Lukijalle Jaakko Löytyn Ilouutinen laulussa kerrotaan suuresta uutisesta, Pojan syntymästä. Maan ääriin kantautuu suuri ilouutinen. / Tulkaa kaikki nyt laulamaan on Poika syntynyt maailmaan. Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, jolloin riemu täyttää maan. Me suomalaiset olemme mieltäneet joulun hyvin hartaaksi juhlaksi vaikka se onkin suuri riemun juhla. Laulussa kehotetaankin jokaista saapumaan laulamaan ja iloitsemaan ilosanomasta. Kävin viime vuonna Turun Tuomiokirkossa kauneimmissa joululauluissa. Siellä oli pieni orkesteri, kuoro ja kirkko täynnä kansaa. Tunnelma oli ihmeellinen. Ihmiset lauloivat sydämensä kyllyydestä, eikä kiireestä ollut tietoakaan. Silloin tunsin joulun olevan lähellä. Nyt on lokakuu ja joululehden tekeminen lopuillaan. Oikeastaan joulu tuntuu nyt olevan niin kovin kaukainen juhla. Maa on musta eikä pakkasesta ole tietoakaan. Tunnelmaan pääseminen on hyvin vaikeaa. Otin kuitenkin kitaran käteen ja tapailin joululaulujen säveliä. Melkein voin jo kuvitella sen joulun tunnelman kun kaikki ovat jo rauhoittuneet kiireestä ja jostain kaukaa kantautuu korviin ilouutisen sävelet * * * Kädessäsi olevalla joululehdellä on jo pitkät perinteet. Lehdessä on juttuja niin läheltä kuin kaukaakin, myös pienten sudenpentujen piirustuksia ja vähän suurempien ihmisten kirjoituksia. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka olette olleet tekemässä joululehteä ja täten tukeneet partiotyötä. Hyvää ja lämmintä Joulua Jämijärven Joululehden lukijoille. Johanna Lehtiö Jämijärven Joulu 2007
LAPSI SEIMESSÄ JUMALAN MERKKI Adventtikynttilöillä on keskeinen sija, kun kuljetaan kohti joulua. Jouluseimen valmistaminen, leipomiset, kuusen valinta ja koristelu antavat yhteyden kokemusta kodeissa ja ovat merkkejä alkavasta joulun vietosta. Myös Jumalalla on omat merkkinsä, joilla hän lähestyy meitä ja haastaa uskomaan. Joulun evankeliumi on meille tuttu Luukkaan evankeliumin toisen luvun alusta. Se on se oikea jouluevankeliumi, joka kertoo ymmärrettävästi ja tarkasti ensimmäisen joulun tapahtumat. Raamatussa on myös muita jouluevankeliumeja. Enkeli ilmoitti paimenille suuren ilosanoman, että teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Tämä on teille merkkinä: Te löydätte lapsen seimessä. Jumalan merkki paimenille oli kapaloitu ja itkevä lapsi tallin seimessä. Merkki vei heidät oikean lapsen luo. Hän on Jumalan Poika, joka tuli tekemään elämämme elämisen arvoiseksi ja antamaan meille ilon. Jeesus tuli meille Hyväksi Paimeneksi, joka antoi henkensä meidän puolestamme. Raamattu kertoo, miten Jumala puhuu ihmisille jonkun merkin avulla. Hän asetti sateenkaaren merkiksi rakkaudestaan Nooalle ja koko luomakunnalle ja Aabrahamille ympärileikkauksen merkiksi liitostaan. Myös evankeliumeissa kerrotut Jeesuksen ihmeet ovat Jumalan merkkejä ihmisille: esimerkiksi parannusihmeet, leipäihmeet, luonnonihmeet, kuolleista herättämiset. Ne kertovat paitsi Jumalan herruudesta myös hänen kutsustaan seurata Hyvää Paimenta. Seimessä makaava lapsi on merkki Herran tulemisesta meidän luoksemme. Myös Jeesuksen risti on meille merkki Jumalan armosta ja rakkaudesta. Tyhjä hauta puutarhassa on merkki meille, että Jeesus voitti kuoleman. Haudoilla palavat kynttilät kertovat ikuisesta joulusta Jumalan luona taivaassa. Myös sakramentit ovat Jumalan merkkejä: kaste ja ehtoollinen. Kasteessa Jumala toimii ja lahjoittaa pelastuksen. Se on ovi taivasten valtakuntaan ja seurakuntaan. Ehtoollispöydässä saamme synnit anteeksi ja olemme lähellä Jeesusta. Jumala toimii tänäänkin myös merkkien kautta. Vaikeudet ja vastoinkäymiset ovat merkkejä, joissa hän haluaa pysähdyttää meidät ja vetää meitä lähelleen. Kun elämä lyö kovaa, kun kohtaa vaikea sairaus, tapaturma tai avioliitto särkyy, Jumala tahtoo saada meidät hiljentymään, että hän saisi puhua. Vastaus rukoukseen on myös Jumalan merkki. Sairauden ja kriisien keskellä hän on monesti näyttänyt voimansa vastaamalla rukouksiimme. Jeesus tekee ihmeitä tänäänkin. Pieni Jeesus-lapsi, joulu meille tuo. Saavu joka kotiin, saavu lasten luo. Saavu sinne, missä joku yksin jää. Anna jouluilon hänet yllättää. (Anna-Mari Kaskinen). Jämijärven Joulu-lehden lukijoille ja Miilunvartijoille hyvää joulua toivottaa Osmo Tahvanainen 2 Jämijärven Joulu 2007
JÄMIJÄRVEN SEURAKUNNAN JOULUNAJAN TAPAHTUMIA Su 2.12. 1. adventti klo 10 perhemessu kirkossa. Tahvanainen, Havi. Miilunvartijoiden lupaustenanto. Messun jälkeen seurakuntakodilla kahvit, lähetys- ja diakoniamyyjäiset. To 6.12. Itsenäisyyspäivä klo 10 jumalanpalvelus. Tahvanainen, Havi, Mieskuoro. Saarnaa everstiluutnantti evp Hannu Uusmies. Seppeleiden lasku sankarihaudalla, jonka jälkeen kahvit ja itsenäisyysjuhla. Klo 17 partiolaisten kynttiläkulkue lähtee Säästöjämin edestä sankarihaudoille. Su 9.12. 2. adventti klo 10 jumalanpalvelus, Joutsenlahti, Havi. Ti 11.12. klo 10 lasten joulukirkko Ke 12.12. klo 10 Vanhemman väen adventin puurojuhla srk-kodilla. Taksit kuten ennen. Su 16.12. 3. adventti klo 10 messu. Tahvanainen, Havi.Rippikoulujen info. Klo 19 Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuus kirkossa, juontaa Marita Frigård Ti 18.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Vihun Möökelissä lähetyksen hyväksi. Ke 19.12. klo 18.30 koko perheen joulukonsertti srk-kodilla. Khaikovitchin perhe esiintyy. Su 23.12. 4. adventti klo 10 ehtoolliskirkko. Hannu Uusmies, Havi. Ma 24.12. Jouluaatto klo 16 aattohartaus kirkossa, Kari Salo, Tahvanainen, Havi. Ti 25.12. Joulupäivä klo 8 joulukirkko, Tahvanainen, Havi, Kirkkokuoro. Klo 22 Tapaninyön messu, Tahvanainen, Joutsenlahti, Havi. Pe 28.12. klo 18 Viattomien lasten päivän enkelikulkue kirkossa Su 30.12. klo 10 ehtoolliskirkko. Tahvanainen, Paula Koivunen. VUOSI 2008 Ti 1.1. Uudenvuodenpäivä klo 10 messu. Tahvanainen, Havi. Su 6.1. Loppiaisen jumalanpalvelus klo 10. Jämijärven Joulu 2007
Kannattaa valita hyvä laskettelumäki tai muuten käy näin. Martti 10v Jämijärven Joulu 2007
Kun joulua ei vietetä Ensimmäinen joulumme Istanbulissa oli lähestymässä. Olimme lasten kanssa ahertaneet koulussa jo pitkään, koko syyslukukauden, mutta tiesimme, että lomaa ei ollut luvassa. Koulu seurasi paikallista kalenteria ja koska joulua ei tunneta, ei myöskään joululomaa ollut luvassa. Vanhemmat olivat päättäneet pyytää koulunjohdolta sentään lupaa kahden joulupäivän lomaan. Aatto kun osui viikonlopulle. Vastahankaisesti pyyntöömme suostuttiin. Tiesin siis jo etukäteen, että maan valtauskonto ei vietä joulua ja ajattelin, että joulu ei lainkaan katukuvassa näy. Mutta mitä kummaa! Naapuritalon ulkopuolelle ilmestyi yläkertaan kiipeävä puhallettava joulupukki!! Läheinen lastentarha koristeli pihakuusen kirjavilla nauhoilla ja laittoi puolikuun ei tähteä sen latvaan. Muutaman talonkin pihalla sypressi tai kuusi sai koristeet. Ikkunoihin alkoi ilmestyä välkkyviä valoja. Tavaratalossa sai kuvauttaa itsensä ison joulupukin seurassa. Marketissa ja kauppakujilla myytiin muovikuusia koristeineen sisäkäyttöön. Ja samassa vauhdissa ilmapalloja, vappuhatun näköisiä tötterölakkeja, kimeää ääntä pitäviä pillejä ja muuta vähemmän jouluista tilpehööriä. Miksi ihmeessä? Joulun ulkoiset merkit ja vähän vapunkin oli täällä otettu käyttöön uuden vuoden juhlintaan. Kun toivotin jollekin paikalliselle hyvää joulua, hän vastasi Mutlu Yillar eli onnellisia vuosia. Istanbulilaiset eivät joulusta tiedä, vaan heistä moni luulee ulkomaalaisten viettävän uutta vuotta, kun he viettävät joulua. Oli siis hienoa laittaa kotiimme Suomesta tuotu seimiasetelma esille ja sen myötä kertoa joulun todellisesta merkityksestä. Että Noelpapa siis joulupukki ei olekaan pääsankari, vaan Vapahtajamme. Toivoa, että tänne kristinuskon ensi maille voisi vielä levitä uudestaan todellista jouluiloa, joka ei ole vain muovista krääsää, vaan ikuisuuteen vievää sanomaa. Omille lapsille joulumieltä saa ulkomaillakin helposti. Ei tarvita kuin jauhoja ja mausteita ja essu eteen. Pipareita leipoessa kynttilän valo ja mukaan pakatun joulucd:n laulut tehosteina joulun tunnelma hiipi kotiin. Oli oikeastaan hienoa valmistella joulua ilman kaupallisuuden valtavaa rynnistystä ja joka paikassa soivia petteri punakuonoja. Pikkuhiljaa ja omaan tahtiin. Ostimme sypressin ja koristelimme sen. Lauloimme joululauluja kirkossa ensin suomeksi kaupungin suomalaisille järjestetyssä tilaisuudessa ja sitten turkiksi pienessä turkkilaisessa joulujumalanpalveluksessamme. Oli upeaa, kun mukana oli ihmisiä, jotka eivät olleet ennen kuulleet, että Jeesus on syntynyt heidänkin vuokseen, antaa anteeksi ja vie perille taivaaseen. Ensimmäisenä Istanbulin jouluna saimme yllätysjoululahjan. Aatonaattona menimme nukkumaan vesisateen ropistessa ikkunaruutuun. Aattoaamuna heräsimme valkeaan jouluun! 15 miljoonan ihmisen harmaa suurkaupunki oli kuorrutettu puhtaalla ja valkealla lumella kuin valtaisa piparkakkutalokaupunki sokerikuorrutteella. Rumat roskat kujilla peittyivät ja ilma oli hetken ihanan raikas. Pysäytimme joulukiireet ja lähdimme perheenä pulkkamäkeen! Sen jälkeen maistui joulupuuro ja illemmalla istanbulilaisista aineksista laitettu jouluateria. Lumi suli nopeasti ja joulukin meni ohi kuten joka vuonna, mutta sanoma jäi. Sanoma, josta riitti rauhaa ja arkista anteeksiantamusta koko seuraavaan vuoteen ja sen vaikeisiinkin tilanteisiin vieraalla maalla kaukana. Pirjo Järvinen, joka perheineen lähettää terveisiä jämijärveläisille. Olemme palanneet Suomeen kahden vuoden jaksolta Etu-Aasiasta. Jämijärven Joulu 2007
ETELÄN RISTIN ALLA Lokakuussa 2006 teimme itsellemmekin yllätyksenä päätöksen lähteä puoleksi vuodeksi Australiaan Markuksen perheen luo. Matka Lontoon ja Singaporen kautta oli pitkä ja jännittävä. Onnellisia ja helpottuneita olimme, kun näimme Markuksen ja pikku-saaran 24 lentotunnin jälkeen meitä vastassa Brisbanen lentoasemalla. Runsaan tunnin ajomatka vei meidät läpi mielenkiintoisten maisemien Caloundran viehättävään turistikaupunkiin Australian itärannikolla noin 100 km Brisbanesta pohjoiseen. Olimme siirtyneet Suomen syksystä Australian kesään! Asuimme aivan Tyynen valtameren rannalla. Tyyni se ei kyllä koskaan ollut! Korkeat, mutta loivat aallot olivat hiekkarantaan lyödessään lainelautailijoiden unelma. Varsinkin aamulla rantatiellä vastaantulijat tervehtivät meitä hymyillen. Se tuntui mukavalta. Tosin lenkille piti lähteä jo aamukuudelta, sillä päivällä oli usein liian kuuma. Pian me uskaltauduimme kadulle ja kauppakeskukseen. Kerran eräs edellämme kulkenut nainen kääntyi ja kysyi: Mitä kieltä te puhutte? Uskaltauduimme keskustelemaankin joidenkin eläkeläisten kanssa, ja kyllä suomalaisuutemme heitä kiinnosti! Matkamme ei ollut tyypillinen turistimatka, vaan meillä oli mahdollisuus päästä läheltä seuraamaan aussien elämää. Pienessä luterilaisessa, englantia puhuvassa, kirkossa meidät otettiin lämpimästi vastaan; toivotettiin jumalanpalveluksen alussa Markuksen vanhempina tervetulleiksi. Jokaisessa jumalanpalveluksessa on ehtoollinen, ja sen jälkeen jäädään ulkokatoksen alle seurustelemaan ja juomaan kahvia. Jokainen on tuonut sinne jotain tarjottavaa. Lapset ovat aina mukana kirkossa, mutta saarnan aikana heillä on oma ohjelmansa. JOULU LÄHESTYY Sää muuttui joulun lähestyessä helteisemmäksi, mutta talomme pihassa oli suuri uima-allas, jossa kävimme päivittäin virkistäytymässä. Aurinko lämmitti veden sopivaksi, ja ammattimies huolehti puhtaudesta. Tuossa isoimmassa uima-altaassa eli Tyynessä valtameressä ei voinut aaltojen takia uida. Oli myös elämys päästä tutustumaan australialaiseen kouluun. Lapsilla oli yhtenäiset sinivihreät kouluasut ja leveälierinen hattu aina ulkona päässä. Katoksen alle he asettuivat kivilattialle omaan ruutuunsa istumaan rehtorin tiedotuksia kuuntelemaan ja syömään omia eväitään. Koulun puolesta ei ole ruokailua eikä kyydityksiä. Koulun joulujuhlaankin pääsimme. Se pidettiin läheisellä nurmikentällä. Myyntikojut, karusellit, ko- Sydneyn oopperatalon edessä Iikka ja Hili Silvola. Jämijärven Joulu 2007
Lampaita Uuden-Seelannin maisemissa. tieläimet ja ilmapallot loivat tivolitunnelman. Tonttuasuinen lapsikuoro lauloi petteripunakuonoa, ja väliajat vähemmän jouluinen musiikki raikui kovaäänisistä kentälle. Istuimme lämpimässä kesäillassa nurmikolla, ja kotoinen makkaranhaju leijui ilmassa. Ja sitten se tapahtui: Joulupukki tuli illan pimetessä poliisiautolla valot vilkkuen ja pillit soiden! Ilta päättyi upeaan ilotulitukseen. Caloundran kaupungin joulunavaus oli Kings Beachilla, hiekkarannan suurella aukiolla. Sinne oli kokoontunut tuhansia ihmisiä. Ensimmäisen puheen piti pappi kertoen keskeisesti joulun sanoman. Sitten oli kaupunginjohtajan vuoro sekä kuorojen, orkesterien ja yksinlaulajien esiintyminen. Me saimme istumapaikat rappusilta, joten pystyimme vähän oikaisemaan jalkojamme siinä tungoksessa. Ja ilta päättyi varsinkin monien paikalla olleitten lasten odottamaan ilotulitukseen. Se voitti kyllä koulun tulituksen! Jouluvalot puissa ja Etelän risti taivaalla ohjasivat meidät pimeässä illassa kotiin valmistelemaan suomalaista joulua, Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Ymmärsimme nyt paremmin enkelin ilosanoman kaikelle kansalle. Syntien anteeksiantamus ja armo on sama kaikkialla. Jeesuksessa on koko maailman syntien sovitus, ja sinäkin saat sen kohdallesi omistaa! Kaksivuotiaalle Saaralle yritimme samaa opettaa kuin joskus Jämijärven lapsille: JOU- LU ON JEESUKSEN SYNTYMÄJUHLA. Oman kotijoulun vietimme suomalaisen perinteisesti rosollista perunalaatikkoon ja riisipuurosta piparkakkuihin! Saaran riemu oli suuri kuusta koristeltaessa ja lahjoja avatessa. Siinä vanhakin jo nuortui, kuin lapsi leikkimään. Tunsimme olevamme oikeassa paikassa. Nyt Markus ja Anna-Kaisa jatkavat joulumme perinteitä siellä kaukana parinkymmenentuhannen kilometrin päässä! Jälleen luetaan jouluevankeliumi ennen ruokailua, kuten taata teki viime jouluna. Lauletaan suomalaisia joululauluja, mutta taitaa olla pieni haikeus äänessä. Niin on ainakin meillä, mummilla ja taatalla, täällä koti-suomessa. Gold Coastin hiekkarantaa. Jämijärven Joulu 2007 7
SOTAVETERAANIN ILTAHUUTO Yllätyksenä tuli meille pyyntö pitää jumalanpalveluksia kerran kuussa Brisbanen alueen suomalaisille, he kun olivat silloin ilman paimenta. Tuli myös pyyntö 87-vuotiaan suomalaisen sotaveteraanin pojalta tulla siunaamaan hänen isänsä. Kannuksesta oli sodan jälkeen lähdetty pienten lasten kanssa hakemaan leveämpää leipää. Kaivoksilta ja rakennustyömailta olikin sitä sitten perheelle hankittu, ja --- nyt oli tullut iltahuudon aika. Isä oli toivonut suomalaista siunaamista. Sen hän sitten saikin ja oli sen ansainnut, puolustettuaan viisi vuotta silloisen isänmaansa rajoja. Muistakaa, heille kallis on maa. Virretkin olivat tutut, vanhasta virsikirjasta. Muistoseurat pidettiin kappelin vieressä katoksen alla puistossa. Jälleen muistutettiin: Himmetä ei muisto koskaan saa. Kuukauden kuluttua poika soitti jälleen: Nyt oli äidin vuoro ja haluaisivat saman papin. Ehdimme jo äitiin tutustua, ja oli järkyttävää näin pian kuulla hänen poisnukkumisestaan. Tytär laittoi arkun päälle keskeneräisen sukkakutimen. Se laskettiin myös hautaan. Kukkia ei Australiassa tuoda hautakummulle. Vain läheiset pudottivat kukin yhden kukan hautaan. Kiitolliset lapset muistivat meitä kauniisti vielä jälkeenpäin. Suomenkieli ei heiltä enää sujunut, mutta he olivat saaneet aidon tervehdyksen isän ja äidin kotimaasta. AUSTRALIAN SUOMALAISET SIIRTOLAISET Oli mielenkiintoista tutustua suomalaisiin siirtolaisiin. Mäntylän sokeriruokopeltojen viereltä ja Finlandiakadun varrelta oli hankittu muistopuisto, jossa oli kokoontumislava ja v. 1997 pystytetty muistomerkki niille suomalaisille, jotka 1900-luvun alussa olivat suosta ja sademetsästä raivanneet valtavat sokeriruokopellot. Työ oli raskasta kuumuuden ja käärmeitten keskellä, mutta vuosisadan alkuvuosikymmeninä tuottoisaa. Nykyään ei sokeriruoko kelpaa Australiassa muuhun kuin rehuksi. Siellä muistopuistossa kokoontuvat Brisbanen seudun suomalaiset muutaman kerran vuodessa. Joulun alla saimme olla mukana heidän juhlassaan laulamassa suomalaisia joululauluja ja syömässä riisipuuroa, karjalanpiirakoita ja piparkakkuja. Australian suomalaisten keski-ikä on jo melko korkea. Suurin osa on eläkkeellä. Toimeentulo on saatu sokerinviljelyn lisäksi kaivoksilta ja rakennustyömailta. Olipa joukossa miljonäärikin. Saimme vierailla kolmessa kauniissa suomalaiskodissa. Vieläkin olemme nettiyhteydessä Hirsimäen Heinoon ja Helenaan. Heidän kahdeksan ylioppilaaksi koulutettua lastaan puhuvat huonosti suomea ja heidän kolmisenkymmentä lastenlastaan eivät enää ollenkaan. Kuohuvan veden äärellä Uudessa-Seelannissa. Jämijärven Joulu 2007
Mittariin kertyi 3000 kilometriä! Eipä enää paljoa kauemmaksi voi Suomesta mennä. Koivu ja pihlaja punaisine marjoineen teki kotoiseksi tuon yhdeksi maailman kauneimmaksi maaksi sanotun saaren. Ei ihme, että digikameraamme kertyi puolessa vuodessa yli 6000 kuvaa! Vanhat, upeat kaupungit kauniine kivikirkkoineen, tuhannet lampaat laaksoissa ja kukkuloilla, lumipeitteiset vuoret, kullankeltaiset lupiinit tienvarsilla, jännittävät luontopolut sademetsissä ja ainutlaatuisissa saniaismetsiköissä, ikuinen jää, jota pääsimme jopa koskettamaan, kylmät sulamisvirrat, jotka muodostivat mahtavia, salpaamattomia koskia. Siinä päällimmäinen kuva tuosta eksoottisesta maasta. Sademetsän hämärässä Iikka ja Hili. FINLANDIA VILLAGE Saimme myös kutsun kaikkien Australian suomalaisten täyden palvelun vanhainkotiin, Finlandia Villageen. On saavutus, luoda vieraalle maalle sellainen suomalaiskeskus. Varakkaammat voivat hankkia sieltä asumisoikeudella mukavan omakotitalon banaaniviljelyksen vierellä, palmujen katveessa. Sinne voi tulla myös vanhainkotiin, jossa hoidetaan suomenkielellä lähtöhetkeen saakka. Pidimme siellä hartaushetken kiitollisille kuulijoille. He esittelivät meille erityyppisiä kotejaan, ja --- sieltä löytyi tietenkin suomalainen sauna! Suomalaisia nuoria otetaan sinne mielellään harjoittelijoiksi, joten tervemenoa! UUSI-SEELANTI Kolmen kuukauden kuluttua saapumisestamme Australiaan oli edessä oleskeluluvan eli viisumin uusiminen, ja meidän täytyi yllätykseksemme poistua maasta. Onneksi Markuksella oli mahdollisuus lähteä viemään meitä Uuteen-Seelantiin. Se ei suinkaan ole Australian vieressä, vaan lentomatkamme kesti nelisen tuntia, kuin lentäisimme Suomesta Espanjaan. Vuokrasimme auton ja kiertelimme kahden viikon ajan tuota lähes Suomen kokoista eteläsaarta. Villit delfiinit seurasivat laivaamme vuonossa, jonka pystysuorat seinämät jatkuivat satoihin metreihin meren pohjaan, hylkeet makasivat kallionkielekkeillä. Vuorilta tulevat purot loistivat sateenkaaren väreissä. Harvinaiset alppipapukaijat olivat kesyinä kerjäämässä turisteilta syötävää, Albatrosseja näimme liitelemässä pesiensä yllä aavan meren äärellä. Olihan se mahtava näky, kun siipien väli on viisi metriä! Suomalaisia asuu Uudessa Seelannissa vain n. 300. Yhden heistä kuitenkin kohtasimme kaupan kassajonossa. Hän oli 25 vuotta sitten Turusta muuttanut rouva. Hämmästys ja ilo oli suuri, kun hän kuuli puhuttavan suomea. PILVENPIIRTÄJIEN VARJOSSA Emme olisi koskaan uskoneet näkevämme niin paljon pilvenpiirtäjiä, kuin näimme Brisbanessa. Parempaa oli kuitenkin vielä tulossa, kun lensimme 1000 kilometriä etelämmäksi Sydneyhin. Laskimme näkötornista, kuinka yhdessä ryppäässä oli nelisenkymmentä pilvenpiirtäjää. Oli sykähdyttävää nähdä kuuluisa oopperatalo ja olympiastadion, joissa molemmissa oli mukana suomalaisia rakentajia. Meriakvaarion ihmeellisyyksiä saimme myös ihailla. Vain lasi erotti meidät valtavasta haista! Maailman ihmeet jatkuivat, kun olimme Gold Coastin 322 metriä korkean pilvenpiirtäjän näköalaterassilla 235 metrin korkeudessa. Edessä oli Tyynen valtameren rannaton ulappa ja silmänkantamattomiin ulottuva hiekkaranta. Satametriset pilvenpiirtäjät rannalla näyttivät pieniltä. Turisteja käy eri puolilta maailmaa myös maanosan kuuluisimmassa eläinpuistossa, Australian Zoossa. Siellä saimme läheltä seurata krokotiilin, kengurun ja koalan elämää. Emu ja kiwilintu olivat myös erityisen kiinnostavia. RETKELLÄ LUONNOSSA Sademetsän hämärässä liikkuminen oli suorastaan jännittävää. Mitä merkillisimpiä vihellyksiä ja Jämijärven Joulu 2007
viiniviljelmälle, jossa ensi kertaa näimme kengurun loikkimassa. Hiekkarannat olivat retkipaikkoina Saaralle mieluisia. Yhdessä keräsimme sieltä aaltojen tuomia, kauniita simpukankuoria. Laguunien lämpimässä vedessä oli lapsella turvallista uida. Alisa Esterin kaste Nambourin kirkossa. raakkumisia kuului puista. Kääpiökenguru loikki jostain eteemme, ja valtavankokoinen lisko makasi polulla. Teimme retken myös eucalyptusmetsän halki vuorille, jotka olivat muinaisen tulivuoren reunamia. Matkalla ohitimme laajan ananasviljelmän. Pakko oli pysähtyä toteamaan, että maassahan ne kasvavat kuin lantut! Pysähdyimme myös laajalle ILOINEN PERHETAPAHTUMA Maaliskuun 3:pnä se sitten tapahtui: Markuksen perheeseen syntyi suloinen tyttövauva, josta kaikki kiitimme Taivaan Isää. Saara oli riemuissaan pikkusiskostaan, joka jo seuraavana päivänä pääsi äidin kanssa kotiin. Alisa Esteri kastettiin viimeisessä jumalanpalveluksessa, jonka Nambourin luterilaisessa kirkossa pidimme. Se oli ikimuistoinen tilaisuus. Silloin oli yksi kesän ehkä kuumimmista päivistä. Sisällä kirkossakin oli kolmekymmentäviisi astetta lämmintä. Samalla jätimme jäähyväiset Australian ystävillemme. Markus perheineen näyttää asettuneen asumaan sinne toiselle puolelle maapalloa. Tuntuu hyvältä, kun tiedämme, millaista siellä on asua ja elää. Puhe- ja kuvayhteys tietokoneella on meille nyt korvaamaton. Markus työskentelee yrittäjänä verkkopalvelujen parissa, ja Anna-Kaisa, myös englanninkielisenä luokanopettajana, on vielä kotiäitinä. Olemme kiitollisia, että saimme viettää tuon rikkaan ajan heidän kanssaan Etelän ristin alla. Toivotamme siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa teille, rakkaat jämijärveläiset! Hili ja Iikka Silvola 10 Jämijärven Joulu 2007
Vanha pappila yhdysside historiaan Vanhaa puurakentamista kauneimmillaan. On ilo kulkea kirkonmäellä ja nähdä vanhan pappilamme seisovan vakaana esi-isiemme valitsemalla paikalla ja katselevan ohikulkijoitaan yli sataviisikymmenvuotisella kauneudellaan. Pappilan päärakennus on tamperelaisen rakennusmestari Selinin suunnittelema. Rakennustöitä ja materiaalien laatua valvomaan palkattiin rakennusmestari. Urakkakilpailuun osallistui vain kaksi aloittelevaa nikkarimiestä ja niin Jämijärven pappilan päärakennus jouduttiin rakentamaan. perinteiseen tapaan. Tällöin rakentaminen ja rakennusaineiden hankkiminen oli seurakuntalaisten vastuulla. Hirret mm. toimitettiin rakennuspaikalle taloittain, kuten vanha tapa oli. Pappila valmistui syksyllä 1856 ja oli kuuden huoneen rakennus, joka ulkoasultaan oli yksinkertaisempi kuin nykyinen ns. vanha pappilamme. Rakennuksen päähän lisätiin1800-luvun lopulla kamaripari, ikkunat ja räystäät saivat sveitsiläistyyliset koristeensa ja julkisivu peiliovilla varustetun upean kuistin. Valitettavasti päättäjät ovat 1990-luvulla, asiaa ehkä tarkemmin ajattelematta, hävittäneet kuistia saneeratessaan kauniit, alkuperäiset, tyyliin sopivat peiliovet. Ennen kuin Jämijävellä oltiin niin pitkällä, että saimme tervehtiä omaan pappilaamme muuttanutta kirkkoherraa, oli kuljettavana pitkä tie osana Hämeenkyrön kirkkoherrakuntaa ja Ikaalisten seurakunnan itsenäistyttyä vuonna 1641 osana tätä seurakuntaa. Jämijärvellä on ollut tiettävästi pysyvää asutusta aina 1300-luvulta asti. Näillä mailla kuitenkin väkiluvun kasvu oli melko hidasta mutta 1800-luvun puolivälissä jämijäveläsiä oli kertynyt n.1600 ja päättäjät rohkenivat lähteä anomaan senaatilta pitäjäämme saarnahuonetta, hautausmaata ja pitäjänapulaisen tänne siirtymistä. Senaatti vastasi 2.7.1852 myönteisesti anomukseen ja niin oli ensimmäinen askel kohti itsenäistä seurakuntaa otettu. Kirkon, pappilan ja hautausmaan rakentaminen ei kuitenkaan ollut oitis mahdollista pienelle seurakunnalle ja niinpä väliaikainen kirkko ja papin asunto järjestettiin Ala-Peijarin suureen tupaan, jonne Jämijärven ensimmäinen pappi asettui keväällä 1855. Jämijärven kirkkomaisemaan rakennettiin päärakennuksen lisäksi kolmehuoneinen tuparakennus, liiteri, neljän pilttuun talli, lato, läävärakennus eli navetta ja aitta, kuten senaikaiseen elämänmenoon kuului. Rakennusten pystyttäminen annettiin urakkahuutokaupalla kirvesmiesten tehtäväksi. Talolliset rakensivat piha - alueelle kellarin ja torpparit kaivon. Pitäjänapulainen itse vastasi saunan ja keittokodan rakentamisesta. Pakaritupa ja riihi rakennettiin myöhemmin. Pappilatila oli pieni mutta seurakunta halusi itsenäistyä ja lupautui laajentamaan pappilaa lain edellyttämällä tavalla kirkkoherrakelpoiseksi. Jämijärven Joulu 2007 11
Tilaan ei myöskään kuulunut metsää ja niinpä seurakuntalaiset lupasivat toimittaa tulevalle kirkkoherralle halkoja, heiniä ja olkia. Emäseurakunnan aseman saimme vuonna 1899 ja niin kappalaisen pappila oli muuttunut lain vaatimaksi kirkkoherran pappilaksi. Maailma muuttui ja kehittyi, mikä aikanaan vaikutti myös jämijärveläisten ja pappilan elämään. Kirkkoherra muun muassa vuokrasi valtaosan pelloista 1920-luvulla seurakunnalle ja vaihtoi samoihin aikoihin hevosen autoon. Vaikka pappilassa luovuttiinkin maan viljelemisestä, siellä kasvatettiin yhä joitakin eläimiä, kuten kanoja, sikaa, lampaita sekä tarhattiin mehiläisiä. Pappilassa kukoisti myös laaja puutarha toiseen maailmansotaan asti ja minulla on alakoululaisen mielikuva puutarhan omenapuiden kukoistavuudesta vielä 1950 luvulta. Pappila kulttuuri osallisena ihmisten elämässä Suomi joutui yhä selvemmin Ruotsin vallan alaisuuteen 1200-luvulla ja meillä alettiin noudattaa ruotsalaisen oikeuden ja kirkon oikeuden lainkäyttöä. Seurakuntalaisten tuli rakentaa papillensa Ruotsin valtakunnan vuoden 1347 maanlain mukaan pappila, jossa oli seitsemän laillista huonetta : tupa, paistinhuone, lato, vilja aitta, ruoka aitta, luhti ja navetta. Papisto sai elää virkatalossaan verotta. Verovapaus koski myös kirkon maaomaisuutta. Seitsemän laillista huonetta - asetus tulkittiin eri seurakunnissa hyvin eri tavoin ja niinpä pappilassa saattoi olla erillisrakennuksia 20:stä aina 40: neen. Vuonna 1570 Juhanna III tulkitsi maanlain seitsemän huonetta seitsemäksi rakennusryhmäksi, mikä lisäsi talonpoikien rakentamisvelvoitetta tuntuvasti. Ennen rahapalkkaan siirtymistä vuonna 1922 kappalaisten ja kirkkoherrojen palkka määräytyi erilaisista luonnontuotteista. Esimerkiksi Jämijärvellä kappalaisen palkkana oli tietty määrä viljaa, voita, savustettua lihaa, polttopuita, heiniä ja noin 90 päivätyötä itsellisiltä ja käsityöläisiltä. Päivätyöosuus voitiin maksaa myös rahana. Lisäksi pappi piti hevosta, viittä lehmää ja muutamaa lammasta. Palkan hankkiminen virkatalosta ei suinkaan käynyt helposti. Toisaalta torpparijärjestelmä mahdollisti varsin laajan pappilaviljelyksen. Pappiloiden viljelypinta-alat olivat tavallisesti muutama kymmenen hehtaaria mutta yli sadan hehtaarin viljelyksetkään eivät 1930-luvulla olleet harvinaisia. Papit olivat jo 1700-luvulta lähtien edelläkävijöitä uudistaessaan pitäjissä ensimmäisinä tilojensa viljely- ja karjataloutta. Pappiloissa parannettiin viljelymenetelmiä, raivattiin lisää peltoalaa ja maatalouden koneistaminen ja karjanjalostuskin saattoivat saada sieltä alkunsa. Myös monet uudet viljely ja koristekasvit nähtiin ensi kertaa pappilan mailla ja puutarhassa. Pappien siirryttyä vähitellen rahapalkkaan viljelymaat vuokrattiin ulkopuolisille ja 1940-luvulla sodan jälkeen Vanha ovimalli. Uusi ovimalli. 12 Jämijärven Joulu 2007
Vanha pappila ilta-auringon kajossa. maat luovutettiin pika-asutukseen ja myöhemmin kaavoitettiin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Aina vuoden 1892 virkataloasetukseen asti pappiloiden rakentaminen ja korjaaminen kaikkine rakennuksineen oli ollut seurakuntalaisten vastuulla. Mikä oli johtanut siihen, että rakennukset usein tehtiin huonoista materiaaleista ja rakennettiin huolimattomasti. Kun lisäksi seurakuntalaiset usein pyrkivät laistamaan korjausvelvollisuuksistaan, rakennusten ikä jäi lyhyeksi. Jämijärveläiset kuitenkin voivat olla ylpeitä pappila historiassaan siitä, että matrikkeli vuodelta 1885 toteaa Jämijärven pappilan hyvin rakennetuksi. Seurakunta oli kantanut vastuunsa kunniakkaasti. Virkataloasetus antoi nyt ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisia määräyksiä päärakennuksen rakentamisesta. Määräykset johtivat pappiloiden suurempaan näyttävyyteen ja kartanomaisuuteen. Myös arkistojen säilyvyydestä huolehdittiin ja pappiloihin tuli rakentaa, mikäli mahdollista, tulelta suojattu arkistohuone. Jämijärvellä asetusta alettiin noudattaa vuonna 1939, kun pappilan toiseen päätyyn ilmaantui yhä nähtävissä oleva tiilinen, päältä rapattu arkisto. Virkatalorahastosta kustannettiin rakennusaineet ja työmiesten palkat sekä rakennusten kunnossapitäminen. Uusi asetus lopetti seurakuntalaisten välittömän osallistumisen pappiloiden rakentamisiin ja korjauksiin. Vanha pappilamme on säilynyt ulkoasunsa puolesta hyvin ajan virtauksissa. Sisätilat sitä vastoin ovat kokeneet suuria muutoksia, kun taloa on korjattu sopivammaksi eri tarkoituksiin. Uuden pappilan valmistuttua vuonna 1975 tiloissa alkoi toimia seurakuntakoti. Seuraavan kerran sisätilat saivat uutta muotoa vuoden 1994 jälkeen uuden seurakuntakodin valmistuttua. Tällä hetkellä vanha pappila palvelee kirkkoherranvirastona sekä päiväkerhojen ja erilaisten kokousten pitopaikkana. On surullista, että vanhan pappilan sisätiloista on katsottu tarpeelliseksi hävittää ja peittää uusien katteiden alle vanhaa rakennuskulttuuria niinkin runsaasti. Samanaikaisesti on kuitenkin suuri ilo siitä, että pappila on saanut säilyttää ulkoasunsa lähes alkuperäisenä. Voi vain toivoa, että seuraavat sukupolvet ymmärtävät vaalia VANHAN PAPPI- LAN rakennuskulttuurihistoriallista arvoa. Rauhallista Joulua! Marita Frigård Lähteet: Anu Soikkeli; Suomen vanhat pappilat menneisyyden tulevaisuus osa 1 ja osa 2, Oulun yliopisto, Oulu 2000 Olavi Heikkilä: Jämijärven seurakunnan historia 1855 2000 Kankaanpään Painopalvelu Ky 2000 Jämijärven Joulu 2007 13
Marjut Kuusijoensuu-Prusi pitää arjen pikku rutiineista Marjut Kuusijoensuu-Prusi asuu miehensä Mikon ja heidän yksivuotiaan tyttärensä Saimin kanssa Suodenniemellä. Marjut on hoitovapaalla diakonian virasta Akaan Viialasta ja harrastaa aktiivisesti agilityä perheen kolmen koiran kanssa. Äitini kertookin aina, kuinka lapsena Porissa asuessamme katosin hyllyjen väliin heti, kun kaupan ovesta sisään astuttiin. Ja kun hän sitten etsi minua, niin löydyin aina sieltä, missä oli vanhempia ihmisiä, juttelemasta heidän kanssaan. Jämijärvellä työskentely oli Suuri Tilaisuus Lukion jälkeen Marjut Kuusijoensuu-Prusi opiskeli sisätauti-kirurgiseksi sairaanhoitajaksi. Hetken Jämijärven vanhainkodissa työskenneltyään hän jatkoi opiskelua diakonissaksi. Heti valmistuttuaan vuonna 1999 Marjut aloitti parivuotisen työrupeaman Jämijärven seurakunnassa Virpi Havin sijaisena. Jämijärven seurakunnasta Marjut siirtyi silloiseen Viialan, nykyiseen Akaan seurakuntaan, josta hän sai diakonian viran. Tuosta virasta Marjut on hoitovapaalla ainakin tämän vuoden lopuun, ehkä pidempäänkin. Marjut koki Jämijärvellä diakonissana työskentelyn erittäin antoisana, mieleenpainuvana, opettavaisena ja myös haasteellisena: Olin vasta valmistunut, vielä kovin vihreä diakonissa. Diakoniatyötä tehdään aina persoonalla. Oman työkuvan, eli oman tavan tehdä työtä, kehittyminen vie kuitenkin joitakin vuosia. Alkuvuosina Viialassa työkaverit saattoivat väsyä sanontaani meillä Jämijärvellä tehtiin... Koen, että Jämijärven seurakunnalla on ollut ammatti-identiteetilleni erittäin voimakas vaikutus. Jämijärvi paikkana, seurakuntana ja ihmisinä onkin jäänyt Marjutin sydämeen pysyvästi. Hän kokee, että mahdollisuus työskennellä Jämijärven seurakunnassa oli Suuri Tilaisuus elämässä. Kouluiässä Marjut haaveili sairaanhoitajan, lääkärin ja maatalon emännän ammateista. Marjut kokee vahvasti olevansa kutsumusammatissa. Hän oppi puhumaan alle 2-vuotiaana ja on siitä asti viihtynyt ihmisten ja erityisesti iäkkäiden ihmisten parissa: Tykkään puuhailla Saimin kanssa kaikenlaista Kesäkuussa vuoden täyttänyt Saimi-tytär on totta kai muuttanut vanhempiensa elämää ja opettanut paljon. Muuttuihan elämä paljon, kun lapsi syntyi ja varsinkin, kun ensimmäinen lapsi syntyi näinkin vanhalla iällä. Sitä kuitenkin oli jo ehtinyt vuosien saatossa kehittyä sellaiset omat tutut kuviot. Olin viimeiset kymmenen vuotta elämästäni elänyt kalenterin aikataulujen varassa, välillä tiukallakin minuuttiaikataululla ja käynyt kotona lähinnä kääntymässä. Jäin hyvissä ajoin ennen Saimin syntymää lomalle työstä, ja aluksi tuntuikin kovin tyhjältä, Joulu 1981 oli Kuusijoensuun perheen ensimmäinen joulu Jämijärvelle muuton jälkeen. Kuvassa Marjut, itkevä vauva sekä Marjutin veli Markus. 14 Jämijärven Joulu 2007
kun ei ollutkaan kalenterissa enää päivittäistä ohjelmaa. Marjut arvelee olevansa osallistuva äiti, joka haluaa olla osallisena lapsensa elämässä mahdollisimman paljon. Hän haluaa antaa lapselle myös omaa tilaa ja vapauttakin, jo varhaisessa vaiheessa. Koko perhe harrastaa ja viettää arkea yhdessä. Mikään ei kuitenkaan voita tuiki tavallista koti-iltaa tai päivää oman perheen kesken! On jotenkin ollut ainutlaatuista saada olla läheltä seuraamassa pienen lapsen kehitykstä ja varsinkin nyt, kun Saimi jo kävelee ja hieman puheleekin, niin tuntuu siltä, että on ihan aitiopaikalla seuraamassa tuota pientä suurta ihmettä. Vastuu ja huoli tuntuvat nyt paljon konkreettisemmilta kuin aiemmin kolmen koiran äitinä. On jotenkin hämmästyttävää huomata, miten paljon ja koko ajan ajattelee omaa lastaan ja hänen parastaan. Marjut uskoo kotiäitiyden olevan eduksi myös työlleen, joten se pitäisi opettavaisuutensa takia lukea työkokemukseksi. Koirat ovat Marjutin tärkeä harrastus. Kuvassa Marjut koiriensa Cinon ja Mimmin kanssa. Agility vei mukanaan Musiikki oli lapsena Marjutin tärkein harrastus, ja se on edelleen tärkeä osa elämää. Nykyään musiikki kulkee luontevasti Marjutin työn ohessa, eikä hän harrasta sitä enää niin erityisesti. Vapaa-aikaan kuului varsinkin ennen Saimin syntymää myös kaikenlainen käsillä tekeminen. Nykyään koirat täyttävät Marjutin vapaa-ajan. Näin Marjut kertoo itse rakkaasta harrastuksestaan: Ensimmäinen oma koirani on ensi keväänä 12 vuotta täyttävä kääpiöpinseri Cino. Cino on tullut tutuksi monelle jämijärveläisellekin. Jämijärvellä työskennellessäni Cino oli paljon päivähoidossa isovanhemmillani ja kulki usein mummuni kanssa varsinkin Hopearinteen ympäristössä. Tämän sosiaalisen harrastuksen lisäksi Cino on harrastanut ja harrastaa edelleen agilityä kanssani. Aloitimme tuon koirien esterataharrastuksen Kankaanpäässä Cinon ollessa 2-vuotias, ja se onkin sitten vienyt ihan kokonaan mukanaan. Kilpailimme Cinon kanssa aktiivisesti liki kahdeksan vuotta, ja Cino eteni kisaamaan aina agilityn korkeimpaan kilpailuluokkaan asti. Nyt Cino on ollut kilpailuista eläkkeellä kohta vuoden verran, mutta harrastelee edelleen mielenvirkeydeksi. Kilpailukoirina meillä mieheni kanssa on tällä hetkellä kaksi borderterrierityttöä, Mimmi ja Pilkkis. Molemmat kisaavat myös agilityn korkeimmassa kilpailuluokassa, Mikko Pilkkiksen ja minä Mimmin kanssa. Treenaamme Tampereella säännöllisesti vähintään kerran viikossa, ja kisaamaan pyrimme muutaman kisan kuukaudessa. Tällä hetkellä on tavoitteena kerätä tarvittavat nolla-tulokset ensi kesän suomenmestaruuskisoja varten. Borderterriereiden myötä olen harrastanut myös jonkin verran koiranäyttelyitä. Pilkkis on Suomen muotovalio, ja Mimmikin yhtä sertiä vaille sellainen. Saimi toimii toistaiseksi kenneltyttönämme vielä ilman omaa koiraa. Saimi oli ensimmäistä kertaa koirien agilitykilpailuissa kolmen kuukauden iässä... Olen kotoisin Jämijärveltä Paneudutaanpa vielä Marjut Kuusijoensuu-Prusin juurille. Marjut syntyi Kankaanpäässä vuonna 1975. Perhe asui sen jälkeen Porissa ja Noormarkussa, kunnes muutti Jämijärvelle Kuusijoen kylään Marjutin ollessa kuusivuotias. Marjutin äiti on kotoisin Honkajoelta, mutta isän puolelta juuret ovat syvällä Jämijärvellä. Marjut kertoo aina olevansa kotoisin Jämijärveltä, vaikka ei sitä ihan tarkalleen olekaan. Eli koti on Jämijärvellä! Kaikkein parhaimmat ja rakkaimmat muistot ovat myös peräisin lapsuudesta Jämijärvellä. Marjut toivookin omalle tyttärelleen samaa turvallisuuden tunnetta, mitä Jämijärvi tarjosi hänelle itselleen lapsuuden vuosina. Marjut ja Mikko rakentavat parhaillaan omakotitaloa Mikon kotipaikan lähelle Suodenniemelle, joka nykyään kuuluu Vammalan kaupunkiin. Perhe myi viime kesänä omakotitalonsa Viialasta, ja tällä hetkellä he asustelevat Suodenniemeltä vuokratussa paritalossa. a Jämijärven Joulu 2007 15
Sitä on vaikea kuvata oikeilla sanoilla, mutta se oli muutakin kuin koti. Se oli ja on varmaan edelleenkin se yhteisöllisyys, välittäminen, läheisyys, osallisuus... Tuota kaikkea on vaikea löytää kaupungista, muistelee Marjut lapsuuttaan Jämijärvellä. Marjut Kuusijoensuu-Prusi muistelee lämpimin ajatuksin seurakunnan päiväkerhoa eli Hilin kerhoa, joka oli ensimmäisiä kodin ulkopuolisia kontakteja Jämijärvelle muuton jälkeen. Kerhotätinä toiminut Hilkka-Liisa Silvola on jäänyt hyvin Marjutin mieleen. Hili johti myös lastenkuoro Pääskysiä, jossa Marjut lauloi veljensä kanssa kouluaikana. Marjut vierailee tällä hetkellä Jämijärvellä, vanhemmillaan tai isovanhemmillaan, lähes viikottain. Välimatka lyheni huomattavasti Viialasta Suodenniemelle muuton jälkeen. Yölinnun sukua Kuuluisan tanssiorkesterin Yölinnun viidestä jäsenestä kolme on Marjutin sukulaisia. Veli Markus Kuusijoensuu soittaa kitaraa, samoin serkku Matti Silmu. Toinen serkkupoika Simo Silmu laulaa. Marjut on joka vuosi osallistunut Yölinnun konserttikiertueelle, yleensä Tampere-Talossa, mutta keikoilla hän ei käy. Mitään leikekirjaa Yölinnun vaiheista Marjut ei pidä, mutta lukee kyllä eteen osuvat lehtijutut. Yölinnun julkisuus ei varsinaisesti vaikuta Marjutin elämään, mutta joskus hänet yhdistetään bändiin: Sukunimeni kautta minut saatetaan joissain yhteyksissä yhdistää Yölintuun, mutta ei joka tilanteessa. Eräs ystäväni lähes suutahti minulle, kun olimme tunteneet liki pari vuotta ennen kuin hän kuuli sukulaisuudestani Yölintu-pojille. Arki on riittävän suurta Tulevaisuudeltaan ja elämältään Marjut toivoo samoja asioita kuin moni muukin eli terveyttä ja työtä: En odota mitään ihmeellistä, vaan mielestäni jo ihan tavallinen arki on riittävän suurta ja ihmeellistä. Toivoisin monen asian oikeastaan säilyvän ennallaan. Pidän arjen tutuista pikku rutiineista, enkä halua kokea joka päivä uutta suurta seikkailua. Toki toivon, että taloprojektimme olisi valmis viimeistään Jouluna 2006 Saimi esiintyi pyhäkoululaisten joulukuvaelmassa Jeesus-lapsena vaaleanpunaisen tuttinsa kanssa. Marjut itse esiintyi Marian roolissa. kymmenen vuoden päästä... Niin ja Saimi-tyttönen tuo varmasti seikkailua äidin jokaiseen päivään... Jouluaatoksi Marjutin perhe suuntaa perinteisesti Jämijärvelle, ja joulupäivää vietetään Mikon kotona Suodenniemellä. Joulussa Marjut arvostaa tuttuja tapoja, perinteitä, yhdessäoloa, kiireettömyyttä (vaikkakin pieni kiire ja hössötys on paikallaan). Tärkein on kuitenkin joulun sanoma! Ja vielä jutun loppuun Marjut Kuusijoensuu-Prusin terveiset kaikille Jämijärven Joulun lukijoille: Haluan toivottaa Taivaan Isän runsaasti siunaamaa joulua lämpimien terveisien kera kaikille jämijärveläisille! Jutun kirjoitti Marjut Kuusijoensuu-Prusin vastausten pohjalta Sara Riihimäki. d f d f d f 16 Jämijärven Joulu 2007
Jämijärven Joulu 2007 17
Näin on kuljettu Jämille Ikääntyneempi väki, joka muistaa vanhan kulkutien Jämijärven kirkonkylästä Hämeenkankaalle, on vähenemässä. Oheinen karttapiirros, joka pohjautuu 1900-luvun alun karttaan, selvittää, kuinka ennen vuonna 1939 valmistunutta Jämin tietä tie kiemurteli alkupäässään Kauppilan kylätietä ja loppupäässäkin se noudatteli kovien maiden kohtia. Kauppilan tie kulki osapuilleen nykyistä kohtaa, paitsi Sipilän kohdalla se meni talon pihan läpi. Sipilän ohitustie tehtiin omistajien toimesta vuonna 1991. Myös Ylirodun mutkasta tie kulki nykyistä Voitontietä suoraan Kauppilan sillalle, joka oli noin sata metriä nykyistä ylempänä. Kierikankylässä vanha tie meni Hintun ja Kierikan talojen läheltä suuntautuen siitä yli peltojen Soinin metsään, josta se kaartoi Kangassalon taitse yli nykyisen tien ja sen suuntaisena kohti Hämeenkangasta. Kankaanreunassa tie teki vinkkelin, meni Alasaunalle ja nousi siitä suoraan Jämille. Toinen kulkutie meni Soinilta suoraan Saloon, poikkesi siitä Kangassaloon yhtyen siinä vanhaan Punaselta portilta tulevaan tiehen. Salon kautta kulkeva tie oli käytössä viimeksi ja Punasen portin tie oli ensimmäinen ja ikimuistoinen tie. Näitä teitä kuljettiin Hämeenkankaalle ja Jämille ennen vuotta 1939, jolloin rakennettiin uusi piirroksen mukainen tie. Silloinkin viimeinen kilometri kankaalla kuljettiin vanhaa tietä, sillä nykyiseltä perhepuistolta Kiholan ohi suuntautuva tie valmistui myöhemmin. Kauppilan silta Kauppilan joen yli kuljettiin ilmeisesti satoja vuosia lautalla. On oletettavaa, että joen varressa on asunut aikoinaan lautturi, joka on kuskannut kulkijoita yli joen. Ahvenjärven talon tienoilla on ollut Kiviniemi-niminen talo, joka on perustettu vuonna 1759. Perustajana on ollut Juho Heikinpoika ja vaimonsa Sofia Jaakontytär Kapari. Talon nimenä on ollut myös Seppä ja Viitalahti. Vieressä olevaa lahtea on Näin matalalla ei vedenpinta liene Kauppilanjoella koskaan ollut. Kuvattu elokuun alussa vuonna 2006. 18 Jämijärven Joulu 2007
kutsuttu Seppälänlahdeksi. On hyvin mahdollista, että lauttavahti on harjoittanut myös sepän ammattia lautturintyön lisäksi. Lauttakulun ohella kuljettiin kesällä kuivina aikoina kahlaamalla. Ratsulla ja kärrypeleillä se onnistui joen matalimmasta kohdasta Ahvenjärven talosta vähän ylöspäin. Vilho Alarotu (s. 1889) kertoi aikoinaan tämän kahlaamon käytöstä. Ensimmäisen puusillan rakentamisen ajankohtaa ei ole toistaiseksi saatu varmuudella selville. Kunnan asiakirjoistakaan ei asia ole selvinnyt, sillä tie ja silta ovat olleet tiekunnan hoidossa. Kunnanvaltuuston pöytäkirja vuodelta 1925 kertoo: Luettiin Kauppilan tiekunnan anomus saada 1000 markan suuruinen avustus Kauppilan joen yli rakennetun sillan tekokustannusten suoritukseen. Valtuusto päätti anomukseen suostua. On hyvin mahdollista, että tämä on ensimmäinen Kauppilanjoen ylittävä silta. Vuonna 1938 tie Ilmailukoululle siirtyi valtion hallintaan. Joen ylityksen tarve väheni huomattavasti sen jälkeen, kun Jämijärvi Kilvakkala-tie rakennettiin suurien nälkävuosien 1886 88 aikana. Ehkä siksi sillan rakentaminenkin viivästyi. Ainoa sillan rakentamista käsittelevä dokumentti on edellä kerrottu kunnan myöntämä avustus vuonna 1925. Helena Leppihalmeen kertoma perimätieto tietää, että siltaa olisi ollut rakentamassa hänen isänsä Juho Rantalan isä Ananias Rantala veljensä Saarisen Niian kanssa. Toisen tiedon mukaan kolmas rakentaja olisi ollut Efraim Suoranta. Edellämainittujen rakentajien ikä on vuosisadan alussa ollut sopiva sillanrakentajille, mutta ovat he vielä 1925 vuonnakin pystyneet rakennustöihin. Silta oli aluksi noin sata metriä nykyistä ylempänä, kuten oheisesta piirroksesta näkyy. Vuonna 1925 rakennetusta sillasta otetussa valokuvassa ei näy merkkejä vanhan sillan raaneista ainakaan sillä paikalla, joten siksikin kuvan siltaa voidaan pitää ensimmäisenä lautan jälkeen ainakin toistaiseksi, kunnes muuta tiedetään. Kun Jämin tie rakennettiin vuonna 1939, siirrettiin silta alemmaksi nykyisen sillan viereen. Nykyinen betonisilta rakennettiin suurena tulvakeväänä 1966, jolloin myös entinen Loukkuojan puusilta uusittiin ja pantiin suuri alumiiniputki. Tie Jämille on vuosikymmenien aikana suoristunut huomattavasti ja muutoinkin kohentunut. Liikenne on kuitenkin viime vuosina vilkastunut merkittävästi. Nykyinen öljysoratie alkaa kohtapuoliin tuntua kapealta, ja kevyenliikenteen väylääkin lenkkeilijät ja muut kuntoilijat tervehtisivät ilolla. Olavi Heikkilä Jämijärven Joulu 2007 19
Suojelkaa luontoa Lintujen ja yleensä luonnon suojelemiseksi on olemassa keinoja ja jopa lakipykäliä. Suomessa on melko laajat jokamiehenoikeudet maastossa liikkumiseen. Joskus saattaa innokkaimmilta lintubongareilta unohtua ohjeet turvallisesta lintujen lähestymisestä. Turhaa pesimäaikaista kulkemista tulee välttää alueilla missä tietää olevan lintujen pesiä. Esimerkiksi lokkien pesimäluodoille rantautumista tulee välttää sillä ne antavat suojaa useille vesilintulajeille. Sellaisia lintulajeja on suhteellisen vähän, joiden pesien tuhoutumisriski on pieni. Kun näet linnun pesän, älä katso sitä päin vaan jatka matkaasi pysähtymättä. Suuretkin linnut, jotka ehkä voisivat puolustaa pesäänsä hylkäävät helposti varsinkin munapesän. Älä ainakaan merkitse pesän paikkaa, sillä sinua seuraa aina metsässäkin monta silmäparia. Kuljin kerran Lauttakankaalla, kun pääni yläpuolelta alkoi kuulua huuhkajan varoitusääniä. Muutin kulkusuuntaani jyrkästi etten osuisi sen pesälle sillä huuhkaja hylkää monesti vielä poikasensakin. Yhtäkkiä näin kaatuneen puun kannon alla kolme poikasta. Mitään vahinkoa ei sillä kertaa tapahtunut. Kun palasin paikalle jonkun viikon kuluttua näin yhden lentopoikasen. Huuhkaja ei yleensä poikasiaan puolustaessaan käy ihmisen kimppuun toisin kuin viirupöllö, joka on vaarallinen kohdistaessaan iskunsa ihmisen päähän ja silmiin. Ihmisen toimesta lintujenkin elinympäristö muuttuu. Vanhoja metsiä hakataan ja pelloilta katoaa avo-ojat. Soiden ojitus muuttaa monien kahlaajien ja esimerkiksi riekon elinympäristöä. Kurki tuntuu pärjäävän hyvin sillä se muuttaa järvien rannoille. Järven rantojen rehevöityminen ja pensastuminen on vähentänyt Jämijärvellä ainakin taivaanvuohen ja kahlaajien määrää, eikä keltavästäräkkiä näy niin runsaasti äkeen perässä kuin ennen. Soramonttujen reunojen maisemointi hävitti Lauttakankaalla suuren törmäpääsky- yhdyskunnan. Olen myös tavannut täällä kahdesti 1970-luvulla erittäin harvinaisen valkoselkätikan, molemmat metsät on hakattu sen jälkeen. Taas on aika aloittaa lintujen talviruokinta. Jos lähipiirissä on metsää, voi lintulaudalla vierailla 20-30 lintulajia talven mittaan. Pyrstötiainen etsii koivusta kirvojen munia. Kaatopaikalla ruokailevien huuhkajien murheena ovat lasinsirpaleet. Törmäpääskyt pesivät yhdyskunnissa joentörmissä ja hiekkakuoppien reunoilla. 20 Jämijärven Joulu 2007