VUOSIKERTOMUS 2015 1(17)
SISÄLLYSLUETTELO Toiminnanjohtajan katsaus 3 Yleistä 4 Jäsenistö 2015 5 Monitaidefestivaalit 5 Klassinen musiikki 5 Ooppera ja kuoro 6 Nykymusiikki 6 Jazz/Blues 6 Pop/Rock 6 Folk 7 Tanssi 7 Teatteri ja kirjallisuus 7 Lasten ja nuorten festivaalit 7 Kuvataide 7 Elokuva 7 Edunvalvonta 7 Kansainvälistyminen 9 Matkailun ytimeen 10 Sähköinen markkinointi 10 Promootiotapahtumat ulkomailla 11 Promootio Suomessa 11 Vuosiesite 12 Tiedotus 12 Kotimaan tiedotus 13 Ulkomaan tiedotus 13 Meltwater News -sitaattipalvelu 13 Osaaminen 13 Tiedonkeruu ja tutkimus 14 Kulttuurimatkailun katto-ohjelma 14 Jäsenyydet ja verkostot 14 Vuoden festivaali 15 Sisäinen tiedotus 15 Talous 15 Päätöksenteko 15 Luottamustoimet 17 Toimisto 17 LIITTEET: - Finland Festivalsin strategia 2016-18 - Jäsenfestivaalien käyntimäärät 2015 - Vientihankkeen raportti - Kulttuurimatkailun katto-ohjelman raportti 2(17)
TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Festivaaleilla on jälleen takana varsin hyvin sujunut vuosi siitäkin huolimatta, että Suomen taloudella menee surkeasti ja yleinen epävarmuus on suurempaa kuin aikoihin. Festivaaleilla sekä taloudellinen että taiteellinen menestys oli vuonna 2015 asetettujen tavoitteiden mukainen ja festivaalikäyntejä kirjattiin reilusti yli kaksi miljoonaa. Yksittäisiä pääsylippuja myytiin yli 820 000, mikä Suomen kokoisessa maassa on huomattava saavutus. Kulttuuripolitiikan puolella tapahtui merkittävä käännös oikeaan suuntaan: valtiontukea saavien festivaalien lukumäärä aleni ensimmäistä kertaa tukimomentin historiassa ja toisin kuin voisi luulla, tämä on ollut FF:n tavoite jo pitkään. Valtiontukea pitää ohjata aidosti valtakunnallisille, ammattimaisesti toimiville festivaaleille, jotta yksittäiset tukisummat olisivat suurempia. Oikeaan suuntaan edettiin siinäkin, että FF:n toiveen mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeri nimitti työryhmän pohtimaan taide- ja kulttuuritapahtumien tulevaisuutta. Työryhmän tehtävänä on vahvistaa festivaalien vaikuttavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä, purkaa turhia normeja ja erityisesti uudistaa avustusjärjestelmää toimivammaksi. Samalla tavoitteena on viimein saada festivaalipoliittisia visioita ja pitkän aikavälin suunnitelmia. FF ajaa voimakkaasti valtion tukijärjestelmän uudistamista, koska nykyinen järjestelmä on hidas ja osin kohtuuton festivaalien kannalta. Ajamme myös voimakkaasti sitä, että on korkea aika tunnustaa, että vakiintuneet festivaalit eivät enää ole projekteja vaan olennainen osa koko kulttuurin infrastruktuuria ja niiden kohtelu pitäisi olla samalla tasolla ja saman systematiikan mukaista kuin muillakin vakiintuneilla kulttuuri-instituutioilla. FF jatkoi festivaalalan systemaattista kansainvälistämistä kahdella tasolla. Panostus kulttuurimatkailun kehittämiseen jatkui edelleen vahvana ja osa festivaaleista jatkoi konkreettisten matkailutuotteiden rakentamista yhdessä matkailuelinkeinon kanssa. Vaikeudet eivät ole kadonneet minnekään, mutta FF uskoo edelleen, että festivaaliala ja koko kulttuurin kenttä ylipäätään tarjoaa tulevaisuuden matkailijalle useita houkuttelevia ja kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. FF jatkoi myös aktiivista kansainvälistymistään erityisesti Aasian kasvavilla markkinoilla tiivistämällä vuorovaikusta Hongkongin, Pekingin ja Shanghain johtavien toimijoiden kanssa. Aasian merkitys kansainvälisessä kulttuuritoiminnassa kasvaa huikeaa vauhtia ja FF yrittää omalta osaltaan pitää huolta siitä, että festivaaliala on tässä kehityksessä aktiivisesti mukana. Kai Amberla 3(17)
FINLAND FESTIVALS VUOSIKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Finland Festivals toimii korkeatasoisten, ammattimaisesti järjestettyjen festivaalien vahvana vaikuttajana sekä promootio- ja tiedotusorganisaationa kulttuurin ja matkailun edistämiseksi, ja tuottaa aitoa lisäarvoa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen. FF tukee festivaalien toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa aktiivisesti alaa koskevaan lainsäädäntöön. FF tekee tunnetuksi festivaalejaan Suomessa ja ulkomailla. FF kehittää festivaalien ammattitaitoa järjestämällä koulutusta, neuvontaa, verkostoitumistapahtumia ja ideointitilaisuuksia. Finland Festivalsin päätehtävät ovat: - Edunvalvonta - Kansainvälistyminen - Matkailun ytimeen - Osaaminen Uusi, aiempaa tiiviimpi ja täsmällisempi Finland Festivalsin strategia luotiin hallituksen toimesta vuoden 2015 aikana ja se otettiin käyttöön jo vuoden 2015 loppupuolella. Uusi strategia on tämän vuosikertomuksen liitteenä. Finland Festivalsin strategiassa korostuu asiakaslähtöisyys. FF:llä on kolmentyyppisiä asiakkaita: - FF:n tärkeimmät asiakkaat ovat jäsenfestivaalit - Asiakkaita ovat myös eri ministeriöt, matkailuelinkeino, media, oppilaitokset ja muut yhteistyökumppanit - Asiakkaita ovat myös sähköisen palvelun, esitetuotannon ja messujen kautta festivaaliyleisö. Finland Festivals tarjosi vuonna 2015 jäsenilleen monenlaisia etuja, joista keskeisimmät olivat: - laaja edunvalvonta eri ministeriöissä - laaja matkailuasioita koskeva edunvalvonta yhdessä matkailuelinkeinon kanssa - kiinteä yhteistyö muiden kulttuurijärjestöjen kanssa - aktiivinen festivaalien sisäinen verkosto - jäsenfestivaalien promootio strategian mukaisissa kohdemaissa (Venäjä, Ruotsi, muut lähialueet, Saksa, Japani, Kiina) - jäsenfestivaalien promootio ja tiedotus FF:n nettisivuilla seitsemällä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä, saksa, ranska, japani) 4(17)
- mukanaolo vuosittaisessa neljällä kielellä (suomi, ruotsi, englanti, venäjä) julkaistavassa FF-esitteessä, jota jaellaan laajasti Suomessa ja eri puolilla maailmaa - mukanaolo FF:n 1-2 kertaa kuukaudessa ilmestyvässä sähköisessä uutiskirjeessä - mukanaolo FF:n keräämissä käynti- ja taloustilastoissa - näkyvyys FF:n messuosastoilla Suomessa ja ulkomailla - kattava mediaseuranta kaikille jäsenfestivaaleille Meltwater News -palvelun kautta - oikeus osallistua kaikkeen FF:n järjestämään koulutukseen (Festivaalipäivätkonferenssi kerran vuodessa, erilaiset muut seminaarit, koulutuskokonaisuudet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa) - oikeus käyttää hyväksi FF:n neuvottelemia sopimushintoja yhteistyökumppanien kanssa - oikeus käyttää FF:n toimitilojen neuvotteluhuonetta festivaalin omiin tapaamisiin Helsingissä. JÄSENISTÖ 2015 Virallisia jäseniä oli yhteensä 81 ja festivaalinimikkeitä 90. Suurin muutos jäsenlistassa oli se, että Suomen Rockfestivaalit ry:n (SURF) toiminnot siirrettiin FF:n hoidettavaksi ja keskeiset rockfestivaalit (Ilosaarirock, Ruisrock ja Tuska Open Air Metal Festival) liittyivät FF:n jäseneksi vuoden 2015 alussa. MONITAIDEFESTIVAALIT - Helsinki-Viikon Säätiö: Helsingin juhlaviikot - Jyväskylän Festivaalit ry: Jyväskylän Kesä - Kepa Ry: Maailma kylässä -festivaali, Helsinki - Kotkan Kulttuuriasiainkeskus: Kotkan Meripäivät - Lapin Nuorison Liitto ry: Jutajaiset Monitaiteinen Folklore Festival, Rovaniemi - Oriveden Suvi ry: Oriveden Suvi - Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry: Oulun juhlaviikot - Oulun musiikkijuhlasäätiö: Oulun Musiikkijuhlat - Sata-Häme Soi ry: Sata-Häme Soi, Ikaalinen - Seinäjoen Tangomarkkinat Oy: Seinäjoen Tangomarkkinat - Talviharmonikka ry: Kokkolan Talviharmonikka - Työväen Musiikkitapahtuma ry: Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski KLASSINEN MUSIIKKI - BRQ Vantaa ry: BRQ Vantaa Festival - Crusell-Seura ry: Crusell-viikko, Uusikaupunki - Espoon musiikkifestivaalit yhdistys ry: PianoEspoo - Föreningen för Kimitoöns Musikfestspel rf / Kemiönsaaren Musiikkijuhlayhdistys ry: Kemiönsaaren Musiikkijuhlat - Hangon Musiikkijuhlat ry: Hangon Musiikkijuhlat (2016) - Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry: Iitin musiikkijuhlat - Järvenpään Sibelius-seura ry: Meidän Festivaali, Järvenpää/Tuusula - Kamariorkesteri Avantin kannatusyhdistys: Avantin Suvisoitto, Porvoo 5(17)
- Kangasniemen musiikinystävät ry: Kangasniemen Musiikkiviikot - Kuhmon Musiikkiyhdistys ry: Kuhmon Kamarimusiikki - Lahden Kansainvälinen Urkuviikko ry: Lahden Kansainvälinen Urkuviikko - Lahden Kaupunginorkesteri: Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali - Lohjan Kesä ry: Lohjan Tenoripäivät - Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ry: Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat - Loviisan kaupunki: Loviisan Sibeliuspäivät - LuostoClassic ry: LuostoClassic - Meri ja musiikki ry: Meri ja musiikki, Inkoo - Mikkelin Musiikkijuhlien Kannatusyhdistys ry: Mikkelin Musiikkijuhlat - Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry: Mäntän Musiikkijuhlat - Naantalin musiikkijuhlasäätiö: Naantalin Musiikkijuhlat - Oulaisten kaupunki: Oulaisten Musiikkiviikot - Oulu-opisto: Oulunsalo Soi Oulun seudun musiikkijuhlat - Rauman Konserttiyhdistys ry: Rauma Festivo - Riihimäen Kesäkonsertit -yhdistys ry: Riihimäen Kesäkonsertit - Sastamala Gregoriana ry: Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät - Satasoittoyhdistys ry: Satasoitto, Harjavalta/Kokemäki - Suomalainen Kamariorkesteri ry ja Raaseporin kaupunki: Tammisaaren Kesäkonsertit - Sysmän Suvisoiton Tuki ry: Sysmän Suvisoitto - Turun musiikkijuhlasäätiö: Turun musiikkijuhlat - Understödsföreningen för musikfestspelen Korsholm rf: Korsholman Musiikkijuhlat, Mustasaari/Vaasa - Urkuyö ja Aaria ry: Urkuyö ja Aaria, Espoo OOPPERA JA KUORO - Espoon musiikkifestivaalit yhdistys ry: VocalEspoo-festivaali (2016) - Ilmajoen Musiikkijuhlat ry: Ilmajoen Musiikkijuhlat - Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry: Savonlinnan Oopperajuhlat - Tampereen kaupunki: Tampereen Sävel - Vaasan kaupunki: Vaasan Kuorofestivaali NYKYMUSIIKKI - Helsinki-viikon Säätiö: Musica nova Helsinki - Tampereen kaupunki: Tampere Biennale (2016) - Viitasaaren kesäakatemia ry: Musiikin aika, Viitasaari JAZZ/BLUES - Espoo Big Band ry: April Jazz Festivaali, Espoo - Intresseföreningn för jazzmusik i Dalsbruk rf: Baltic Jazz, Taalintehdas - Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry: Puistoblues, Järvenpää - Pori Jazz 66 ry: Pori Jazz - Tampereen kaupunki: Tampere Jazz Happening - Tornion kaupunki: Kalottjazz & Blues Festival, Tornio/Haaparanta - Turku Jazz ry: Turku Jazz POP/ROCK - Happening Oy: Down By The Laituri, Turku - Finnish Metal Events Oy: Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki - Joensuun Popmuusikot ry: Ilosaarirock, Joensuu - Vantaan Festivaalit Oy: Ruisrock, Turku 6(17)
FOLK - Eteläpohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys ry: Eteläpohjalaiset Spelit, Ilmajoki - Haapaveden Folk ry: Haapavesi Folk Music Festival - Musiikkiyhdistys pro Sommelo ry: Sommelo Musiikkijuhla, Kainuu / Vienan Karjala - Kihveli Soikoon ry: Kihveli Soikoon, Hankasalmi - Pro Kaustinen ry: Kaustinen Folk Music Festival - Sata-Häme Soi ry: Harmonikkaristeily - Seurasaarisäätiö Fölisöstiftelsen: Seurasaaren juhannusvalkeat, Helsinki - Suomen Nuorisoseurat: Folklandia-risteily (Helsinki-Tallinna); Pispalan Sottiisi (2016) / Tanssimania, Tampere TANSSI - Kuopio Tanssii ja Soi ry: Kuopio Tanssii ja Soi - Pyhäsalmen Tanssi ry: Täydenkuun Tanssit, Pyhäjärvi - Tanssiteatteri MD: Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali TEATTERI JA KIRJALLISUUS - Kajaanin kaupunki: Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel - Komiikkaa kansalle ry: Tomaatteja! Tomaatteja! stand up -festivaalit, Hämeenlinna/Tampere - Teatteri Mukamas: Mukamas 2016 Kansainvälinen Nukketeatterifestivaali, Tampere (2016) - Tampereen Teatterikesä ry: Tampereen Teatterikesä LASTEN JA NUORTEN FESTIVAALIT - Hämeenlinnan kaupunki: Lasten taidefestivaali Hippalot, Hämeenlinna - Lahden kaupunki: Lahden Lasten Talvikarnevaali - Lasten Laulukaupunki ry: Salo - Lasten Laulukaupunki - Työväen Näyttämöiden Liitto ry: Lasten Teatteritapahtuma KUULAS, Kouvola - Navitas Kehitys Oy: Vekara-Varkaus Festivaaliviikko KUVATAIDE - Mäntän kuvataiteen ystävät ry: Mäntän kuvataideviikot - Taidekeskus Salmela Oy: Taidekeskus Salmela, Mäntyharju ELOKUVA - Sodankylän Elokuvafestivaali ry: Sodankylän elokuvajuhlat - Tampereen elokuvajuhlat Tampere Film Festival ry: Tampereen elokuvajuhlat - Joensuun popmuusikot ry: Rokumentti EDUNVALVONTA Finland Festivalsin tärkein tehtävä on tukea jäsenfestivaaliensa toimintaedellytyksiä. FF:n toiminnanjohtaja piti yllä säännöllistä vuoropuhelua niiden tahojen kanssa, jotka säätelevät festivaalitoimintaa. Näitä ovat opetusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriö, valtiovarainministeriö, valtioneuvosto, eduskunta ja kuntien päättävät elimet. 7(17)
Edunvalvonnassa korostui edelleen yhteistyö opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. FF:n pitkään ajama valtiontuen järkeistäminen tuotti viimein tulosta: ensimmäistä kertaa OKM:n festivaalitukea saavien festivaalien nimikemäärä väheni (tukea sai 153 festivaalia, vuonna 2014 tuettuja oli 172) ja viimein toteutui FF:n tavoite tuen jakautumisesta aidosti valtakunnallista merkitystä omaaville tapahtumille. Samalla monen yksittäisen festivaalin saama avustus kasvoi. Loppuvuonna 2015 saavutettiin toinenkin FF:n pitkäaikainen tavoite: opetus- ja kulttuuriministeri nimesi kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumatyöryhmän, jonka tehtävänä on vuoden 2016 loppuun mennessä ehdottaa uudistuksia valtionosuuksien jakosysteemiin ja luoda yleisempää festivaalipolitiikkaa. Lisäksi työryhmän tehtäväksi annettiin pikaisella aikataululla laatia selvitys festivaalitoimintaa haittaavista normeista. Normiselvitys valmistui jo joulukuussa 2015 ja on luettavissa osoitteessa: http://minedu.fi/opm/julkaisut/2015/kulttuuritapahtumat_norminpurkuselvitys.html? lang=fi Festivaalien aseman ja merkityksen nostaminen matkailuelinkeinon silmissä oli edelleen asialistalla. Yhteistyö Visit Finlandin kanssa toimi erinomaisesti ja erityisesti kulttuurimatkailun kehittäminen ja tuotteistaminen eteni kiitettävästi. Tätä tehtävää toteutti kaksi hanketta: Culture Finland -nimetty kulttuurimatkailun katto-ohjelma, jonka puitteissa FF hallinnoi edelleen OKM:ltä saatua avustusta. Lisäksi vuoden lopulla käynnistyi uusi Luova matka -niminen hanke, jota niin ikään ohjataan Visit Finlandin toimesta. Edunvalvonnassa tehtiin edelleen yhteistyötä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n kanssa. MaRan perustama festivaalityöryhmä piti vuoden 2015 aikana kaksi kokousta, ja puhetta työryhmässä johti Helsingin juhlaviikkojen hallintojohtaja Niki Matheson. FF oli jäsenenä mukana myös Veikkauksen edunvälittäjät -yhteenliittymässä, jossa kulttuurin, tieteen, nuorisotyön ja urheilun edustajat tekevät aktiivista yhteistyötä edunvalvonnan suhteen. Ryhmä kokoontui vuoden aikana useita kertoja. EUasiantuntija Petri Lahesmaa oli ryhmän palkkalistoilla Brysselissä edelleen koko vuoden 2015, tavoitteenaan puolustaa suomalaista rahapelien yksinoikeusjärjestelmää EUkomission suuntaan. Toimintaa koordinoi koko ryhmän puolesta Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry. Vuoden 2015 aikana koko toimintaympäristö muuttui radikaalisti sikäli, että Veikkauksen edunvälittäjienkin toiveen mukaisesti valtio käynnisti fuusiohankkeen, jossa kolme Suomessa toimivaa rahapeliyhtiötä (Veikkaus, RAY, Fintoto) päätettiin yhdistää vuoden 2016 loppuun mennessä. Edunvälittäjien kannalta olennaisinta on säilyttää nykyinen rahanjakorakenne. Tiivistä yhteistyötä jatkettiin edelleen keskeisten kulttuurijärjestöjen eli Suomen Teatterit ry:n, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n ja Suomen Museoliitto ry:n kanssa. Lukuisissa vapaamuotoisissa tapahtumissa hiottiin yhteisiä edunvalvonnallisia tavoitteita. 8(17)
KANSAINVÄLISTYMINEN FF:n strategian mukaiset tavoitteet kansainvälistymisessä ovat: Globaali näkökulma festivaalialaan Kansainvälisen osaamisen kasvattaminen Parhaiden kansainvälisten käytäntöjen välittäminen Trendien ennakointi ja jakaminen Umpioitumisen välttäminen Suomen festivaalimaineen kasvattaminen Yleisörakenteen muutoksiin varautuminen Kiinan ja erityisesti Shanghain kasvava merkitys näkyi edelleen vilkkaana aktiivisuutena. FF osallistui lokakuussa kolmatta kertaa Shanghain ChinaSPAFtapahtumaan (China Shanghai Performing Arts Fair), jossa yksittäisistä festivaaleista oli läsnä myös Helsingin juhlaviikot. Samalla matkalla vierailtiin Pekingissä tapaamassa Beijing Music Festivalsin johtoa sekä valmistelemassa FF:n osallistumista vuonna 2016 toteutuvaan Helsinki in Beijing -tapahtumaan. Lisäksi vierailtiin maaliskuussa Hong Kong Arts Festivalilla ja tavattiin muita kaupungin festivaalijohtajia. Aasian ja Euroopan luovan alan toimijoiden yhteyksiä rakentavassa EARS on Helsinki -tapahtumassa 27.-30.8.2015 FF toimi yhden festivaaleja käsittelevän paneelin isäntänä. Tukholmassa järjestettiin 29.-30.10.2015 ensimmäistä kertaa laaja festivaalikonferenssi Itämeren alueen festivaaleille. FF oli yksi järjestäjistä ja paikalle saatiin lähes 80 festivaaliammattilaista Pohjoismaista ja Baltian maista. Suomesta mukana olivat edustajat Helsingin juhlaviikoilta, Korsholman musiikkijuhlilta, Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilta, Turun musiikkijuhlilta ja Vaasan Kuorofestivaalilta. Tapahtuma oli jatkoa aiempina vuosina järjestettyile pienimuoitoisemmille kokouksille ja tavoitteena on, että konferenssi järjestetään tulevaisuudessa joka vuosi. FF osallistui myös toista kertaa ClassicalNext-konferenssiin Rotterdamissa 20.- 23.5.2015. FF on ollut pitkään European festivals Asociationin (EFA) jäsen ja vuonna 2015 osallistuttiin EFA:n vuosikokoukseen Ostravassa 4.-6.6.2015. EFA myös käynnisti vuonna 2014 EFFE-projektin (Europe for Festivals, Festivals for Europe), johon se sai EU-komissiolta miljoonan euron apurahan. FF oli alun perin nihkeä osallistumaan hankkeeseen, mutta lähti kuitenkin mukaan, jotta projekti hoituisi Suomessa mahdollisimman ammattimaisesti. Projektin myötä kaikille suomalaisfestivaaleille (niin FF:n jäsenille kuin muillekin) tarjottiin mahdollisuutta hakea European Festival Label laatuleimaa, ja laatuleiman sai käyttöönsä 31 festivaalia Suomesta. Projekti 9(17)
huipentui palkintogaalaan Pariisissa 27.9.2015, jossa julkistettiin 12 European Festival Award -palkintoa. FF:n riemuksi Sodankylän elokuvajuhlat oli yksi palkituista. FF on myös ISPA:n (International Society for the Performing Arts) jäsen. FF:n edustaja osallistui järjestän vuosikonferensseihin New Yorkissa 13.-15.1.2015 ja Malmössä 27.- 28.5.2015. MATKAILUN YTIMEEN FF:n strategian matkailulliset tavoitteet ovat: Festivaali- ja kulttuurituristien määrän kasvu Suomen kulttuurimaineen vahvistaminen Visit Finlandin kulttuurivoiman nostaminen Festivaalien ja matkailuelinkeinon yhteistyön tiivistäminen Finland Festivalsin promootiotoimenpiteet tähtäsivät koko festivaaliketjun tunnetuksi tekemiseen. Kohteena oli ennen kaikkea matkailuelinkeinon ja median huomio. Promootiossa korostuu markkinointitapahtumiin osallistuminen, verkostojen rakentaminen ja sähköinen markkinointi, jonka avulla palvellaan myös festivaaliyleisöä. Sähköinen markkinointi Keskeinen promootioalusta oli edelleen FF:n seitsemänkieliset verkkosivut, jotka toimivat moitteettomasti kaikilla alustoilla (tietokoneet, älypuhelimet, tabletit jne.). Sivujen käyttäjämäärät kasvoivat edelleen ja kokonaiskasvu oli peräti 63 prosenttia. Suurin osa kasvusta tuli kevään ja kesän aikana, muina aikoina liikenne oli suurin piirtein edellisvuoden tasolla. Kasvusta valtaosa tapahtui suomalaisessa liikenteessä, joka kasvoi 75 prosenttia. Kasvua oli myös kaikissa suurimmissa maissa, mutta hieman pienempänä. Maita, joissa oli yli tuhan käyntiä vuodessa, on yhteensä 19. Ohessa verkkovierailujen kymmenen suurinta: - Suomi 231 755 - Saksa 8 677 - Japani 8 451 - USA 7 581 - Venäjä 7 223 - Ruotsi 5 362 - UK 5 034 - Ranska 3 459 - Sveitsi 1 786 10(17)
- Espanja 1 784 Jäsenten sisäiseen käyttöön rakennetut extranet-sivut sisälsivät jatkuvasti päivittyvää tietoa FF:n toiminnasta ja muuta festivaalien kannalta keskeistä materiaalia. Promootiotapahtumat ulkomailla FF:n strategian mukaisesti ulkomailla järjestettävät tilaisuudet olivat aitoja markkinointi-workshoppeja, joissa tavoitteena oli ulkomaisten matkanjärjestäjien ja median huomio. Vuoden 2010 alussa lanseerattu vientihanke jatkui viimeistä kertaa vuoden 2015 ajan. Mukana oli kahdeksan festivaalia: Savonlinnan Oopperajuhlat, Helsingin juhlaviikot, Kuhmon Kamarimusiikki, Tampereen Teatterikesä, Kuopio Tanssii ja Soi, Naantalin Musiikkijuhlat, Turun musiikkijuhlat ja Sodankylän elokuvajuhlat. Hankkeen tukijaksi saatiin jälleen Työ- ja elinkeinoministeriö, joka tuki FF:n kansainvälisiä esitteitä 50 prosentin osuudella ja festivaalien markkinointiworkshoppien matkakuluja niin ikään 50 prosentilla. Jokainen mukana oleva festivaali maksoi itse kaikki muut kulunsa, joten hanke ei rasittanut FF:n normaalibudjettia. Hankkeen raportti on tämän vuosikertomuksen liitteenä. TEM ilmoitti vuoden loppupuolella, että koko tukimomentti lakkautetaan vuonna 2016. Siksi vientihanke päättettiin ainakin toistaiseksi lopettaa. Tärkein yhteistyökumppani ulkomaanmarkkinoinnissa oli Visit Finland ja paikalliset suurlähetystöt ja Suomi-instituutit. Vientihankkeen tapahtumien (workshopit Tukholmassa ja Pietarissa) lisäksi FF järjesti yhdessä Moskovan Suomen suurlähetystön kanssa pienimuotoisen promootiotapahtuman suurlähetystössä Pekka Kuusiston konsertin yhteydessä 23.2.2015. FF myös osallistui ITB-messuille Berliinissä 4.-5.3.2015 ja Suurpäne Soome -workshopiin Tallinnassa 19.3.2015. Markkinaselvitys- ja promootiomatka Shanghaihin tehtiin toukokuussa 2015 Sinfonia Lahden Sibelius-juhlakonserttien yhteydessä. Lisäksi osallistuttiin Visit Finlandin Sales Run -tilaisuuteen Zürichissä 2.9.2015, Visit Finlandin Moimoi-workshopiin Tokiossa 10.9.2015 sekä Visit Finlandin Sales Run -tilaisuuksiin Leipzigissä 11.11.2015 ja Berliinissä 12.11.2015. Kaikista tilaisuuksista toimitettiin laajat kontaktilistat festivaalien käyttöön. Promootio Suomessa FF:n verkkosivujen lisäksi Finland Festivalsin Facebook-sivut, Twitter-tili ja Pinterestsivu olivat aktiivisessa käytössä koko vuoden 2015 aikana. Twitteriin syötettiin linkit kaikkiin FF:n julkaisemiin festivaaliuutisiin ja sen tilaajiksi on houkuteltu erityisesti median edustajia. Seuraajia oli vuoden lopussa 1002, joten tavoitteeksi asetettu 11(17)
tuhat seuraajaa saavutettiin niukasti. Facebook-sivu on FF:n kannalta ongelmallisempi, mutta sen profiiliksi päätettiin rakentaa yleinen festivaaliasioita esittelevä palsta, jossa mm. FF:n omia projekteja esitellään. Sivuilla oli tykkääjiä vuoden lopussa 1124. Pinterest-palveluun ladattiin mittava festivaalikuvien valikoima, josta media voi käydä etsimässä tarpeisiinsa sopivia kuvia. Kuvien käyttöehdot edellyttävät, että festivaalin ja kuvaajan nimi mainitaan kuvan käytön yhteydessä. Keskeisin markkinointitapahtuma oli Matka 2015 -messut tammikuussa. FF:llä oli oma lounge-tyyppinen osasto messualueella, ja FF edusti messuilla koko festivaalikenttää. Lisäksi erillisestä osallistumismaksusta mukana oli kolme festivaalia: Savonlinnan Oopperajuhlat, Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibeliusfestivaali ja Naantalin Musiikkijuhlat. FF osallistui myös Helsingin Kirjamessuille lokakuussa pienellä osastolla. Lisämaksusta mukana oli Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel. Vuosiesite Finland Festivals tuotti vimeistä kertaa perinteisen vuosiesitteensä. Graafinen suunnittelu tehtiin Hahmo Design -toimistossa. Esitteestä tehtiin neljä kieliversiota (suomi 24 000 kpl, englanti 16 000 kpl, venäjä 7000 kpl, ruotsi 5000 kpl) ja sitä jaettiin etukäteistilausten perusteella matkailutoimistoihin, kulttuuri- ja monitoimitaloihin, matkatoimistoihin, suurlähetystöihin, Suomi-instituutteihin, lipunmyyntipisteisiin, kirjakauppoihin, hotelleihin, kirjastoihin, yrityksille, festivaaleille sekä yksittäispostituksena toimittajille ja kulttuurialalla työskenteleville. Esitteen tavoite oli korostaa festivaalikentän laajuutta ja valinnanvaran moninaisuutta. Sen kohteena ovat ennen kaikkea matkanjärjestäjät ja media, mutta esite toimi hyvin myös markkinointimateriaalina festivaalivieraille. Vuonna 2016 esite korvataan kevyemmällä ja edullisemmalla painotuotteella. Tiedotus Tiedotus on olennainen osa markkinointia. Tiedotuksessa palvellaan mediaa avoimuusperiaatteen mukaisesti. Tärkeitä välineitä ovat verkkosivut, Twitter-tili, vuosiesite ja sähköinen uutiskirje. Sähköistä uutiskirjettä lähetettiin 1-2 kertaa kuukaudessa noin 4 500 tilaajalle ja jokaiselle jäsenfestivaalille tarjottiin vähintään yksi mainospaikka vuodessa. Tuotanto tehtiin omien voimin käyttäen hyväksi MailChimp-palvelua. Tiedotuksen päätavoite oli markkinoinnin tapaan tiedottaa koko festivaalikentän olemassaolosta, ketjusta, josta löytyy jokaiselle jotain. 12(17)
Kotimaan tiedotus FF piti yhteyksiä toimittajiin suorilla, luottamuksellisilla suhteilla. Suomen pienuudesta johtuen tämä oli suhteellisen helppoa. Kohteena olivat erityisesti kulttuuri- ja matkailutoimittajat. FF oli jälleen koko vuoden ajan varsin näkyvästi läsnä niin printtimediassa, radio- ja tv-lähetyksissä kuin digitaalisessakin mediassa. Ulkomaan tiedotus Monikieliset kotisivut tarjosivat perustan kaikelle tiedotukselle. Niiltä löytyi kaikkien festivaalien perustiedot, karttahakupalvelu sekä linkitykset festivaalien omille sivuille. Lisäksi ulkomaalaiset voivat helposti tehdä hakuja niin taidealakohtaisesti, ajankohdan mukaan kuin myös Suomen karttaa klikkaamalla. Ulkomaiselle medialle annettiin muutamia haastatteluja sekä vastattiin lukuisiin taustatiedusteluihin. Meltwater News -sitaattipalvelu Kaikki jäsenfestivaalit olivat mukana Meltwater News -yhtiön sitaattipalvelussa. Järjestelmään syötettiin FF-festivaalien nimet kuudella kielellä ja festivaalien toivomat muut hakusanat. Palvelukonseptin mukaisesti jokaisena arkiaamuna FF sai kattavan raportin sähköisessä mediassa esiintyvistä festivaaliosumista, jonka FF lähetti kaikille asianosaisille festivaaleille. Päivittäisten osumien määrät ovat olleet keskimäärin 20 40 välillä ja ruuhkahuippuina yli 100 osumaa päivässä. OSAAMINEN FF:n strategian mukaiset tavoitteet osaamisen kehittämiseksi ovat: Osaava henkilöstö kaikilla jäsenfestivaaleilla Osaava henkilöstö Finland Festivalsilla Uusimmat hallinnolliset, viestinnälliset ja taiteelliset trendit tunnetuiksi Yhteiskunnallisiin muutoksiin varautuminen Verkostoitumisen edistäminen Osaamisen aito jakaminen jäsenfestivaalien kesken; omien osaajien tiedon jakaminen Finland Festivals tarjoaa strategiansa mukaisesti täsmäkoulutusta festivaalien tarpeisiin. Kevään sääntömääräinen kokous järjestettiin Helsingissä 20.4.2015 ja ohjelmassa oli erityisesti festivaalien markkinointiin liittyvät kysymykset. Paikalla oli 39 edustajaa 35 festivaalilta. 13(17)
Järjestyksessään yhdeksännet Festivaalipäivät pidettiin 23.-24.11.2015 Marski - hotellissa Helsingissä. Paikalla oli 66 edustajaa 55 festivaalilta. Alustajina esiintyivät mm. Kreab-viestintätoimiston toimitusjohtaja Mikael Jungner, HAM Helsingin taidemuseon markkinointipäällikkö Saara Suojoki, Suomi 2017 juhlavuoden koordinaattorit Pekka Timonen ja Suvi Innilä, Markkinointiosakeyhtiö i2:n Ari Rauhala sekä Ticketmaster Finlandin Ari Kuokkanen. Lisäksi esiteltiin vanhan tavan mukaisesti parhaita käytäntöjä ja onnistuneita projekteja eri festivaaleilta. Tällä kertaa äänessä olivat Ruisrock (Mikko Niemelä), Savonlinnan Oopperajuhlat (Jan Strandholm) ja Sodankylän elokuvajuhlat (Ari Lehtola). Uusien rockfestivaalien mukaantulon myötä FF oli aktiivinen sekä MARStapahtumassa Seinäjoella 4.-6.2.2015 että Musiikki&Media-tapahtumassa Tampereella 15.-17.10.2015 järjestäen molemmissa erityisesti rockfestivaalien asioita käsittelevät paneelit. Lisäksi MARS-tapahtuman ja Sibelius-Akatemian kanssa yhteistyössä kerättiin tiedot koko festivaalialaa kattavaan festivaalibarometriin, jonka julkaisu siirtyi vuodelle 2016. TIEDONKERUU JA TUTKIMUS Finland Festivals keräsi jälleen kattavat tilastotiedot kaikkien jäsenfestivaalien käyntimääristä. Tilastot ovat tämän vuosikertomuksen liitteenä. Taloustilastot kerättiin vuoden 2014 toteutuneista tilinpäätöksistä. FF oli myös mukana Cuporen tekemässä festivaalien vaikuttavuustutkimuksen ohjausryhmässä. Cupore ei saanut työtä aikataulussa valmiiiksi ja sen julkaisu siirtyi vuodelle 2016. KULTTUURIMATKAILUN KATTO-OHJELMA FF hallinnoi koko vuoden OKM:n rahoittamaa ja Visit Finlandin ohjaamaa kulttuurimatkailun katto-ohjelmaa. Sen projektipäällikkönä toimi Susanna Markkola. Raportti kulttuurimatkailun katto-ohjelmasta on tämän vuosikertomuksen liitteenä. JÄSENYYDET JA VERKOSTOT Kaikissa jäsenyyksissä ja verkostoissa ohjenuorana oli lisäarvon tuottaminen Finland Festivalsin jäsenfestivaaleille. Finland Festivals on Nordic Baltic Festival Platformin, European Festivals Associationin (EFA) ja International Society for the Performing Artsin (ISPA) jäsen (ks. sivu 9). 14(17)
Tärkeitä ulkomaisia verkostoja olivat myös Suomen suurlähetystöt, pääkonsulaatit ja Suomi-instituutit, joista monien kanssa oltiin säännöllisessä kontaktissa. Kotimaan keskeiset yhteistyökumppanit on mainittu toimintasuunnitelman eri kohdissa. Lisäksi tehtiin tiivistä yhteistyötä seuraavien kulttuurijärjestöjen kanssa: Kulttuuria kaikille -yhdistys, Pirkanmaan Festivaalit Pirfest, Suomen Sinfoniaorkesterit, Suomen Museoliitto, Suomen teatterit sekä kaikki taiteen tiedotuskeskukset. Tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat myös taiteen ja matkailun alan korkeakoulut ja oppilaitokset. VUODEN FESTIVAALI Vuoden festivaali -tunnustus myönnetään vuosittain merkittävästä taiteellisesta kehityksestä, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Nimitys korostaa festivaalien sisällön ja tason merkitystä ja uudistumista. Vuonna 2015 tämän tunnustuksen sai Sodankylän elokuvajuhlat. SISÄINEN TIEDOTUS Sisäistä tiedotusta hoidettiin pääsääntöisesti kerran kuussa ilmestyvän jäsentiedotteen kautta. Se lähetettiin kaikille jäsenille 10 kertaa vuoden 2015 aikana. Jäsentiedotteet ja kaikki niiden sisältämät liitteet arkistoitiin FF:n extranet-sivuille. Sisäisen tiedotuksen välineenä käytettiin sähköistä Surveypal-järjestelmää, jonka avulla erilaisia kyselyjä ja tiedotteita voidaan lähettää vaivattomasti. TALOUS Finland Festivalsin talouden tulopuoli rakentui jäsenmaksuista, valtionavustuksesta, projektikohtaisesta laskutuksesta ja yhteistyökumppanien panoksesta. Jäsenmaksu oli edelleen 2 000 euroa, eli jäsenmaksu on kyetty pitämään samalla tasolla jo kymmenen vuotta. Talous pysyi toimintavuoden aikana hyvin tasapainossa ja 572,98 euroa kirjautui vuoden 2015 tulokseksi. FF:n markkinointi- ja muut projektit rahoitettiin kuhunkin hankkeeseen osallistuvien jäsentapahtumien osallistumismaksuilla ja valtionavustuksilla. PÄÄTÖKSENTEKO Sääntömääräiset päätöksentekoelimet olivat FF:n sääntöjen mukaan yhdistyksen 15(17)
kokous ja hallitus. Hallituksen päätöksentekoa valmistelevaksi elimeksi asetettiin työvaliokunta. Yhdistyksen kevätkokous järjestettiin Helsingissä 20.4.2015 Ostrobotnian Juhlakerroksessa ja yhdistyksen syyskokous Marski-hotellissa Helsingissä 24.11.2015. Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Veera Paasi Espoon Musiikkifestivaalit ry:stä ja syyskokouksen puheenjohtajana Mari Piirainen Urkuyö ja Aaria -festivaalilta. Hallituksen kokoonpano 2015: Puheenjohtaja Gustav Djupsjöbacka Muut jäsenet: Maija Kylkilahti Avantin Suvisoitto Jussi Vilkuna Oulunsalo soi Oulun seudun musiikkijuhlat Kimmo Hyyppä Turku Jazz Mikko Väänänen KUULAS - Lasten Teatteritapahtuma Anna Pitkänen Kuopio Tanssii ja Soi Sini Keränen Kaustinen Folk Music Festival Juha-Pekka Laakso Tampereen elokuvajuhlat Tarja Halonen Savonlinnan Oopperajuhlat Varapuheenjohtaja Minnakaisa Kuivalainen Varajäsenet: Matti Lappalainen April Jazz Sari Rusanen Kuhmon Kamarimusiikki Tiina Tunturi Naantalin Musiikkijuhlat Maija Perola Oulun Musiikkijuhlat Juha Hovinen Espoon Musiikkifestivaalit -yhdistys Tuomas Kinberg Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali Hanna Rosendahl Tampereen Teatterikesä Raimo Vertainen Kokkolan Talviharmonikka Hallitus kokoontui vuoden kuluessa neljä kertaa. Työvaliokuntaan kuuluivat Gustav Djupsjöbacka, Minnakaisa Kuivalainen ja Kimmo Hyyppä. 16(17)
LUOTTAMUSTOIMET FF:n toiminnanjohtaja Kai Amberlalla oli seuraavia luottamustoimia vuoden 2015 aikana: - Culture Finland (kulttuurimatkailun katto-ohjelma) hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja - Ekokompassi hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja - Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMO:n ylläpitämän EU:n Luova Eurooppa -ohjelman kansallisen asiantuntijaryhmän jäsen - Keski-Helsingin musiikkiopiston johtokunnan jäsen - Konserttikeskus ry:n puheenjohtaja - Luova matka hankkeen ohjausryhmän jäsen - Suomen Matkaillijayhdistyksen (SMY) neuvottelukunnan jäsen - Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n hallituksen jäsen TOIMISTO Finland Festivalsin toimistossa työskenteli kaksi vakinaista toimihenkilöä, toiminnanjohtaja Kai Amberla ja viestintäassistentti Minna Salonranta. Kulttuurimatkailun katto-ohjelman projektipäällikkönä toimi Susanna Markkola. Toimisto sijaitsi osoitteessa Kalevankatu 30, Helsinki. 17(17)
Strategia 2016-18
2 Visio Finland Festivals toimii korkeatasoisten, ammattimaisesti järjestettyjen festivaalien vahvana vaikuttajana sekä promootio- ja tiedotusorganisaationa kulttuurin ja matkailun edistämiseksi, ja tuottaa aitoa lisäarvoa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen.
3 Missio FF tukee festivaalien toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa aktiivisesti alaa koskevaan lainsäädäntöön. FF tekee tunnetuksi festivaalejaan Suomessa ja ulkomailla. FF kehittää festivaalien ammattitaitoa järjestämällä koulutusta, neuvontaa, verkostoitumistapahtumia ja ideointitilaisuuksia.
4 Jäsenfestivaalit Edunvalvonta Kansainvälistyminen FF Osaaminen Matkailun ytimeen
5 Pääkohdat 1. Edunvalvonta 2. Kansainvälistyminen 3. Matkailun ytimeen 4. Osaaminen
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 6 Edunvalvonta
7 Tavoitteet Kulttuuripoliittinen päätavoite: uusi festivaalipoliittinen linjaus Festivaalit kulttuuripolitiikan ytimeen Festivaalien aseman vakiinnuttaminen kulttuuripolitiikassa Festivaalikäsitteen tarkempi määrittely Tukijärjestelmän uusiminen Festivaalikentän monipuolistaminen Tiedon lisääminen
8 Tavoitteet Elinkeinopolitiikka: Lakiasioiden seuranta ja proaktiivinen vaikuttaminen yhdessä MaRa ry:n kanssa Lainsäädännön muutosten viestiminen festivaalikentälle Työ- ja elinkeinoministeriön linjauksiin vaikuttaminen yhdessä luovien alojen kanssa
9 Toiminta OKM:n kansallisen taide- ja kulttuuritapahtuma- ohjelma -työryhmän aktiivinen jäsen Festivaalikäsitteen tarkempi määrittely FF:n omassa työryhmässä perimmäiset arvot taiteen asialla talousvaikutukset vasta sen jälkeen kulttuurifestivaalit Rahapelien yksinoikeusjärjestelmän puolustaminen ja tulevien muutosten ennakointi Veikkauksen edunvälittäjät Yhteistyö ministeriöiden kanssa Poliittisiin puolueisiin vaikuttaminen Yleisö- ja taloustutkimukset Vaikuttavuustutkimukset
10 Toiminta Elinkeinopoliittinen toiminta Mara-yhteistyö TEM-yhteistyö
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 11 Kansainvälistyminen
12 Tavoitteet Globaali näkökulma festivaalialaan Kansainvälisen osaamisen kasvattaminen Parhaiden kansainvälisten käytäntöjen välittäminen Trendien ennakointi ja jakaminen Umpioitumisen välttäminen Suomen festivaalimaineen kasvattaminen Yleisörakenteen muutoksiin varautuminen
13 Toiminta 1 benchmarking-matka vuodessa, jos aitoa kysyntää Osallistuminen konferensseihin, kolme tasoa: Itämeren alue, Eurooppa, koko maailma. NordicBaltic, EFA, ISPA, SPAF, PAMS jne Seminaarien tms. järjestäminen ulkomailla, jos aitoa kysyntää Verkostojen rakentaminen (EARS-malli ja muut verkostot) Festivaalien aktivointi kansainvälistymiseen Rahoitusmahdollisuuksien edistäminen Analyyttisen tiedon jakaminen Kollegiaalisuus: Suomen festivaalimaineen kasvattaminen muiden maiden kollegojen keskuudessa Kohteina sekä vakiintunut länsimainen festivaalikenttä että kehittyvien markkinoiden uudet toimijat Yhteistyö kotimaisten luovien alojen kanssa
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 14 Matkailun ytimeen
15 Tavoitteet Festivaali- ja kulttuurituristien määrän kasvu Suomen kulttuurimaineen vahvistaminen Visit Finlandin kulttuurivoiman nostaminen Festivaalien ja matkailuelinkeinon yhteistyön tiivistäminen
16 Toiminta Viestintä 8-kieliset verkkosivut Uusi kevyt esite Mediavaikuttaminen Promootio Mukana Visit Finlandin aktiviteeteissa Workshopit, Sales Runit Omat workshopit, jos aitoa tarvetta Top 10 ryhmä, jos aitoa halukkuutta Huolehditaan siitä että oikeat ihmiset tapaavat toisensa (match making) tuotepaketoinnin edistäminen Kohteet: Venäjä, muut lähialueet, Keski-Eurooppa, Japani, Kiina Yhteistyö: Culture Finland hanke, Visit Finland, suurlähetystöt, Suomiinstituutit, matkailuelinkeino
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 17 Osaaminen
18 Tavoitteet Osaava henkilöstö kaikilla jäsenfestivaaleilla Osaava henkilöstö Finland Festivalsilla Uusimmat hallinnolliset, viestinnälliset ja taiteelliset trendit tunnetuiksi Yhteiskunnallisiin muutoksiin varautuminen Verkostoitumisen edistäminen Osaamisen aito jakaminen jäsenfestivaalien kesken; omien osaajien tiedon jakaminen
19 Toiminta Festivaalipäivät kerran vuodessa Kevätseminaari kerran vuodessa Muita seminaareja tai roadshow-koulutuksia tarvittaessa Erillisiä suunnittelu- ja ideointityöryhmiä, jos tarvetta (markkinointi, markkinointiviestintä, sponsorointi jne.) Yhteistyö koulutusorganisaatioiden kanssa: Metropolia, Humak, taideyliopisto jne.
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 20 Muita huomioita
21 Aktiivisesti mukaan hankkeisiin, jos aitoa tarvetta Jatkuva sisäinen ja ulkoinen viestintä Apurahamahdollisuuksien seuranta Enemmän systemaattisia keskustelua FF-festivaalien kanssa Jatkuvaa tavoitteiden tarkistusta Keskeiset yhteistyökumppanit: VF, CF, MaRa, ministeriöt, kunnat/paikalliset päättäjät
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 22 Strategian taustaa
23 Festivaaliala yleensä Asema kulttuurielämässä vahva(suomi, ulkomaat) Rahoitustilanne suhteellisen hyvä, mutta tulevat vuodet hyvin epävarmoja varsinkin kuntien investointien suhteen Yleisöt vakiintuneita, mutta uusiutuva väestörakenne haasteena Ammatillinen taso keskimäärin hyvä, mutta vaihtelut suuria Status korkea median ja yleisön suhteen, mutta kulttuuripoliittisesti edelleen heikko Profiili korkea Taloudellinen merkitys tunnustettu Tunnustettu osa matkailuelinkeinoa, mutta paljon vielä tehtävää
24 Finland Festivals ry Kilpailutilanne Suomessa Alueelliset festivaaliyhdistykset potentiaalisia kilpailijoita, mutta enemmän yhteistyökumppaneita Moninaisuus FF-jäsenistössä jo todellista Haaste: Flow, R&A ja muutamat muut mukaan Ammattimaisuus vakiintunut FF:n toimistossa sekä alihankkijoiden keskuudessa Resurssit 2016-18: Valtionosuus v. 2015 107 000 Varauduttava noin 10 prosentin laskuun 2 päätoimista työntekijää Budjetin rakenne: 100 000 euroa valtiolta, 160 000 jäsenmaksuista Haaste: uuden jäsenmaksujärjestelmän vakiinnuttaminen
ESITYKSEN NIMI, 11.4.2016 25 Place for Picture 25.4x18.1cm 100dpi
THE FINEST FESTIVALS IN FINLAND 26 In the end, it s all about passion!
Festivaalien kansainvälinen yhteismarkkinointi 2015 Hankkeen taustaa Finland Festivals käynnisti syksyllä 2009 laajan festivaalien kansainvälisen yhteismarkkinointihankkeen, jonka tavoitteena on kulttuurimatkailutuotteiden kehittäminen ja festivaalitarjonnan nostaminen kulttuurimatkailun kärkituotteiksi. Vientihankkeeseen koottiin aluksi FF:n jäsenistä ne yhdeksän festivaalia, joilla on aitoa potentiaalia kulttuurimatkailun suhteen ja ammattitaitoa hoitaa sekä tapahtuman järjestelyt että kansainvälinen markkinointi. Festivaalien vientihanke tavoittelee ulkomaisten festivaalituristien määrän kasvua. Kyseessä on siis kulttuurimatkailullinen hanke, josta hyötyy paitsi festivaalit myös koko matkailuelinkeino. Vaikka festivaalien liikevaihdot eivät ole kovin suuret, on niiden aiheuttama hyöty matkailuelinkeinolle moninkertainen. Vientihankkeen kautta festivaalien ulkomaanmarkkinointi on nostettu uudelle, tehokkaammalle ja systemaattisemmalle tasolle, ja tätä työtä jatkettiin edelleen vuonna 2015. Hankkeen tärkein tavoite on lisätä ulkomaalaisten kulttuurimatkailijoiden määrää, mutta sen tueksi tavoitellaan lisääntyvää mediajulkisuuden määrää, yhä syvenevää yhteistyötä matkailuelinkeinon kanssa sekä yhä korkatasoisempien kulttuurimatkailutuotteiden luomista. Vuonna 2015 hankkeessa oli mukana kahdeksan festivaalia: Savonlinnan Oopperajuhlat, Helsingin juhlaviikot, Kuhmon Kamarimusiikki, Tampereen Teatterikesä, Kuopio Tanssii ja Soi, Turun musiikkijuhlat, Naantalin Musiikkijuhlat ja Sodankylän elokuvajuhlat. Markkinoinnin perustan muodostivat edelleen kohdemaissa järjestettävät markkinointiworkshopit joko yksin tai yhdessä Visit Finlandin kanssa. MEK:n lisäksi keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Suomen suurlähetystöt ja konsulaatit ja Suomi-instituutit. Lisäksi julkaistiin festivaalikentän yleisesite kolmella kielellä.
Hankkeen koordinaattori Finland Festivals ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki p. 040 552 7937 LY-tunnus: 0222517-4 Yhdistysrekisterinumero: 100.193 Toiminnanjohtaja: Kai Amberla Yhteyshenkilö: Kai Amberla (p. 040 5515 752, kai.amberla@festivals.fi) Yritysmuoto: Aatteellinen yhdistys Perustamisvuosi: 1968 Työntekijöiden lukumäärä: 2 Toimiala: R90 Yhteishankkeisiin osallistuneet yritykset Savonlinnan Oopperajuhlat (Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry) Y-tunnus: 0207403-8 Kotipaikka: Savonlinna Henkilömäärä: 15 Liikevaihto: 7 780 000 Toimiala: R90 Helsingin juhlaviikot (Helsinki-Viikon Säätiö) Y-tunnus: 0224232-9 Kotipaikka: Helsinki Henkilömäärä: 10 Liikevaihto: 4 200 000 Toimiala: R90 Kuhmon Kamarimusiikki (Kuhmon musiikkiyhdistys ry) Y-tunnus: 0503506-9 Kotipaikka: Kuhmo Henkilömäärä: 7 Liikevaihto: 978 000 Toimiala: R90 Tampereen Teatterikesä (Tampereen Teatterikesä ry) Y-tunnus: 0291542-3 Kotipaikka: Tampere Henkilömäärä: 3 Liikevaihto: 779 900 Toimiala: R90 2(5)
Kuopio Tanssii ja Soi (Kuopio Tanssii ja Soi Kuopio Dance Festival ry) Y-tunnus: 0214790-3 Kotipaikka: Kuopio Henkilömäärä: 3 Liikevaihto: 860 000 Toimiala: R90 Sodankylän elokuvajuhlat (Sodankylän Elokuvafestivaali ry) Y-tunnus: 0662853-6 Kotipaikka: Sodankylä Henkilömäärä: 3 Liikevaihto: 656 000 Toimiala: R90 Naantalin Musiikkijuhlat (Naantalin musiikkijuhlasäätiö) Y-tunnus: 0476932-7 Kotipaikka: Naantali Henkilömäärä: 1 Liikevaihto: 617 000 Toimiala: R90 Turun musiikkijuhlat (Turun musiikkijuhlasäätiö) Y-tunnus: 0756623-4 Kotipaikka: Turku Henkilömäärä: 2 Liikevaihto: 600 000 Toimiala: R90 Hankkeen aikana toteutetut projektit 1. Julkaisut: Finland Festivalsin kansainvälinen yleisesite (kolme kieliversiota) Finland Festivals julkaisi koko festivaalikenttää vuonna 2015 markkinoivan 20-sivuisen esitteen suomen lisäksi kolmella muulla kielellä. Kieliversioiden painosmäärät olivat: - englanti 16.000 kpl - venäjä 7.000 kpl - ruotsi 5.000 kpl Esitteen tarkoitus on kirkastaa suomalaisen festivaalikentän imagoa ja antaa tehokas kokonaiskuva festivaalikentän moninaisuudesta. Esitteen sivumäärä oli 20 ja festivaalit on esitteessä järjestetty taidealakohtaisesti ja kronologisen kalenterin mukaisesti. Lisäksi mukana on koko vuoden kattava kronologinen kalenteri. Kaikki kieliversiot ohessa liitteenä. 3(5)
Vuosiesitettä jaettiin Finland Festivalsin laajan rekisterin mukaisesti matkailualan ammattilaisille (matkatoimistot, hotellit, kaupunkien matkailutoimistot jne.), kulttuuritaloihin, lipunmyyntipisteisiin, kirjastoihin, yrityksille, Suomi-instituuteille, suurlähetystöille ja konsulaateille sekä festivaaleille. Jakelun tehoa lisäsi se, että kaikilta instituutioilta kysyttiin ennakkoon, haluavatko he FF-esitteitä ja jos kyllä, montako kappaletta. Tämä vähentää huomattavasti turhien kappaleiden lähettämistä. Laajana yksittäispostituksena esitettä postitettiin median edustajille sekä kulttuurialan ammatilaisille. Esitteiden graafisesta ilmeestä vastasi useita kansainvälisiä palkintoja saanut designtoimisto Hahmo Oy. 2. Vientihankkeen yhteiset markkinointi-workshopit ja muut aktiviteetit Hankkeen puitteissa oltiin suuremmalla joukolla mukana kahdessa matkailumarkkinointitilaisuudessa ja lisäksi yksittäisllä festivaaleilla oli omia tapahtumiaan. Tukholmassa osallistuttiin 12.3.2015 Martin Ahlbergin/ FIN-S Marknad & Kommunikation järjestämään B2B-tapahtumaan. Mukana olivat Finland Festivals, Helsingin juhlaviikot, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuopio Tanssii ja Soi sekä Tampereen Teatterikesä. Mukana oli myös suuri joukko muita matkailutoimijoita sekä Suomesta että muista maista. Tämä osoittautui sekä eduksi että ongelmaksi: paikalla kävi valtava määrä erilaisia matkailutoimijoita, mutta heidän huomionsa saaminen oli varsin haastavaa ja nimenomaan kulttuurimatkailusta kiinnostuneiden toimijoiden löytäminen vaikeaa. Osallistujalista liitteessä 1. Pietarissa järjestettiin 10.4.2015 Finland Festivalsin oma markkinointitapahtuma yhteistyössä Suomen pääkonsulaatin kanssa Mukana olivat Finland Festivals, Savonlinnan Oopperajuhlat, Helsingin juhlaviikot, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuopio Tanssii ja Soi, Tampereen Teatterikesä, Turun musiikkijuhlat, Naantalin Musiikkijuhlat ja vientihankkeen ulkopuolisista festivaaleista Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibeliusfestivaali. Osallistujat kutsuttiin samana iltana konserttiin, jossa Maksim Vengerov soitti Sibeliuksen vuilukonserton ensimmäinsen version Pietarin filharmonikoiden kanssa. Paikalla oli runsas 50 pietarilaista matkailun ammattilaista ja mediaa. Osallistujien kesken arvottiin kymmenen konserttilippua samana iltana järjestettyyn Sibelius-konserttiin Pietarin filharmoniassa. Markkinointitapahtuman ja konsertin yhdistäminen toimi erinomaisesti ja toivomuksemme mukaan jätti pysyvän muistijäljen paikalla olleisiin ihmisiin. Lista mukana olleista toimijoista liitteessä 2. FF järjesti lisäksi yhdessä Moskovan Suomen suurlähetystön kanssa pienimuotoisen promootio-tapahtuman suurlähetystössä Pekka Kuusiston konsertin yhteydessä 23.2.2015. FF myös osallistui ITB-messuille Berliinissä 4.-5.3.2015 ja Suurpäne Soome -workshopiin Tallinnassa 19.3.2015. Markkinaselvitys- ja promootiomatka Shanghaihin tehtiin toukokuussa 2015 Sinfonia Lahden Sibelius-juhlakonserttien yhteydessä. Lisäksi 4(5)
osallistuttiin Visit Finlandin Sales Run -tilaisuuteen Zürichissä 2.9.2015, Visit Finlandin Moimoi-workshopiin Tokiossa 10.9.2015 sekä Visit Finlandin Sales Run -tilaisuuksiin Leipzigissä 11.11.2015 ja Berliinissä 12.11.2015. Kaikista tilaisuuksista toimitettiin laajat kontaktilistat festivaalien käyttöön. Mihinkään näistä tilaisuuksista ei haettu TEM-tukea. Kaikkien tapahtumien perusajatus oli paitsi käydä konkreettisia neuvotteluja ulkomaisten matkailutoimijoiden kanssa myös tiivistää suomalaisten festivaalien ja matkailuväen yhteistyötä yhä parempien kulttuurimatkailutuotteiden luomiseksi. TEM-tukeen oikeutettujen festivaalien omat raportit vuoden 2015 aktiviteeteista ovat liitteissä 3-5. Vientihanke tässä muodossa päättyi vuoden 2015 lopussa, koska TEM ilmoitti lakkauttavansa koko tukimomentin. 21.3.2016 / Kai Amberla 5(5)
CULTURE FINLAND kulttuurimatkailun katto-ohjelma Toteutunut toiminta 2015 Verkostoituminen ja aluekoordinaatio Aluekoordinaattoritapaamiset CF-aluekoordinaatioverkostossa oli vuonna 2015 kaikkiaan 17 maakunnassa. Uusimaa, Marjo Ranta-Irwin/Maa- ja kotitalousnaiset ry Varsinais-Suomi, Päivi Lappalainen/Turun kaupunki Satakunta, Lenita Nieminen/Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö Pirkanmaa, Annamaija Saarela/Pirkanmaan festivaalit ry Kanta-Häme, Ellinoora Auvinen/Kulttuuriyhdistys Kuvio ry ja Jonna Piiroinen/Linnan Kehitys Oy Päijät-Häme, Anu Huusko/Lahti Region Oy Kymenlaakso, Jenni Liikkanen/Anjalan nuorisokeskus, Ankkapurhan kulttuurisäätiö Etelä-Karjala, Juha Iso-Aho/Humak Etelä-Savo, Heli Gynther/Etelä-Savon maakuntaliitto Pohjois-Karjala, Soila Palviainen/Esittävän taiteen tila ry Pohjois-Savo, Minna Maukonen/Iisalmen kaupunki Keski-Suomi, Jussi Rekonen/Art Lumperoinen ry Etelä-Pohjanmaa, Arja Kortesluoma/Seamk Pohjanmaa, Monica Johnson/Korsholman Musiikkijuhlat Pohjois-Pohjanmaa, Elina Vehkala/Maaseudun Sivistysliitto Kainuu, Lasse Lyytikäinen/Kainuu-info ry Lappi-Koillismaa, Sanna Kärkkäinen/Rovaniemen kaupunki CF-aluekoordinaattoriverkosto kokoontui vuoden 2015 aikana 6 kertaa: 10.2.2015, 28.4.2015, 3.6.2015, 13.8.2015, 26.10.2015, 14.-15.12.2015. Aluekoordinaattoritapaamisissa käytiin läpi CF-aluetiimien toimivuutta ja parhaita esimerkkejä. Aluetiimit ovat kokoontuneet alueiden omassa tahdissa ja tapaamisia on ollut 2-4/aluetiimi. Aluekoordinaatioverkoston toimintamallin kehittäminen toimivampaan suuntaan Syksyn 2015 aikana saatiin kokoon VF-alueasiantuntijaverkosto, jonka ensimmäinen tapaaminen oli matkamessujen 2016 yhteydessä. VF-alueasiantuntijoita on pyydetty mahdollisuuksien mukaan toimimaan CF-aluetiimien koolle kutsujana tai tiimin tukena. Tämän toimivuus joudutaan selvittämään maakuntakohtaisesti ja etsimään toimivia ratkaisuja. VF-alueasiantuntijoiden myötä aluetiimien toimivuus on tarkasteltava uudelleen. CF-aluetiimin toimintamalli mietitään alueittain keväällä 2016 Aluetiimiseminaarit Aluetiimiseminaari järjestettiin Tampereella 10.-11.2.2015.
Syksyn 2015 aluetiimiseminaari oli tarkoitus järjestää ensin Rovaniemellä ja myös Porissa. Aikataululliset ongelmat järjestävien alueiden kanssa romuttivat suunnitelmat. Matkailun kehittämisohjelmien ja hankkeiden välinen yhteistyö Ruokamatkailua tarkasteltu yhteistyössä kehittämisohjelmien ja Haaga-Helian kesken Rural Finland -maaseutumatkailun koordinaatiohanke alkoi 2015. CF-projektipäällikkö on Rural Finlandin ohjausryhmän jäsen. Culture Finland -katto-ohjelman, toiminnan ja painopistealueiden kehittämisen esittelyt 7.1.2015 Humppila, Matkailuyritysten aamukahvit 16.1.2015 Helsinki, Ely-keskukset 5.2.2015 Helsinki, Taito Group ry 11.2.2015 Tampere, Culture Finland-aluetiimiseminaari 16.2.2015 Etelä-Karjalan aluetiimi 3.3.2015 Naantali, Kulttuurimatkailun mahdollisuudet 24.3.2015 Uudenmaan Culture Finland Road Show 15.4.2015 Pyhätunturi, Kulttuuriperiferia-hankkeen päätösseminaari 16.4.2015 Pohjois-Pohjamaan aluetiimi 25.4.2015 Kouvola, Suomen opasliiton kevätpäivät 26.5.2015 Helsinki, Ruokamatkailun kickoff-seminaari 11.9.2015 Helsinki, Suoma ry:n syysseminaari 5.10.2015 Lahti, Päijät-Hämeen aluetiimi 7.10.2015 Helsinki, Incoming-toimistot 12.11.2015 Keuruu, Unescon maailmanperintökohteet -seminaari Tuotekehitys Tuotekehitystyöpaja Culture Finland Road Show järjestettiin vuonna 2015 yht. 8 alueella Etelä-Karjala 15.9.2015 Häme 25.11.2015 Pirkanmaa 30.11.2015 Pohjois-Karjala 18.11.2015 Pohjois-Pohjanmaa 5.2.2015 Päijät-Häme 27.1.2015 Satakunta 29.8.2015 Uusimaa 24.3.2015 Lisäksi Kanta-Häme järjesti vielä omakustanteisesti toisen työpajan Riihimäellä 14.1.2016. Kulttuurimatkailun tuotekartoitus top100 ja top10 Tuotekartoitus käynnistettiin touko-kesäkuussa 2015. Tiedottaminen tuotekeruusta CF-aluekoordinaattoreiden ja matkailun alueorganisaatioiden kautta. Elokuussa käynnistettiin kriteerit täyttäneiden tuotteiden arviointi. Finalistit 10 indistuotetta olivat kuluttajien arvioitavina syyskuussa VF:n I wish I was in Finland -facebook-sivustolla.