JOHDANTO ESINEKOKOELMIEN DIGITOINTIIN - mitä pitäisi ottaa huomioon ennen esinekokoelmien digitointia? Kaikki digitoitu aineisto julkaistaan Kansallisen digitaalisen kirjaston (kdk) nettisivuilla Esinekokoelmia digitoidaan useista eri lähtökohdista - museohenkilökunnan intressit - digitointi parantaa kokoelman hakumukavuutta - tuhoutuva aineisto halutaan tallentaa - usein kysyttyjen kokoelmien digitointi - nopeuttaa ja parantaa museon tietopalvelua - digitoitavan kokoelman valintaan vaikuttaa myös käytettävissä oleva aika ja rahamäärä
Työtekijän valinta - esinetyöhön museoalan ihminen - skannaamaan ja esinekuvaukseen valokuvaajan koulutuksen saanut henkilö Ennen työntekijän töihin tuloa - kokoelman esineiden läpikäynti konkreettisesti - tähän varattava aikaa löytyvätkö esineet, onko numeroepäselvyyksiä? tarvitseeko luettelointitietoja täydentää, löytyykö esineisiin lisätietoja, esim. lähdekirjallisuutta? ovatko esineet hyvin savutettavissa, jos tarvitaan mitta- tai materiaalitietoja - mietitään kuinka paljon tietoa esineestä digitoidaan mitä hyötyä on minimitiedoista? Kannattaako esinekorttia tällöin julkaista?
ideaalitilanne on, että esineestä on jo olemassa mahdollisimman paljon tietoa ja kaikki tieto digitoidaan digitoijan työ on urakka - tietty esinemäärä tietyssä ajassa - joten hän ehtii hakemaan vain tietoa joka löytyy helposti - selvitetään mitkä luettelointiohjelman kentät siirtyvät tulevaan hakuportaalin kentiin esim. Suomen Museot Online -sivuston kautta voi tällä hetkellä testata, julkaisemalla siellä koe-erän, miltä oman luettelointiohjelman esinekortti julkaistuna näyttää Työnohjaus heti alussa on tärkeää - käydään yhdessä läpi selkeät luettelointiohjeet - muutaman esinekortin jälkeen käydään läpi hankalat kohdat - tyhmiä kysymyksiä ei ole - kannattaa mielummin kysyä, kuin että joku virhetieto toistuu satoja kertoja
Tärkeitä luettelointiohjelman kenttiä : - esineen nimi 2-3 variaatiota siitä, sillä netissä haku tapahtuu pääosin nimellä, vain ammattilaiset hakevat asiasanoilla - asiasanat, kulttuuriaineiston luokitus, jokaisesta esineestä löytyy yleensä 2-3 asiasanaa - esineen käyttötapa, erittäin oleellinen, miksi tätä kohtaa ei aina täytetä? - lähdekirjallisuus, antaa satunnaiselle netin käyttäjälle paljon lisätietoa aiheesta mistä ei ennestään ole tietoa - esinekuva, hyvä esinekuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, huono kuva toimii lähinnä museon henkilökunnalle tunnistekuvana Oikoluku - vaikka digitoija olisi kuinka pätevä tahansa, on julkaistava tieto hyvä oikolukea - kaikille sattuu virheitä - varaa digitoitujen aineistojen läpikäyntiin aikaa
Ajanhallinta - digitointiprojektit ovat urakkatyötä, jonka edistymistä on hyvä seurata - esim. päivä- tai viikkovauhdin seuranta, että luvattuun lopputulokseen päästäisiin - ajan/työn laadun välillä tasapainoilua - työn laatu tärkein Digitointi on tullut pysyväksi osaksi museotyötä
Esinekuva digitaaliseksi, miten? - lähtökohtia esineitä kuvaaville A. ESINEIDEN VALOKUVAAMINEN Parasta antaa valokuvaajan tehtäväksi - kerralla julkaisu- ja arkistokelpoinen kuva - kuvahan on tarkoitus säilyttää kdk:n arkistossa - kuvien käyttö/tilaaminen museosta kasvaa, kun kuvat ovat nähtävissä netissä - mukava toimittaa asiakkaalle hyvälaatuinen kuva - viestii myös museon ammattitaidosta - Suomessa toimii yrittäjinä kokeneita esinekuvaajia, joilta palvelun voi ostaa - löytyy myös paljon alle 30-vuotiaita työttömiä valokuvaajia, joita digitointivaroilla voi palkata
Jos päätätte kuvata itse: - rakenna jonkunlainen studiotila - valaise esine niin että suuria varjoja ei jää - hanki kameraan jalusta, kuvia ei oteta käsivaralla - hanki hyvä kamera, jota huolellisesti opettelet käyttämään - kuvia ei oteta salamalla - digikuvien värien hallinta on hankalaa ja vaatii ammattitaitoa saada värit jotakuinkin todellisuutta vastaavaksi - muista ottaa tarpeeksi suuri kokoinen kuva, jonka resoluutio riittää. - arkistokuvan koko esim. 21x30 cm, resoluutio 300 dbi, noin 22 megatavua (Mt) tai yli, tallennusmuoto tif - tästä pienennetään luettelointiohjelman ja netin käyttämä näyttökuva, joka on tarkoitettu vain tietokoneen näytölle. Näyttökuvaa ei voi käyttää muuhun tarkoitukseen. Kuvakoko esim. kuvan pitkä sivu 640 pikseliä, resoluutio 72 dbi, koko noin 100-200 kilotavua (kt), tallennusmuoto jpeg - Käytössä pitää olla Photoshop -ohjelma, jolla kuvan terävyys tarkistetaan - Photoshopin käyttöön tarvitaan kokemusta ja kykyä katsoa kuvaa - pelkkä Photoshop-kurssi ei riitä - kalibroi näyttö!
Valkoiset pyyhkeet Kuva: Museokuva Matti Huuhka, kuvaaja Ilari Järvinen harrastelijan kuva raakaskannatut kuvat hyvä esinekuva
B. KUVAN SKANNAUS Onko mahdollista reprokuvata? - paras vaihtoehto, kuva ei kärsi - skannaaminen nopeuttaa aina kuvan kemiallisia prosesseja eli kuvan tuhoutumista Jos päädytään skannaamaan: työn osaa parhaiten valokuvaaja tai kuvankäsittelijä, koska työ pitää sisällään kuvankäsittelyä Photoshopissa. Tämä ei tarkoita kuvan manipuloimista, vaan kuvan sävyalan säätämistä todellisuutta vastaavaan suuntaan, mahdollisesti myös häiritsevien roskien poistoa tai kuvan tarkentamista. Kuvia voidaan tietysti myös raakaskannata, mutta ainakin kuvan tarkkuutta pitäisi myös silloin tarkistaa
Raakaskannattu kuva
Pyritään painokelpoiseen eli arkistokuvaan -kuten valokuvatessakin, kuvan laatua pitää skannatessakin tarkkailla -kuvan koko riittävä Skanneri ei automaattisesti toista kuvaa sellaisena kuin me sen näemme - skannaus ei ole mekaaninen suoritus - skannaustulos riippuu siitä millainen skanneri on ja millainen ajuri skannerissa on. Neuvoa kannattaa kysyä tutulta valokuvaajalta, EI skannerikauppiaalta - ammattilainen säätää skanneriin etukäteen kuviin sopivan profiilin, jolloin kuvan sävyala on skannatessa lähempänä alkuperäisen kuvan sävyalaa, eikä photoshopissa käsin tapahtuvaa kuvankäsittelyä tarvita niin paljoa - kun kuvaa käsitellään jälkikäteen mahdollisimman vähän, saadaan kuvasta talteen mahdolllisimman paljon informaatiota
- kun kuvan sävyala halutaan saada mahdollisimman lähelle alkuperäistä, pitää olla kykyä nähdä kuvasta oleellinen eli pitää osata katsoa kuvaa ja pitää osata tehdä korjaukset Pitää tuntea kuva-aineisto ja tietää mitä digitaaliselta kuvalta halutaan - ovatko skannattavat kuvat vedoksia, negatiivejä vai dioja? Tämä vaikuttaa skannaustyön nopeuteen ja työn vaatimustasoon = paljon projektiin kuluu aikaa ja rahaa sekä kuinka paljon kuvia todellisuudessa ehditään skannata - katso kuvia valopöydällä & luupilla tai koeskannaa pieni erä. Ovatko kuvat teräviä, onko värimuunnoksia, onko esim. dioissa paljon roskia? - lähestulkoon kaikkissa vähänkin vanhemissa värikuvissa on värimuunnoksia. Esinekuvissa värimuunnokset ovat usein häiritseviä - Jos kuva on häiritsevän epätarkka, kannattaako kuvaa skannata vai tarkennetaanko sitä kuvankäsittelyllä?
- Jos kehystetty dia on aivan täynnä roskia, jotka häiritsevät kuvat katsomista. Poistetaanko roskat ja kuinka paljon roskia poistetaan? Roskia ei aina huomaa ennen skannaamista - löytyvätkö kaikki kuvat, jotka kokoelmassa piti olla? - onko museolla tarpeeksi palvelintilaa kuvien tallentamiseen? ( esim. 1kuva = 20 Mt, 2000 kuvaa 40 000 Mt + esim. varmuuskopiot) - mihin kokoon kuva halutaan? (esim. tiff-kuva: 21x30 cm, 300 dbi, noin 20 Mt tai yli) Yhteenvetona: Esineet digitoidaan sen tiedon varassa, mitä nyt on saatavilla. Jos julkaisun jälkeen huomataan esinetiedoissa virheitä, voidaan niitä korjata. Sen sijaan jos kuvia digitoidaan suuri määrä huonolaatuisiksi, on sen korjaaminen aika paljon enemmän aikaa ja rahaa vievä asia.