Jäsenasiat. Jäsenten hankintakilpailu Jaoston maaliskuun tapahtumat. Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa

Samankaltaiset tiedostot
Marraskuun tapahtumat

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Tammikuu Helmikuu Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu Etelä-Pohjanmaan jaosto

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Sisällysluettelo.

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018

Puheenjohtajan tervehdys

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012

Jyty Jyväskylä tiedottaa

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

Hallituksen kevättervehdys!

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Jäsenkirje

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

Hymer Club Finland

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2013

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

TURUN KEMISTIKERHO RY

Suomen merihistoriallinen yhdistys Sjöhistoriska föreningen i Finland ry

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 5 / 2012

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Yrittäjämäisyyttä Suomeen! Not a Bad Idea!

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

EPT 4/2016. tiedottaa

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015


Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Vuosaaren sataman lounasravintolat

Sarjakuva-

Pedaali ry, Hallituksen kokous Ke klo 17 Ateneumin kahvila, Helsinki

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Retki Vaarniemeen mukana oli n. 10 tyyppiä, ja oli mukava reissu.

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Toimintakertomus 2015

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Lokakuun kuukausitiedote

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Transkriptio:

Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäinen, minulla ainakin oli rento, kirjojen lukemista ja mitä nyt vähän kaappien siivoamista. Jäsenten hankintakilpailu 1. 30.4.2016 1/5 Neuvottelutila, jossa nautimme ihanat juomat ja syötävät. Muistathan jäsenhankintakilpailun. Olethan jo miettinyt, kenet voisit pyytää mukaan mahtavaan joukkoomme. Jäsentarjous Kongressimessuviikolla 11. 17.4.2016 hintaan 60. Muuna aikana 105. Eniten jäseniä tuonut palkitaan 60 lahjakortilla meidän tilaisuuksiimme. Säännöt: Jos useampi on hankkinut yhtä monta jäsentä, voittaja arvotaan. Ilmoittautumislomakkeen lisätietoja kohtaan suosittelijan/myyjän nimi. Jäsenasiat Olemme saaneet yhden uuden jäsenen: Amanda Immosen, tervetuloa Amanda mukaan. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä 203 jäsentä. Työssäkävijöitä 148 ja Emeriittoja 55. Lentoa voi odottaa vaikka keinutuolissa ykkösterminaalissa. Kakkosterminaali on vähän ankeampi mutta tehty sellaiseksi tarkoituksella. Jaoston maaliskuun tapahtumat 3.3. (ma) Turun lentoasema. Pääsimme tutustumaan lentoaseman tiloihin. Ensin Trio Travels Oy:n tj Markus Virmasalo kertoi toiminnastaan. Tämän jälkeen ryhmä jaettiin kahteen osaan: Toiset jäivät lentoasemapäällikkö Juha Aaltosen kanssa kuulemaan lentoaseman näkymistä sekä nauttimaan pientä purtavaa ja juotavaa. Toinen osa ryhmästä lähti kiertämään lentoaseman tiloja. Saimme käydä mm. lennonjohdon tornissa (ei saanut kuvata), ykkös- ja kakkosterminaalissa ja mikä parasta kenelläkään ei piipannut, kun kuljettiin metallintunnisteen lävitse. Tapahtumaan osallistui 24 sihteeriä. Lennonjohdossa ei saanut kuvata mutta sain jälkikäteen kuvamateriaalin lentoasemalta.

2/5 Lentoaseman kahviossa käy n.100 200 asiakasta lounaalla päivittäin. Kokouksen kulkua seurataan silmä tarkkana. Järeä aurauskalusto. Kierroksella Kårenin tiloissa Lentoaseman omat paloautot, paikalla minuutissa kun tarvitaan. 8.3. (ti) Risupaja peruuntui liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi. 16.3. (ke) Tilausravintola Kåren ja jaoston sääntömääräinen kevätkokous. Paikalle oli tullut peräti 29 sihteeriä, kaunis kiitos siitä paikalla olijoille. Kokouksen jälkeen saimme kuulla Kårenin historiasta ja tilausravintolan toiminnasta Patrik Fellmanilta. Talon on suunnitellut Erik Bryggman. Monelle tuli omat nuoruusajat mieleen, olihan Kåren 80-luvulla todella suosittu kokoontumispaikka. Juhlasalin seinämaalaus. Mielenkiintoinen paikka esiintymislavan vieressä, jossa esiintyjät odottavat. Ihan kuin olisi ollut linnan uumenissa

Turun jaoston jäsentiedote 3/2016 www.sihteeriyhdistys.fi 2.4.2016 3/5 22.3. (ti) Koulutusilta, turvallisesti SoMessa, Master Promon toimistolla. Tilaisuuden avasi Master Promon tj Jukka Juhola. Saimme mahtavat annoksen tietoturvaa, tietoa miten meitä nettimaailmassa seurataan ja miten virukset liikkuvat tänä päivänä netissä. Koulutuksen pitäjät: Petri Hollmen, Lyyti; Jarkko Kauhanen, Tietopartio Oy ja Samuel Raunio Turun Ammattikorkeakoulusta. Tarjoilut MBakerystä. Tapahtumaan osallistui 29 sihteeriä. 30.3. (ke) Myyntimiesten sauna, Ruissalo. AE Filete Oy:n Sanna ja Westarit Pasi ja Tanja kutsuivat meidät Ruissaloon Myyntimiesten saunalle, joka nykyiseltä nimeltään on MMA=Myynnin & Markkinoinnin Ammattilaiset. Pasi kertoi elämyksellisistä seikkailuista, joita he järjestävät. Kävimme ulkona tekemässä muutamia pienimuotoisia tehtäviä. Saimme Sannan loihtimaa maittavaa syötävää. Rohkeimmat kävivät illan päätteeksi uimassa/saunassa. Lopuksi katselimme kuinka ruotsinlaivat lipuivat laiturin ohitse kohti satamaa. Tapahtumaan osallistui 22 sihteeriä.

4/5 23.9. (pe) S2016 Haasta itsesi huipulle seminaari Tampereella. Hinta on 150 ja ei jäsenet 200. Ilmoittautuminen Sihteeriyhdistyksen sivuille on jo avautunut. Tulevat tapahtumat 4.4. (ma) Tutustuminen Holiday Club Caribian uusiin tiloihin. 12.4. (ti) ja 13.4. (ke) Kaupunkikartano Ruokoranta, sijaitsee Hirvensalossa. 21.4. (to) Turun jaoston hallituksen kokous. 26.4. (ti) Teatteri Kaarina, näytelmä Kurjat. Kansainvälisen sihteeriviikon tapahtuma. 10.5. (ti) Turun Taidemuseo ja Café Victor. 9.-11.6. (to-la) Erilainen retki Tukholmaan: bussilla Helsinkiin, josta laivalla Tukholmaan ja laivalla Tukholmasta suoraan Turun satamaan lauantaiaamulla. Matkalla mukana Tallink Silja. Käy ilmoittautumassa tapahtumiin Sihteeriyhdistyksen sivujen kautta. www.sihteeriyhdistys.fi / tapahtumat Sihteeriyhdistyksen tapahtumat 23.4. (la) Sihteeriyhdistyksen kevätkokous Jyväskylässä. Ohjelma 09:00 Aamukahvi 09:30 Seminaaripäivän aloitus Eeva Kylä-Paavola 09:45 Assistentti ja yritysturvallisuus Mikko Viitasaari, turvallisuusjohtaja, UPM 10:30 Miksi innostua suomalaisesti sosiaalisesta innovaatiosta? Merja Talkio-Vilanen, Naisten Pankki 11:15 Lounas 12:00 Eevan eväät elinvoimaiseen elämään Eeva Kylä-Paavola 12:15 Minun haasteeni Jorma Uotinen, taiteellinen johtaja, Kuopio Tanssii ja Soi 13:00 Työhyvinvoiva sihteeri, Tapio Koskimaa, työhyvinvointipäällikkö, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 13:45 Energisoiva hetki ja iltapäiväkahvi 14:15 Matkalla unelmoi, navigoi, nauti ja ota haasteet vastaan, Antti Härkönen, tj Tres Hombres 15:15 Seminaaripäivän yhteenveto Eeva Kylä-Paavola 15:30 Kurkistus TTT:n kulisseihin 16:15 Seminaaripäivä päättyy

5/5 24.9. (la) Secretarius lehden toimittajien ja yhdyshenkilöiden suunnittelupäivä Tampereella. 18.11. (la) Sihteeriyhdistyksen syyskokous on Oulussa ja samalla on Oulun jaoston 30-vuotisjuhlat. Secretarius Seuraava lehti ilmestyy ma 6.6.2016 Lehden ulkomuotoa tullaan muuttamaan, mm. etusivu ja sisällysluettelo. Vakiopalsta ilon pisaroita johon saavat kaikkien jaostojen jäsenet lähettää pieniä juttuja kuvan kera oman jaoston tapahtumista päätoimittajalle. paatoimittaja.secretarius@gmail.com Muut asiat Turun jaoston hallitus 2016 Puheenjohtaja Pia Saario, 040 756 0222 psa(at)tschudilogistics.com Varapuheenjohtaja Nina Manni, 045 634 4477 nina.manni(at)rausanne.com Rahastonhoitaja Heli Laukka, 050 560 7064 laukkaheli(at)gmail.com Jäsenasioiden hoitaja Tiina Jonkka, 0400656036 tiinajonkka(at)gmail.com Koulutussihteeri Riitta Ulén, 040 517 5626 riitta.ulen(at)gmail.com Pöytäkirjasihteeri Tiina Pihlstedt, 045 672 8083 tiina.pihlstedt(at)gmail.com Tiedottaja, Secretarius-yhdyshenkilö SY hallitusedustaja ja SoMe vastaava Päivi Anttila, 040 703 0835 paivi.anttila(at)suomi24.fi Muistathan myytävät tuotteemme. Kännykkäpussi 10 ja Sihteerin salaisuus -tee 9. Jos kiinnostut tuotteista, voin tuoda niitä tapahtumiin mukaan. Laita etukäteen viestiä paivi.anttila@suomi24.fi Mukavaa kevättä toivottaa Päivi Anttila