Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Samankaltaiset tiedostot
Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa Patentti- ja rekisterihallitus on vahvistanut säännöt

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

MAANPUOLUSTUSNAISTEN LIITTO RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Luku 1 Nimi ja kotikunta

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

KIINTEISTÖLIITTO PÄIJÄT-HÄME RY:N SÄÄNNÖT

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

JOENSUUN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry:n SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT STADGAR. BPW Finland. BPW Finland ry Business and Professional Women Finland ry

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

KIINTEISTOÄ LIITTO PAÄ IJAÄT-HAÄ ME RY

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

JSA-Tekniset ry:n säännöt

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

Rautjärven matkailu ry

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry SÄÄNNÖT

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen,

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry:n. Yhdistys ry:n, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf:s

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Säännöt. Yhdistyksen nimi on Litukan Siirtolapuutarhayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

KYMENLAAKSON SOTAVETERAANIPIIRI RY SÄÄNNÖT 2007

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

Suomen luolaseuran säännöt

1. Yhdistyksen nimi on Kotien Puolesta Keskusliitto ry. 2. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Oulun Keilailuliitto r.y.

Lahela-Seuran säännöt

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Turun Palloseura ry. Sen kotipaikka on Turku ja sen toiminta-alue Turun kaupunki ympäristöineen.

RAJUPUSU LEADER RY SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

LUOMULIITTO ry SÄÄNNÖT. Hyväksytty

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt

UAZ FINLANDin säännöt. UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi.

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

SATAKUNNAN NUORISOSEUROJEN LIITON SÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

Kokoustyypit. Timo Reko

SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Päällystön Naisten Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

Transkriptio:

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry Liitto pähkinänkuoressa

Mistä kaikki alkoi? Siirtolapuutarhatoimintaa Suomessa on ollut vuodesta 1916 lähtien. Silloin perustettiin Tampereelle Hatanpään siirtolapuutarha (nykysin Niihaman ryhmäpuutarha). Siirtolapuutarhaliitto perustettiin vuonna 1930 siirtolapuutarhayhdistysten keskusjärjestöksi. Ensimmäiset jäsenet olivat Tampereen Siirtolapuutarhayhdistys (Hatanpää) ja Kumpulan Siirtolapuutarhayhdistys Helsingistä. Liiton rekisteröitymisen kannalta oli tärkeä saada kolmas jäsenyhdistys ja kolmanneksi tuli myöhemmin Litukan perhepuutarhayhdistys Tampereelta. Hatanpään siirtolapuutarha 1930-luvulla Kumpulan siirtolapuutarha 1930-luvulla Liiton tärkeimpänä tehtävänä pidettiin tuen ja neuvojen antamista uusille perustettaville siirtolapuutarhoille. Neuvonta on edelleen yksi liiton merkittävistä tehtävistä. Kuvat: Tampereen museoiden kuva-arkisto Helsingin kaupunginmuseo Litukan siirtolapuutarha 1955

ja miten jatkui? 1940-luvulla liitto järjesti ensimmäisen siirtolapuutahurikurssin Lepaan Puutarhaopistossa. Kurssiperinne on säilynyt vahvana. Nykyisin järjestäjänä toimii Hämeen Ammattikorkeakoulu ja paikkana on edelleen Lepaa. 1960- ja 70-luvulla vanhojen siirtolapuutarhojen säilyttäminen korostui liiton toiminnassa. Vanhojen siirtolapuutarha-alueiden vuokrasopimukset olivat katkolla, ja niiden uusimisesta jouduttiin tastelemaan. Siirtolapuutarhojen arvo koko yhteisön kannalta on nykyisin paremmin tiedostettu, mutta silti edunvalvonta on edelleen liiton keskeinen tehtävä. Raholan siirtolapuutarha 1954 Marjaniemen siirtolapuutarha 1975 Nekalan siirtolapuutarha 1950-luvulla Kantolanniemen siirtolapuutarha Kuvat: Tampereen museoiden kuva-arkisto Helsingin kaupunginmuseo Kantolanniemen Spy:n nettisivu

Liiton tarkoitus ja tehtävä on määritelty sen säännöissä Liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää maamme siirtolapuutarhatoimintaa valtakunnallisen keskusjärjestön ominaisuudessa. Siirtolapuutarhaliiton tehtävät: Toimia siirtolapuutarhayhdistysten keskusjärjestönä ja yhdyssiteenä. Valvoa jäsentensä ja niiden jäsenten etuja siirtolapuutarhatoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Tukea siirtolapuutarhayhdistysten toimia ja tarjota jäsenyyttä siirtolapuutarhatoimintaa harjoittaville yhdistyksille. Lisätä siirtolapuutarhojen merkitystä sekä puutarhaviljely- että vapaa-ajanviettopaikkoina. Auttaa tallentamaan siirtolapuutarhaperinnettä yhdistyksissä. Opastaa perustettavien siirtolapuutarhojen viljelijöitä yhdistysten perustamisessa ja toiminnan aloittamisessa. Toimia yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa. Harjoittaa julkaisutoimintaa. Toimia yhteistyössä vastaavien ulkomaisten järjestöjen sekä sellaisten yhteisöjen kanssa, joilla on toiminnassaan samanlaiset tarkoitukset ja periaatteet. Tehdä siirtolapuutarhatoimintaa tunnetuksi eri puolella Suomea.

Ketkä ovat liiton jäseniä? Siirtolapuutarhaviljelijät Lähes 4 000 mökkiä ympäri Suomen Viljelijät ovat oman alueensa yhdistyksen jäseniä Siirtola- ja ryhmäpuutarhayhdistykset 32 rekisteröityä yhdistystä Yhdistykset ovat liiton jäseniä Omat säännöt ja ohjeet Siirtolapuutarhaliitto Kattojärjestö Rekisteröity yhdistys

Kuka päättää liiton asioista? LIITTO- KOKOUS Joka neljäs vuosi, paikka päätetään edellisessä liittokokouksessa Jokaisella jäsenyhdistyksellä on yksi edustajia per alkava sata viljelijää Valitaan puheenjohtaja ja hallitus Budjetti ja toimintasuunnitelma seuraavalle neljän vuoden jaksolle HALLITUS Puheenjohtaja ja 10 jäsentä Tavoitteena mahdollisimman hyvä valtakunnallinen kattavuus Sääntömääräisesti kaksi kokousta vuodessa - liittokokousvuosina useampia Valitsee varapuheenjohtajat ja nimeää työvaliokunnan TYÖ- VALIOKUNTA Puheenjohtaja, varapuheenjohtajat (2) ja kaksi hallituksen jäsentä + liiton sihteeri Toteuttaa ohjesääntönsä mukaisesti hallituksen antamat tehtävät ja valmistelee hallituksen kokoukselle esiteltävät asiat. Kokouksia tarvittaessa - esim. vuonna 2015 9 kokousta, 3 niistä sähköpostitse

Työvaliokunta toteuttaa Ohjesääntönsä mukaisesti työvaliokunnan tehtävänä on: Käsitellä kaikki jäsenjärjestöiltä tulleet esitykset ja olla jatkuvassa yhteydessä jäsenyhdistysten kanssa sekä tiedottaa välittömästi jäsenyhdistyksille niitä koskevista päätöksistään. Toimia siten, että siirtolapuutarhoja perustettaisiin jokaiselle paikkakunnalle, missä sellaisiin on mahdollisuuksia. Perusteilla olevia siirtolapuutarhoja työvaliokunta tukee antamalla ohjeita ja neuvoja perustamiskysymyksissä sekä suuntaamalla valistustyötä paikkakunnalle siirtolapuutarhatoiminnan lisäämiseksi. Pyrkiä vaikuttamaan siten, että kunnat, joiden alueilla siirtolapuutarhoja sijaitsee, antaisivat kustannuksellaan neuvontaa ja ohjeita puutarhanhoidollisissa asioissa. Toimeenpanna liittokokouksen ja liiton hallituksen päätökset Valmistella liiton hallitukselle tulevat asiat ja antaa niistä lausunto sekä laatia kokouskutsut asialuetteloineen. Hoitaa liittokokouksen ja hallituksen kokousten käytännön järjestelyt. Suunnitella ja hallituksen antamien ohjeiden mukaan toimeenpanna ja järjestää liiton toimintaa edistäviä tilaisuuksia. Valvoa liiton äänenkannattajan Siirtolapuutarha-lehden toimitustyötä sekä muuta liiton kustannustoimintaa koskevia asioita. Suunnitella liiton taloudellisen toiminnan kehittämistä. Valvoa, että liiton rahavaroja ja muuta omaisuutta hoidetaan huolella ja että taloudellisten asioiden suhteen noudatetaan säästäväisyyttä. Valvoa liiton oikeuksia ja etuja sekä edustaa liittoa.

Toimihenkilöt ja toimisto Puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja hallituksen/työvaliokunnan jäsenet sekä toimikuntien ja työryhmien jäsenet hoitavat tehtäviään luottamustoimena, oman työnsä ohessa. Liiton toimistoa hoitaa osa-aikainen sihteeri (20 h/vko). Toiminnassa on mukana myös ulkopuolinen taloudenhoitaja. Siirtolapuutarha-lehden toimittamisesta vastaa toimitussihteeri. Lehdelle ostetaan palveluna taitto ja ilmoitusten myynti. Liitolla on toimistotila Helsingin Kalliossa. Toimistossa on sihteerin työpisteen lisäksi kokoushuone SSpl:n arkisto Siirtolapuutarha-lehden arkisto, jossa kaikki lehden numerot 80 vuoden ajalta. Toimistotilaa vuokrataan mm. helsinkiläisille yhdistyksille ja Helsingin Siirtolapuutarhojen aluejärjestölle kokoustilaksi.

Jäsenedut viljelijöille Siirtolapuutarha-lehti veloituksetta kotiosoitteeseen Alennusta Kotipuutarha-lehden kestotilauksesta Koulutuksia Jäsenmatkoja Kohtaamispäivä seuraava 9.7.2016 Vallilan siirtolapuutarhassa Helsingissä Suunnitteilla on jäsenkortti, jolla saisi alennuksia alan liikkeistä ja verkkokaupoista Ensimmäinen Siirtolapuutarha-lehti ilmestyi elokuussa 1935 ja sen etusivulla kerrottiin perustelut lehden perustamiselle: "Siirtolapuutarhaliiton tarkoituksena on olla maan eri siirtolapuutarhayhdistysten välisenä yhdyssiteenä, edistää niitten yhteisiä pyrkimyksiä ja tukea niitten toimintaa sekä kaikin tavoin pitää vireillä ja kehittää maan siirtolapuutarhaliikettä. Ainoatakaan näistä monista tärkeistä tehtävistään ei liitto kykene toteuttamaan ilman omaa, vaikkapa vain vaatimatonta äänenkannattajaa.

Jäsenedut yhdistyksille Jäsenyhdistyssivusto verkossa Suljettu verkkosivusto liiton jäsenyhdistysten hallituksille/johtokunnille ja toimihenkilöille. Tiedonjako, yhteydenpito ja verkostoituminen Keskustelualue aihealueina mm. laki- ja veroasiat sekä rakentaminen. Ladattavia oppaita ja ohjeita sekä asiakirjamalleja Vinkkejä yhdistysten järjestämiin koulutuksiin Koulutustuki Liiton taloudellinen tuki yhdistysten jäsenilleen järjestämään puutarhaviljelyyn tai yhdistystoimintaan liittyvään koulutukseen Enimmäismäärä 200 euroa/yhdistys/vuosi Kotisivualusta Yhdistysavaimen päivittäjä- ja käyttäjäystävällinen kotisivualusta liiton neuvottelemaan erikoishintaan Ansiomerkit Kansainvälinen yhteistyö Kansainvälinen tunnustus

Kansainvälinen Siirtolapuutarhaliitto Office International du Coin de Terre et des Jardins Familiaux Kansainvälinen siirtolapuutarhaliitto on perustettu vuonna 1926. Suomen Siirtolapuutarhaliitto on ollut vuodesta 1974 lähtien Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton jäsen. Liittoon kuuluu 12 kansallista siirtolapuutarhaliittoa Euroopasta ja jäsenliitot edustavat yhteensä lähes 3 miljoonaa siirtolapuutarhaviljelijää. Vuonna 2016 myös Japanin siirtolapuutarhaliitto liittyy Kansainväliseen liittoon. Liitto toimii aktiivisena siirtolapuutarhaliikkeen äänenä Euroopan Neuvostossa sekä Europa Nostra -verkostossa. Monessa Euroopan maassa siirtolapuutarhatoimintaa ohjaa laki. Kaikkien maiden yhteisiä intressejä ovat eritoten ekologisuuteen ja maankäyttöön liittyvät asiat. Kansainvälinen liitto myöntää kansallisten liittojen ehdotuksesta erilaisia tunnustuksia ansioituneille yhdistyksille. SSpl:n puheenjohtaja Pertti Laitila on Kansainvälisen liiton varatilintarkastaja.

Vuoden 2016 teema: Palstalta pöytään puhdasta ruokaa Liiton toimisto: info@siirtolapuutarhaliitto.fi