RAKKAUS USKO TOIVO. - ihmiseltä ihmiselle

Samankaltaiset tiedostot
TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

Katastrofin ainekset

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari

LML ihmisoikeusohjelma, Kolumbia

Missio Tekoja ihmisarvon puolesta

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille.

Mitä opittavaa meillä on Uruguayn viljelymetsätaloudesta?

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4

JÄSENYYS AMMATTILIITOSSA TAI TYÖTTÖMYYSKASSASSA

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kehityspolitiikan toimintaympäristö Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n kommentit KEPO OPEN tilaisuuteen

Sertifiointia vuodesta suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu

Alvari on katajia kasvava laidunmaa, jossa hyvin ohut maakerros peittää alla olevan kalkkikivi- tai murskekerrostuman.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

Lataa Puut ja pensaat Suomen luonnossa - Jouko Rikkinen

Kolehtisuunnitelma

Merialuesuunnittelun edistäminen

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Kestävä kehitys ja köyhyyden vähentäminen EU:n kehitysavun päätavoitteina

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

EUROOPAN PARLAMENTTI

Lataa Kasviekologia - Veikko Salonen. Lataa

Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Guatemalaan SYLn ja yo-kuntien yhteishanke ? SYL

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

Yyterin luonto Dyynit. Teksti: Marianna Kuusela (2014) Toimitus: Anu Pujola (2015) Yyterin dyynien ja kasvillisuuden sukkessio

SENEGALIN METSÄT AAVIKOITUMASSA?

Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi. Milla Sandt

NAISTEN PANKKI Satu Mehtälä PwC

Kuivuusalueiksi luetaan alueet, joissa keskimääräisen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Ihmisoikeuskäsityksemme perustuu ihmisarvoa korostavaan kristilliseen arvopohjaan sekä kansainväliseen ihmisoikeusajatteluun ja -sopimuksiin.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2011 Kirkkoneuvosto

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVILLÄ OLO: Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä , Lavian seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI METSÄ- JA RIKOSLAIN MUUTTAMI- SESTA

PERJANTAI-RYHMÄN JA ULKOASIAINMINISTERIÖN YHTEINEN ASIANTUNTIJAKOKOUS

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

R U K A. ratkaisijana

UIkoasiainministeriön rahoittamat kehitysyhteistyöhankkeet

Tulevatko mangrovemetsät

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta

Vesiensuojelun tehostamisohjelman kaupunkien vesien ja haitallisten aineiden vähentäminen teeman hallinnointi

Erityissäätiöiden Abilis, Kios ja Siemenpuu lausunto kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

3 / 55 Nimikkosopimuksen solmiminen Suomen Lähetysseuran kautta. 5 / 56 Jäsenten (2) nimeäminen aluekappalaisen haastattelutyöryhmään

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt. Kansalaisjärjestöseminaari

Juurien kiinnitys / Puun sidonta

Työssäoppimisjakson päiväkirja

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu


Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

on ihmisen kasvot Ilmastonmuutoksella Ilmastonmuutoksen torjumisessa ja sen negatiivisiin vaikutuksiin sopeutumisessa on kysymys ihmisarvoisesta

KARHUKOLON KÄYTTÖOHJEET KÄMPPÄSÄNTÄ ANGELICA PAX KANTOHAKA 4H K.NUMMI

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla

Nurmet rahaksi ja Euro Maito

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Hyvät Mauritanian lasten kummit!

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Bolivialainen Liseth auttaa koulun jälkeen tekemään ruokaa, jota äiti myy kadulla. Perhe on hyvin köyhä, mutta Lähetysseuran tuella Liseth voi käydä

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

PELTOJEN KIPSIKÄSITTELY MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINONA

Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö

EUROOPAN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO. annettu , EU:N PUUTAVARA-ASETUSTA KOSKEVA OHJEASIAKIRJA

Toimintasuunnitelma 2018

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Kohti täyden osallisuuden kirkkoyhteisöä sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus LML:ssa. Kaisamari Hintikka

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 7/2019 Yleissivistävän koulutuksen opetus- ja oppimisympäristöjen digitalisointi 257/54/2017

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

SUOMEN KEHITYSPOLITIIKKA JA POST 2015 AGENDA

Juurien kiinnitys/ Puun sidonta

10279/17 team/mha/hmu 1 DG C 1

Metsänistutuksen omavalvontaohje

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen?

Noormarkku Olli-Matti Verta

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus

Transkriptio:

RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle

LUTERILAINEN MAAILMANLIITTO Maailmanpalvelu Mauritanian maaohjelma - Monenkeskistä yhteistyötä, jossa ohjelman toteuttamiseen LML:n kautta osallistuvat Suomen Lähetysseuran lisäksi Ruotsin kirkko, Norjan kirkon ulkomaanapu ja Amerikan evankelis-luterilainen kirkko. -Lähetysseura tukee hanketta 200.000 eurolla/vuosi, Lähetysseura on tukenut ohjelmaa vuodesta 2005 alkaen - Luterilainen Maailmaliitto käynnistänyt Mauritanian ohjelmansa vuonna 1974.

HIEKKADYYNIEN LIIKKUMINEN UHKASI NOUAKCHOTTIA -Nouakchott on maan pääkaupunki, jossa on noin 800.000 asukasta. Sahara alkaa heti kaupungin laidoilta. - Heti työn alkuvaiheessa todettiin että yksi päätavoitteista oli löytää keinoja pysäyttää Nouakchottia ympäröivien hiekkadyynien liikkuminen, sillä ne uhkasivat peittää alleen pääkaupungin. - Aavikoitumisen vastaista ohjelmaa ja dyynien paikalleen sitomista alettiin suunnitella yhdessä valtion viranomaisten, FAO:n ja ympäröivien valtioiden asiantuntijoiden kanssa.

TUTKIMUSTOIMINTAA JA TAIMITARHOJA -Ohjelma tukee taimitarhoissa tapahtuvaa tutkimustoimintaa ja ekologisten analyysien tekemistä. -Vaikuttamistoiminta viranomaisten suhteen ympäristönsuojelullisissa asioissa on ollut osa hanketta alusta lähtien. -Tiivistä koulutusyhteistyötä Mauritanian viranomaisten ja paikallisyhteisöjen kanssa. -Työtä koordinoivat mauritanialaiset agronomit Meimine Ould Saleck ja Moustapha Ould Mohamed

Dyynien sitomiseen sopivat puut Proposis: Laaja pintajuuristo, leviää voimakkaasti, haitallinen muulle kasvistolle Balanites aegyptiaca: Pintajuuristo, yhdessä Prosopisin kanssa istutettuna ehkäisee Prosopisin leviämistä.

Prosopisin ja Balanites Aegyptiacan merkitys dyynien sitomisessa -Pintajuuristo on laaja ja sitoo tehokkaasti hiekan ja sen myötä dyynin paikalleen. - Syvä juuri nostaa vettä pintakerroksiin, mikä auttaa myös muuta kasvillisuutta nousemaan dyyneille ja niiden ympäristöön. - Puiden merkitys suuri myös estämään tuulen aiheuttamaa eroosiota

Eri Acacia-lajit paljon käytettyjä aavikoitumisen vastaisessa taistelussa Acacia raddiana

Tavoitteena on ympäröidä Nouakchott kaaren muodossa vihreällä vyöhykkeellä -LML Mauritanian maaohjelma on istuttanut 420 hehtaaria puita Nouakchottin ympärille. - 400 puuta / hehtaari - Mauritanian valtion ja FAO:n yhteisenä tavoitteena jatkaa hanketta vielä 800 hehtaarin istuttamisella vuoteen 2020 mennessä.

Dyynien sitomisen vaikutukset ympäristöön -Puiden kasvettua alueelle alkoi nousta myös muita luonnonvaraisia puita ja pensaita ja sinne pystyttiin perustamaan peltoja ja kasvimaita ja aluetta voi nykyisin hyödyntää myös karjan laiduntamiseen. Alue soveltuu nyt peltometsäviljelyyn ja se on rikastuttanut maan, joka aiemmin oli pelkkää aavikkoa. - Alueen käyttö tiukasti viranomaisten valvonnassa, jottei puita kaadeta polttopuuksi tai muuhun käyttöön.

LMLn ohjelma jatkaa edelleen koulutus- ja tutkimustyön tukemista -LML tukee edelleen taimitarhan toimintaa ja siellä tapahtuvaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Tietotaito on muiden työtä jatkavien toimijoiden käytettävissä. -LML:n ohjelmassa mukana olleet agronomit jatkavat työn kehittämistä valtion ja FAO:n kanssa - LML työn painopiste aavikoitumisen vastaisessa taistelussa on siirtynyt Mauritaniassa muille alueille.

LML Maailmanpalvelu Mauritanian maaohjelman uudet painopistealueet - Käynnistynyt nykyisessä muodossaan vuonna 2009 ja jatkuu vuoteen 2014. - Yhteisöjen kehittämishanke, jonka tavoitteena on köyhyyden vähentäminen ihmisoikeusperustaisen yhteisöjen voimaannuttamisen avulla. - LML:n roolina toimia fasilitaattorina paikallisille kansalaisjärjestöille, jotka toimivat köyhimpien ja syrjittyjen väestönosien parissa. - Prioriteetit: katastrofivalmiuden parantaminen, Hiv/Aids-työ, sukupuolten välisen tasa-arvon parantaminen, kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet ja rauhantyö. - Maantieteelliset painopistealueet: kaakkoisosassa sijaitsevat Itä- ja länsi-hodhin läänit (Hodh El Gharbi & Hodh El Chargui)

VUODEN 2010 TASAUSKAMPANJA tukee Mauritanian työtä teemalla: OIKEUS VETEEN JA LEIPÄÄN - Ympäristönsuojelu linkitetään vahvasti ruokaturvaan ja on siten mukana Tasauskampanjassa. -Taustalla kokonaisvaltainen ajattelu, johon kuuluu myös ihmisoikeuksien puolustaminen ja toiminta köyhyyden poistamiseksi. - Köyhyyden vähentämisessä lähdetään liikkeelle paikallisesta köyhyydestä. Yhteiskunnallisella vaikuttamistoiminnalla edistetään heikoimmassa asemassa olevien tasa-arvoa, vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa ja tehdään työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi.