Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/28/07.04/2012 6.2.2013 Nro 3/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Saba Tuulivoima Oy c/o Ålands Företagsbyrå Ab Nygatan 9 22100 MARIEHAMN HANKKEEN KUVAUS Hanke Saba Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuiston sijoittamista ns. Jakkuvärkin alueelle Porissa. Hanke koostuu 8-9 tuulivoimalasta, joiden yksikköteho on enintään 3 MW ja korkeus 180-200 metriä. Tuulivoimapuiston alueelle sijoittuvat voimalaitokset perustuksineen, voimaloita yhdistävät keskijännitemaakaapelit ja huoltotiet, sähköverkkoon liittämistä varten tarvittava sähköasema, kytkinkenttä ja 110 kv voimajohto. Hankealueen kokonaispinta-ala on 140 ha. Sähköverkkoon liityntä on alustavasti tarkoitus toteuttaa Jakkuvärkin alueesta itään valtatien 8 läheisyydessä. Hankealue sijaitsee noin 9,5 kilometrin etäisyydellä Porin kaupungin keskustasta länsi-lounaaseen. Tuulivoimalaitosyksiköiden maa-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Hankkeesta vastaava on tehnyt tarvittavat maanvuokraussopimukset maanomistajien kanssa. Ympäristö Hankealue sijaitsee Porin rannikkoalueella noin 9,5 kilometrin päässä Porin keskustasta länsilounaaseen. Alueen maankorkeus on merenpinnasta 10-20 m. Alue Viasveden ja Makholman välissä. Aluetta halkoo näitä kahta taajamaa yhdistävä metsätie. Jakkuvärkin alue on kohtuullisen lähellä merta; Viasvedenlahden pohjukka sijaitsee lähimmillään reilun kilometrin etäisyydellä hankealueen lounaisreunaan nähden. Alue on pääosin mäntymetsää, joka on metsätalouskäytössä. Lähistölle sijoittuu myös maa-ainesten ottamistoimintaa. Tuulivoimalat sijoittuvat tuulivoimatuotannon ohjaamiseksi tekeillä olevaan Satakunnan vaihemaakuntakaavaan tuulivoiman tuotantoalueena Satakuntaliiton selvityksen Mannertuulialueet Satakunnassa mukaisesti. Maakuntakaavassa alueelle ei ole osoitettu muita varauksia. Lounais-Porin osayleiskaavassa alue on lähes kokonaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde 0295 022 500 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) 230 0009 www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Lemminkäisenkatu 14-18 B, PL 523, 20101 Turku Valtakatu 12, 28100 Pori
2/8 Hankealueen eteläpuolelle noin viiden kilometrin etäisyydelle kaavoitetaan noin 30 voimalaa käsittävää Oosinselän tuulipuistoa. Porin Peittoon alueelle on suunnitteilla tuulipuisto. Porin, Luvian ja Merikarvian alueelle ollaan suunnittelemassa useita tuulivoimalahankkeita. Hankealueelle laaditaan osayleiskaavaa. Aluetta koskien on tehty esianalyysi, pesimälinnusto- ja liito-oravaselvitys sekä lepakoiden kevätmuutto- ja pesimäselvitys. Kaavoituksen yhteydessä laaditaan luontotyyppikartoitus, näkymäanalyysi, valokuvasovitteet sekä melua ja varjostusta koskeva mallinnus. Tuulivoimalat sijoittuvat alustavan suunnitelman mukaan suunnittelualueen keskiosaan. Suunnittelualueen reunoille sijoittuvat inventoidut perinnemaisemat Rimpiahon niitty ja Viasveden katajaniitty. Suunnittelualueen ympärillä olevalle 3 km vyöhykkeelle sijoittuu kolme inventoitua perinnemaisemaa; Äijänkarin rantaniityt, Preiviikin kedot, Arvelan laitumet sekä lehtojensuojeluohjelmaan kuuluva Viinamäen lehto ja Ylikartanon sekä Kuuminaistenniemen yksityiset luonnonsuojelualueet. Kolmen kilometrin etäisyydelle suunnittelualueesta sijoittuu myös Preiviikinlahti, joka on kansainvälisesti merkittävän linnustonsuojelualue ja Natura 2000 verkostossa luonto- ja lintudirektiivin mukaisena kohteena (FI0200080 ja FI0200151). Lähimmät liito-oravahavainnot (4) sijoittuvat 1,5-2 km etäisyydelle hankealueesta. Hankealueelle ei sijoitu kulttuuriarvoiltaan merkittäviä kohteita. Kolmen kilometrin vyöhykkeelle hankealueen ympärillä sijoittuu toistakymmentä muinaisjäännöskohdetta sekä rakennetun kulttuuriympäristön alueet Vanhakartanon kulttuurimaisema ja Preiviikin kylä ja kulttuurimaisema. Hankealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita eikä arvokkaita kallioalueita. Lepakkoja koskevan selvityksen mukaan lepakoita esiintyy alueella. Niiden todennäköisimmät muuttoreitit sijaitsevat lähempänä rannikkoa. Liito-oravaselvityksessä on löydetty yksi reviiri suunnittelualueen länsireunasta. Alueen pesimälinnustoa koskevan selvityksen mukaan kokonaislajimäärä on 51 eli monipuolinen alueen koko huomioon ottaen. Alueella on neljä kehrääjän reviiriä. Lintudirektiiviin liitteen I muita lajeja alueella edustavat teeri, pyy, palokärki ja kangaskiuru. Uhanalaisluokitukseltaan vaarantuneet kivitasku, silmälläpidettävä rantasipi ja sirittäjä pesivät suunnittelualueella. Voimaloita lähimmäs näistä lajeista sijoittuvat pyyn ja kehrääjän reviirit. Selvitysten yhteydessä suunnittelualueella on tehty havaintoja myös muista uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneista lajeista. Alle 2 km etäisyydellä suunnittelualueen rajasta ei ole havaittu merikotkan käyttämiä pesiä. Alueelta on olemassa melko paljon tietoa linnustosta, luontokohteista sekä kasvi- ja eläinlajistosta. Hankealue sijoittuu linnuston muuttoreittialueelle ja linnustoltaan arvokkaan alueen Preiviikinlahden läheisyyteen. Varsinaiselle tuulivoimaloiden perustamisalueelle ei sijoitu asutusta. Suunnittelualueen reunoille sijoittuu vakituista ja vapaa-ajan asutusta lähinnä Makholman ja Viasveden alueella. Asutus keskittyy suunnittelualueen ympäristössä Pietniemen ja Tuorsniemen sekä Preiviikin, Makholman ja Viasveden alueille. Kahden kilometrin vyöhykkeelle tuulivoimaloiden suunnittelualueesta sijoittuu yhteensä 870 asuinrakennusta ja 294 vapaa-ajan rakennusta. Lähimmät asuin- ja vapaa-ajan rakennukset sijoittuvat noin yhden kilometrin etäisyydelle voimaloista. Hankkeen ympäristövaikutukset Saba Tuulivoima Oy:n suunnittelemat hankkeet tarkoittavat esitetyssä muodossa enintään 9 tuulivoimalan rakentamista. Hankkeella on ympäristövaikutuksia, jotka
3/8 liittyvät maisemaan, luontoon ja asumisviihtyvyyteen. Hankkeen keskeisimmät ympäristövaikutukset muodostuvat luontoon ja linnustoon kohdistuvasta vaikutuksesta, maiseman muuttumisesta, ja melusta, roottorin lapojen välkkymisestä sekä jossain määrin rakentamisaikaisesta liikenteestä. ASIAN KÄSITTELY Vireilletulo ja lisäselvitykset Kuuleminen Saba Tuulivoima Oy on 21.9.2012 pyytänyt päätöstä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, tuleeko tuulivoimalahankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Saba Tuulivoima Oy on toimittanut 18.10.2012 lepakoiden kevätmuutto- ja pesimäselvityksen, lepakoiden syysmuuttoselvityksen sekä pesimälinnusto- ja liitooravaselvityksen ELY-keskukselle. Saba Tuulivoima Oy on ELY-keskuksen pyynnöstä toimittanut tarkistuksen tuulipuiston kokonaistehon osalta ja 9.11.2012 ilmoittanut, että hankkeessa voimaloiden kokonaisteho on yhteensä enintään 27,2 MW. Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus esittää näkemyksensä arviointimenettelyn tarpeesta. Porin kaupungin ympäristölautakunnan 13.12.2012 antaman lausunnon mukaan hanke ei edellytä YVA-menettelyä. RATKAISU JA PERUSTELUT Arviointimenettelyn soveltamista koskeva ratkaisu ja perustelut Hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon 1. hankkeen ominaisuudet, kuten a) hankkeen koko; b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa, c) luonnonvarojen käyttö, d) jätteiden muodostuminen, e) pilaantuminen ja muut haitat, f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat,
4/8 2. hankkeen sijainti, kuten a) nykyinen maankäyttö; b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky, c) luonnon sietokyky (esim. kosteikot, luonnon- ja maisemansuojelualueet, alueet joilla ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty, tiheään asutut alueet, historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet), 3. vaikutusten luonne, kuten a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä, b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus, c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus, d) vaikutuksen todennäköisyys, e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus. YVA-asetuksen 6 :ssä luetellaan hankkeet, joihin sovelletaan arviointimenettelyä. YVA-asetuksen kohdan 7) e) mukaan arviointimenettelyä sovelletaan tuulivoimalahankkeisiin, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. Suunnitellun tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten merkittävyyttä arvioidaan YVA-asetuksen 7 :n harkintakriteereihin perustuen. Hankkeen ominaisuudet Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu pinta-alaltaan noin 140 hehtaarin suuruiselle alueelle. Hanke koostuu 8-9 tuulivoimalasta, joiden yksikköteho on enintään 3 MW ja korkeus 180-200 metriä. Tuulivoimapuiston alueelle sijoittuvat voimalaitokset perustuksineen, voimaloita yhdistävät keskijännitemaakaapelit ja huoltotiet, sähköverkkoon liittämistä varten tarvittava sähköasema, kytkinkenttä ja 110 kv voimajohto. Sähköverkkoon liityntä on alustavasti tarkoitus toteuttaa Jakkuvärkin alueesta itään valtatien 8 läheisyydessä. Hanke on kokoluokaltaan lähellä hankeluettelon mukaista hanketta, voimalamäärältään 90 % ja nimellisteholtaan 90,1 % hankeluettelon mukaisesta hankkeesta. Hanke muuttaa maisemaa. Voimaloiden maisemallinen vaikutus lähimaisemassa on kohtalainen ja ulottuu melko laajalle alueelle. Tarkempi selvitys maisemallisista vaikutuksista esitetään valokuvasovitteiden ja näkymäanalyysin avulla kaavoituksen yhteydessä. Hankkeen vaikutus on pysyvä tai ainakin pitkäaikainen. Rakentamisaikaiset häiriövaikutukset ovat väliaikaisia. Vaikutukset kohdistuvat lähialueen loma- ja vakituisiin asukkaisiin. Maisemallisen vaikutuksen lisäksi tuulivoimalat aiheuttavat melua ja varjostusta. Melusta ja varjostuksesta tehdään mallinnus kaavoituksen yhteydessä. Kun otetaan huomioon tuulivoimaloiden alustava sijainti asutukseen nähden, on samankaltaisissa hankkeissa saatujen selvitysten perusteella todennäköistä, että melulle asetetut ohjearvot eivät ylity. Hankkeella on todennäköisesti yhteisvaikutuksia Porin alueen rannikolla olevien ja suunniteltujen tuulivoimahankkeiden kanssa. Linnuston muutto- ja ruokailulentojen osalta hanke sijoittuu muuttoreittialueelle. Hankkeen toteuttaminen yhdessä muiden hankkeiden kanssa aiheuttaa todennäköisesti siirtymiä lintujen lentoreitteihin sekä lisää lintujen törmäysriskiä.
5/8 Hankkeen edellyttämä mahdollisesti haitallisia vaikutuksia aiheuttava luonnonvarojen käyttö on vähäistä. Hankkeessa ei synny jätteitä. Onnettomuusriskit tuulivoimaloiden rakentamis- käyttöaikana ovat vähäiset. Hankkeen sijainti Tuulivoimaloiden alueelle ei Satakunnan maakuntakaavassa ole kohdistettu aluevarauksia. Tekeillä olevassa Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 alue on varattu tuulivoimatuotantoon. Tuulivoimalat sijoittuvat metsäalueelle. Tuulivoimaloiden suunnittelualue sijoittuu Porin rannikon läheisyyteen linnustoltaan arvokkaasta Preiviikinlahdesta noin 3 km etäisyydelle. Suunnittelualue on linnuston kannalta lajimäärältään ja kirjoltaan tavanomaista rikkaampi alue. Alueen linnustosta olevan tiedon mukaan tuulivoimalat sijoittuvat muuttoreitin varrelle. Alueen sijainti rannikolla tuulivoimarakentamiseen painottuneella alueella saattaa aiheuttaa linnustolle huomattavia vaikutuksia. Lepakkoselvityksen mukaan alueella esiintyy lepakoita. Tuulivoimapuiston rakentaminen voi vaikuttaa myös sekä paikallisiin että muuttaviin lepakoihin. Vaikutus luonnonympäristöön on huomattava, mutta ei kuitenkaan ennakolta arvioiden kokonaisuudessaan muodostu merkittäväksi. Suunnittelualueesta noin 2 km etäisyydelle sijoittuvat rakennetun kulttuuriympäristön aluemaiset kohteet Vanhakartanon kulttuurimaisema ja Preiviikin kylä ja kulttuurimaisema, joihin hankkeen vaikutus ulottuu lievänä. Hankealueella tai sen lähiympäristössä ei ole luonnonarvojen, maisemallisten tai kulttuurihistoriaan liittyvien arvojen kannalta sellaisia alueita, joiden arvolle tuulivoimalat aiheuttaisivat todennäköisesti merkittävää haittaa. Vaikutusten luonne Varsinaiselle rakentamisalueelle ei sijoitu asutusta. Suunnittelualueen reunoille sijoittuu vakituista ja vapaa-ajan asutusta lähinnä Makholman ja Viasveden alueella. Asutus keskittyy suunnittelualueen ympäristössä Pietniemen ja Tuorsniemen sekä Preiviikin, Makholman ja Viasveden alueille. Kahden kilometrin vyöhykkeelle tuulivoimaloiden suunnittelualueesta sijoittuu yhteensä 870 asuinrakennusta ja 294 vapaa-ajan rakennusta. Lähimmät asuin- ja vapaa-ajan rakennukset sijoittuvat noin yhden kilometrin etäisyydelle voimaloista. Vaikutuksen voimakkuus melun ja varjostusten osalta niin kuin myös maisemallinen vaikutus riippuu tuulivoimaloiden ja vaikutuskohteen etäisyydestä. Hankkeen vaikutus on monitahoinen; vaikutus koostuu melusta, varjostuksesta, luontoon ja maisemaan kohdistuvista vaikutuksista sekä näiden tekijöiden aiheuttamasta elinympäristön viihtyvyyteen kohdistuvista vaikutuksista. Hankkeen vaikutus ei asutuksen etäisyys tuulivoimaloista huomioon ottaen muodostu merkittäväksi. Vaikutukset rakentamisaikaisia vaikutuksia lukuun ottamatta ovat pysyviä. Tuulivoimaloiden vaikutuksia voidaan tarvittaessa vähentää mm. voimaloiden käyntiaikaa rajoittamalla. Hankkeella ei ole edellä todettujen lisäksi huomionarvoisia yhteisvaikutuksia etäämmällä sijaitsevien tuulivoimapuistohankkeiden kanssa. Yhteenveto ja muuta huomioitavaa Suunniteltu hanke kokonaisuutena arvioiden ja ottaen huomioon sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne, hankkeen toteuttaminen ei aiheuta laajuudeltaan ja laadultaan YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia
6/8 merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyä ei siten ole tarpeen soveltaa hankkeeseen. Vaikutukset voivat kuitenkin olla varsin huomattavia ja ennen tuulivoimaloiden toteuttamista tulee kiinnittää huomiota riittävään selvitykseen, mm. muuttolinnustoon, maisemavaikutuksiin sekä meluun ja varjostukseen. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006 muutoksineen) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Vastuualueen johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Saba Tuulivoima Oy saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Porin ympäristölautakunta Ympäristöministeriö
7/8 Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on nähtävänä Porin kaupungin ilmoitustaululla ja päätös on nähtävänä Porin kaupungin ympäristövirastossa, Valtakatu 11, Pori ajalla 11. 25.2.2013 sekä sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi. Liite Valitusosoitus
8/8 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tavallisella kirjeellä toimitetussa tiedoksiannossa vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Asian katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Todisteellisesti toimitetussa tiedoksiannossa tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: * valittajan nimi ja kotikunta * jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on myös tämän nimi ja kotikunta ilmoitettava * postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava muutoin kuin sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: * elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle * asiamiehen valtakirja, asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää * toimitettaessa valituskirjelmä sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, lähetin välityksellä, postitse tai sähköisesti. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä hallinto-oikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden yhteystiedot: Postiosoite: PL 32, 20101 Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Puhelin: 029 56 42400 Telefax: 029 56 42414 Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Aukioloaika: 8.00-16.15 (tavallinen / todisteellinen tiedoksianto)