Rahoitus ja vakuutus 2016 Vakuutustoiminta Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden lopussa 119,3 miljardia euroa Vakuutustoiminnan sijoitustoiminnan tasearvo oli vuoden lopussa yhteensä 119,3 miljardia euroa, josta 71 prosentin osuudella vastasivat työeläkeyhtiöt. Sijoitustoiminnan tasearvo kaikkiaan kasvoi edellisestä vuodesta 3 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vakuutustoimintatilastosta. Vakuutusyhtiöiden sijoitusjakauma 31.12., milj. euroa Vakuutustoiminnan tuotot vuonna Vakuutustoiminnan tuotot muodostuvat ensisijaisesti vakuutusmaksutulosta, sijoitustoiminnan nettotuotoista ja muista tuotoista. Vakuutusmaksutulo oli kaikkiaan 24 miljardia euroa vuonna, josta työeläkeyhtiöt vastasivat 56 prosentin osuudella, henkivakuutusyhtiöt 26 prosentin osuudella sekä vahinkovakuutusyhtiöt 18 prosentin osuudella. Edelliseen vuoteen verrattuna henki ja vahinkovakuutusyhtiöt kasvattivat vuonna vakuutusmaksutulojaan yhteensä 1 prosentilla ja työeläkeyhtiöillä kasvua oli 4 prosenttia vakuutusmaksutulon kasvaessa 500 miljoonalla reiluun 13 miljardiin euroon. Helsinki 21.11.2016 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
Tarkempaa tietoa vakuutustoiminnasta on saatavilla tilaston tietokantataulukoista ja muiden vakuutustietoa tuottavien yhteisöjen internetsivuilta (linkki tilaston kotisivun vasemmassa valikossa kohdassa Linkit ). Vakuutustoimintatilasto kattaa eläke, henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden toimintatietoja, kuten tuloslaskelman, taseen sekä vakuutusluokkien kannat. Tiedot perustuvat Finanssivalvonnan tiedonkeruuseen vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen kotimaan toiminnasta. Huomioitavaa on, että vakuutusyhtiöiden tilinpäätös ja niistä lasketut tunnusluvut poikkeavat olennaisesti muilla toimialoilla toimivien yritysten tilinpäätöskaavasta. Tilinpäätösten rakenne eroaa monilta osin eläke, henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden kesken. Henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden tiedot sisältävät myös sivuliikkeet ulkomailla. 2
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet, milj. euroa...4 Liitetaulukko 2. Työeläkevakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut...4 Liitetaulukko 3. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutuskanta...5 Liitetaulukko 4. Henkivakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut...6 Liitetaulukko 5. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutuskanta...8 Liitetaulukko 6. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutuskanta ja suoritukset...10 Liitetaulukko 7. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot...12 Liitetaulukko 8. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot...13 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa...14 Laatuseloste: Vakuutustoiminta...15 3
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet, milj. euroa Aineettomat hyödykkeet yhteensä Sijoitukset yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset Saamiset yhteensä Muu omaisuus yhteensä Siirtosaamiset yhteensä VASTAAVAA Oma pääoma /peruspääoma yhteensä Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä Pääomalainat Vakuutustekninen vastuuvelka, oma osuus Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka Pakolliset varaukset yhteensä Jälleenvakuutustalletevelat Velat yhteensä Siirtovelat VASTATTAVAA 1) Ei yhtään havaintoa 401 Työeläkevakuutusyhtiö 102 85 169 1) 5 616 3 475 476 94 839 389 8 88 204 5 543 696 94 839 420 Vahinkovakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 194 13 368 1 415 588 253 15 817 2 947 10 225 12 109 9 318 200 15 817 410 Henkivakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 84 20 788 31 643 336 1 353 255 54 459 2 756 3 551 19 021 31 627 320 181 54 459 Liitetaulukko 2. Työeläkevakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut Eläketapahtumista aiheutuneet suoritukset, 1000 euro Vakuutusmaksuvastuu, 1000 euro Korvausvastuu, 1000 euro 1) Ei yhtään havaintoa Eläkkeensaajille maksettu yhteensä Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Hautausavustukset Varsinainen vakuutusmaksuvastuu yhteensä TyEL:n mukainen perusvakuutus TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Lisäeläkevastuu TyEL:n mukainen perusvakuutus TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Korvausvastuu yhteensä 14 077 347 11 572 239 1 406 642 6 59 941 1 035 564 2 968 46 120 921 40 718 143 323 064 89 155 1) 4 990 559 41 403 365 638 132 41 284 42 082 780 4
Liitetaulukko 3. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutuskanta Jatkuvat työsuhteet ja yrittäjänäolojaksot, lkm Alkaneet eläkkeet, lkm Tilivuonna myönnetyt eläkkeet, lkm Tilivuonna myönnetyt eläkkeet, 1000 euro 1) Ei yhtään havaintoa TyEL:n mukainen perusvakuutus, vakuutusten määrä TyEL:n mukainen perusvakuutus, vakuutettujen määrä TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus, vakuutusten määrä YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus, vakuutusten määrä YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus, vakuutusten määrä Alkaneet eläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Tilivuonna myönnetyt eläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Tilivuonna myönnetyt eläkkeet 143 955 1 552 727 725 205 236 94 1 140 247 857 479 107 913 1) 5 200 169 655 47 285 17 976 1 865 9 695 76 821 579 302 110 857 24 650 40 480 755 290 5
Liitetaulukko 4. Henkivakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut Vakuutussopimuksista aiheutuneet suoritukset, 1000 euroa Vakuutusmaksuvastuu, 1000 euroa Korvausvastuu (ml. tasoitusmäärä), 1000 euroa Henkivakuutus yhteensä Yksilöllinen henkivakuutus yhteensä Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat kuolintapauksessa Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat vakuutusajan päättyessä Yksilöllinen henkivakuutus Takaisinostot Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa Yksilöllinen henkivakuutus Muut korvaukset Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen vakuutussummat kuolintapauksessa Muu ryhmähenkivakuutus yhteensä Muu ryhmähenkivakuutus Vakuutussummat kuolintapauksessa Muu ryhmähenkivakuutus Vakuutussummat pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa Muu ryhmähenkivakuutus Muut korvaukset Eläkevakuutus yhteensä Yksilöllinen eläkevakuutus yhteensä Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut korvaukset Yksilöllinen eläkevakuutus Takaisinostot Ryhmäeläkevakuutus yhteensä Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut korvaukset Ryhmäeläkevakuutus Takaisinostot Ensivakuutuksesta maksetut korvaukset yhteensä Jälleenvakuutuksesta maksetut korvaukset yhteensä Maksetut korvaukset yhteensä Henkivakuutus yhteensä Eläkevakuutus yhteensä Henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Henkivakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Henkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Ensivakuutuksen vakuutusmaksuvastuu yhteensä Jälleenvakuutuksen vakuutusmaksuvastuu yhteensä Vakuutusmaksuvastuu yhteensä Jälleenvakuuttajien osuus vakuutusmaksuvastuusta Henkivakuutus yhteensä Eläkevakuutus yhteensä Henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Henkivakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Henkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Ensivakuutuksen korvausvastuu yhteensä Jälleenvakuutuksen korvausvastuu yhteensä Korvausvastuu yhteensä Jälleenvakuuttajien osuus korvausvastuusta 2 821 183 2 757 843 275 398 742 505 1 689 839 13 299 36 802 24 734 38 607 13 947 1 101 23 559 1 120 330 731 894 666 828 15 377 49 688 388 436 353 452 16 804 18 180 3 941 513 72 3 941 585 30 090 223 14 918 565 30 009 459 39 981 40 783 11 109 467 3 809 098 45 008 787 1 132 45 009 919 1) 326 205 5 416 439 298 559 11 311 16 335 2 375 284 3 041 155 5 742 644 944 5 743 588 6
1) Ei yhtään havaintoa 7
Liitetaulukko 5. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutuskanta Vakuutuskanta vuoden lopussa, 1000 euroa Vakuutuskanta vuoden lopussa, lkm Alkaneet eläkkeet vuoden lopussa, 1000 euroa Alkaneet eläkkeet vuoden lopussa, lkm Vakuutusten vakuutusluokittainen jakauma Yksilöllinen henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Muut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Ryhmähenkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Muut vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Muut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Ryhmähenkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Muut vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut eläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Perheeläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut eläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut eläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Perheeläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut eläkkeet Eisijoitussidonnainen henkivakuutus (sopimusten lkm) Eisijoitussidonnainen eläkevakuutus (sopimusten lkm) Sijoitussidonnainen henkivakuutus (sopimusten lkm) Sijoitussidonnainen eläkevakuutus (sopimusten lkm) Eisijoitussidonnainen henkivakuutus (vakuutettujen lkm) Eisijoitussidonnainen eläkevakuutus (vakuutettujen lkm) Sijoitussidonnainen henkivakuutus (vakuutettujen lkm) Sijoitussidonnainen eläkevakuutus (vakuutettujen lkm) 63 035 784 50 260 089 12 775 696 14 666 634 14 624 925 41 709 5 175 780 5 173 934 1 846 713 603 713 603 1) 1 856 806 1 447 306 409 500 161 853 137 509 24 344 681 334 675 955 5 379 91 506 88 456 3 050 854 545 339 392 853 466 1 078 313 863 23 248 2 281 86 269 77 248 85 537 732 66 375 9 386 1 487 1 513 842 176 050 358 640 534 554 1 621 733 247 964 278 651 461 832 8
1) Ei yhtään havaintoa 9
Liitetaulukko 6. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutuskanta ja suoritukset Lakisääteinen tapaturmavakuutus, 1000 euroa Maaajoneuvot (Kasko), vuosi Vakuutuskanta Työtapaturman varalta vakuutetut Yleistariffien mukainen palkkasumma Yleistariffien mukainen maksutulo Erikoistariffien mukainen palkkasumma Erikoistariffien mukainen maksutulo Muun tapaturman varalta vakuutetut Palkkasumma Maksutulo Vahvistettujen jatkuvien korvausten pääomat vuoden lopussa Työturvallisuustyön kulut Maksetut korvaukset yhteensä Sairaanhoito Kuntouttaminen Päivärahat Haittarahat Lopullisesti vahvistetut eläkkeet Hautausapu ja kertakaikkinen suoritus kuolemantapauksessa Indeksikorotukset Muut Korvaustoiminnan hoitokulut Vakuutuskanta Ajoneuvokohtaiset vakuutukset yhteensä Henkilöautot Pakettiautot Kuormaautot Linjaautot Moottoripyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit ja moottorityökoneet Perävaunut Muut ajoneuvot Ryhmävakuutukset yhteensä 99 997 727 75 548 465 16 631 958 205 741 58 417 537 293 229 21 687 644 21 599 649 87 995 2 247 260 1 298 513 060 99 997 22 848 127 254 12 950 137 757 667 73 175 4 524 1) 3 396 997 3 394 899 2 184 695 226 148 78 054 10 334 158 111 52 671 43 086 304 767 268 535 68 497 2 098 10
Moottoriajoneuvon vastuu (pakollinen liikennevakuutus) Vakuutuskanta, vuosi Moottoriajoneuvon vastuu (pakollinen liikennevakuutus) Maksetut korvaukset, 1000 euroa 1) Ei yhtään havaintoa Vakuutuskanta Ajoneuvokohtaiset vakuutukset yhteensä Henkilöautot Pakettiautot Kuormaautot Linjaautot Moottoripyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit ja moottorityökoneet Perävaunut Muut ajoneuvot Ryhmävakuutukset yhteensä Maksetut korvaukset yhteensä Sairaanhoito Kuntouttaminen Indeksikorotukset Henkilövahingot yhteensä Korvaus tulojen ja elatusten vähentymisestä Lopullisesti vahvistetut jatkuvat korvaukset Kertasuorituksena maksetut korvaukset Jatkuvien korvausten kertasuoritukset Hautauskulut Korvaukset kivusta ja särystä Muut henkilövahingon korvaukset Omaisuusvahingot yhteensä Korvaukset moottoriajoneuvosta Seisontaajan korvaukset Muut omaisuusvahingon korvaukset Oikeudenkäynti ja järjestelykulut LVK:n jakamat korvaukset 5 233 587 5 231 645 2 779 729 323 790 102 825 12 174 198 551 178 517 60 517 451 205 978 592 145 745 1 942 478 913 63 041 28 877 48 514 279 057 44 109 65 928 8 471 126 794 10 304 8 893 187 106 159 809 11 949 15 348 3 799 8 951 11
Liitetaulukko 7. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot Henkivakuutus yhteensä Henkivakuutuksen ensivakuutus yhteensä Henkivakuutus Vakuutus avioliiton varalta ja vakuutus syntymän varalta Sijoitussidonnainen vakuutus Pysyvä sairausvakuutus Tontiinitoiminta Kapitalisaatiosopimustoiminta Ryhmäeläkerahastojen hoitaminen Ryhmähenki ja ryhmäeläkevakuutukset Sosiaalivakuutuslainsäädäntöön perustuvat henkija eläkevakuutukset Henkivakuutuksen tuleva jälleenvakuutus yhteensä Kotimainen jälleenvakuutus Ulkomainen jälleenvakuutus Ryhmäeläkevakuutuksen osuus jälleenvakuutuksesta 1) Ei yhtään havaintoa Vakuutusmaksutulo, 1000 euroa 6 258 870 6 256 391 668 983 1) 3 484 165 2 017 909 85 334 2 478 27 2 451 Maksetut korvaukset, 1000 euroa 3 870 817 3 870 745 1 451 740 1 259 106 891 432 268 467 72 72 Ilmoitettujen vahinkojen lukumäärä, lkm 377 326 377 326 314 401 62 287 608 30 12
Liitetaulukko 8. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot Vahinkovakuutus yhteensä Vahinkovakuutuksen ensivakuutus yhteensä Lakisääteinen tapaturma Urheilijoiden tapaturma Muu tapaturma Sairaus Maaajoneuvot Raiteilla liikkuva kalusto Ilmaalukset Alukset Kuljetettavat tavarat Tulipalo ja luonnonvoimat Muut omaisuudelle aiheutuneet vahingot Moottoriajoneuvon vastuu Ilmaaluksen vastuu Vesiliikennealuksen vastuu Yleinen vastuu Luotto Takaus Muut varallisuusvahingot Oikeusturva Matkaapu Vahinkovakuutuksen tuleva jälleenvakuutus yhteensä Kotimainen jälleenvakuutus Ulkomainen jälleenvakuutus 1) Ei yhtään havaintoa Vakuutusmaksutulo, 1000 euroa 4 483 226 4 347 690 599 837 4 269 176 223 347 598 804 723 1 002 2 73 558 57 273 418 842 607 709 845 177 2 021 232 839 4 011 17 140 64 889 90 577 135 536 69 765 65 771 Maksetut korvaukset, 1000 euroa 2 871 643 2 785 620 480 039 4 521 98 995 244 290 528 795 4 52 182 27 831 231 259 398 103 483 693 1 350 137 733 943 2 213 40 961 53 708 86 023 46 751 39 272 Ilmoitettujen vahinkojen lkm 1 925 342 1 924 789 159 912 1 231 175 269 437 528 439 057 7 545 51 374 31 591 458 081 120 711 57 24 070 118 108 3 609 14 528 553 48 505 Sopimusten tai vakuutusten lkm 19 971 549 19 858 091 226 769 50 1 608 716 1 519 440 2 302 341 1 5 153 179 427 321 2 499 268 2 603 068 3 688 598 46 973 2 178 060 16 579 5 862 320 255 2 261 606 113 458 114 113 344 Vakuutettujen lkm 1) 1 728 882 445 5 827 456 3 299 319 13
Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa 14
Laatuseloste: Vakuutustoiminta 1. Tilastotietojen relevanssi Vakuutustoimintatilasto kuvaa Suomessa vahinko, henki ja eläkevakuutustoimintaa harjoittavien yhtiöiden sekä suomalaisten vahinko ja henkivakuutusyhtiöiden ulkomaisten sivukonttorien toimintaa. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi tarkastellaan vakuutustoimintaa jaoteltuna vakuutuskantaan sekä vakuutusluokkakohtaisesti. Tilasto on vuositilasto joka kuvaa tuloslaskelman osalta koko vuoden aikana kertynyttä tietoa ja taseen osalta vuoden lopun tilannetta varoista ja veloista. Alkuvuonna lopettaneiden vakuutusyhtiöiden tiedot ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Tiedonkeruun määrittelyvaiheessa on huomioitu Finanssivalvonnan valvontatoimen vaatimukset tietosisällölle. Käytetty tilinpäätöskaava perustuu Sosiaali ja terveysministeriön asetukseen vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä (614/2008). Taustalla on direktiivi vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä (91/674/ETY). Tiedot kerätään Finanssivalvonnan suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta eläke, vahinko ja henki vakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit.tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14 ) sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 18 :n 2 momenttiin. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Yhtiöt raportoivat tilinpäätös ja erittelytiedot kansallisen tilinpäätösnormiston mukaan. Tilinpäätöskaavaasetuksen lisäksi kansallisia tilinpäätösmääräyksiä, jotka koskevat myös vakuutusyhtiöitä, on kirjanpitolaissa ja vakuutusyhtiölaissa. Tämän lisäksi Finanssivalvonta on antanut tarkemmat ohjeet omassa Määräys ja ohjekokoelmassa 14/2012. Tiedot kerätään kokonaistutkimuksena suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit. Tiedot toimitetaan Finanssivalvontaan konekielisenä raporttina. Finanssivalvonta toimittaa kerätyt valvontatiedot Tilastokeskukseen määräajoin. Aineiston suurimpiin yksiköihin tehdään tarkistus vertaamalla raportoituja tietoja julkaistuihin tilinpäätöksiin. Lopuksi muutamat erittelytiedot täsmäytetään tuloslaskelman ja taseen eriin. Täsmäytyksessä kohdennetaan henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokittaisen erittelyn vakuutusmaksutulot tuloslaskelman vastaavaan erään henkivakuutusyhtiön vakuutusluokittaisen erittelyn maksetut korvauskulut tuloslaskelman vastaavaan erään henkivakuutusyhtiön vakuutuskantaerittelyn maksetut korvauskulut tuloslaskelman vastaavaan erään eläkevakuutusyhtiön vakuutuskantaerittelyn vakuutusmaksuvastuu ja korvausvastuu erät taseen vastaaviin eriin. Täsmäytys viedään pääerästä alaeriin näiden suhteellisella osuudella. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiön kirjanpitoon. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikeaaikaisuus Tilasto ilmestyy vuosittain tilastovuotta seuraavan vuoden lokakuussa, tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset". 15
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Tuloslaskelma ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 2012 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Tätä aikaisemmat aikasarjat on noudettavissa Finanssivalvonnan tietopalvelusta: Lisäksi vakuutustoimintatietoja on Finanssialan keskusliiton tietopalvelussa. Muita lähteitä vakuutustoimintatietoihin ovat Finanssivalvonnan tietopalvelussa: eläkevakuutus henkivakuutus vahinkovakuutus sekä Finanssialan keskusliiton tilastot julkaisut 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Lähteenä em. tilastojulkistuksissa on ollut käytössä sama Finanssivalvonnan keräämä aineisto, joten tiedot ovat vertailukelpoiset. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muiden vakuutustoimintatietoa tuottavien tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiöitä tarkastellaan itsenäisinä instituutioina, ei konserneina. 16
Rahoitus ja vakuutus 2016 Lisätietoja Jarkko Kaunisto Kerttu Helin Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen 029 551 3551 029 551 3330 rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Vakuutustoiminta, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 029 551 2220 www.tilastokeskus.fi ISSN 17960479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 23417609 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 450 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi