Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008
Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti
Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme eli Exel Compositesin kehittämiseen. Uudelleenjärjestelyohjelman vaikutukset näkyvät kuluneen vuosineljänneksen tuloksen ja kassavirran kehityksessä. Tämänhetkinen kannattavuus ei ole kuitenkaan tyydyttävä, vaan keskitymme edelleen kannattavuuden parantamiseen ja käyttöpääoman tehokkaampaan käyttöön. Kuten toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa julkistettiin, odotamme konsernin koko vuoden 2008 tuloksen ennen veroja olevan negatiivinen. Johtuen tämänhetkisistä haasteellisista markkinaolosuhteista myös neljännen neljänneksen tulos ennen veroja saattaa olla negatiivinen.
Tuloskehitys
Q3/2008 tuloskehitys Konsernin tulos parani Liikevaihto 23,9 (27,9) miljoonaa euroa Liikevoitto 2,5 (-2,1) miljoonaa euroa sisältäen 0,2 (-4,2) miljoonaa euroa kertaluonteisia eriä Liikevoitto 10,4 % (-7,4 %) liikevaihdosta Laimennettu osakekohtainen tulos 0,07 (-0,19) euroa Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta +4,5 (-0,7) miljoonaa euroa Uudelleenjärjestelyn vaikutukset näkyvät kolmannen vuosineljänneksen tuloskehityksessä
Tuloskehitys Q3/2008 Oman pääoman tuotto 19,2 (-35,3) prosenttia Sijoitetun pääoman tuotto 12,0 (-17,0) prosenttia Omavaraisuusaste 26,8 (28,8) prosenttia Velkaantumisaste Q3/2008 144,3 % verrattuna Q3/2007 138,1 %, mutta parempi kuin Q2/2008 (178,4 %) EPS 0,07 (-0,19) Oma pääoma/osake 1,54 (2,00) euroa
Exel Compositesin avainluvut Q3/2008 Q3/2007 muutos, % Q1-Q3/2008 Q1-Q3/2007 muutos, % 2007 Liikevaihto, M 21,4 25,3-15,2 66,1 79,5-16,9 104,3 Liikevoitto, M 1,7 2,6-35,1 6,3 11,3-44,0 15,2 % liikevaihdosta 7,8 10,1 9,6 14,2 14,6 Henkilöstö keskimäärin 465 500-7,0 486 502-3,2 500 Liikevaihto Liikevoitto-% MEUR 30 25 20 15 10 5 0 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 % 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08
Exel Composites Liikevaihdon kehitys Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto pieneni 15,2 % 21,4 (25,3) miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon Pääsyyt: Tuulienergiasegmentin hankintakäytäntöjen muutos Saksassa sijainneen Plastics-liiketoiminnan myynti Myynti Exel Sports Brandsille pieneni tammi-syyskuussa 2008 Heikommat markkinaolosuhteet kuljetus- ja rakennusteollisuudessa Toisaalta myynti uusissa energiasovelluksissa ja telekommunikaatiosegmentissä oli vahvaa
Exel Composites Liikevoiton kehitys Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto 1,7 miljoonaa euroa (2,6 miljoonaa euroa sisältäen -0,7 milj. euroa kertaluonteisia eriä) Tammi-syyskuun liikevoitto aleni 6,3 (11,3) miljoonaan euroon sisältäen -1,1 (-0,7) miljoonaa euroa kertaluonteisia eriä Pääsyyt: Alhaisempi myynti Kasvaneet energia- ja raaka-ainekustannukset Tulosta alensi myös 0,3 miljoonan euron luottotappiovaraus johtuen erään asiakkaan maksukyvyttömyydestä
Exel Sports Brandsin avainluvut Q3/2008 Q3/2007 muutos, % Q1-Q3/2008 Q1-Q3/2007 muutos, % 2007 Liikevaihto, M 2,8 3,8-26,5 8,4 9,7-13,8 13,6 Liikevoitto, M 0,7-5,2 113,6-8,2-7,6-7,6-10,7 % liikevaihdosta 25,1-135,4-98,2-78,7-78,1 Henkilöstö keskimäärin 20 48-58,3 38 49-22,4 49 Liikevaihto Liikevoitto-% MEUR 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 % 50 0-50 -100-150 -200-250 -300-350 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08
Exel Sports Brands Liikevaihdon ja liikevoiton kehitys Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto aleni 26,5 % 2,8 (3,8) miljoonaan euroon edellisvuoteen verrattuna 1.6.2008 lähtien Exel Sports Oy muodostuu ainoastaan salibandytuotteista Exel keskittyy vahvistamaan ja rationalisoimaan salibandyliiketoimintaa ja parantamaan sen kannattavuutta Liikevoitto kolmannella vuosineljänneksellä 0,7 miljoonaa euroa sisältäen +0,2 milj. euroa kertaluonteisia eriä (-5,2 milj. euroa sisältäen -3,5 milj. euroa kertaluonteisia eriä)
Exel Sports Brands Uudelleenjärjestelyt jatkuivat kolmannella vuosineljänneksellä Uudelleenjärjestelyt saatu pääosin päätökseen Kiinassa sijainneen Nordic Sports Products (Beijing) Co., Ltd:n myynti ESB Sports Oy:lle syyskuussa 2008 Exel Sports Oy luopunut Björn Däehlie hiihtotekstiilien, Lars Kjus -alppihiihtotekstiilien, Tubbs-lumikenkien ja Swany-käsineiden maahantuonnista Yt-neuvottelut aloitettu uudelleenjärjestelyjen päättämiseksi vuoden 2008 neljännellä vuosineljänneksellä
Konsernin liikevaihto M Q3/2008 Q3/2007 muutos, % Q1-Q3/2008 Q1-Q3/2007 muutos, % 2007 Exel Composites 21,4 25,3-15,2 66,1 79,5-16,9 104,3 Exel Sports Brands 2,8 3,8-26,5 8,4 9,7-13,8 13,6 Segmenttien väl. myynti -0,3-1,2-1,6-3,8-4,4 Yhteensä 23,9 27,9-14,3 72,8 85,4-14,7 113,5 MEUR 35 30 25 20 15 10 5 0 Liikevaihto Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08
Konsernin liikevoitto Konsernin liikevoitto parani kolmannella vuosineljänneksellä verrattuna vuoden 2008 toiseen vuosineljännekseen ja vuoden 2007 kolmanteen vuosineljännekseen M Q3/2008 Q3/2007 muutos, % Q1-Q3/2008 2007 Exel Composites 1,7 2,6-35,1 6,3 15,2 Exel Sports Brands 0,7-5,2 113,6-8,2-10,7 Yhteensä 2,5-2,1-1,8 4,8 Liikevoitto 4 2 MEUR 0-2 -4 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08-6 -8
Konsernin tase, rahavirta ja rahoitus Korollinen vieras pääoma pieneni 37,8 milj. eurosta 32,5 milj. euroon Positiivinen kassavirta Taseen loppusumma 68,1 (82,7) milj. euroa katsauskauden lopussa Konsernin oma pääoma 18,3 (23,8) milj. euroa ja omavaraisuusaste 26,8 (28,8) prosenttia. Vaihto-omaisuuden aleneminen johtuen Exel Sports Brandsin Outdoorliiketoiminnan myynnistä sekä käyttöpääoman tehostamiseen tähtäävästä rationalisointiprojektista Liiketoiminnan rahavirta Korollinen vieras pääoma 32,5 (37,8) 6 milj. euroa Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta +4,9 (-2,9) milj. euroa tammi-syyskuussa Konsernin rahavarat 6,1 (5,0) milj. euroa MEUR 5 4 3 2 1 0-1 -2 Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08
Velkaantumis- ja omavaraisuusaste Velkaantumisaste alentunut verrattuna vuoden 2008 toiseen vuosineljännekseen (144,3 % vs. 178,4 %) Velkaantumisaste Q3/2008 144,3 % (Q3/2007 138,1 %) Omavaraisuusaste Q3/2008 26,8 % (Q3/2007 28,8 %) 200 % 35 % 180 % 160 % 140 % 30 % 25 % 120 % 100 % 80 % 20 % 15 % 60 % 40 % 20 % 10 % 5 % 0 % Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 0 % Q1/07 Q2/07 Q3/07 Q4/07 Q1/08 Q2/08 Q3/08 Exelin tavoitteena on edelleen pienentää velkaantumisastetta alle 100 prosentin tason
Tulevaisuuden näkymät
Tulevaisuuden näkymät Maailmanlaajuinen talouden hiljentyminen vaikuttaa pultruusiomarkkinaan Kysyntä on vähentynyt erityisesti rakennus- ja kuljetusteollisuudessa Kiristynyt hintakilpailu ja kohonneet energia- ja raakaainekustannukset vaikuttavat kannattavuuteen negatiivisesti Konserni keskittyy voimakkaasti ydinliiketoimintaansa eli Exel Compositesiin Uusia sovelluksia kehitetään jatkuvasti kasvumahdollisuuksien saamiseksi edistyneessä komposiittiteollisuudessa Kustannusten pienentämiseen tähtäävää projektia tehostettu tavoitteena kannattavuuden palauttaminen tyydyttävälle tasolle
Tulevaisuuden näkymät Kuten toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa julkistettiin, odotamme konsernin koko vuoden 2008 tuloksen ennen veroja olevan negatiivinen. Johtuen tämänhetkisistä haasteellisista markkinaolosuhteista myös neljännen neljänneksen tulos ennen veroja saattaa olla negatiivinen.
Liite: Exelin osake
Suurimmat osakkeenomistajat (1.10.2008) Nordstjernan AB Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Berling Capital Oy OP-Suomi Small Cap Sijoitusyhtiö Veikko Laine Oy Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Varma Ulkomarkkinat Oy Alfred Berg Finland Sijoitusyhtiö Fondita Nordic Small Cap Sijoitusyhtiö Suutarinen Matti SEB (hallintarek.) Osakkeiden määrä 3 496 506 689 400 412 000 380 900 378 800 363 600 346 600 343 225 330 000 294 400 233 169 Osuus osakkeista ja äänimäärästä 29,39 5,79 3,46 3,20 3,18 3,05 2,91 2,88 2,77 2,47 1,95 Suurimpien osakkeenomistajien osuus on pysynyt ennallaan vuoden 2008 kolmannen vuosineljänneksen aikana
Exelin osake 1/2007-10/2008 6,9 % (35,5 %) osakkeista vaihdettiin tammi syyskuun aikana. Ylin kurssi 12,20 (17,45) euroa ja alin kurssi 6,53 (12,50) euroa tammi- syyskuun aikana. Päätöskurssi 6,93 (15,30) euroa ja markkina-arvo katsauskauden lopussa 82,4 (182,0) milj. euroa.
Konsernin tunnusluvut Milj. euroa Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Tulos ennen veroja Tilikauden tulos Oma pääoma Korollinen nettovelka Sijoitettu pääoma Oman pääoman tuotto, % Sijoitetun pääoman tuotto, % Omavaraisuusaste, % Velkaantumisaste, % Tulos/osake, Tulos/osake, laimennettu, Oma pääoma/osake Q3/2008 23,9 2,5 10,4 1,1 0,9 18,3 26,4 50,8 19,2 12,0 26,8 144,3 0,07 0,07 1,54 Q3/2007 27,9-2,1-7,4-2,9-2,2 23,8 32,8 61,1-35,3-17,0 28,8 138,1-0,19-0,19 2,00 muutos, % -14,3 219,9 138,5 138,9 138.5-23,1-19,7-16,9 Q1-Q3/2008 72,8-1,8-2,5-4,0-2,8 18,3 26,4 50,8-18,0-6,8 26,8 144,3-0,24-0,24 1,54 Q1-Q3/2007 85,4 4,1 4,8 2,7 2,0 23,8 32,8 61,1 11,3 8,9 28,8 138,1 0,17 0,17 2,00 muutos, % -14,7 143,8 245,1 238,1-23,1-19,7-16,9 2007 113,5 4,8 4,2 2,4 2,0 23,5 27,9 56,3 8,4 7,3 31,3 118,4 0,17 0,17 1,98