. Eläinlääkärien potilastiedostojen perusteella hollanninpaimenkoirilla esiintyvät sairaudet on esitetty kuvassa 2. Ikäjakauma potilastietojen sairaustapauksissa oli nollasta yhdeksään vuotta, keskimäärin 1,6 vuotta. Yksittäiset sairaudet vastasivat pääosin omistajien ilmoittamia sairauksia. Eläinlääkärien potilastiedostoissa kuitenkin ihoon liittyvät sairaudet, sekä silmä- ja hengitystietulehdukset olivat yleisempiä kuin omistajakyselyn tuloksissa. Eläinlääkärikäyntiseuranta Omistajakyselyssä ilmoitettuja kuolleita ja lopetettuja koiria ei laskettu mukaan eläinlääkärikäyntiseurantaan. Vastausmäärät puolen vuoden seurantajaksoihin (3A ja 3B) on esitetty taulukossa 1. Kaikkiaan koiria oli mukana vuoden kestäneessä eläinlääkärikäyntiseurannassa 256 ja vastauksia koko vuoden aikana saatiin 116 koirasta (45,3 %). Näistä 79 (68,1 %) ei ollut käynyt eläinlääkärin luona tai käynti oli koskenut rokotuksia tai tiineystarkastuksia. 18 koiraa (15,5 %) oli hoidettu yhden ja 19 koiraa (16,4 %) useamman sairauden takia. Eläinlääkärikäyntiseurannan tulosten perusteella saatu eri sairauksien esiintyvyys on esitetty kuvassa 3. Yleisin syy eläinlääkärikäyntiin oli ihoon liittyvät traumat ja tulehdukset sekä selän ja ruuansulatuskanavan ongelmat. Sairauksien takia eläinlääkärillä käyneiden koirien ikä vaihteli vuodesta kahdeksaan vuoteen, keskimääräinen ikä oli 3,1 vuotta. Eläinlääkärikäyntiseurannan aikana lopetettiin kaksi koiraa, toinen aggressiiviseksi muuttuneen käytöksen ja toinen sairauden takia. Lopetettujen koirien iät olivat kaksi ja kuusi vuotta. Karvamuunnosten ja sukupuolten välinen vertailu Tutkimuksessa ainoa tilastollisesti merkitsevä ero karvamuunnosten kesken (p = 0,036) oli eläinlääkärien potilastiedostoissa esiintyneiden silmätulehdusten määrä pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla (36,0 % pitkäkarvaisista) verrattuna karkea- (14,3 %) ja lyhytkarvaisiin (0 %). Sukupuolten välillä tilastollisesti merkitseviä eroavaisuuksia ei tässä tutkimuksessa esiintynyt (p 0,061). Kasvattajat Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 18 hollanninpaimenkoirakasvattajaa, joista 10 (55,6 %) vastasi omistajakyselyyn ja yhdeksän (50,0 %) kasvattajia koskeviin kysymyksiin. Pentueita kasvattajilla oli ollut yhdestä neljään, keskimäärin 2,3 pentuetta kasvattajaa kohti. Kuusi kasvattajaa ilmoitti jossain pentueessa olleen kuolleita tai elinkelvottomia pentuja, 21 pentueesta yhteensä kahdeksan kappaletta. Epämuodostumiksi oli ilmoitettu yhdellä pennulla toimimaton suolisto ja yhdellä alikehittyneet munuaiset, ja yhdessä pentueessa seitsemästä pennusta kolmella oli ollut häntämutka. POHDINTA Perinnöllisiä sairauksia koskevasta kirjallisuudesta ei löydy mainintaa hollanninpaimenkoirista, mikä johtuu mahdollisesti rodun harvinaisuudesta. Tähänastiset tiedot rodun terveydestä ovat perustuneet lähinnä lonkkakuvaustilastoihin ja koiraharrastajien keskinäiseen tiedonjakoon. Koska tieteellistä vertailukohdetta muiden maiden hollanninpaimenkoirien terveystilanteeseen ei ole, tässä tutkimuksessa on pyritty vertaamaan tuloksia Suomen Kennelliiton tilastojen ohella belgian- ja saksanpaimenkoirista saataviin tietoihin. Nämä kolme paimenkoirarotua alun perin kehitetty samanlaisiin käyttötarkoituksiin ja samankaltaiseen elinympäristöön. Rodut ovat täysin itsenäisiä, omia rotujaan vaikka 1900-luvun alussa lyhytkarvaiseen hollanninpaimenkoiraan on risteytetty neljästi saksanpaimenkoiraa ja kaikkiin karvamuunnoksiin vähintään kerran belgianpaimenkoiraa (Bosch 2002). 243
KUVA 1 FIGURE Omistajakyselyn mukaan hollanninpaimenkoirilla 30.6.2000 mennessä esiintyneet sairaudet prosentuaalisesti. Suluissa vastauksien lukumäärä kussakin elinryhmässä. Percentage of diseases diagnosed in Dutch shepherd dogs before 30.6.2000 according to the owner questionnaire. The number of survey results in each organ category is presented in parentheses. KUVA 2 FIGURE Eläinlääkärien potilastiedostoissa hollanninpaimenkoirilla 30.6.2000 mennessä esiintyneet sairaudet prosentuaalisesti. Suluissa vastauksien lukumäärä kussakin elinryhmässä. Percentage of diseases diagnosed in Dutch shepherd dogs before 30.6.2000 according to veterinarians medical records. The number of survey results in each organ category is presented in parentheses. KUVA 3 FIGURE Eläinlääkärikäyntiseurannan aikana (1.7.2000 30.6.2001) 116 hollanninpaimenkoiralla esiintyneet sairaudet prosentuaalisesti. Percentage of diseases diagnosed in 116 Dutch shepherd dogs during follow-up (1.7.2000 30.6.2001). 244
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa hollanninpaimenkoirat ovat olleet suhteellisen terveitä. Yleisimpiä sairauksia olivat kaikilla koiraroduilla tavalliset oksennus- ja ripulitaudit nielutulehdukset, sekä traumoista johtuvat sairaudet. Ihosai rauksia esiintyi etenkin eläinlääkärien potilastiedostojen (32,3 %) ja eläinlääkärikäyntiseurannan (18,9 %) perusteella paljon, mutta suurin osa tapauksista oli tassu- ja puremahaavoja tai katkenneita kynsiä. Varsinaisia iho-ongelmia tai allergisia reaktioita esiintyi suhteellisen vähän, eläinlääkärien potilastiedostoissa 6,8 %, omistajakyselyssä 3,8 % ja eläinlääkärikäyntiseurannassa 2,6 %. Selkävaivat olivat yllättävän yleisiä (eläinlääkärien potilastiedostoissa 10,2 %, eläinlääkärikäyntiseurannassa 8,6 % ja omistajakyselyssä 8,2 %) tässä tutkimuksessa. Suurelle osalle selkäoireiluista ei löydetty varsinaista syytä. Noin puolella selästään oireilevilla koirilla todettiin selän luusilloittumaa (spondyloosi). Spondyloosi on selkärangan rappeumasairaus, jossa nikamien välille kasvaa uudisluuta. Sen aiheuttajaa ei tiedetä, eikä se yleensä yksinään aiheuta kliinisiä oireita. Spondyloosin esiintyminen on yleisempää vanhoilla kuin nuorilla koirilla (Kealy ja McAllister 2000). Saksanpaimenkoirilla esiintyy muita rotuja yleisemmin cauda equina -syndroomaa, jossa selkäytimen loppuosaan ja hermojuuriin kohdistuva paine aiheuttaa lannerangan ja ristiselän kiputiloja (Fossum ym. 1997, Morgan 1999). Oireyhtymälle altistava perinnöllinen lannerangan epämuodostuma, siirtymänikama, on myös yleisempi saksanpaimenkoirilla kuin muilla koiraroduilla (Morgan 1999). Amerikassa tehdyssä tutkimuksessa sotakoirien lopetusja kuolinsyistä cauda equina -syndrooma on kolmantena lopetussyiden listalla (Moore ym. 2001). Mooren tutkimuksen koirista 61,5 % oli belgianpaimenkoiria, pääasiassa malinoiseja, mutta myös tervue- TAULUKKO 2 TABLE reneja ja 30,6 prosenttia saksanpaimenkoiria. Näiden keskinäisessä vertailussa saksanpaimenkoirilla oli lähes kaksinkertainen riski sairastua kyseiseen selkäsairauteen belgianpaimenkoiriin verrattuna. Mooren tutkimuksessa oli myös hollanninpaimenkoiria (1,9 %), mutta näiden kuolinsyitä ei ollut eritelty. Tässä tutkimuksessa oireilevaa lonkkanivelen kasvuhäiriötä (dysplasia) esiintyi vain kolmella koiralla. Suomen Kennelliiton lonkkavikaprosenteista ilmenee dysplasiaa sairastavien (tulos C, D tai E) koirien osuus kyseisenä vuonna kuvatuista koirista (Suomen Kennelliitto ry 2003a). Vuosien 1991 2003 tulosten keskiarvon mukaan (taulukko 2) karkeakarvaisilla hollanninpaimenkoirilla esiintyi lonkkanivelen dysplasiaa 40,8 %:lla, pitkäkarvaisilla 34,8 %:lla ja lyhytkarvaisilla 5,4 %:lla tutkituista koirista (Suomen Kennelliitto ry 2003b). Tämän tutkimuksen vähäinen dysplasian esiintyminen voi selittyä sillä, että tutkimuksessa tuli ilmi vain vakavat, nivelrikkomuutoksia aiheuttaneet dysplasiat. Kennelliitto taas luokittelee sairaaksi jo C-lonkkaisen koiran, jolla ei välttämättä esiinny oireita koko elinikänsä aikana. Kyynärnivelen kasvuhäiriöitä ei tässä tutkimuksessa todettu lainkaan, sen sijaan olkanivelen kasvuhäiriö todettiin kolmella koiralla. Virallisia kyynärniveltutkimuksia on Suomen Kennelliiton tietojen mukaan tehty hollanninpaimenkoirille vuodesta 1994 lähtien (Suomen Kennelliitto ry 2003b). Kyynärnivelen kasvuhäiriötä (tutkimustulos 1 3) on esiintynyt vuosina 1994 2003 3,8 prosentilla kuvatuista lyhytkarvaisista ja 3,4 prosentilla pitkäkarvaisista hollanninpaimenkoirista. Karkeakarvaisten kyynärniveltutkimuksissa ei ole esiintynyt kyseistä sairautta lainkaan. Kennelliiton tilastoissa kaikkien rotujen Hollanninpaimenkoirien rekisteröinnit ja lonkkaniveltutkimustulokset Suomessa 1.1.1991 27.10.2003 (Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry, 2003b). Registrations and results of hip dysplasia surveys in Dutch shepherd dogs in Finland during 1.1.1991 27.10.2003 (The Finnish Kennel Club, 2003b). Lyhytkarvainen Pitkäkarvainen Karkeakarvainen Short-haired Long-haired Rough-haired n (%) n (%) n (%) Rekisteröity 190 306 130 Registered Tutkittu 92 (48,4) 115 (37,6) 49 (37,7) Examined Tulokset A 71 (77,2) 26 (22,6) 15 (30,6) Results B 16 (17,4) 49 (42,6) 14 (28,6) C 5 (5,4) 31 (27,0) 14 (28,6) D 0 9 (7,8) 4 (8,1) E 0 0 2 (4,1) 245
keskiarvo kyynärnivelen kasvuhäiriön esiintymisessä on vuosina 1988 2002 vaihdellut 22,0 prosentista 39,4 prosenttiin (Suomen Kennelliitto ry 2003a). Näihin lukuihin verrattuna hollanninpaimenkoirilla esiintyy kyynärnivelen sairauksia erittäin vähän. Tässä tutkimuksessa hammaspuutoksia tai purentavikoja esiintyi 5,1 prosentilla, kivespuutoksia 1,5 %:lla ja häntämutkia sekä napa- tai nivustyriä 1,1 prosentilla mukana olleista hollanninpaimenkoirista. Omistajakyselyssä synnynnäisistä vioista ilmoitettiin hyvin vaihtelevasti, ja vain 31,8 prosenttia omistajista vastasi eläinlääkärikäyntiseurannan jälkimmäiseen osioon, jossa kyseisiä vikoja kartoitettiin erikseen. Perinnöllisiä silmäsairauksia ei tässä tutkimuksessa esiintynyt. Kahdella hollanninpaimenkoiralla todettiin krooninen pinnallinen sarveiskalvontulehdus (pannus), jota esiintyy yleisimmin saksanpaimenkoirilla. Pannuksen perinnöllisyydestä tai syntymekanismista ei ole varmuutta, mutta sitä epäillään immuuniperäiseksi sairaudeksi (Clark ja Stainer 1983, Gelatt 1999). Kennelliiton mukaan 30.10.2003 mennessä 22 silmäpeilatusta karkeakarvaisesta hollanninpaimenkoirasta kolmella on esiintynyt verkkokalvon kasvuhäiriö (Suomen Kennelliitto ry 2003c). Pitkäkarvaisista on tutkittu 27 ja lyhytkarvaisista kolme koiraa, näistä yhdelläkään ei ole esiintynyt Suomen Kennelliiton rekisteröimiä silmäsairauksia. Silmän etukammiokulman tähystystutkimuksia on tehty Suomessa 2.2.2002 mennessä 16 karkeakarvaiselle hollanninpaimenkoiralle (Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 2002a). Näistä vain kolmella koiralla ei esiintynyt etukammiokulman epämuodostumaa (tulos 0), kahdeksalla vähintään toisessa silmässä oli lievin mahdollinen muutos (1) ja viidellä ainakin toisessa silmässä astetta vakavampi muutos (2). Etukammiokulman epämuodostuma voi johtaa silmänpainetautiin (Gelatt 1999). Sotakoiratutkimuksessa (Moore 2001) neoplastiset muutokset olivat yleisin syy belgianpaimenkoirien lopetukseen. Keskimääräinen ikä näillä lopetetuilla belgianpaimenkoirilla oli 9,8 vuotta. Tässä tutkimuksessa hollanninpaimenkoirilla esiintyi vain muutamia kasvaintapauksia. Suurin syy tähän lienee se, että hollanninpaimenkoirat ovat Suomessa vielä nuoria ja kasvainsairaudet esiintyvät yleensä vanhemmilla koirilla (Withrow ja MacEwen 2001). Luonteen takia lopetetuista kuudesta koirasta viisi oli 2-vuotiaita ja yksi 5-vuotias. Näistä puolet olivat narttuja ja puolet uroksia, kolme karkeakarvaista, kaksi pitkäkarvaista ja yksi lyhytkarvainen. Rotumääritelmän mukaan hollanninpaimenkoira on tarkkaavainen, hyvin kestävä, valpas ja aktiivinen, mutta toisaalta lempeä, tottelevainen, mukautuvainen, ei vaativa. Kotimaassaan hollanninpaimenkoirat luokitellaan puhtaasti työkoiriksi, mutta Suomessa niitä myydään myös kotikoiriksi. Luonteen takia lopetettujen koirien nuori ikä voisi viitata näiden aktiivisten koirien aikuistumisvaiheessa tulleisiin johtajuus- tai aktiviteettiongelmiin. Lisäksi aggressiivisuutta oli esiintynyt ainakin kahdella sairauden takia lopetetulla koiralla. Aggressiivisen käytöksen yhteydessä olisikin hyvä selvittää myös kivun mahdollinen yhteys käytösongelmiin. Tässä tutkimuksessa sukupuolten välisessä vertailussa uroksilla ilmeni hieman enemmän allergisia reaktioita sekä eturaajan ja selän sairauksia kuin nartuilla. Nartuilla taas virtsatieinfektiot olivat yleisempiä kuin uroksilla. Tapausten lukumäärät olivat kuitenkin niin alhaisia, ettei tilastollisesti merkitseviä eroja todettu. Lyhytkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla voitiin havaita hieman enemmän eturaajojen ja selän sairauksia, kun taas pitkäkarvaiset näyttivät olevan herkimpiä silmätulehduksille. Erot vaihtelevat eri osioiden välillä, eikä karvamuunnostenkaan välillä silmätulehduksia lukuun ottamatta ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Omistajakyselyn mukaan karkeakarvaisilla oli esiintynyt eniten käytösongelmia, sen sijaan eläinlääkärikäyntiseurannan mukaan käytösongelmia ilmeni vain pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla. Suomessa koiranomistajat ovat kiinnittäneet huomiota pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla esiintyneeseen kilpirauhasen vajaatoimintaan (Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 2002b). Tässä tutkimuksessa kyseinen sairaus oli todettu vain yhdellä koiralla. Tutkimuksen tulokset ovat huonosti verrattavissa keskenään vastausprosenttien vaihdellessa eri osioiden välillä. Eläinlääkärien potilastiedostoissa hollanninpaimenkoirilla esiintyi enemmän sairauksia kuin omistajakyselystä kävi ilmi, mutta omistajat ovat voineet jättää valtakirjan antamatta, mikäli koira oli ollut terve. Omistajakyselyssä kysymysten muotoilu ei ollut tarpeeksi yksiselitteinen. Vastaukset olivat hyvin erilaisia riippuen siitä, mitä koiranomistaja käsitti sanalla sairaus. Kaikkiaan useasta osiosta koostuva tutkimus osoittautui turhan monimutkaiseksi. Tutkimuksen perusteella käyttökoiraksi luonnehdittujen hollanninpaimenkoirien keskeisimmäksi ongelmaksi nousivat erilaiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Suomen Holanninpaimenkoirat ry:n jalostustoimikunta on jo nyt antanut ohjeet lyhytkarvaisten kuvaamisesta spondyloosin varalta ennen siitokseen käyttöä. Huomiota pitäisi kiinnittää myös mahdollisesti esiintyvään siirtymänikamaan, joka perinnöllisenä epämuodostumana saattaa pienessä populaatiossa levitä nopeasti ja aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia. Koiraa, jolla todetaan kyseinen epämuodostuma tai spondyloosia jo hyvin nuorella iällä, ei tulisi käyttää siitokseen. Selkäkuvauksia kannat- 246
taisi suorittaa kaikille karvamuunnoksille. Kaikkien karvamuunnosten lonkka- ja kyynärniveltutkimukset ovat edelleen tarpeellisia. Lisäksi näyttäisi olevan tarvetta olkaniveltutkimuksille. Tutkimustulokset niin nivel- kuin silmätutkimuksistakin olisi otettava huomioon jalostuksessa. Toistaiseksi rotuyhdistys vaatii karkeakarvaisille silmäpeilaus- ja etukammiokulman tähystystutkimuksia, muttei tarkemmin määrittele niiden tulosten aiheuttamia toimenpiteitä. Toisaalta kaikissa karvamuunnoksissa täytyy varoa geenipohjan kaventumista, jolloin kompromisseja joudutaan väistämättä tekemään. KIITOKSET Kiitos Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:lle yhteistyöstä ja myönnetystä apurahasta. Kiitos työn johtajalle professori Hannu Saloniemelle ja tutkimusteknikko Ilkka Saastamoiselle käytännön avusta työn alkuun saattamiseksi sekä VTT Päivi Honkatukialle aineiston tilastollisesta käsittelystä. Suuri kiitos myös kyselyyn vastanneille koiranomistajille ja kasvattajille. KIRJALLISUUS Bosch, B. The Dutch Breeds. Publication of the Raad van Beheer, Amsterdam 2002. s. 21 43. Clark, R. D., Stainer, J. R. Medical & Genetic Aspects of Purebred Dogs. Veterinary Medicine Publishing Company, Edwardsville 1983. 576 s. Fossum, T. W., Hedlund, C. S., Hulse, D. A., Johnson, A. L., Seim, H. B., Willard, M. D. & Carroll, G. L. Small Animal Surgery. Mosby- Year Book, St. Louis 1997. 1195 s. for euthanasia in military working dogs: 927 cases (1993 1996). Journal of the American Veterinary Medical Association 219, 2001: 209 214. Morgan, J. P. Transitional lumbosacral vertebral anomaly in the dog. A radiographic study. Journal of Small Animal Practice 40, 1999: 167 172. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry. Karkeakarvaisten silmätutkimuspäivä. Holsku 1, 2002a: 26. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry. Kilpirauhasen vajaatoiminta hypotyreoosi. Holsku 3, 2002b: 28 29. Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry. Lonkkakuvissa vähän uutisoitavaa. Koiramme 4, 2003a: 32 35. Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry. Hollanninpaimenkoirien rekisteröinnit sekä viralliset lonkka- ja kyynärniveltutkimustulokset 1.1.1990 27.10.2003, Espoo 2003b. Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry. Hollanninpaimenkoirien viralliset silmätutkimustulokset 1.1.1990 30.10.2003, Espoo 2003c. Withrow, S. J., MacEwen, E. G. Small Animal Clinical Oncology, Third Edition. W. B. Saunders Company, Philadelphia 2001. 718 s. Artikkeli on osa Mia Mäkisen syventäviä opintoja. KIRJOITTAJIEN OSOITTEET Mia Mäkinen, ELL Rajatie 12 E 01230 Vantaa mia.makinen@saunalahti.fi Outi Laitinen, Dos., Dipl. ECVS Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen eläinlääketieteen laitos PL 57 00014 Helsingin yliopisto Gelatt, K. N. Veterinary Ophthalmology, Third Edition. Lippincott Williams & Wilkins, Philadelphia 1999. 1544 s. Kealy, J. K., McAllister, H. Diagnostic Radiology and Ultrasonography of the Dog and Cat, Third Edition. W. B. Saunders Company, Philadelphia 2000. 436 s. Moore, G. E., Burkman, K. D., Carter, M. N., Peterson, M. R. Causes of death or reasons Kevään tarjouskampanja käynnissä - kysy tukusta! 247 PL 13, 02611 Espoo www.algolpharma.fi
Mikael Morelius ja Ulrich Rytz Treatment of the cranial cruciate ligament deficient canine stifle-joint with tibial plateau levelling osteotomy and arthroscopic examination of the joint a case report Tibial plateau levelling osteotomy (TPLO) ja artroskopian käyttö koiran etumaisen ristisiteen vaurion leikkauksessa tapausselostus SUMMARY Injury to the cranial cruciate ligament (CrCl) in the stifle joint is a very common problem in dogs. The osteoarthritic changes in the joint begin immediately due to the inflammation process caused by the CrCl trauma and excessive drawer motion within the joint. An early diagnosis is very important. Arthroscopy of the stifle joint is minimally invasive, gives a quick and exact diagnosis of trauma to the CrCl and is specially helpful in partially torn CrCl injuries without drawer motion. Traditionally used operation techniques are either extra- or intracapsular techniques, which intend to replace or mimic the injured CrCl and thereby to prevent the drawer motion passively. The results are inconsistent and do not provide normal joint function post-surgically. Tibial plateau levelling osteotomy (TPLO) was introduced by Slocum 1993 and is a technique based on a novel philosophy regarding joint stability. Decreasing the tibial plateau angle (TPA) neutralizes the cranial tibial thrust (CTT) and the stifle joint is stabilised actively by muscle action. The post-operative morbidity is clearly decreased with the combination of arthroscopy and TPLO. YHTEENVETO Polven etummaisen ristisiteen vaurio on hyvin yleinen koiran polvinivelessä esiintyvä vamma. Vaurioitunut ristiside ja vetolaatikkoliike aiheuttavat niveltulehduksen, joka nopeuttaa nivelrikkomuutoksien syntyä. Artroskopia mahdollistaa varhaisen ja tarkan diagnoosin asettamisen. Lisäksi toimenpiteen aiheuttama vaurio on vähäinen, mikä on ensiarvoisen tärkeää. Ristisideleikkauksen jälkeinen kipu vähenee ja toipilasaika lyhenee, kun artrotomian sijasta käytetään artroskopiaa. Perinteisesti käytetyissä leikkaustekniikoissa pyritään toiminnallisesti korvaamaan vaurioitunut ristiside ja näin ollen poistamaan ristisidevaurion aiheuttama vetolaatikkoliike. Leikkauksen jälkeiset tulokset vaihtelevat, ja nivelen biomekaniikka häiriintyy. Slocum esitteli vuonna 1993 tibial plateau levelling osteotomy (TPLO) -leikkausmenetelmän. Tässä perusajatus poikkeaa selvästi perinteisistä menetelmistä eli pienentämällä tibian tasanteen kulmaa pituusakselin poikittaisaskeliin nähden tasapainottuvat painorasituksessa polveen kohdistuvat voimat ja vetolaatikkoliike estyy. Tämä tapausselostus käsittelee koiran polven etummaisen ristisiteen vauriota, jossa nivelensisäinen tutkimus tehdään artroskopian avulla ja painorasituksessa esiintyvä vetolaatikkoliike poistetaan TPLO-me netelmän avulla. INTRODUCTION The most important stabilizing structure of the canine stifle joint is the cranial cruciate ligament (CrCl). Its primary function is to limit cranial tibial translation in respect to the femur, termed cranial drawer motion, and internal rotation. The introduction of the tibial plateau levelling osteotomy (TPLO), by Slocum 1993, for the treatment of the canine CrCl deficient stifle joint has brought new thinking in the management of CrCl injuries (Slocum 1993). Previous treatment methods intended to replace or mimic the function of the CrCl ligament and thereby to prevent drawer motion. These traditional methods function satisfactorily for CrCl rupture repair in small and middle sized dogs. However, in large breeds it is difficult to achieve a strong and functional stabilisation to balance the tibial thrust. Cranial tibial thrust (CTT) is a force created by compression of the femur and the tibia during weight-bearing and muscle contraction (Henderson and Milton 1978, Slocum 1984). The magnitude of CTT depends on the amount of compression and the slope of the tibial plateau with respect to the axis between the centre of motion of the stifle and the hock. Forces that oppose the CTT are both active (hamstring muscle contraction flexes) and passive 248
(CrCl, caudal horn of medial meniscus). If the CrCl is ruptured, each step with consecutive compression of the stifle leads to cranial translation of the tibia. The CTT can be controlled by decreasing the angle of the tibial plateau. Reducing this angle by crescent-shaped osteotomy and levelling of the tibial plateau balances the forces that act on the stifle during weight bearing and decreases the CTT. The goal is to reduce the tibial plateau angle (TPA) to 6 8 degrees (Slocum 1993). For TPLO, precise pre-operative radiographs of both knees under anaesthesia are essential to define the TPA. A true lateral picture is made with the x-ray beam centred over the stifle joint and the tarsal joint included in the same exposure. The greater trochanter, head of the fibula, and the malleolus should be in contact with the surface of the x-ray table. The stifle and hock have to be positioned in 90 degrees flexion and the femoral condyles should be superimposed (Slocum 1993). The slope of the tibial plateau is identified by a line joining the cranial and caudal edges of the medial tibial plateau. The tibial functional axis is defined by joining the midpoint between the intercondylar tubercles and the centre of the talocrural joint. The tibial plateau angle is defined as the angle between the slope of the medial tibial plateau and perpendicular to the functional axis of the tibia (Slocum 1996). Inspection of all structures of the joint cavity including the menisci is essential when a stifle is operated due to a CrCl injury. This is traditionally made by lateral or medial arthrotomy of the stifle joint. Inspection of intra-articular structures is limited by exposure, especially with partial CrCl injury where no drawer motion is present. Arthrotomy severely traumatises the surrounding soft tissues and joint capsule including sensitive neurofibres and leads to significant postoperative morbidity. Risk of bacterial contamination of the joint cavity is also present. Inspection of the stifle by arthroscopy decreases trauma and risk for bacterial contamination and improves the inspection of the joint cavity and the cleaning-up of remnant traumatised tissues. Combination of minimally invasive joint inspection and debridement by arthroscopy, followed by TPLO to stabilise the stifle joint, is a novel approach to CrCl injuries in heavy dogs with low postoperative morbidity, and leads to a good long term prognosis. CASE REPORT A seven year old, female, spayed, mixed breed (35 kg) dog was brought to the animal hospital because of a permanent weight bearing lameness on the right hind leg since one month. General physical examination was without pathological findings. During orthopaedic examination, a mild weight bearing lameness (grade II/V) on the right hind leg was found and the sit-test was positive. The sit-test is a good indicator of normal pain free range of motion in the stifle joint. In the test the dog sits several times and is observed if the leg is abducted while sitting. When the leg is abducted the sit-test is positive. On palpation, a slight atrophy of the thigh muscles, increased stifle joint effusion and swelling of the medial compartment around the collateral ligament were found. There was no obvious drawer motion and the tibial compression test was negative. On the basis of the history and the physical findings, we suspected a partial CrCl injury. The differential diagnosis included: soft tissue injuries (medial collateral ligament injury, isolated meniscus injury, joint capsule tear), bone trauma (avulsion fractures, etc.), inflammatory disease (degenerative joint diseases, infectious arthritis) and neoplasia. After pre-medication with acepromazin and methadone, induction was performed with thiopental, and anaesthesia was maintained after intubation with isoflurane. Epidural anaesthesia was performed (lidocaine 2 % 12 mg, bupivacaine 0.75 % 0.62 mg, morphine 3.5 mg. The total volume was 7 ml). Radiography was performed of both stifles according to the descriptions by Slocum mentioned earlier in this text. FIGURE 1 Pre-operative radiograph for estimating the TPA. The TPA (a) is the angle between the tibial plateau (full line) and a line perpendicular to the tibial functional axis (dotted line). The TPA is 24 in this case. 249
Routine preoperative preparation of the surgical field from proximal femur to mid-metatarsal bones was made. The dog was positioned in dorsal recumbency on a vacuum bag so that both legs could hang free from the end of the table. The table was tilted head-up, approximately 30 degrees. The vacuum bag supported the flexed knee laterally and medially, and allowed the leg to hang straight without deviation to the side (Beale et al. 2003). Inspection of the joint was performed arthroscopically. Proper visualization requires careful attention to the placement of the arthroscope, the orientation of the light post and the position of the limb. Three portals are routinely made for stifle athroscopy. For the optical portal a stab incision with a no. 11 blade was made. The trochar sheath was introduced midway between patella and tuberositas tibiae lateral to the patellar ligament. Before the arthroscope was introduced a Kirschner pin (2.0 mm) was inserted into the trochar and passed through the medial capsule from inside the joint to the outside and a egress needle was inserted over the Kirschner pin into the medial parapatellar compartment as the outflow portal for the irrigation fluid. The arthroscope was then inserted into the joint through the trochar sheath. Systematic inspection of the proximal parapatellar, medial, lateral and cranial compartments was performed. The inflammatory process of the synovial membrane, presence and severity of osteophytes and quality of the femoral and patellar cartilage were estimated. The appearance of the cranial compartment was affected by the inflamed fat pad, which had partly to be removed with a motorized shaver and a 3.5 mm full radius resector blade introduced through a instrumental portal medial of the patellar ligament. The instrumental portal was made at the same proximodistal level and angle as the optical portal, the lines of insertion cross in the joint and is referred as triangulation. Triangulation is important for successful visualisation and manipulation of the instrument (Beale et al. 2003). A window was cut into the fat pad with the motorized shaver, which increased the view within the cranial compartment of the joint. Inspection of the cranial compartment begins with the intercondylar notch, the CaCl and the CrCl, the intermeniscal ligament, lateral and medial menisci. The caudo-lateral part of the CrCl was injured; the synovial membrane around the ligament was ruptured and both menisci were intact. The CrCl fibres were debrided with a punch forceps (2.5 mm). FIGURE 2 Arthroscopic picture of the intact medial compartment of the stifle showing the medial condyle (a), medial meniscus (b) and the tibial plateau (c). After arthroscopic inspection of the stifle joint, the position of the leg for the TPLO procedure was changed without re-draping the dog. The body was tilted to the right so that the right leg could be positioned for a medial approach to the proximal tibia. A skin incision from the level of the medial condyle to the proximal third of the tibia was performed. Subcutaneous tissues and deep fascia along the cranial border of the insertion of sartorius muscle were incised (Slocum 1993). The distal end of the medial collateral ligament was identified. Circumferential preparation of soft tissues was made in the area of the osteotomy line. The deep crural fascia was incised and the popliteal muscle was carefully elevated along the caudal surface of tibia, avoiding injury to the popliteal artery, which runs inside the muscle. A small incision was made at the cranial edge of the tibia and the cranial tibial muscle was elevated from the lateral tibia. The dead space created between tibia and the soft tissues was filled with wet surgical sponges. The joint space was identified by insertion of a sub-dermal needle at the level of the medial collateral ligament. A 3.2 mm Imex Ellis pin was drilled into the tibial plateau perpendicular to the tibial long axis about 5 mm distal to the joint space through the medial collateral ligament. The direction of drilling was assisted by a special tibial jig. FIGURE 3 Arthroscopic picture of the partly injured CrCl showing the lateral condylus (a), the CaCl (b), the intact part of the CrCl (c) and the injured part of the CrCl (c#). 250
The jig functions first as a drilling guide to position the pins perpendicular to the tibial axis. When the jig is tightened to the pins, it functions as a reduction device (temporary external fixator) until the osteotomy is fixed by the plate. A crescent-shaped osteotomy was made through the proximal tibia with a bi-radial saw blade (24 mm). The direction of the cut should be perpendicular to the long axis of the tibia with the radial centre at level of the proximal pin. The size of the saw blade is essential for placing the osteotomy line correctly. The magnitude of the tibial plateau rotation is calculated with a preoperative radiographic measurement of the tibial plateau slope angle. Once the magnitude of rotation is calculated, matching reference marks were made on either side of the osteotomy line (Slocum 1993). When the osteotomy was completed, the proximal tibial fragment was rotated around the proximal pin, which acts as a centre of rotation. The rotation was continued until the reference marks were aligned. A TPLO reduction pin (2 mm) was drilled in a cranio-caudal direction into the fragments for maintaining the position temporarily until the plate was fixed. A Slocum TPLO-plate was contoured to the bone surface and fixed with 6 cortical screws (3.5 mm). The plate is specially designed for this procedure; with three neutral holes in the distal part and two compression and one neutral hole in the proximal part. The plate was applied to compress the proximal portion of the tibia against the distal portion by means of radially aligned compression holes to provide rigid internal fixation (Slocum 1993). Different plates for the left and right leg and three different sizes are available (2.0, 2.7, 3.5). After the plate was in place, the pins, the jig and the sponges were removed; fascia, sub cutis and skin were closed routinely. Post-operative x-rays were made FIGURE 4 FIGURE 5 Intraoperative view of the medial tibia after crescent shaped osteotomy of proximal tibia fixed with the jig. Intraoperative view of the medial tibia showing the tibial plateau rotated and fixed with a Slocum TPLO plate. 251
to evaluate the post operative TPA as well as plate and screw position. The TPA was 8 in this case. A soft cast (3M, Scotch semi-rigid cast) was applied to allow immediate weight bearing on the leg but, at the same, control flexion and extension of the stifle. It was accustomed and destabilised in stages, one layer per week, over three weeks time. The forces acting on the knee increased slowly, which reduced post operative pain, and improved the controlled use of the leg (controlled progressive joint mobilisation). The exercise was confined until the soft cast was removed after three weeks. After that, over five weeks, walking on the leash was slowly increased. Physiotherapy, to improve the range of motion in the stifle joint, was also started when the soft cast was removed. Eight weeks postoperative, the sit-test was negative; weight-bearing and walking were normal. DISCUSSION FIGURE 6 Post-operative radiograph showing the TPA of 8 degrees. Injury to the CrCl is a common orthopaedic problem encountered in the canine stifle joint. The diagnosis of lameness caused by complete or partial tear of the CrCl is often delayed. Osteoarthritis advances rapidly within weeks in large-breed dogs with complete ruptures of the CrCl, but also in palpably stable stifles with partial rupture of the CrCl. This emphasizes the need for early diagnosis and treatment of the CrCl injury. As many veterinary surgeons are reluctant to perform exploratory arthrotomy in stifles without palpable instability, arthroscopy provides a minimally invasive technique with critical and precise inspection of all intra-articular structures. Because the structures are highly illuminated, greatly magnified and continuously flushed in an aqueous environment, viewing is greatly improved compared to traditional arthrotomy. This permits improved diagnostic capability for more accurate assessment of fibrillated cartilage, synovial inflammation, meniscal injuries and subtle partial tears of the CrCl (Beale et al. 2003). There is a strong association between CrCl and meniscal injuries in dogs. In a retrospective study, injuries were found in both the lateral and medial meniscus. The percentage of joints found with lateral meniscal injuries is much higher than previously reported, possibly because of use of arthroscopy (Ralphs and Whitney 2002). Treatment, including surgical management of the menisci, debridement of torn cruciate ligament fibres, partial synovectomy and surgical management of articular cartilage lesions, is more precise with much less post-operative morbidity associated with cutting the highly innervated joint capsule as performed with traditional arthrotomy (Beale et al. 2003). Complications associated with arthroscopy are minimal and uncommon. Swelling due to subcutaneous fluid extravasation can be kept minimal by cautious introduction of the portals, but is usually reabsorbed rapidly within 24 hours, postoperatively. Attention has to be paid to avoid cartilage damage when introducing the trochar and instruments and when working in the joint. Intra-articular haemorrhage is usually controlled by temporarily increasing the ingress fluid or by intra-articular electrocautery (Beale et al. 2003). Arthroscopy of the stifle joint can be used in conjunction with various intra- and extra-articular stabilisation techniques, thereby avoiding the necessity of arthrotomy and reducing post-operative morbidity. Traditionally, extra- and intracapsular techniques are used to treat CrCl injuries in veterinary medicine. The presumption is that stabilizing the stifle passively against the cranial drawer sign restores normal function (DeAngelis and Lau 1970). The recent postoperative results with traditional techniques in veterinary medicine are still no different from what was written in the fifties, based on experience in human cruciate-surgery. This is to say that the surgical treatment of the CrCl is better than conservative treatment. It is, however, inconsistent and does not provide normal joint function post-surgically (De Palma 1954). Extracapsular stabilisation is least invasive, but has several disadvantages. It is difficult to achieve a functional, strong and lasting fixation by inserting an implant with fixation points far away from the natural origin and insertion of the CrCl (Hoogland and Hillen 1984). The implant is passed around the sesamoid bone, which could cause increased tension and tissue necrosis. Common complications are implant failure and ultimate joint stabilization is probably due to accentuation of periarticular fibrosis (Brinker et al. 1990). 252