ANSSI TIITTANEN. & kantrisydän

Samankaltaiset tiedostot
TIMO KIISKINEN. omalla maalla

Ajatelmia, erilaisista aiheista.

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Salolampi Laulut. Käki se kukkuu. Peruna. : Käki se kukkuu kuusikossa ja koivikossa on pesä :

Muistolauseita. Syvästi kaivaten. Lämmin osanottomme. Olet aina sydämessäni. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Rakkaudella muistaen

Leirilauluja. Puolalainen nuotiolaulu. Tää ystävyys ei raukene / Auld Lang Syne

RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013

VUOTTA MYÖHEMMIN M

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies

Miika LaMMinMäkii gfm MaRkus MaLin atte-veikko kemppainen Tuukka LuoMaranTai sakari nordman PieTari koskenniemii ali RinTa-JaskaRi

DANIEL, JUMALAN OMA -OPETTAJANOPAS. Marika Laatu ja Pia Tuomi

KELLONSOITTAJA RIETRIKKI

Seurakunta voi nousta uudelle tasolle

Heikki Aikio. Yksinkertaista, en tahdo enempää. runoja

Elä sitä, mitä jo olet!

KIRMAUS PARTIOTAHTI. Kulta on teemana tahdissa tässä sinäkin sitä metsästämässä? Ohjelmassa kaikille ikäkausi uusi Kittilään siis raahaa luusi.

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON

TURUN POLIISIASEMA AMANDA (POLIISIVIDEO)

HIOTTUMA Lotta Aarikka 2015

VAIHTOLÄMPÖINEN PRINSESSA (työnimi) KUVALISTA. (versio ) Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen

Äiti! Niin? Arvaa, mitä mä teen sitten kun olen iso. No? Mä asun tässä talossa oman lapseni kanssa yhtä salaa kuin me.

jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja

Suomentanut Sanna Pernu

Asenne, joka avaa taivaita

KIRSI RANTO PEHMEÄ KUIN KUKKA, KOVA KUIN TIMANTTI TAMMI

Laila Hietamies. Koivukoto Kuvittanut Leena Lumme. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Toinen elämistäni - se herääminen

Transkriptio:

ANSSI TIITTANEN & kantrisydän

Eilispäivän tähti Hän soittaa jälleen kitaraansa verannalla. Ilta lämmin lempeä Tenneseen taivaan alla.tänään taas ne vanhat laulut radiossa soivat, muistot takaa vuosien ne mieleen jälleen toivat Eilispäivän tähti, laula vielä yksi laulu: mä tiedän vielä tulee sun ilta. Eilispäivän tähti, tänään loistat himmeästi jotta uudet tähdet näyttäis kirkkaammilta Muistat kuinka kuumalta tuntui maantie jalkain alla. Herkkä poika hetken vietit juhlittuna maailmalla. Tien pää tuli vastaan yllättäen, vuodet sieluun jäljet jätti. uutta tilaisuutta oottamaan jäit eilispäivän tähti. Lyhdyn sammuttaa, yötä vasten nukkumaan kiittää jokaisesta päivästä eletystä Kantrisydän Niin monen monta autoo toinen toistaan kalliimpaa mut jättäneet on tielle jalan matkaa jatkamaan. Vaikk on saappaat vetiset, en silti ole suruinen: kiitän Herraa häneltä sain kantrisydämen Kun on kantrisydän ja kantrimieli ja paperille tarttuu kantrin kieli, mä kiitän Herraa kun täällä kuljen, iltaisin mä kiitollisna silmät suljen Niin monta yritystä toinen toistaa uljaampaa on nurin menneet, velat yksin jouduin maksamaan. Vaikka tyhjätasku oon, en silti ole suruinen: kiitän Herraa häneltä sain kantrisydämen Niin monta ystävääni nuorempaa ja vanhempaa, saatellut oon lepoon aamunkoittoo oottamaan. Vaikka ikävä kaihertaa en silti ole suruinen: kiitän Herraa häneltä sain kantrisydämen Tällaiseksi synnyin Tällaiseksi synnyin, tällaiseksi kasvaa sain, epävarmuus itsestäni kai johti askeltain. Mä kasvoin piiloutumaan, suojakuoren rakensin ja herkän sydämeni sen sisään piilotin Tällaiseksi synnyin, tällainen on tie. Väärät asiat ne niin usein miestä vie. Enkä osaa nähdä, en kauas enkä lähelle. Tarvetta kun olisi niin paljon auttavalle kädelle Tällaiseksi synnyin, tällaiseksi jään. Vajavainen olen virheitäni näkemään. Kunpa Herra antais voimaa, että edes rakkaimmilleni, joka päivä jotain jakaa voisin sydämestäni Tällaiseksi synnyin, tällaisena lähden pois. Tottakai mä joskus mietin, että kaikki helpompaakin olla vois. Mä tiedän tulee päivä; vaimenee äänet askelten. Mä poistun näyttämöltä, oven suljen hymyillen Hyvä Haltia Kerran tiellä kävelin, hyvän haltian mä kohtasin, en uskonut mä silmiäni ensin olleskaan. Itseäni nipistin ja silmiäni hieraisin: nyt on onnenpäivä, nyt saa toivoo mitä vaan Ei joka päivä tule vastaan hyvä haltia, on syytä etukäteen miettii jos saa toiveen toivoa.ja voin kertoo ettei hommaa helpota se laisinkaan jos on lupa toivoo haltialta - yksi toive vaan Hän sanoi yhden toiveen vaan tänään hälle lausuu saan, mietin yleensähän niitä toiveita kolme on. Hän vastas vaan saduissa saa heittää kolme toivetta, yksi saa nyt riittää turha olla onneton Heti mulle rahaa ja mammonaa olin vähällä alkaa toivomaan, mut sitten alkoi puhua humanisti sisälläin: toivo jotain jalompaa, jotain mistä kaikki hyötyä saa, niin moni asia on maailmassa nurinpäin Ruokaa ja juomaa Afrikkaan, lempeää mieltä Palestiinaan, löytyyhän näitä juttuja jotka täytyis parantaa. Ihmisoikeudet Pekingiin, vaatteita lapsille Pietariin, valinta on vaikee kun on yksi toive vaan Sitten mä sen äkkäsin ja toiveeni viimein esitin: toivon että kaikki voisi uskoo Jeesukseen Kaikki me tultais Saalemiin ja yhdessä ylisteltäisiin, kaikilla ois hauskaa ja kukaan ei joutuis helvettiin Haltia puisti päätänsä; nyt tuli mahdoton tehtävä, Kaikkien täytyy itse ottaa Jeesus sydämeen. Nyt siis laulan sulle kaveri, jottei hukkaan menis mun toiveeni: jos kuulet äänen Jeesuksen, niin lähde häntä seuraamaan Siili Heinikossa suhisee kun meikäläinen etenee, mä paikat avonaiset kierrän kaukaa mielellään Keskeltä piikkien näkyy kuononpää tää pikkuinen, ja silmät tummat, surulliset etsii syötävää Vain piikit kenties näkyy ulospäin, mutta totuus minusta löytyy sisältäin. Mä olen siili, joka harvoin vain rakkautta saa; kuka uskaltaisi minua koskettaa, koskettaa Joskus kilpajuoksuihin osallistuin minäkin, lyhyet on jalat mulla; kauas taakse muista jäin Niinpä vielä tiukemmin menin piiloon taakse piikkien. Kun vain pidän etäisyyttä, kaikki sujuu parhain päin Pieni kulho puuroa nurmikon reunalla; sen on tuonut Vanha Isäntä, vain minua muistaakseen Lempeästi silittää, minua hän hyvin ymmärtää - suurta sydäntään ja rakkauttaan moni karttelee Vain piikit kenties näkyy ulospäin, mutta totuus minusta löytyy sisältäin. Mä olen siili, joka harvoin vain rakkautta saa, kuka uskaltaisi minua koskettaa, koskettaa, Uskaltaisitko sä minua koskettaa, koskettaa (Laulu perustuu Kirsi Kunnaksen runoon Tunteellinen siili)

Olen tehnyt musiikkia kaksikymmentä vuotta. Monet laulujeni ystävistä ovat kokeneet haavoittumisia ja takaiskuja, elämä on jättänyt jälkensä. Omistan tämän levyn kaikille siileille, autonromuille ja eilispäivän tähdille. Jäädään Vanhan Isännän hyvään huomaan. Siunaten, Anssi Ei oo helppoo Ei oo helppo olla rikas, ei oo helppoo olla köyhä, ei oo helppoo olla keskituloinen Ei oo helppoo olla julkkis, Ei oo helppoo olla tavis, Ei oo helppoo olla Anssi Tiittanen Ei oo helppoo olla blondi, ei oo helppoo olla tumma, ei oo helppoo olla punapää Ei oo helppoo jos on sade, Ei oo helppoo jos on helle, Ei helppoo silloin kun on pakkassää Ei oo helppoo olla sitä, Ei oo helppoo olla tätä, Ei oo helppoo olla juuri tällainen. Luoja kuvaksesiko loit minut sielun kaipaavaisen kun ei oo helppoo olla - ihminen Ei oo helppoo olla työtön, Ei oo helppoo olla töissä, Ei oo helppoo olla koululainen Ei oo helppoo olla musta, Eikä olla valkonaama, Ei oo helppoo olla sekarotuinen Ei oo helppoo asuu maalla, Ei oo helppoo kaupungissa, Ei oo helppoo asuu Jokelassa Ei oo helppoo ajaa autolla, ei oo helppoo ajaa pyörällä, Ei oo helppoo aina edes kävellä Niin paljon murheita on mulla, niitä voisin luetella; ongelmia, tyytymättömyyttä riittää. Enkä huomaa kuinka kulkea saan siunausten alla, mitä kylvän sitä myöhemmin saan niittää, saan niittää Vanha autonromu Mä joskus tunnen olevani autonromu vaan, se yksinään on helppoa tien laitaan unohtaa. Matka jatkuu kanssa jonkun ehjemmän ja kauniimman, jää pientareelle yksin vanha autonromu vaan Mä katselen kun toiset valtatietä kiihdyttää, ja mietin miksi nyt jo tuli matkalleni pää. kun valot sammuu, yö jo hiljaa laskee verkkojaan, mä yksin valvon yössä, vanha autonromu vaan Joskus kromi kiilsi, nahkapenkit tuoksui mullakin, joskus kesäkaupungissa kyydissäni kruisailtiin. joskus kauan sitten tunsin, minuakin tarvitaan, joskus olin muutakin kuin vanha autonromu vaan Eräs kaunis aamu joskus ennen kukonlaulua, kuulen kolinaa kun joku saapuu viran puolesta ja romupihaan halvimpaan minut hinataan; köyden jatkona nyt kulkee vanha autonromu vaan Siellä suuren romukaupan viimeisellä rivillä, mä lasken minuutteja, tunteja ja päiviä, ja ootan kuinka rujo runko pian murskataan, mitä muutakaan, oonhan vanha autonromu vaan Kaupan pihaan saapuvan nään Vanhan Isännän; hän musta maksaa täyden hinnan ja paljon enemmän. Katsoo hymyillen, minut kyytiinsä kun nostetaan, hetken tunnen: olen muutakin kuin autonromu vaan Hän ajan kanssa mua korjaamossaan huoltelee, vaikka hitsaus vähän sattuu, pellit taipuu paikoilleen. Kun kevät koittaa, autotallin ovet aukaistaan, silloin tiedän, olen enemmän kuin autonromu vaan

Nyt iloisena valtateillä jälleen rullailen, vanhat kolhut jossain tuntuu, mutta tiedän sen; minut Herra tahtoi ostaa jotta pääsis korjaamaan, tienvarteen hylätyn vanhan romuauton vaan Ehkä ystäväni laulustain sä itses tunnistat, ehkä hylättynä jossain penkereellä odotat, että korjaustalliin lämpimään sinut hinattais, ja rikki mennyt auto uuden tilaisuuden sais Tahtoisin niin sulle esitellä Vanhan Isännän, toivon että tuntea sä saisit katseen lämpimän. Tiedän että kerran perillä me siellä kohdataan, missä meitä rikki ajettuja nyt jo ootellaan Isä kaiken tietää Niin paljon ikävää äänessään hän kysyy takapenkiltään: äiti tiedätkö missä isä on nyt. Ja äiti yrittää kuulostaa varmalta, kun hän puhuu jälleen taivaasta, mieli maassa sydän särkynyt Kun sä saavut taas tienristeykseen, tutun polun huomaat päättyneen, ei oo aina helppoo uutta reittiä löytää. Mutta tähden joskus kadonneen voit vielä löytää uudelleen ja muista; Isä kaiken tietää Muuttoauton ovet suljetaan, matka uuteen kotiin alkaa saa. Tyttö miettii; saako siellä kavereita uusia. Kylä entisestään hiljenee, kysymykset matkaan saattelee, miksi se tehdas täytyi sulkea Kesken duunipäivän kiireisen, ääni puhelimessa hiljainen, minkä muut jo tiesi oli mulle uutinen. Vanha ystävä lapsuusvuosilta, ei ollu vuosiin aikaa soitella sä lähdit, tuskin kolmenkymmenen (Omistettu Mikan, Timon ja Mikan läheisille) Kun ilta jälleen saapuu Kun ilta jälleen saapuu ja mennään nukkumaan, niin tiedän moni huoliltaan ei yöllä unta saa. Ja he tietää, ja he tietää; ois hienoo jos sais hetken levähtää Kun me kavereiden kanssa iltaa istutaan, on aina niitä jotka ei riisu maskejaan. Ja he tietää, ja he tietää; ois hienoo jos ei täytyis esittää Kun kaupungilla mennään ja hauskaa pidetään, on aina niitä jotka porukassa yksin jää. Ja he tietää, ja he tietää; ei oo hyvä olla, kun ei ole ystävää Sä tiedät: mikään ei riitä tälle maailmalle. Tuo kyyneleesi auttajalle, parhaimmalle, tuo ne tänään Jeesukselle Kun ilta jälleen saapuu ja ovet suljetaan, niin tiedän moni kaduille jää yksin kulkemaan. Ja he tietää, ja he tietää; niin paljon vielä jää käveltävää h Sanoitukset: Anssi Tiittanen Sävellykset: Anssi Tiittanen, Bjarne Beckmann, Miikka Kallberg Sovitukset: Bjarne Beckmann Kitarat, viulu, banjo, mandoliini: Bjarne Beckmann Basso: Jori Asikainen Rummut: Joni Lappalainen Taustalaulut: Jonnu Heikkilä ja Jepa Lambert

Äänitys: Bjarne Beckmann, Olli Ovaskainen, Miikka Kallberg @dbo-studio Anssin lauluäänitys: Miikka & Ann-Mari Kallberg @Kallberg studio Anssin lauluvalmennus: Ann-Mari Kallberg Miksaus ja masterointi: Olli Ovaskainen @dbo-studio Tuottajat: Bjarne Beckmann ja Miikka Kallberg Valokuvaus ja kannet: Joni Lappalainen Puvustus: Artistiasu Oy h