Fellmannin pelto -performanssi 2013.
Sanakuva Kollektiivi on tanssija Meri-Tuuli Risbergin, graafisen suunnittelijan Marion Robinsonin ja kirjailija Heikki Sauren vuonna 2013 perustama monitaiteellinen ryhmä. Dadakoneen tekemiseen ovat osallistuneet myös taideteollinen muotoilija Elina Koskelainen, valokuvaaja Jyrki Soine, ranskalainen graafinen suunnittelija Louise Comiran, saksalainen muusikko Jannik Hondelmann, ohjelmistosuunnittelija Pekka Kilponen ja valokuvaaja Jari Härkönen. Vivi-Ann Sjögren on syntynyt 1938 Espoossa, joka on hänen nykyinen kotikaupunkinsa. Sjögren on koulutukseltaan näyttelijä. Hän on vuosien mittaan matkustanut paljon ja joistakin paikoista on tullut hänelle kuin rinnakkaisia koteja. Hänen maailmansa on täynnä tuoksuja ja makuja, jotka saavat merkityksensä kohtaamisessa ja jotka ovat aina osa tarinaa. Hänen ensimmäinen keittokirjansa Vivi-Annin keittiössä (2007) valittiin vuoden ruokakirjaksi Ruotsissa. Tiina Lehikoinen (s. 1982) on tamperelainen runoilija ja kuvataiteilija. Häneltä on julkaistu neljä kokoelmaa, joista viimeisin Samaan aikaan toisaalla (Poesia) ilmestyi syksyllä 2013. Lehikoinen on runouslehti Tuli&Savun päätoimittaja yhdessä Jouni Teittisen kanssa. Lisäksi hän opettaa kirjoittamista ja rakastaa elokuvia. J.P. Sipilä (s. 1981) on suomalainen videotaiteilija ja runoilija. Töissään Sipilä etsii jatkuvasti uusia ja erilaisia tapoja lähestyä runoutta. Ääni, kuva ja teksti yhdistyvät niissä ainutlaatuisella tavalla. On tyypillistä, että hänen töissään runouden voi nähdä monilla eri tavoilla. Sipilä on Makuja ja nautintoja -runovideokilpailun raadin puheenjohtaja.
Moyo on runoilija Riikka Palanderin ja muusikko-opettaja Johnson Mlugen yhteisprojekti, jossa Riikka Palanderin lausuttu runous ja afrikkalaiset rytmit kohtaavat. Performanssinomaisessa, intensiivisessä esityksessä improvisaatiolla on merkittävä rooli. Risto Ahti (s. 1943 Lahdessa) on Tampereella asuva runoilija ja taiteilijaprofessori. Hän on yksi Lahden Runomaraton ry:n perustajajäsenistä. Kirjailijan uransa lisäksi Ahti on toiminut kriitikkona ja kääntäjänä sekä opettanut niin Oriveden opistossa kuin Tampereen yliopistossakin. Hänen tuotantonsa sisältää yli kaksikymmentä runokokoelmaa, runo-ohjelmia radiossa, esseitä, kritiikkiä ja artikkeleita sekä suomennoksia. Heikki Niska (s. 1961) on toiminut lähes 30 vuotta ravintolakokkina. Niska asuu Tampereella. Häneltä on julkaistu 15 teosta (tuorein kokoelma Keskiyön pysäkki, ntamo 2014). Niska on julkaissut runoja, lastenrunoja, murrerunoja sekä gay-runoja. Osa tuotannosta on haikuja ja lyhytproosaa. Kaisa Salmi (s. 1968) on installaatio-, performanssi-, yhteisö-, ja ympäristötaiteilija. Dokumentaarinen Fellmannin pelto -elokuva pohjautuu Salmen ohjaamaan jättiperformanssiin (2013) Suomen suurimmasta vankileiristä 1918 Lahdessa. Performanssin dokumentoinnin lisäksi elokuva sisältää viiden päähenkilön tarinat sekä runomuotoisen tekstin 1918 tapahtumista, jonka vapaaehtoiset lukevat.
Möysä, Viipurintie 4, Lahti
Lahti Block Party täyttää Rautatienkadun kävelykatualueen ohjelmallaan yhden päivän ajaksi lauantaina 16.8.2014 klo 16 22. Tarkoituksena on luoda uudenlaista yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Lahti Block Partyssa pääsee nauttimaan mahtavan tunnelman lisäksi genrerajat rikkovasta musiikista ja katutaiteesta. Päivän aikana voi osallistua erilaisiin taidetyöpajoihin sekä tutustua lahtelaiseen kansalaistoimintaan. Tämän vuoden erityisteemana on eettinen ruokakulttuuri. Lahti Block Party järjestetään yhteistyössä lukuisten paikallisten yritys- ja yhdistystahojen kanssa ja se tuotetaan pääosin vapaaehtoisvoimin. Tapahtumapaikka on esteetön ja syrjinnästä vapaa. Ohjelma julkaistaan kesällä 2014. Tue tapahtuman toteutumista: ostamalla kannatustuote Mesenaatin kautta: http://mesenaatti.me/lahti-block-party/ Blogi: http://lahtiblock.blogspot.fi/ Twitter: @lahtiblockparty Tk3 1136 Pikku-Jumbo Höyryjunien aikataulu 201 Tampellan vuonna 1947 valmistama tavarajunaveturi. Ajopäivät 16.8., 17.8., 23.8. ja 24.8. tulo lähtö Salpausselkä 9.35 Lahti 9.41 9.44 Ahtiala 9.57 10.32 Vierumäki 10.57 10.58 Heinola 11.20 11.55 Vierumäki 12.17 12.42 Ahtiala 13.06 13.08 Lahti 13.21 13.24 Salpausselkä 13.30 Ajopäivät 16.8., 23.8. ja 24.8. tulo 15.36 15.52 16.20 16.43 17.33 17.58 18.13 18.22 lähtö 15.30 15.39 15.54 16.21 17.10 17.34 18.00 18.16 Tarkista mahdolliset muutoksetliput www.topparoikka.net! Höyryjunan Lahti-Heinola aikuiset meno-paluu 25 Heino lapset 4-14v. meno-paluu 15 pysähd Lippuhinnat Lahti-Heinola perhe 2 aik. + lapset vuonn aikuiset meno-paluu meno-paluu25 70 km lapset 4-14v. meno-paluu Liput junasta, hyppää 15 kyytiin! 0 L perhe 2 aik. + lapset www.topparoikka.net3 J meno-paluu 70 Höyryllä Heinolaan