OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Samankaltaiset tiedostot
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuonna 2009 hyväksytty vaalijärjestys. Hallintosäännön 2015 muutokset huomioitu.

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys

II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun paikalla on vähintään neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu

11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys

Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Tiistaina 11.4.

Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous (7)

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön.

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

VAALIOHJESÄÄNNÖT Hyväksytty

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

Jokaisella äänioikeutetulla on yksi (1) henkilökohtainen ääni, valtakirjalla ei saa äänestää. Äänestys on salainen.

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan.

VAALIJÄRJESTYS. Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA. I LUKU - Yleisiä määräyksiä. II LUKU - Vaalilautakunta

TAMPEREEN YLIOPPILAS- KUNNAN VAALIJÄRJESTYS. Edustajiston kokouksessa muutoksin vahvistettu

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa , muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa

Vaaliohjesääntö. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko

24 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Edustajiston hyväksymä Vaalijärjestys Ylioppilaskunnan vaalit 1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten

15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 17 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö

18 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 20 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 9. Anja Kurki, puheenjohtaja Marianne Ehrnstén Seppo Lintunen Marjut Lindroos Markus Soronen

Vaali- ja äänestysjärjestys

21 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 23 Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys 1 (5)

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Laurea-ammattikorkeakoulun Vaaliohjesääntö 1(8) opiskelijakunta

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Jäsenet: Vahtera, Helle, puheenjohtaja on Kallio, Sinikka. Kinnala, Aaro Laiho-Virtanen, Lilja Laivo, Olli Laivoranta, Jorma

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1 (8) Vaaliohjesääntö

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä

1 Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa valitaan edustajiston jäsenet siten kuin tässä vaalijärjestyksessä määrätään.

Keskusvaalilautakunnalle saapuu kahdenlaisia lähetekuoria: - kuittausmerkinnällä varustettuja ja

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty edustajiston kokouksessa

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen.

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)

Puumala Pöytäkirja 2/ ( 8) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

VAALIOHJESÄÄNTÖ HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGA

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta

HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA V A A L I J Ä R J E S T Y S. I luku Yleisiä määräyksiä

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018. Keskusvaalilautakunta

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

VAASAN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS II LUKU KESKUSVAALILAUTAKUNTA JA VAALILAUTAKUNNAT

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

VAALILAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 5/2014. Aika: Perjantai klo Paikka: Uudenkaupungin srk-keskus, Koulukatu 6.

LAPINLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 Vaalipöytäkirja vaalin tuloksen vahvistamisesta

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Transkriptio:

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen ajankohta 7 Ehdokkaaksi hakeutuminen, vaaliliitto ja vaalirengas 8 Vaaliasiakirjojen jättäminen 9 Vaaliluettelo 3. luku Vaaliasiakirjojen tarkistaminen, ehdokkaiden yhdistelmä ja äänestysohjeet 10 Vaaliasiakirjojen tarkastaminen 11 Ehdokashakemuksen hylkääminen 12 Vaalien järjestämättä jättäminen 13 Ehdokkaiden yhdistelmä 14 Äänestysohjeet 15 Sähköisen vaalijärjestelmän vaatimukset 4. luku Vaalivalmistelut 16 Vaalitoimitsijat 17 Äänestyslippu 5. luku Äänten laskeminen ja vaalien tuloksen vahvistaminen 18 Ennakkoäänten tarkistus 19 Vaalipäivän äänten tarkistus 20 Vaalituloksen laskenta 21 Mitätön äänestyslippu 22 Ehdokkaiden vertausluvut 23 Äänestyksen tulos ja vaalituloksen vahvistaminen 6. luku Täydentävät määräykset 24 Vaalirauha 25 Äänestyslippujen ja muiden vaaliasiakirjojen säilyttäminen 26 Vaalien uusiminen 27 Täydentävät ohjeet 28 Voimaantulo

1. luku Yleistä 1 Soveltamisala Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä sovelletaan järjestettäessä ylioppilaskunnan edustajistovaaleja. Lisäksi tätä vaalijärjestystä noudatetaan soveltuvin osin järjestettäessä neuvoaantavia jäsenäänestyksiä. 2 Vaalimenetelmä Ylioppilaskunnan sääntöjen mukaan edustajiston jäsenet ja varajäsenet valitaan salaisilla, suhteellisilla ja välittömillä vaaleilla. Vaalit toteutetaan keskusvaalilautakunnan päätöksen mukaisesti kirjekuoriäänestyksenä, sähköisenä uurnaäänestyksenä tai näiden yhdistelmänä siten kuin tässä vaalijärjestyksessä määrätään. 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio Vastuu vaalien järjestämisestä kuuluu keskusvaalilautakunnalle. Keskusvaalilautakunnan lisäksi ylioppilaskunnan vaaliorganisaatioon kuuluvat keskusvaalilautakunnan alaisuudessa toimivat vaalitoimitsijat sekä ylioppilaskunnan toimihenkilöt siten kuin tässä vaalijärjestyksessä ja keskusvaalilautakunnan antamissa ohjeissa määrätään. 4 Määräpäivien muuttaminen Jos vaaleja tai niihin kuuluvia toimenpiteitä ei jostakin syystä voida järjestää tässä vaalijärjestyksessä määrättyinä aikoina, edustajisto voi määrätä uuden ajan niitä varten. 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus Keskusvaalilautakunnan on julkaistava vaalikuulutus viimeistään 40. päivänä ennen vaalipäivää ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla ja, ellei voittamatonta estettä ilmene, viipymättä myös Oulun ylioppilaslehdessä sekä muussa keskusvaalilautakunnan päättämässä paikassa. Vaalikuulutuksessa on ilmoitettava: 1) mistä vaalista on kysymys; 2) montako edustajaa valitaan; 3) ketkä ovat vaaleissa äänioikeutettuja; 4) ketkä ovat vaalikelpoisia; 5) missä ja milloin vaaliluettelot pidetään nähtävillä; 6) minne ja milloin vaaliluetteloa koskevat oikaisuvaatimukset on jätettävä; 7) missä vaaleissa käytettäviä lomakkeita jaetaan; 8) minne ja milloin vaaliasiakirjat on jätettävä; 9) milloin ennakkoäänestys järjestetään; ja 10) milloin vaalipäivän äänestys järjestetään.

6 Äänestyksen ajankohta Vaalit järjestetään parittomina vuosina marraskuun ensimmäisenä keskiviikkona. Edustajisto voi määrätä vaalit pidettäväksi muuna päivänä lokakuun 1. ja marraskuun 7. päivän välisenä aikana. Vaalitoimitus alkaa vaalipäivänä kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti päättyen kello 16.00. Ennakkoäänestys on järjestettävä keskusvaalilautakunnan päätöksen mukaisesti vähintään kahtena päivänä kirjekuoriäänestyksenä tai sähköisenä äänestyksenä. Ennakkoäänestys alkaa aikaisintaan 7. päivänä ennen vaalipäivää ja päättyy viimeistään vaalipäivää edeltävänä päivänä. Sähköisenä äänestyksenä toteutettava ennakkoäänestys voi päättyä myös vaalipäivänä. Kaikilla niillä äänestäjillä, jotka ovat vaalipäivän kirjekuoriäänestyksessä ennen vaalitoimituksen päättymisaikaa tulleet saapuville odottamaan äänestysvuoroaan, on oikeus äänestää. Kaikilla niillä äänestäjillä, jotka ovat vaalipäivän sähköisessä äänestyksessä kirjautuneet äänestysjärjestelmään ennen vaalitoimituksen päättymisaikaa, on oikeus käyttää äänensä 15 minuutin kuluessa vaalitoimituksen päättymisestä. Keskusvaalilautakunta voi lyhentää joidenkin vaalipäivän äänestyspaikkojen tai sähköisen äänestyksen vaalitoimituksen kestoaikaa enintään neljällä tunnilla. 7 Ehdokkaaksi hakeutuminen, vaaliliitto ja vaalirengas Henkilön, joka haluaa asettua ehdokkaaksi vaaleihin, on jätettävä yksi ehdokashakemus keskusvaalilautakunnan hyväksymällä lomakkeella. Vaaliliiton voi perustaa vähintään kaksi ehdokasta. Ehdokas voi olla jäsenenä vain yhdessä vaaliliitossa ja vaaliliitossa ehdokkaita saa olla enintään valittavien edustajien kaksinkertainen määrä. Vaaliliiton perustamisasiakirja laaditaan keskusvaalilautakunnan hyväksymälle lomakkeelle. Vaalirenkaan voi muodostaa vähintään yksi vaaliliitto ja vähintään yksi ehdokas tai vähintään kaksi vaaliliittoa. Ehdokas voi kuulua vain yhteen vaaliliittoon tai vain yhteen vaalirenkaaseen. Vaaliliitto voi kuulua vain yhteen vaalirenkaaseen. Vaalirenkaassa ehdokkaita saa olla enintään valittavien edustajien kaksinkertainen määrä. Vaalirenkaan sopimusasiakirja laaditaan keskusvaalilautakunnan hyväksymälle lomakkeelle. Vaaliasiakirjoissa käytettävät nimet ja tunnukset eivät saa olla sopimattomia eivätkä merkitykseltään harhaanjohtavia. 8 Vaaliasiakirjojen jättäminen Vaaliasiakirjat on jätettävä viimeistään 21. päivänä ennen vaalipäivää kello 12.00 mennessä ylioppilaskunnan kansliaan tai keskusvaalilautakunnan vaalikuulutuksessaan ilmoittamaan muuhun paikkaan. Myös postitse toimitettujen asiakirjojen on oltava tällöin perillä. 9 Vaaliluettelo Vaalissa äänestäjän äänioikeus tarkistetaan vaaliluettelosta. Vaaliluettelo on asetettava nähtäville ylioppilaskunnan kansliaan viimeistään 28. päivänä ennen vaalipäivää. Vaaliluetteloa on pidettävä lainvoimaisena sen nähtäville asettamisen jälkeen. Nähtäville asettamisen jälkeen vaaliluetteloon tehdään ainoastaan lisäyksiä perustuen ylioppilaskunnan jäsenten jättämiin huomautuksiin, jotka on toimitettava viimeistään 21. päivänä ennen vaalipäivää kello 12.00 mennessä ylioppilaskunnan kansliaan.

3. luku Vaaliasiakirjojen tarkistaminen, ehdokkaiden yhdistelmä ja äänestysohjeet 10 Vaaliasiakirjojen tarkastaminen Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava vaaliasiakirjat kokouksessa, joka pidetään 21. päivänä ennen vaalipäivää. Jos vaaleja koskevat asiakirjat on annettu vaalikuulutuksessa määrätyn määräajan jälkeen, ne on jätettävä tutkimatta. Lisäksi tässä kokouksessa arvotaan vaalirenkaiden ja vaalirenkaisiin kuulumattomien vaaliliittojen keskinäinen järjestys. Ehdokashakemuksen jättäneelle tai vaaliliiton tai vaalirenkaan asianhoitajalle on pyrittävä viipymättä huomauttamaan, jos havaitaan, että: 1) asiakirjoja ei ole tehty tämän vaalijärjestyksen tai sen nojalla annettujen määräysten mukaisesti; 2) asiakirjoja puuttuu; 3) ehdokashakemuksen on jättänyt sellainen henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen; 4) sama ehdokas esiintyy kahdessa vaaliliitossa tai vaalirenkaassa; 5) vaaliliitossa tai vaalirenkaassa on enemmän ehdokkaita, kuin mitä tämän vaalijärjestyksen mukaan on oikeus asettaa; tai 6) asiakirjoja ei voida muusta syystä hyväksyä. Ehdokkaan tai asiamiehen on annettava vastaus keskusvaalilautakunnan huomautukseen tai korjattava huomautuksessa mainittu puute viimeistään 19. päivänä ennen vaalipäivää klo 12:00. 11 Ehdokashakemuksen hylkääminen Keskusvaalilautakunnan on poistettava ehdokkaiden joukosta, vaaliliitoista ja -renkaista vaalikelvottomien ehdokkaiden nimet ja ne, joista ei ole saatu hyväksyttävää vastausta huomautukseen tai huomautuksessa mainittua puutetta ei ole korjattu. 12 Vaalien järjestämättä jättäminen Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on yhtä paljon tai vähemmän kuin valittavia edustajia, ei vaalitoimitusta järjestetä, vaan keskusvaalilautakunta julistaa, että edustajiksi on valittu hyväksytyt ehdokkaat. 13 Ehdokkaiden yhdistelmä Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on enemmän kuin valittavia edustajia, keskusvaalilautakunnan on laadittava ehdokkaiden yhdistelmä viimeistään 19. päivänä ennen vaalipäivää pidettävässä kokouksessaan seuraavassa järjestyksessä: 1) ylimmäksi tulee otsikko, mistä vaalista on kyse; 2) vaalirenkaat ja vaalirenkaisin kuulumattomat vaaliliitot arvonnan osoittamassa järjestyksessä; 3) sen jälkeen otsakkeen Vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumattomat ehdokkaat alle tulevat vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumattomat ehdokkaat aakkosjärjestyksessä; 4) vaalirenkaan nimen ja tunnuksen jälkeen tulevat ensin otsakkeen Vaalirenkaan vaaliliittoihin kuulumattomat ehdokkaat alle vaalirenkaan vaaliliittoihin kuulumattomat ehdokkaat vaalirenkaan sopimusasiakirjassa määrätyssä järjestyksessä. Tämän jälkeen tulevat vaaliliitot vaalirenkaan sopimusasiakirjassa määrätyssä järjestyksessä; sekä 5) vaaliliiton ehdokkaat tulevat vaaliliiton nimen ja tunnuksen alle vaaliliiton perustamisasiakirjassa ilmoitetussa järjestyksessä. Tällä tavoin asetetut ehdokkaat numeroidaan juoksevasti kokonaisluvuin alkaen numerosta kaksi. Jos ehdokkaita ei voida lukumääränsä vuoksi järjestää ylhäältä alaspäin, on ne järjestettävä kahdelle tai useammalle vierekkäiselle palstalle. Ehdokkaiden yhdistelmä on viipymättä julkaistava ylioppilaskunnan virallisella ilmoitustaululla ja, ellei voittamatonta estettä ilmene, viipymättä myös Oulun ylioppilaslehdessä sekä muussa keskusvaalilautakunnan päättämässä paikassa. Riittävä määrä yhdistelmiä on järjestettävä vaalitoimitsijoiden käyttöön.

14 Äänestysohjeet Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on enemmän kuin valittavia edustajia, keskusvaalilautakunnan on annettava äänestysohjeet viimeistään 19. päivänä ennen vaalipäivää pidettävässä kokouksessaan. Äänestysohjeissa on mainittava seuraavat asiat, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta: 1) ennakkoäänestyspaikkojen sijainti ja aukioloaika; 2) vaalipäivän äänestyspaikkojen sijainti ja aukioloaika; sekä 3) ohjeet sähköiseen äänestykseen osallistumiseksi. 15 Sähköisen vaalijärjestelmän vaatimukset Käytettävän sähköisen vaalijärjestelmän tulee toteuttaa seuraavat ehdot: 1) vaalijärjestelmän tietoturvan taso on riittävä; 2) äänestäjän henkilöllisyys varmistetaan uskottavasti ennen äänestämistä; 3) äänestäjän henkilöllisyyttä ei pystytä jälkikäteen yhdistämään mihinkään tiettyyn annettuun ääneen; 4) äänestäjä voi käyttää äänioikeuttaan ainoastaan kerran; 5) vaalijärjestelmään tulee voida suorittaa annettujen äänten ja laskennan tarkistus kuitenkaan äänestyssalaisuutta vaarantamatta; sekä 6) vaalijärjestelmä perustuu avoimeen lähdekoodiin. Sähköiselle vaalijärjestelmälle tulee suorittaa aikaisintaan 4 kuukautta ennen vaalipäivää tietoturvatarkastus, jonka toimittaa keskusvaalilautakunnan nimeämä riippumaton taho. Tämän tahon voi nimetä myös edustajisto. Tietoturvatarkarkastuksesta annettu loppuraportti on julkinen asiakirja sen saapuessa ylioppilaskuntaan. 4. luku Vaalivalmistelut 16 Vaalitoimitsijat Kirjekuoriäänestyksen toimittamista varten keskusvaalilautakunta asettaa tarpeellisen määrän vaalitoimitsijoita. Vaalitoimitsija ei saa olla vaaleissa ehdokkaana, eikä hän saa olla keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen. Keskusvaalilautakunnan nimeämät henkilöt, jotka eivät ole ehdolla vaalissa, valvovat sähköistä vaalia keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukaisesti. Valvonnan tarkoituksena on varmistaa vaalijärjestelmän toimivuus ja ehkäistä vaalivilppiä. 17 Äänestyslippu Keskusvaalilautakunnan vahvistaman äänestyslipun sisäpuolelle on painettava otsikko, jossa mainitaan, missä vaaleissa sitä on käytettävä sekä ympyrä ehdokkaan numeron merkitsemistä varten.

5. luku Äänten laskeminen ja vaalien tuloksen vahvistaminen Vaalijärjestys 18 Ennakkoäänten tarkistus Keskusvaalilautakunnan on tarkistettava vaalipäivänä ennakkoäänestyksessä annetut kirjekuoriäänien lähetekuoret lähetekuorta avaamatta. Jos 1) ennakkoon äänestäneellä henkilöllä ei ole vaaliluettelon mukaan äänioikeutta; 2) lähetekuori on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida päätellä, kuka henkilö on äänestänyt; tai 3) lähetekuori on avonainen; on lähetekuori jätettävä avaamatta, liitettävä pöytäkirjan oheen ja jätettävä huomioon ottamatta. Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava vaalipäivänä sähköisessä uurnavaalissa annettujen äänien ja äänten laskennan tarkistuksen jälkeen ennakkoäänestyksessä annetut kuoriäänien lähetekuoret lähetekuorta avaamatta, että henkilö on äänestänyt enintään yhden kerran. Mikäli henkilö on äänestänyt: 1) ennakkoon kirjekuoriäänestyksessä useammin kuin kerran; tai 2) sähköisessä uurnaäänestyksessä ja ennakkoon kirjekuoriäänestyksessä; on ennakkoäänestyksessä annetut lähetekuoret jätettävä avaamatta, liitettävä pöytäkirjan oheen ja jätettävä huomioon ottamatta. Jos henkilö on äänestänyt sähköisessä uurnavaalissa, merkitään hänet vaaliluetteloon äänestäneeksi. Jos ennakkoäänestyksessä annettu kirjekuoriäänen lähetekuori voidaan hyväksyä, merkitään vaaliluetteloon, että lähetekuoressa mainittu henkilö on äänestänyt. Lähetekuoret aukaistaan ja vaalikuoret tarkistetaan vaalisalaisuus säilyttäen. Jos vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä, on vaalikuoret liitettävä pöytäkirjan oheen ja äänestys jätettävä huomioon ottamatta. 19 Vaalipäivän äänten tarkistus Keskusvaalilautakunnan on tarkistettava vaalipäivänä annetut kirjekuoriäänien lähetekuoret lähetekuorta avaamatta. Jos 1) äänestäneellä henkilöllä ei ole vaaliluettelon mukaan äänioikeutta; 2) lähetekuori on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida päätellä, kuka henkilö on äänestänyt; tai 3) lähetekuori on avonainen; on lähetekuori jätettävä avaamatta, liitettävä pöytäkirjan oheen ja jätettävä huomioon ottamatta. Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sähköisessä uurnavaalissa annettujen äänien ja laskennan tarkistuksen jälkeen vaalipäivänä annetut kuoriäänien lähetekuoret lähetekuorta avaamatta, että henkilö on äänestänyt enintään yhden kerran. Mikäli henkilö on äänestänyt: 1) vaalipäivän kirjekuoriäänestyksessä useammin kuin kerran; tai 2) sähköisessä uurnaäänestyksessä tai ennakkoon kirjekuoriäänestyksessä; on vaalipäivänä annetut lähetekuoret jätettävä avaamatta, liitettävä pöytäkirjan oheen ja on jätettävä huomioon ottamatta. Jos henkilö on äänestänyt sähköisessä uurnavaalissa, merkitään hänet vaaliluetteloon äänestäneeksi. Jos vaalipäivänä annettu kirjekuoriäänen lähetekuori voidaan hyväksyä, merkitään vaaliluetteloon, että lähetekuoressa mainittu henkilö on äänestänyt. Lähetekuoret aukaistaan ja vaalikuoret tarkistetaan vaalisalaisuus säilyttäen. Jos vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä, on vaalikuoret liitettävä pöytäkirjan oheen ja äänestys jätettävä huomioon ottamatta.

20 Vaalituloksen laskenta Kirjekuoriäänestyksessä annetut hyväksytyt vaalikuoret lasketaan ja niiden lukumäärä merkitään keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan. Lukumäärän laskennan jälkeen vaalikuoret avataan. Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava ja laskettava kunkin ehdokkaan hyväksi annettujen hyväksyttyjen äänien kokonaismäärä ja mitättömien äänten määrä. 21 Mitätön äänestyslippu Kirjekuoriäänestyksen äänestyslippu on mitätön, jos: 1) vaalikuoressa on useampia tai muutakin kuin yksi äänestyslippu; 2) äänestyslippuna on käytetty muuta kuin keskusvaalilautakunnan vahvistamaa kyseisen vaalin äänestyslippua; 3) äänestyslippu on leimaamaton; 4) ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei selvästi ilmene, ketä ehdokasta se tarkoittaa; 5) äänestyslippuun on kirjoitettu äänestäjän nimi tai erityinen tuntomerkki taikka siihen on tehty muunlainen asiaton merkintä. Asiattomana ei pidetä äänestyslippuun tehtyä merkintää, joka ainoastaan selventää, ketä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut äänestää. Äänestyslippu ei ole mitätön, jos: 1) äänestyslippuun on tehty merkintä, joka ainoastaan selventää, ketä ehdokasta äänestäjä on tarkoittanut äänestää, esimerkiksi vaaliliiton tai vaalirenkaan nimi; 2) numeromerkintä on yliviivattu ja uusi selvä numero on kirjoitettu; 3) numero on alleviivattu tai sen perässä on piste; 4) numero on piirretty äänestyslipussa olevan ympyrän ulkopuolelle tai äänestyslipun kääntöpuolelle: 5) numero on ilmaistu kirjaimin; tai 6) ehdokkaan nimi on kirjoitettu kirjaimin ja nimi on yksikäsitteinen. 22 Ehdokkaiden vertausluvut Samaan vaaliliittoon kuuluvat ehdokkaat järjestetään henkilökohtaisten äänimääriensä suuruuden mukaan. Ehdokkaille annetaan väliaikaiset vertausluvut siten, että eniten ääniä saanut ehdokas saa väliaikaiseksi vertausluvukseen vaaliliiton hyväksi annettujen äänien koko lukumäärän, toinen puolet siitä, kolmas kolmanneksen ja niin edelleen. Järjestyksessä n:s ehdokas saa väliaikaiseksi vertausluvukseen n:nnen osan vaaliliiton koko äänimäärästä. Jos vaaliliitto ei kuulu vaalirenkaaseen, tulee näin lasketusta väliaikaisesta vertausluvusta ehdokkaan lopullinen vertausluku. Vaalirenkaaseen kuuluvan, mutta vaaliliittoihin kuulumattoman ehdokkaan väliaikainen vertausluku on hänen saamansa henkilökohtainen äänimäärä. Vaalirenkaaseen kuuluvat ehdokkaat järjestetään väliaikaisten vertauslukujensa suuruuden mukaan. Tässä järjestyksessä annetaan ehdokkaille lopulliset vertausluvut siten, että suurimman väliaikaisen vertausluvun saanut ehdokas saa lopulliseksi vertausluvukseen vaalirenkaan hyväksi annettujen äänien koko lukumäärän, toinen puolet siitä, kolmas kolmanneksen ja niin edelleen. Järjestyksessä n:s ehdokas saa lopulliseksi vertausluvukseen n:nnen osan vaalirenkaan koko äänimäärästä. Vaaliliittoihin ja vaalirenkaisiin kuulumattoman ehdokkaan lopullinen vertausluku on hänen saamansa äänimäärä.

23 Äänestyksen tulos ja vaalituloksen vahvistaminen Äänestyksen tuloksen määräämiseksi kirjoitetaan kaikkien ehdokkaiden nimet heidän lopullisten vertauslukujensa suuruuden mukaiseen järjestykseen ja kunkin ehdokkaan nimen kohdalle merkitään hänen lopullinen vertauslukunsa. Jos äänimäärät tai vertausluvut ovat yhtä suuret, ratkaistaan keskinäinen järjestys arpomalla. Keskusvaalilautakunta julistaa edustajistoon valituiksi nimisarjan alusta alkaen niin monta ehdokasta kuin edustajia on valittava. Edustajan tilapäisen esteen tai esteellisyyden varalle keskusvaalilautakunta julistaa valituksi vaaliliiton varajäseniksi vertauslukujen osoittamassa järjestyksessä niin monta varajäsentä kuin varsinaisia edustajia on vaaliliitosta valittu, ellei vaaliliitossa olevien ehdokkaiden lukumäärästä muuta johdu. Vaaliliitto, josta tulee valituksi yksi varsinainen edustaja, saa kuitenkin kaksi varajäsentä, ellei vaaliliitossa ole vain kaksi ehdokasta. 6. luku Täydentävät määräykset 24 Vaalirauha Ennakkoäänestys- ja äänestyspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa pitää puheita, laittaa esille tai jakaa vaalimainoksia eikä millään tavoin vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa äänestäjien vaalivapauteen. Saapuvilla olevien on noudatettava niitä määräyksiä, joita vaalitoimitsija harkitsee tarpeelliseksi antaa järjestyksen ylläpitämiseksi ja vaalitoimituksen häiriöttömän kulun turvaamiseksi. 25 Äänestyslippujen ja muiden vaaliasiakirjojen säilyttäminen Keskusvaalilautakunnan on pantava äänestysliput ja kappale ehdokkaiden yhdistelmää pakkaukseen, joka sinetöidään. Pakkaus on säilytettävä, kunnes kyseistä vaalia seuraavien vaalien vaalitulos on vahvistettu. Pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja ovat keskusvaalilautakunnan pöytäkirjat liitteineen sekä ehdokkaiden yhdistelmä. Muu pöytäkirjan ohessa tai sen ulkopuolella säilytettävä materiaali kuten esimerkiksi ehdokasasettelussa ylioppilaskuntaan jätetyt asiakirjat ja niitä koskevia huomautuksia koskeva kirjeenvaihto, huomioimatta jätetyt lähete- ja vaalikuoret sekä vaaliluettelot on säilytettävä, kunnes kyseistä vaalia seuraavien edustajistovaalien vaalitulos on vahvistettu. Hyväksytyt vaalikuoret hävitetään ääntenlaskennan jälkeen. 26 Vaalien uusiminen Jos vaalitoimitsijan, keskusvaalilautakunnan, päätös tai toimenpide on ollut ylioppilaskunnan sääntöjen, vaalijärjestyksen tai vaalijärjestyksen nojalla annettujen ohjeiden vastainen ja tämä on ilmeisesti saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, keskusvaalilautakunnan on määrättävä järjestettäväksi uudet vaalit, jollei vaalien tulos ole oikaistavissa. Keskusvaalilautakunnan on järjestettävä uudet vaalit viipymättä. Vaaleissa käytetään muuttamattomina samaa ehdokkaiden yhdistelmää ja vaaliluetteloa kuin kumotuissa vaaleissa on käytetty. Kumotuissa vaaleissa valituksi tulleet edustajat pysyvät toimessaan, kunnes uusien vaalien tulos on vahvistettu, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. 27 Täydentävät ohjeet Tarkempia määräyksiä ja ohjeita tämän vaalijärjestyksen soveltamisesta antaa tarvittaessa keskusvaalilautakunta. Tarvittaessa keskusvaalilautakunta laatii ohjeet neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestelyistä.

28 Voimaantulo Tällä vaalijärjestyksellä kumotaan edustajiston 3.9.2009 vahvistama vaalijärjestys siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Tämä vaalijärjestys tulee voimaan välittömästi hallituksen toimeenpanopäätöksen jälkeen.