VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013



Samankaltaiset tiedostot
Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

YLEISTÄ 2 NÄYTTELYTOIMINTA 2 KEVÄÄN 2016 NÄYTTELYOHJELMISTO 2

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 2006

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2016

TURUN KEMISTIKERHO RY

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Kokouksen esityslista

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

TOIMINTAKERTOMUS Y-tunnus: Puh: tai

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ... 5 Yhteistyö Suomen Taiteilijaseuran ja muiden kuvataidejärjestöjen kanssa... 5

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Taiteilijat O ry, Konstnärerna O rf TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015

Keravan Reserviläiset ry

Sääntömääräinen syyskokous

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

PORIN TAITEILIJASEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu.

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Osapuolet 1. ( Taiteilija ), henkilö / y-tunnus: 2. ( Galleria ), y-tunnus:

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Sovitut toimintatavat

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Toimintakertomus

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Transkriptio:

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ s. 2 2. ORGANISAATIO JA HALLINTO s. 2 2.1. Jäsenet s. 2 2.2. Hallitus ja työryhmät s. 3 2.3. Liiton kokoukset s. 3 2.4. Jäsenet ja toimihenkilöt luottamustehtävissä s. 4 2.5. Toimihenkilöt ja tilat s. 4 3. TIEDOTUS- JA JÄSENTOIMINTA s. 5 3.1. Tiedotustoiminta s. 5 3.2. Muu jäsentoiminta s. 5 4. AMMATTI- JA KULTTUURIPOLIITTINEN TOIMINTA s. 5 5. NÄYTTELYTOIMINTA SUOMESSA s. 6 5.1. Valokuvagalleria Hippolyte ja Hippolyte Studio s. 6 Näyttelytilat s. 6 Näyttelyiden järjestäminen s. 6 Valokuvagalleria Hippolyten näyttelyt s. 6 Hippolyte Studion näyttelyt s. 6 Yhteistyö Saaren kartanon kanssa s. 7 Keskustelutilaisuuksia ja taiteilijaesittelyjä s. 7 Tiedotus s. 8 Galleria tiedonjakajana s. 8 5.2. Liiton teosvälitystilaisuus Art Fair Suomi 2013 s. 9 6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA s. 10 6.1. Focus A-i-R s. 10 6.2. Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelma s. 10 7 TAPAHTUMIEN VALMISTELUA s. 11 7.1. HPB14 Helsinki Photography Biennial s. 11 7.2. ARCOmadrid 2014 s. 11 7.3. Suomalaiset valokuvataidekirjat Frankfurtissa 2014 s. 12 8. MUUTA s. 12 8.1. Henkilökunnan matkoja ja esitelmiä s. 12 8.2 Yhteistyötä korkeakoluopiskelijoiden kanssa s. 12 9. TALOUS JA VARAINHANKINTA s. 12 Vuonna 1988 perustettu Valokuvataiteilijoiden Liitto ry on taiteilijajohtoinen yhdistys, johon vuoden 2013 alussa kuului 391 taiteilijajäsentä. Liitto edistää ja tukee valokuvaan pohjaavia taidemuotoja, sekä ajaa jäsentensä ammatillisia, taloudellisia ja sosiaalisia asioita. Liitto johtaa vuonna 1978 perustettua Helsingissä sijaitsevaa Valokuvagalleria Hippolyteä. Liitto on myös muiden prosessien aktiivinen järjestäjä, mm. Helsinki Photography Biennial ja vuosittainen Art Fair Suomi. Valokuvataiteilijoiden Liitto on yksi Suomen Taiteilijaseuran kuudesta jäsenjärjestöstä. 1

1. YLEISTÄ Valokuvataiteilijoiden Liiton toimintavuosi 2013 oli aktiivinen, mutta edelleen taloudellisesti tiukka. Remonttikustannuksia peittämään otettu laina rasitti edelleen Liiton taloutta ja säästöihin pyrittiin toiminnassa kautta linjan. 2013 oli ensimmäinen täysi toimintavuosi uusissa Yrjönkadun toimitiloissa Helsingissä. Valokuvagalleria Hippolytessä ja Hippolyte Studiossa oli vuoden aikana esillä yhteensä 21 näyttelyä. Elokuussa Oreet Asheryn näyttelykokonaisuus Party for Freedom käynnisti näyttelyyhteistyön Saaren kartanon residenssin (Koneen Säätiön) kanssa. Galleriassa järjestettiin lisäksi näyttelyihin liittyviä ja muita keskusteluja sekä kirjanjulkistamisia, yhteensä 7 eri tilaisuutta. Syksyllä teosvälitystilaisuus Art Fair Suomi järjestettiin yhteistyössä taiteilijayhdistys MUU ry:n kanssa tavalliseen tapaan Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa. Lisäksi toimintavuonna valmisteltiin ahkerasti vuodelle 2014 sijoittuvaa Helsinki Photography Biennialia. Liiton jäsenmäärä jatkoi edellisten vuosien tapaan kasvuaan. Liittoon hyväksyttiin uusia jäseniä kaikkiaan 12 hlöä. 2. ORGANISAATIO JA HALLINTO Valokuvataiteilijoiden Liitto ry on Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestö ja osallistui erityisesti hallitustyöskentelyn kautta keskusjärjestönsä toimintaan. Liitto on myös visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry:n jäsenyhdistys. 2.1. Jäsenet Valokuvataiteilijoiden Liitossa on kunniajäseniä, varsinaisia jäseniä sekä kokelasjäseniä. Liiton jäsenmäärä toimintavuoden alussa oli 284 varsinaista jäsentä (sis. 4 kunniajäsentä), 107 kokelasjäsentä, yhteensä 391 hlöä. Uusille jäsenille järjestettiin Valokuvagalleria Hippolyten tiloissa Uusien jäsenten ilta pe 8.2.2013, jossa heille Liiton ja gallerian toimintaa esittelivät puheenjohtaja Ari Saarto sekä toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski ja näyttelykoordinaattori Petronella Grönroos. Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa 20.11.2013 hyväksyttiin syksyn jäsenhakemusten joukosta jäseniä ja kokelasjäseniä, joiden jäsenyys alkaa vuoden 2014 alusta. Uusiksi varsinaisiksi jäseniksi hyväksyttiin seuraavat henkilöt (14 hlö): Joonas Ahlava, Kenneth Bamberg, Charlotta Boucht, Mari Hokkanen, Katri Lassila, Taru Leinonen, Katri Naukkarinen, Viivi Nieminen, Erica Nyholm, Nelli Palomäki, Tuomo Rainio, Riitta Supperi, Saana Wang ja Gary Wornell. Uusiksi kokelasjäseniksi hyväksyttiin seuraavat henkilöt (12 hlö): Lili Zoe Ermezei, Eeva-Mari Haikala, Aukusti Heinonen, Anna Koivisto, Aino-Aksenja Köhler, Erja Laakkonen, Nina-Maria Oförsagd, Hanna Rosti, Nina Sivén, Ulla-Maija Svärd, Anna-Mari Taivalsaari ja Jarkko Uolevi Suntio. 2

2.2. Hallitus ja työryhmät Liiton hallitus suunnitteli ja päätti Liiton toiminnasta. Hallituksen päätösten toteutuksesta vastasi toiminnanjohtaja. Toiminnanjohtaja yhdessä henkilökunnan kanssa hoiti myös jäsenten edunvalvontaa ja neuvontaa sekä tiedotustoimintaa. Liiton puheenjohtajana toimi Ari Saarto, varapuheenjohtajana Marja Helander. Heidän lisäkseen hallitukseen kuuluivat Jaakko Koskentola, Pekka Niittyvirta, Ida Pimenoff, Perttu Saksa, Jari SIlomäki ja Sakari Viika. Hallituksen sihteerinä toimi toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski. Hallitus kokoontui toimintavuonna 11 kertaa. Hallituksen alaisena toimivat seuraavat työryhmät: Näyttelytyöryhmä, joka vastasi Valokuvagalleria Hippolyten ohjelmistosta sekä muun näyttelytoiminnan kehittämisestä: Wilma Hurskainen, Pekka Niittyvirta, Ida Pimenoff ja Perttu Saksa sekä henkilökunnan edustajat: Petronella Grönroos ja Mitro Kaurinkoski Jäsentyöryhmä, joka käsitteli jäsenanomukset ja esitteli ne hallitukselle sekä vuosikokoukselle: Marja Helander, Juha Nenonen ja Jari Silomäki Art Fair Suomi -työryhmä, joka keskittyi valokuvataiteen myynnin ja markkinoinnin edistämiseen sekä liiton myyntinäyttelyn tiedottamiseen ja markkinointiin: Marja Helander, Jaakko Koskentola, Pekka Niittyvirta ja Perttu Saksa sekä enkilökunnan edustajat: Petronella Grönroos ja Mitro Kaurinkoski Helsinki Photography Biennial -työryhmä, joka suunnitteli tapahtumaa: Jaakko Koskentola, Ida Pimenoff, Anna-Kaisa Rastenberger ja Ari Saarto Henkilökunnan edustaja: Mitro Kaurinkoski Tiedotusstrategia-työryhmä kehitti Liiton ja gallerian tiedotusta: Pekka Niittyvirta, Perttu Saksa ja Ari Saarto Suomalaisten valokuvakirjojen edistämistyöryhmä: Ida Pimenoff ja Sakari Viika 2.3. Liiton kokoukset Valokuvataiteilijoiden Liiton sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Valokuvagalleria Hippolyten tiloissa 19.4.2013. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisinä asioina edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto ja valittiin tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja vuodelle 2013.Puheenjohtaja Ari Saarto kertoi jäsenistölle ajankohtaisia kuulumisia taiteilijapolitiikan rintamalta. Liiton syyskokous pidettiin Valokuvagalleria Hippolyten tiloissa 20.11.2013. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat: valittiin Liitolle hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Käsiteltiin toimintasuunnitelma- ja talousarvio vuodelle 2014. Vuodelle 2013 päätettiin jäsenmaksusta (180 ) ja siihen kuuluvista eduista, hyväksyttiin uusia jäseniä ja kokelasjäseniä sekä valittiin Liiton edustajat ja varaedustajat Suomen Taiteilijaseuran edustajistoon. Kokouksessa hyväksyttiin myös sääntömuutos, joka selkeytti ilmaisua koskien eläkkeellä olevien kokelasjäsenten jäsenmaksuvapautta. 3

2.4. Jäsenet ja toimihenkilöt luottamustehtävissä Toimintavuonna Liiton jäsenet ja toimihenkilöt toimivat seuraavissa luottamustehtävissä: - Suomen Taiteilijaseura, hallituksen varapuheenjohtaja Ari Saarto, varajäsen Marja Helander. - Suomen Taiteilijaseuran edustajisto (2013) Varsinaiset jäsenet: Pasi Autio, Päivi Eronen, Raakel Kuukkaa, Jouko Leskelä, Pekka Niittyvirta, Ulla Paakkunainen, Harri Pälviranta, Marjukka Vainio Varajäsenet: Pira Cousin, Ari Kakkinen, Jaakko Koskentola, Kirsi-Marja Metsähuone, Ida Pimenoff, Anu Suhonen, Sakari Viika, Hanna Weselius - Kuvataiteilijoiden huoltosäätiö, Anne Hämäläinen - Kustannus Oy Taide, hallitus: Mikko Ijäs - Kuvasto ry, hallitus: Nina Tuittu - Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta (2013-2015): Vesa Aaltonen, varajäsen Päivi Setälä - Suomen Valokuvataiteen Museon säätiö, hallitus (2012-2014): Ari Saarto - Valtion taideteostoimikunta (2011-2013): Veli Granö - Valtion valokuvataidetoimikunta (2013-2014): Hanna Weselius (varapuheenjohtaja), Vesa Aaltonen, Ari Kakkinen, Sandra Kantanen, Päivi Eronen Toimintavuonna Valokuvataiteilijoiden Liitto esitti ehdokkaita alueellisten taidetoimikuntien jäseniksi, valtion taidetoimikunnan jäseniksi sekä Pro Finlandia -kunniamerkin saajaksi. 2.5. Toimihenkilöt ja tilat Liiton toiminnanjohtajana toimi Mitro Kaurinkoski (Liiton toiminnan ja hankkeiden koordinointi). Osa-aikaisena (85 %) näyttelykoordinaattorina toimi Petronella Grönroos (gallerian näyttelyiden koordinointi, avustaminen eri hankkeiden järjestämisessä). Helsinki Photography Biennialin tuottajan osa-aikaisiin (50 %) tehtäviin palkattiin määräaikaisesti Tiina Salmia elokuun 2013 alusta toukokuun 2014 loppuun. Harjoittelijoina Liitossa (Hippolyte Studion koordinointi, jäsentiedotteen koostaminen, muu avustaminen), osana työ- ja elinkeinotoimiston työkokeilua työpaikalla, ovat vuoden aikana toimineet : Liis Rohila (12.2. 31.5.2013), Stefanie Roiko (4.6. 15.10.2013), Ida Söderlund (2.4. 27.8.2013), Vanessa Forsten (20.9. 20.12.2013) sekä Aura Dufva (6.11.2013 7.2.2014) Opintoihinsa liittyvää harjoittelua Liitossa suorittivat toimintavuoden aikana: Yrkeshögskolan Practicumista Jennifer Granqvist (29.10.2012-18.1.2013), Jyväskylän aikuisopistosta Minna Koponen (28.12.2012-31.1.2013), Turun AMK:n Taideakatemiasta Sonja Vainionpää (20.2. 31.3.2013) sekä Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Neetta Eriksson (17.9. 22.11.2013). Lisäksi valokuvataiteilijat Katri Naukkarinen ja Viivi Nieminen ovat olleet Liitossa tuntityöntekijöinä hoitaen sijaisuuksia. Liiton taloudenhoitajana, joka hoitaa Liiton kirjanpidon, toimi Anne-Maj Väre. Liiton tilintarkastajana toimintavuonna oli Risto Ekholm ja toiminnantarkastajana Karin Toyoda (varalla Anne Hämäläinen). Valokuvataiteilijoiden Liitto ry ja Valokuvagalleria Hippolyte toimivat osoitteessa: Yrjönkatu 8-10 (sisäpiha), 00120 Helsinki. 4

3. TIEDOTUS- JA JÄSENTOIMINTA 3.1. Tiedotustoiminta Tiedotuksen Liiton jäsenistölle heitä koskevista ajankohtaisista asioista Liitto keskittää noin kerran viikossa sähköpostitse lähetettävään jäsentiedotteeseen. Tiedotteet käsittelevät mm. edunvalvontaa, hakuja (apurahat, näyttelyajat, kilpailut, residenssit, työpaikat), tietoa näyttelyistä, tapahtumista, kulttuuripoliittisista kysymyksistä sekä muista ajankohtaisista prosesseista. Myös Liiton omasta ja Suomen Taiteilijaseuran toiminnasta tiedotetaan. Sähköposti tavoittaa n. 95% Liiton jäsenistöstä. Kirjepostilla tiedotetaan keskeisimmistä asioista. Liiton verkkosivut ovat osoitteessa www.hippolyte.fi, jonne Liiton jäsenillä on mahdollisuus toimittaa kotisivunsa linkitettäväksi. Sivut ovat suomeksi sekä pääosin myös ruotsiksi ja englanniksi. 3.2. Muu jäsentoiminta: Jäsenpalvelut yhteistyössä Suomen Taiteilijaseuran ja sen jäsenjärjestöjen kanssa Suomen Taiteilijaseura (STS) ylläpitää ja päivittää verkossa toimivaa taiteilijamatrikkelia, johon Liiton jäsenet voivat toimittaa cv:n ja kuvia teoksistaan. STS:n näyttelysihteeri Marketta Tuomainen on antanut Ata Carnet-neuvontaa. Muu ry:n Media Base järjestää sähköisiin medioihin liittyvää koulutustoimintaa. STS julkaisee kotisivuillaan Taiteilja-lehteä. Oikeudellista neuvontaa antoi STS:n toiminnanjohtaja Petra Havu, joka ohjasi kysyjän tarvittaessa eteenpäin lakimies Henri Niemiselle. Neuvonta kattoi mm. sopimusasiat, verotuksen sekä erimielisyystilanteet. 4. AMMATTI- JA KULTTUURIPOLIITTINEN TOIMINTA Ammatti- ja kulttuuripoliittisissa asioissa Valokuvataiteilijoiden Liitto ry on toiminut yhteistyössä muiden kuvataiteen alan ammattijärjestöjen kanssa Suomen Taiteilijaseurassa. Vuonna 2013 Taiteen edistämiskeskuksen vasta-alkanutta toimintaa seurattiin. Kuvataiteen ja taiteilijoiden asioiden edistämisessä panostettiin erityisesti hallitusohjelman mukaisten linjausten, kuten prosenttiperiaatteen edistämiseen ja taiteilijoiden sosiaaliturvan ongelmien ratkaisemiseen. Eläkeoikeudet ja tekijänoikeuskysymykset olivat myös ajankohtaisia. Toimintavuonna Liiton puheenjohtaja Ari Saarto toimi varapuheenjohtajana Suomen Taiteilijaseurassa. 5

5. NÄYTTELYTOIMINTA SUOMESSA 5.1. Valokuvagalleria Hippolyte ja Hippolyte Studio Näyttelytilat Liiton näyttelytilat koostuvat galleriasta (Valokuvagalleria Hippolyte) ja pienemmästä studiosta (Hippolyte Studio) osoitteessa Yrjönkatu (sisäpiha), 00120 Helsinki. Näyttelyiden järjestäminen Toimintavuonna Hippolytessä järjestettiin 12 näyttelyä Valokuvagalleria Hippolytessä ja 9 Hippolyte Studiossa, yhteensä 21 näyttelyä. (Näyttelyistä kolme oli esillä molemmissa tiloissa yht aikaisesti.) Gallerian tilavuokra näyttelyajalta vuonna 2013 oli kevätkaudella tammi-heinäkuu 2013 Valokuvataiteilijoiden jäsenille 2000 ja muille 2300. Syyskaudella galleriatilan näyttelyvuokrat olivat 2400 / VTL jäsen ja 2600 / muut. Hippolyte Studion tilavuokra oli heinäkuun loppuun saakka 600 ja elokuusta vuoden loppuun 660. Vuokriin eivät sisälly kutsukorttien painatus- ja postituskulut. Näyttelyistä tapahtuvissa teosmyynneissä gallerian välityspalkkio on myyntihinnan arvolisäverottomasta osuudesta 25% (kun näyttelynasettaja maksaa galleriavuokran ja gallerian muissa myyntivälityksissä) tai 40% (kutsunäyttelyissä). Gallerian arvioitu kävijämäärä toimintavuonna oli noin 20 000 (Kävijämäärä arvioidaan vieraskirjan nimien perusteella, olettaen että joka kolmas kirjoittaa nimensä.) Näyttelykalenteri 2013 (suluissa taiteilijan kotipaikka) VALOKUVAGALLERIA HIPPOLYTE 11.01. 03.02. Aiko Tsukahara (Helsinki) 08.02. 03.03. Teemu Mäki (Helsinki) 08.03. 31.03. Diego Bruno (Helsinki) 05.04. 28.04. Natalia Kopkina (Helsinki) 03.05. 26.05. Pekka Niskanen (Helsinki) 31.05. 28.06. Frontiers of Another Nature Pictures from Iceland (Islanti) 04.07. 02.08. Disappearances: Katharina Barbosa, Yamile Calderon, Olga Robayo & Hans Petter Blad, Ulla Schildt (Norja) 09.08. 01.09. Riikka Puronen (Helsinki) 06.09. 29.09. Simo Karisalo (Helsinki) 03.10. 27.10. Oreet Ashery (Lontoo) (yhteistyössä Saaren kartanon residenssi / Koneen Säätiö) 31.10. 24.11. Hanna Vihriälä (Tampere) 29.11. 22.12. Juha Arvid Helminen (Lahti) HIPPOLYTE STUDIO 11.01. 03.02. Kontorprojects (Kööpenhamina) (08.02. 03.03. Teemu Mäki) (08.03. 31.03. Diego Bruno) 05.04. 28.04. Hwanhee Kim (Helsinki) 6

03.05. 26.05. Morten Torgersrud (Kirkenes/Tukholma) / Focus A-i-R 31.05. 28.06. Kati Rapia (Loviisa) 04.07. 02.08. Dawn Woolley (Cardiff) 09.08. 01.09. Aino Huhtaniemi (Helsinki) 06.09. 29.09. Kanerva Cederström & Riikka Tanner (Helsinki) (03.10. 27.10. Oreet Ashery) 31.10. 24.11. Mari Hokkanen (Helsinki) 29.11. 22.12. Hippolyte Vintage Näyttelyt olivat avoinna ti pe klo 12 17, la su klo 12 16. (Heinäkuussa ma pe 12 17, la su kiinni) Galleria oli kiinni: 1.1.; 6.1.; 29. 31.3.; 30.4.-1.5.; 9.5.; 21.-23.6.; 6.12.; 23. 31.12.2013 Hippolyten näyttelyistä valtaosa oli kuvataiteilijoiden yksityisnäyttelyitä, mutta myös muutama ryhmänäyttely oli ohjelmassa. Näistä Frontiers of Another Nature esitteli islantilaista nykyvalokuvaa ja Dissappearences puolestaan esitteli viiden Norjassa toimivan taiteilijan teoksia. Joulukuussa Hippolyte Studiossa järjestettiin vintage-teemainen näyttely, jonka Liiton jäsenten teosehdotusten pohjalta kuratoi Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka. Valokuvataiteeseen keskittyviä näyttelyitä oli vuonna 2013 galleriassa 6/12 ja studiossa 8/9. Liikkuvan kuvan osuus oli gallerian puolella aiempien vuosien kaltainen (Bruno, Niskanen, Ashery), ja Hippolyte Studiossa hieman tavallista pienempi (Cederström/Tanner). Muita nykytaiteen ilmaisuja oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa voimakkaammin läsnä näyttelyissä sekä gallerian (Tsukahara, Disappearances, Puronen, Vihriälä) että studion puolella (Kontorprojects, Kim). Näyttelyiden taiteilijoista pääosa toimi Suomessa, mutta osa myös muualla. Ulkomailla toimivien taiteilijoiden näyttelyiden laajempaa esittämistä rajoittavat gallerian korkeat näyttelykulut; erityisesti gallerian perimä tilavuokra, jonka osittaiseenkaan kattamiseen soveltuvia tukijärjestelmiä ei monissa maissa juuri ole. Studiotilan edullisempi vuokra sen sijaan on herättänyt kiinnostusta myös muualla kuin Suomessa toimivien taiteilijoiden parissa. Morten Torgersrudin näyttely Hippolyte Studiossa oli osa Focus A-i-R residenssiohjelmaa. Oreet Asheryn näyttelykokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Saaren kartanon ja Koneen Säätiön kanssa. Galleriassa on myös suppea vedosmyyntikokoelma, joka koostuu pääosin pienikokoisista hopeagelatiini- ja mustesuihkuvedoksista. Yhteistyö Saaren kartanon residenssin ja Koneen Säätiön kanssa: Oreet Ashery & Party for Freedom Saaren kartanon ja Hippolyten näyttely-yhteistyö käynnistyi lokakuussa Lontoolaisen mediataiteilija Oreet Asheryn Party for Freedom teoksen ensiesityksellä. Asheryn kolmikanavainen videoinstallaatio sisältää teosta varten sävellettyä musiikkia sekä suomalaiselta nykysäveltäjältä Timo-Juhani Kyllöseltä että lontoolaisilta punk-yhtye Woolfilta, muusikko Morgan Quaintancelta ja Chyskyyrailta. Näyttely avautui Hippolytessä kolmen live-esityksen voimin, joissa videoteos esitettiin elävän musiikin säestyksellä 3. 5.10.2013 Timo-Juhani Kyllönen johti kahdeksan hengen orkesteria ja neljän naismuusikon queerpunk-kokoonpano Woolf esitti oman osuutensa teoksesta. Myös lontoolainen performanssitaiteilija Owen Parry esiintyi näyttelyn avajaisissa 3.10.2013. Galleriatilassa järjestettyihin avajaiskonserteihin mahtui kuhunkin n. 50 vierasta ja ne olivat kaikki täynnä. 7

Saaren kartano on Koneen Säätiön ylläpitämä taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä, jossa Oreet Ashery työsti Party for Freedom teostaan vuoden 2012 alussa. Residenssijakson aikana Ashery ystävystyi niin ikään residenssissä työskennelleen säveltäjän Timo-Juhani Kyllösen kanssa. Oreet Ashery on Lontoossa työskentelevä kuvataitelija joka käyttää teoksissaan niin performanssia, liikkuvaa sekä pysäytettyä kuvaa ja kirjoitusta, erityisesti post-indentiteetti- ja vähemmistökeskusteluihin nivoutuen. Keskustelutilaisuuksia ja taiteilijaesittelyjä 2013 Valokuvagalleria Hippolytessä ja Hippolyte Studiossa esillä olleita taiteilijoita on kannustettu järjestämään keskustelutilaisuuksia tai muuta oheisohjelmaa näyttelyidensä yhteydessä. Kävijämäärät niissä vaihtelivat alle kymmenestä runsaaseen kolmeenkymmeneen. 13.2. klo 17 Keskustelutilaisuus: Valokuvataiteilija Elina Brotherus, gender-tutkija Jemima Repo, Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg sekä taiteilija Teemu Mäki - keskustelua Mäen näyttelyn teoksista ja teemoista 14.3. klo 17 Keskustelutilaisuus: Diego Bruno & Taru Elfving - keskustelua Brunon näyttelyn teemoista (keskustelu englanniksi) 8.5. klo 17.30 Keskustelutilaisuus: Lea Kantonen, Pekka Niskanen & Morten Torgersrud - keskustelua Niskasen ja Torgersrudin näyttelyiden yhteisistä teemoista (keskustelu englanniksi) 22.8. klo 17 Verkkokirjan julkistamistilaisuus: Riikka Purosen verkkokirjan Teoksia - Works 2005 2013 julkistaminen (Taiteiden Yö) 11.9. klo 17 Keskustelutilaisuus: Kanerva Cederström, Kari Yli-Annala ja Jaakko Ruuska - keskustelua otsikolla "Elokuvan aika ja paikka" 5.10. klo 17 Keskustelutilaisuus: Oreet Ashery & Minna L. Henriksson - keskustelua otsikolla Party for Freedom and unfinished revolutions (keskustelu englanniksi) 15.12. klo 14 Taiteilijaesittely: Juha Arvid Helminen esitteli näyttelyään yleisölle Yhteensä Hippolytessä järjestettiin seitsemän eri keskustelua tai muuta tapahtumaa. Tiedotus Valokuvagalleria Hippolyte tiedottaa näyttely- ja muusta toiminnastaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Gallerianäyttelyistä postitetaan kutsukorttia sekä lehdistötiedotteita taiteilijan niin halutessa. Painettuja kutsuja lähetettiin vuonna 2013 kuudesta gallerianäyttelystä (50%). Sekä gallerian että Hippolyte Studion näyttelyistä, ja muista tapahtumista, tiedotetaan sähköpostilistojen kautta kolmella kielellä. Tiedot näyttelyistä ja tapahtumista päivitettiin myös Hippolyten kotisivuille osoitteessa: www.hippolyte.fi sekä gallerian Facebook-sivulle. Hippolyte ilmoitti näyttelyistään Galleristit ry:n julkaisemassa kolmikielisessä Helsinki taide-konstart -kalenterissa sekä Taide-lehden näyttelykalenteri -palstalla. Hippolyte oli mukana myös Galleristit ry:n opastetuissa galleriakierroksissa. Galleria tiedonjakajana Tiedon jakaminen ja tiedusteluihin vastaaminen on keskeinen osa Liiton toimintaa. Toiminnan, jäsenten portfolioiden, luetteloiden ja materiaalin esittely sekä kotimaisille että kansainvälisille vieraille on vilkasta. Liitossa ja Valokuvagalleria Hippolytessä vierailee säännöllisesti mm. 8

kotimaisia taideoppilaitosten opiskelijaryhmiä. Ulkomaisia vierailijoita niin näyttelynjärjestäjiä, kuraattoreita kuin muitakin taidekentän toimijoita kävi Hippolytessä tutustumassa gallerian ja Liiton toimintaan sekä suomalaiseen valokuvataiteeseen yleisemmin. Liiton tiloihin on koottu esittelymateriaaliksi portfolioita, joita oli toimintavuonna arviolta runsaalta puolelta jäsenistä. Lisäksi on pyritty saamaan sekä myyntiin että esittelymateriaaliksi mahdollisimman kattavasti jäsenten valokuvakirjoja ja luetteloita. 5.2. Liiton teosvälitystilaisuus Art Fair Suomi 2013 28.9. 6.10.2013, Kaapelitehdas: Puristamo & Valssaamo, Helsinki www.artfairsuomi.fi Valokuvataiteilijoiden Liitto ry järjestää vuosittain syksyllä yleisölle avoimen teosvälitystilaisuuden Art Fair Suomi, jota on järjestetty yhteistyössä MUU ry:n kanssa jo vuodesta 2005. Art Fair Suomi (AFS) -tapahtumassa esitellään nykytaiteen uusia muotoja. Teosten laaja kirjo vaihtelee performansseista piirustuksiin, valokuvataiteeseen, sekä video- ja tilainstallaatioihin. Kuvataiteen uusia muotoja edustavat MUU ry ja Valokuvataiteilijoiden Liitto ry edustavat yhteensä lähes tuhatta suomalaisen nykytaiteen eturivin taiteilijaa. Vuosittainen teosvälitystilaisuus järjestettiin Kaapelitehtaalla syys-lokakuun vaihteessa 28.9. 6.10.2013. Esillä oli lähes 600 teosta yhteensä noin 200:lta taiteilijalta. Näyttelyn ripustuksesta vastasivat Pasi Rauhala (MUU ry) ja Pekka Niittyvirta (Valokuvataiteilijoiden Liitto ry). Tällä kertaa tarjolla oli myös kansainvälistä väriä Art Fair Suomen yhteydessä Kaapelin Galleriassa järjestetyssä AIM Europe -näyttelyssä. AIM (Artists Initiatives Meeting) Europe on eri puolilta Eurooppaa tulevien taiteilijajärjestöjen verkosto. Tilaisuus oli avoinna: ke-pe 11-19, la-su 11-17. Tapahtuman aikana järjestöjen henkilökunta ja vapaaehtoiset jäsenet toimivat yleisölle taidetulkkeina sekä ostoassistentteina. Jaossa oli myös video-, valokuva- ja performanssitaiteen osto-oppaita. Tilaisuuden yhteydessä järjestettiin myös oheisohjelmaa, kuten "Viisi teosta, jotka ostaisin" kierroksia. Suurimmat hankinnat tekivät tänäkin vuonna julkiset ostajat. Myynti yksityisille henkilöille ja tahoille oli pienempää. Liiton välityspalkkio teosmyynneistä AFS:n yhteydessä on 30% teoksen arvolisäverottomasta myyntihinnasta. 9

6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Valokuvataiteilijoiden Liitto ry on aktiivinen toimija kulttuurivaihdossa. Liitto edistää suomalaista valokuvapohjaista taidetta ja osallistuttaa toimijoita osaksi kansainvälistä keskustelua, sekä esittelee kansainvälisiä virikkeitä Suomessa. Liiton kansainvälisen toiminnan painopisteenä on yhteistyön ja siteiden lähentäminen valokuvataiteen toimijoiden ja nykytaiteen kentän kanssa lähialueilla: naapurimaissamme Norjassa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä, sekä laajemmin Pohjoismaissa ja muissa Itämeren maissa. Liitto on avoin myös muulle kansainväliselle yhteistyölle. 6.1. Focus A-i-R www.focusair.info Morten Torgersrud (Kirkenes/Tukholma) osallistui Focus Astist-in-Residence -ohjelmaan Helsingissa huhti toukokuun 2013 ajan, johon sisältyi näyttely Hippolyte Studiossa: 3. 26.5.2013, Circulating Sites. Focus A-i-R residenssohjelma edistää linssipohjaista taidetta rakentamalla verkostoja taiteilijoille ja kulttuurituottajille Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Focus A-i-R -ohjelman perustivat vuonna 2011: CFF Centrum för fotografi (Ruotsi), FFF Forbundet frie fotografer (Norja) ja Valokuvagalleria Hippolyte / Valokuvataiteilijoiden Liitto (Suomi). Ohjelma tarjoaa vuosittain kolmelle valokuvataiteilijalle, yhdelle jokaisesta ohjelmaan osallistuvasta maasta, kahden kuukauden residenssin vuorovuosina Helsingissä, Oslossa ja Tukholmassa. Focus A-i-Rin taustalla on vuosina 2008-2010 toteutettu kahdenvälinen residenssiyhteistyö CFF Centrum för fotografin ja Valokuvagalleria Hippolyten / Valokuvataiteilijoiden Liiton välillä. Taiteilijavalinnat Focus AiR -ohjelmaan tehtiin vuoden 2012 lopussa ja residenssit toteutuivat vuoden 2013 huhti-toukokuussa Helsingissä, Oslossa ja Tukholmassa: - David Molander (SE), Forbundet Frie Fotografer / Fotogalleriet, Oslo - Harri Pälviranta (FI), CFF Centrum för fotografi, Tukholma - Morten Torgersrud (NO), Valokuvagalleria Hippolyte / Valokuvataiteilijoiden Liitto, Helsinki 6.2. Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelma Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelma perustettiin Pohjoisen valokuvakeskuksen ja Pôle Image Haute-Normandien aloitteesta vuonna 2003. Ohjelma tarjoaa vuosittain yhdelle suomalaiselle valokuvataiteilijalle mahdollisuuden kuukauden pituiseen residenssijaksoon Ranskassa ja vastaavasti ranskalaiselle valokuvataiteilijalle kuukauden jakson Suomessa, vaihtovuoroisesti Helsingissä, Oulussa tai Turussa. Suomi-Ranska valokuvataiteilijoiden vaihtoohjelman verkosto tapasi Pariisissa marraskuussa 2012 Paris Photo n yhteydessä ja solmi uuden yhteistyösopimuksen kaudelle 2013-2016. Yhteistyöverkostossa ovat mukana Pohjoinen valokuvakeskus ry, Valokuvataiteilijoiden Liitto, Valokuvakeskus Peri, Suomen Pariisin lähetystö, Ranskan kulttuurikeskus, Centre Photographique d'ile de France, Association Diaphane sekä Pôle Image. Yhteistyöverkostoa koordinoivat Pohjoinen valokuvakeskus ja Pôle Image. Vuonna 2013 ranskalainen taiteilija Maïte Pouleur työskenteli Oulussa ja suomalainen taiteilija Erica Nyholm puolestaan Pôle Imagessa. 10

7 TAPAHTUMIEN VALMISTELUA: 7.1. HPB14 Helsinki Photography Biennial 2014 www.hpb.fi Toimintavuonna 2013 Valokuvataiteilijoiden Liitto ry valmisteli huhtikuussa 2014 toteutuvaa valokuvataidetapahtumaa Helsinki Photography Biennial (HPB). Biennaalille palkattiin osaaikainen tuottaja, FM Tiina Salmia, joka aloitti työt Liiton toimistolla elokuussa 2013. Biennaalin tematiikaksi valittiin ekologisiin kysymyksiin liittyvät syy- ja seuraussuhteet. Teemaa kehitettiin yhdessä Mustarinda ry:n kanssa, joka on vuonna 2009 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävänä on edistää ekologista ja kulttuurista monimuotoisuutta. Mustarinda-seura järjesti neljä taiteellista tutkimusprosessia, joiden tulokset esitetään osana tapahtumaa. HPB14:n kuraattoriksi nimettiin istanbulilainen kuraattori ja muotoilija Basak Senova. Şenovan kutsumana myös Branko Franceschi (Zagreb) kuratoi yhden biennaalin osion. Senova vieraili Helsingissä kesäkuussa ja yhdessä Franceschin kanssa lokakuussa, jolloin he tapasivat suomalaisia valokuvataiteilijoita sekä tutustuivat näyttelypaikkoihin. Biennaalin lopulliset taiteilijavalinnat julkistettiin joulukuussa 2013. Biennaalin yhteistyökumppaniksi varmistui Suomen valokuvataiteen museo, joka toimi myös tapahtuman toisena tuottajana. Liiton omien, Valokuvagalleria Hippolyten, sekä museon tilojen lisäksi näyttelytiloiksi varmistuivat L3-makasiinirakennus Jätkäsaaressa, Galleria U (Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus) ja Helsingin yliopiston pääkirjaston Kaisa-talo.Tämän lisäksi julkisesta tilasta etsittiin ja löydettiin esityspaikkoja mm. Helsingin päärautatieaseman Postihallista, Yrjönkatu 8-10 porttikäytävästä ja Hima & Sali -ravintolasta Kaapelitehtaalta. Biennaalin julkaisun toteutus aloitettiin osana Mustarindan julkaisusarjaa. Julkaisua toimittivat Noelia Martinez Suomen valokuvataiteen museolta, tutkija Paavo Järvensivu Mustarindaseurasta sekä biennaalin kuraattori Basak Senova. Tuottajan apuna tapahtuman järjestelyissä toimivat eri mittaisia opintoihin liittyviä harjoittelujaksoja suorittaneet Neetta Eriksson, Heli Tuovinen ja Anastasia Gavrilova-Hamel. Vuonna 2013 Valokuvataiteilijoiden Liiton HPB-työryhmään kuuluivat valokuvataiteilijat Jaakko Koskentola, Ida Pimenoff ja Ari Saarto, sekä intendentti Anna-Kaisa Rastenberger (Suomen valokuvataiteen museo). Henkilökunnan edustajana oli Mitro Kaurinkoski. 7.2. ARCOmadrid 2014 Suomi oli kutsuttu osallistumaan 19. 23.2.2014 Espanjassa järjestettäville kansainvälisille ARCOmadrid-taidemessuille, minkä yhteydessä Valokuvagalleria Hippolyte oli kutsuttu myös osallistumaan. Toimintavuonna suunniteltiin ja valmisteltiin alkuvuoden messuosallistumista. Suomen messukokonaisuus koostui 11 galleriasta sekä #FocusFinland-paviljongista. Jokaisen gallerian näyttelyosastolla esiteltiin teoksia yhdeltä taiteilijalta. Suomen messukokonaisuuden kuratoi amanuenssi Leevi Haapala Kiasmasta. Valokuvagalleria Hippolyten osastolle Haapala valitsi teoksia Perttu Saksalta. Valokuvataiteilijoiden Liiton jäsenistä ARCOmadridiin muiden suomalaisten gallerioiden osastoille Haapala valitsi teoksia Elina Brotherukselta (Galleria AMA) ja Niko Luomalta (Gallery Taik Persons). 11

Suomen osallistumista ARCOmadridiin koordinoi Visuaalisen taiteen keskus Frame. #FocusFinland-kokonaisuus toteutettiin yhteistyössä mukaan valittujen gallerioiden, Nykytaiteen museo Kiasman, Suomen Madridin-suurlähetystön, Suomen Madridin-instituutin ja Finpron kanssa. 7.3. Suomalaiset valokuvataidekirjat Frankfurtissa 2014 Valokuvataiteilijoiden Liitto suunnitteli suomalaisten valokuvataidekirjojen esittelyä lokakuussa 2014 yhteistyössä FILI Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen kanssa, jolloin Suomi on teemamaana Frankfurtin kirjamessuilla. 8. MUUTA 8.1. Henkilökunnan matkoja ja esitelmiä Toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski osallistuis yhdessä MUU ry:n toiminnanjohtajan Timo Soppelan kanssa Pietarissa järjestettyyn luovien alojen verkostoitumistaapaamiseen 15.- 17.5.2013. Toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski osallistui kutsuttuna Hasselbladstiftelsen järjestämän Ny Nordisk Fotografi 2013 -kilpailun valintapaneeliin 11.-12.3.2013 Göteborgissa (Ruotsi) ja näyttelyn ajavaisiin Hasselblad Centerissa 5.6.2013. Valintapaneeliin osallistuivat myös: Dragana Vujanovic, kuraattori, Hasselbladstiftelsen ja Louise Wolthers, tutkija, Hasselbladstiftelsen. Toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski osallistui kutsuttuna Poznan Photo Award -kilpailun valintapaneeliin ja palkinnonjakotilaisuuteen 7.-10.11.2013 Poznanissa (Puola). Valintapaneeliin osallistuivat myös: Irina Chmyreva Photovisa festival, Krasnodar, Venäjä; Jesus Vilamajó Full Contact SCAN Tarragona, Espanja; Oliver Spillebout Transphotographiques, Lille, Ranska. Vierailunsa aikana Kaurinkoski piti Poznanissa esitelmän valokuvataiteen opiskelijoille Helsinki Photography Biennialista. Valokuvataiteilijoiden Liiton toimintaa toiminnanjohtaja esitteli valokuvataiteen opiskelijoille Aaltoyliopistossa Ammatti- ja oikeuskäytäntö kurssilla sekä useille opiskelijaryhmille Liiton toimistossa. 8.2. Yhteistyötä korkeakoluopiskelijoiden kanssa Valokuvagalleria Hippolyte teki yhteistyötä korkeakouluopiskelijaryhmien kurssitehtävien parissa: näyttelysuunnittelukurssi (Aalto-yliopisto), kulttuurialan markkinointi (Hanken Svenska handelshögskolan). 9. TALOUS JA VARAINHANKINTA Valokuvataiteilijoiden Liiton toimintavuosi 2013 oli taloudellisesti tiukka. Vuonna 2012 nostettu 74 000 laina, jolla katettiin kuluja, jotka syntyivät Yrjönkadun uusiin toimitiloihin vuonna 2012 tehdyistä rakennustöistä, rasitti edelleen Liiton taloutta. Säästöihin pyrittiin toiminnassa kautta linjan. Liiton talous perustuu pitkälti Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatuun järjestö- ja näyttelytoiminnan kuluja kattavaan toiminta-avustukseen, joka toimintavuonna oli 108 000. Lisäksi saatiin erillisrahoitusta Helsinki Photography Biennialin järjestämiseen eri tahoilta. Liiton oma varainhankinta koostuu jäsenmaksuista, näyttelytilan vuokrista ja teosmyyntiprovisioista. Liiton jäsenmaksu vuonna 2013 oli poikkeuksellisesti 180 (85 edellisvuotta suurempi). Korkeamman jäsenmaksun ja säästötoimeenpiteiden seurauksena tilinpäätös on ylijäämäinen 40 568. Toimintavuoden ylijäämällä maksettiin pois vuoden 2012 rakennustöissä syntyneet velat 15 258 sekä lyhennettiin lainaa ylimääräisellä 25 000 lyhennyksellä. 12