Museon arvoinen kokoelma! sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus. Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö (toim.) Valtion taidemuseo Museologia 5

Museon arvoinen kokoelma! Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö (toim.) Museon arvoinen kokoelma! sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus Valtion taidemuseo Museologia 5

Museon arvoinen kokoelma! sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö (toim.) Valtion taidemuseo Museologia 5

Museologia 5 Museon arvoinen kokoelma! Sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus Valtion taidemuseon julkaisusarja Julkaisija Valtion taidemuseo / KEHYS, Kaivokatu 2, FI-00100 Helsinki www.fng.fi Toimittajat Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö Käännökset (englanti suomi) Laura Palotie ja Hilkka Pekkanen Työryhmä Ulla Huhtamäki, Teijamari Jyrkkiö, Minerva Keltanen, Eija Liukkonen ja Anu Niemelä Graafinen suunnittelu Timo Jaakola Kuvatoimitus Jenni Nurminen Paino Nord Print 2012 Painos 200 Valtion taidemuseo, Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys, Kuvataiteen keskusarkisto, kirjoittajat, valokuvaajat ja kuvataiteilijat Julkaisu verkossa www.fng.fi/museonarvoinenkokoelma ISBN 978-951-53-3441-1 (nid.) ISBN 978-951-53-3442-8 (PDF) ISSN 1456-9299 Kannen kuvat Tuntematon (flaamilainen), Kaksi sisarta (1610 1615). Valokuva: Jouko Könönen, Kuvataiteen keskusarkisto Domenico Tiepolo, Kreikkalaiset tunkeutuvat Troijaan (1770-luku). Valokuva: Hannu Aaltonen, Kuvataiteen keskusarkisto Jan Cornelisz. Verspronck, Anna von Schoonhoven (1645). Valokuva: Jukka Romu, Kuvataiteen keskusarkisto Kustavilainen salonki remontin jälkeen 2003. Valokuva: Arno de la Chapelle, Kuvataiteen keskusarkisto Paul (1859 1917) ja Fanny (1862 1921) Sinebrychoff. Valokuva Axel Hjertström, Kuvataiteen keskusarkisto

Sinebrychoffin taidemuseon portaikko. jenni nurminen, kuvataiteen keskusarkisto

Sisällys Lukijalle 9 OSA I Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana Elina Sopo Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella Kolmannen keräilysukupolven heijastus Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa 14 Jouni Kuurne Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmien merkitys Suomessa 31 Jef Rademakers Keräilijän silmin 47 Minerva Keltanen Vanhoja mestareita jäljittämässä mitä ostaa museokokoelmaan ja miksi? 59 Rudi Ekkart Alankomaalaisen taiteen kokoelman vahvuudet ja heikkoudet 74 OSA II Vaikuttavuutta tutkimuksella ja yhteistyöllä Minerva Keltanen Tutkimus, kokemus ja visuaalinen muisti päämääränä teoksen attribuointi 94 Ari Tanhuanpää Vanhan eurooppalaisen taiteen konservoinnista ja maalaustekniikan tutkimuksesta 108 Maija Santala Konservoinnin haasteista käytännön esimerkki 128 Reetta Kuojärvi-Närhi Lainaustoiminta tärkeä väylä tietoon 140 Johanna Vakkari Vanhan eurooppalaisen taiteen tutkimus ja opetus Suomen yliopistoissa 151 Ulla Huhtamäki Kokoelman vaikuttavuus kiintymyksestä kokemukseen 169

OSA III Kokoelman esittäminen ja merkitykset yleisölle Ira Westergård Vanhan eurooppalaisen taiteen lukutaidosta ja vastaanotosta 186 Minerva Keltanen Kokoelma ja kotimuseo näyttelyprofiilin muokkaajana 197 Jorma Purasen haastattelu Historiallisten muotokuvien ja nykypäivän katsojan välistä dialogia rakentamassa 208 Ulla Aartomaa Naisten salonki -näyttelyn vaiheita 222 Leena Hannula Iloa katsoa toisiinsa kokoelman sisältöjen avaaminen yleisöille 232 Arthur Aminoffin Haastattelu Keidas Helsingissä 240 Aura Kivilaakso Kuvien suuret kertomukset kokoelmatoiminta kävijän näkökulmasta 248 OSA IV Loppupuheenvuorot Susanna Pettersson Asiantuntemus kokoelmatyössä 270 Kari-Paavo Kokki Sinebrychoffin taidemuseo osa eurooppalaista kotimuseoiden traditiota 277 Kai Kartio Bulevardillakin on! 280 Kirjoittajat 283

8

Lukijalle Museon arvoinen kokoelma! Sinebrychoffin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus on kolmas Valtion taidemuseon kokoelmatoiminnan vaikuttavuusarvioinnin piiriin kuuluvista julkaisuista. Tutkimussarjan ensimmäinen osa, Mitä meillä oli ennen Kiasmaa? Kokoelmatoiminnan vaikuttavuus, ilmestyi vuonna 2008. Toinen osa, Kokoelmalla on tekijänsä! Ateneumin kokoelmatoiminnan vaikuttavuus, julkaistiin vuonna 2010. Käsillä olevassa julkaisussa vaikuttavuusarvioinnin kohteena on Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmatoiminta. Valtion taidemuseon museoyksiköiden Nykytaiteen museo Kiasman, Ateneumin taidemuseon ja Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmat ovat hyvin erilaisia niin historialtaan, kooltaan kuin sisällöiltään. Nämä erot ovat heijastuneet myös museoita koskevien vaikuttavuustutkimusten näkökulmiin. Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmatoimintaa arvioivan tutkimuksen kysymyksenasetteluun on vaikuttanut erityisesti museon asema Suomen ainoana vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistuneena taidemuseona sekä museon kotimuseoluonne. Museon kokoelmatoimintaa avaava ja arvioiva tutkimushanke käynnistettiin loppuvuodesta 2010 työryhmässä, johon kuuluivat kehitysjohtaja Eija Liukkonen, erikoissuunnittelija Teijamari Jyrkkiö, tutkija Anu Niemelä, museonjohtaja Ulla Huhtamäki ja intendentti Minerva Keltanen. Keskustelujen tuloksena toimintaa päätettiin tarkastella ja arvioida eurooppalaisen kulttuuriperinnön, tutkimuksen ja yhteistyön sekä yleisöjen näkökulmasta. Syntyneen julkaisun kolmessa ensimmäisessä osassa kokoelmatoimintaa lähestytäänkin näistä näkökulmista. Kirjan viimeinen osa koostuu lyhyistä kommenttipuheenvuoroista, joiden kirjoittajat ovat käyttäneet aineistonaan kolmen ensimmäisen osan artikkeleja. Julkaisun kirjoittajat ovat vanhan eurooppalaisen taiteen, kulttuurihistoriallisen esineistön sekä kokoelmien ja keräilyn asiantuntijoita museoista, yliopistoista ja eräistä muista taiteen kentällä toimivista instituutioista. Heihin kuuluu tutkijoita, museonjohtajia, keräilijä, intendenttejä, amanu- 9

10 ensseja, museolehtori sekä konservaattoreita. Haastattelujen kautta julkaisussa kuuluvat myös taide- ja antiikkikauppiaan, nykytaiteilijan sekä museokävijöiden äänet. Kirjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan Sinebrychoffin taidemuseon kokoelman merkitystä eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Museon kokoelman merkitys ja arvo nähdään toistuvasti paitsi siihen kuuluvissa, Suomessa ainutlaatuisissa taideteoksissa ja esineissä, niin myös siinä, että kokoelma on maassamme harvinainen esimerkki vanhan eurooppalaisen taiteen keräämisestä. Taidehistorian lisäksi kokoelma välittääkin kertomuksia suomalaisesta kulttuurihistoriasta. Julkaisun toisen osan artikkelien lähtökohtana on, että Sinebrychoffin taidemuseo on kokoelmansa, erikoistuneen henkilökuntansa ja konservointiosastonsa johdosta eräänlainen vanhan eurooppalaisen taiteen keskus Suomessa. Yhteistyö eri museoammattilaisten, tutkijoiden, yliopistojen, muiden museoiden, huutokauppojen, yksityisten keräilijöiden ja museoalan kansainvälisten organisaatioiden kanssa on museon toiminnan kannalta elintärkeää. Kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön ja verkostoitumisen nähdään kasvattavan kansainvälisessä mittakaavassa pienen museon vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kokoelmatoiminnan vaikuttavuuden tarkastelussa ei voida sivuuttaa yleisöjä, ihmisiä, jotka kohtaavat kokoelman objekteja. Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmaan kuuluva vanha eurooppalainen taide voi houkutella katsojaa mm. visuaalisilla ominaisuuksillaan, aiheensa perusteella, osana Sinebrychoffin suvun historiaa, esittämänsä aikakauden tai henkilön kuvana, sisältämiensä symbolien vuoksi tai kallisarvoisena tutkimusaineistona. Kirjan kolmas osa sisältää havainnollisia tarinoita esimerkiksi siitä, miten kokoelman sisältöjä hyödyntämällä voidaan vaikuttaa ikäihmisten elämään tai kuinka kokoelmateokset voivat toimia nykytaiteilijan luovuuden lähteenä. Parhaimmassa tapauksessa kokoelman teokset voivat kaventaa oman aikamme todellisuuden ja menneiden vuosisatojen välistä kuilua. Nykytaiteen museo Kiasman, Ateneumin taidemuseon ja Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmatoiminnan vaikuttavuustutkimusten taustalla on ollut halu avata ja arvioida niiden kokoelmatoimintaa. Tutkimusten myötä Valtion taidemuseon Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet Kehys on myös halunnut alleviivata kokoelman merkitystä ja käytön mahdollisuuksia.

Hankkeen myötä syntyneissä julkaisuissa on kerrottu Valtion taidemuseon kolmen museoyksikön keskeisimmästä toiminnan alueesta ja tarkasteltu sitä kriittisesti. Arviointien pitkän aikavälin tavoitteena on museoiden kokoelmatoiminnan kehittäminen. Se onnistuu, jos välillä pysähdytään kysymään, onko suunta oikea ja teemmekö oikeita asioita. Kiitokset Eija Liukkoselle, Ulla Huhtamäelle ja Minerva Keltaselle hankkeen suunnitteluvaiheen ideoinnista, Jenni Nurmiselle kuvatoimituksesta sekä Timo Jaakolalle julkaisun ulkoasun suunnittelusta. Anu Niemelä ja Teijamari Jyrkkiö 11

OSA I

Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella Kolmannen keräilysukupolven heijastus Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa Elina Sopo Länsimaisessa taidehistoriallisessa tutkimuksessa Venäjän museoiden poikkeuksellisen rikasta taide- ja kokoelmahistoriallista perintöä ja tutkimusaineistoa on käytetty hyväksi tutkimusmielessä hyvin harvoin. Ainutlaatuisuudestaan huolimatta venäläiset kokoelmat eivät ole stimuloineet paljonkaan uutta tutkimusta. Syinä on pidetty mm. sitä, että länsimaisilla tutkijoilla on ollut pääsy vain hyvin pieneen osaan venäläisistä museoista. 1 Ehkä parhaiten tutkimuksen vähyys on ymmärrettävissä historiallisia kontakteja hyvin vähän Venäjän kanssa omaavien eurooppalaisten kulttuurien yhteydessä. Suomen perspektiivistä tarkasteltaessa esimerkiksi autonomian aikaamme tätä puutetta on vaikeampi perustella. Toistaiseksi varhaista taiteenkeräilyämme on tutkittu tarkimmin suhteessa eurooppalaisiin kokoelmiin ja keräilyn käytäntöihin mm. saksalaisen tai englantilaisen museohistoriallisen kirjallisuuden avulla. 2 Sen sijaan venäläisen varhaisen taiteenkeräilyn vaikutusta taiteenkeräilymme syntyyn ei ole tarkasteltu yhtä kattavasti. Lähimenneisyytemme perspektiivistä merkittävimpien suomalaisten varhaisten taidekokoelmien ja taiteenke- 14 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

räilyn alkulähde on jäänyt epäselväksi tai hyvin vaikeasti hahmoteltavaksi. Tutkimusparadigmaa siirtämällä on mahdollista monipuolistaa perspektiivejä taiteenkeräilymme tutkimukseen ja tarkastella venäläisen taiteenkeräilykulttuurin heijastevaikutuksia suomalaisen taiteenkeräilyn historiassa, luonteessa, käytännöissä ja merkityksissä. 3 Ideoiden, aatemaailmojen, tapojen ja erityisesti artefaktojen liikettä kahden maan välillä on perinteisesti ollut hyvin vaikea rekonstruoida. Joitakin tutkimuksia esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisistä vaikutussuhteista on tehty ja synteesinä voidaan sanoa, että erityisesti 1800-luvulla välillämme vallitsi tiivis kulttuurinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vuorovaikutussuhde. Usein ainoat jäljet tästä vuorovaikutusprosessista ovat kulttuurimme materiaaliset tuotokset, kuten rakennukset, esineet ja kuvat, joiden alkuperä jää usein tuntemattomaksi. 4 Keräilyn tutkimuksen arvoja ja käsitteitä Taidekokoelmia ja keräilijöitä tutkittaessa voidaan keskittyä joko keräilijään, kartutettuun kokoelmaan tai molempiin. Taideteos ja keräilijä ovat eläneet symbioottista suhdetta 1400-luvulta alkaen; materiaalista perintöä ei olisi arvostettu ja ylistetty Firenzen renessanssissa ilman keräilijöitä. 5 Keräilijöillä on aina ollut taidehistoriallista valtaa, ja he ovat vaikuttaneet taiteentutkimuksen kentällä oleviin arvoihin sekä taidehistorian kronologiaan. Kokoelmat sisältävät taideteoksia, keräilijät ovat puolestaan ihmisiä. Keräilijälle esineen omistussuhteeseen on aina liittynyt materiaalisuuden ohella henkinen ja älyllinen ulottuvuus. Esineellä tai taideteoksella on keräilijälle materiaalisuutensa ohella usein hyvin immateriaalinen merkitys. Toimimalla materiaalisella kentällä keräilijä tavoittelee ei-materiaalisia ideoita ja arvoja ja tämä jännite tekee keräilijästä ja kokoelmasta ainutlaatuisen tutkimuskohteen. Kokoelma voidaan ymmärtää keräilijän yksilöllisyyden manifestaationa, hänen julkisen ja yksityisen roolin vuoropuheluna eli eräänlaisena keräilijän minän psyykkisenä järjestäytymisenä ja symbolina, jolloin kokoelman sisältö ja esimerkiksi teosvalinnat ovat toissijaisia verrattuna sellaisiin kysymyksiin kuin miksi keräilijä kerää. 6 Toisen näkemyksen mukaan hankitulla teoksella on sen sijaan erityisarvo keräilijälle ja juuri teoksen valin- Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella 15

taprosessi luo keräilijän. 7 Kokoelma voidaan tällöin nähdä myös keräilijän itsensä representaationa. Erityisesti järjestelmälliselle keräilylle on tyypillistä älyllinen, lähes tieteellinen lähestymistapa, jossa keräilijä tavoittelee sellaista kokonaisuutta, mikä heijastelee sitä syvää ymmärrystä, mikä hänellä on keräilykohteestaan. 8 Teoksen tarkastelu- ja valintaprosessissa keräilijä heijastaa teokseen siihenastista elämäänsä ja elämänkokemustaan. Näin keräilytapahtumassa kohtaavat kaksi vastakkaista tasoa materiaalinen maailma ja keräilijän oma minuus. 9 Kokoelman kartuttamisen kautta keräilijä kehittyy vähitellen keräilykohteensa asiantuntijaksi ja kokoelmansa ensimmäiseksi kuraattoriksi. Aika etenee, keräilijä muuttuu ja niin muuttuu myös teos hänen silmissään. Tästä taidekokoelmien ja taiteenkeräilyn tutkimuksen luonteen kaksijakoisuudesta (materiaalinen ja immateriaalinen) johtuen taiteenkeräilyn tutkimus on myös silmäys ihmismieleen, sen toteutuneisiin ja toteutumattomiin toiveisiin ja tarpeisiin. Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmaa käsittelevässä tutkimuksessa taiteenkeräilyä ja kokoelmia on tutkittu painottamalla keräillyn objektin ja keräilijän valintaprosessin informaatioarvoa keräilytoimintaa ja kokoelmaa arvioitaessa. Materiaalisen taidehistorian tutkimusvälineistöön (omistaja- ja esinehistoriallinen tutkimus sekä perinteinen arkistotutkimus) on yhdistetty taiteenkeräilyn filosofista, psykologista sekä kokoelmahistoriallista tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksessa on annettu aikaisempaa suurempi erityishuomio perinteisesti yksittäisinä tai sekundaarisina tekijöinä pidettyjen keräilymekanismien, kuten keräilijän henkilökohtaisten suhdeverkostojen ja ammatillisten kontaktien merkitykseen keräilyimpulssin synnylle, keräilyn tavoille, motivaatiolle ja kartutetun kokoelman valintakriteereille. 10 Mikäli keräilyä lähestyttäisiin pelkästään keräilyteorian kiehtovimpiin kuuluvan, edellä mainitun määritelmän kautta keräilijän psyyken heijastuksena taidehistorian tutkijalta puuttuvat tutkimusvälineet. Yhtä haasteellistahan kuin tehdä taiteesta tiedettä, on tutkia ihmismieltä. Keräilyn syntyyn, motivaatioon ja impulssiin liittyvissä kysymyksissä on tällöin tarjottava vain erilaisia vastausvaihtoehtoja tai ymmärrettävä poikkitieteellisen tutkimusvälineistön mahdollisuudet. 16 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

Von Collanin taidekokoelma omistajahistorian näkökulmasta Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmat rakentavat kansallista kulttuuriperintöämme ja identiteettiämme. 1800-luvun osalta kulttuuriperintöömme kuului laajenevan Venäjän keisarivallan aika. 1850-luvulta alkaen venäläinen taide- ja kulttuurielämä eli suurinta kukoistustaan koko historiansa aikana. 1800-luvun toisen puolen venäläiselle kulttuurielämälle oli tyypillistä taiteenkeräily keskiluokan keskuudessa. Monet ammatissaan menestyneet henkilöt suuntasivat työhönsä kohdistamansa lahjakkuuden yhtä suurella intensiteetillä taideteosten keräilyyn. Näillä henkilöillä oli usein hyvin laajat ja risteilevät kontaktiverkostot toisiinsa, aikakauden taiteilijoihin, muusikoihin, tutkijoihin ja tiedemiehiin. 11 Venäjän yhteiskunnalliset ja poliittiset mullistukset 1800-luvun puolivälin jälkeen, mm. aleksandriininen reformi, vaikuttivat merkittävästi venäläiskeräilijöiden sosiaalisen taustan muutokseen. Tämän uuden, kehittyvän kapitalismin yhtenä ilmenemismuotona kulttuurin alueella näyttäytyi ns. kolmannen sukupolven keräilijöiden synty. Venäläisen kokoelmahistoriallisen tutkimuskirjallisuuden ja luokittelukriteerin 12 avulla Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmien muodostuminen on mahdollista nähdä silloisen emämaamme Venäjän keräily- ja kokoelmahistoriallisen prosessin heijastumana, jolloin venäläisen taiteenkeräilyn kultakausi nousee myös Suomen varhaisen taiteenkeräilyn kannalta keskeiseksi ajanjaksoksi. Tätä kolmatta sukupolvea Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa voi tulkita edustaneen useat silloiset suomalaiset syntymässä olleet kokoelmamme ja niiden varhaiset keräilyn pioneerit, kuten Alexander von Collan nuorempi (1858 1939), Paul Sinebrychoff (1859 1917), Hjalmar Linder (1862 1921), Carl von Haartman (1819 1888) ja Herman Frithiof Antell (1847 1893). Havainnollinen esimerkki venäläisen kolmannen keräilysukupolven piirteitä edustavasta kokoelmasta Sinebrychoffin taidemuseossa on Alexander von Collanin kokoelma. Von Collan nuorempi tarjosi tammikuussa 1900 noin kaksituhatta grafiikan vedosta käsittävän kokoelmansa tohtori Herman Frithiof Antellin testamenttilahjoitusta hoitamaan perustetulle, ns. Antellin valtuuskunnalle. Kokoelmasta noin puolet sisälsi alankomaalaista grafiikkaa. Lukuun ottamatta kahta kokoelmasta varhaisvaiheessa laadittua asiantuntijalausuntoa (professori Johan Jacob Tikkanen ja Valtion taidemuseon kuraattori Thorsten Waenerberg) 13 kokoelmaa on tutkittu systemaattisemmin vasta vuodesta 2004 alkaen. Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella 17

Heikki Torkkeli, Sinebrychoffin taidemuseo Anton van Dyckin ateljeekaivertaja Coenrad Waumans, Emilie de Solms. Yksityiskohta teoksen versopuolelta; Pierre Mariette (1634 1716) sulkakynämerkintä Inv.no Collan 1902. Kokoelman alankomaalaisen kokonaisuuden omistajahistoriaa ja laadullisia piirteitä eli keräilijämerkintöjä ja vesileimoja tutkittiin vuosina 2004 2006 vertailemalla kokoelmaa venäläiseen Dmitri Rovinski -kokoelmaan, laajimpaan tunnettuun yksityiseen Rembrandt-grafiikkakokoelmaan. 14 Kokoelmahistoriatutkimuksen ja ulkomaisen asiantuntijan kanssa tehdyn tutkimusyhteistyön tuloksena 15 von Collanin kokoelman erityispiirteenä voidaan pitää sitä, että se edustaa järjestelmällisesti, asiantuntijakriteerein kartutettua taidekokoelmaa, jonka omistajahistoria kattaa poikkeuksellisen pitkän taidehistoriallisen aikajakson 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Kokoelman tarkimmin tutkittu osa, alankomaalaiset vedokset, ovat niissä esiintyvien keräilijäleimojen perusteella vuosisatojen saatossa toistuvasti läpäisseet huutokauppojen näytteillepanot ja ankarat asiantuntija-arvioinnit ennen päätymistään eurooppalaisten ensiluokan keräilijöiden kokoelmiin ja edelleen von Collanin kokoelmaan. Merkittävä osa kokoelman teoksista on ollut asiantuntija-arvioituja ja tunnistettuja ennen von Collanin kokoelmaan päätymistään. 18 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

Heikki Torkkeli, Sinebrychoffin taidemuseo Anton van Dyckin ateljeekaivertaja Coenrad Waumans, Emilie de Solms. Yksityiskohta teoksen versopuolelta; Ambroise Firmin-Didot n (1790 1876) kokoelmaleima Inv.no Collan 1902. Erityisesti kokoelman alankomaalainen osa sisältää ns. eliittiprovenienssin vedoksia 1600 1700-luvuilta, mikä tarkoittaa, että vedoksissa esiintyy omistusmerkintöjä eurooppalaisen taiteenkeräilyn historian huomattavimmilta keräilijöiltä. Kuin symbolisesti vedoksissa esiintyy merkintöjä lähes jokaiselta vuosisatansa suurkeräilijänä pidetyltä keräilijältä. Tällaisia ovat mm. ranskalaisen Pierre Mariette II:n (1634 1716) sulkakynämerkinnät, ranskalaisen Firmin-Didot n keräilijädynastiaa edustaneen Ambroise Firmin-Didot n (1790 1876), saksalaisen diplomaatin, Ferdinand Friedrich von Naglerin (1770 1846) tai maineikkaan saksalaisen taidevälittäjän Johann Andreas Boernerin (1785 1862) estampillet eli kokoelmaleimat. Myös milanolaisen kreivi Giuseppe Archinton (1783 1861) keräilijämerkinnät sekä itävaltalaisen diplomaatin, kirjailijan ja taiteenkeräilijän Johann Melchior von Birckenstockin (1738 1809) ja italialaisen Franz Brentanon (1765 1844) kokoelmien fuusiosta syntynyt Brentano-Birckenstock-kokoelma edustavat von Collanin kokoelman vedosten aikaisempia omistustahoja. Julkisista kokoelmista von Collanin vedoksissa on edustettuna mm. Berliinin Kupferstichkabinett ja Hampurin Kunsthalle. Teknisen Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella 19

taidehistorian ja vedosten ajoituksen valossa niissä on nähtävissä sellaisia vesileimoja kuin Amsterdamin vaakuna, Seitsemän provinssia, Ranskan lilja, Narrinhiippa, Strasbourgin vyö ja Strasbourgin lilja, jotka ovat ajoitettavissa 1600- ja 1700-luvuille. 1800-luvun grafiikan keräilijöille oli hyvin tyypillistä erikoistua johonkin erityiseen grafiikan historian aikakauteen ja rajoitettuun aihealueeseen kuten alankomaalaiseen grafiikkaan. Von Collanin kokoelma täyttää tämän edellytyksen. Päinvastoin kuin kokoelmaa ensimmäisenä tarkastellut J. J. Tikkanen arvioi kokoelman kartutetun pääosin sokkona, kasvottomien taidevälittäjien avulla, ilman mahdollisuutta keräilijän omiin valintoihin, nykytutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että kokoelma on kartutettu keräilijän henkilökohtaisella panostuksella. Eri kysymys on, kuka alankomaalaisen kokonaisuuden alkuperäinen kartuttaja on. Sinebrychoffin grafiikkakokoelman kartuttamisesta on olemassa hyvin vähän hankinta-asiakirjoja, joiden perusteella keräilijä on mahdollista varmuudella yksilöidä. Sekä von Collan nuorempi että von Collan vanhempi matkustivat paljon Keski-Euroopassa. Yksityiset grafiikan kokoelmat, jotka vielä 1700-luvulla olivat harvinaisuuksia, lisääntyivät 1800-luvun puolivälissä Venäjällä merkittävästi. Niin Pietarissa kuin Moskovassa keräilijöille oli tarjolla runsaat vanhan grafiikan ja piirustusten taidemarkkinat. Venäläiset välittäjät olivat tiiviissä yhteydessä Pariisiin ja muihin eurooppalaisiin taidemarkkinoihin. 16 Selittämättömät ja ratkaisemattomaksi jäävät omistajahistoriat ovat olennainen osa keräilyn historiaa. On lukuisia esimerkkejä siitä, että systemaattisestakaan keräilystä ei jää jälkipolville kirjallisia lähteitä, vaan tutkijan käsillä on tuntemattoman historian omaava ensiluokan taidekokoelma, ilman minkäänlaisia arkistotodisteita. Lukuisat merkittävätkin kokoelmat esimerkiksi Valtiollisessa Eremitaasissa ovat säilyneet nykypolville hyvin niukoin arkistolähtein. 17 Alexander von Collan nuoremman keräilytoiminta saattaa kuulua tähän ryhmään. Laadukkaiksikin nimitetyt kokoelmat ovat usein hyvin heterogeenisia kokonaisuuksia, joissa ensiluokkaisten teosesimerkkien rinnalta löytyy myös epäluotettavamman provenienssin ja kyseenalaisen attribuution teoksia. Von Collan nuoremman kokoelma ei tee tässäkään suhteessa poikkeusta; noin kahdentuhannen vedoksen alkuperäisessä kokoelmassa alankomaisen grafiikan osuus nousee laadullisesti esiin muusta kokoelmasta. Ristiriidassa kokoelman sokkoa kartuttamista sisältävään lausun- 20 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

non henkeen myös Tikkanen myönsi, että kokoelman alankomaalainen kokonaisuus on niin eheä, että muu kokoelma on saattanut kertyä tämän ympärille. On mahdollista, että Sinebrychoffin taidemuseon alankomaalainen kokonaisuus on saatettu ostaa en bloc valmiina kokonaisuutena joko Euroopasta tai Venäjältä. Sinebrychoffin taidemuseon grafiikkakokoelman osaksi avointen omistajahistoriakysymysten kannalta uutta tietoa on se, että keräilijän isän, tsaari Aleksanteri II:n kunniahenkikirurgi Alexander von Collan vanhemman (1819 1910) varhaisimmat taidehankinnat vuonna 1848 kuuluivat grafiikan piiriin. 18 Von Collan vanhemman bibliofiliaa ja litografiaa kohtaan osoittama kiinnostus 1840 1850-luvuilla sekä kontaktit mm. eurooppalaisen valistuksen ja uushumanistisen Monreposin kartanon kirjaston perijään ja bibliofiili Paul Nicolayhin vuonna 1859 voivat myös toimia tiedonpalasina liittyen Sinebrychoffin grafiikkakokoelman vaihtoehtoiseen tai ehkä rinnakkaiseen keräilijän identiteettiin. 19 Kokoelmaa käsittelevään uuteen tutkimustietoon kuuluu myös se, että von Collan vanhempi perehdytti Livadian keisarillisesta huvilasta käsin vuodesta 1870 alkaen vain 12-vuotiasta poikaansa kirjeenvaihdon kautta keräilyn saloihin. Von Collan vanhempi tutustutti poikansa entomologiaan eli hyönteisten keräilyyn. Vaikka keräilyn tarve vaikuttaa syntyneen von Collan nuoremmassa itsenäisesti, isän kontribuutio pojan keräilyn luonteeseen ja keräilykäytäntöihin oli voimakas. 20 Mustanmeren pimeässä yössä hehkuvien mereneläinten ja sateenkaaren väreissä liitelevien Krimin perhosten välityksellä von Collan vanhempi heijasteli poikaansa omaa esteettistä arvomaailmaansa ja makuaan. Von Collan nuoremman connoisseur-tyyppisten keräilykäytäntöjen synnyn kannalta merkittävämmäksi tekijäksi nousee kuitenkin se, että von Collan vanhempi painotti pojalleen keräilykohteeseen erikoistumisen ja asiantuntijuuden prinsiippiä. 21 Keskittyminen laatuun enemmän kuin määrään saattoikin olla von Collan vanhemman tärkein perintö von Collan nuoremman keräilytoimintaan; tsaarin kunniahenkikirurgi kehotti poikaansa keskittymään keräilyn alueella mieluummin rajalliseen (kooltaan pieneen), mutta huolellisesti valittuun keräilykokonaisuuteen. 22 Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella 21

Alexander von Collan vanhempi (1819 1910) Yksityisarkisto Keräilevä keisari ja keisarin keräilevä lähipiiri Aleksanteri II:n hallitsijakautta (1855 1881) pidetään venäläisen keräilyn ns. kultaisena kautena. Keisarin toimeenpanemat poliittiset, sosiaaliset ja militaariset uudistukset loivat taustan 1800-luvun puolivälin keräilyn kukoistuskaudelle ja ns. kolmannen sukupolven keräilijöiden synnylle. 1800-luvulle astihan taidekokoelmien synty oli ollut niin Euroopassa kuin Venäjällä hallitsijoiden ja heidän sisäpiirinsä etuoikeus. Venäjällä tätä ensimmäistä vaihetta ja sukupolvea edustivat mm. Pietari Suuren tai Eremitaasin perustajan, Katariina Suuren taidekokoelmat. 23 Aatelistaustaisten keräilijöiden rinnalle ilmaantui mm. korkea-arvoisia valtion virkamiehiä, joilta ei enää edellytetty erityisen merkittävää ai- 22 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana

kaisempaa aristokraattista taustaa. Päivänvalon näkivät siten mm. vaikutusvaltaisten perheyhteyksien ja -taustan omaavien nuorten kunnianhimoisten uradiplomaattien kokoelmat. 24 Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa tällaisena puhtaana toisen venäläisen keräilysukupolven edustajana voidaan pitää suomalaista siviilivirkamiestä ja senaatin jäsentä, Otto von Klinckowströmiä (1777 1850). Keräilijän kuoleman jälkeen tästä vaiheittain kartutetusta, arvokkaasta suvun taidekokoelmasta nuori tsarevich Aleksanteri (tuleva Aleksanteri II) osti kaksikymmentäkahdeksan teosta lahjoittaen nämä myöhemmin vuonna 1851 Suomen Taideyhdistykselle. 25 Vähitellen keräily ei ollut ainoastaan jalosukuisten etuoikeus, vaan keräily lisääntyi kehittyvän kapitalismin jäsenten keskuudessa. 26 Kolmannen keräilijäsukupolven sisääntulo muuttikin ehkä eniten Venäjän keräilyn kentän valtatasapainoa ja hierarkkisia asetelmia ja jätti heijastuksensa myös Suomeen. Tässä taiteenkeräilyn demokratisoitumisprosessissa teollisuusjohtajat, pankkiirit, kauppiaat, tiedemiehet, kirjailijat ja usein myös alemman keskiluokan edustajat tuottavan liike- tai teollisuustoiminnan rikastamana uhkasivat keräilyn aikaisempia valta-asetelmia. 27 Taiteenkeräilyn kärki oli toistaiseksi tullut hovista ja keisarillisesta pääkaupungista, mutta nyt keräilyn alueelle ilmaantui kokonaisia keräilijäperheitä kuten Botkinit (Vasilij, Dmitri, Mikhail ja Sergei) tai Morozovit (Mikhail, Ivan ja Alexei). Merkittävimmät keräilijät uhkasivat mm. keisarillisen perheen statusta johtavana taiteen patronina. Lukuisat Sinebrychoffin taidemuseon alkuperältään yksityisesti kartutetut kokoelmat kuuluvat tähän kolmannen sukupolven ryhmään. Kauppiasruhtinas-epiteetti kuuluu Sinebrychoffin taidekokoelmissa itseoikeutetusti venäläistä alkuperää olevalle Paul Sinebrychoffille vaimoineen. Samankaltaista statusta suomalaisessa taiteenkeräilyssä kantaa myös kamariherra Hjalmar Linder, jonka taidekokoelma hakee Suomen oloissa vertaistaan mm. attribuutioiden resistenssillä mitattuna. Sen sijaan ensimmäiselle suomalaiselle ammattimaiselle keräilijälle, Herman Frithiof Antellille patronin rooli oli hyvin lähellä sydäntä. Rikkaana perijänä Pariisissa ja Lontoossa elänyt Antell voidaan Neverovin luokittelua soveltaen sisällyttää kolmannen sukupolven keräilyn edustajiin ja sen sisällä Eurooppaan hajautuneiden, vauraiden ja laajan asiatuntijakeräilijäyhteisön muodostaneiden ekspatriaattien ryhmään. 28 Myös von Collan vanhempi sekä toinen keisarin suomalainen henkilääkäri Carl von Haartman kuuluvat kolmannen keräilysukupolven edus- Venäjän taiteenkeräilyn kukoistuskausi Aleksanteri II aikakaudella 23

tajiin Suomessa. Pietarissa molemmilla oli halutessaan suora kontaktiverkosto venäläisen taiteenkeräilyn kärkeen. Von Collan vanhemman ammatillisten suhdeverkostojen ja von Collan nuoremman grafiikkakokoelman kannalta on merkityksellistä, että keisari Aleksanteri II itse oli grafiikan keräilijä. Hänet tunnettiin erityisesti eroottisia aiheita sisältävästä grafiikan keräilystään. 29 On mahdollista, että lukuisilla muilla Venäjän vallan ytimeen kontaktinsa luoneilla suomalaisilla tai heidän suhdeverkostoillaan on saattanut olla välitön tai välillinen kosketus tähän laajat keräilijäkontaktiverkostot hallinneeseen ensimmäisen luokan keisarilliseen keräilijään ja hänen keräilevään lähipiiriinsä. Keisaria on luonnehdittu laajan humanistisen sivistyksen saaneeksi taiteilijoiden mesenaatiksi, jolle taide oli läpi elämän merkittävä voimavara. Keisari oli opiskellut mm. taidehistoriaa. 30 Kirjallisuudessa usein mainitut keisarin inhimilliset ja tunteelliset luonteenpiirteet ovat tunnistettavissa myös von Collan vanhemman harvoista keisaria koskevista luonnehdinnoista; von Collan vanhemman suhde keisariin oli muodollinen mutta lämminhenkinen. 31 Luottamuksellinen suhde keisarilla on kuvailtu olleen myös Carl von Haartmaniin. 32 Keisarin molemmat suomalaiset henkilääkärit voidaan yhdistää niihin 1800-luvun toisen puoliskon älyllisiin, usein luonnontieteitä (von Haartman ja von Collan lääketiedettä) edustaviin, vahvasti romantiikan ajan piirteitä kantaviin hahmoihin, joille kauneuden kysymykset olivat ensisijaisia, mutta jotka vuosisadan loppua kohti kallistuivat romantiikan arvoista yhä enemmän kohti realismia, tietoa ja järkeä. 33 Kaiken kaikkiaan Carl von Haartmanin ja Alexander von Collan vanhemman elämät kietoutuivat tiiviisti toisiinsa lukuisissa elämän käännekohdissa, mikä loi pohjaa myös taiteenkeräilyn vaikutteiden siirtymiselle. Von Collan vanhemman keräilijöiden suhdeverkosto sisälsi suuriruhtinas ja taiteenkeräilijä Vladimir Alexandrovichin (1847 1909), jonka Nevan rannassa olevan Vladimirin palatsin seinät notkuivat Ivan Aivazovskin, Ilja Repinin ja Konstantin Makovskyn maalauksista. Vladimir Alexandrovichin tiedetään keränneen myös ainutlaatuisen 1800-luvun historistista posliinimaalausta edustaneen keisarillisen posliinikokoelman. Myös von Collan vanhemman taidekokoelma sisälsi muutamia esimerkkejä keisarillisesta posliinista. 34 Aikakauden taiteilijoista von Collan vanhempi oli henkilökohtaisessa kontaktissa mm. Ivan Aivazovskyyn 35 ja ranskalaiseen Pierre Marie Joseph Vernetiin. 36 Merkittäviä keräilijäkontakteja edustivat myös prinssi ja prinsessa Vladimir Bariatinski, jotka kuuluivat pitkien pe- 24 Kokoelman merkitys eurooppalaisen kulttuuriperinnön osana