David Jan Žák: Návrat Krále Šumavy, úryvek přeložil do finštiny Sampo Saari Yhdysvaltain salaisen palvelun toimistossa Charles Eckert seisoo avatun ikkunan äärellä edessään täpötäysi tuhkakuppi, nojaa ikkunalautaan ja tupakoi vetämättä henkisavuja. Huoneeseen astuu koputtamatta pienikokoinen Frank Taylor, hänen oikea kätensä. Totta se on, Taylor sanoo ennen kuin Eckert ehtii kääntyäkään. Hasil, se SNB:n mies, on nyt yhden meikäläisen kuulusteltavana. Hasil tuli rajan yli yhdessä Antonín Vítek -nimisen entisen lentäjän kanssa. Olivat karanneet kommunistien vankileiriltä. Eckert puhaltaa suustaan savua, joka tanssahtaa ilmavirrassa ja leijuu ulos kadulle. Tarjotaan Hasilille yhteistyötä, laitetaan hänet Kašparin porukkaan. Vaistoni sanoo, että hänestä on meille vielä hyötyä, mies tuntee Šumavan. Asia on jo hoidossa. Hasil on varmaan paraikaa allekirjoittamassa papereita. Kašpar siirtää hänet luokseen asumaan omaan huoneeseen, ettei hän olisi leirillä pakolaisten joukossa. Siellähän voi olla urkkija, meidän ei kannata ottaa turhia riskejä. Juuri Hasilin kaltaista tyyppiä tarvitaan, jotta voimme rakentaa vakoojaverkoston tšekkien puolelle rajaa. Miehellä on siellä tuttuja vaikka kuinka. Sekin, että hän on palvellut aiemmin SNB:ssä, sopii hyvin, ja kaiken lisäksi kaveri on rohkea. Minä laittaisin hänet tositoimiin mahdollisimman pian. Pannaan hänet kuitenkin erityiskoulutukseen varmuuden vuoksi. Ja vielä yksi juttu. Pitäkää minut ajan tasalla siitä, miten tulokkaamme pärjäävät, Hasil mukaan lukien. Jaroslav Kašpar, peitenimeltään Pátý tai König, on tyytyväinen. Hän on juuri saanut joukkoonsa kaksi uutta nuorta miestä. Hän näkee heissä useita vahvuuksia. He ovat saaneet sopivaa koulutusta ennenkin Vítek Tšekkoslovakian ilmavoimissa ja Hasil maan turvallisuusjoukkojen SNB:n koulussa, he osaavat käyttää tuliaseita, ovat fyysisesti loistokunnossa eivätkä pelkää. Lisäksi heitä on koulinut kommunistien vankileiri, he ovat saaneet kokea Valtion turvallisuuspalvelun StB:n menetelmät. He suistaisivat mieluiten kommunistit vallasta saman tien. Yhtä asiaa Kašpar kuitenkin ihmettelee: miksi itse päällikkö Eckert osoittaa Taylorin välityksellä moista kiinnostusta tätä vähäpätöistä entistä SNB:n miestä ja vankia kohtaan? Sikäli kuin Kašpar tietää, nuorukainen on köyhistä oloista ja vailla yhteyksiä merkittäviin tahoihin. Vaan kyllä minä vielä otan asiasta selvää! Josef ei aavista, että hänen edessään oleva mies on samanniminen kuin StB:n Železná Rudan yksikön päällikkö. Jaroslav Kašpar esittäytyy hänelle ja Vítekille peitenimellään Pátý, eivätkä he saa tietää esimiehensä oikeaa nimeä vielä aikoihin. Myös heistä itsestään käytetään vastedes peitenimiä. Josef Hasilin nimi on nyt Josef Marek. Koulutukseen osallistuu heidän lisäkseen kolmekymmentä muuta nuorta miestä, tšekkipakolaisia kaikki. He asuvat ensin mökeissä ja sitten komentajansa Jaroslav Pátýn luona salaoperaatioihin käytettävässä huvilassa. Pojat, sota on tulossa ja te olette Amerikan armeijan etujoukko. Muistakaa tämä! Tarkoituksemme on kerätä tietoja, ei aiheuttaa kahnauksia tai yhteenottoja. Meidän täytyy ensin rakentaa Tšekkoslovakiaan laaja tiedottajien verkosto, saada mukaan riittävän paljon ihmisiä ja vähitellen luhistaa kommunistiparatiisi sisältäpäin. Me iskemme vasta, kun oikea hetki koittaa ja murskaamme bolševikit. Hasil makaa pitkiä aikoja rajan tuntumassa tarkkailemassa partioita. Hän merkitsee muistiin tarkat kellonajat. Päivin ja öin. Hän on niin lähellä, että vartioston koirat voisivat saada hänestä vainun. Hän huomaa olevansa kuitenkin levollinen, ainoa ongelma on uni. Jotta tiedot olisivat tarkkoja, nukahtaa ei saa. Hänen muistiinpanojensa pohjalta päätellään partioiden vaihdot ja Tšekin turvallisuuselinten järjestelyt.
Hyvin ajateltu, Josef, näin sinun pitää toimia aina, kun menet rajan yli. Parin päivän ajan tarkkaillaan ja arvioidaan tilannetta, vasta sen jälkeen lähdetään liikkeelle. Riskejä ei oteta yhtään enempää kuin on pakko. Tässä on henki kyseessä, ymmärrätkö? Ymmärrän, pomo! Juuri niin toimin, kun tulimme tänne Tondan kanssa. Tarkkailin neljä päivää partioiden sijainteja ja aikoja, milloin ne ohittivat valitun osuuden. Hyvä, mutta muista, että yksikin virhe voi maksaa oman henkesi tai jonkun sinusta riippuvaisen hengen. Pojat, älkää unohtako, että on vain yksi sääntö: hoitakaa tehtävä, pysykää hengissä ja tulkaa ehjinä takaisin. Jos joku teistä joutuisi kommunistien käsiin, on parempi ampua itsensä tai nielaista tällainen kapseli, jossa on nopeasti vaikuttavaa myrkkyä. Jokainen teistä saa tällaisen. Ja säästäkää viimeinen patruuna itseänne varten. Suurin osa teistä tietää varsin hyvin, mitä StB:n kuulusteluissa tapahtuu. Emme voi sallia sitä, että joku meistä puhuisi, se vaarantaisi kaikki muut. Oletteko samaa mieltä? Ollaan, pomo. Parempi kuula kallossa kuin StB:n harava takalistossa. Josef ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, kun on maattava päiväkausia tarkkailemassa partioiden liikkeitä rajan toisella puolella. Hänen mieleensä palaa, kuinka hän lapsena taisteli poikien kanssa naapurikylän porukkaa vastaan, tiedustelijana hän koki aina elävästi niiden urheiden intiaanisotureiden seikkailut, joista oli lukenut. Josefin ei tarvitse odottaa kauaa, ennen kuin Pátý lähettää hänet ryhmän kanssa ensimmäiselle tiedusteluretkelle. He ylittävät rajan yhdessä ja jakaantuvat sitten, jokaiselle parille määrätään oma tehtävänsä. Josefin ja Tonda Vítekin on määrä ottaa yhteyttä Josefin tuttaviin Prachaticen ja Vodňanyn seuduilla sekä Písekissä, Tonda käy Žatecin tienoilla. Josef oppi aikoinaan Písekissä tynnyrintekijän ammatin ja teki siellä töitä, kunnes joutui pakkotöihin Kolmanteen valtakuntaan. Näin he alkavat vähitellen luoda laajaa verkostoa, joka ei kata ainoastaan Šumavan vuoristoista rajaseutua, vaan myös Länsi-Böömin, Prahan, Pardubicen sekä Mostin ja Jáchymovin tienoot. Suurin osa ihmisistä suostuu kuuntelemaan Hasilia, piilottaa hänet ja ryhtyy yhteistyöhön amerikkalaisten kanssa. Hän jakaa tehtävät ja antaa ihmisille rahaa tarpeellisiin menoihin, kuten matkakuluihin ja viranomaisten lahjontaan. Písekiläisille hän lupaa tuoda seuraavalla kerralla radiolähettimen ja opettaa käyttämään sitä. Matkalla hän turvautuu naapurien ja sukulaisten vieraanvaraisuuteen. Missä hän pyytääkin yösijaa ja ruokaa, tähän suostutaan, vaikka monet eivät ole häntä koskaan nähneetkään. Hän on nuori, sympaattinen ja hymyileväinen. Písekissä häntä piilottelee Žofie-sisko miehineen. Záblatílainen Adolf Pavelka toimii yhdessä Václav Marešin, Podlešákin, Hodinan ja Tvrdekin kanssa, Písekissä Josef tapaa miehiä ryhmästä, joka kutsuu itseään nimellä Kolmas vapaustaistelu, Antonín Ouředník puolestaan kokoaa aseita ja suostuu radiolähettimen käyttäjäksi, ja dvorylainen Jaroslav Kubašta antaa Josefin, hänen tovereittensa ja pakolaisten käyttöön piilopaikan, jonka hän on rakentanut sodan aikana lähelle myllyä tyttärensä ja tämän lasten turvaksi. Zábrdílainen kapakanpitäjä Fábera, hänen veljensä Miroslav, vícemilyläinen Antonín Heinzl ja Antonín Jungvirt lupautuvat auttamaan yksittäisissä operaatioissa. Yhteistyöhön Hasilin kanssa ryhtyy kymmenittäin ihmisiä Husinecin, Vlachovo Březín, Blatnán ja Písekin seuduilta... Ensimmäinen retki sujuu ongelmitta. He saavat tehtyä kaiken mitä piti. Josef ja Tonda tapaavat Samrhelien tilalla. Josef odottaa toveriaan kokonaisen päivän ja yön. Tšekkoslovakian armeijan hengellisen osaston everstiluutnantti Josef Šuman pakenee České Budějovicesta. Natsien keskitysleiriltä selvinnyt Šuman on saanut nyt peräänsä StB:n. Hän piileskelee Písekissä rouva Drašnarován luona, joka tuo hänet yöllä autolla Husinecin takaiseen korpeen, missä Josef Hasil on jo
odottamassa. Josef lähtee yhdessä Šumanin kanssa viemään rajan yli ryhmää maasta paenneiden vaimoja ja lapsia, joista monet ovat vielä pieniä. Josefin oma Marie ja pikku Josífek jäävät Tšekkoslovakian puolelle. Josef-kulta, anna minulle aikaa Ryhmä on piilossa metsässä ja odottaa viestiä Josefin yhdyshenkilöltä. Illansuussa paikalle pyöräilee nuori mies. Žleby ja Cazov täytyy unohtaa. Teidän on mentävä muuta kautta. Siellä on kuin herhiläispesässä, ammuskeltukin. Josef tekee päätöksensä nopeasti. Hän lähettää nuorukaisen Fáberan luokse, jotta tämä tulisi veljineen vanhalla kuorma-autolla. Šuman ja pelokkaat naiset lapsineen nostetaan Tatran lavalle ja sitten lähdetään ajamaan. Josefin päässä vilisee mahdollisia rajanylitysreittejä. Hän tarkistaa aseensa. Olalla on amerikkalainen konepistooli. Pistooli ja kranaatti pullottavat taskuissa. Sormillaan hän hypistelee kapselia. Riittää, että jätät meidät kyydistä Horní Planán lähellä, sieltä selviän kyllä, Hasil sanoo ja katsoo kuljettajaa. Tämä nyökkää ja lähtee ajamaan. Fáberan veljekset auttavat naiset alas lavalta. Josef nostaa lapsen kerrallaan ja ojentaa alas pimeään Šumanille. Kukaan ei itke, mutta se muuttuisi pian. He ovat Vltavan rannalla. Vedestä huokuu kylmyys. Nyt kahlaamme yli, Hasil sanoo ja aistii naisten kauhistuneet kasvot. Älkää pelätkö. Toimimme niin, että ensin yli menemme minä ja tämä monsignore, jätämme tavarat toiselle rannalle ja palaamme hakemaan lapset ja kannamme heidät yli Asiassa on yksi mutka Meidän kaikkien, lapsia lukuun ottamatta, pitää riisua vaatteet ja kantaa ne pään päällä. Jos jonkun jalka lipeää, niin hänen pitää sitten kulkea märissä Arvaatte varmaan, mitä se tarkoittaa Kukaan ei inahdakaan. Josef on jo alushoususillaan, vieressään vaatekasa ja konepistooli kasan päällä. Hän sitoo varusteensa yhdeksi paketiksi. Hän katsoo pappia, joka on yhä pukeissa. Monsignore Hän liikauttaa päätään merkitsevästi ylhäältä alas. Mies alkaa nolostellen riisuutua. Pitäkää nyt vaatteistanne tiukasti kiinni. He astuvat jäiseen veteen. Tummien pilvien lomasta kurkistaa hetken kuu. Kivet raapivat jalkapohjia, virta on viedä mennessään, he pysyvät vaivoin pystyssä. He ovat jo melkein vastarannalla, kun Šuman liukastuu ja suistuu kiveltä veteen. Vaatteet putoavat perässä. Josef ei epäröi. Hän heittää aseen ja muut tavaransa rannalle ja hyppää virtaan. Hän saa raskaan paketin kiinni ajoissa. Nyt pitää vielä auttaa järkyttynyttä miestä. Älkää pelätkö, kyllä me jotenkin selvitään. Aina voisi olla pahemminkin. Hasil nostaa tavaransa pensaikosta. Konepistooli on tarttunut oksiin, mutta mutaiselle rannalle pudonneet vaatteet ovat valuneet lammikkoon. Yrittäkää puristella vettä kamppeista sillä aikaa, kun minä kannan lapset tänne. Hän kiiruhtaa rannalle ja saa naiset lähtemään peräänsä kädet pään päällä. Josef kantaa kaksi lasta kerrallaan. Pikkutyttö nukkuu hänen sylissään. Edes pärskeet eivät herätä pikkuista. Josef tekee kolme edestakaista ylitystä. Hän ei enää tunne käsiään eikä jalkojaan. Hän hieroo kehoaan kohmeisin sormin. Onneksi kaikki naiset selvisivät kaatumatta, edes he saavat kulkea kuivissa vaatteissa. Monsignore, pukekaa ne vain märkinä. Pidämme hyvää vauhtia, vaatteet kuivuvat yllä. Meidän täytyy jaksaa Itävaltaan asti. Menemme suorinta reittiä. Ihmiset hänen ympärillään ovat peloissaan. Tämä on entistä palvelusaluettani, tunnen täällä jokaisen kivenkin. Eikö täällä jossain ole rajavartioasema? yksi naisista kuiskaa hänelle. Josefův Důl, kuljemme sen ohitse.
He kiertävät Bližší Lhotan. Šuman tärisee. Hasil tietää, että he voivat kylmettyä, jäädä matkalle. Hän jättää mieluummin pohdinnat sikseen ja johtaa heitä metsätietä pitkin. Ottaa riskin. Jos partioiden aikataulua ei ole muutettu, heidän pitäisi päästä läpi. Jos taas on Hänen omalletunnolleen jäisi joko kahden entisen kollegan tai seitsemän naisen, kahdeksan lapsen ja yhden papin henki. Hän tietää, mitä tekisi. He kiertävät puoliksi Lhotský vrchin huipun ja suuntaavat kohti Lazebníkia, missä kääntyvät hieman vasempaan ja kulkevat Huťský lesin metsän läpi aina Huťský Dvůrille asti. Hän kiertäisi mieluiten Schwarzenbergin kanavan rantaa Nová Pecille, mutta siitä tulisi liikaa matkaa. On oltava röyhkeä. Ja niin hän onkin. Pienimmät lapset itkevät, hän antaa heidän juoda hunajalla makeutettua unikonsiemenkeitosta. Kolme pientä tyttöä ja kolme pikkupoikaa. Kaksi isompaa poikaa kulkevat omin jaloin, toinen ehkä kahdeksanvuotias, toinen kahdentoista paikkeilla. Lasten pitää nukahtaa, itku paljastaisi meidät. Märkä paita, märät housut, märkä villapaita, kaikki kylmettää ja kohmettaa lihaksia. Šuman sinnittelee toistaiseksi urheasti, huohottaa raskaasti, mutta pysyy vauhdissa. Naiset jaksavat jopa paremmin kuin kumpikaan miehistä. Hasil ei kerro kenellekään, että kohta pitäisi kulkea aivan SNB:n vartioaseman ikkunoiden ohi. Hän ei halua heidän kauhistuvan. Tarkankin silmän on monesti vaikea nähdä sitä, mitä tapahtuu lähempänä kuin mihin arvaa katsoa. Hasil tarkistaa ajan. Kun hän erottaa vartioaseman tumman hahmon, hän vie joukon syvemmälle metsään ja käskee odottaa piilossa puiden juurella, kun hän tarkistaisi tilanteen. Hän piiloutuu metsänrajaan. Sieltä näkee hyvin pääsisäänkäynnille. Jos kaikki on pysynyt ennallaan, molempien partioiden pitäisi palata vartin kuluessa. Hän odottaa. Vaatteet liimautuvat kiinni kehoon. Hän tuntee lihastensa tärisevän. Hän tietää, että rajalle on vielä reilusti matkaa. Tulen ääreen. Lämpimään. Tuli Äkkiä metsästä ilmestyy kaksi hahmoa Zvonkován suunnalta. Miehet ovat uppoutuneet keskusteluunsa. He hakkaavat ovea, joka avautuu ja aukosta tulvii valoa. Se lämmittää aina tänne asti. Hän näkee päivystäjän pään, kun tämä katsoo ulos yöhön. Josef voisi vaikka vannoa, että se on Míčko. Tieltä, joka johtaa ylös Smrčinan suuntaan, kuuluu askeleita ja soran ropinaa. Toinen partio. Sekin katoaa vartioaseman ovesta. Hasil on tyytyväinen, vaihtoajat ovat ennallaan. He odottaisivat, kunnes molemmat uudet partiot lähtevät kierrokselleen, ja seuraisivat sitten ensimmäistä niistä osuudelle 6-5-6 riittävän välimatkan päästä. Ajatuksissaan hän on ottamaisillaan askeleen ja jähmettyy sitten paikalleen. Kuin suolapatsas hän seisoo ja tarkkailee, kuinka joku lähestyy samasta suunnasta, josta hän itsekin tuli. Ei epäilystäkään. Kolmas partio! Se on uutta. Niitä ei olekaan enää vain kaksi. Ovi avautuu, kaksi miestä astuu sisään ja sitten matkaan lähtee kolme mieskaksikkoa, kukin omaan suuntaansa. Enempää ei ole, siis kolme partiota, Hasil ajattelee, eikä yhdelläkään ole koiraa. Kun joka kaikkialla vallitsee taas hiljaisuus ja pimeys, hän palaa omiensa luokse. Šuman on saanut joltain naisista lainaksi päällystakin. Silti hän vapisee kuin haavanlehti. Mennään! komentaa Josef hiljaa. He kulkevat taas tietä pitkin, suoraan kohti Smrčinaa, vartioaseman ohi. Oikealla kohisee Medvědí potok, Karhupuro. Smrčinan juurella he pysähtyvät hetkeksi. Hasil tarkistaa ajan. Partio on puolen tunnin matkan verran heidän edellään. Hän halaa pappia. Koettakaa kestää, pian olemme perillä. Hetken kuluttua pääsemme lämpimään. Kaksi kylmettynyttä miestä, seitsemän uupunutta naista, kuusi lasta äitien sylissä, kaksi pelokasta poikaa. Loputonta kapuamista. Kompastelua kiviin ja juuriin pimeässä. Lopulta Smrčinan laki. He ylittävät rajan ja syöksyvät oksista ja aluskasvillisuudesta välittämättä eteenpäin. Parinkymmenen metrin päässä rajakivistä he pysähtyvät. Josef kerää risuja. Tuli syttyy. Vaatteet höyryävät. Naiset tuijottavat liekkejä. Lapset nukkuvat käpertyneinä äitien syliin. Josef lisää oksia. Hän ei välitä siitä, että valo voi houkutella
paikalle itävaltalaisia rajavartijoita. Heille hän kyllä saisi jotenkin selitettyä toimivansa amerikkalaisten agenttina... He taivaltavat Itävallan puolella rajaa kohti Baijeria. Uniset ja pelokkaat lapset itkevät, heitä ei ole helppo saada rauhoitettua. Hasil tietää, että tšekkipartio on tällä hetkellä kierroksellaan toisella rajaosuudella Heidän on määrä tavata muut kulkija-agentit läheisellä metsänvartijan majalla ja palata tukikohtaan yhdessä. Rajan ylitse tuodut viedään CIC:n toimipaikkaan. Majalla odottaa vain kaksi miestä, he ovat suorittaneet tehtävän Příbramin seudulla. Lopuista miehistä ei ole mitään tietoa. Niiden joukossa, jotka eivät ole palanneet, on myös kaksi nuorukaista, jotka suorittivat koulutuksen yhdessä Josefin ja Tondan kanssa, he kuuluivat Šedan veljesten porukkaan. Vasta myöhemmin selviää, että SNB:n rajapartio oli ampunut nuorukaiset lähellä sitä paikkaa, jossa kulkija-agentit olivat lähteneet eri tahoille. Päivät kuluvat nopeasti, talossa muiden seurassa tai rajalla. Suurin osa kulkija-agenteista asuu kuitenkin pakolaisleireillä ja siirtyy asumaan salaisten operaatioiden käytössä oleviin taloihin vasta vähän ennen kunkin operaation alkua. Vain muutamat ovat jatkuvassa palveluksessa. He tarkkailevat, merkitsevät muistiin ja kulkevat rajan yli. Josefilla on muutamia vaatekätköjä metsissä ja ystävien luona. Hän käyttää valepukuja, jottei häntä tunnistettaisi ensi silmäyksellä. Hän on ottanut opikseen junassa sattuneesta tapauksesta, jossa hänellä oli pino eri sanomalehtiä. Hänellä on joka paikassa mukanaan Rudé právo -lehti pidettäköön Punaisen totuuden lukijaa kaikin mokomin kommunistina. Jonain toisena aikana Hasilista olisi voinut tulla lupaava näyttelijä. Joskus ihmiset näkevät köyryselkäisen vanhuksen keppeineen, toisella kertaa taas ankarannäköisen SNB:n miehen. Bohumil tuo Knížecí Plánělle hänelle univormun, jota säilytetään piilossa metsänvartijan luona. Joka kerran kun Josef ylittää rajan, hän keksii yhä uusia tapoja naamioitua ja huijata mahdollisia partioita. Hän kulkee rajan yli toverinsa Tonda Vítekin kanssa, he saavat usein yhteisiä tehtäviä. Kolmikon täydentää Tonda Kubala. Kubala kuitenkin kieltäytyy rajanylityksistä heidän kanssaan parin kerran jälkeen, jolloin Hasil ja kumppanit ovat selviytyneet takaisin rajalle vain ampumalla. Kubala pelkää pahinta. Hänen mukaansa Josef ottaa liikaakin riskejä. Se on totta. Mutta toistaiseksi Hasilin operaatiot ovat onnistuneet aina. Murnaun pakolaisleirillä Josefin puheille tulee Václav Slavíček, entinen Čkyněn talousosuuskunnan johtaja. Hän pyytää Hasilia tuomaan hänen perheensä rajan yli. Hasil käy kolme kertaa Čkyněssä ja puhuu Slavíčekin vaimon kanssa, mutta tämän elämään on jo ilmaantunut toinen mies. Josef ei onnistu tuomaan perhettä rajan yli, ja jälleen yksi mies joutuu kokemaan surun ja hylätyksi tulemisen. Bohumil ja joukko miehiä Zábrdísta ja lähikylistä odottelee metsänreunassa. Heillä on tapaaminen Josefin kanssa, joka toisi rajan takaa raskaan lähettimen. Kaikkialla vallitsee rauha, vain vanha nainen Kovářien tilalta keräilee poltettavia risuja ja käpyjä valtavaan konttiinsa. Eukko pystyy vain vaivoin kumartumaan keppiinsä nojaten, välillä hänen pitää hengähtää ja suoristaa kipeää selkäänsä, sikäli kuin suoristamisesta nyt voi puhua vapisevan vanhuksen kohdalla. Miehet tunnistavat eukon kukkamekosta ja tummanpunaisesta huivista, joka peittää harmaat hapset. Miehillä on mukanaan salamipötkö, he haluavat ilahduttaa Josefia, joka ei kanna ruokaa mukanaan, koska haluaa liikkua kevyesti, ketterästi ja huomaamattomasti. Aika matelee, Josefin olisi pitänyt tulla jo kauan sitten, miesten valppaus alkaa herpaantua; yksi vetää esiin pullon, joka kiertää kädestä käteen ja viinan kaveriksi leikataan puukolla salamia viipale toisensa jälkeen, kunnes Josefille ei jää suupalaakaan. Aiemmin Kovářien tilalla hevosia hoitanut řepešíniläinen nuorukainen joka tunteekin hevoset hyvin, osaa
ohjastaa niitä jopa tiheässä metsässä ja ajaa usein puita, heinää niityiltä tai olkia elonkorjuun jälkeen alkaa sääliä eukkoa ja tekee päätöksen. Hän nousee ja lähtee auttamaan vanhusta. Iltapäivää, rouva Kovářová, jaksattekin vielä tuollaista hommaa, antakaahan kun minä autan. Herranjestas miten säikähin. Luulin ettei täällä ole ketään, vaan eikös sieltä nuori Karas, auta armias, tule ja säikytä. Mitäs Karas täällä? Alkoholista rehvakas nuorukainen naurahtaa. Muori, sanonpas nyt vaikka niin, että Hasilia oottelen. Mitää? Kuuloni on kovin heikko. Hyvä niin, muoriseni, hyvä niin. Muut miehet seuraavat nuorta Karasia ja vanhaa Kovářováta sivusta ja naureskelevat heidän kustannuksellaan. Nuorukainen viskaa pari käpyä ja kepakkoa konttiin, joka onkin jo täynnä. Hän aikoo nostaa sen ja tarttuu olkaremmeihin. Jumaliste, muori, kiviäkö tässä on? Poikaseni, ketäs sanoit oottelevasi? Niin ketä Karas kavahtaa etäämmäs eukosta, muut miehet juoksevat piilostaan ääneen kiroillen. Josef perkele, mitä ilveilyä tämä nyt on? Vanhan Kovařován huivin alta paljastuvat Hasilin nauravat kasvot. Näin nämä vanhat rievut kaupan pilkkahintaan ja tajusin heti, että vanha Kovářová, joka kulkee metsässä alituiseen, ei kiinnostaisi sen enempää SNB:n miehiä kuin muitakaan uteliaita. Halusin vähän kokeilla tätä ja hyvinhän tuo näkyy toimivan. Pojat, te olitte huomaamattomia kuin mansikka mustikkapiiraassa. Tarvitsin vain hieman aikaa, jotta saatoin olla varma, ettei StB ole perässänne. Olkaa ensi kerralla varovaisempia, eikä enää viinaa. Hasil, Bohumil ja kaksi muuta vapaaehtoista kuljettavat luvatun lähettimen písekiläisille. Yhtenä yönä Josef käy tapaamassa äitiä ja veljiään. Hän ei koskaan unohda Marieta ja pientä poikaansa. Hän tuo heille rahaa ja lahjoja. Marie lupaa, että kunhan Josef palaa, niin hän lähtee mukaan. Joka kerta Marie odottelee pakatun matkalaukun kanssa, mutta sanoo lopulta aina: Ei. Marie ei myönnä itselleenkään, että hänen epävarmuutensa liittyy osittain erääseen budějovicelaiseen Bräueriin. Marie tutustui mieheen Prachaticessa ja pitää hänestä. He ovat toistaiseksi tavanneet pari kolme kertaa, ja mies on huomaavainen, antaa hänelle jopa kukkia ja kutsuu Budějoviceen, hän voisi kuulemma löytää Marielle töitä. Tämä tuntee olonsa turvatuksi Bräuerin luona, joka voisi huolehtia hänestä ja Josefpojasta, miehen hyvän aseman ansiosta Marien ei tarvitsisi kärsiä puutetta. Entä mitä Marie voisi odottaa elämältä Josef Hasilin kanssa? Vaarallista matkaa rajan yli, pakolaisleirillä oleskelua, vaikka Josef väittääkin, että he saisivat asunnon tai pienen talon; elämistä vieraiden ihmisten seurassa, saksalaisten keskellä, jotka olivat heidän vihollisiaan sodassa ja ovat yhä, vai eivätkö muka? Tällaiset pohdinnat vuorottelevat kaipauksen ja rakkauden aaltojen kanssa, hän rakastaa Josefia edelleen. Marie haluaisi olla hänen kanssaan, onhan Josef heidän poikansa isä, mutta ei siellä, vaan täällä. Elää rauhallista vakiintunutta elämää. Eivät kommunistit niin pahoja ole, ei heitä pidä demonisoida. Jos Josef palaisi ja tunnustaisi virheensä, hänelle annettaisiin varmasti vielä mahdollisuus Niin Marien uusi ihailija ainakin sanoo. Marie unohtaa, että Josef sai yhdeksän vuoden tuomion, ei tajua, että tämä ei varmaankaan pääsisi enää vankilasta lainkaan. Ei, Marie ei toistaiseksi lähde mihinkään pikku Josífekin kanssa, hän odottaa vielä, kyllähän se sitten nähdään, mikä on totta ja mikä ei, mihin oikea tie vie. Hän kieltäytyy tekemästä ratkaisevaa askelta itse, muut päättäkööt hänen puolestaan. Entä Josef? Hän ei halua pakottaa Marieta. Ehkä tämä tulisi Josefin luo Baijeriin omasta tahdostaan. Jos Josef olisi vaatimalla vaatinut, jos hän olisi raahannut Marien ja pojan väkisin mukanaan, Marie olisi antanut
myöten ja tullut, mutta olisi sitten vuosien jälkeen voinut valittaa Josefille, että tämä oli pakottanut hänet lähtemään ja kuinka hyvin hän olisikaan elänyt, jos vain olisi jäänyt. Pomo? Mikä on, Josef? Kun olin vielä Zvonkovássa, kuljetin eversti Kotilta komentaja Kašparille Železná Rudaan paketteja, joissa oli dekkareita. Mitä siitä? Sitä vaan, että kun minua kuulusteltiin, StB:n miehet olivat hyvin kiinnostuneita niistä dekkareista. Ja sinä haluaisit tietää miksi? Niin. Niissä paketeissa oli ihan oikeasti dekkareita, ne oli kääritty sanomalehtiin ja sidottu narulla. Tajusitko, mistä siinä itse asiassa oli kyse? En tosiaankaan. Koetapas miettiä. Kunhan älyät sen, niin saat todella tärkeän tehtävän, ja aika vaarallisen. Mutta sillä välin pane aivosolusi töihin. Selvä, pomo. Maalaisjärki riittää, Hasil, asia ratkeaa ihan maalaisjärjellä. Otatko paukun? Olisi oivaa skottilaista. En ota, pomo, en juo. Vain kerran velipojat juottivat minulle rommia, heti miehityksestä vapautumisen jälkeen, ja luulin että kuolen siihen paikkaan. Oksensin kolme päivää kuin aamenia. Kuin mitä? Kuin aamenia, niin meillä päin sanotaan. Ahaa, no selvä sitten, jos et halua, en minä ala pakottamaan. Etkö ihan oikeasti juo koskaan? Edes vähän? Ihan oikeasti en, pomo. En juo, en polta. Kuntoilen ja juoksen rajan yli. Edestakaisin. Josef ja Tonda Vítek tuovat rajan yli kokonaisia lapsiperheitä. He valikoivat piiloja, joihin heidän tšekkiläiset apurinsa jättävät viestejä, tietoja. Marie istuu yhä matkalaukkunsa päällä eikä suostu liikahtamaan Saksan suuntaan. Pikku Josífek kasvaa kuin vesiheinä. Josef ja Tonda piilottelevat tuttavien ja ystävien luona Záblatíssa, Dvoryssa, Řepešínissä, Kratušínissa, Písekissä Žofie-siskolla, Zábrdíssa Fáberalla, Bavorovissa Starýn perheen luona, korvessa Samrheleilla. Josef, kokoamisleirillä on joku sinun maanmiehesi. Zábrdístako? Prachaticesta. Olisi hyvä, jos sinä vähän katsoisit miestä, jos vaikka tuntisit. Se on entinen SNB:läinen, ja haluan varmistaa, ettei vain olisi soluttautuja. Ajoi tänne virkamoottoripyörällä Lenoran ja České Žlebyn kautta. Ylitti rajan yhdeksästoista elokuuta aamuyhdeksän ja -kymmenen välillä Lakan lähellä. Saksan Grenzpolizeille se ilmoittautui Bischofsreuthissa. Münchenissä se kävi salaisen palvelun kavereiden käsittelyssä, jotka sijoittivat sen Luitpold-kasarmeille, mistä se siirrettiin Windischbergerdorfiin. Nyt marraskuussa mies päätyi Valkaan. Selvä juttu, pomo, lähden sinne. Valka on täynnä kirjavaa väkeä, ota tästä miehen paperit. Nimi on Josef Ludvík. Käytä tuntosarviasi. Jos vaikuttaa sopivalta, koeta värvätä hänet. Tarvitsemme jokaisen kynnelle kykenevän. Jos sattuu olemaan Šumavasta kotoisin, sitä parempi. Nürnbergin edustalla sijaitseva Valka on pakolaisleireistä kuuluisimpia, entinen sotavankileiri, joka kunnostettiin sittemmin asunnottomien majoituspaikaksi. Marraskuusta 1949 lähtien Valkaa muutetaan
turvapaikaksi vain Tšekkoslovakiasta saapuneille. Saksalaisvirastot pyörittävät leiriä hallituksen rahoituksella. Leirille on majoitettu noin viisituhatta ihmistä. Heti sodan jälkeen siellä oli oleskellut pääasiassa virolaisia ja latvialaisia. Latvian ja Viron rajalla sijaitsee kaupunki, jonka nimi on Valka/Valga. Se symboloi yhteistyötä ja ystävyyttä, ei toisistaan erottamista. Hasil löytää Josef Ludvíkin nopeasti. Tämä istuu leirin anniskelupaikassa, joka on oikeastaan pelkkä parruista pystyyn pantu katos, jossa yksi pakolaisista pitää luvatonta kapakkaa. Ihmiset käyvät täällä kauppaa kaikesta mahdollisesta, vaatteista, ruoasta, savukkeista, lääkkeistä, jopa öljytynnyreistä, juovat halpaa viinaa ja ennen kaikkea muistelevat, kuinka ihanaa Böömissä ennen olikaan. Ludvík istuu puisella penkillä seinän vieressä, jonka raoista puhaltaa kylmä tuuli. Häntä vastapäätä istuu kaksi nuorta miestä. Hasil tervehtii heitä. Voinko istua seuraan? Oletteko te meikäläisiä, Etelä-Böömistä? Minä olen Hasilin Josef Zábrdísta, Prachaticen läheltä. Honza Mašek, Budějovicesta, ja tässä on kaverini Jarda Kaska, budějovicelaisia hänkin. He kättelevät. Josef kääntyy istuvan Ludvíkin puoleen, joka tuskin panee edes merkille, että viereen on tullut joku uusi. Ludvík istuu kyyristyneenä, katse porautuneena jonnekin pöydän oksankohtien lomaan, peltipurkissa edessään jo aikaa sitten jäähtynyttä sikurikahvia. Ja teidän täytyy olla Josef Ludvík, entinen rikospoliisi Prachaticesta, Hasil sanoo ja katsoo istuvaa miestä tutkivasti. Totta, Jardan setä oli tosiaan ennen poliisissa, Mašek sanoo ja jatkaa anteeksipyytävään sävyyn: Se joutui jättämään rajan taakse vaimon ja kaksi lasta, ja nyt omatunto kiusaa miestä. Mutta se lähti viime hetkellä, kommunistit oli ottaneet sen siskon kiinni, Jardan tädin, samoin kuin siskon miehen, ja tämä Josef itse oli siirretty kuskiksi Kapliceen. Oikeastaan siis pantu sivuun virasta. Me Jardan kanssa onnistuttiin samoin livistämään viime tingassa. Itse asiassa meidät pelasti tohtori Rokycký, Kaska sanoo. Budějovicen poliisipäällikkö. Ei mikään kommunistien luottomies, vaan sellainen sotaa edeltävän ajan, ensimmäisen tasavallan poliisimies. Isälläni on leipomo Pětidomíssa, ja kahdeskymmenesneljäs helmikuuta, kun se oli aamulla nostamassa leipomon sälerullaimia, se löysi lapun, jossa luki että mut on määrätty pidätettäväksi. Kai se oli varjelusta tai jotain, että mä olin juuri silloin kotona vapaalla, muuten olin armeijassa Domažlicessa. Tohtori Rokycký varoitti mua, koska tiesi, että molemmat setäni, siis tämä Josef ja Honza Rachač, oli laitettu sivuun poliisista ja siitä se arvasi, mitä kommunistit aikovat. Ei kestänyt tuntiakaan, kun olin jo varoittanut Honzaa, ja sitten lähdettiin lujaa kohti Šumavaa. Me tultiin rajan yli Cazovin lähellä. Rikospoliisissa olin Prahassa. Josef Ludvík kääntää isoa päätään Hasilin suuntaan. Hänellä on kirkkaansiniset silmät, leveä leuka ja korkea otsa. Josef näkeekin lujatahtoisen ja periaatteistaan kiinni pitävän miehen, vaikka oli ensivaikutelman valossa kuvitellut häntä itkuiseksi raukaksi. Prachaticeen SNB:hen sain komennuksen sodan jälkeen. Lankoni ja siskoni kanssa meillä oli asunto pyhän Margareetan kappelin lähellä, jos tunnette asuinaluetta, niin siinä ensimmäisessä keltaisessa huvilassa mutkan kohdalla. Honza, siis lankoni, sai kymmenen vuotta niin sanotusta valtionvastaisesta toiminnasta, kun oli levittänyt näiden kahden pojan kanssa kommunistien vastaisia lentolehtisiä. Ja siskoparkani, joka ei ollut tehnyt yhtään mitään Ne bolševikkisiat tarvitsivat vain jonkin verukkeen Hänet tuomittiin elintarvikkeiden salakuljettamisesta Prachaticen vankilan poliittisille vangeille. Joka iikka kaupungissa tiesi, että StB kiduttaa vankeja vanhan raatihuoneen kellarissa, koska siellä oli kalteri-ikkunoita torin tasossa ja ohi kulkevat kuulivat vankien valituksen. Ne anelivat vettä ja ruokaa, ja ihmiset toivat mitä pystyivät, yrittivät lievittää tuskia. Minä tiedän, miltä siellä alhaalla näyttää, Hasil sanoo ja pyyhkäisee silmiään.
Kun istuin Boryssa, siellä oli yksi prachaticelainen kaveri, joka kertoi että StB:n pomo Lec oli syöttänyt hänet täyteen suolasilliä ja nauranut sitten, kun hän kerjäsi vettä päivä päivältä surkeammin. Se Lec on kuulemma uskomaton konna. Hän kertoo lyhyesti tarinansa mainiten myös paon vankileiriltä. Voisin tuoda lapsenne ja vaimonne rajan yli, hän toteaa lopuksi. Nämä pojat ovat jo ehdottaneet samaa. Asiassa on yksi mutta. Livistin virkapyörällä sanomatta perheelle mitään. Olin niin raivona, että tein kaiken kiireesti. Tunsin itseni avuttomaksi, kuin minut olisi sidottu ja suuhun tungettu kapula. Olin raivon vallassa ja no, lyhyesti sanottuna painelin fefrylaiseen kapakkaan, kumosin paukun jos toisenkin ja sitten kapakan takana liiterissä revin ja poltin henkkarini, se kaikki kuvotti minua niin ja sitten aamuyöstä otin ja häivyin. Te voisitte Sinutellaan. Pepa vaan. No se sopii, Pepahan se olen minäkin, Pepa Hasil. Honza. Jarda. Otetaanpas yhdet sinunkaupoille! Minä passaan, otan mieluummin kahvin tai pelkkää vettä. En osaa ryypätä, joten en mieluummin juo viinaa lainkaan. Mutta olin äsken sanomassa, että voisit aiheuttaa bolševikeille haittaa muuten ja samalla päästä tapaamaan vaimoasi. Josef Ludvík katsoo veljenpoikaansa Honzaa ja tämän ystävää. Kukaan kolmikosta ei sano mitään. Hasil tajuaa, että nuorukaiset työskentelevät jo jossain Amerikan salaisen palvelun ryhmässä. Hän arvaa heidän olevan Šedan veljesten porukkaa, eikä erehdy. Vain Ludvíkista hän ei ole varma, vaisto sanoo, että tämä pitäisi vielä saada jotenkin vakuutettua. Hänellä on yhä kovempi ikävä Marieta, tai niin hän ainakin tunteensa mieltää. Hetkittäin hän tuntee itsensä rakastuneeksi poikaseksi. Hän päättää lähteä hakemaan Marien, joka täytyy viimeinkin vakuuttaa siitä, että pitää vain lähteä ja ottaa Josífek mukaan. He eläisivät kuin perhe. Josef keskustelee asiasta Pátýn kanssa, joka lupaa puhua Eckertille, jotta tämä hoitaisi Josefille ja sitten myös Marielle pikaisesti paperit kuntoon Yhdysvaltoihin muuttoa varten, missä he aloittaisivat yhteisen elämän.